Klaanon

Avainsana: Toinen puoli – Toinen tarina

  • Kaukana kotoa

    Bio-Klaani, kuulusteluhuone

    Mustat nahkahanskat narisivat, kun nazorak puristeli ristimiään käsiä hermostuneesti. Hän oli yksin huoneessa, odotellen vanginvartijaa tuomaan Klaanin nazorakvankeja hänen kuulusteltavaksi. Vaikka tiedemies oli lopulta suostunut juuriadminin pyytöön puhua vangeille, hän oli silti jännittynyt siitä miten nazorakit suhtautuisivat häneen.
    ”Se ylikessu-kirjanpitäjä on kuulemma käyttäytynyt ihan hyvin vartijoita ja muita vankeja kohtaan, mutta kuulin että joku olisi epäillyt hänen terveyttään. Mutta se pommittaja on ollut hieman ikävämpi tapaus. Vartijat joutuivat vasta vähän aikaa sitten pitämään häntä kahlittuna sellissäkin pienen… välikohtauksen jälkeen”, 273 kertasi moderaattori Paacolta saamiaan tietoja.

    Kuului metallinen kalahdus, kun raskaaseen oveen työnnettiin avain, joka aukaisi lukon. Ovi raottui ja sisään astui haalean ruskea nazorak vaaleanpunaisen toanaisen saattelemana.
    ”Joten…” toa aloitti ”Tässä on ylikersantti 1034, rouva…?”
    ”Jäätutkija…?” volitakkasvoinen nazorak totesi hieman epävarmasti. Jokainen nimen-kysymis-tilanne oli hänelle aina yhtä vaikea.
    ”Rouva Jäätutkija, aivan!” tulen toa varmisti pirteästi. ”Iloista kuulustelua! Minä tästä peräännyn, mutta muistakaa…”

    Vanginvartija viittasi huoneen sivulla olevaan peiliin, joka heijasti tilan peilikuvan.
    ”…Iso-Paaco katsoo!”
    Toa istutti vaaleanruskean nazorakin pöydän edessä olevaan tuoliin ja perääntyi ovelle. ”Huikatkaa sitten, kun olette valmiit! Saatan ylikessun takaisin osastolleen ja tuon sen toisen.”

    Huoneeseen talutettu vanki-nazorak katseli outoa hahmoa edessään. ”Krhm…”
    Siniset silmät tapittivat pöydän toisella puolella istuvaa, käsiraudoitettua vankia jännittyneinä. Viimeisin kerta, kun hän oli nähnyt oman lajitoverinsa oli silloin kun urogejegein tarkkuuskiväri oli räjäyttänyt yhden sellaisen rintakehän sen typerän musiikin soidessa. Se oli myös viimeisin kerta, kun hän oli pakon edessä joutunut myös tappamaan oman lajitoverinsa.
    ”Öh, hei…” hattupäinen olento sanoi. 1034 hätkähti.
    ”P- puhutko kieltäni?”
    Volitakasvo nyökkäsi. ”Adminit pyysivät minua jututtamaan sinua. Kuinka kauan olet ollut täällä?”

    Ylikersantti 1034 tihrusti entistä tarkemmin – mikä oli tämä outo olento hänen edessään? Ainakin se puhui sujuvaa zankrzoraa. Olivatko bio-klaanilaiset ryhtyneet luoviksi kuulustelumenetelmissään?
    ”Öh, kuukausi tai kaksi. Vai olisinko kolmekin? Täällä ei ole ollut näkyvissä kelloa tai muutakaan ajanilmaisinta, sydämeni sykkeen lisäksi.”
    273 nyökkäsi vaitonaisesti. “Tiedät varmaan jo, mistä Klaanin johto haluaa minun kysyvän. Olit Rautasiivellä työskentelevä kirjanpitäjä. Mutta kuitenkin kun klaanilaiset ottivat sinut panttivangiksi, Amiraali oli valmis neuvottelemaan henkesi säästämiseksi. Klaani haluaa tietää, mikä sinussa on niin erikoista.”
    ”En tiedä…” vangittu aliupseeri aloitti, mutta hänen sanansa vaihtuivat pian yskinnäksi. Hetken jälkeen 1034 sai taas sanansa haltuunsa. ”En tiedä, kuka olet, mutta kaikki nämä kysymykset on jo esitetty minulle. Kysy administolta tai vaikka siltä punaiselta kuolemankoneelta…”
    “Valitettavasti he eivät usko sinun kertoneen kaikkea. He toivoivat sinun olevan yhteistyökykyisempi minun kanssani.”
    Naamiopää huokasi. Hän vielä kerran mietti, olisiko tämä hyvä idea. “Ja siitä puheen ollen…”

    Jäätutkija irroitti naamionsa remmin ja laski sen hitaasti kasvoiltaan. Samalla hän laski hattunsa pöydälle volitakin viereen.

    Ylikersantin apaattiset kasvot muodostivat uuden ilmeen. Ensimmäistä kertaa aikoihin hän oli hämmästynyt. ”Kuka…?”
    Valkoinen nazorak vältteli Ylikersantin katsetta. “En ole varma, onko minun edukseni hyvä kertoa sinulle itsestäni. Otin jo valmiiksi ison riskin, kun paljastin olevani nazorak.”

    Vankisellin vakiotorakka arvioi valkoista lajitoveriaan. ”Olet… Värisi… Mihin osastoon kuulut?”
    Jäätutkija pitäytyi linjassaan olla kertomatta liikaa. ”En enää mihinkään, sen verran on varma.”
    1034 hymähti. ”Niinpä niin… Entä minä sitten, kuulunkohan minä? Koska, no, olet aivan oikeassa. Amiraali oli epätavallisen huolissaan hyvinvoinnistani. Mutta valitettavasti… valitettavasti en osaa kertoa enempää.”

    Sillä vähänpä Ylikersantti tiesi viimeisestä terveystarkastuksesta, joka häntä olisi kaappauksensa iltana odottanut.

    ”Sinä siis hoidit Rautasiivellä kirjanpitopuolta?” 273 kysyi. ”Oliko siellä mitään erikoista, miksi uskot Merivoimien johtajan pitävän sinua arvossa?”
    Ylikersantti nosti sormensa otsalleen ja kurtisti kulmiaan. ”Joskus muistaminen tuottaa vaikeuksia… Ne eivät- eivät- eivät ole minun- Minä…!”
    Jäätutkija katsoi kuulusteltavaansa. Mikä häneen oli iskenyt?

    Pian 1034 sai kuitenkin puheensa ja hengityksensä tasattua. ”…ei. Vastauksena kysymykseesi, ei ollut mitään erikoista. En tiennyt mitään, mitä kymmenet muutkin Nazorakit eivät olisi tienneet.”
    ”Hyvä on. Ymmärrän…”
    Jäätutkija ei ollut aivan varma, uskoako merinazorakia. Ainakaan 1034:llä ei ollut mitään syytä luottaa häneen. 273 oli kuitenkin luvannut administolle yrittävänsä saada nazorakista tietoja irti.

    ”Minkä arvoasteikon tasoisia nazorakeja tunsit?”
    1034 käänsi katseensa pöytään. ”No, minä olin Amiraali 002:n ykkösmies… mutta vain paperitöissä. Sotastrategia ei kuulunut alaani. Pyörittelin kyllä lukemia kauppasaarron saaliista, mutten koskaan tiennyt, mihin laivastomme seuraavaksi ryhtyisi.”

    273 nyökkäsi. ”Entä kuinka isänmaallinen olet?”
    Kysymys sai Ylikersantin kasvot vääntymään outoon ilmeeseen. ”Minä… Kaikki… ei minulla koskaan ollut mitään muuta. Eihän…”
    Jäätutkija katseli edessään vaikenevaa hahmoa. Uudet ajatusmallit aiheuttivat aliupseerille selvästi päänvaivaa.

    Hän on ollut pitkään yksin sellissään, kaiketi vähäisessä kanssakäymisessä. Vanginvartijat eivät ole edes antaneet hänen puhua toisen nazorakvangin kanssa. Ehkä hän kaipaisi mukavampaa jutusteltavaa…

    ”Millaista Rautasiivellä oli olla töissä?”
    Kysymys tuli 1034.lle yllätyksenä.
    ”Märkää. Tuulista ja märkää”, Ylikersantti naurahti väsyneesti. ”Mutta se oli koti.”
    Jäätutkija ei voinut olla ajattelematta vuoritutkikohtaansa.

    ”En koskaan tullut erityisen hyvin toimeen muiden kanssa”, 1034 jatkoi. ”Mutta Amiraali oli aina minulle hyvä. Luulen, että siksi minusta ei pidetykään. Sanoivat minua lellikiksi ja pelkuriksi… Hmm…”
    Ylikersantti piti pinen miettimistauon. ”Saattoivat… saattoivat olla oikeassakin. Ennen kuin saimme klaanilaiset Rautasiiven kannelle, en ollut koskaan edes nähnyt taistelua – oikeaa taistelua – ja myönnän olleeni kauhuissani. Sen jälkeen kuitenkin… Hmph, ehkä kaikkeen tottuu.”
    Ylikersantti muisteli ensihetkiään klaanilaisten kanssa. Soturimunkkeja, pakoyritystään ja aikaansa selliosastolla. ”Taisin hävittää pelkoni merelle. Osa muista tunteistani taisi jäädä sinne myös.”

    273 nojasi leukansa hansikoituihin nyrkkeihinsä. Hän ei voinut olla samaistumatta Ylikersanttiin. Molemmat nazorakit olivat kokeneet kovan matkan tähän pisteeseen.
    Ja ehkä… tiedemiehen päähän nousi uusi ajatus. Ehkä sen vuoksi… hän voisi olla hyvä liittolainen.

    ”Minä olen ollut tasan kerran elämässäni merellä”, tiedemies muisteli. ”Noin vuosi sitten, kun Imperiumi matkasi tälle saarelle. Olen aika nuori…”
    273 käänsi katseensa sivuun muistellessaan. ”Silloin juuri kukaan ei pitänyt minusta. Ei esimieheni tai työtoverini. Osaat varmaan silmieni väristä päätellä, millaisen kohtelun olen ansainnut.”
    1034 pysyi vaiti. Jäätutkija arveli, ettei ole hyväksi kiinnittää enempää huomiota mutaationsa.
    ”Mutta yksi ei erityisesti pitänyt. Hän halveksui minua ja minä vihasin häntä… jopa niinkin paljon, että halusin tasata tilit. Pidellä asetta hänen silmien edessä ja painaa liipaisinta. Ja yhtenä päivänä minulle se tilaisuus suotiikin.”
    1034 kohotti toista tuntosarveaan. Nytkö muukalainen suostui kertomaan itsestään.

    ”Sekaannuin Imperiumin vastaiseen toimintaan, ja nyt minua jahdataan. Lopulta pakenin ja päädyin tänne, pitkän matkan jälkeen.”
    ”Tapoit maanmiehesi..?” 1034 tuumi ääneen. ”Minä en ole joutunut samaan tilanteeseen. Kuitenkin… jätin yhden omistamme kuolemaan, kaukana kotoa. Hän sanoi, että se on oikein, että minun täytyi elää… Mutta minusta ei tunnu siltä. Joskus öisin, kun mieleni harhailee, luulen kuulevani hänen äänensä. Hän kuoli vuokseni, syystäni. Kannammekohan samaa taakkaa… ”

    273 nosti katseensa Ylikersanttiin. Nazorak otti tiedemiehen tarinan aika hyvin.
    Tiedemies vilkaisi sivusilmällään seinustalla olevaa peiliä, jonka takana ilmeisesti oli kamera.
    ”Hmm, sinun on varmaan palattava selliisi. Voinko tehdä vuoksesi jotain?”
    1034:n katse hieman kirkastui.
    ”Hmm… Jos aivan totta puhutaan, tahtoisin nähdä auringot. En koskaan viihtynyt maan alla, ja Rautasiivellä oli aina niin valoisaa. Ainakin, jos muistini ei valehtele.”
    ”Hm, katson että voinko järjestää sen.”
    Sen sanottuaan 273 puki naamionsa takaisin kasvoilleen ja käveli kuulusteluhuoneen perälle, koputtaen oveen. Vaaleanpunainen tulen toa astui sisään.
    ”Eiköhän palata selliin”, Tyttötahu ilmaisi läsnäolostaan. ”Tule.”

    Hän auttoi käsiraudoitetun torakan ylös ja alkoi taluttaa tätä ovelle. Ennen kuin tuttu apatia valtasi Ylikersantin kasvot, tämä vilkaisi vielä huojentuneena Jäätutkijaa kohti. 273 huomasi ylikersantin nilkuttavan toista jalkaansa.

    273 nielaisi. Hän toivoi, ettei ollut tullut luvanneeksi liikoja.
    Ovi kalahti kiinni ja 273 jäi yksin huoneeseen odottamaan seuraavaa vankia.

    Huh. Se meni paremmin kuin odotin, valkoinen nazorak mietti ja hieroi takkinsa kauluksen takana piilottelemiaan tuntosarviaan. Vaikka hän sanoikin olevansa Imperiumin kannattaja, hän vaikutti ymmärtävän petturuuteni. Ehkä jos puhun hänen kanssa uudelleen, voisin suostutella hänet liittoutumaan minun ja Klaanin kanssa. Nazorak-liittolaiset voisivat olla arvokkaita taistelussa Imperiumin johtokuntaa vastaan…

    Pian 273 havahtui, kun ovi kalahti auki taas. Vanginvartija talutti tiedemiestä pidempää, tummanruskeaa nazorakia. ”Ja uutta putkeen vaan! Kehotan kuitenkin olla hieman varovainen. Tämä herra ei ole yhtä säyseä kuin se edellinen.”

    Tulen toa istutti käsiraudoitetun hyönteisen tuoliin ja poistui. Vanki näytti happamalta, eikä katsonut kuulustelijaansa. Hänen kasvoissaan näytti olevan pieniä ruhjeita.
    Pommituksen ajoilta varmaan peräisin.
    Jäätutkija kertasi saamiaan tietoja vangista. Ilmavoimien sotilas, syöksypommikoneen lentäjä. Luutnantti 1002. Pudotettiin Klaaniin tehdyssä pommituksessa ja vangittiin moderaattorin toimesta.

    ”Tuota, hei”, 273 aloitti omalla äidinkielellään.
    Luutnantin tuntosarvet värähtivät pystyyn ja vihreät silmät nousivat tapittamaan keskustelukumppaniaan.
    ”Puhut kieltäni?” vanki kysyi saman kysymyksen kuin edellinenkin.
    273 nyökkäsi. ”Tiedän, että sinua on kuulusteltu jo aikaisemmin, mutta adminit halusivat minun kyselevän sinulta vielä. Lisäksi minä haluan muutenkin jutella sinulle…”
    1002:n yllättynyt ilme painui kuitenkin takaisin synkäksi. Hän käänsi päänsä taas pois ja huokaisi. ”Turha vaiva. Vaikka tietäisinkin jotain kertomisen arvoista, en sitä sinulle tai muille vihollisille kerro. En vainka kuinka kiduttaisitte!”
    ”Onko sinua kidutettu…?” 273 hätkähti. Hän ei ollut kuullut administolta mitään mainintaa sellaisesta.
    ”Hmph, tiedän että se on vain ajan kysymys…”

    273 nojasi takaisin tuolinsa selkänojaan. Hän oli jo Klaanissa olonsa aikana ehtinyt unohtaa, millaisen kuvan Totuusministeriö on antanut Klaanista nazorakeille.
    ”Voitko kertoa hieman itsestäsi?”
    ”Olen jo kertonut.”
    ”Kertoisitko uudestaan minulle?” 273 pyysi kauniisti.
    Sotilas murahti. ”Luutnantti 1002, syöksypommittaja. Minut valittiin sotilaaksi ja koulutettiin Ilmavoimiin. Työskentelin aluksi miehistössä, kunnes ylenin luutnantiksi. Osallistuin Ilmavoimien pommitusoperaatioon ohjaamalla pommikonetta, mutta vihollinen pudotti alukseni alas ja jäin vangiksi.”

    ”Tiedätkö mitään Ilmavoimien tulevista operaatioista?”
    ”En.”
    ”Entä korkeampiarvoisempia henkilöitä?”
    ”Vain lähimmät esimieheni.”
    ”Hm, okei”, 273 nyökkäsi. Tämä keskustelu ei tulisi olemaan pitkä. ”Entä voinko minä tehdä jotain hyväksesi?”

    1002 kohotti taas tuntosarveaan yllättyneenä ehdotuksesta. Hän tuijotti lattiaan ja näytti miettivän jotain. Hänen ilmeensa muuttui happamasta jopa alakuloiseksi.

    ”No voisithan sinä tietty tappaa minut…”

    273 tuijotti Luutnanttia. Tiedemiehestä tuntui kuin että lasimaljakko olisi pirstoutunut lattiaan vangin sanojen myötä.

    ”Mi- miksi…?”
    Luutnantti vilkaisi nopeasti volitakkasvoa, mutta siirtyi jälleen välttelevästi tuijottamaan lattiaa. Hän yritti näyttää tunteettomalta, mutta hänen suupielensä vääntyivät väkisin alas.
    ”Tehtävänantomme oli pommittaa kaupunkia, ja jos tulisimme ammuttua alas, oli meidän silloin nieltävä DDT-kapseli ja päätettävä päivämme ennen kuin joutuisimme vangituiksi. Mutta koneeni osuessa maahan loukkasin käteni niin, etten saanut otettua myrkkyä varustevyöltäni. Sitten jo se punainen lisko-olio otti minut kiinni…”
    Luutnantti huokaisi hetken ennen kuin jatkoi. ”Pommitus oli itsemurhatehtävä, ja olin jo valmistautunut etten säilyisi hengissä. Halusin uhrata henkeni kotimaani puolesta, mutta epäonnistuin siinäkin! Ja usko pois, olisin nyt kernaasti vainaa kuin puhuisin sinulle juuri nyt, hahah…”

    Siniset silmät katsoivat arasti lentäjää naamion silmärei’istä. Vasta nyt hän tajusi katsoa luutnantin kasvoja tarkemmin, joita sotilas oli koko keskustelun ajan yrittänyt piilottaa katsomalla sivulleen. Ruskean nazorakin otsa oli yhdestä kohtaa kulunut ja naarmuilla, sekä sieltä täältä oli lohkeillut kuoren palasiakin.

    Klaanilaisen silmät laajenivat. Mitä moderaattori olikaan sanonut?
    ”Vartijat joutuivat vasta vähän aikaa sitten pitämään häntä kahlittuna sellissäkin pienen… välikohtauksen jälkeen.”
    Nyt kun hän mietti, hän ei voinut olla ajattelemetta, että…
    ”No voisithan sinä tietty tappaa minut…”

    273 tutki tarkemmin luutnantin olemusta. Hänellä oli huono ryhti, ja hänen kasvonsa olivat uurteiset ja väsyneet.
    Aivan kuin…

    Ei, ei kai hän vain…

    voi ei… ei, ei, ei!

    Luutnantin yllättyi, kun volitakkasvo nousi ripeästi seisomaan. ”He- hei! Älä ajattele tuollaisia! Si- sinulla saattaa olla vaikka kuinka paljon elämisen arvoisia asioita edessä…” 273 yritti hätääntyneesti keksiä jotain mitä sanoa.
    ”Pah, mitä muka!? Olen erotettu yhteiskunnasta vihollisen vankina, epäonnistuin tehtävässäni, sekä ilmeisesti päässänikin on alkanut jo viirata! Ja mitä tämä sinulle kuuluu, Bio-Klaanin rakki!?”
    ”Kyllä se kuuluu!” 273 sanoi ponnekkaasti. ”Minä voin auttaa sinua! Kuuntele, Klaani ei oikeasti ole niin paha, kuin Imperiumi väittää. Saatan voida puhua Klaanin johtajille. Sinut ehkä vapautetaan, jos lupautuisit auttamaan meitä!”
    ”Hah! Vaikka puhutkin hämmentävän hyvää zankrzoraa jollakin ihmenaamiollasi, sinä et minua niin helposti vihollisen leiriin huijaa, toa!”

    Siinä vaiheessa 273:n itsehillintä petti. Valkoinen käsi tarttui naamioon ja riuhtaisi sen päästään, lennättäen mukanaan hatun lattialle. Harmaa naamio kalahti pöydälle.

    Näky vaiensi luutnantin tehokkaasti. Lentäjä aukoi suutaan hakiessaan sanoja näylle, jota ei pystynyt käsittämään.
    ”Si- sinäkö… olet nazorak?”
    Tiedemies nyökkäsi. Vasta nyt hän huomasi kuinka kiihdyksissä oli. Hän yritti rauhoittaa sykkeensä.

    Luutnantin silmät olivat kuin lautaset. ”Mutta miten… si- sinähän autat klaanilaisia? Otettiinko sinutkin vangiksi?”
    273 sulki silmänsä ja pudisti päätään. ”En. Imperiumi haluaa minut hengiltä. Olen Klaanin suojeluksessa…”

    1002:n kasvoilta paistoi järkytys ja epäusko. ”Olet loikannut vihollisleiriin?”
    ”Klaanilaiset ovat oikeasti hyväntahtoinen kansa. Klaanin johtajat ottivat minut hyvin vastaan. He kohtelevat minua jopa paremmin kuin nazorakit!” 273 lausui. ”Sinun ei tarvitse kokea velvollisuudentuntoa Imperiumia kohtaan, sillä se ei ole muuta kuin käyttänyt sinua hyväksi!”

    1002:n ilme tummui hetkessä. Hän puristi leukansa tiukkaan irvistykseen. ”Sssinä valehtelet… krrrzz-zh! Si- sinäh yrität huijata, senkin vääräsilmä!”
    273 ei ollut huomannut, kuinka vanki oli hiljaa noussut seisomaan kyyryasentoon. Hitaasti luutnanti kohottautui kaksikon välissä olevan pöydän ylle.

    ”KRRSSINÄ PETIT PUHTAAT!”

    Jäätutkija ei ehtinyt reagoida, kun ruskea nazorak ponnisti jaloillaan. Varjo heilahti 273:n näkökentässä, jota seurasi kova tömähdys. Nazorak oli jysähtynyt jaloilleen pöydälle, aivan valkoisen eteen. Vaikka luutnantin yläkädet oli sidottu tämän selän taakse, oli hän silti saanut aukaistua siipensä lisäpotkuun.
    273 tuijotti suoraan hurjistuneen vangin vihreisiin silmiin. Jäätutkija ei ollut koskaan nähnyt samaa katsetta nazorakilla. 1002:n silmät leiskuivat kuin rahilla.

    ”K- Ki- KIÄÄÄH! ANASTAJIEN KOIRAAH!”
    Nazorakin pihtihampaat räjähti amolleen ja sylki roiskui 273:n päälle. Kauhistunut tiedemies kaatui tuolillaan selälleen, kompuroiden kauemmas häntä hamuilevasta lajitoveristaan.
    Ka- karzahni sentään!

    Lattialla makaava tiedemies näki, kuin hurjistunut luutnantti valmistautui loikkaamaan hänen kimppuunsa. Ruskea nazorak sähisi.
    Se kuitenkin pysähtyi, kun huoneen läpi lennähtävät nuolet sohahtivat pöytään nazorakin molemmin puolin. 1002 käänsi katseensa nopeasti ovelle.
    ”Body! Ota vanki kiinni, minä suojaan!” haukasvoinen Taibu huusi, virittäen jouseensa uuden nuolen. Hänen ohitseen huoneeseen juoksi roteva titaanivartija. Ennen kuin 1002 ehti väistää, titaani kaappasi nazorakin olkavarsistaan tiukkaan pihtiotteeseen. Body alkoi retuuttaa vankia ulos, luutnantin riuhtoen, potkien ja sähisten.
    Vielä ennen kuin vanginvartijat saivat hänet kiskottua kuulusteluhuoneen ovesta ulos, 1002 heitti nazorakklaanilaisen tappavan katseen.

    ”PETTURI, VÄÄRÄSILMÄ, KOIRA!”

    Huoneeseen yksin jäänyt 273 hengitti nopeasti. Hän yritti varovaisesti noista seisomaan. Hän huomasi vapisevan voimakkaasti. Hän kuitenkin huomasi jonkun ilmestyvän auki jääneelle ovelle.
    ”Voi perse! Se oli lähellä…” tilannetta viereisestä peilihuoneesta seurannut Paaco totesi. 273 nosti katseensa kultavihreään toaan. Hetken tilannetta sulateltuaan hän kuiskasi ”Ti- tietävätkö vartijat nyt et-”
    ”Älä huoli, ehdin tehdä naamiolla illuusion jossa olit takea. Toivottavasti he eivät tule kyseenalaistamaan sitä.”
    273 noukki lattialle tippuneen naamionsa ja heinähattunsa. ”Tuota, onko arvaukseni totta, että luutnantti on yrittänyt… riistää henkensä?”
    Moderaattori hieroi niskaansa. ”Ikävä kyllä joo. Vartijat äkkäsivät hänet takomassa päätään betoniseinää vasten. Hänet on kyllä otettu tiukempaan valvontaan, mutta asialle ei valitettavasti voi oikein muuta tehdä.”
    273 kurtisti kulmiaan. ”Mikset kertonut siitä suoraan aiemmin?”
    ”Äsh! Ai joo, olisi ehkä pitänyt. Olen hieman huono puhumaan tällaisista. Lisäksi ajattelin että sinun on suhtauduttava vankeihin mahdollisimman neutraalisti.

    273 tyytyi nyökkäämään. Hän puki naamion ja hatun päälleen. ”Saaco.”
    ”Häh, minä?”
    273 madalsi ääntään. ”Älkää olko 1002:lle ankaria. Hän on kokenut kovia, ja hänen reaktionsa oli aivan ymmärrettävä.”
    Paaco kohensi aurinkolaseja naamiollaan. ”Joo. Mutta älä sinäkään itseäsi soimaa. Äskeinen taisi olla aika järkytys teikäläiselle. Tuletko Kahvioon tämän jälkeen? Voin tarjota limun tai vaikka kaljan.”
    ”Ei kiitos, taidan mennä vain suoraan huoneeseeni. Haluan hieman rauhoittua yksin.”
    ”Oo ja koo, mene vain.”

    Metallikalossit kopsuivat käytävään, kun hameeseen ja takkiin sonnustautunut tiedemies laahusti Klaanin käytävillä. Moderaattorin neuvoista huolimatta hänen mielensä oli apea. 273 huokaisi.
    No, kyllä minä tiesin että noin siinä saattaisi käydä. En vain ajatellut, että sotilaskaan käyttäytyisi noin aggressiivisesti…
    Mutta tietystihän hän on Imperiumin sotilas. Propaganda puree paljon syvemmin sotilaisiin, koska miten muuten heidän taistelutahto pidetään yllä.
    Nazorak kääntyi risteyksestä uudelle käytävälle.
    Olen silti huolissani luutnantista. Toivottavasti häntä valvotaan paremmin…
    273 sulki väsyneesti silmänsä.

    Tip.

    Tip. Tip.

    273 avasi silmänsä ja hieroi leukaansa naamion alla. Tosin puhuminen 1034:lle meni positiivisesti yllättävän hyvin. Pitänee käydä lähiaikoina puhumassa admineille. Jos saan luvan käyttää häntä ulkona, saan tilaisuuden jutella hänelle vapaammin. Voi olla, että hän olisi vahva liittolain-

    Huone. Tumma ja harmaa.
    Seinill    ä merkintöjä. Logoista.
    Numeroista ja kaavoista.

    273 inahti. Hän joutui taas ottamaan tukea seinusta.
    Äh. Ta- taas. Nyt ainakin olen varma. Minun on selvitettävä mitä päässäni tapahtuu…

  • Äidin päivä

    Tawan toimisto

    ”Kiitos huomioistasi”, Tawa lausui. ”Otamme Vasellin uudelleen käsittelyyn, kunhan meiltä liikenee aikaa.”

    Pöydän toisella puolella pieni le-matoran Plaploo kumarsi lyhyesti ja oli jo kääntymässä, mutta muisti jotain. Adminaaliselle audienssille oli toinenkin syy.
    ”Ai niin vielä, Admin Tawa, mieleeni juolahti jotain. Selleissä… siellä oli sellainen torakka, sanoi olevansa… Mikäköhän se numero nyt oli? Joku kymppi ja jotain?”

    Tawa nyökkäsi kannustavasti. ”Jatka toki.”

    ”Niin, no… Vaikutti aika huonovointiselta. Onko… Tai siis, en minä mitään epäile tai näin, mutta miten heitä tai siis häntä ruokitaan ja hoidetaan?”

    Juuriadmin piti pienen miettimistauon, jonka aikana kaivoi kyseisen vangin ajatuksistaan.
    Ylikersantti 1034.

    ”Aivan, kyllä. Muistan hänet”, Tawa vastasi. ”Hän saa samaa ruokaa kuin kaikki muutkin vangit. Viime aikoina se on ollut vähemmän kuin ennen, mutta pidämme heistä huolta. Tällä viikolla ovat tainneet saada perunapuuroa. Kupekin katsoi häntä, eikä löytänyt mitään vikaa… huolestuttava tilanne kyllä, mutta ei sellainen, jolle osaisimme tehdä mitään.”

    Plaploo nyökkäili johtajansa sanoille.
    ”Oliko siinä kaikki?” Tawa vielä kysyi.
    ”Juu, Admin Tawa!”

    Plaploo kumarsi vielä kerran ja käännähti ympäri. Hän asteli toimiston ovelle ja katosi oven heilahduksen myötä Tawan näköpiiristä.
    Juuriadmin otti piironginlaatikostaan almanakkansa, johon oli merkinnyt päivän aikataulunsa. Lattialta kuului naputtavaa ääntä. Toan katse laskeutui almanakasta lattialle.
    Nöpö seisoi Tawan tuolin vieressä ja pyrki herättämään emäntänsä huomion rummuttamalla pienillä saksillaan toan jalkaa. Sen saatuaan Nöpö vain tuijotti toaa pallosilmillään.

    Tawa hymähti. ”No Nöpö, ei sinulla vielä ole ruoka-aika.”
    Nöpö vastasi kiehnäämällä adminin jaloissa ja tapittamalla vieläkin intensiivisemmin.
    ”Hmph”, toa tuhahti. Harva pystyi vastustamaan pienen ussalin tuijotusta, mutta Tawa piti nyt päänsä. Hänen seuraava vieras varmaan odotti jo.

    ”Seuraava!” admin totesi heleällä äänellään.
    Ovi avautui ja huoneeseen kurkisti toimistossa jo tutuksi käynyt olento.

    ”Helei. Käy istumaan”, Tawa totesi.
    ”Tervehdys, admin Tawa”, 273 tervehti riisuessaan hattuaan ja naamiotaan. Nazorak istuutui adminia vastapäätä olevalle tuolille. Sinisilmät vilkaisivat huoneen sivulle. Pieni ussalrapu kipitti takaisin omalle tyynylleen. Nöpö tapitti nazorakia takaisin. Taas tuo hassu täti on täällä.

    Tawa poimi työpöydältään punaisen termarin. ”Otatko teetä?”
    ”Hm, mikäs siinä”, 273 vastasi, avaten hieman takkiaan. ”Öh, voinko kysyä, miksi halusit juhua minulle?”
    Sähkön Toa otti piironginlaatikosta kaksi kuppia ja alkoi kaataa punertavaa nestettä niihin. Juoma hyörysi.
    ”Tämä on vain rutiinitarkastus. Haluan kuulla, miten elämäsi Klaanissa on alkanut”, Tawa totesi, ojentaen kupin Jäätutkijalle. Nainen laski kyynärpäänsä mahonkipöytäänsä vasten ja kohotti oman teekupin huulilleen. ”Joten näin suoraan sanottuna, mitä sinulle kuuluu?” Toa kysäisi, puhallellen juomaa viileämmäksi.

    Nazorak maistoi teetä varovasti kielellään. Hän ei juurikaan välittänyt teestä, mutta aina se välillä maistui. Jäätee oli ollut hyvää kun hän oli sitä kerran päässyt maistamaan. Joskus Pesän upseeriklubilla hän oli kokeillut erilaisia kahveja.
    ”Ihan hyvää, luulisin…” nazorak ei ollut varma, pitäisikö hänen kertoa Tawalle tapaamisistaan Klaanin toien kanssa. Kepen tapaamisesta hän ei uskaltanut kertoa, koska Guardian ei todennäköisesti ilahtuisi jos kuulisi nazorakin sekaantuneen hänen tutkimuksiin. Matorosta puhumisesta ei lienisi haittaa, jos tiedemies ei kertoisi kyselleensä liikaa Nimdasta.

    ”Tosin… Admin Guardian kävi huoneessani jokunen säivä sitten ja vei elementtikiveni, vaikka moderaattorit olivat antaneet minun ritää sen.”
    Tawa kohotti kulmiaan. ”Kertoiko hän syytä?”
    ”Sanoi egäilevänsä sen olevan vaarallinen, vaikka omien tutkimuksieni mukaan sen ei jitäisi olla. Guardian halusi kuitenkin testata sen Klaanin tieteilijöillä. Anteeksi jos sanon hieman ikävästi, mutta Everstinne vaikuttaa ajattelevan jokaisen vihollisen kädessä käyneen esineen voivan räjähtää. Vaikka lusikan.”
    ”Geellä on syynsä olla varovainen. Eiköhän hän ennen pitkää ala luottamaan sinuun. Ehkä jonain päivänä huomaatte olevanne parhaat ystävät” Tawa totesi ykskantaan. Pitkä teen siemaus.
    ”Hmvh. Hankala uskoa. Olen tuntenut hänen laisiaan ennenkin…”

    ”No… miten olet sopeutunut linnakkeeseen? Oletko tutustunut muihin asukkaisiin?” toa päätti vaihtaa aihetta.
    ”Hm, tavasin toissatäivänä Kek- öh, Kel-” 273 yritti taivutella suutaan sanoakseen sen oikein, ”no, sen matatukasvoisen tiedemiehen. Vaihdoimme muutaman sanan. Tiedejuttuja… ja eilen tutustuin Matoro-nimiseen jään toaan, kun kävin Suuren Hengen temgelissä.”
    ”Aa, Kepe ja Matoro. Mukava kuulla. Heilläkin on ollut hieman rankkaa viime aikoina…”

    Nazorak katsoi Tawaa kulmiensa alta samalla kun joi. Tiedemies mietti, että olisiko nyt hyvä hetki kysyä.
    ”Tuota noin.”
    ”Hmm?”
    273 kröhi kurkkuaan. ”Minä satuin katsomaan uutisia ja lukemaan vanhoja lehtiä saadakseni lisää tietoa sodan tilanteesta. Ja sain ensi kertaa kuulla sellaisesta asiasta kuin Nimda. Imleriumi kuulemma tavoittelee sitäkin. Mietin, että onko Nimda sellainen asia, josta minun kannattaisi tietää enemmänkin?”
    Tawa vaikutti suoristavan ryhtiään. Hän mietti hetken hiljaa totinen ilme kasvoillaan.
    ”Mitä… sinä olet jo kuullut siitä?”
    ”Satuin kysymään siitä juuri Matorolta, joka sattumalta kai on jonkinlainen ekswertti asiassa. Hän väitti kivenkovaan Nimdan olevan vaarallinen kaikille. Ja jos käsitin hänet oikein… niin Nimda on jonkinlainen, öh, ajatuksia todeksi tekevä ase?”

    Kullankeltainen neito sulki silmänsä. Voi, kuinka arkaan paikkaan osuitkaan…
    Nazorak katsoi, kuinka salaman nainen nousi seisomaan. Hän kääntyi selkä tiedemieheen päin, katsoakseen ikkunasta ulos aukeavaa näkymää. Hänen äänensä oli vakava.
    ”Kaikki mitä Matoro puhui sen vaarallisuudesta on totta. Meidän käsityskykemme ei välttämättä pysty käsittämään, kuinka suuri voima Nimdan siruissa piilee…”

    ”… Joten, Klaani yrittää estää ajatusaseen jalasten jäätymästä nazorakeille?”
    ”Kyllä. Tai muille Allianssin jäsenille. Tai kenellekään, joka haluaa käyttää sitä viattomia vastaan.”
    Tawa ei elettä huomannut, mutta nazorak kohotti hieman toista tuntosarveaan.
    ”Entä Klaani sitten…? Jos kauhunki saisi ihmeaseen käyttöönsä, käyttäisittekö sitä sodan voittamiseen.”

    Oli hetken hiljaista. 273 alkoi jo pelkäämään, että oli ylittänyt rajan valtuuksissaan kysyä aiheesta.
    ”Ensisijainen suunnitelma on ollut niiden kerääminen ja tuhoaminen, ettei kukaan enää pystyisi käyttää niitä”, Tawa totesi, ”mutta siinä tilassa missä sota nyt on, administo harkitsee lopulta kaikkia vaihtoehtoja.”

    Tawa kääntyi taas. Istuutumisen sijaan hän käveli huoneen oikealle sivulle ja nappasi tyynyllä maanneen ussalin syliinsä. Hän käveli pöydän ääreen ja istuuduttuaan laski Nöpön syliinsä.
    ”Olen pahoillani, Jäätutkija, mutten voi kertoa enempää. Ei siksi, että olet nazorak, vaan siksi että olet jäsen. Emme voi luottaa siihen ettei tieto leviä vieraisiin korviin. Ymmärrät varmaan?”
    273 nyökkäsi. ”Ymmärrän. Kiitos ja anteeksi että vaivasin asialla…”
    Tawa tuijotti nazorakia. ”E- ei sinun tarvitse pahoitella.”

    Tawa silitti sylissään istuvaa Nöpöä. Jäätutkijalle vaikutti edelleen vieraalta puhua esimiehilleen.
    ”Siitä tulikin mieleen”, 273 sanoi yllättäen. ”Adminaukiolla oli eilen mielenosoitus. Onko niitä useinkin?”
    ”Ovat lisääntyneet viimeaikoina. Pakolaiskriisi herättää levottomuutta kaupunkilaisissa” Tawa totesi juoden teensä loppuun. Niin teki Jäätutkijakin.
    ”Hmh, valitettava tilanne. Sota ei säästä ketään helvolla…” nazorak sanoi. Hänen ilmeensä muuttui apeammaksi.

    Klaanin äiti kävi mielessään läpi viimeisiä kuukausia. Totta puhut.

    ”No, ehkäpä päätän sulkea kaikki kuparikaivoksiin ja ostan Nöpölle ussalinruokaa. Pienoinen ei ole koskaan kylläinen”, Tawa hymähti yllättäen ja silitti ravun kuorta. Ussal kehräsi.
    ”Kuinka kauan olet omistanut hänet?” valkoinen nazorak viittasi ussaliin.
    Kysymys sai Tawan hymyilemään. ”Löysin Nöpön, kun tulimme tälle saarelle. Se oli vasta poikanen. Ja kaiken lisäksi orpo, ilman emoa tai muita ussaleita pitämässä siitä huolta.”
    Tawa katsoi pientä ussalia hartaasti samalla kun keltaiset sormenpäät silittivät rahin pintaa.
    ”Joten otimme sen huollettavaksemme. Nöpöstä Klaanin sinilippukin keksittiin.”

    273 nojasi leukansa nyrkkiinsä. Huoleton rahi hymyilytti häntäkin, jonka suuret, tappien päissä olevat silmät näkyivät pöydän ylitse. Ussal näytti olevan ihanan tietämätön sodasta, Nimdasta, kuin Sinertävistä käsistä.
    ”Sinänsä on hieman kadehdittava ajatus, että suvullisesti lisääntyvillä raheilla on herheet ja huoltajat, jotka hoivaavat soikasiaan. Me kanistereissa tulleet jäädymme yksin kylmään maailmaan…”
    Tawa ei voinut kuvitellakaan, kuinka suurta tahatonta ironiaa nazorakin sanat sisälsivät.
    ”Mutta onhan meillä yhteisömme ja ystävämme tukemassa meitä.”
    273 tuijotti lattiaan ja huokaisi. ”Silti aina jotkut suurissa yhteisöissä ovat niin yksin.”

    Tawa nosti vihreät silmänsä valkeaan nazorakiin. ”Hei muuten. Tuosta sinun puheestasi tuli mieleen. Sinä olet varmaan huomannut, öh, aksenttisi?”
    273:n kasvot vihersivät, kun hän nyökkäsi. ”Kyllä. Everstinne siti hieroa sitäkin naamaani…”
    ”Ehkäpä sinun pitäisi hieman harjoitella ääntämistä.”
    273 kohotti taas tuntosarveaan. ”M- miten muka?”
    ”Jos minä yrittäisin hieman auttaa siinä?”
    ”E- ei sinun tarvitse-”
    ”Höpön löpön”, Tawa totesi tiukasti ja hymyilin. Toa tarttui Nöpöä kyljistä ja nosti rahin ilmaan. Nöpö räpytteli silmiään kummissaan.
    ”Yritä lausua ’Nöpö’. ’Nö – pö’.”

    273 mietti pähkäili hetken, ennen kuin yritti. ”Nö- n- nöhö…”
    Tawan suupieli painui vinoon. ”Kokeillaan uudestaan. Nö – pö.” Tawa heilutti rapua kevyesti ylös ja alas painottaessaan tavuja. Ussal oli lähinnä kummastunut.
    ”Nö – sö…”
    ”Nö – pö!”
    ”Nö – rö.”
    Nazorak näytti oikeasti pinnistelevän löytääkseen puuttuvan äänteen suustaan.
    ”Tawa, ei tämä onnistu”, tiedemies tuskastui. Toa nyökkäsi lopulta kannustavasti. Hän ei halunnut uuden jäsenen pahoittavan mieltään enempää.

    Tawa oli jo laskemassa rapua takaisin syliinsä, kun se alkoi vikisemään ja napsuttelemaan saksiaan.
    ”Noh, mikäs nyt?”
    Nöpön tappisilmät tapittivat nazorakia. Rahi yritti sännätä kohti klaanilaista, mutta sen äitinsä kädet pidättelivät rahia ilmassa.
    ”Öh?” 273 kysyi.
    Tawa nousi ylös ja käveli nazorakin eteen, kannatellen Nöpö ilmassa.
    ”Onko sinulla asiaa Jäätutkijalle?” nainen kysäisi rahiltaan. Valkoinen nazorak yritti säilyttää pokkansa, kun mustat pallosilmät tuijottivat häntä. Nöpön sakset kuitenkin hapuilivat jonnekin ylemmäs, torakan pään ylle.
    ”Haittaako?” sähkön neito tajusi kysyä ensin.
    ”E- ei kai…?”

    Tawa nosti Nöpöä vielä ylemmäs, tiedemiehen pään ylle, jonne ussalin pihdit hapuilivat. Nöpö alkoi välittömästi nuuhkimaan nazorakin tuntosarvia. Ne taisivat muistuttaa ussalia tämän omistaan.
    Mutta missä on silmät?

    Tawa yritti kätkeä hymyään. 273 oli lähinnä todella hämmentynyt.

    Yhtäkkiä rapu tarrasi tuntosarven tiukkaan pihtiotteeseen.

    ”AAAAAAAAAAAAAARRH!” 273 parkaisi. Tawa säikähti niin että pudotti Nöpön, joka jäi roikkumaan pihdillään torakan sarvesta. 273 kompuroi ylös kasvot irveessä.
    ”Aiaiai! Otazezoisotazezoisotazezois!” tiedemies kiljui, kun rapu roikkui tämän tuntoelimestä koko painollaan.
    ”Voi ei Nöpö-kulta päästä irti ei Nöpö ei mitään hätää äiti on tässä älä revi hänen sarvea irti…” Tawa rauhoitteli, saaden napattua pienen ravun syliinsä. Pitkän maanittelun jälkeen Klaanin maskotti päästi irti torakan ulokkeesta.

    Pelästynyt rahi laskettiin suosiolla maahan, josta se tuhahtaen kipitti takaisin tyynylleen.
    ”E- et kai satuttanut itseäsi?” Tawa kysyi huolissaan ja järkyttyneenä välikohtauksesta.
    Nazorak oli vajonnut kyyryyn tuolilleen, pidellen tuskaisesti päätään. ”E- en. Sa-sarvet ovat vain a-aika herkkä alue…”

    Tilanne rauhoittui ja toa ja nazorak keskustelivat vielä tovin, kunnes Juuriadminin oli palattava takaisin tärkeämpiin töihin. 273 oli jo pukenut päälleen ja menossa kohti toimiston ovea.
    ”Oli mukava jutella. Toivottavasti alat tuntea olosi kotoisaksi Klaanissa”, Tawa sanoi.
    ”Joo. Kiitos samoin. Näkemiin, arvon admin.”
    Juuri ennen kuin nazorak oli tarttumassa ovenkahvaan, keltainen nainen mieleen palasi se, mitä hän oli tullut ajatelleeksi puhuessaan Plaploon kanssa.
    ”Hei! Odotatko hetken.”
    273 kääntyi katsomaan Tawaa. ”Hm, mitä?”

    Tawa mietti hetken, ennen kuin sanoi asiansa. ”Klaanin vankiosastolla on kaksi nazorakia sotavankeina. Ylikersantti 1034 Rautasiiveltä ja luutnantti 1002, hävittäjäpilotti. He ovat olleet Klaanissa jo pitkään. Olemme kuulustelleet heitä, mutta he eivät joko tiedä mitään tai eivät ole suostuneet kertomaan. Mietin, että saattaisitko sinä heidän maamiehenä käydä jututtamassa heitä, jos he puhuisivat sinulle paremmin?”
    273 vaikutti hämmästyneeltä. Nazorakeja Klaanissa. Mit- tai, hmph. Tietysti. Kyllähän sodassa sotavankeja otetaan…

    ”Öh, minä mietin asiaa. En ole varma onko hyvä että yksikään nazorak tietää elossa olostani.”
    ”Ymmärrän”, Tawa nyökkäsi. ”Ilmoita päätöksestäsi moderaattoreille. He ohjaavat sinut selliosastolle.”
    ”Okei. Näkemiin.”
    ”Helei. Muista juoda vettä.”
    ”…”

    273 astui käytävään. Ovi naksahti kiinni.
    Yhtäkkiä Jäätutkija voihkaisi. Hän kompuroi vasten edessä olevaa seinää. Hän kohotti käden ohimoilleen.

    hhhhhhHHHHHHMMROOOOOOOAAAAAAAHHHHHHmmmm!
    Maa vapisi
    hhhhhhHHHHMMRAAOOOOOOOOAAAAHHHHHHmmmmmm!

    Nazorak katsoi kiivaasti ympärilleen. Hän hengitti syvään.

    Olivatko Klaanin äiti ja ussalpoikanen kuulleet saman? Nazorak pudisti päätään. Hänen täytyi selvittää ajatuksia huoneessaan.

  • Jään sotkija

    Bio-Klaani

    Oli tuulinen syyspäivä. Taivas oli tiukasti harmaassa pilvipeitossa ja ilmassa saattoi tuntea kostean tihkusateen. Värikäs kaupunki näytti vähemmän värikkäältä harmaassa säässä.
    Voimistunut tuulenpuuska lepatutti kadulla kävelijän raidallista hametta. Hameeseen pukeutunut tarttui äkkiä kankaaseen ja pakotti sen pysymään alhaalla. Hän kirosi mielessään. Hame ei ehkä ollut parhain valeasu kaikkiin tilanteisiin.

    273 oli päättänyt lähteä kävelylle linnaketta ympäröivään kaupunkiin vielä silloin kun oli valoisaa. Nazorakin huone oli tuntunut hänestä tunkkaiselta, joten Jäätutkija oli päättänyt lähteä haukkaamaan happea ja tutustumaan taas Klaanin kaupunkiin.
    273 haukotteli naamionsa takana. Hän oli nukkunut huonosti miettiessään asioita. Toivottavasti raikas ilma tuo uutta puhtia aivoihini. Voisin ehkä myös etsiä rauhaisamman paikan ajattelua varten…

    Kepe ja Jäätutkija olivat eilisiltana jatkaneet keskustelua hetken ennen kuin nazorak oli päästänyt tiedemiehen siivoamaan työhuonettaan. Valkoinen nazorak ei tietenkään ollut voinut ottaa elementtikiveään mukaansa, mutta pelkästään sen näkeminen ja piteleminen oli tuntunut hänestä helpottavalta. Toa oli sanonut tekevänsä sille vielä joitain testejä, kunhan saisi hankittua parempaa laitteistoa. Nyt kun jälkikäteen ajatteli, 273:sta tuntui oudolta että keksijällä oli ollut niin vähän työvälineitä pajassaan. Ehkäpä osa oli mennyt jotenkin rikki?

    Nazorak huomasi saapuneensa kaupunkia halkovan joen törmälle, jonka ylitse Ussalinselkä kulki. 273 päätti ylittää sen. Sen verran hän kaupungista tiesi, että joen toisella puolella sijaitsi temppelikortteli. Se lieni hyvä paikka tutustua kaupungin arkkitehtuuriin.

    Harmaa joki kohisi terässillan alla. Vastausten etsijä uppoutui aatoksiinsa.
    Kepe antoi minulle viimein onneksi joitain vastauksia, nazorak mietti. Nyt Lehu-metsän arvoitus oli selvä. Ainakin hän uskon sen olevan. Elementtikivi saattoi olla Kätösten heikkous, mutta tiedemies ei varsinaisesti ollut valmis hyödyntämään sitä ilman tarkkaa varmuutta.
    273 saapui sillan puoliväliin.
    Mutta entä sitten jatkoni? Aavekädet ovat valvottaneet minua, koska en ymmärtänyt niiden motiivia jättää minua henkiin. Todellisuudessa se ehkä olikin vain tuuria. Onko minulla syytä jatkaa Kätösten salaisuuksien selvittämistä? Toisaalta en tällä hetkellä voi tehdä muutakaan, kun oppia lisää Imperiumin aikeista…
    Nazorak saapui joen toiselle puolelle, Sielunlähde-nimiselle kadulle.
    Ja siinä taas Kepe antoi vain lisää kysymyksiä. Mikä on Nimda? Jonkinlainen superase, jonka johtoporras haluaa käyttöönsä? Ilmeisesti Kätöset liittyvät senkin etsintään. Olikohan kapinallismielisten nazorakien metsästäminen vain peitetarina Käsille?

    273 oli tuijotellut kävellessään maahan ja vasta nyt hän huomasi olevansa perillä. Kadun oikealla puolella nazorakin siilmiin osuivat värikäs suitsukekauppa ja hautaustoimisto. Heti niiden takana kohosi korkea kupolikattoinen rakennus, jonka tiedemies tunnisti Mata Nui -uskon temppeliksi. Rakennus jäljitteli Metru Nuin Suuren temppelin tyyliä. Kadulta katsoen pääkupolin oikealta sivulta jatkui käytävä pienempään kupoliin.

    Hmm? Jäätutkijan huomio kiinnittyi takaisin kadulle. Rakennuksen päässä Suuren Hengen temppelistä olevan kappelin pihalla oli paljon matoraneja. Rakennuksen ulkopuolelle oli koottu jopa telttoja rituaalitoimituksia varten. Ilmeisesti pyhätöstä oli loppunut tila pakolaisten vuoksi, joita tutkija oli nähnyt kaupungilla sankoin joukoin.

    273 vilkaisi taas Suuren Hengen temppeliä. Noh, voisi kai mennä katsomaan sisältäkin.
    Nazorak kapusi temppelin portaat ylös ja käveli puolikaaren muotoisesta ovesta sisään. Harmaasta kivestä rakennettu Mata Nuin huone oli tilava, ja tilaa halkoivat jyhkeät tukipilarit. Pyöreän huoneen keskellä kohosi koroke, jolla tiedemies uskoi temppelin papin pitävän saarnaansa.
    Valkoisen nazorakin katse kierteli kupolimaisessa tilassa. Kaarevaan kattoon maalatut värikkäät freskot ja seinillä olevat matoran-kieliset kirjoitukset kertoivat Mata Nuin legendasta sekä matoranien kulttuurin päävaiheita. Toistuvia teemoja olivat Kolme Hyvettä, matoranit ja toat sekä Suuren Hengen langenneet enkelit.

    Nazorak kuljetti hansikoituja sormiaan pääosin ympyräkirjaimilla kaiverrettujen seinäriimujen päällä. Hän pyrki pysymään mahdollisimman syrjässä, koska Temppelissä oli muitakin vierailijoita.
    Tiedemies huokaisi itsekseen. Sinänsä sääli, että nazorak-kulttuuri on ateistinen. Uskonnoissa on tietty kulttuuriarvo, jota aatteet eivät voi korvata.
    Mutta Imperiumin lapsena ja etenkin tiedemiehenä Jäätutkija oli omaksunut nazoraklaisen maailmankatsomuksen. Jumalia ei ollut, eikä mikään yliluonnollinen voima ohjastanut tai auttanut heitä taipaleellaan. Oli vain ensimmäisinä Viisisakaraisen Maailman päällä kävelleiden Puhtaiden syntymäoikeus, jonka senkin myöhemmin tulleet olivat nazorakeilta riistäneet. Vain puhaltamalla yhteen hiileen nazorakit saattaisivat saavuttaa lajin yhteisen, lopullisen päämäärän.
    Tosin, nazorak mietti. Hän käänsi katseensa yhteen seinälle kaiverrettuun riimuun. Kolme pistettä ja niitä ympäröivät kaaret.
    Vaikka en uskoisikaan jumaliin, niin… jotenkin minusta tuntuu, että kaikelle kokemalleni, kaikelle kärsimykselleni on olemassa jokin syy. Tai ehkä vain haluan uskoa niin… haluan ajatella, että minun elämälläni on jokin merkitys ja päämäärä. Olisi ehkä hieman masentavaa ajatella, että mikään maailmassa ei olisi muuttunut vaikka minua ei koskaan olisikaan ollut olemassa.
    Huomaamattaan Jäätutkijan käsi puristui nyrkkiin. Hän muisteli hetkiä elämässään jolloin ei itsekään ollut uskonut siihen.
    Eih, älä ajattele niitä. Se tietää vain päänsärkyä…

    Hän jatkoi. Metallikengät kalahtelivat kivitiililattiaan. 273 kierteli seinänvierttä ja tarkasteli pyöreän muotoisen huoneen sivuille symmetrisesti aseteltuja patsaita. Volitakin kapeita silmäreikiä takaisin tuijotti mustasta kivestä veistetyn, rosoisen patsaan viirumaiset silmät.
    Makuta. Matoranien pelkäämä pimeys. Liekö todellisuudessa vain voimakkaasti elementtienergiaa kanavoiva olento…
    Vastausten etsijä tiesi ajattelevansa kuten tiedemies. Suurimmatkin uskonnot ja legendat saattoivat alkaa vain huhuista ja väärin ymmärretyistä tapahtumista.
    273 siirtyi taas eteenpäin. Hän oli kohta kiertänyt puolet huoneesta. Nyt pienen hyönteisen edessä kohosi iso, munan muotoinen patsas. Se näytti todella pelkistetyltä. Viirumaiset silmät ja pyöreän pisteen muotoinen suu näyttivät katsovan suoraan ulko-ovelle.
    Sinänsä hieman veikeän näköinen… 273 hymähti. Jos joku olisi kuullut hänen ajatuksensa, nazorak uskoi että kyseinen uskovainen olisi saattanut harmistua. Outoa ajatella, että kasvot jotka eivät yhdelle merkitse juuri mitään voi merkitä toiselle jotain paljon enemmän…

    273 katseli vielä hetken seinien kaiverruksia, ennen kuin hänen huomionsa suuntautui huoneen oikeassa reunassa olevaan oveen, joka ilmeisesti johti sivukupoliin. Nazorak vaihtoi huonetta.

    Temppelin sivukupoli näytti olevan omistettu Suuren Hengen puolustajille. Seinillä oli Suuria Naamioita ja legendaarisia Toa-Työkaluja. Kaiverrokset seinissä esittivät ajan aamun sankareita, ensimmäisiä toia. Kattoikkunoiden läpi himmeä valo loi huoneeseen hämyisän tunnelman.
    Salissa oli myös pienempiä kupoleita, joista elottomat naamiokasvot katselivat eri suuntiin. Jäätutkija oli kuullut Toa-Suvista yhdellä luennolla matoralaisten kulttuurista, mutta ei ollut odottanut näkevänsä joskus niitä. Temppelissä niitä oli useita.
    Matoralaisten evoluutio toiksi on kuulemma sidoksissa näihin rakennelmiin. Onkohan lajilla ollut aikojen alusta lähtien näitä, vai onko laji kehittänyt erillaisia kehittymistapoja ajan kuluessa?
    Nazorak kumartui yhden Suvan ylle ja kopautti varovasti sen kantta. Kuulosti metalliselta.

    ”Öh, oletko ihan oikeassa paikassa?” miesääni keskeytti tutkijan ajatukset.

    Nazorak kääntyi. Hän ei ollut huomannut lainkaan toaa, joka oli ilmeisesti meditoinut yhdessä kulmassa. “Ömm, k-kyllä kai. En varsinaisesti tiedä, kuuluisiko minun olla muualla…”
    ”Olisin mielelläni yksin”, Mustalumi totesi.
    “Ai, anteeksi”, nazorak säpsähti toan äänenpainoa. Hän ei ollut ajatellut häiritsevänsä ketään lähes tyhjässä huoneessa. Jäätutkija loittoni tarkastelemaan huoneen seinillä olevia kaiverruksia, vähän matkan päähän toasta.

    Matoro huokaisi ja hiippaili takaisin nurkkaansa. Hän sulki silmänsä. Teleskooppisilmät olivat kynnyksellä. Hän yritti keskittyä kivisten seinien kylmyyteen. Varjoihin, joissa hän näytti sinertävältä. Mitä hän oli ajatellut ennen hiipparia? Hän ei muistanut. Ajatusketju oli katkennut täysin. Ärsyyntyminen vaikeutti rentoutumista entisestään.

    Matoro istui hetken täysin liikkumatta. Näytti siltä, että hän oli löytänyt keskittymisensä.
    Klonk klonk. Matoro puristi silmänsä tiukasti kiinni. Hameeseen pukeutuneen muukalaisen kengistä lähti häiritsevän ontto ääni jokaisella askeleella.
    Matoro raotti toista silmäluomeaan. Volitakkasvoinen näytti haahuilevan ympäriinsä kammiossa. Tämä ei näyttänyt vieläkään tajuavan huoneen olevan pyhitetty toille.

    Matoro kuitenkin yritti sulkea häiriötekijän mielestään. Hän halusi ajatella rauhassa.

    Tuli hetken hiljaista. Matoro avasi taas silmänsä. Oliko neitonen lähtenyt jo? Aiemmin hänen askeleensa olivat kuuluneet selkeästi. Toa äkkäsi muukalaisen erään suvan luona. Vaikkei Matoro huomannut olennon naamioilla ilmeitä, näytti siltä kuin volitakin silmäaukkojen katse olisi jähmettynyt toaan itseensä.
    Hän kohotti kulmiaan. Nainen vaikutti hätkähtävän, kun mies näytti huomanneen tämän tuijotuksen. Hattupää haahuili taas toisen mystisen toavälineen luo ja tarkasteli sitä hetken. Jään Toa sulki silmänsä puolittain. Hän halusi tarkkailla olennon käytöstä.

    Kun toa näytti taas uponneen ajatuksiinsa, naisen naamion katse vähitellet hakeutui uteliaasti taas kohti Mustalumea. Matoro huomasi olennon liikkeistä tämän olevan jotenkin hermostunut.

    Toa oli juuri avaamassa suunsa, kun-
    “A- anteeksi, mutta…” muukalainen sanoi nopeasti jotenkin nolostuneesti, “oletko sinä… Jään Toa?”
    ”… aye?” toa vastasi noustessaan.

    Matoro sätkähti, kun nainen ryntäsi aivan hänen eteen kengät kolisten. Mustalumi huomioi tunkeilijan ruumiinlämmön sairaalloisen mataluuden. “Siis sellainen joka nystyy kanavoimaan jään elementtienergiaa ja vaikuttamaan aineiden lämrötilöihin selkästään tahtonsa voimalla?!”
    ”… kyllä?” hän varmisti. ”Toa Matoro”, hän esittäytyi.

    Metallinharmaa volitak tapitti Matoroa aivan hänen kasvoja alempana. Olio näytti värisevän hieman. Lopulta se päästi kimeän äännähdyksen, joka – lajista riippuen – kuulosti joko suloisen innostuneelta kiljahdukselta tai liitutaulun raapimista kynsillä.
    “O- olen ojiskellut galjon alhaisten lämrötilojen vaikutusta geologiaan ja tekniikkaan, sekä hieman elementtienergian teoriaa! O- olen sitkään halunnut nähdä elävän olennon, joka wystyy luomaan kiinteää vettä tyhjästä…”
    ”Olen, öh, imarreltu? Kuka oikeastaan edes olet?” toa kysyi epäluuloisena. Hän otti pari astetta etäisyyttä lähentelevästä olennosta.
    “Jäätutkija.”
    ”Jäätutkija?”
    “Ni- niin. S- siksi minua yleensä sanotaan.”
    ”En ole nähnyt sinua aiemmin”, toa totesi varuillansa.
    “Olen aika uusi täällä. En tunne vielä kovin montaa kaupungissa. Tai linnakkeessa.”

    Matoro mietti hetken. Hän päätti olla kysymättä aksentista. ”Et vaikuta siltä, että olisit aiemmin ollut Hengen temppelissä.”
    “En niin. Halusin vain tutustua kaulungin kulttuuriin ja etsiä mahdollisesti rauhallisen paikan jossa selvittää ajatuksia”, Jäätutkija myönsi. Sitten hän säpsähti kuin tajuten jotain. “Anteeksi, taisin häiritä, ööh, mietiskelyäsi?”
    ”No eipä sillä enää merkitystä ole”, toa totesi ja väänteli teleskooppisilmiä takaisin suletulleen. ”Olen ehtinyt jo tottua häiriötekijöihin.”
    “Hm? Onko ollut huonoja läiviä viimeaikoina?”
    ”Woah”, toa huokaisi. ”Et vissiin seuraa uutisia?”
    “E- en oikeastaan? Ollut hieman muuta, eikä… kotokuolessani yleensäkään ole kovin kattavaa uutisointia.”
    ”No, minulla saattoi olla jotain tekemistä Metru Nuin katastrofin kanssa. Plussana hukkasin Klaanin Nimdan sirut. Ei ihan paras viikkoni.”
    273 olisi saattanut olla hämmentyneempi siitä, mistä katastrofista toa puhui, ellei Mustalumen toinen virke olisi kiinnittänyt hänen huomiotaan paremmin. Nimda…?

    ”Maailman vaarallisin ase…”

    “Siis… Klaani lähetti sinut hakemaan sen järjestöllenne?”
    Matoro ei vaikuttanut innokkaalta keskustelemaan yksityiskohdista.
    ”Se on poissa. Se on kaikki, millä on merkitystä.”
    Nazorak mietti kuumeisesti. Miten hän saisi mahdollisimman epäilyjä herättämättä kyseltyä aiheesta lisää? Kepekään ei ollut suostunut kertomaan kaikkia yksityiskohtia, mutta se johtui myös siitä, että tiedemies tiesi 273:n olevan Imperiumin kansalainen.
    “Öh, kuulin tästä Klaanin Nimda-jutusta vasta hetki sitten. Se lienee todella tärkeä Saaren tilanteen kannalta?”
    ”… kuka sinä olet?” Matoron epäilykset heräsivät.
    “Mi- minähän sanoin jo? En ole ferillä aivan kaikesta mitä nykyään tawahtuu. Siksi halusin vain kysyä…”
    ”En usko, että saisin puhua näistä asioista nykytilassani”, toa vastasi.

    Nazorak kirosi mielessään. Hän ei uskaltautunut koettelemaan jäätä enempää. Hän murahti pettyneenä.
    “Ai, anteeksi. Olisihan minun litänyt arvata. Varmaan saan aiheesta julkistakin tietoa. Vaikka niistä uutisista…”
    Jäätutkija kääntyi lähteäkseen. “Taidan mennä häiritsemästä sinua enemrää. Nä- käkemiin.”

    Matoro jähmettyi.

    ”Odota”, hän sanoi.

    273 katsoi olkansa yli. “Mitä sanoit?”

    ”Sinä… sinä olet nazorak, etkö olekin?” suletukasvo kysyi.

    Nazorak seisoi hetken jähmettyneenä niin, että olisi käynyt jääpatsaasta. Hittohittohittohittohitto!

    Jäätutkijan pää kääntyi hitaasti takaisin kohti huoneen ovea. Hän ei uskaltanut katsoa toaa kasvoihin, joka saattaisi hetkessä lävistää nazorakin kehon jääseipäällä. Se se vasta olisikin ironista.
    “… mistä tiesit? Aksentti?”
    ”Anteeksi, luin ajatuksesi”, Matoro vastasi ja asteli eteenpäin. ”Nazorak. Woah. Mitä sinä olet tänne päätynyt?”
    273 pyöräytteli silmiään naamionsa takana. Viime aikoina hän oli alkanut pitämään mielenvoimia omaavia olentoja liiankin ylivoimaisina. Hyvästi salaidentiteetti.
    “Jitkä tarina, joka on kerrottu viime aikoina liiankin monesti.”

    He istuutuivat kylmälle lattialle. Tarina oli jotakin, jota Matoro ei ollut tosiaankaan odottanut.

    Siinä oli hitunen toivoa.

    273 suoristi hameensa helmaa. “Täytyy sanoa, että olen hieman… yllättynyt siitä, kuinka hyvin teikäläiset tämän ottaa. Vain yksi kuudesta on yrittänyt taffaa minut nähdessään oikeat kasvoni.”
    ”Se taitaa olla vähän Klaanin heikkous”, Matoro totesi. ”Minun olisi pitänyt oppia olemaan luottamatta kehenkään, mutta se tuntuu niin masentavan pessimistiseltä.”
    “Ehkä hieman sama. En ylipäätään olisi nyt täällä, jollen olisi ollut liian sinisilmäinen.”
    Naamionsa hetkeksi aikaa pois ottanut nazorak vilkaisi nopeasti toaa. “Tiedän, tiedän. Hauska kielikuva.”

    ”En olisi uskonut vielä tutustuvani nazorakiin kaiken tämän muun lisäksi”, toa huokaisi tilanteen rentouduttua. ”Mutta näköjään en vain osaa elää normaalia, tylsää elämää.”
    273 vilkaisi nopeasti heidän ympärilleen. Mustalierihattuinen po-turaga oli käynyt hetki sitten huoneen ovella vilkaisemassa kaksikkoa.
    “Tuota noin. Pitäisikö meidän siirtyä jonnekin hieman vähemmän julkiseen paikkaan. Tämän keskustelun kuuleminen ei ehkä sovi kaikille tuntosarv- eikun siis korville.”

    Vortixx-ravintola oli hämyisä, metallinen ja täynnä led-valoja. Jään sotilas ja jään tutkija olivat ottaneet omakseen yhden sopen. Ravintolasta löytyi paljon pieniä kamareita valonarkojen bisneskokousten käymistä varten.
    Liskomies toi heille digitaalisen ruokalistan. Tarjolla oli hyönteisistä ja merilevistä tehtyjä herkkuja.

    ”Voisin ottaa tikarihämähäkkiä”, Matoro tilasi.
    273 selasi ruokalistaansa. “Saattaisin kokeilla torakkarisottoa.”
    Matoro pyöräytti silmiään muttei kysynyt mitään. Outoja nuo nazorakit.

    ”Ja mitä pariskunnalle saisi olla juotavaksi?” vortixx naputteli tilausta ylös.
    ”Öh, emme me ole?” toa vastasi hieman loukkaantuneena.
    “Kivennäisvesi, kiitos”, 273 totesi.
    ”Siniviini”, Matoro totesi. Vortixx nyökytteli ja poistui paikalta.

    Jäätutkija vilkaisi sivusilmällään lähtevään vortixxiin ja sitten Mustalumeen. “Mitä tuo äskeinen tarkoitti?”

    ”Mhm. Ah, unohdin ihan. Minusta on tosi outo ajatus, että voi olla yhteiskunta ilman minkäänlaisen… parisuhteen konseptia.”
    Nazorak hymähti. “Kyllä me tiedemiehet olemme muista kulttuureista ohiskelleet sen, mitä ‘marisuhde’ konsertina tarkoittaa, mutta sitä ei ole omaksuttu nazorakein kulttuuriin. Koska, noh, Imleriumi on kollektiiviinen kulttuuri, jossa viimeistään saman työryhmän yksilöt tai tartion sotilaat muodostavat yhteiskunnan perusyksikön.”
    ”Mutta estikö se esimerkiksi ystävyyssuhteita syntymästä? Mietin, onko kyse jostakin jutusta lajissanne vai onko se vain kulttuurissa?”
    “Tunteita pidetään kulttuurissamme toissijaisena järjestäytyneisyyteen verrattuna, mutta ei se estä sosiaalisten suhteiden syntymistä. Vielä Kesässä ollessani hääsin todistamaan unseerikluvilla liiankin hyvin Kesän Etnisen soliisin mustatakkien illanviettoa .”
    Matoro saattoi huomata inhoa nazorakin äänessä tämän sanoessaan.

    Ehkä olisi hyvä vaihtaa aihetta.

    273 laski kyynärpäänsä lasiselle pöydälle ja hivuttautui lähemmäs Matoroa. “Tuota noin. Nyt kun olemme tehneet sinunkauvat, niin saattaisitko nyt kertoa hieman enemmän Nimdasta? Ymmärrät varmaan, että Klaanin vihollinen on myös minun viholliseni, ja että mitä enemmän minä tiedän Imleriumille arkaluontoista tietoa, sen haitallisempaa se nazorakien johtonortaalle on.”

    ”No, Nimdasta voin sanoa sen verran, että se on ihan karzahnin vaarallinen, ja siitä kannattaa pysyä erossa”, Matoro tiivisti kätevästi koko seikkailunsa opetuksen.
    “Muille vai käyttäjälleen?” 273 kysyi.
    ”Kummallekin”, toa vastasi hiljaa ja heilautti harppuunarannettaan.
    “Oh…” 273 totesi hiljaa. “Sinä siis… olet ollut paljon tekemisissä asian kanssa?”
    ”Ehkä eniten Klaanista.”
    “Hmmh. Haittaako jos kysyn, mutta… miten sitä käytetään? Mikä tekee siitä niin vaarallisen ja halutun?”

    ”Se ammentaa ajatuksia ja tekee niistä totta.” Matoro ei olisi uskonut lausettaan vielä vuosi sitten.
    273 tuijotti hetken Matoroa.
    “Hyvä vitsi.”

    ”Se ei ollut vitsi”, toan jäätävä tuijotus oli kenties kylmin asia, mitä jäätutkija oli koskaan tutkinut.
    “No, siis! Kyllä minä tiedän, että tässä maailmassa on lukuisia asioita ja esineitä, joiden toimintaa on nykyäänkin hankala selittää, mutta tuollainen Toiveiden kivi kuulostaa liian… tarunomaiselta minulle.”
    ”Tämä arpi”, Matoro hipaisi leukaansa. ”Tuli miekasta, jota ei ollut olemassa. Miekasta, jonka minä kuvittelin.”
    Jollei Vastausten etsijällä olisi ollut naamiota, tämän ilme olisi saatettu xialaisittain tiivistää sanaan “WAT”.

    “No… okei. Entä mitä Klaani aikoo tehdä Nimdalla, tai sen siruilla? Käyttää Imleriumia vastaan sodassa?”
    ”Virallisesti tuhota ne. Minua ei varsinaisesti kiinnosta. En halua niitä lähellekään Klaania”, toa totesi katkerana.
    Nazorak tyytyi nyökkäämään. Tarjoilija toi heille heidän ateriansa. Matoro pureksi lautasellaan olevia pitkiä tikarihämäkin koipia. 273:lle koitui ongelmaksi juomansa juominen, koska ei ollut huomannut pyytää pilliä.

    Ilta alkoi laskea. Admin-aukiolla oli meneillään jotakin. Pääkadun suunnasta tulevalle kaksikolle tuotti suuria ongelmia päästä edes aukiolle väenpaljouden takia. Häly ja meteli täyttivät kuusikulmioisen aukean. Väki oli enimmäkseen kaupunkilaisia matoraneja, mutta muutakin väkeä näkyi välistä. He näyttivät pieniltä taustalla kohoavan linnakkeen ja Admin-tornin rinnalla.

    ”Mitä täällä oikein talahtuu?” naamionazorak hämmästyi. ”Väkeä kuin Totuusministerin nuhetta kuuntelemassa…”

    Mielenosoittajien kyltit ja iskulauseet eivät olleet mikään yhtenäinen kokonaisuus. Vaadittiin, että adminien pitäisi lopettaa salailu ja antaa valta kaupungille. Moderaattorien salakähmäiset tekemiset pitäisi tutkia. Vaadittiin läpinäkyvämpää johtoa. Moni myös vaati välitöntä sodan lopettamista. Sanottiin, että sota johtui Bio-Klaanista ja Tawasta. Toiset halusivat pakolaiset pois pelloiltaan ja pihoiltaan. Kolmannet muistuttivat kauppasaarrosta ja tulevasta talvesta, ja maalailivat nälänhätäskenaarioita.

    Kaikkia yhdisti sangen suuri tyytymättömyys kaupungin tilanteeseen. Vaadittiin toimia! Paluuta entiseen!

    ”Minä asuin Bole-Korossa tuossa luoteessa”, eräs le-matoran sopersi. ”Olin juuri sinä päivänä metsällä kun se tapahtui! Allianssin hirviöt olivat tappaneet ihan kaikki! Jättäneet ruumiit hautaamatta, kaduille ja taloihin!”

    ”Miksei Klaani tehnyt mitään? Missä oli Laivaston väki silloin? Miksi me suostumme adminien hallittavaksi jos he eivät puolusta meitä?” Ernie-niminen ta-matoran kailotti. Hän seisoi kellotornin kaiteella.
    ”Torakoiden lehtien mukaan niillä on 70-kertainen ylivoima Klaaniin… Admin Ämkookin näki kaiken toivottomaksi ja vaihtoi puolta! Päämoderaattorinkin kerrotaan loikanneen muualle!” hän jatkoi.

    ”Adminit eivät ole kertoneet mitään! Heillä ei ole tilanne hallussa. He eivät ole kertoneet Nimdasta, he eivät ole kertoneet Umbrasta tai edes siitä matoran-murhasta juuri tällä aukiolla!” joku muu huusi väkijoukosta.
    ”Millä oikeudella moderaattorit sulkivat Klaanin sepän pajan? Vain petturiepäilyn takia!” kertoi joku roolipeliseuran jäsen. ”Adminit eivät ole lain yläpuolella!”

    ”Laskelmien mukaan jos kauppasaarto tihenee tähän tahtiin, kaupungista loppuu ruoka kuuden viikon kuluttua!”
    ”Etenkin kun täällä on tunkeilijoita syömässä sitä!”
    ”Olisivat taistelleet maistaan!”

    ”Entä etelänuskoiset sitten? Ovatko adminit hylänneet Mata Nuin? Onko ruskea hyönteinen Suuren Hengen rangaistus?” paasasi yksi turaga. ”Suuri Parvi, legendojen Suuri Parvi on yllämme. Lähetetty puhdistamaan saaremme velvollisuudenvieroksujista!”

    Valkoinen nazorak tunsi itsensä epämukavaksi. Paitsi että hän ei halunnut liikkua isoissa väkijoukoissa, hän ensi kertaa Klaanissa ollessaan näki sodan aiheuttaman paniikin ja epätoivon kaikessa suuruudessaan.
    ”Mi- miksi foliisi tai moderaattorit eivät huutu tähän? Eikö mielenosoituksilla ole aina korkea vaara ajautua häiriöksi ja mellakoiksi? Vaaraksi hallinnolle…?”
    Vaikka Imperiumin kasvatti itse oli taistellut omassa maassaan sotilashallintoa vastaan, 273:sta näky tuntui todella… ennen kuulumattomalta. Kansalaiset osoittivat mieltään ja huutelivat mielipiteitään siinä missä Pesässä olisi lennelleet aatteiden häpäseiden päät.

    ”Klaanissa on sananvapaus”, Matoro kertoi. ”Eikä väkivaltaa pidetä ratkaisuna. Moderaattorit puuttuvat, jos meno äityy liian vaaralliseksi.”
    ”Ilmoita sitten kun äityy. Minä hiivin takaisin huoneeseeni. Noin iso joukko saa minut helrosti hengiltä…” nazorak kuiskasi mahdollisimman hiljaa.
    ”En minäkään tässä ajatellut aikaa viettää”, Matoro vastasi heidän pujotellessa väkijoukon keskeltä kohti Klaania.

    Viimepäivät Klaanissa olivat antaneet vastustajan tiimiin liittyneelle nazorakille kuvan siitä, että epätoivoisesta asemasta huolimatta Klaanin rivit pitivät yhtä luotettavien johtajien voimin, monikansallisuudesta huolimatta.
    Nazorak kuunteli vihapuheita. Ne saivat hänet arvioimaan oletustaan uudestaan.

    ”Oliko Klaani aina tällainen ja silmäni ovat avautuneet, vai kieltäydyinkö vain näkemästä tätä?” Matoro kysyi osittain itseltään.
    ”Muistan, kuinka kävin täällä ensimmäistä kertaa. Jäljitin akshikromidia, joka oli räjäyttänyt Zagni-Metrun temppelin.” Toa naurahti. ”Ensikokemukseni kaupungista oli se, kun marssin sisään Ruskeaan Makutaan ja kysyin hämäräväeltä tietoja. Kukaan ei muka tietänyt mitään mistään lonkeromiehestä. Valmistauduin ottamaan käyttöön kovemmat kuulustelumetodit, kun joku kertoi paikallisten lainvalvojien jo pidättäneen kohteeni. Yllätyin. Minut ohjattiin ’moderaattorien’ puheille, ja… no.”

    ♫ Valon Ritari valehteli sinulle silloin ensimmäistä kertaa~ ♫

    ”Kävin sittemmin täällä usein. Kaupunki oli silloin paljon pienempi. Mikä minua täällä kiehtoi? Ehkä se, että täällä oli silloin niin… toiveikas henki. Klaania pidettiin todisteena siitä, että kivojakin asioita voisi olla. Ei ole kovin montaa paikkaa, jossa niin erilaiset olennot elelivät rinta rinnan.”

    ♫ Toivo on kuin sokeria~ ♫
    ♫ Sillä on hyvä peittää valheet~ ♫

    Jäätutkija yritti pysytellä mahdollisimman lähellä Matoroa ja varoa mielenosoittajia.
    Mutta nazorakin oli pakko pysähtyä. Hän tunsi olonsa oudoksi.

    Epäselvä kuva. Kuin häilyvä ja rakeinen. Silmät tapittaa tummiin taivaisiin kohonevia hahmoja. Isoja ja voimakkaita. Hän katsoi kasvoja. Näki piirteiden horisontit.

    273 havahtui taas hetkeen. Hän pudisteli päätään saadakseen itsensä hereille.Hän loikki taas Matoron luo.

    ”Ettei vain meillä täällä, hyvät toverit, ole peräti kuuluisaa Mustalumea!” Ernie loikkasi katukivetykselle. ”Tervetuloa! Voisin kysellä sinulta jotakin, ja saat päättää itse vastaatko! Tietysti jos et vastaa niin onhan sekin vastaus sinänsä.”

    Matoro nielaisi. Karzahni vieköön matoran oli tarkkasilmäinen. Ernie oli ollut aikanaan Klaanilehden ykkösreporttereita, tunnettu skandaalijutuistaan kaupungin laitapuolesta. Sittemmin hän oli perustanut administorkriittisen lehden nimeltä Lampaat. Hän oli kuohuttanut kaupunkia kuukausia sitten heitettyään moderaattori Paacoa tölkillä.
    Matoranin lähestyessä toan vierellä seissyt nazorak veti takkinsa kauluksen paremmin niskansa suojaksi ja loittoni kauemmas väkijoukkoon.

    Matoro harkitsi hetken. Lauma sekopäisiä mutanttivisorakeja olisi ollut paljon mieluisampi uhka. Niiden hoiteleminen olisi sentään ollut yksinkertaista. Joukko toan ympärillä antoi tälle tilaa.

    ”En usko, että osaan vastata kysymyksiisi Klaanin politiikasta. Olen ollut melko kiireinen”, hän lopulta vastasi.
    ”Jukranheijaa, sinä Matoro olet Klaanin sisäpiiriä. Tiedät ainakin enemmän kuin me, kansalaiset!”
    ”En usko, että on mitään Klaanin sisäpiiriä. Kuka tahansa voi liittyä Bio-Klaaniin, mikäli haluaa tuod-”
    ”Tuon voin lukea linnakkeen vastaanotostakin!” ta-matoran keskeytti. ”Miten seikkailusi meni, Mustalumi? Mitä Klaanin Nimdalle tapahtui? Miksei asiaa käsitellä julkisesti?”
    ”Adminit ja moderaattorit selvittävät Bio-Klaanin oikeudelliset asiat. En tiedä, saanko kertoa tutkinnasta.”
    ”Mutta sinua siis tutkitaan? Sinua, Klaanin seikkailijasankaria? Tiedätkö, kuinka moni on pitänyt sinua toista esikuvallisempana?”

    Matoro ei varsinaisesti halunnut myöntää sitä, mutta hän oli tainnut aina olla melko suosittu kaupungin median parissa. Ehkä se johtui siitä, että hän oli aina kertonut mielellään seikkailuistaan ja ajatuksistaan kenelle tahansa. Lopulta kun kävi Klaanilaisia läpi, olihan hän yksi vähiten epäilyttävistä henkilöistä.

    Tai oli ollut.

    ”Kyllä. Admineilla on käynnissä tutkinta siitä, mitä matkallani tapahtui”, toa myöntyi lopulta.
    ”Liitytkö Metru Nuilla sattuneeseen terrori-iskuun? Miksi saavuit Klaaniin metrulaisella pommikoneella?”
    ”En koe tarpeelliseksi vastata noihin kysymksiin ennen kuin Adm-”

    ”Adminit ja adminit! Juuri tätä tarkoitan! Salailu, salailu ja hyssyttely! Adminimme ovat kuin diktaattorit – operoivat lain yläpuolella, eivät vastaa kellekään! Pitävät asiat omana tietonaan! Kaupunginvaltuuston pitäisi laittaa heidät paikalleen!”

    Ernie odotti hetken, että yleisön huudot lakkaisivat. Sitten hän kääntyi jälleen toan puoleen:
    ”Olit päämoderaattorin hyvä ystävä. Umbra ei ole nähty kuukausiin, ja huhu sanoo hänen loikanneen vihollisen puolelle. Toisten mukaan hän lähti elämään äveriästä elämää Metru Nuille. Osaatko sanoa, Matoro, mikä on totuus?”

    Jään sotilaan teki tosiaankin mieli tehdä loppu matoranin pilkasta. Se ei tiedä, se ei ymmärrä, hän vakuutteli itselleen. Matoran ei ole kuin suunsoittaja. Lisäksi, mitä adminit sanoisivat? Ehkä he kertovat Umbrasta kun on aika. Admineilla on tilanne hallussa-

    ♫ Petturi sai mitä ansaitsi~ ♫
    ♫ Mustan maineen ja vähän muistajia~ ♫

    ”Hän ei tekisi niin”, Matoro puristi suustaan. Hän kohotti kylmän katseen toimittajan silmiin. ”Hän kaatui taistelussa ZMA:n koneita vastaan.”

    ”Ja jos ette halua Allianssin ruoaksi, kehottaisin heräämään tosimaailmaan.”

    Ernie jäi katselemaan poistuvan toan selkää tietämättä, mitä sanoa.

  • Vastausten etsijät

    Aiemmin

    ”Ömm. Kiitos?”

    Kristallikivi kimalteli punkallaan istuvan Kepen kämmenellä. Tiedemies katseli sen labyrinttimaista, läpikuultavaa rakennetta – halkeamat muodostivat murikan pintaan kuin huurteisen mosaiikin, joka haaleassa valossa toi Kepen mieleen vaelluksen Vuoren sisuksissa pari talvea taaksepäin. Kuinka yksinkertaista sekin aika oli ollut.
    ”Pitäisikö tämän sanoa minulle jotain?” toa kysyi.

    ”Mene ja tiedä”, Guardian vastasi niskaansa hieroen. ”Takavarikoin sen muuan… no, takavarikoin sen. En tiedä selakhikristalleista paljoa, mutta näyttää aika paljon sellaiselta. Älä räjäytä sitä naamallesi.”

    ”N-niin”, Kepe mutisi. ”Voin kyllä vilkaista tätä, kunhan… ehdin vähän siivoilla.”
    Skakdi nyökkäsi ja vilkuili huonetta. Oli melko ilmiselvää, että toa ei ollut viettänyt siellä aikaa vuosiin.

    ”Ei kiirettä. Kunhan selvität asian.”

    ”Jos- jos tässä on elementaalienergiaa, minulla on kyllä pari anturia jotka löytävät sellaisen lähes satavarmasti.”

    ”Miten sinulla on muuten mennyt?” admin mutisi. Kepe tiesi, että skakdi oli tarkoittanut sen tuttavalliseksi… mutta juuri nyt se kuulosti vain huolehtivalta. ”Et ole juuri liikkunut julkisilla paikoilla.”

    ”Öh, en.”

    Skakdi nojasi ovennurkkaan kädet puuskassa. ”Kiirettä pitää, vai.”

    ”Tavallaan.”
    Tauko sanoissa oli minuutin pidempi kuin Kepe halusi sen olevan. Toa sormeili kristallia käsissään hetken aikaa kunnes muisti valitettavan todennäköisen räjähdysmahdollisuuden ja tökkäsikin kiven yöpöydälleen.
    ”On ollut vähän… muuta mietittävää.”

    Olikohan Guardian kuullut siitä, kun hän oli… lähtenyt kysymään Iggystä? Jos oli, admin oli liian kohtelias ottamaan asiaa puheeksi. Oikeastaan mitä varmimmin tämä oli jo kuullut siitä, eikä Kepe tiennyt mitä ajatella.
    Kyllä hän luotti Klaanin johtoon tarpeeksi puhuakseen asiasta. Hän ei vain luottanut tarpeeksi, että osaisi saada sanansa kuulostamaan joltain muulta kuin hullun horinoilta.

    Skakdi tuntui ymmärtävän hiljaisena. Hän tarttui ovenkahvaan ja oli selvästi jo tekemässä lähtöä, kunnes pysähtyi ja nosti yksinäisen etusormen pystyyn.

    ”Niin, toinen asia”, admin sanoi. ”Pääreaktori.”
    ”Öh, joo?”

    ”Kuinka vakaa se on? Onko olemassa riskiä, että torakat voisivat räjäyttää sen?”

    Kysymys kylmäsi Kepeä, mutta hän pudisti päätään. ”Ei, se ei tunnu kovin todennäköiseltä… laitteisto on niin herkkää että menisi rikki ennen ylikuumenemista. Voin kyllä tehdä vähän turvatestejä jos sopii. Vaikka heti.”

    ”Riittää minulle”, skakdi sanoi hymyillen. ”Mutta ylintä johtajaasi kanavoiden on silti pakko sanoa… mene nukkumaan.”
    Kepe nyökkäsi poissaolevana. Uneksiminen. Mistä hän tiesi ettei tehnyt sitä nytkin.

    Huone oli Guardianin poistuttua kylmä ja etäinen. Kepe ei viitsinyt kutsua sitä kodikseen – eihän se ollut sellainen ollut aikoihin.

    Nyt

    Tuoksi yöksi Kepe oli päättänyt vetäytyä pajaansa.

    Paja ei vieläkään ollut se sama tuttu ja turvallinen, jota se oli aiemmin ollut. Se oli tyhjempi, monin tavoin valjumpi… kuolleempi?

    Hän onnistui vain vaivoin nukahtamaan punkkaansa kakkoshuoneessa. Ja kun aamu koitti, oli hän yhä läpiväsynyt.

    Ennen kuin hän lähtisi etsimään Nui-Koron väkeä totuuden Profeetasta perässä, Kepe päätti siivota pajaansa hiukan. Sen verran, että sai käsitystä siitä, mitä kaikkea hänellä yhä olikaan tallella tavaroistaan. Hän löysi paljon keskeneräisiä projekteja, jotka olivat jostain syystä tai toisesta unohtuneet johonkin laatikkoon tai nurkkaan… monia sellaisia, joita hän ei enää edes muistanut tehneensä. Ja joitakin todellisia helmiä ja ylpeydenaiheita, ne saisivat nyt aivan oman hyllynsä. Hyllyn jonka voisi asentaa vaikka…
    … siihen, missä suuren varaston ovi oli ollut…? Jos ovea ei koskaan ollut, miksi sen paikalla oli tyhjä seinä, miksei siihen oltu asennettu hyllykköä kuten kaikkialle muualle…?

    Ovelta kuului koputus.

    Kepe havahtui ajatuksistaan. Kuka vieras olikaan, oli hänen ajoituksensa hyvä. Tai hyvä ei ehkä ollut sana, jota hän etsi, sillä tällä hetkellä hän olisi mielellään ollut yksin. Siitä huolimatta ja velvollisuudentunnostaan hän päätti vastaanottaa tulijan. Pajan ovi oli harvoin lukossa, eikä oikeastaan nytkään, mutta Kepe tahtoi osoittaa tälle entisenlaista vieraanvaraisuutta.

    Kun tiedemies avasi oven, hän odotti – pelkäsi – joutuvansa taas kasvokkain pienen, luonnotonta valkeaa naamiota kantavan kummituksen kanssa. Sen sijaan, tosi kummallisena helpotuksena, hänen edessään seisoi todella oudosti pukeutunut olento. Kepen katse skannasi tulijan päästä varpaisiin, hämmentynyt ilme kasvoillaan.

    Ovensuussa seisoi hattuun, volitakiin, takkiin, raitahameeseen ja rautakalosseihin sonnustautunut olio. Tämä oli melkein saman kokoinen kuin Kepe.
    ”Öh… Herra Kele, otaksun?”

    Pikaisella silmäyksellä tämä olisi varmasti sulautunut mihin tahansa väkijoukkoon, mutta yksin autiolla käytävällä seistessään tämän olemus herätti paljon kysymyksiä. Hattu (sisätiloissa?) oli vähän tarpeettoman syvällä päässä, ja volitak nostatti omituisen mielikuvan jonkinlaisesta kuminaamarista, mitä ne sitten olivatkaan. Kepe koetti oikaista kiikarisilmänsä objektiivia varmistaakseen etteivät sen säädöt olleet pielessä. Hän päätyi kuitenkin vain haparoimaan tyhjää, sillä hän ei ollut vieläkään koonnut uutta.

    ”Öö, Kepe, juu, kyllä. Omassa persoonassaan.”
    ”En kai häiritse?”
    ”…Et toki. Olin vain… siivoamassa paikkoja. Kuka olet?”
    ”Öhm”, muukalainen kuulosti miettivän hetken. ”Voitte sanoa minua Jäätutkijaksi. Kuulin että olette tiedemies. Olen… itsekin. Ja tuota. Kuulin myös, että yksi Klaanin admineista olisi antanut teille elementaalikiven tutkittavaksi?”

    Tiedemiehuus saattoi selittää tulijan omalaatuista olemusta, sen hän oli kokemuksestaan tieteilijöiden kanssa todennut useasti. Mutta millä saarella ja missä sakarassa oli joku, joka tutki jään elementtiä ammatiksi asti? Useimmat tämän maailman keksijät ja tiedemiehet koettivat rakentaa vain yhä pienempiä ja pienempiä transistoreja ja höyrymoottoreita, tai opiskella flooraa ja faunaa, mutta lopulta yllättävän harva kajosi Toien mystisiin, itsestäänselvyyksinä pidettyihin voimiin tieteen keinoin. Kepen omiin Kanohi-laitteistoihinkin moni kollega suhtautui tietyllä nyrpeydellä, kuin Kanohi olisi ollut heidän yläpuolellaan, pyhä.
    ”Tuota, voit sinutella, jos saan tehdä samoin.”

    Kiveen Kepe ei ollut ehtinyt vielä tarkemmin tutustua, lukuunottamatta sitä, mitä hän oli saanut G:ltä kuulla. Se oli kuulemma vaarallinen, ja varmasti tietyissä käsissä olikin. Mutta minkälaiset kädet tällä tyypillä oli?

    Nekin oli peitetty nahkahanskoilla.

    ”Ja…joo. Ehkä antoikin. Mitä tahdot siitä?”
    ”Haluaisin itsekin mahdollisesti osallistua tutkimuksiin. Olisin itse tarjoutunut tutkimaan sitä, mutta herra admin oli ehtinyt tuoda sen jo sinulle”, Jäätutkija vakuutti. Kepe pisti merkille sen, että tällä tiedemiehellä oli pehmeä ääni, josta oli hankala määrittää sukupuolta. Hänellä oli voimakas aksentti, joka muistutti ajoittain rahisevia sähähdyksiä.

    Kepe puri huultaan. ”Miten voin luottaa sinuun? Se on vaarallinen kapistus.”
    Varmasti tämä henkilö, kuka olikaan, nautti Klaanin jonkintasoista luottamusta, kun sai kulkea pääasiassa huoltotiloista ja varastoista koostuvassa kerroksessakin omin nokkineen.

    Volitakin pinnassa ei näkynyt matoranin tai toan kasvoille ominaisia ilmeitä, mutta muukalaisen asennon vaihtamisesta ja hengityksestä saattoi huomata Jäätutkijan tuskastuneen. Hän oli hetken hiljaa.
    ”E-en voi osoittaa luotettavuuttani, kyllä. Mutta uskon, että kivi on sellaisenaan vaaraton. Olisin vain halunnut mukaan tutkimuksiin. Asialla on… minulle arvoa. Mutta jos se ei sinulle käy, niin jätän sen sinun vastuulle.”
    Jäätutkijan hame heilahti, kun tämä kääntyi lähteäkseen. ”H-hyvää häivänjatkoa…”

    Kepen uteliaisuus petti hänet.

    ”Hei…odota. Voit ehkä auttaa kiven kanssa, mutta vastapalveluksena toivon vastauksia.”
    Jäätutkija kääntyi katsomaan takaisin matatukasvoiseen toaan. ”Vastauksia mistä?”
    ”Itsestäsi, lähinnä. Myös siitä kivestä, koska tiedät siitä enemmän kuin kerrot.”
    Olenko muka noin huono valehtelija…?
    Jäätutkija mietti hetken. Sitten Kepe kuuli huokauksen volitakin sisästä. ”Hyvä on. Mutta tutkitaan ensin se kivi…”

    Kepe kaivoi lipaston laatikkoa. Se oli yksi niistä, joita hän oli viimeksi tonkinut ennen… pudotusta. Sieltä löytyi kuin löytyikin se mitä hän etsi, lämpökameran virtapiuha. Itse lämpökamera oli suuri ja vanha kapistus, joskus kauan sitten Ko-Metrussa rakennusten lämpövuotojen havaitsemista varten valmistettu. Takuuaika oli varmasti mennyt jo umpeen. Kyseessä ei ollut tieteellisin instrumentti markkinoilla, mutta muuta Kepellä ei ollut nyt käsillä.

    ”Hm. Miten tuo toimii?” Jäätutkija kysyi.
    Kysymys yllätti Kepen. Jäätutkijassa oli jotain todella kummallista, sillä tämä ei vaikuttanut tuntevan näinkään tavanomaista laitetta.
    ”Se näyttää tällä ruudulla kuvatun kohteen pintalämpötilan, öö, xiaksi heat mapina, mikä lämpökartta tai kuva se täkäläisittäin onkaan. Lämpimämmät alueet ovat kellertäviä ja vaaleita, kylmät taas sinertäviä.”
    Jäätutkija oli hiljaa. Mietin lähinnä, mistä napista se lähtee päälle, mutta okei…

    Kepe suuntasi kameran kiven suuntaan. Sen taustalla olivat suurinpiirtein huoneenlämpöiset seinä ja pöytä, molemmat ehkä ihan hitusen kylmemmät. Kivi ei kuvassa kuitenkaan näkynyt. Kepe kampesi laitteen herkkyyttä eteenpäin, mutta yhtäkään poikkeamaa taustasta ei erottunut. Ja vielä. Ei vieläkään. Sitten säätimen asteikko loppui kesken.

    Jäätutkija kumartui Kepen viereen. ”Ooh. Mielenkiintoista.”
    Kepe hieroi leukaansa katsellessaan laitteen näyttämää kuvaa. ”Guartsu oletti kiven olevan selakhialaista kristalliteknologiaa. En väitä tietäväni niistä kovinkaan paljoa. Same ehkä osaisi kertoa enemmän aiheesta. Olen ainakin kuullut että kaikki elementtikivet ovat louhittu muinoin Kristallisaarten kallioperästä. Sieltä kai tämäkin.”
    Jäätutkija nojasi pöydän reunaan. ”Minäkään en tiedä mitään, mistä se on lähtöisin. Mutta… miten se toimii? Tiedän, että sen sisälle on varastoitunut jään elementtiä energiana. Loisikohan energia jonkinlaisen lämmön peittävän auran?”
    ”Eli tämän kiven puhdas elementaalienergia ei siis näy kamerassa kylmänä mustana läikkänä, vaan…puhtaana olemattomuutena. Kuin se olisi lämpösäteilylle olematon, ja siksi näkymätön. Huh, aika hurjaa. Näen siihen perustuvassa teknologiassa kyllä suurta potentiaalia.”

    Kepe kuuli Jäätutkijan naamion alta hymähdystä muistuttavan äännähdyksen. ”Niin, todellakin…”
    Hameeseen pukeutunut tiedemies käveli toiselle pöydälle asetetun kristallin luo. Hetken Kepe oli näkevinään lämmöstä kertovia värejä, mutta samassa ne katosivat. Jäätutkija katsoi hetken elementtikiveä naamionsa suuosan pintaa raapien. Sitten hän astui hieman kauemmas ja ojensi toisen kätensä sivulleen.
    Kepe katsoi laitteen kuvaa. Hän näki vilauksen värillisistä sormenpäistä. Olennon ruumiinlämpö näytti aika matalalta. Lähes samalta kuin huoneen lämpö.
    ”Auran säde näyttäisi olevan noin 1,3 metriä.”

    Hattupää nyökkäsi. Hän poimi kiven ohuilla sormillaan ja rupesi pyörittelemään sitä nahkakäsineillään.
    ”Olisiko sinulla muita mahdollisia laitteita, jolla tästä saisi jotain irti?”

    ”Tällä varoitusajalla en ehdi hankkia parempaa kalustoa. Minulla oli muutama laite, mutta ne eivät ole tällä hetkellä…käyttökunnossa.”
    Kepe vilkaisi sitä kohtaa seinässä, jossa Verstaan syvempien syöverien ovi oli ollut. Mitä oli tapahtunut kaikelle tavaralle, jota siellä oli ollut? Hän muisti selvästi vieneensä sinne joitain laitteitaan, mutta nyt niistä ei ollut jälkeäkään. Oliko hän hukannut ne?

    Kepe kääntyi takaisin katsomaan vierastaan. Hän havahtui ajatuksistaan, kun huomasi miten Jäätutkija häntä katsoi. Hän näytti raapivan ihoaan plastroninsa alta, tuijottaen Kepeä mietteliään näköisesti kylki häntä päin. Lopulta Jäätutkija uskalsi esittää mietteensä ääneen:
    ”Tuota noin. Suhuin moderaattori… öhm, Sl- eikun. Kla- öh, LADIKSEN kanssa”, muukalainen aloitti varoen.
    ”ja hän mainitsi, että olit ollut hänen kanssaan vähän aikaa sitten Lehu-metsässä?”
    ”Joo, meillä oli siellä eräänlainen…seikkailu. Kuinka niin?” Kepe kysyi taitellessaan lämpökameran jalustaa kasaan.’
    Jäätutkija vaikutti taas miettivän hetken sanojaan.
    ”No… minullakin oli eräs seikkailu siellä säin. Mietin, että olisitko sattunut huomaamaan siellä jotain… outoa?”

    ”… Outoa? Millä tavalla outoa?”

    Kysymys sai hametutkijan hetken hiljaiseksi.

    ”… selottavalla tavalla outoa. Jotain… vaarallista?”
    Kepe alkoi hahmottaa mitä vieras ajoi takaa. Mutta miten tämä saattoi tietää niistä?

    ”Puhutko nyt… väärään suuntaan lyövistä salamoista?”

    ”E- en tiedä. Mutta kuulostaa hyvin mahdolliselta.”

    Kepe katsoi Jäätutkijaa, valkoisten kasvojen kalvetessa entisestään.

    ”… Eli tiedät jotain niistä sinikätisistä hirvityksistä. Kerropa nyt, kuka oikeastaan olet.”

    Jäätutkija katsoi ensin Kepeä, sitten epävarmasti ympärilleen. Lopulta hän työnsi hansikoidun kätensä takkinsa povitaskuun, vetäen sieltä esiin taitellun paperin. Käsi ojensi sen toalle.
    ”Sinun ehkä kannattaa lukea tämä ensin…”
    Kepe nappasi paperin. Hän taitteli sen auki ja aloitti lukemaan. Mitä pidemmäs hän ehti, sitä kurtumpaan hänen kulmansa kävi. Aivan kuin hänen olisi ollut vaikea uskoa tekstiä.
    ”Oletko sinä…”

    Kepen lause jäi kesken epäluulosta. Hän nosti katseensa taas hopeiseen volitakiin. Jäätutkija huokaisi syvään ja nosti kätensä takaraivolleen. Toatiedemies seurasi, kuinka naamioon kiinnitetty remmi aukesi ja naamio laskeutui oudon vastausten etsijän kasvoilta remmien varaan.


    ”… nazorak?”


    Kepe poimi leukansa lattialta. ”Täytyy sanoa, että tämä tuli vähän puskista.”

    Hän kääntyi taas paperin puoleen. ”Mutta jos adminit luottavat sinuun, täytyy minunkin. Ja lisäksi…olet meille arvokas tietolähde ja…tutkimuskohde.”
    ”Hmm, niimsä kai. Ja jos nyt kunnolla esittäydyn, niin olen Jäätutkija 273. Imleriumista karannut tiedemies ja tämän elementaalikiven omistaja.”

    ”Tämä itse asiassa selittää sinusta aika monta asiaa, niin olemuksestasi kuin tiedoistasikin… Kulttuurishokki saavuttuasi tänne oli varmasti valtava.”
    ”Olihan se kieltämättä. Joudun käyttämään tätä valeasua, koska en usko että raikalliset katsoisivat minua hyvällä. Minulla on nyt oma huone linnakkeessa ja annan tietoja Klaanille suojelua vastaan.”
    ”Tietävätkö entiset esimiehesi sinun loikanneen?”
    ”Eivät. Tai… ainakin toivon niin. Lavastin kuolemani.”
    ”Toivottavasti onnistuneesti.”

    Jotta toa ymmärtäisi kaiken, nazorak päätti istuutua ja kertoa tarinansa vielä kerran läpi. Hän osasi sen jo miltein ulkoa.
    ”… ja Figa auttoi minut adminien nuheille, jotka ottivat minut lojulta tänne. Sen nituinen se.”
    Kepe nyökytteli ymmärtävästi. ”Mutta mistä sinä olet kuullut kaiken minusta, ja miksi Gee toi tuon kiven minulle tutkittavaksi?”
    ”Moderaattorit kuulustelivat minua muutama häivä sitten. Kuulin silloin sinusta ja käynnistänne Lehu-metsästä. Sen jälkeen Eversti Guardian kävi kovistelemassa minua Viidakkosaarten jutusta. Hän huomasi kiveni, ja koska hän ei luota minuun, hän takavarikoi sen.”
    ”Eli tämä kivi olikin sinun kaiken aikaa.” Palaset loksahtivat paikoilleen. ”Kysyit Lehu-metsästä… siispä tunnet Siniset kädet. Mitä voit kertoa niistä? Tiedätkö, mitä ne ovat?”

    273 pudisti päätään. ”Kätöset nuo Siniset… ne- ne ovat yhteiskunnassamme enemmänkin myytti. Kauhutarina. Propagandaosaston taga hallita työläisiä helolla. En itse oikeastaan uskonut tarinoita, ennen kuin näin Kädet itse…”
    Siniset silmät katsoivat Kepeä. ”Entä sinä? Sinäkin tiedät niistä jotain?”
    ”Vain sen, mitä olen itse nähnyt. Ne kävivät kimppuumme Lehu-metsässä, kuten ilmeisesti tiedät. Ne vaikuttavat etsivän… sitä, mitä mekin tuolla matkallamme etsimme. Miten paljon sinulle on kerrottu Nimdasta?”

    273 kohotti tuntosarviaan.


    ”Mikä se on?”


    Kepe tuntui typertyvän vastauksesta. Viime aikojen nimdajahdin jälkeen hänen oli hankala muistaa, etteivät kaikki tienneet siitä. Keskiverto Nazorak-imperiumin kansalainen todennäköisesti tiesi siitä vielä vähemmän kuin matoralainen.
    ”En tiedä miten paljon minulla on valtuuksia kertoa, mutta se, että Nazorak-imperiumi tahtoo valloittaa tämän saaren itselleen on vain osa koko tarinasta. Nimda on…ase. Maailman vaarallisin ase, ja viime aikoina olen käynyt kovaa kilpajuoksua yhdestä sen osasta Sinisten käsien kanssa.”
    273 tuntui värähtävän joka kerta, kun Kädet mainittiin.
    Kepe katsoi lattiaan.

    ”Nyt olemme kuitenkin sen suhteen toistaiseksi täydellisessä umpikujassa… ja niin toivottavasti Kädetkin.”
    Jäätutkija katsoi Kepeä ja huomasi tämän alakuloiset kasvot. Hän kallisti päätään. ”Voitko kertoa, mitä tawahtui?”
    ”En tiedä, miten muotoilisin sen ilman, että kuulostan seinähullulta. Mutta Nimda tai sen haltija pelaa ihan omaa peliään ja löi oven nenäni edestä kiinni. Ja Kädet jäivät sen oven toiselle puolelle.”

    Kepe ei tosiaan ollut ehtinyt vielä suuremmin miettiä, mitä se, että hän näki Kädet Verstaassa implikoi. Hän ei tiennyt niiden sijainnista tällä hetkellä yhtään mitään, eikä näiden tilanteesta. Hän ei voinut mitenkään tietää, olivatko ne kenties saaneet jo Zeetan jotenkin otteeseensa. Ja jos olivat, hän ei voinut tehdä asialle pätkän vertaa…

    273 piti alempia käsiään puuskassa takkinsa alla, hieroen leukaansa pitemmällä ja hansikoidulla kädellä.
    Tämä ”Nimda” oli aivan uusi juttu minulle… tietenkään siitä ei välttämättä tiedä kuin esikunta ja todennäköisesti Tiedustelupalvelu. Mutta… Imperiumillahan on jo Rautasiipi sekä Tulikärpänen. Nehän ovat sotavoimien tuhovoimaisimmat sotakoneet. Mihin johtoporras tarvitsee enää kolmatta asetta? Ei ainakaan tätä sotaa varten.
    Tiedemieskollegan sanat jäivät kaikumaan aavemaisesti 273:n päähän.
    Maailman vaarallisin ase…

    273 muisteli Totuusministerin pitämiä palopuheita. Muiden lajien epäpuhtaudesta ja aliarvoisuudesta.
    Ellei… ellei Imperiumi sitten halua alkaa ”puhdistamaan” maailmaa…

    Kepe heitti 273:lle vastakysymyksen. ”Miten sinä puolestaan tiedät Lehu-metsän tapahtumista? Olitko tuolloin paikalla?”
    Jäätutkija nosti katseensa takaisin Kepeen. ”Öh, olin. Ehkä… kaksi viikkoa sitten? Käsittääkseni olin alueella sinun ja moderaattorien käynnin jälkeen. Varmaan parempi kerrata asiat kronologisessa järjestyksessä?”
    Kepe nyökkäsi. ”Juuri tuolloin minä, Same, Bladis ja Snowie olimme siellä. Same ja Bladis olivat tulleet meitä vastaan, ja kun olimme lähdössä näiden ajoneuvolla, Kädet ampuivat meidät alas.”
    273 kohotti tuntosarveaan, ”Millä?”
    Kepe oli hetken hiljaa. ”Salamalla.”
    ”…”
    ”Sinisten käsien… öh, kädet pystyvät ilmeisesti laukaisemaan voimakkaita energiavirtoja sormenpäistään. Olen nähnyt sen useamman kerran…”
    Tykytys nazorakin päässä kiihtyi. Hän viittoi toaa jatkamaan, ”Jatka.”

    ”Sen jälkeen ne torjuivat cordak-ammuksia vain kohottamalla kätensä niitä vastaan… käsien sininen hehku jäädytti ne ilmaan, ja käänsi ne meitä vastaan. Jonkinlainen telekinesiavoima ilmeisesti.”
    ”Kuten arvelinkin… Tiedekunnan salaista teknologiaa…” nazorak nyökytteli. ”Kun laskeuduin vuorta alas, satuin aukiolle, jossa oli riehunut metsähalo ja maa oli kuin sotatanner. Oliko se Kätösten tekosia?”
    ”Oikeastaan se oli Bladis.”
    ”Ai…”

    ”Lehu-metsän kohtaamisesta ei ole oikein muuta kerrottavaa. Nyt sinun vuorosi?”
    Valkoinen nazorak nyökkäsi. ”Niin. Kun olin päivän samoillut metsän lohjoisreunalla, satuin kuulemaan ylläni olevien puiden kahinaa, ja ylläni himeni. Kohdalleni oli laskeutunut jonkinlainen lentokone. Se oli täysin musta, äänetön, eikä siitä lähtenyt valojälkiä. Säätin niiloutua susikkoon, koska luulin sitä Imferiumin etsijöiksi. Mutta sitten Kätöset laskeutuivat aluksesta. Ne… vaikuttivat etsivän jotain. Luulin, että he olivat normaaleja agentteja kintereilläni, kunnes näin niiden kädet…”

    Tiedemiehen hengitys kiihtyi, kun hän muisteli tilannetta. ”Ja sitten… toinen agenteista näki minut.”

    ”Lähtivätkö ne perääsi? Miten pääsit niiltä pakoon?”

    273 pudisti päätään. ”Se… se vain tuijotti minua hetken ja lähti sitten pois.”
    Nazorak pyöräytti silmänsä sivulleen jatkaessaan puhettaan, ”Mutta kun duhuin moderaattorien kanssa, aloin miettimään tilannetta uudestaan. Tuota. Kai sinä tiedät, ettei Kätösillä ole… silmiä?”
    ”Huomasin kyllä niiden kasvoissa jonkin olevan pielessä, niiden silmikot eivät vaikuttaneet kovin näkemiselle edullisilta. Mutta että niillä ei ole silmiä lainkaan… Miksi? Miten ne sitten… ’näkevät’?”
    273 kohautti olkiaan. ”Kätösillä voi olla Imleriumin kehittyneintä teknologiaa. Voi hyvin olla, että niiden kehossa on jonkinlaisia sensoreita. Minä itsekin valmistin kerran laseja, joissa oli lämnöskannerit.”
    ”Silti tuntuu kummalliselta, että ne oltaisiin laitettu luottamaan vain elektronisiin sensoreihin. Lajillasihan kuitenkin on täysin toimivat silmät. Onkohan niiden silmät poistettu… osana sitä, öö, ehdollistamista, jolla ne on… muokattu sellaisiksi kuin ne ovat?”

    Jos Nazorak-imperiumin eliittiagenteilla ei ole omaa tahtoa tai minää lainkaan… jos ne on vain ehdollistettu pyrkimään päämääräänsä kohti kaikki esteet tieltään raivaten? Kepe mietti. Jos asian laita oli näin, ne olivat melkoisen hirviömäisiä otuksia. Niitä pelättiin ihan syystä.

    ”En tiedä. Tämä kaikki on vain swekulaatiota, joka on koottu hatarista tiedonjyvistä. Nazorakeille Kätöset ovat kuitenkin olleet aina vain kummituksia.”
    Jäätutkija vilkaisi pikaisesti Kepeen. Hän mietti, pitäisikö hänen mainita vielä eräs asia.

    ”’Kätöset nuo Siniset, loistavat kielletyt ajatukset. Kätöset nuo Siniset, vievät häästäsi tiedon jyväset’. Siinä kaikki, mitä yhdyskunnassa tiedetään Aavekäsistä”, 273 lausui. Kepe uskoi, että runo saattaisi olla kuumottavampi ilman nazorakin p-vikaa. ”Mutta olen mietiskellyt runoa. Siinä on eräs asia, joka ei täsmää. Kätösten uskotaan vievän Imleriumille tottelemattomat ja kapina-ajatukselliset mukanaan. Mutta minähän olen kapinallinen. Miksei Kätönen tehnyt mitään, vaikka kerran näki minut…”

    Kepe mietti. Hän tunsi, että he saattaisivat olla jonkin tärkeän seikan jäljillä.

    ”Paitsi jos…” keksijä aloitti. Hän nosti vihreät silmänsä nazorakin sinisiin.


    ”Paitsi jos… ne eivät nähneet sinua?”

    https://www.youtube.com/watch?v=YekvexJkn_Q

    Molempien tiedemiesten silmät lasittuivat, kun he tajusivat saman asian täsmälleen samaan aikaan. Molempien katse laskeutui hitaasti


    nazorakin kädessä olevaan kiveen.


    ”… no voihan hitto.”

    ”Hiivatti. Olisipa meillä ollut tuo murikka mukana Verstaassa…”

    ”Kaikkihan käy järkeen”, 273 kuiskasi ja kohotti kivensä tieteilijöiden kasvojen tasalle. ”Lämröskannerit… siksi Tiedusteluhalvelukaan ei varmaan löytänyt lämköjälkiäni vuorella…”

    ”Eli todennäköisesti…” Kepe aloitti ja nosti sormensa ylös, ”tuon kiven ansiosta olet hengissä?”
    ”Luultavasti…”
    ”…Vau.”

    Valkoinen nazorak tuijotti elementtikiven rosoista pintaa. Hän näki peilikuvansa sen monista halkeamista. Kivi oli ollut hänen mukanaan koko matkan ja hän oli turvautunut sen voimaan vaaran uhatessa.
    Mutta nyt vasta hän tajusi, että se oli suojellut häntä hänen tietämättään suurimmalta uhalta.

    ”Oli miten oli…” nazorak aloitti, itsekin hämmästyneenä siitä, että saattoi todeta näin:


    ”vaikuttaa siltä, että meillä on ehkä ase Sinisiä Käsiä vastaan…”

  • Huomenta

    Bio-Klaani, 273:n huone

    Aamu valkeni viimein hämmennyksensekaisen yön jälkeen. Taivas oli pilvinen, mutta ulkoilman harmaansininen valo riitti valaisemaan pienen huoneen. Valkoinen nazorak nukkui vielä autuaan tietämättömänä siitä, mitä hänen ympärillään tapahtui.
    Valkoinen käsi riippui puolittain sängyn reunan ulkopuolella, kun 273 nukkui vasemmalla kyljellään. Ohut, valkoinen peitto peitti tiedemiehen hintelän ja kitiinisen vartalon vain puolittain, kun sen alapää oli sotkeentunut nazorakin jalkoihin. Jäätutkijan siniset siivet olivat vetäytyneet kupolimaisten peitinsiipien sisään, kuten yleensäkin.

    Nazorak hengitti syvään, tuhisten välillä jotain unissaan. Hyönteisen tuntosarvet liikahtelivat ja sivelivät tyynyn pehmeää pintaa. Hän näki unta.

    Uni

    ”Helloo!” Juippi huusi astuessaan huoneeseen. 273 kääntyi katsomaan mekaanikkoa työtuolillaan.
    ”Hei. Viimeistelin juuri piirustukset siitä jääsädetintankista, josta puhuimme silloin kerran kun olimme keittiövuorossa.”
    Nazorakeista pitempi ja värikkäämpikuorinen asteli toverinsa vierelle. Hän laski kätensä Jäätutkijan toimistotuolin selkänojalle ja kumartui katsomaan violettia sinikopiota kirjoituspöydällä.
    ”Hehee. Toimiihan sen tykki juuri niin, että sen tuottamat ääniaallot kuljettavat kylmyyttä?”
    ”Jep.”

    2905 istahti sinisen huoneen vasemmalla seinustalla olevan unikapselin reunalle. Kone oli jonkinlainen kapselin ja pylvässängyn hybridi.
    Juippi työnsi sormensa vyöllään roikkuviin työkalutaskuihin ja veti sieltä esiin pullonkorkin. Mekaanikko alkoi pyörittelemään sitä mietteissään.
    ”Mennäänkö kohta taas katolle? Auringot alkavat kohta laskea.”
    ”Mennään vain.”
    ”Sinulla on puteli.”

    273 kumartui tuolillaan tutkiakseen työpöytänsä piironginlaatikoita.
    Istuskellessaan Juippi katseli ympärilleen. Hän kurtisti hieman kulmiaan.
    ”Ovatko nuo sinun uusia vaatteita?”
    Jäätutkija kääntyi katsomaan ystävänsä katseen suuntaan, joka oli nauliutunut oven vieressä olevaan vaatetelineeseen. Tiedemies ei tiennyt, mistä hänen uusi hameensa, takkinsa ja hattunsa oli siihen ilmestynyt.
    ”Ehm, joo… tarvitsen niitä hieman.”
    ”Ookoo.”

    273 kääntyi takaisin pöytälaatikon pariin. Valkoinen käsi tarttui vetolaatikon kahvasta ja vetäisi huolettomasti. Ei olisi pitänyt.

    https://www.youtube.com/watch?v=LAEAJ6YbdBk
    Siniset silmät katsoivat laatikkoon. Hän jähmettyi.

    273:n keho jännittyi. Nazorakin kädet puristuivat nyrkkiin ja hän kääntyili sängyssään levottoman oloisesti. Hädin tuskin unessa pysyvä torakka ei hengittänyt enää tasaisesti, vaan huohotti katkonaisesti.

    Uni

    Jäätutkija tuijotti lamaantuneesti laatikon sisältöä. Hänestä tuntui, ettei voinut hengittää.


    Hänen tuntoaistinsa tehostui äärimmilleen. Koko häntä ympäröivä todellisuus tuntui värähtelevän. Se tuntui unessa oudolta ja pelottavalta. Aivan kuin kaikkialle hänen kehoa olisi työnnetty tuhat neulaa, jotka pistivät ja sivelivät pehmeästi lihaa samaan aikaan.
    Mutta se sattui.


    273 aukaisi suunsa äärimmilleen huutaakseen, muttei kuullut ääntään tuntosarvia särkevän, kaiken ylittävän huminan yli.


    Nazorak tuijotti kauhuissaan laatikon sisältöä, vaikkei halunnut. Hän ei uskaltanut kääntää katsetta poiskaan. Silti oli tehtävä jotain.

    Hän ei halunnut nähdä sitä.


    Laatikko tömähti kiinni.

    273 tömähti polvilleen nojaten huohottaen työpöytäänsä. Unta vääristävä värinä loppui ja hän pystyi taas hengittämään.

    Uinuva torakanpenikka lopetti kiemurtelun. Hänen kehonsa rentoutui taas ja päästi helpottuneen huokauksen. Uni ei ollut ehtinyt painajaiseksi.

    Uni

    273 vilkaisi varovaisesti taakseen. Juippi pyöritteli edelleen käsissään pullonkorkkiaan. Hän ei näyttänyt onneksi huomanneen mitään.
    Valkoinen nazorak nousi varovasti seisomaan ja siisti työtakkiaan. Hän yritti näyttää siltä, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän veti auki toisen työpöydän laatikon, varoen visusti ensimmäistä. Nazorak poimi hopeisen taskumatin.

    ”Lähdetäänkö?” mekaanikko kysyi malttamattomana.
    ”Ju-juuh.”

    He olivat Vuoritukikohdan pihalla. Valkoinen nazorak ei muistanut kävelymatkaa sinne. Ulkona kallionulkonemalta avautui näkymä saaren pohjoisosan peittävään koneeseen. Valtavat männät pyörittivät pyöriä ja mustia hammasrattaita. Ketjujen kalahdukset kaikuivat vuorelle saakka ilta-auringossa. 273 muisteli, että iltarusko olisi ollut paljon kauniimpi ennen.

    Jäistä pihaa heitä vastaan asteli Pesäasiaministeriön etninen miliisipartio. 219 etunenässä. Jäätutkija piiloutui Juipin selän taakse heidän kävellessään miliisien vierestä. Siniset silmät katsoivat 219:ä sivusilmällä. Torakka ei näyttänyt edes huomaavan häntä.

    He kiersivät jostain syystä työpajan taakse sen oikealta sivustalta. 273 muisteli, että tie katolle oli aivan eri rakennuksessa, mutta seurasi Juippia kuitenkin.

    He kiersivät rakennuksen takaseinän ja kääntyivät kulman takaa vasemmalle seinustalle.

    Tai olisivat kääntyneet.

    273:n suu loksahti auki.

    Koko seinä nimittäin puuttui. Ja iso osa rakennuksestakin.
    Neliskulmaisen rakennuksen vasenta päätyä työpajana hallinnut tehdashalli ja sen ulkoseinä oli yhtäkkiä kadonnut niin, että nazorakkaksikko näki rakennuksen muut tilat poikkileikkauksena.

    ”Mi-”

    ”Mitäh?”

    Juippi tuijotti myös näkyä.

    ”jaa.”

    Valkoinen nazorak mumisi unissaan jotain, kun himmeä valo osui hänen sinisiin silmäluomiinsa verhojen raosta. 273 käänsi hieman kylkeään. Uni hävisi lopulta kokonaan.

    Hän raotti silmiään.


    Ja silmien katse osui isoon, siniseen ja hammaksiseen leukaan.


    ”Huomenta”, tuttu karhea ääni tokaisi.

    Siniset silmät revähtivät ammolleen.
    “IIIIIIIÄÄÄÄÄK!” nazorak kiljaisi. Hän nousi istumaan sängyllään ja peruutti nojaamaan selkänsä seinää vasten.

    Sinihopeinen silmäpuoli sotaskakdi istui puutuolilla aivan hänen nukkumapaikkansa edessä. Admin Guardian nojasi puuskassa olevilla käsillään tuolin vaatimattomaan selkänojaan. Veitsiä ja… jonkinlaisia kranaatteja täynnä oleva taisteluvyö repsotti rennosti auki skakdin yllä. Eikä hammasnaama näyttänyt olevan kovin paljoa tyytyväisempi kuin heidän viime kohtaamisessaan.

    “Mi- miten te nääsitte tänne!?” 273 sopersi huoneeseensa luvatta tunkeutuneelta adminilta. Loputkin muistikuvat hänen unestaan haihtuivat.

    ”Ovesta”, skakdi vastasi hiljaa selkänojaa rummuttaen.

    273 muisteli lukinneensa oven illalla. “O-onko tämä ryöstö?”

    ”E-hei, ei laisinkaan”, kulmiaan kurtistava sotilas sanoi. ”Jätän ne hommat sinun kavereillesi. Minä halusin vain vähän jutella.”
    273 uskaltautui repimään päältään peittonsa, joka oli sotkeutunut hänen jalkoihinsa. “Ettekö olisi voinut odottaa suoleen mäivään asti? Ja… k-kuinka kauan te olette istuneet siinä?”
    Bio-Klaanin johtajista karskein murahti hiljaa ja jätti 273:n odottelemaan jännittyneenä vastapalloa.

    ”Mitä jos minä kysyn ne kysymykset ensiksi?” Guardian huokaisi väsyneen kärttyisänä.
    Jäätutkijan tuntosarvet painuivat luimuun adminin äänenpainon kuullessaan.
    “Öh, ky-kyllä! Mitä asiaa teillä on…?”

    ”Etkö tosiaan tiedä?” punasilmä kivahti hämillään leukaansa raapien. ”Taisit siinä tapauksessa nukkua aika hyvin viime yön! Ja luulen vähän, että olet ainoa.”
    Pieni viherrys kohosi nazorakpakolaisen kasvoille. Adminin sanoista hän kuitenkin tulkitsi jääneensä ilmeisesti jostakin paitsi.
    “Onko jotain tawahtunut?” tiedemies tehosti kysymystään kohottamalla toista tuntosarveaan.

    Skakdi vastasi työntämällä järeän kouransa taisteluvyönsä taskuun, ja hetken Jäätutkija oli melko varma saavansa heittoveitsestä. Hän ei tiennyt, oliko helpottuneempi kun skakdi veti esiin rullalle käärityn sanomalehden.

    Ja läimi sitä toista kämmenpohjaansa vasten kuin selkäsaunaa enteillen.
    ”Katsos, säätutkija… minä olen sodassa tosi isojen ötököiden kanssa.”

    ”…”

    ”Saatat tuntea lajin. Nazorakeja, melko isoja pirulaisia. Nelikätisiä. Aika ilkeitä ja ruskeita. Tosin eivät aivan kaikki.”

    ”…”

    ”Yleensä sota niitä vastaan on helppoa… ainakin helppoa ymmärtää. Ne noudattavat sääntöjä. Niiden kenraalilla on jonkinlainen sairas pakkomielle, jota tämä kutsuu kunniakseen, eikä kaduillamme ainakaan juokse itsemurhapommittajia.”

    Sininen koura lätkäisi sanomalehden sängylle aivan 273:n eteen. Sinisilmäinen värähti taaksepäin pelästyneenä.
    Ja kohta hän tuijotti mustavalkoista kuvaa mereltä nousevasta savupilvestä. Hetken sitä tuijotettuaan hänen oli vaikea olla näkemättä siinä suuren linnun muotoa.

    ”Ja sitten on nämä hetket, jolloin haluan lähinnä kysyä, että miksi”, Guardian pusersi hammasrivinsä takaa katse 273:a polttaen. ”Miksi skarrararissa?”

    Jäätutkija hamuili kädellään eteensä viskattua uutispaperia, pitäen kuitenkin katseensa skakdin pistävässä tuijotuksessa. Hän taittoi lehden täyteen mittaansa ja selasi katseellaan etusivulle kissankokoisilla matorankirjaimilla painetun tekstin:
    ALLIANSSIN YLLÄTYSLIIKE – VELJESKUNNAN SAARI POLTETTIIN

    273 käänsi sivua jutun pääaukeamalle ja luki sen nopeasti läpi. Guardian saattoi nähdä, kuinka nyt torakan tuntosarvet kohosivat pystyyn hämmennyksestä.
    “Kuulin tästä vasta nyt…” nazorak sanoi, edelleen silmät kiinni uutisartikkelissa, “Kuulin eilen kyllä melua käytävällä, m-mutten uskaltanut mennä katsomaan mistä oli kyse…”
    273 nosti katseensa lopulta takaisin plasman skakdiin. “Mu-mutta mitä tällä on tekemistä minun kanssa?”

    Skakdi tuhahti. ”Kysyitkin seuraavan kysymykseni. Miksi et kertonut tästä meille?”

    Nazorak näytti aidosti tuskastuneelta. Admin mitä ilmeisemmin syytti tiedemiestä tapahtuneesta. “En tiennyt tästä mitään! Vastahan itse näitte, miten hämmästyin kun luin tuon jutun?!”

    Skakdi ei kummemmin lupia kysynyt. Hän nousi puutuoliltaan, astui kaksi jämäkkää askelta ja istahti rennosti 273:n viereen tämän sängylle polviaan naputellen. Jäätutkija tuijotti adminia hiljaa.
    ”Oletko aivan varma, kaksi-seitsemän-neljä?” skakdin ääni oli pakkasta ja routaa. Jäätutkija ei uskaltanut korjata tämän sanoja. ”Oletko varma että haluat valehdella kasvojani päin?”
    “Herra Eversti… t-te olette sotilas. Kenraali on sotilas. Mutta minä olen vain vahainen tiedemies! Vaikka jos olisinkin tiennyt että Ilmavoimien lissulaiva rystyisikin zolttamaan saaria, – mitä en tiennyt – ei minulla olisi ollut tietoa tästä oqeraatiosta!”

    Guardian katsoi pitkään hiljaa poispäin. 273 tunsi sykkeensä otsassaan asti.
    ”Minulla on ollut pitkä yö. Pystytköhän edes kuvittelemaan tällaisen vaikutusta, päätutkija?”
    “H-hän on kylläkin aivan eri tiedemies. Tutkijoista hierarkisesti korkein ja jos oikein muistan, hän taisi olla neurojiologian uranuurtaja…”

    Guardiania ei kiinnostanut. Sen huomasi ainakin seuraavasta keskeytyksestä.
    ”Olen istunut kolmessa eri kriisikokouksessa heti kaupunkiin saapumiseni jälkeen, ja myöhemmin on lisää luvassa. En ole nukkunut tuntiakaan sinun lajitoveriesi pikku tempauksen jälkeen, enkä ole saanut kuppiakaan kahvia. En pidä itseäni väkivaltaisena miehenä, tutkija, mutta jos valehtelet minulle vielä, enköhän löydä itsestäni senkin puolen. Joten kysyn vielä kerran. Miksi?”

    Nazorakin oli käperryttävä kahden seinän väliseen nurkkaan suojautuakseen adminia ympäröivältä vihamielisyyden auralta.
    “EN MINÄ TZIEDRÄ! EHKÄ SHKROVOZOIDAKSEEN, EHKÄ HÄVITTÄÄCZHEEN TEILTÄ VALLOITETTAVAN ALUEEN! EN MINÄ TIDÄ! EN OLE ZOTHIRKHLAS!”
    Pakokauhumaisen rääynnän jälkeen nazorak näytti kääriytyvän sikiöasentoon ja alkavan itkemään, jos se olisi ollut lajille mahdollista.
    “Olen vain tiedemies, en sotilas…”

    Pitkä hiljaisuus valtasi alaa. Sininen sotasankari tuijotti arvioiden nurkassa sykkyränä värisevää hyönteistä, joka pakoili hänen katsettaan. Sitten skakdi huokaisi ja sanoi:

    ”Voi pojat, sinähän laulat helpolla.”
    Guardian nousi 273:n vuoteelta ja pyyhkäisi kädellä istumapaikkaansa. ”Mitä joku sinusta saisikaan irti salkullisella veitsiä”, hän vielä hymähti kääntäen katseensa nazorakiin. Jäätutkija ei hymähtänyt.

    ”Kiitä onneasi, että olet meidän vaivanamme.”
    Admin naksautti niskojaan ja venytteli raajojaan. Hyönteinen ei uskaltautunut vieläkään edes avaamaan suutaan, mutta skakdi jatkoi rupattelua yhtäkkiä hieman vähemmän jäisesti kuin aiemmin. ”Lähetän jonkun korjaamaan oven.”

    ”Korjaam-”, 273 inahti hämillään.

    ”Siinä ei pitäisi kestää kauaa. Ja asiahan ei minulle kuulu, mutta älä liikuskele ilman mekkoa ja naamaria. Paitsi jos haluat myrkkyveitsestä. Kaltaisiasi ei juuri nyt kaivata.”
    273 nyökkäsi vain vaivoin. “Ei varsinaisesti mitään uutta…”

    Skakdi kääntyi hänestä poispäin. ”Minä en luota sinuun, tutkija. Mutta nainen, joka sinut jäseneksi otti, luottaa… ja seuraisin häntä helvettiin asti. Jos pettäisit vähäisen luottamukseni, lopettaisin sinut luodilla. Jos pettäisit hänen luottamuksensa, en olisi niinkään armollinen.”
    273 nielaisi.
    ”Siinä kaikki”, skakdi sanoi kylmästi astellessaan poispäin. ”Hyvää päivänjatkoa.”

    Sotilas poistui pienen huoneen puisesta ovesta, jonka lukkomekanismin nazorak vasta nyt huomasi vaurioituneen kovakouraisesti. Ovi jysähti kiinni äänekkäästi, muttei mennyt aivan kiinni repaleisten puusäleiden vuoksi.

    Katsottuaan hetken ovea ja varmistuttuaan ettei admin tunkenut uudelleen sisään, 273 rentoutti asentoaan sängyllään. Hän painoi otsansa taitettuja polviaan vasten.
    Miksi hän aina kovistelee ja huutaa minulle. Olen osoittanut jo olevani yhteistyökykyinen moderaattoreiden ja muiden adminien kanssa. Jos hän niin karzahnisti haluaa pusertaa minusta tietoja, niin riittäisi jos vain kysysisi…
    Sykkyrään käpertynyt nazorak keinui hieman edestakaisin asennossaan.
    Hah hah. Taisin olla väärässä, kun ajattelin voivani kotiutua tänne… tosiasia on, että minulla oli vain vuoden ajan oikea koti, jonne kuuluin. Mutta mokasin. Virheeni takia menetin ainoan paikan jossa saatoin olla onnellinen…

    Kaikkialla muualla olen vain pohjasakkaa. Maailma on niin päättänyt…

    Mietteen rikkoi rikkinäisenä seinää vasten lyövä ovi. Puusäleitä lennähti lattialle.
    Sinisen skakdin jalat rynnivät tömisten takaisin huoneen sisään, ja katsoessaan kahta punasilmää ja riviä raateluhampaita halusi Jäätutkija vain käpertyä entistä pienemmäksi palloksi. E-ei kai taas? Mitä hän tällä kertaa oli-

    ”Nyt hei!” ärtyneeltä näyttävä zakazlainen kivahti väsynein silmin. ”Vilustunut? Vilustunut? Hah hah! Hyvää hyönteistuntemusta, Gee! Loistavaa skarrararrin hyönteistuntemusta!”

    ”T-tuota…” 273 piipitti, mutta lopetti lauseensa kun metallinen silmä adminin kasvoilla hehkui taas hetken oranssina ennen kuin punertui välittömästi kuin luonto syksyllä.

    ”Sinä olet vaihtolämpöinen”, skakdi nauroi osoittaen kynsikkäällä sormella kuin tuomiota jakaen. ”Jos olet vaihtolämpöinen, miksi näyit Tawan huoneessa lämpökamerassani naamaani sinisempänä?”
    Nazorakin ilme oli pöllämystynyt. “Häh? Mistä ihmeestä nuhutte? Kyllähän nazorakien nitäisi näkyä lämvökameroissa. Onko silmänne sökö?”

    Jäätutkija katui kysymystään nähtyään skakdin ilmeen, joka vastasi hänen kysymykseensä. Vastaus oli iso ja liekehtivä ”EI”.
    ”Mikä piru ruumiinlämpösi edessäni madalsi?” skakdi kysyi kärsimättömästi. ”Oliko se mekkosi? Ei pahalla, mutta ruskea ei pue sinua.”
    Enhän minä sitä hametta valinnut, 273 pyöräytteli silmiä päässään. Mutta jotain outoa tilanteessa oli.

    Ellei sitten… nazorak raapi leukaansa. Hänen pääkoppaansa kohosi vain yksi asia, mikä saattaisi liittyä tähän.
    Gee seurasi, kuinka nazorak kääntyi selin häneen. Tiedemies työnsi kätensä valkoisen tyynynsä alle ja veti sieltä jotain. Hetken ajan entinen metsästäjä odotti siellä olevan piilotettuna ase. 273 kuitenkin nousi seisomaan ja kohotti katseensa adminiin. Torakka avasi nyrkkinsä.

    Punaiset silmät tuijottivat sinistä elementtikiveä. Jäätutkijan ilme oli miettivä.
    “En tiedä miten… mutta tämä on ainoa minulla oleva esine, joka saattaisi saada ruumiinlämmön heittymisen aikaan.”
    Ja ennen kuin hän ehti muuta sanoakaan, kaappasi sininen käsi kiven ripeästi hänen kädestään ja nosti sen oranssihehkuisen konesilmän eteen.

    ”Elementtikivi”, Guardian pohti ääneen kristallia pyöritellen. ”Selakhialainen. Kiva lelu sinulla.”
    ”En ilmeisesti tutkinut kiveä targeeksi tarkkaan Vuoritukikohdassa,” 273 totesi, ”tai en tiennyt etsiä vastaavaa ominaisuutta…”
    Ja valkoinen hyönteinen tunsi sydämensä jäätyvän, kun Guardian puristi nyrkkinsä hänen kalleimman aarteensa ympärille.

    ”Myös oikeissa käsissä aika vaarallinen ase. Mitä jos minä vain pidän tämän?”

    ”… h-herra admin, moderaattori Slidas antoi minun mitää sen, koska niti sitä vaarattomana!”
    Nazorak ojensi kätensä Guardianin eteen, kuin anoen kiveä takaisin.

    ”Minä en tiedä, kuka Slidas on, mutta en ainakaan antanut hänelle moderaattorikiveä”, skakdi sanoi pujottaen kristallin asevyönsä taskuun. ”Toimitan tämän murikan omalle päätutkijallemme. Hän saa luvan vilkaista, minkälaisen pommin päällä olet nukkunut.”

    Pommin.

    Sininen harja heilahti, kun skakdi kääntyi poispäin taas. Ja ennen kuin 273 ehti kysyä edes klaanilaisen ’päätutkijan’ nimeä, rämähti ovi rikottuine lukkoineen taas kiinni.


    Hän tekee tuon tahallaan…

    273 ei tiennyt, pitikö hänen yllättyä vai ei, kun sininen skakdi seisoi alle minuutin päästä taas oviaukossa.
    Jos admin Guardian halusi hänet rautoihin, tämä olisi voinut vain sanoa sen suoraan.

    ”Adminin käsky”, skakdi sanoi haudanvakavana naristen heiluvan oven edessä. ”Toista perässä: Po-matoralainen pohatta pulitti pokawistaan pikkusumman.”

    273 tuijotti skakdia hetken.

    ”Ööh. Ho-matoralainen nohatt- s-sohatta nulitti ro- dokawistaan vikkusumman…”
    Jäätutkija kävi mielessään edellistä lausetta läpi. Jokin ei tuntunut menneen aivan oikein. Eikä admin Guardiankaan näyttänyt vielä tyytyväiseltä. Suurkenraalin elein hän lausui seuraavat toistettavat sanat.

    ”Pirullinen piraatti puukotti petturia.”
    ”Lirullinen muraatti lukotti ketturia?”
    ”Plasma. Päälle.”
    ”Laama. Jäälle.”

    Ja sille haudanvakava sininen admin ei voinut olla nauramatta, ja Jäätutkija tunsi olonsa yhtäkkiä entistä epämukavammaksi.
    ”Adminin käsky. Harjoittele p-äännettä”, sininen skakdi tokaisi kääntyen taas ympäri. ”Manu pitää sinulle varmaan ihan mielellään matoranin oppitunnin.”

    Pam, sanoi ovi. Guardian oli poissa.

    p-äännettä…?

  • Se joka vanhoja muistelee, sitä statikalla silmään

    Bio-Klaani

    Hän koputti oveen napakasti rystysillään. Oli hetken aikaa hiljaista, kun oven kummaltakaan puolelta ei kuulunut liikettä. Koputtaja takoi uudelleen puista ovea rivakammin. Uuden asukkaan oli parasta pian tulla avaamaan.

    Ja hän tulikin. Ovenkahva painui alas varovasti ja ovi raottui. Volitakia kasvojaan peittämään nostanut olento kurkisti ulos.
    Huoneen uuden asukkaan leukaperänsä painuivat pian alas, kun näki oven toisella puolella seisovan koputtajan.

    Oven toisella puolella seisoi noin kolmimetrinen selakhi. Tämän kädet olivat puristuneet tiukasti nyrkkeihin ja hänen alaspäin luomansa katse oli synkkä ja kylmä.
    ”Nazorak…” Hau-kasvoinen selakhiaani kuiskasi molempien suidensa välistä, ”se on siis totta.”
    273:n laajentuneet silmät tuijottivat katsekontaktia rikkomatta nauhapäisen haimiehen omia. Hänen hengityksensä värisi ja tuntui kuumalta naamion metallista pintaa vasten. Jäätutkija huomasi sivusilmällä valkoisen selakhin pitelevän olallaan suurta viikatetta.
    Valkoisen nazorakin ja selakhin katsekontakti kuitenkin rikkoontui, kun hopeinen skakdi pyörätuolissa rullaili ovenraon eteen.
    ”Hngääh…”
    ”…”

    Bladis hieroi verkkaisesti päätään. Skakdin suu oli tänään tavanomaista enemmän irveessä ja hän piti aurinkolasejaan silmiensä suojana, vaikka he olivatkin sisätiloissa. Kaikista eniten huomiota herättivät skakdin kipsatut jalat.
    273:lta meni hetki hahmottaa, mitä kaikkea kipsiin oli tuherrettu: epämääräisiä viivoja jotka näyttivät Metru Nuin alakoululaisten aarrekarttasuherruksilta, epämääräisiä hymiöitä, jonkinlainen abstrakti piirros joka muistutti joko steroidipumpattua yksisarvista tai jäykkäkouristuksesta kärsivää norsua, sekä mössöisillä matoranaakkosilla kirjoitettu teksti ’KUMMOLAK ON SUURI’.

    ”Ötökkäpoju… olis vähän asiaa”, Bladis muotoili äskeisen äännähdyksen selkokielisempään muotoon.
    273 vilkaisi vielä skakdin selakhitoveriin. Hän oli siirtynyt kauemmas ovelta ja piti käsiään puuskassa odottavasti. Jäätutkija nyökkäsi hermostuneesti.

    Same selaili yhteen nidottua paperiliuskaa käsissään. Bladis istui hänen vieressään oranssia limonadipulloa hartaasti lipittäen. Hopeinen skakdi ei vieläkään ottanut aurinkolasejaan päästään, vaikka kuulusteluhuone oli melkein pimeä.
    273 istui harmaan pöydän toisella puolella. Hän oli riisunut naamionsa ja hattunsa pöydälle. Pöydän keskellä oleva nauhuri kävi jo. Pöytälampun kylmä valo loi painostavan tunnelman.
    ”Jäätutkija 273”, Same aloitti käytyään paperinsa läpi, ”Tawa ja Visokki kävivät läpi, mitä olit heille kertonut. Nyt me haluamme, että kerrot kaiken uudestaan läpi yksityiskohtaisemmin ja johdonmukaisesti. Onko selvä?
    273 nyökkäsi. ”Kyllä.”

    ”Aloita aivan alusta. Mitkä ovat varhaisimmat muistikuvasi elämästäsi?
    273 pinnisteli muistiaan. ”Öh, en muista varhaishistoriaani kovin tarkasti. Minut kuitenkin löydettiin ja liitettiin nazorakien yhteiskuntaan, kun nousin saaremme rannalle kanisterista-”
    ”Kyöööööhhöhh! Blöääärggh!” Bladis sai valtavan yskäkohtaukset, kun veti limsansa väärään kurkkuun. Taottuaan hetken itseään rintaan moderaattori kääntyi katsomaan nazorakia kumarassa. ”WAT?”
    ”Jatka”, Same kehotti rauhallisesti. Hän loi merkitsevän katseen rykivään Bladikseen.
    Se on siis niin kuin Visokki sanoi. Nazorakit eivät tiedä Kuningattarestaan.

    273:n piti hetken selvitellä ajatuksiaan hämmennyttyään skakdimoden reaktiosta. ”Ja, ööh. Se oli siis vuosia ennen kuin Imleriumi saaxui tälle saarelle. Sitten minut luokiteltiin tiedemiesten alalajiin. Minä ja muut nuoret tiedemiehet saimme alamme alkeiskoulutuksen, eli ojiskelimme lääke- ja luonnontieteiden alkeita, sekä mekaniikkaa ja kieliä. Lähinnä matorania ja xiaa.

    Ja tuota. Vietin ensimmäiset vuodet oristellen ja tekemällä töitä muiden tiedemiesten alaisena. En menestynyt juurikaan omilla saavutuksillani. Mutta sitten Tiedekunta alkoi hakemaan uusia ehdokkaita Tutkijoiksi. Tutkija on korkea-arvoinen virka, jossa tiedemies erikoistuu johonkin tiettyyn tieteenalaan ja syrkii tutkimustyöllään edistämään Imleriumin kehitystä. Sain mahdollisuuden osallistua ja onnistuin lätäisemään jääsykokeen. Erikoistuin kryogeniikkaan ja arktisten alueiden geologiaan. Siitä sain räätälöidyn arvonimeni, Jäätutkija.”

    Otsaansa käteensä nojannut Bladis kohotti pitkästä aikaa päätään. ”Kiitos, mutta emme välttämättä tarvitse kovin tarkkaa tietoa nazorakien urakehityksestä. Voisitko jatkaa?”
    ”Ah, selvä. No. Seuraava iso muutos elämässäni oli, kun Suuri Monilisaatio tavahtui.”
    Samen silmäkulma värähti. Ehkä osittain siksi, ettei hän ymmärtänyt torakan aksenttia, mutta osittain sanan ”Suuri” uhkaavuudesta.
    ”Mikä?”
    ”Kun nazorakit siirtyvät saarelta toiselle, Kesä nuretaan ja koko yhteiskunta kalustoineen mosilisoidaan.”
    ”ETTÄ MITÄ OLI?!” Bladis karjaisi typertyneenä. Hän oli jo aikaa sitten pudonnut kärryiltä, mitä tiedemies oikein solkotti. 273 alkoi änkyttää. Hän ei tiennyt, mitä oli sanonut väärin.

    Same nojasi leukansa pöydällä oleviin käsiinsä.
    Siis mobilisaatio. Koko sen hemmetin yhteiskunnan massamuutto… Same mietti huolissaan. Mutta millä karzahnilla ne siirtävät sen kuningattarensa toiselle saarelle?
    Valkea selakhi kääntyi katsomaan nazorakia. Hänestä oli vaikea ymmärtää, että edes Imperiumin työläinen itse ei voisi vastata näihin kysymyksiin.

    ”Niin. Me siis matkasimme fitkiä merimatkoja nazorakien laivoissa. Lopulta Kenraali ilmoitti, että tiedustelijamme olivat löytäneet sen, mitä olimme kauan etsineet: synnyinsaaremme.”
    Hopeinen skakdi ei enää edes yrittänyt ymmärtää, mitä Jäätutkija puhui. Mitä. Helvettiä.
    ”Nazorakit rantautuivat tämän saaren sohjoiskärkeen noin yksitoista kuukautta sitten. Kuten tavallista, yhteiskuntamme kaivautui maankuoren alle ja kasvatimme Kesämme sinne. Imleriumin tiedustelu sai melkein heti tietää teistä ja organisaatiostanne, sekä muista saaren lolulaatioista. Kuten aiemmin kerroin admineille, johtorortaalle oli kunniakysymys saada saari omakseen. Nazorakit aloittivat sotavalmistelut melkein heti.”
    273 piti pienen tauon. Hän oli juuri pääsemässä siihen kohtaan, mistä hänen tarinansa alkoi.
    ”Tarkkaillakseen mahdollisten vihollisten liikehdintää vuoren täällä, Imneriumi antoi määräyksen rakennuttaa sinne salainen vuoritukikohta. Minut arktisen geologian tuntijana määrättiin mukaan rojektiin kartoittaa vuoren lohjoisluoliset rinteet. Osallistuin siihen innokkaana, sillä viimein sain näyttää kykyni muille. Ja viimein, noin yhdeksän kuukautta sitten, löysimme koillisrinteeltä täydellisen paikan tukikohdallemme: suuren kallionkielekkeen. Minun ja muutamien utseerien johdolla rakensimme sinne pienen tarkkailuaseman. Minä kysyin Tiedekunnalta suostumusta saada kerustaa Vuoritukikohdalle oma kylmän ilmaston tutkimuspiste ja aseverstas.”

    ”Teit siis aseita?” Same sanoi kuin ohimennen tuijottaen Jäätutkijaa. ”Miksi. Kenties meidän tappamiseksi?”

    Valkoiselle nazorakille nousi pala kurkkuun. Hän käänsi katseensa tuijottamaan jalkojaan, kun ei kestänyt selakhin jaden vihreiden silmien syyttävää tuijotusta.
    ”Tiedän, etten voi tässä asemassa suolustaa itseäni…” Jäätutkija aloitti hiljaa, ”mutta tein sen kalvellakseni omaa maatani. Uskon, että tekin olisitte tehnyt samoin.”

    Tiedemiehen yllätykseksi moderaattori vain nyökkäsi lopulta. ”Jatka.”

    ”Jos päästäisiin viimein asiaan. Eli kerroppa vähän siitä kapinasta. Mikä sinun motiivisi jupakassa oli, jos sinulla kerran oli oma kiva vuoristomaja?” Bladis kehotti.
    ”No tuota”, 273 aloitti. Hän tunsi olonsa yhtäkkiä todella vaivaantuneeksi. Nazorak yritti muodostaa päässään oikeanlaisia sanoja.
    ”Katsokaas. Elämä nazorakien yhteiskunnassa ei ole aivan helffoa. Edes tiedemiehillekään tai muille korkeanumeroisille. Varsinkaan minunlaisille…”
    ”Puhu suoraan, irnakkvie”, hampaikas skakdi hermostui.

    ”Olen mutaatio!” 273 kiljaisi.
    Viherrys nousi hänen kasvoille. Hän laski katseensa syliinsä, jossa hän puristeli käsissään raidallisen hameensa kangasta. ”Imleriumissa on todella tarkat ulkonäköihanteet. Suhtaan rodumme täytyy olla kuusiraajainen, hyvähampainen ja vihreäsilmäinen. Mutta silloin tällöin jotkut yhteiskuntaan liittyneet yksilöt ovat… erilaisia. Kaikista suurimpana vitsauksena lajimme keskuudessa fidetään väärän värisiä silmiä. Geenimme ovat kuin aikalommeja: doikkeavat riirteet tulevat näkyviin vasta liityttyämme yhteiskuntaan. Yleensä kuitenkin silmämutaatiosta kärsivillä vain toinen silmä muuttuu väärän väriseksi…
    Mutta minulle niin kävi molemmille silmilleni.”
    Same alkoi ymmärtää nazorakia. ”Ja mitä teikäläiset tekevät niille, jotka eivät sovi Imperiumin muottiin?”
    ”Yleensä mutaatioituneet työläiset sullotaan syvimpiin kaivoksiin piiloon näkyvistä. Minulla taisi olla jotenkuten tuuria, että synnyin tiedemieheksi. Mutta jouduin maksamaan ulkonäöstäni muulla tavalla…”
    ”Jatka vain, kun kerran pääsit alkuun.”
    ”Oli eräs nazorak Tiedustelulalvelussa… hän oli eräänlainen ”nuhtauszoliisi”, joka etsi mahdollisia sekasilmäisiä, jotka salailivat poikkeavuuksiaan ja vangitsi heidät muualle vietäviksi. Eräänä säilänä, kun olin vielä rivitiedemies, hän huomasi minut. Hän yritti kauan saada suostumusta ylemmältä johdolta vangita minut, mutta tiedemiehet ovat harvassa.”

    ”Mutta tämä nazorak ei luovuttanut. Hän oli nimittäin sisäistänyt Imleriumin ruhtausroragandan todella syvästi. Hän otti omaksi suosikkiharrastuksekseen tehdä elämästäni niin hankalaa kuin taisi…
    Elämäni keskimmäiset sari vuotta kuluivat laillistetun tiinan ja sorron alaisena. En voinut tehdä mitään että hän luovuttaisi, enkä voinut tallaa häntä, koska olisin itse tullut teloitetuksi.”

    Jäätutkijan tarina oli vetänyt Samen ja Bladiksen hiljaisiksi. He eivät enää kyselleet tai pyytäneet tätä jatkamaan, vaan antoivat nazorakin kertoa tarinaansa omaan tahtiinsa.

    ”Mutta sitten tavahtui jotain mullistavaa. Tämä saarenne. Jääsin työskentelemään Vuoritukikohtaan. Olin siellä aluksi vain tahaisena tiedemiehenä, mutta kun Imleriumi huomasi kuinka tarveeton tukikohta oli sotilaallisesti, siellä olleet sotilaat ja unseerit lähtivät. Jäljelle jäi vain minä, mekaanikkoni ja tukikohta vastuullani.”
    ”Sitä seurasivat elämäni kahdeksan onnellisinta kuukautta. Johdin tukikohtaa niin kuin tahdoin, koska ketään johtokunnassa ei kiinnostanut pienen tiedeaseman arki. Ehkä Tiedekunta halusikin minun muuttavan sinne, ettei korkeampien tarvinnut katsella kasvojani… Olin hyvä alaisilleni ja uskoin, että he ditivät minusta sellaisena kuin olin. Yhteen heistä ystävystyin erityisesti…”
    ”No missä vaiheessa asiat sitten meni päin karzahnia…?” Bladis kysyi. Hänen äänensä ja oli hiljainen ja siitä paistoi, tiedemiehen yllätykseksi, myötätuntoa.

    ”Ehkä noin suolitoista kuukautta sitten, Arkkiagentti 007 tuli ruheilleni. Hän oli kuullut, että markkinoin keksintöjäni asevoimille. Tiedustelulalvelulla on käytössään valtion kokeellisin teknologia, joten sen johtaja kiinnostui myös minun jääaseistani. Hän kiinnostuikin joihinkin niistä ja teki asetilauksen. Olin innoissani, koska se oli suurin rojekti mitä minulla oli ollut.”

    ”Mutta sitten tuli hän. Eräänä aamuna Arkkiagentti lähetti minua kiusanneen nazorakin tarkastamaan tilauksen etenemistä. Se laskiainen oli edennyt urallaan ja toimi nyt korkeassa virassa sisäisessä tiedustelussa.
    Kun olin viimein löytänyt laikan jonne kuuluin ja nauttimaan elämästäni, hän talasi taas virnuilemaan ja tuhoamaan elämääni. Vihani häntä kohtaan roihahti uuteen liekkiin. Minä… todella, todella halusin tuhota hänet. Tarvitsin vain tilaisuuden.
    Ja yhtenä säilänä se laskeutuikin aivan silmieni eteen. Olin Nenässä hakemassa materiaaleja tilausta varten, kun satuin törmäämään erääseen kivenhakkaajaan – kirjaimellisesti. Hän oli sekasilmäinen, kuten minäkin. Hänen numeronsa oli 16765. Hän kertoi, että suunnitteli neljän muun työläisen kanssa kaninaa, jonka tarkoituksena oli murhata Arkkiagentti. Kun kerroin hänelle, että työskentelin 007:n laskuun, hän riemastui. Olin hänen suunnitelmansa viimeinen uupuva jalanen, eli rääsy Arkkiagentin toimistoon. Kuultuaan myös arkkivihollisestani, 16765 vakuutti että vallankumouksen myötä riivaajanikin saisi surmansa.
    Jouduin silloin vaikean valinnan eteen. 007:n avulla olisin voinut edetä urallani ja tulla arvostetuksi keksijäksi. Mutta vihani 219:ä kohtaan oli liian suuri. Liityin kasinaan.”

    ”Miten se eteni?” Same kysyi.

    ”Suunnitelmamme oli se, että minä menin 007:n toimistoon kertomaan hänen tilauksensa olevan valmis. Samalle jäädyttäisin keksimälläni sormuksella huoneen oven lukon niin, että muut ryhmäni jäsenet pääsisivät myöhemmin sisään. Se meni niin hyvin siihen saakka, kunnes 16765 ryhtyi sooloilemaan. Hänellä oli ilmeisesti henkilökohtaisia kalavelkoja Arkkiagenttia kohtaan. Kuitenkin, me ryntäsimme toimistoon aseiden kanssa, aikomuksena amsua agentti, mutta se ei mennyt niin kuin piti ja tiedustelun johtaja hälytti asua. Suunnitelma emäonnistui ja lakenimme.
    Lensimme helikosterillani Vuoritukikohtaan. 007 arvasi sian sijaintimme ja lähetti lakeijansa kannoillemme. Heitä johtivat Karteeni 666 ja 219. Sakenimme rakentamallani ilmatyynyaluksella, mutta agentit saivat meidät kiinni ja talloivat kaikki muut ryhmästäni. 16765 kuoli aluksen räjähtäessä. Minäkin olisin kuollut, ellen olisi saanut houkuteltua 219:ä kaksintaisteluun kuolemaan asti. Ylweyksissään hän suostui ja taistelimme. Se ajautui viimein siihen, että syöksyin rotkoon 219 jalassani, kun 666 yritti rei’ittää meidät zamoreilla.
    Siihen säättyi kanina.”

    ”Sitten kuljit koko matkan vuorelta tänne? Kova kävelymatka” Bladis totesi.
    ”Niin. Kun heräsin jyrkänteeltä, olin pahasti loukkaantunut ja menettänyt verta. En kuitenkaan voinut jäädä makaamaan, koska olisin jäätynyt kuoliaaksi. Laskeuduin rinteitä alas, syöden vain vuoristokasvillisuutta. Viimein saavuin Lehu-metsän ja vuoren rajamaille. Siellä oli käynyt jokin omituinen metsäsalo vasta vähän aikaa sitten kun saavuin sinne.”
    Hopeaharjainen skakdi kallisti limupulloaan suullaan mietteliäänä. Mutta sitten hän tajusi, mitä nazorak tarkoitti ”metsäsalolla”.
    Tämä oli toinen kerta kun skakdi purskautti nesteet suustaan.
    Selakhinkin päässä rattaat alkoivat raksuttaa. Sen täytyi olla aivan vähän aikaa sen jälkeen, kun kohtasimme ne torakanpenikat metsässä. Mikä sattuma, että hän kulki juuri samasta kohtaa…

    Same rykäisi nyrkkiinsä. ”Kun tulit metsään, näitkö siellä mitään omituista?”

    Ilme 273:n kasvoilla jäätyi. Mistä selakhi saattoi tietää, että siellä oli ollut jotakin? Hän madalsi ääntään.
    ”Se- seuraavana aamuna, kun olin astunut metsään… minä näin kaksi nazorakia.”
    Molempien moderaattorien silmät laajenivat.

    ”He… he olivat agentteja. Säättelin sen heidän visiireistään. Mutta sitten, kun näin heidän kätensä, tunnistin keitä he olivat…”

    Tunnelma kuulusteluhuoneessa oli tiivistynyt niin paljon, että tuntui että ilmaa pystyisi leikkaamaan.

    Valkoinen nazorak nosti silmänsä pöydän toisella puolella istuvaan kaksikkoon.



    ”Kätöset nuo Siniset. Mystiset aaveet jokaisen nazorakin kauhu-unista, jotka valvovat yhteiskunnan uskollisuutta…”



    Huoneeseen laskeutui hiljaisuus. 273 katseli hämmentyneenä modekaksikon reaktioita. Ensin Samea. Sitten Bladista. Molemmat näyttivät tuijottavan ilmeettöminä jonnekin huoneen peräseinään Jäätutkijan takana.
    ”Öh…?”
    273 sätkähti, kun molemmat moderaattorit nousivat samaan aikaan seisomaan. Tai Same nousi, Bladis taas vain yritti surkeasti tömähtäen takaisin rullatuoliin. Kuitenkin. Lasittunein katsein kaksikko kääntyi synkronoidusti ympäri ja alkoivat astella huoneen perällä olleelle ovelle. Tai siis Same asteli, Bladis rullasi. Valkoinen selakhi avasi oven, joka hopeaharjaisen skakdin perässä jysähti kiinni.
    273 jäi yksin.
    ”…”

    ”KARZAHNI! DESTRALIN HAMMASTAHNATÖBÖDAX! IRNAKKIN PIRUT JA ARTAKHAN MÖLLIT! PÄÄTÄNÄN PÄÄTÄNÄ! NEKKTANNIN LILLIPUTTI KÄÄPÄ! SKARRARARRARARAR!”
    Hopeiset kasvot chilin punaisiksi muuttuneina ja sahahampaat narskuen skakdimoderaattori vapautti koko tulikivenkatkuisen sanavarastonsa ilmaan rullailen kovaa vauhtia linnoituksen sisäpihan portaikon juurella. Hän lykki vahvoilla käsillään ensin kolme metriä eteenpäin, kääntyi pyörillään ja lykki kolme metriä takaisin.

    Moderaattorin taistelupari taas nojasi tyynen oloisena linnoituksen seinää vasten. Mutta jos katsoi Samen Haun peittämiä kasvoja, saattoi huomata hänen vihreiden silmiensä ympärille ilmestyneet tummat renkaat. Haihumanoidi puristi tiukasti molempien hammasriviensä välissä zakazlaista savuketta toisessa suupielessään, vaikka portaiden yläpäässä oli kyltti, jossa kiellettiin tupakointi. Toisaalta Selakhian sisällissodan veteraanin hermosavuke oli varmasti vähemmän epäterveellistä lähistöllä oleville kansalaisille, kuin skakdimoderaattorin kielenkäyttö. Hän veti todella syvään palavan nikotiinituotteen häkä- ja tervasavua keuhkoihinsa. Sitten hän puhalsi savun takaisin ulos toisesta suupielestään. Same puristi puuskassa olleilla käsillään olkavarsiaan sormet täristen.

    Bladis oli viimein rauhoittunut ja parkkeerannut tuolinsa Samen viereen. Zakazin kasvatti hieroi päätään käsinojilla olevilla käsillään. Huutaminen ei parantanut meneillään olevaa krapulaa. Oikeastaan pahensi.

    Hngääh…
    “Sanos muuta.”

    Bladis taivutteli käsissään aurinkolasiensa sankoja, jotka oli ottanut päästään tultuaan ulos hengittämään raikasta ilmaa. Skakdi vilkaisi varovasti sivusilmällä kumppaninsa ilmeettömiä kasvoja. Aivan kuin ohimennen hän sanoi: ”Etkös sinä ollut lopettanut?”
    Same ei juuri nyt keksinyt mitään sopivaa sanottavaa tähän. Hän pudisti hitaasti päätään.
    ”Olin.”

    Kaksikko oli taas hetken hiljaa.
    ”Minulla paha olo. Ei kai meidän ole pakko mennä takaisin?” Bladis kysyi.
    ”Ja jättäisimme nazorakin kuulusteluhuoneen lukkojen taakse?”
    ”Miksei. Ei hän sieltä minnekään lähde.”

    Samen savuke kärysi loppuun.
    ”Mennäänkö?”
    ”Mennään.”
    ”Etsin ensin tuhkakupin.”

    273 istui yksin hämärässä huoneessa. Siitä alkoi olla jo vartti, kun moderaattorit olivat mitään sanomatta lähteneet huoneesta. Valeasuinen torakka oli noussut lepuuttaakseen takamustaan.
    Missäköhän moderaattorit viipyy? Yrittävätkö he saada tekosyyn laittaa minut putkaan houkuttelemalla minut juomaan skakdin soodapullosta? En ihmettelsi, jos Admin Dianguor olisi pistänyt heidät yrittämään sellaista. En mene lankaan…

    273 siirsi painonsa toiselle jalalle, seisten tuolinsa takana nojaten sen selkänojaan käsillään. Hän uppoutui ajatuksiinsa.
    Tämä kuulustelu nostatti esiin muistoja, joita en ole ehtinyt ajattelemaan pakomatkalla tänne. Opintoajat. Epäpuhtauteni. 219…

    Hän sulki siniset silmänsä.

    ’Anteeksi jos kysyn, mutta kuka on päästänyt mutasilmän labraan?’

    ’Osoita kunnioitusta puhtaampia kohtaan!’

    ’Oh, luetko kirjaa työaikana? Näytäs…’

    ’S-‘
    Ovi rämähti auki. 273 säpsähti. Same käveli sisään Bladis perässään rullaillen.
    ”Kröhöm. Sori. Meidän piti käydä tekemässä… asioita”, Bladis väitti saatuaan parkkeerattua tuolinsa pöydän päätyyn. Same istuutui omaan pyörättömään versioon.

    ”Olit puhumassa torakka-agenteista. Kerro heistä hieman tarkemmin.” Same vaati.
    273 mietti hetken, miten kertoisi näkemästään.
    ”Ömm. Nazorakien yhteiskunnassa työläisten keskuudessa kulkee eräänlainen kansansatu, joka kertoo… Käsistä. Kauhutarinaa kerrotaan runon muodossa. Runossa kerrotaan aavemaisista sinisistä nazorakkäsistä, jotka uskomuksen mukaan etsivät nazorakeja, jotka eivät ole uskollisia Imleriumille.
    Ja nyt, kun olin Lehu-metsässä, uskon… uskon, että näkemäni mustat nazorakit olivat Kädet ilmi elävinä.”

    Bladis piti nyrkkiään toisen kämmenensä sisällä. Hänen rystysensä rasahtelivat.
    ”Ja sitten? Mitä ne tekivät? Miten näit ne?” Same kysyi hiljaa.
    ”O- olin kävelemässä metsässä, kun kuulin suiden oksien rahisevan ylävuolellani. Sitten yleni lankesi varjo. Niiden alus laskeutui ylleni…
    Juoksin äkkiä siiloon nusikkoon, kun Kätöset laskeutuivat maahan. Ne vaikuttivat etsivän jotakin. En aluksi tunnistanut niitä ennen kuin huomasin niiden kädet ja…”
    Jäätutkijan puhe kiihtyi niin, että hänen piti hengähtää rauhoittuakseen.

    ”Ja… se näki minut.”

    Same ja Bladis tuijottivat torakkaa.


    ”Mitä”, moderaattorit kuiskasivat melkein yhteen ääneen.
    Tiedemiehen suu värisi, kun muisteli kuinka oli nähnyt omien kasvojensa heijastuksen hänen kulttuurinsa Kuoleman visiiristä.
    ”Se- se käveli ääneti minun viereeni. Se haravoi katseellaan maata, kunnes… se katsoi suoraan minuun. Se- se vain katsoi! Olin kaninallinen. Luulin… luulin, että se olisi tallanut minut tai jotain kavalampaa, kuten meille kerrottiin… mutta se vain tuijotti hetken. Ja lähti.”

    Same puristi jälleen olkavarsiaan. ”Mahdotonta”, hän murahti hampaidensa välistä. ”Ei Sinisillä Käsillä ole silmiä…”

    Nyt oli Jäätutkijan vuoro olla hetki sanattomana. ”Mi- mitä? Mistä tiedät jotain sellaista?”
    Same tuijotti palavilla silmillään suoraan 273:en.
    ”Koska me olimme siellä. Me taistelimme siellä metsässä, jonka näit palaneen. Minä näin aaveesi ilman visiiriä”, Same lausui äänensävyllä, josta tihkui vihaa ja inhoa, ”eikä sillä ollut silmiä. Jäätutkija 273. Millainen sairas henkilö poistaa oman lajinsa jäseniltä silmiä? Millainen?!”

    273:n suu loksahti auki. Hän oli aivan sanaton. ”T- tekö taistelitte niitä vastaan? Miten? Mitä ne tekivät teille?!”
    Jäätutkija sai osakseen moderaattorien piinaavan tuijotuksen. Vaikutti siltä, että kaksikko ei aikonut kertoa asiasta enempää tiedemiehelle. Mutta vasta nyt 273 huomasi miettiä skakdimoderaattorin kipsattuja jalkoja.
    Hän tuskin kohtasi Kätösiä raajarikkona…
    ”Sori ötökkäpoju, muttemme ehdi nyt vastata sinun kysymykseesi. Homma menee vähän toisinpäin. Mutta jos välttämättä haluat tietää, niin esti käsiisi Kepe tai Snowman. He saavat kertoa sinulle retkestämme.” Bladis sanoi, kuin haluten siirtyä pois aiheesta.

    ”Vielä yksi kysymys Käsiin liittyen”, Same kuitenkin ennätti sanoa. Selakhin jaden vihreät silmät porautuivat syvälle nazorakin sinisiin.


    ”Miten se runo menee?”

    Valkoinen nazorak näytti yllättyneeltä. ”Haluatteko todella kuulla sen?”
    Same nyökkäsi. Bladis näytti epävarmemmalta.

    273:n sulki silmänsä ja veti syvään henkeä.


    Kätöset nuo Siniset
    roistavat kielletyt ajatukset
    Kätöset nuo Siniset
    vievät säästäsi tiedon jyväset



    Same oli nostanut kätensä leualleen ja nyökytteli mietteliäästi.
    ”Hyvä.”

    Bladis nojautui kyllästyneen oloisena selkänojaansa. ”Josko mentäisiin eteenpäin aiheesta. Joo, torakanpenikat päästivät sinut menemään jostain syystä. Mutta mitä siitä eteenpäin? Tiedämme, että ujorkerlekeeteet avustivat sinua pääsemään linnoitukseen.”
    ”N-niin. Kun olin juossut vakoon Käsiä, törmäsin metsän reunalla zyglakkaksikkoon. He vaikuttivat olevan eksyksissä, joten näytin heille tien tietoja Allianssin etenemisestä vastaan. Sitten saavuin saaren eteläkärkeen. Jouduin partioivan nazoraktiedusteluryhmän vangiksi, mutta sitten Tiikeli ja se suutarhatontun kokoinen matoran selastivat minut. He veivät minut diskoonsa, jossa mietin tilannettani. Koska saarelta ei jääse ois, ajattelin, että Klaani on ainoa mahdollisuuteni selviytyä. Hoput te tiedättekin.”

    ”Selvä”, Same totesi. ”Tämä riittäköön tältä erää. Kuulustelu päättyy kello kaksikymmentäviisi yli yksitoista. Voit mennä.”

    Jäätutkijan mentyä. Bladis tarttui muoviseen limppariputeliinsa. Hän nosti sen hammaksiselle suulleen, vain huomatakseen sen loppuvan.

    ”Hngääh…”

    Volitakia kasvojensa suojana kantava olento käveli Klaanin valkoisia käytävillä kohti huonettaan. Hän tunsi itsensä levottomaksi ja hermostuneeksi. kuulustelun jäljiltä.
    Klaanilaiset ovat siis itse aiemmin kohdanneet Kätöset Siniset. Jopa taistelussakin. Mutta siinähän ei ole mitään järkeä! Luulisi, että ne olisivat tappaneet minut, puolustuskyvyttömän kapinallisen, jos ne kerran lähtevät taistelukontaktiin vihollisten sotureiden kanssa…
    Metallisten kenkien klonkse kaikui melkein tyhjällä käytävällä. 273 muisteli, mitä Same oli sanonut.

    ’Mahdotonta… Ei Sinisillä Käsillä ole silmiä…’

    Kätösillä ei siis ole näköaistia. Ainakaan biologista. Mutta jos ne kerran taistelivat moderaattoreita vastaan, niin miksi ne eivät huomioineet minua? Onko minussa jotain, miksi ne eivät välittäneet minusta…”































    https://www.youtube.com/watch?v=JwflJN6KFWY

    Se
    On
    Ep    äpuhdas



    Nazorak pysähtyi. Hän sulki silmänsä ja nosti kämmenensä naamionsa otsan päälle.
    Mh…
    Siniset silmät aukesivat. Jäätutkija käänsi päätään hitaasti katsoakseen olkansa yli.
    Mutta käytävä hänen takanaan oli tyhjä. Hän oli yksin huoneessa.

    273 nosti kätensä hermostuneesti rintansa päälle. Tuntui jotenkin oudolta. Häntä väritsytti, vaikkei tiennyt miksi.
    Jalat astuivat askeleen eteenpäin ja hän jatkoi kävelyä. Entistä nopeammin. Hänestä tuntui, että hänen oli pakko palata huoneeseensa. Hän ei uskaltanut olla käytävällä yksin…

  • Juuriadminin mahtikäsky

    Bio-Klaani

    Oli aurinkoinen syysaamu. Talojen savupiipuista nouseva savu ja vesihöyry näkyivät auringon paistetta vasten. Yöllä ruohikkoon jäätynyt kuura suli aamuaurinkojen yhteissäteiden voimasta.

    Renkaat kolisivat ja ritisivät kivettyä tienpintaa vasten, kun voimakkaat ja kynnelliset käsiparit lykkivät niitä.
    Oli vielä varhainen aamu, jolloin korttelin asukkaat olivat joko lähteneet töihin tai nukkuivat vielä. Tie oli kuitenkin tyhjä, kun parivaljakko käveli sitä pitkin. Lopulta he pysähtyivät, kun havaitsivat etsimänsä katuosoitteen.

    Kaksikko katsoi pientä mökkiä, sekä sen vieressä kohoavaa lasista kasvihuonetta, jonka katolle oli vedetty pressu.

    ”Onkohan tämä varmasti oikea talo?”
    ”Kuinka monella aiemmalla tontilla on ollut kukkakauppa. Tämä se on. Mene koputtamaan.”

    Figa hääri hellan ääressä keitellen aamupuuroa. 273 istui ruokapöydässä ja kiillotteli rätillä Alinollaa. Hän oli laittautunut jo valmiiksi. Hänellä oli hänen valepukunsa, takki ja hame päällään. Hattu sekä kiillotettu Volitak odottivat pöydällä.
    Kaksikon aamutoimet keskeytyivät, kun oveen koputettiin.

    Valkoinen nazorak katsoi ensin valppaana ovea, sitten Figaa.
    ”Eihän sinulla ollut sovittuna muita takaamisia täksi aamuksi?”
    ”Eipä muistaakseni”, Figa sanoi ja käveli ovelle. 273 keräsi tavaransa pöydältä ja juoksi makuuhuoneeseen. Jäätutkija veti huoneita erottavan verhon kiinni. Figa katsoi taakseen ja odotti että oli hiljaista. Sitten hän loihti kasvoilleen tavaramerkki-ilmeensä ja avasi oven.

    Ovella seisoi vihreää, Mahikin muotoista naamiota käyttävä kultavihreä Toa, sekä hieman kauempana ovesta pyörätuolissa istuva, hopeahaarniskainen ja terävähampainen skakdi. Vihreä Toa seisoi aivan oven edessä, mutta pyörätuolissa oleva skakdi ei päässyt lähemmäksi ovea portaiden takia. Molemmilla kaksikon jäsenillä oli aurinkolasit.
    ”Päivää. Olisiko herra Torakka tavattavissa?” Bladis kysyi ja laski aurinkolasit päästään. Hänen äänessään oli ironiaa, joskin hänen kasvonsa olivat vakavat.
    Oven raossa oleva matoran vilkaisi taakseen hieman epävarmasti.
    ”Vieraita sinulle”, hän huusi makuuhuoneessa piilottelevalle ystävälleen.

    Valkoinen nazorak kurkisti varovaisesti sermin takaa ovelle niin, että moderaattorit näkivät hänet oven suusta. Paacon ilmeessä käväisi hymy.

    ”Haa! Siinä hän on!”
    273 ja Figa hätkähtivät taaksepäin, kun kultavihreä Toa rymisteli sisään vetäen oven selälleen. Toan askeleet jysähtivät lautaiseen lattiaan, kun hän marssi talon läpi silmät ymmyrkäisenä tuijottavan Jäätutkijan luo. Toa nappasi vyöllään olleen hyönteismyrkkypurkin, nosti sen 273:n silmien eteen ja painoi sumutinta. Ruskea suihku lensi vasten tiedemiehen kasvoja.

    273 räpytti pari kertaa silmiään.

    ”Öh, aih?”
    Moderaattorin kasvot vääntyivät vinoon, kun huomasi ettei hänen pilansa toiminut niin kuin oli toivonut. Hän yskäisi kiusallisesti nyrkkiinsä. Sitten hän otti vyöllään ketjussa roikkuvan, vihreän kiven.
    ”Moderaattorit Paaco ja Bladis Bio-Klaanin palveluksessa!” Paaco julisti virallisesti. ”Adminit määräsivät meidät noutamaan sinut ja viemään linnaan. Teillä on oikeus ja käsky vaieta. Kaikkia tekojanne voidaan käyttää teitä vastaan!”
    Bladis pyöritteli silmiään. ”Leuka umpeen! Ei tämä ole mikään pidätys. Lisäksi tämä on arkaluontoinen tehtävä, joten viitsisitkö olla kuuluttamatta tästä koko korttelille!”

    273 hätkähti, kun tutki moderaattoreita tarkemmin. Paacolla oli selässään mahdollisesti taisteluun tarkoitettu hakku ja oviaukosta näkyvän skakdin kainalossa pullotti revolverikotelo.
    He ovat kuitenkin varustautuneet siihen, että ovat valmiita toimimaan…

    Bladis huokaisi kuuluvasti ulkona. ”Kerääs tavarasi. Meillä on kiireellisimpiäkin töitä tänään.”
    273 nyökkäsi hitaasti. Paaco perääntyi takaisin ovelle, koska talossa oli hänelle aika ahdasta. Jäätutkija laskeutui polvilleen Figan sängyn viereen ja veti sängyn alta myttyyn käärimänsä työtakin. Hänellä ei ollutkaan paljoa tavaroita viedä mukanaan. Hän nousi takaisin seisomaan ja kantoi vaatemyttyään kainalossaan. Nazorak otti sängyn päällä olleen Volitakinsa ja naputteli kiristysremmin soljen kiinni takaraivoaan vasten.
    Hän oli valmiina lähtöön.

    273 asteli varovaisesti ja pienen näköisenä Paacon ohi ovesta. Rullatuolissa istuva, hopeinen skakdi huomasi valkoisen rievun nazorakin kainalossa ja nyökkäsi sitä kohden.
    ”Annapa tuo minulle”, Bladis käski ja ojensi kätensä.
    273 pysähtyi. Hän huomasi puristavansa kääröään entistä tiukemmin.
    Jos he näkevät hanskani ja pistoolini, he varmasti takavarikoivat ne. Azrasta ei ole niin väliä, vaikka ottaisivatkin. Mutta hanskani on ainutlaatuinen, enkä tiedä, antavatko he sitä koskaan takaisin…
    Bladis kohotti epäilevästi kulmiaan. ”Piilotteletko jotakin?”
    273 hätkähti. ”E-en! Ei mitään sellaista. Tässä…” Hän ojensi myttynsä skakdin teräväkyntiseen kouraan. Figa ja Paaco seurasivat tilannetta oven suusta. Skakdimoderaattori laski nyytin syliinsä ja kääri vaatteen auki, jolloin sen sisästä paljastui Azra, Alinolla-hanska, 2905:n taskumatti ja linkkuveitsi.
    ”No nyt päästiin asiaan”, Bladis totesi ja nosti nazorakin kämmeneen sopivan pistoolin kasvojensa eteen ja käänteli sitä puolelta toiselle. ”Meinasitko salakuljettaa nämä linnaan?”
    ”En tietenkään!” 273 puolustautui närkästyneellä äänellä. ”Olisin antanut ne heti teille, jos olisitte vain kysyneet…”

    Bladis irrotti kokeneesti lippaan zamorpistoolista ja tutkiskeli sitä. ”Vain kaksi kutia?”
    Bladis yritti pidellä pistoolia kahvasta, mutta se ei soveltunut muodoltaan skakdin kouraan. Lopulta hän luovutti ja otti aseen piipusta kiinni. ”Lyömäaseeksiko tämä on tarkoitettu?”

    273 ei sanonut enää mitään. Skakdi laski pistoolin takaisin syliinsä ja noukki rievun päältä hopeisen taskumatin. Kynnelliset sormet ruuvasivat pullon korkin auki ja moderaattori kurkisti astian sisään. Puteli oli kuitenkin tyhjä. Bladis laski matin ja alkoi käymään linkkuveitsen teriä läpi mietteliäs ilme hampaitten koristelemalla suullaan.
    Tätä seurasi hetki, joka oli 273:a eniten huolestuttanut.
    ”Olet kuulemma aseseppä. Kertoisitko, mikä värkki tämä on?” Bladis piteli käsissään hopean harmaata jäähanskaa. Skakdi yritti työntää kättään hansikkaan sisälle, mutta se oli liian pieni moderaattorin käteen. Kylmät väreet kulkivat takkiin pukeutuneen torakan selkäkuorta pitkin, kun hopeinen skakdi tökki hanskan käsivarressa olevaa nappia samalla kun yritti keksiä laitteen käyttötarkoitusta.
    ”Se on- ööh. Alinolla-hanska. Se nystyy syöttämään elementtienergiaa, jolloin se aiheuttaa kohteen jäätymisen…” 273 myönsi. Hänestä tuntui, että nyt ei kannattanut valehdella.

    Bladis lopetti hanskan räpläämisen ja hiljeni. Paaco käveli toverinsa vierelle ja kohotti epäilevästi silmäkulmaansa.
    ”Kuulostaa aika vaaralliselta. Kuinka tehokas se on?”
    Bladis pyöritteli hanskaa käsissään, kunnes viskasi sen Volitak-kasvoiselle Jäätutkijalle. ”Anna esimerkki”.

    273 katsoi ensin käsissään olevaa keksintöään ja sitten moderaattoreita. Hän pelkäsi sitä, että skakdi ja Toa ottaisivat ja ehkäpä jopa rikkoisivat hansikkaan heti, jos toteaisivat sen vaaralliseksi.
    Mutta sitten tiedemies sai idean. Hän kääri varovasti ruskean takkinsa hihan ylös ja sujautti kätensä metallikäsineeseen. Tottunein ottein hänen laihat sormensa väänsivät käsineen rannetaitteessa olevan rullan yhden asteikon verran oikealle. Laite päästi sähköisen inahduksen ja hanskan kämmenessä olevaan, siniseen palloon syntyi energiakipunoita. 273 kastoi hanskan sormenpäitä kämmenessä, jolloin sininen energia tarttui metallisiin sormiin. Jäätutkija katseli ympärilleen hetken, että millä voisi demonstroida keksintöään.
    Nazorak vilkaisi taaksensa ja huomasi Figan tonttia reunustavan lehtiaidan. Hän käveli sen viereen ja viittoi modekaksikkoa seuraamaan. Kaksikko seurasikin ja kumartui katsomaan, kun 273 osoitti hansikoidulla sormellaan yhtä lehdistä. Sormenpäässä ollut energia singahti pienen salaman lailla lehteen ja sekunnissa lehteä peitti valkoinen jääkerros.

    ”… Oliko siinä kaikki, mihin tuota voi käyttää?” Bladis kyseenalaisti.
    273 näytti röyhentävän rintaansa, ”Kyllä!”. Salaa Jäätutkija toivoi, että lainvalvojat uskoisivat esityksensä.
    Bladis katsoi ensin oudosti pukeutuneeseen torakkaan ja jälleen hanskaan. Sitten skakdi sulki suunsa tiukasti kiinni ja hänen poskensa pullistuivat. Hän päästi pitkän ”Pffffffffft”-äänen.
    ”Hieno jääkaappi sinulla siinä! Minusta tosin tuntuu että tuolla voi aiheuttaa korkeintaan vilunväristyksiä!” Bladis hohotti.

    273 nyrpisti naamaansa naamionsa takana. Nyt hänestä tuntui, että olisi halunnut ampua täydellä teholla jääsalaman taivaalle.
    Paaco kuitenkin pysyi kollegaansa vakavampana, ”Adminit käskivät ottaa kaikki mahdolliset aseet pois. Jopa huonotkin.”
    273 puristi tiukasti hanskansa kättä nyrkkiin. Hän ei halunnut luopua siitä.
    ”V-voisitteko siinä talauksessa sentään antaa hanskan voimalähteen minulle? Alinolla toimii elementtikivellä, jota ilman hanskaa en pysty käyttämään. Sillä on minulle lähinnä tunnearvoa…” Nazorak aneli mahdollisimman hennolla ja viattomimmalla äänellä, jonka osasi samalla kuin katsoi suoraan moderaattoreita vuorotellen silmiin.
    Tosin Paaco ja Bladis eivät nähneet sitä, koska naamion kapeat silmäreiät rajoittivat silmäkontaktia.

    ”Eeh, enpä nyt tiedä…” Paaco sanoi ja katsoi kysyvästi skakdiin.
    ”Huoh… Näytäs sitä kiveä”
    273 irrotti hansikkaan käsivarressa olevan kotelon ja nosti sieltä noin nyrkkiin mahtuvan kiven, joka oli vielä johdoilla kiinni virtapiireissä. Sininen elementaalikivi näytti muodoltaan siltä, kuin kaksi epäsäännöllistä ja halkeillutta kartiota olisi liitetty yhteen pohjistaan. Skakdi napasi kiven kynsiinsä ja pyöritteli sitä hetken.
    ”Phyh, pidä helysi” hän totesi lopulta ja viskasi kiven nazorakille. ”Hanska sinun on kyllä annettava meille.”
    273 luovutti keksintönsä kaihoisasti, mutta oli tyytyväinen että sai pitää sentään elementaalikivensä, sekä Juipin taskumatin.

    Kolmikko oli viimein valmis lähtöön.

    Pihatiellä valepukeutunut Jäätutkija kääntyi vilkuttamaan kukkakauppiaalle, joka edelleen seisoi ovensuussa.
    ”Nähdään! Kiitos kaikesta!”
    Figa vilkutti takaisin, ”Eipä mitiä! Käy uudelleen kun ehdit. Tosin ei katosta, mieluiten!”
    ”Enköhän!”

    Modet ja 273 lähtivät kävelemään Klaanin aamuisia katuja pitkin. Ilma oli kaunis.

    Hieman aikaisemmin, tarkalleen ottaen edellisenä päivänä. Moderaattorien taukohuone

    ”Häh?” Bladis kysyi.
    ”Mitä persettä?” Paaco hölmisteli.
    Konkreettisesti juuri sitä.

    Visokki nyökkäsi, ”Kuulitte oikein. Hän liittyy klaaniin.”
    Tällä hetkellä ainoat Klaanissa paikalla olevat moderaattorit vilkaisivat tosiaan.
    ”Mu-mutta jos se on vaikka vakooja?” Paaco kysyi. ”Petturitutkimuksetkin ovat vielä kesken ja nyt tänne tulisi vielä valepuvussa oleva nazorak, johon ei voi varmuudella luottaa. Mitä ihmettä nyt?!”
    Visokki pyöritteli silmiään.
    ”Seurasin hänen ajatuksenkulkuaan pintatasolla, eikä hän valehdellut, kun kertoi aikeistaan. Minä ainakin luotan häneen. Lisäksi teimme päätöksen Tawan kanssa jo.” Visokki sanoi kantansa, niin kuin vahvan naisen kuuluikin.
    ”Jollei teillä ole vielä muita vastaväitteitä, niin annan teille tehtävänannon: menkää huomenna matoran Figan asunnolle ja tuokaa 273 linnoitukseen. Ottakaa häneltä kuitenkin kaikki aseet pois varmuuden vuoksi. Tutkikaa hänet ja näyttäkää hänellä hänen uusi huoneensa.”
    Yhtäkkiä huoneen pöydällä ollut paperilehtiö nousi ilmaan ja taittoi tiensä kultavihreän Toan käsiin.
    ”Siinä on tarvitsemanne osoitteet ja Jäätutkijan jäsentodistus. Antakaa todistus hänelle.”

    Paaco selasi paperit läpi ja nyökkäsi. ”Jos niin sanot, pomo”
    Bladis tyytyi vain kohauttamaan olkiaan.

    Visokki poistui huoneesta ja kipitti sulokkaasti käytävää pitkin, koristaen ankean harmaata käytävää punertavalla ihollaan ja kauniilla silmillään.

    ”Manu”
    No mitäpä?
    ”En tiedä, mitä teet, mutta minusta tuntuu että sinun pitäisi lopettaa se…”

    Kului hetken, ennen kuin Visu kuuli taas mairean äänen päässään.
    ”Äh, juuri kun olin oppinut uuden hauskan kikan.”

    Köhköh! No huh huh, sepäs oli kammottava kokem- eikunsiis! Jatkakaamme…

    Visokki astui sisään omaan huoneeseensa ja siirtyi makaamaan lattialla odottavalle tyynylle. Orastava päänsärky oli alkanut vaivata jo hetkeä aiemmin.
    ”En se minä ole, en minä sellaista tekisi”, Manu vakuutteli. Visokki huokaisi ja sulki silmänsä.

    Visorakin mielenmaisemaan kuului tänään oleellisesti seesteinen valkea tila, jonka taustalla jossain kaukana näkyi kaunis luontomaisema, himmeänä ja huomiota viemättömänä. Suurimmaksi osaksi Visokin lähiympäristö oli tyhjä: hän makasi valkealla alustalla lepäävällä tyynyllä, joka oli oleellisesti sama tyyny kuin se, jolla hänen ruumiinsa todellisuudessakin lepäsi.

    Jostain kaukaa, kuin sumun keskeltä, alkoi ilmaantua kuitenkin maiseman rauhaa hieman häiritsevä tumma hahmo. Visokki kohotti katseensa lähestyvään varjoon ja joutui kohottamaan kulmiaan, nähdessään, mitä oli tulossa: häntä kohti kipitti – kuin musiikin, jota hän ei kuullut, tahtiin jammaileva – toinen visorak. Tämän raajat olivat väriltään hopeaiset, ja mustanpuhuvaa ruumista koristivat hopeiset kuviot. Olennon pää muistutti epäilyttävästi Kanohi Kraahkania. Kun tämä tuli lähemmäs, Visokki huomasi, että tämän takaruumista koristava kuvio muistutti kovasti matoranin pääkalloa.
    ”Manu”, Visu sanoi monotonisen hämmentyneellä äänellä. ”Mitä sinä teet.”
    ”Ajattelin, että pitäisit tästä avatarista”, Manu vastasi ja virnisti.
    ”Ahaa.”
    ”Jännittäviä asioita tapahtuu, Visu-kulta!”
    ”Älä sano noin.”
    ”Tämä uusi hassu torakka, joka on nyt klaanilainen.”
    ”Sinä et tee hänelle mitään, Manu. Et koske, et konkreettisesti etkä abstraktisti.”

    Pieni ja musta visorak näytti hierovan hopeisia etujalkojaan yhteen. Hänen kraahkanmaisilla kasvoillaan oli juonikas hymy.
    ”En kyllä olisi arvannut, että luomukseni jonain päivänä kävelisi luokseni. Todella mielenkiintoinen käänne.”
    Visokki katsoi Manua yhä tuikeammin, ”Sain sen käsityksen, että halusit koko lajista eroon?”
    Manu pudisti päätään. ”Vain suurimmasta osasta niistä. Mutta tuo valkoinen nazorak, 372… hän on erityinen. Poikkeustapaus. Kansalaisten vapauden puolesta taistelija…” Manu maiskutteli. ”Ja hänhän on kaiken lisäksi tiedemies! Omena ei ole pudonnut puusta kauas…”

    ”273”, Visu korjasi. ”Ja edelleen, sinun ei tarvitse sekaantua hänen elämäänsä. Hänellä on liikaa huolia muutenkin.”
    ”Kenen idea oli ottaa hänet Klaaniin?” Manu huomautti. Visu punastui hieman. ”Minä olen siinä suhteessa samaa mieltä, että kyllä hänet voidaan ottaa tänne turvaan. Koska sitähän Klaani tekee.”
    ”Niin tekee. Mitä Klaani sitten ei tee? Estä sen jäseniä sosialisoitumasta.”
    ”Salli minun nauraa. Milloin sinä olisit halunnut olla sosiaalinen? Ihan oikeasti?”
    ”Voi kuule”, Manu sanoi ja lipaisi huuliaan, ”minähän voin olla paljon sosiaalisempi kuin tiedätkään.”

    Visokki nousi seisomaan ja perääntyi hieman Manun tultua hieman liian lähelle.
    ”Mitä sinä haluat siitä torakasta?” hän kysyi varovasti.
    ”Mitä isä nyt poikansa kanssa haluaisi tehdä”, toinen totesi hieman huvittuneena. ”Pelata vaikka akilinia.”

    ”Siinäkö kaikki?” Visu kysyi epäillen. ”Ethän suunnittele hänen varalleen jotakin kamalaa?”
    ”Totta kai suunnittelen. Työnnän hänet jyrkänteeltä alas mereen, kun hän vähiten sitä odottaa.”
    ”…”
    ”Usko huviksesi, että jos sinä et halua minun pääsevän hänen luokseen, hän kyllä haluaa jossain vaiheessa päästä minun luokseni. Sille et voi mitään, kultaseni.”
    Visokki tajusi jääneensä sanaharkassa alakynteen.
    ”Suostun tapaamiseenne vain, jos 273 itse haluaa sitä. Muutoin pysyt päässäni, kunnes löydämme sinulle lopullisen sijoituspaikan.”

    Visokki muisteli hetkeä, miten oli joutunut epämiellyttävään tilanteeseensa.

    Vielä aikaisemmin, muutama päivä sitten

    ”Minä haluan sen pois”, Suga ilmoitti painavasti.
    ”Haluat sen pois”, Visokki toisti, ehkä aavistuksen verran epäuskoisesti. Suga nyökkäsi
    ”Oma ääneni on ainoa, jota haluan enää kuunnella. Manu on saanut jo tarpeeksi kurjuutta aikaan.”
    ”Mitä Gekolle oikeastaan tapahtui?”
    ”Hän pakeni meiltä. Kukaan ei ole nähnyt häntä sen koommin.”
    ”Kuulostaa pahalta.”
    ”Hei, minä sentään selvitin, onko Gekko petturi”, Manu puuttui puheeseen.
    ”No niin teit. Ja karkotit samalla koko liskoparan.”
    ”Kaikkea ei voi saada. Petturiehdokas vähemmän.”
    ”Visokki. Minä pyydän. Keksi Manulle jokin toinen paikka”, Suga melkein aneli.

    Visokki mietti päänsä puhki keksimättä kuin yhden paikan, jonne Manu voitaisiin sijoittaa siten, ettei tästä olisi haittaa kenellekään.

    Aikaisempi takauma

    ”Ha ha ha. Sinun oma pääsi, Visu-kulta.”
    ”En minä voinut sinua muuallekaan tunkea.”
    ”Et niin. Tiedän sen kyllä. Mutta en valita. Tämä on ensiluokkainen pääkoppa.”
    ”Mutta jos olisit kertonut heti, että Sugankin päässä on nyt loinen, en olisi ikimaailmassa ottanut sinua sisään”, Visokki ärähti.
    ”Ei Sugassa ole tartuntavaaraa. Voit miettiä sitä vähän kuin hassua virusta, jonka tarttumisreitti on -”
    ”Ei tarvitse kertoa enempää, kiitos.”
    ”Ei väkisin. Mutta Sugan mielessä oleva loinen vain murjottaa jossain tyhjässä nurkassa kuin Make kahviossa, koska se ei pysty tekemään siellä mitään hyödyllisempääkään. En silti suosittele menemään tutkimaan sitä, siitä ei saa enää mitään irti.”
    Visokki huokaisi ja käveleskeli ympäri virtuaalista valkeaa tilaa.
    ”Ja olet sitä mieltä, että jokaisen petturiehdokkaan päässä on loinen?”
    ”Ehdottomasti olen”, Manu varmisti ja väänsi visorakmaiset kasvonsa häijyyn virneeseen. ”Muista, että myös Snow-paran aivot ovat saastuneet, vaikka luulitte pitkään, että hänen parasiittinsa poistui. Ei se mihinkään kadonnut, se vain monisti itsensä. Vähän kuin protodiitti jakaantuu.”
    ”Mutta Snow ei tiennyt loisesta itse!”
    ”Oletko varma?”

    Kysymys oli yllättävän pysäyttävä.
    ”Mikäli Snökke todellisuudessa olisi petturi”, Manu lähes kuiskasi, ”hän ei kertoisi loisen jääneen mieleensä närhitapauksen jälkeen.”
    Visokki pudisti päätään. ”En haluaisi uskoa, että se on Snow.”
    ”Et haluaisi uskoa, että se on kukaan ehdokkaista, höpsö.”
    Se oli totta. Visokki ei halunnut uskoa pahaa kenestäkään. Mutta näinä aikoina ei voinut myöskään olla varma. Yhtään mistään.
    ”Ei niin.”
    ”Lopeta tuo.”
    Niin juuri.

    Viestin alun näkökulmasta muutama tunti myöhemmin, nykyhetki

    Pyörätuoliskakdin, Toan ja nazorakin muodostama kolmikko kävelivät Klaanin linnan käytäviä. Moderaattorit opastivat uutta jäsentään kiemurtelevilla käytävillä. 273 oli jättäytynyt kaksikon taakse ja antoi heidän johdattaa häntä asuntosiivessä.
    Jäätutkija risti kätensä lomittain vatsaansa vasten katsellessaan käytävien arkkitehtuuria ja vastaan tulevia olentoja. Valepukeutunut nazorak tunsi olonsa nyt paljon turvallisemmaksi modejen seurassa, kuin edellisenä päivänä. 273 syventyi ajatuksiinsa helpottuneena. Paaco ja Bladis olivat loppujen lopuksi ottaneet hänen liittymisensä hyvin. Matkalla tosin Bladis oli sanonut hänen numeronsa kolmesti väärin ja linnaan tultuaan Toa oli käskenyt turvatarkastuksessa turhan innoissaan 273:a riisumaan takkinsa ja hameensa outo pilke silmäkulmassaan, mutta tosin joutunut pettymään.
    Mutta 273 ei välittänyt. He kuitenkin tuntuivat kohtelevan häntä kuin ketä tahansa muuta, eivätkä vain nazorakia.

    ”Päätepysäkki”, käsilihaksiaan tuolinsa liikkumiseen käyttävä skakdi totesi. He pysähtyivät seinän vieressä olevan oven eteen. Vaaleanruskeassa puuovessa oli messinkinen nimikyltti, mutta siinä ei lukenut vielä mitään. Paaco kaivoi haarniskansa taskusta pienen avaimen ja työnsi sen oven lukkoon. Avain käännähti ja lukko naksahti.

    Ovi aukesi pieneen, hämärään huoneeseen. Huoneen lattia oli rakennettu mukulakivestä, mutta seinät oli taas muurattu kivitiilestä linnan teeman mukaisesti. Huoneen peräseinässä sijaitsi pieni ikkuna, jonka eteen oli vedetty vihreät verhot.
    Tila oli vielä niukasti kalustettu, mutta siellä oli kaikki normaalit huonekalut mitä asumisessa tarvitsi. Ovesta katsottuna vasemmalla seinustalla sijaitsi korkea kirjahyllyn tapainen hyllykkö. Hyllyn takana, vasemman seinän ja peräseinän nurkassa sijaitsi sänky. Sängyn oikealla puolella, ikkunan alla oli taas puinen kirjoituspöytä ja tuoli. Huoneen oikealla seinustalla, oven lähellä oli taas ovellinen kaappi. Huoneen katosta roikkui vanha, merimieslampun tyylinen sähkövalaisin.

    ”Lukaalinne”, Toa-moderaattori totesi kiusoitellen ja heitti avaimen 273:lle, joka nappasi sen hansikoituun käteensä.
    Hopeinen skakdi alkoi kaivelemaan vyökotelonsa taskuja ja veti esiin kokoon taitellun paperin.
    ”Hei ötökkäpoju”, aurinkolasipäinen skakdi rullasi lähemmäksi nazorakia, ”Visokki käski antaa tämän sinulle.”
    273 otti Bladiksen ojentaman paperin ja taitteli sen auki. ”Mikä tämä on?” hän kysyi samalla, kun alkoi silmäilemään tekstiä.
    ”Juuriadminin mahtikäsky, eli jäsentodistuksesi. Jos joskus joudut pulaan muiden jäsenten kanssa, niin tuo todistaa että olet Klaanin leivissä. Sinua ei toisin sanoen tapeta, jos naamiosi tipahtaa jossain vaiheessa.”

    273 luki todistuksen nopeasti läpi.
    ”Tämän asiakirjan hallitseva nazorak, 273, on Klaanin palveluksessa toimiva jäsen. Häntä sitoo siis samat säännöt ja hänellä on samat oikeudet kuin muillakin linnakkeen asukeilla. Hänellä on samanlainen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja häntä vahingoittavaa jäsentä kohtaan aloitetaan rangaistavat toimenpiteet…”
    Paperissa oli Tawan ja Visokin allekirjoitukset, sekä sininen Ussal-leima.

    ”Eipä kai meillä muuta”, Bladis totesi ja kääntyi pyörätuolillaan pois ovelta. ”Visokki pyysi sinua kuitenkin piakkoin käymään adminien puheilla. Ole kiltisti siihen saakka.”
    Paacokin harppoi kollegansa vierelle. Hän kuitenkin kääntyi katsomaan ovensuussa nököttävään nazorakiin. Moderaattori nosti kaksi sormeaan osoittamaan silmiään ja käänsi ne sitten 273:n suuntaan, viestittäen sitä että torakka oli kuitenkin heidän valvonnan alainen.

    Moderaattorikaksikko katosi käytävän päässä ja 273 jäi seisomaan ovensuuhun. Nazorak kääntyi katsomaan uutta huonettaan. Lopulta hän astui sisään ja sulki oven perässään.

    Jäätutkija käveli huoneen peräseinälle ja raotti ikkunan edessä olevia verhoja. Kirkas valo pääsi sisään. Sitten nazorak istahti sängylle, jonka päiväpeitto oli samaa väriä kuin verhotkin. Hän laski kainalossaan kantaneen nyytin vierelleen ja kohotti kätensä niskansa taakse. Hän näpräsi Volitakinsa kiinnitysremmin auki ja laski naamion valkoisen rievun viereen.

    273 hengähti syvään. Sinisten silmien katse harhaili uuden huoneensa nurkasta nurkkaan. Tiedemies otti rennomman asennon, nojaten kiviseinään. Kaikki tällä hetkellä tuntui 273:sta niin oudolta. Uskomattomalta. Hän oli nyt Klaanissa. Hän oli klaanilainen. Hänen pitkä pakomatkansa halki Vuoren rinteiden, Lehu-metsän ja ruohotasankojen oli viimein ohi.
    Kun 273 tarkasteli huonetta tarkemmin auringonvalossa, se muistutti häntä hieman vanhasta huoneestaan Vuoritukikohdassa. Sänky ja kirjoituspöytä sijaitsivat samassa paikkaa. 273:a alkoi väkisinkin hymyilyttää. Hänet valtasi huojentunut tunne.

    Nazorak nosti jalkansa sängynpäälle ja taittoi ne vatsaansa vasten, laskien leukansa polviin. Hän katsoi hymyillen ulos viereisestä ikkunasta ja auringon säteet tulvivat häntä vastaan.
    Voinko… voisinkohan kutsua tätä…
    kodiksi?

  • Toinen puoli – Toinen tarina

    Hämärää… Lämmintä.

    Ympäröivä hämäryys oli kostea ja pehmeä. Läpi hämäryyden paistoi kaukainen valo, jonka säteet erottuivat vihreän meren halki.

    Räpäytys. Maailma katosi ja ilmestyi uudelleen. Oli niin lämmin. Vihreitä valonsäteitä vasten erottui tummien asioiden liikettä.
    Täällä hän oli turvassa.

    Mutta sitten meren takaiseen seinämään ilmestyi särö. Kaikki velloi ja meri aaltoili. Hän syöksyi läpi näkemänsä maailman, kirkkaaseen, kylmään valoon.

    Valoa seurasi pimeys.

    Pimeys.

    Mutta pimeydestä kajasti jotain.

    Valoa.

    Mutta valo ei ollut samanlaista kodikasta, vihreää ja rauhoittavaa kajastusta, muttei myöskään kirkasta, kylmää ja maailman turmellutta valoa. Valo oli hämärän oranssia. Se maalasi himmeästi edessä olevaan pimeyteen kuvion epäselvillä ääriviivoillaan.

    Se näytti tutulta. Joltakin, jonka hänen pitäisi muistaa.

    Vaikkei hän ollut ehtinyt elämänsä aikana nähdä mitään samanlaista.

    Bio-Klaani, Figan mökki

    Nazorakin siniset silmät aukenivat. Hän kuuli oven paukahtavan ja pieniä askelia keittiössä. Tryna-kasvoinen matoran kurkisti pöydän takaa.
    ”Huomenta! Anteeksi jos herätin. Ehdin käydä jo kaupungilla.”
    273 siristeli silmiään. Hänen toinen puoli kasvoista makasi tyynyä vasten. Jäätutkija muisti nähneensä unta, mutta oli juuri unohtanut sen.
    Valkoinen nazorak kömpi ylös lattialle levitetyltä patjalta. 273 oli kyllä sitä mieltä, että nazorakien unikapselit olivat paljon mukavampia kuin matoralaisten patjat. Niissä sai helpommin nukutuksi.

    Figa asteli keittiössä ja laski ostoskassinsa kaappirivin eteen. ”Aamiaistarvikkeet ovat vielä pöydällä, jos haluat.”
    Uninen torakka asteli keittiöön ja istahti hänelle liian pienen pöydän ääreen. Nazorak otti pöydällä olevasta hedelmäkorista vihreän omenan ja alkoi pureksia sitä hajamielisenä.
    ”Nukuitko huonosti?”
    ”En ole tottunut täkäläisiin vuoteisiin. No, voittaa se kuitenkin koivussa torkkumisen ja diskossa asumisen” Jäätutkija totesi. ”Ja mietin yöllä sitä, mitä tänään käy. Hieman huolestuttaa, miten kaikki tulee menemään…”
    ”Siitä puheen ollen”, Figa sanoi ja nosti ostoskassinsa vanhoista puista tehdylle ruokapöydälle, ”Pyytämäsi valepuku. Jouduin keräilemään vaatekappaleita hieman eri liikkeistä, joten kokonaisuus saattaa olla hieman… no, tyylitön. Mutta uskon vaatteiden olevan tarpeeksi peittäviä, ettei sinua tunnisteta nazorakiksi.”

    Valkoinen nazorak laski puoliksi pureskellun hedelmän pöydälle. Hän veti toisen paperisista pussukoista lähemmäksi ja kurkisti sen sisällä olevia, kankaisia vaatteita.
    Väri ei ole oikein mieleeni, mutta menkööt…

    Hetken päästä, pienen matoralaisen avustuksella, Klaaniin soluttautumaan tullut torakka oli miltein täysissä pukeissa.
    ”Sinä siis kirjaimellisesti ostit jokaisen vaatteen eri liikkeestä?” 273 kysyi ja katseli jokaista eri vaateparia päällään vaatekaapin ovipeilistä. Nazorakin yläruumista peitti vaalean ruskea kangastakki, joka oli ainakin koon liian suuri torakalle. Takissa oli napitus kahdessa rivissä ja siinä oli vyö, mutta 273 oli jättänyt vyön suosiolla pois, koska se olisi puristanut takin alle piiloon jääviä alakäsiä. Takissa oli korkea kaulus, jonka Jäätutkija sai vedettyä ylös suojaamaan takaraivoaan ja ohimoitaan.
    Päässään nazorakilla oli taas vaalea olkihattu, jonka mustan rusetin ja kruunun välistä roikkui jostain syystä tekovoikukka. Kukka sai hatun näyttämään naamiaisvaatekaupasta ostetulta. Hattu ja kaulus yhdessä peittivät Jäätutkijan tuntosarvet.
    Nazorakin jalkoja peitti takkia astetta tummempi, raidallinen hame, joka ylsi tiedemiehen nilkkoihin asti. Häiritsevin yksityiskohta nazorakin asussa olivat pitkät, metalliset kengät, jotka kuuluivat ennemmin Toan haarniskaan kuin vaatekokonaisuuteen.

    ”Hei, kuusikätiselle on hankala ostaa mitään. Lisäksi sinä halusit peittää koko kroppasi” Figa puolustautui.
    273 kääntyi ympäri ja katsoi kukkakauppiasta silmiin. Hänen ilmeensä oli kysyvä.
    ”Missä sitten naamioni on?” nazorak kysyi ja heilutti kättään paljaiden kasvojensa edessä.
    Figa tuijotti hetken 273:n kysyviä kasvoja. Kukkakauppiaan suu vääntyi hieman vinoon. Sitten matoran läpsäisi itseään kasvoihin, peittäen silmänsä.
    ”Ehhehhe… juu, se hieman kuin unohtui…”
    ”…” Jäätutkija sanoi ensin. ”Miten voit unohtaa teidän matoranien oleellisimman osan…?”
    ”Ei minun ole tarvinnut hankkia uutta kanohia vuosiin. Välillä itse unohdan, että käytän sellaista.”

    Figa pisti kädet puuskaan ja taputti jalallaan lattiaan miettien.
    ”Pitää käydä hankkimassa se erikseen. Tuletko mukaan?”
    ”Myyjä saisi kohtauksen, jos nazorak kävelisi ovesta sisään.”
    ”Vedä hattu silmille ja lue lehteä. Ja onhan sinun hyvä nähdä vilaus kaupungista.”
    273:n ilme oli aluksi vastahakoinen, mutta tiedemies myönsi matoranin olevan oikeassa.

    Figa käveli pirtin ulko-ovelle ja nappasi oman takkinsa, hattunsa ja huivinsa. Puettuaan ylleen Tryna-kasvoinen matoran kääntyi katsomaan odottavasti Jäätutkijaa.
    ”Odotas…” Nazorak pyysi vielä. Valkoinen torakka käveli takaisin pieneen makuuhuoneeseen. 273 polvistui patjalle ja noukki sen toisessa päässä myttynä olleen vaatteen. 273 oli käärinyt tavaransa vanhaan, riekaleiseen työtakkiinsa. Hän työnsi kätensä takkinsa taskuun ja veti sieltä violetin vaatteen. Jäätutkija oli saanut pestyksi vanhan plastroninsa käytyään Hattidissa. Nyt se oli kuin uuden veroinen, kun siinä ei ollut enää vihreitä veritahroja. Hän siveli haikeasti plastronia ja vanhaa takkiaan. Työtakista ei ollut enää mihinkään, 273:n piti myöntää.
    Nazorak pujotti violetin huivinsa kaulaansa ja sitoi sen, työntäen solmukkeen pään uuden takkinsa kauluksen sisään. Sitten hän vilkaisi takkiin käärittyä Alinolla-hanskaa, Azraa ja taskumattia.
    Pitäisikö ottaa hanska tai pistooli mukaan siltä varalta, että tulee hankaluuksia, nazorak mietti.
    Ei. Pahentaisin vain tilannetta, jos jäisin kiinni. On vain pakko luottaa matoraniin.

    273 kääri aseensa takaisin rievun sisään ja piilotti ne patjan alle. Nazorak harppoi bo-matoranin vierelle ja yhdessä he poistuivat mökistä.

    Bio-Klaani, keskustori

    Mustan ja violetin värinen onu-matoran seisoskeli hedelmäkojun edessä. Hunajamelonien hinta oli noussut. Samoin kranaattiomenienkin. Hinnat olivat liian suolaisia Rau-kasvoisen matoranin makuun, että kääntyi lähteäkseen. Onu-matoranin katse kuitenkin juuttui parin bion päässä kävelleeseen kaksikkoon. Toinen oli bo-matoran, mutta toinen, Toaa lyhyempi olento oli peittänyt itsensä kokonaan vaatteisiin, ettei hänen lajistaan voinut olla aivan varma. Omituisesti pukeutuneen henkilön kasvotkaan eivät näkyneet, kun tämä luki innokkaasti lehteä. Jopa niin innokkaasti, ettei katsonut eteensä, vaan käveli sokkona lehti kasvojensa edessä matoranin vieressä.
    Onhan täällä Klaanissa hieman omituista väkeä ollut, mutta viime aikoina täällä on alkanut liikkua ihme hiippareita…

    ”Tämä tuntuu todella tyhmältä.”
    ”Älä. Hyvin sinä vedät tähän asti.”
    ”En näe eteeni.”
    ”Seuraat vain minua sivusilmällä.”
    Figa ohjasti sokkona kävelevää nazorakystäväänsä kohti torin laidassa olevaa puotia. 273 tunsi jalkojensa vapisevan hameen alla. Hänen ympärillään oli niin paljon klaanilaisia.
    Jos joku heistä huomaa minun olevan nazorak, lainvalvojat pidättäisivät tai tappaisivat minut alta aika yksikön. Olisinpa sittenkin ottanut hanskani. Sen kanssa en tuntisi oloani niin turvattomaksi. Ainoa mitä voin nyt on olla mahdollisimman normaali…
    Se ei tosin ollut helppoa Jäätutkijan nykyisissä vaatteissa.

    ”Figa!” Kuului huuto läheltä. Kaksikko kavahti ja 273 hypähti askeleen kauemmaksi kukkakauppiasmatoranista. Väkijoukosta heidän luo käveli naispuolinen ba-matoran. Jäätutkija vilkaisi sivusilmällä matorania ja tunnisti tämän samaksi naiseksi, joka oli Figan yöpöydällä olleessa kuvassa. Pakari-kasvoinen matoran saapui Figan luo.
    ”H-hei Janime.” Figa tervehti hermostuneesti.
    ”Hei! Kuulin huhua että muurille oltiin hyökännyt lähellä sinun taloasi. Oletko kunnossa?”
    ”Ah, joo. Eipä minulla mitään hätää ole. Kuulin vain ammuskelua keskellä yötä. Muurin vartiosto sai hyökkääjät kai häädettyä. Varmaan vain joitakin kulkuvarkaita asialla…”
    ”Ehdin kysäistä naapuriltasi asiasta ja hän sanoi että kasvihuoneesi katto oli mennyt rikki?”

    Figa yritti parhaansa mukaan pitää ilmeensä tyynenä, vaikka hän sisällään huusi kauhuissaan, kun yritti keksiä selitystä rikkoutuneelle katolle. Mutta sitten kukkakauppiaan mieleen palautui eräs keskustelu, jonka oli käynyt aikoja sitten. Ja siitä hän sai idean.
    ”Usko tai älä. Katon läpi putosi dermis-kilpikonna” Figa selitti mahdollisimman uskottavalla äänellä.
    ”…” Jamine katsoi bo-matorania epäuskoisesti. ”Figa. Dermis-kilpikonnat elävät järvissä, eivät ilmassa.”
    ”Kuulin kerran puhuttavan, että joku oli kuollut kun dermis-kilpikonna oli pudonnut hänen päähänsä taivaalta. Kahu oli kai napannut sen vedestä ja ollut viemässä pesäänsä, mutta jostain syystä linnun ote oli irronnut ja kilpikonna pudonnut alas.”
    ”… Ahah.”

    Trynaa käyttävä matoran kurkisti Pakari-kasvoisen matoranin olan yli. 273 oli kaikonnut nais-matoranin ilmestyttyä ja nyt valepukeutunut nazorak käveli päämäärättömästi sanomalehti tiukasti kasvojensa edessä näkemättä mitään. Hän törmäili muihin torilla oleviin kaupunkilaisiin ja vaihtoi epävarmasti suuntaa, kuin sokea joka oli kadottanut opasburnakinsa.
    ”Eh. Anteeksi, minulla on hieman kiire. Nähdään myöhemmin uudestaan!” Figa huikkasi ja kiiruhti pois Jaminen luota. Nais-matoran katsoi kummastuneena poikaystävänsä loittonevaa selkää, kun kukkakauppias katosi pitkän skakdin ja matorankolmikon taakse.
    Figa tavoitti pian ympyrää kävelevän Jäätutkijan ja tarttui tätä käsipuolesta.
    ”Täällähän sinä olet. Tule, opastan sinut kauppaan.”
    ”Minähän sanoin että tämä on huono idea.”

    Figa talutti nazorakin kanohikaupan kiviportaat ylös. Kummallinen parivaljakko astui puuovesta sisään, jonka keskikohdan lasipaneelia reunustivat valurautaupotukset. Ovikello kilahti.
    Kauppa oli mukava, pieni putiikki, jonka oven puoleisilla seinillä oli suuret ikkunat, joista aukeni hyvä näkymä torin keskustaan. Kaupan seinät olivat tapetoitu haalean vaaleanpunaisilla tapeteilla ja lattia oli vaaleaa parkettia. Katosta roikkui muutama kattokruunun muotoinen valaisin. Ulko-oven oikealla puolella oli pieni tiski, jonka takana istui lehteä lukeva le-matoran. Tiskin takaisella seinällä oli useita naamioihin liitettäviä lisävarusteita tai -asusteita.
    Ovesta katsottuna vasemmalla puolella huonetta sijaitsi kanohihyllyt. Tummanruskeilla hyllyillä riippui useita eri kokoisia ja muotoisia naamioita. Suurin osa kanoheista olivat muodoiltaan Jaloja, mutta seassa oli myös Suurten kanohien muotoon taottuja. Hyllyjen vasemmalla puolella huoneen perällä sijaitsi kolme punaisin sermein muusta tilasta erotettua sovituskoppia.

    ”Siitä vain valitsemaan” Figa sanoi ja tönäisi Jäätutkijaa selkään. Hunaa käyttävä kauppias kohotti katsettaan hetkeksi lehdestään, mutta uppoutui jälleen lukemisen pariin. Onneksi putiikissa ei sillä hetkellä ollut ketään muuta. 273 kierteli hyllyköiden välissä. Hänen ilmeensä oli epävarma, kun katseli ja vertaili erilaisia naamioita.
    ”Onko näissä siis jonkinlaisia voimia?”
    ”Ehei”, Figa naurahti hiljaa. ”Nämä kaikki ovat voimattomia. Voimallisia Suur-naamioita taotaan vain mittatilaustyönä Toille.”
    ”Eli ei ole mitään väliä, minkä valitsen?”
    ”Ei.”
    273 nyökkäsi, mutta katsoi edelleen hämmentyneesti kanoheja hatun ja lehden välistä. 273 ei juuri tiennyt, oliko tietyillä kanohien muodoilla jonkinlaista symbolista merkitystä. Lopulta valkoinen nazorak kohotti hansikoidun kätensä hyllylle ja tarttui mallinuken irtopäälle puettuun, Jaloon Komauhun. Jäätutkija pyöritteli kanohia käessään tutkiskellen naamion kasvoja, silmäreikiä ja muuta koristusta. Lopulta nazorak marssi niska kyyryssä keskimmäiselle sovituskopille ja veti kankaan perässään kiinni. Limen vihreä kukkakauppias katseli itsekin hetken ajan kanoheita, jonka jälkeen asteli 273:n pukukopin eteen. kopista kuului liikettä ja kankaan hankaamisen ääntä.
    ”Miltä näyttää?”
    Hansikoitu käsi ilmestyi sermin raosta. Nazorakin etusormi viittoi Figaa tulemaan lähemmäs. Matoran astui kehotuksen mukaan eteenpäin ja kurkisti sermin raosta pukukoppiin.

    Nazorak piteli naamiota kasvoillaan. Se näytti omituiselta lähinnä sen takia, että naamio oli torakan kasvoihin liian pieni. Komau peitti arviolta puolet 273:n kasvoista, mutta jätti loput näkyviin. Lisäksi kyseisessä kanohissa oli niin pienet silmäreiät, ettei Jäätutkija edes nähnyt mitään.
    ” :I ”, Figa katsoi näkyä, ”Minusta tuntuu, että jokin menee nyt pieleen.”
    ”Näitä kapineita ei ole suunniteltu minunlaisteni kasvoille” 273 tuhahti. ”Annatko jonkin hieman isomman?”
    Figa vilkaisi naamiohyllylle ja otti sieltä punaisen, Suuren kanohi Mahikin muotoisen naamion ja työnsi sen sermin läpi. 273 otti sen ja koetti naamiota kasvoilleen.
    Onpa ruma, torakka ajatteli.
    ”Olisiko harmaata tai valkoista?” Nazorak kysäisi.
    Figa pyöritteli silmiä päässään. Hän vilkaisi hyllylle. Juuri muita sopivan isoja naamioita ei ollut kuin harmaa Volitak. Matoran otti naamion ja työnsi sen sovituskoppiin. Jäätutkija otti kanohin käsiinsä ja nosti sen kasvoilleen. Volitak oli tarpeeksi iso peittämään ohimot ja päälaen ja siinä oli tarpeeksi pitkät silmäreiät, että valkoinen nazorak näkikin jotakin.
    Eihän tämä nyt niin paha ole… tiedemies ajatteli tutkiskellessaan itseään peilistä.

    ”Tämä kelvatkoon”, Jäätutkija ilmoitti astuessaan pois kopista. Figa hypähti kauemmas tieltä ja katseli Volitakia nazorakin kasvoilla.
    ”Hyvinhän se istuu”, kukkakauppias totesi.

    Samassa kanohi luiskahti nazorakin kasvoilta.

    ”Karzh-”, 273 kuiskasi ja syöksyi heti nostamaan naamiota. Huna-kasvoinen myyjä kysyvästi kohotti katsettaan hyllyjen välissä kompuroivan kaksikon suuntaan, mutta Figa hypähti kahden hyllyn väliin, jolloin myyjä ei nähnyt 273:n kasvoja. Valkoinen torakka seisoi polvillaan ja asetti Volitakin takaisin päähänsä. Sitten hän nousi rauhallisesti seisomaan, kääntyi myyjään päin ja käveli tiskille.
    ”Kröhöm, ostaisin tämän…” Hän sanoi ja piteli kanohia toisella kädellään kasvoillaan. Myyjä oli yleensä tottunut siihen, että asiakas olisi antanut naamion hänelle, että olisi voinut irrottaa hintalapun. Mutta le-matoran päätti antaa tällä kertaa olla ja tyytyi naputtamaan kassaan hinnan hämmentynyt ilme kasvoillaan. Figa otti takkinsa taskusta kukkaronsa ja maksoi myyjän antaman summan muttereita.
    ”Öh, anteeksi, mutta voisiko tähän saada jonkin kiristysremmin?” 273 kysäisi karkealla aksentillaan.
    ”… T-toki”, myyjä totesi ja kääntyi ympäri ottaakseen seinältä nahkaremmin. Samassa 273 laski kanohin pöydälle ja nappasi myyjän lukeman Kutonen-lehden ja nosti sen naamansa peitoksi. Myyjä kääntyi taas kaksikkoon päin. Hän rypisti otsaansa. Le-matoran ei osannut sanoa, pilailiko asiakas hänen kustannuksellaan vai oliko hänellä vain todella oudot käytöstavat. Myyjä katse siirtyi Figaan, joka tuijotti takaisin kukkakauppiaan tavaramerkiksi vakiintuneella ilmeellä. Lopulta myyjä huokaisi ja otti naamion kätösiinsä. Kauppias napsautti remmin palaset naamion reunoihin pienillä kiinnikkeillä ja lisäsi uuden hinnan remmille.
    ”Olkaa hyvä.” Matoran sanoi ja ojensi Volitak-viritelmänsä hattupäiselle muukalaiselle. 273 katsoi varovasti matorania lehden ja olkihatun välistä. Nyt meni kinkkiseksi.
    Yhtäkkiä muukalainen käännähti ympäri, nappasi naamion myyjältä toisella kädellään ja laski lehden takaisin tiskille.
    ”Kiitos!” 273 huikkasi samalla kun paineli niska kyyryssä kohti sovituskoppia.
    ”…” Myyjä totesi ja katsoi Figaa. Figa hymyili.
    ”Hän on ulkomaalainen”

    Lopulta kaksikko pääsi putiikin ovesta ulos, myyjän onneksi. Kanohi ei enää meinannut pudota, kun Jäätutkija oli kiristänyt kiinnitysremmin takaraivoaan vasten. Hän oli samalla ottanut matkaan pukukoppiin jättämänsä Klaanilehden. Nazorak aukaisi jälleen lehden ja nosti sen eteensä.
    ”Sinähän sait juuri uuden valenaaman. Mihin lehteä enää tarvitset?”
    ”Minulla jäi mielenkiintoinen artikkeli kesken.”
    ”…”

    273:n suu värisi. He olivat kävelleet takaisin Figan mökille hakemaan juuriadminin tilaamat kukat. Figa oli jäänyt kotiinsa Jäätutkijan lähdettyä. Tiedemies oli vannottanut kukkakauppiasta säilyttämään hänen tavaransa piilossa.
    Nyt Jäätutkija seisoi kaupungin sydämen, suuren kivitiilisen linnoituksen edessä. Klaanin linnan virtaviivaiset seinät kohosivat jykevinä taivaalle. Linnan kivisissä seinissä aukesi useita eri kokoisia ja värisiä ikkunoita. Suuresta linnakompleksista korkeimmaksi ylsivät muutamat tornit.

    Ruskeaan paperiin kääritty kukkakimppu ratisi nazorakin käsissä. Hän oli tullut yhä epävarmemmaksi suunnitelmastaan. Hänhän voisi asua Figan luona, jos matoran antaisi torakan piilotella siellä. Mutta ei, tiedemies oli ajatellut. Asiat olisivat silloin hänen kannaltaan huonommin, jos jäisi joskus kiinni klaanilaisille. Lisäksi hän mahdollisesti vaarantaisi uuden matoranystävänsä, joka oli hyvyyttään tarjonnut suojaa.
    Ei kai tässä muu auta, nazorak yritti vakuuttaa itseään. Hän veti muutaman kerran syvään henkeä. Metallinen naamio tuntui oudolta Jäätutkijan naamaa vasten. Lisäksi paksut ja peittävät vaatteet saivat nazorakin kehon tuntumaan tukalan kuumalta. Mutta hän oli tullut liian pitkän matkan kääntyäkseen takaisin.

    273 asteli eteenpäin. Klaanin portailla pihalla näytti olevan paljon väkeä. Eri lajia olevat kansalaiset kävelivät sisään ja ulos. Ovien edessä seisoi muutamia matoran- ja Toa-vartijoita. Jotkut linnoituksen jäsenet olivat pysähtyneet portaille vaihtamaan kuulumisia ja nauttimaan viilenevästä syysilmasta.
    Kivetyllä etupihalla valepukeutunutta nazorakia vastaan käveli ainakin kaksi kertaa 273:a pitempi Steltin peikko, jolla oli päässään ruskea huivi ja kantoi massiivisissa käsissään puisia tynnyreitä. Kävellessään peikon ohi 273 näytti kutistuvan puolet pituudestaan ja nopeuttavan vauhtiaan.

    Jäätutkija katseli pihalla kulkevia, eri rotuisia klaanilaisia. Hän muisti, miten Imperiumin propagandaministeriö oli haukkunut Klaania ja väittänyt sitä kymmenien eri lajien muodostamaksi, sekasortoiseksi ja epätasa-arvoiseksi valtioksi, jolla ei ollut rodullisen kirjavuuden takia yhtenäisyyttä. Mutta kun 273 katseli klaanilaisia naamionsa takaa, hän saattoi nähdä matoranien puhuvan iloisesti skakdien ja vortixxien kanssa. Näky sai 273:n miettimään.
    Rodullisesta yhtenäisyydestä huolimatta Imperiumi itse on oikea sortokoneisto. Olen nähnyt sen. Mutta täällä vallanpitäjät ja kansalaiset, voimakkaammat ja heikommat elävät tyytyväisesti keskenään. Figakin otti minut avosylin vastaan ja tarjoutui auttamaan minua, vaikka minun rotuni on tappanut hänen kansaansa…
    ”Totuusministeriö” valehtelee. Olisihan minun pitänyt se aiemminkin osannut tietää.

    Nazorak saapui pian portaille ja kapusi niitä nopeasti ylös. Osa klaanilaisista kääntyi katsomaan täysin itsensä peittäneen muukalaisen perään. Kypäriä ja keihäitä käyttävät vartijat vilkaisivat tulijaa, mutta päästivät hänet kuitenkin sisään.
    273:n silmien eteen aukesi jonkinlainen aula. Aulan lattia oli vihreää marmoria ja huoneen holvikaaren muotoinen katto oli maalattu valkoiseksi. Huoneesta lähti kolme käytävää vasemmalle, eteenpäin ja oikealle. Eteenpäin menevän käytävän vieressä, huoneen yläoikeassa nurkassa lähti puiset portaat ylempiin ja alempiin kerroksiin. Huoneen ylävasemmassa nurkassa sijaitsi puinen vastaanottotiski, jonka yllä riippuvassa kyltissä luki matoran-kirjaimin ”Respa”.

    273 vilkuili ympärilleen. Aulassa oli hänen lisäkseen muutama matoran, jotka juttelivat toisilleen aulan vasemmalla puolella. Huoneen sivuilla, leveillä penkeillä istui muutama sekalaisten lajien edustajia lukemassa lehtiä.
    Pitänee varmaan kysyä respasta, missä Pääadminin huone sijaitsee.
    Nazorak käveli kohti puista tiskiä, jonka takana seisoi Miru-kasvoinen Ilman Toa. Toa pyyhki rätillään pöytäänsä, mutta keskeytti sen kun huomasi asiakkaan ilmaantuneen tiskin toiselle puolelle. Ilman Toan vihreät silmät kohtasivat takkiin, hameeseen, rautakenkiin, Volitakiin ja ruokohattuun sonnustautuneen muukalaisen, joka puristi käsissään petunia-puskaa. Toa ei juurikaan kummastellut asiakkaan pukeutumisvalintaa, koska Respa-Toan vaaralliseen työhön kuului kaiken maailman hiippareiden vastaanottaminen ja ohjeistaminen. Tuomion peltipurkkien ja kivenmurikoiden jälkeen hieman epäilyttävimpienkin vieraiden tapaaminen oli arkipäivää.
    ”Päivää. Voinko auttaa?”
    ”Anteeksi, mutta voisitteko neuvoa, missä admin Tawan toimisto on?”
    ”Onko teillä varattu aika adminin tapaamiseen?” Toa kysyi.
    ”Kyllä. Olen… matoran-Figan uusi lähetti. Tulin tuomaan adminin ostamat kukat”
    ”Aa”, Toa totesi ja kumartui tiskin yli osoittamaan portaisiin. ”Nouse kaksi kerrosta ylös, käytävän päähän, sieltä oikealle ja mene ovesta ulos muurille. Sieltä pääsee tornille”

    273 kääntyi katsomaan Toan osoittamiin portaisiin ja nyökkäsi epävarmasti.
    ”K-kiitos. Hyvää säilänjatkoa”, Jäätutkija sanoi ja käveli portaisiin. Miru-kasvoinen Toa oli tarttumassa jälleen rättiinsä, mutta hänen liikkeensä pysähtyi seinään. Toa kääntyi katsomaan loittonevaan vieraaseen ja kurtisti kulmiaan.
    Varmaan kuulin väärin, hän ajatteli ja pudisti päätään.

    Jäätutkija kipitti puisia portaita ylös. Hän saapui kolmanteen kerrokseen ja pysähtyi. 273 katsoi ympärilleen. Hän oli saapunut kahden käytävän risteykseen, josta lähti tie eteenpäin ja oikealle. 273 mietti hetken. Toa ei ollut sanonut, kumpaa käytävää olisi pitänyt mennä.
    No, en viitsi enää mennä takaisinkaan.
    Lopulta tiedemies päätteli muurin ja linnan sijainnista kävellä eteenpäin. Sinimattoisella käytävän seinillä oli muutamia tauluja ja ovia toisiin huoneisiin. 273 ei ollut varma, mikä tämän kerroksen tarkoitus oli. Hän vain käveli ripeästi kukkapuska rapisten ja rautakenkien klonksuen jaloissaan. Kääntyessään käytävän päästä oikealle, hän ohitti Pakari-kasvoisen Painovoiman matoranin, joka kantoi kainalossaan pistaasipähkinäpussia ja lehteä ja toisessa kädessään kahvilasta mukaan otettua kahvia.

    273 pysähtyi. Hän oli saapunut käytävän päähän. Mutta siellä käytävä haarautui taas kahdeksi toiseksi. Jäätutkija hieroi niskaansa takin kauluksen sisältä. Respa-Toa ei ollut puhunut tästäkään mitään. Jäätutkija katsoi ensin oikealle ja sitten vasemmalle. Hän lähti epävarmasti kävelemään vasemmalle. Käytävä kaartui taas oikealle. Lisää ovia ja muita käytäviä, sekä risteys, josta haarautui uudelleen käytäviä. Nazorak pysähtyi. Nyt hän oli varma että oli kävellyt väärään suuntaan. Hän kääntyi metallisten kenkiensä kannoilla ympäri ja kiiruhti nopeasti takaisin. Tiedemies kääntyi risteyksissä siihen suuntaan, mistä uskoi tuleensa.
    ”…”
    273 katsoi tilaa mihin oli tullut. Hän oli jälleen portaikossa, mutta huone oli aivan erilainen. Lattiat olivat vaaleaa parkettia ja seinillä riippui punaisia seinävaatteita. Portaita vastaisella seinillä sijaitsi hissi.
    Pakko kai mennä takaisin respaan kysymään uudestaan tietä…
    Nazorakin huonoksi tuuriksi portaat alempiin kerroksiin olivat korjauksessa ja niiden yläpäässä oli kieltokyltein varustettu barrikadi. Volitakin katse siirtyi hissiin. Jäätutkija vilkuili hetken ympärilleen ja odotti, että muutama ohikulkija oli ohittanut hänet. Takkiin pukeutunut nazorak asteli hissin ovelle ja hansikoutu sormi painoi oven vieressä olevaa nappia. Hissikuilusta kuului vaimeaa huminaa ja lopulta hissin saapumisäänenä toimiva kilahdus, kun hissin ovet aukesivat.
    273:n suu vääntyi reilusti vinoon, mutta naamio ei onneksi mukautunut liikkeeseen. Hississä seisoi Tulen Toa. Jäätutkijaa hermostutti. Hän oli toivonut, että olisi saanut olla hississä yksin. Ajatus ahtaassa, lukitussa tilassa kahden ammattisoturin kanssa ei viehättänyt häntä. Toa-soturi loi odottavan katseen empivään takkihäiskään. 273 ei halunnut vaikuttaa epäilyttävältä jäämällä poiskaan hissistä.
    Vastentahtoisesti nazorak laahusti sisälle ja hissin metalliovet sulkeutuivat sihahtaen.

    273 painoi alinta kerrosta nopeasti ja asettui seisomaan Toan viereen. Nazorakista pelottavan lähelle.
    Nazorakin siniset silmät mittailivat Tulen soturia naamion silmärei’istä. Toa oli vanttera ja hänellä oli kasvoillaan musta Hau. Hänellä oli lanteillaan vyö, josta roikkui huotrassa miekka ja selässään Toa kantoi varsijousta.

    Kaksikko ei sanonut mitään. Ainoa ääni mikä kuului, oli 273:n käsissään puristaman kukkapuskan paperinen rapina, sekä hissin katossa olevasta radiosta kuuluva, ärsyttävä hissimusiikki.

    Tulen Toa vilkaisi sivusilmällään kanssamatkustajaa. Hänellä oli Toasta omituiset vaatteet. Matoranien kulttuurissa oli omituista peittää itsensä kokonaan vaatteilla.

    273 tuijotti hissin rautaovien yllä näkyvää kerrosten numeronäyttöä. He saapuivat näytön mukaan kakkoskerrokseen. Kerrokset tuntuivat matelevan kiusallisen hitaasti.

    Tulen Toa paransi seisoma-asentoaan. Nazorakikin vaihtoi painonsa toiselle jalalle. Hänen hameensa kangas narisi ja kengät klonksuivat.

    Lopulta hissimusiikin täyttämä kiusallinen hiljaisuus kävi Toalle kestämättömäksi. Hän kröhi kurkkuaan.
    ”Se on viilenemään päin”, Toa totesi.
    ”N-niin… mukavan viileää”, 273 myötäili hiljaa.

    Hissi saapui ensimmäiseen kerrokseen. 273 huokaisi helpotuksesta. Nazorak astui ulos ja päätyi taas samanlaiselle käytävälle, kuin tullessaan linnaan. Hetken käveltyään muutamasta mutkasta, hän näki käytävän päässä kyltin ”Respa”.
    Ah, vihdoin.
    Jäätutkija kipitti käytävän päähän ja tuli suureen aulaan.
    Mutta aula ei ollut sama.
    ”… Mitä?”
    Tämä aula oli sisustettu aivan erillä lailla kuin se, mistä hän oli tullut sisään ja puisen tiskin takana seisoi tällä kertaa Veden Toa.
    K-kuinka monta aulaa tässä linnassa on…?

    Kysyttyään neuvoa Respa-Toa numero 2:lta ja saatuaan tältä kunnollisen kartan linnan pohjapiirroksesta, 273 löysi itsensä kävelemästä Admin-tornin käytävillä. Nazorak oli onneksi päässyt ylläpitosiiven vartijoiden ohitse ilman minkäänlaista ruumiintarkastusta.
    Jäätutkija seurasi karttaa tiiviisti ja käveli ripeästi. Hänellä oli mennyt eksymisessä niin paljon aikaa, että häntä huolestutti oliko hän myöhästynyt adminin kanssa sovitusta ajasta. Sen 273 pystyi sanomaan, että Pesän toimitilat olivat paljon selkeämmässä järjestyksessä. Nazorakista näytti linnan karttaa seuratessaan, ettei arkkitehdit olleet ollut yksimielisiä linnaa suunnitellessa.

    273 pysähtyi. Hän tutki karttaa ja nosti sitten katseensa käytävän seinustalle. Tässä osassa tornia sijaitsivat kaikkien neljän adminen toimistot. Nazorakin etsivä katse pysähtyi puiseen oveen, jossa luki matoranien teksti:
    Admin Tawa.

    Nazorak tuijotti nimikylttiä päättäväisesti. Hän tarkisti vielä, että kaikki oli kunnossa.
    Kukat ovat vielä ehjiä, kyllä. Naamio ja hattu ovat kunnossa, kyllä. Hame kunnossa, jollei oven väliin jäämistä lasketa, kyllä. Matoranien aksentti, parantamisen varaa.
    Nazorak veti hetken syvään henkeä. Hän tunsi kuuman hengityksensä naamion sisäpintaa vasten.
    Okei, aloitetaan.
    Jäätutkija otti pari askelta klonksuvissa metallikengissään. Hän seisoi nyt aivan oven edessä. Nazorak kohotti hansikoidun kätensä koputtaakseen.


    Mutta sitten käsi vaipui. 273 muisti jotakin. Hän oli aiemminkin ollut samaisessa tilanteessa.

    Meni syteen tai saveen, valkoinen nazorak ajatteli. 273:n valkoisen käden sormi painoi oven vieressä olevaa ovisummeria. Kului hetki. Ovisummeriin syttyi vihreä valo.

    Nazorak astui sisään toimistoon. Häntä vastapäätä toimistotuolin takana istui tummahipiäinen torakka. Nazorakin ainoan silmän katse nousi pöydällä olevista papereista valkoiseen tiedemieheen.

    ”Päivää, 273. Ehdin jo odottaa sinua”, Arkkiagentti sanoi.

    Nazorak perääntyi ovelta. Hänen sydämensä oli yhtäkkiä alkanut tykyttämään nopeasti. Jännitys palasi torakan jalkoihin ja ne alkoivat täristä.
    Kaikki meni silloinkin pieleen… Jos menen paljastamaan, kuka olen, minulla ei ole takeita että Klaanin johtaja kuuntelisi minua. Hän paiskaisi minut selliin tai tappaisi. Hän on kuitenkin Toa, kokenut soturi ja minä vain aseeton tiedemies. Etten vain tekisi samaa virhettä uudestaan…

    Tiedemiehen mieleen palautui propagandaministeriön tekemät kuvat Klaanin johtajista. Mustavalkoisessa kuvassa Klaanin Pääadmin oli esitetty visiiripäisenä naisena, joka piileksi varjoissa ja johti sotaa ohuista siimoista vetäen nukkemestarin elkein. Samassa kuvassa etualalla oli ollut suuri visorak, jonka terävähampaisesta suusta tihkui myrkkyä. Kuvan alla oli ollut punainen teksti:
    Tiedä vihollisesi.

    273:n ajatukset puistattivat häntä. Hän ei ollut enää niin varma suunnitelmastaan.
    Mutta sitten pieni ääni heräsi hänen päässään.
    ”Tawa on todella kiltti ja hyvä johtaja. Hän ajattelee liikaakin muita”
    Tiedemies muisti, kun Figa oli sanonut niin aiemmin. Jäätutkija vilkaisi käsissään rutistamiaan petunioita. Hän huolestui, että oliko puristanut niitä liian kovaa.

    Nazorak nosti katseensa takaisin oveen. Hän imi pienestä äänestä voimaa.
    Valheita, Nazorak ajatteli jopa vihaisesti. Kaikki mitä Imperiumi sanoo, on valheita.
    273 astui jälleen oven eteen. Hän kohotti kätensä.
    Älä usko Imperiumin valheita.

    Kop kop kop.
    Kului hetki. Nazorak hengitti syvään.

    ”Sisään.” Kuului toimistosta.
    Nazorak laski kätensä oven kahvalle ja painoi sen alas. Hän astui sisään.

    Toimisto oli pieni mutta viihtyisä. Huoneen perällä olevien ikkunoiden edessä riippui syvän violetit verhot. Huoneen seinustoilla oli kirjahyllyjä. Toimistoa kuitenkin hallitsi keskellä oleva, mahonkinen pöytä. Pöydän takana istui keltainen Sähkön Toa. Toa-nainen nosti juuri edessään pitämän paperin ja asetti sen kääntöpuoli ylöspäin paperipinon päälle. Sitten Toan visiirin peittämät silmät kääntyivät katsomaan vieraaseen.
    ”Helei.”

    273 nielaisi. Häntä pakostakin jännitti. Nazorak mittaili pääadminia päästä keskivartaloon, mitä näki naisesta toimistopöydän takaa. Juuriadmin näytti aivan erilaiselta, kuin 273 oli kuvitellut.

    Tawa kallisti kysyvästi päätään. Vieras oli jo hetken seissyt oven suussa sanomatta mitään.
    ”Niin?” Toa kysyi.
    273 hätkähti, kun tajusi, kuinka kauan oli ollut hiljaa. Hän irrotti katseen administa jalkoihinsa. Hän oli aivan unohtanut, mitä oli aikonut sanoa. Hänelle tuli yhtäkkiä kuuma ja tukala olo takkinsa sisällä.
    ”Öh, niin. Tuotah…”
    Nais-admin tuijotti vielä kysyvämmin jaden vihreillä silmillään outoa tulijaa. Admin ei osannut sanoa tarkkaan, oliko vieras mies vai nainen. Lähinnä hameen takia.
    Mutta sitten 273 muisti käsissään rapisevan kukkapuskan. Nazorak ojensi kukat hämmästynyttä Tawaa kohti.
    ”Tulin tuomaan tilaamanne kukat!” Hän huudahti hermostuneesti voimakkaalla aksentillaan.

    Tawa katsoi ensin omituisesti pukeutunutta vierasta, sitten taas tämän käsissään pitämiä petunioita. Lopulta admin ymmärsi kummallisen tulijan sanat.
    ”Aa. Kiitoksia…”
    Sähkön Toa nousi tuolistaan ja kiersi mahonkipöydän ympäri 273:n eteen. Nais-Toa tarttui Jäätutkijan ojentamiin kukkiin ja hymyili kohteliaasti.
    ”Olet siis Figalla töissä? Onko hän palkannut lisäväkeä?” admin kysyi asetellessaan kukkia vesivaasiin pöydällään.
    273 edelleen mittaili juuriadminia. Toa oli häntä ainakin päätä pitempi.
    ”J-juuh. Olen vain lähetti…”

    Tawa palasi istumaan toimistotuolilleen. ”Kiitoksia. Maksoin kukistani jo etukäteen, joten sinun ei tarvitse periä maksua”, Tawa sanoi. ”Voit mennä.”

    Nazorak kohotti kätensä kaulalleen ja höllensi kaulaansa sidottua plastronia. Nyt oli Jäätutkijan aika tehdä siirto.
    ”Tuotah…”
    Tawa kohotti jälleen katseensa papereistaan, joihin oli ehtinyt jo laskea katseensa. Lähetti ei ollutkaan lähdössä.
    273 hermoili. Hän oli miettinyt useaan kertaan aiemmin, miten esittäisi asiansa. Hän kokosi ajatuksiaan, jonka lopuksi sai sanotuksi: ”Arvon neiti admin. Minun on valitettavasti myönnettävä teille, että kukat olivat tekosyy päästä teidän luokse. Minulla on teille asiaa…”

    Tawa risti kätensä pöydällään ja katsoi muukalaista. Vasta nyt hän huomasi, että lähetissä oli muutakin omituista kuin pukeutuminen ja vahva aksentti. Hänen kasvoillaan oleva Volitak ei mukautunut omistajansa kasvojen liikkeeseen, vaan naamio näytti elottomalta lähetin liikkeisiin nähden. Tawa saattoi nähdä vain siniset silmät, jotka vilkkuivat naamion silmäreikien takana.
    ”Minä kuuntelen”
    273 painoi hansikoidut sormenpäänsä yhteen ja katseli seinille, vältellen Toan katsetta.
    ”Olen… uusi täällä. Saavuin juuri Klaaniin ja… haluaisin mahdollisesti liittyä järjestön jäseneksi…”
    ”Ai”, Tawa sanoi. ”Yleensä rekisteröityminen tehdään respassa hakulomakkeen avulla, jonka jälkeen moderaattorit ottavat hakijan haastatteluun. Ei teidän minun luokseni olisi välttämättä tarvinnut tulla”

    273 ei huomannut, kuinka Tawan pöydän takana omalla tyynyllään nukkunut, suurisilmäinen ussal-rapu kömpi ylös ja kurkisti mahonkisen pöydän takaa tulijaa tappisilmillään.

    Nazorak kääntyi katsomaan Sähkön Toaa silmiin. Seuraavat sanat pelottivat häntä eniten.
    ”Minulla on ehkä yksi ongelma, minkä takia en voinut liittyä normaalisti. Minä en nähkääs ole aivan… tavanomainen hakija.”
    Ussal-rapu kipitti seinänviertä lähemmäksi outoa tulijaa. Nöpö mietti, olisiko vieraalla tädillä tarjota jotakin syötävää tai vaikkapa silitystä.
    ”Mikä se ongelma on?”

    273 nieleskeli. Hän mietti, olisiko voinut vielä selittää paremmin sanoin. Mutta ei. Hän ei pystynyt sanomaan sitä sanoin.
    Tawa katsoi, kuinka lähetti kohotti kätensä niskalleen takin kauluksien taakse. Nazorakin kädet vapisivat. Pitkät sormet naputtelivat naamioon liitettyä solkea. Hihnan solki aukesi kilahtaen ja hän poisti naamionsa.

    Jaden väriset silmät katsoivat suoraan nazorakin sinisiin silmiin.


    Kumpikaan ei sanonut hetkeen mitään. 273:n sydän tykytti, kun hän yritti etsiä adminin kasvoilta edes jonkinlaista muutosta. Tawa irrotti ristissä olevat kädet toisistaan ja asetti ne kämmenpohjat mahonkipöydän pintaa vasten.

    ”Jatka”, juuriadmin sanoi lopulta hiljaa. Mutta ei enää niin heleän lempeällä äänensävyllä. Nais-Toan ääni oli nyt täysin asiallisen neutraali. Sellainen, mikä peitti puhujan tunteet. Mutta nazoraktiedemies aisti huoneessa uudenlaista jännitteisyyttä.
    273 yritti selvittää ääntään. Hänen kurkkuansa kuivasi jälleen.
    ”Antakaa minun selittää, ennen kuin teette mitään päätöksiä”, nazorak änkytti. Tawa tyytyi vain nyökkäämään tyynesti. Jäätutkijaa pelotti yhä enemmän se, että Toa saattaisi minä hetkenä hyvänsä käristää torakan tuhkaksi.
    ”En ole vakooja tai soluttautuja, jos sitä kuvittelette”, 273 sanoi. ”Kaikki mitä juuri äsken teille kerroin, on totta. En ole enää nazorakien riveissä. Olen karkulainen ja tulin hakemaan Klaanista suojaa.”

    Nöpö kipitti 273:n jalkojen juureen ja nuuhki metallisia kenkiä.

    Tawa ei vieläkään sanonut mitään. Hän näytti punnitsevan 273:n sanoja.
    ”Valitettavasti en voi vielä aivan luottaa sanoihisi…” Tawa sanoi rauhallisesti, mietteliäällä äänellä. ”Haluan kuulla asiasi kuitenkin loppuun. Mutta sitä ennen minun on kutsuttava tänne eräs henkilö.”
    Tawan pehmeä ääni rauhoitti 273:a hieman. Mutta nyt Jäätutkijaa mietitytti se, ketä Tawa tarkoitti.

    Visu.
    Visokki havahtui telepaattiseen kutsuun omassa työhuoneessaan. Hän huomasi torkahtaneensa paperipinon päälle.

    Visu. Tarvitsen hieman apuasi. Minulla on täällä… hieman hankala vieras.

    Visorak ravisteli itsensä lopullisesti hereille ja hyppäsi alas pöydältä.
    Missä olet, Tawa? Kirmaan heti sinne.

    Toimistossani. Kun tulet, odota ettei kukaan ole lähettyvillä. En halua, että joku näkee toimistooni, Visokki kuuli Tawan telepaattisen viestin. Ja kun tulet, niin älä tee hätäisiä tekoja. Vieraani saattaa aiheuttaa sellaisia.

    Visokki astui varovasti Tawan toimistoon ja näki edessään takkiin pukeutuneen hahmon selin. Se oli ottanut naamionsa pois, mutta visorak ei tunnistanut hahmoa tästä kulmasta.

    Ruskeaan takkiin pukeutunut hahmo kääntyi arasti ympäri katsomaan ovelle. Visokki sätkähti nähdessään vieraan muuten takin kauluksen ja hatun peittämät, valkeat kasvot. Nazorak kavahti yhtä säikähtäneenä taaksepäin nähdessään Visokin. Tiedemiehen hameen helmaa nykinyt Nöpökin kivahti takaisin Tawan pöydän taakse, koska olisi muuten jäänyt torakan jalkoihin.

    Tässä kohtaa asiat muuttuvat vähintäänkin mielenkiintoisiksi, kultaseni.

    Visorak huomasi, miten säikkynä nazorak oli ja otti sen huomioon puheessaan.
    ”Mikä on nimesi, ystävä?”

    273 värähti. Hänen katseensa kierteli ympäri huonetta. Se kohtasi ensin Tawan rauhoittelevan ilmeen, joka oli noussut ylös tuoliltaan Visokin tullessa ja juuriadmin heilutteli käsiään jommallekummalle, ehkä molemmille, ettei ollut aihetta paniikkiin.
    Sitten 273 kääntyi katsomaan sisään tulleeseen visorakiin.
    ”Si- sinä olet-t tele-leatti?”
    Jäätutkija ei ollut koskaan ollut kohtaamisissa telepatiaa osaavien olentojen kanssa ja nyt Visokin mielensisäinen kommunikaatio sai 273:n hämmentymään.

    ”Jep”, Visokki vastasi tottuneena tällaisiin kysymyksiin. Useammallekin klaanilaiselle visorak oli aikoinaan ollut ensimmäinen telepatialla kommunikoiva olento.

    ”Mutta mikä on nimesi?” Visokki toisti kysymyksensä.
    273 mietti hermostuneesti. Tai hän ei oikeastaan tiennyt, uskalsiko ajatella enää siltä varalta, että visorak kuulisi hänen ajatuksensa. Nazorak alkoi ymmärtää, miksi Tawa oli kutsunut Visokin tänne.
    ”Olen… Jäätutkija 273”, hän vastasi vastentahtoisesti.
    Visokki nyökkäsi. ”Olen Visokki.”

    Tawakin nyökkäsi. ”Nyt kun olemme esittäytyneet, niin mennään asiaan. Hän haluaa liittyä Klaaniin.”

    Ohhoh ho!

    ”Ai?” visorak hämmästeli: ”Kerro meille toki lisää.”

    273 nieleskeli. Hän tunsi olonsa entistä epämukavemmaksi Visokin kohteliaasta äänestä huolimatta. Ei hän ollut suunnitellutkaan valehdella Klaanin johdolle, mutta tieto siitä, että visorak kuulisi nazorakin ajatukset ja tietää kaiken ilman että 273 edes kertoisi itse, pelotti häntä.
    ”Öh. Anteeksi, mutta… jos osaatte lukea ajatuksia, niin… miksi edes haluatte minun kertovan? Miksette vain lue mieltäni…”

    Visokki hymähti itsekseen.
    Ole hiljaa siellä. Tuo ei tarkoittanut, että sinulla olisi lupa tunkeutua 273:n päähän.

    Punainen admin astui pari askelta lähemmäs nazorakia: ”Minulla on tapana kunnioittaa keskustelukumppaneitani. En kaivele mieliä, jos minulle ei anneta siihen lupaa. Haluan kuulla kaiken sinun kertomanasi. Sitä paitsi mielensisäiset ainekset ovat usein paljon sekavampia ja epämääräisempiä, joten siksikin pidän enemmän toisenlaisista väylistä saada asioita selville.”

    Ja lisäksi joutuisit käyttämään väkivaltaa. Mutta älä sitten sano sitä ääneen.

    273 katsoi Visokkia vielä hieman arvellen. Mutta lopulta hänkin nyökkäsi ja alkoi kokoamaan ajatuksiaan.
    Tawa istuutui takaisin tuolilleen ja yskäisi nyrkkiinsä saadakseen keskustelukumppaniensa huomion ja palauttaakseen keskustelun raiteilleen.
    ”Minusta tuntuu, ett sinun kannattaisi aloittaa aivan alusta. Kerro kuka olet, sekä mistä ja miksi olet tullut tänne.”

    273 mietti vielä hetken, mistä aloittaisi. Kerrottavaa oli paljon.
    ”Olin tiedemies, töissä nazorakien Tiedekunnassa. Asuin Keskusvuo- tai siis, teidän nimityksen mukaan Mt. Ämkool-”
    ”Guartsuvuorella”, Tawa keskeytti.
    ”…” 273 oli hetken hiljaa. ”Niin… toimin siis Vuoren sohjoisrinteellä sijaitsevassa salaisessa tutkimuskeskuksessa. Tein aseita Impeliumin laskuun”
    Tawa kurtisti hieman kulmiaan, muttei keskeyttänyt.
    ”Ongelmani alkoivat, kun kohtasin erään kaivostyöläisen, hyljeksityn sekasilmäisen. Hän ehdotti minulle, että liittyisin hänen vallankumousta tavoittelevaan ryhmään. Meidän suunnitelmana oli salamurhata Tiedustelupalvelun johtaja, Arkkiagentti 007, ja lietsoa työläiset vastarintaan johtokunnan diktatuuria vastaan. Mutta… me emme onnistuneet. 007 jäi henkiin ja pakenimme maan alta Vuorelle. Arkkiagentti lähetti agenttinsa peräämme ja me jouduimme takaa-ajoon. He onnistuivat tuhoamaan ajoneuvomme ja kaikki muut toverini kuolivat. Vain minä säilyin hengissä syöksymällä rotkoon.”

    Visokki hämmästeli 273:n kertomaa tarinaa.
    ”Entä miten päädyit Klaaniin?”

    ”Laskeuduin Vuoren rinteitä ja onnistuin sääsemään Lehu-metsän laidalle. Muutamista selkkauksista huolimatta ylitin eteläiset ruohokentät ja saavuin Saaren eteläisiin metsiin. Siellä kohtasin erään nazoraktiedustelijaryhmän, mutta onneksi sen niminen ryhmä kuin urogejeget ja Tiikeli auttoivat minua hoitelemaan heidät. Hattidissa, urogejegejen discossa mietin seuraavaa siirtoani, enkä nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin Klaani. Koska kuulin, että nazorakien armeija on marssimassa etelään. Klaani on siis viimeinen turvani.”

    Tawa kohotti hieman kulmiaan. ”Se eilinen ammuskelu muureilla oli siis sinun aiheuttamaa?”
    ”N-niin, anteeksi siitä. En uskonut, että ottaisitte minua iloisesti vastaan.”

    ”Muurien sisällä kohtasin Tiikelin ystävän Figan, joka suostui auttamaan minut tänne. Mutta älkää olko vihaisia Figalle. Hän oli vain ystävällinen minulle…”

    Urogejeget. Ne helvetin kivirotat yrittivät kerran varastaa laittoman discopallolähetykseni.

    Visokki mietiskeli hetken nazorakin kertomaa tarinaa ja tajusi, että vielä jotakin puuttui.
    ”Sanoit, että Klaani on viimeinen turvasi? Mitä tällä tarkoitat? Oletko jäämässä tänne?”.

    273 säpsähti. Hän mietti, oliko muotoillut sanansa väärin.
    ”Jos te annatte minun oleskella täällä, tietenkin. Ja käsittääkseni saarelta ei voi lähteä laivasaarron takia veneellä taikka lentokoneella. Ja näillä näkymin Klaani tällä hetkellä on voimakkain este Imleliumin armeijalle.”
    ”Vastineeksi saatte kaiken tietoni nazorakeista ja armeijan johtokunnasta.”

    Visorak alkoi kävelemään edestakaisin mietteissään.
    ”Kieltämättä aika houkutteleva tarjous. Vaikka eihän Klaani sinulta mitään vastapalvelusta vaatisi, koska tarkoituksemme on ensisijaisesti tarjota suojapaikkoja. Emmeköhän me sinulle jotain pieniä hommiakin Klaanista löydä. Taidoillesi voisi olla hyötyä.”

    Tawa näytti järkyttyneeltä Visun latoessa päätöksensä kysymättä häneltä yhtään mitään.
    Ai juuriadminin mielipiteellä ei ole mitään väliä…

    Punainen visorak tajusi tyystin unohtaneensa kysyä toiselta adminilta tämän mielipidettä.
    ”Niin! Mitäs mieltä Tawa on?” Visokki oli varma, että minulla oli vaikutusta, sillä ilmoille heittämäänsä kysymykseen ei voinut vastata enää kieltävästi.

    Tawa katsoi Visokkia hieman ärtyneesti. Mutta sitten adminin katse kääntyi epävarman oloisena seisoskelevaan nazorakiin. Tawa mietti, millainen ratkaisu tilanteeseen olisi parhain.
    ”Sinä selvästikin puhut totta”, Tawa aloitti, ”kun kerran olet saanut Visokin puolellesi. Mutta vaikka me luottaisimme sinuun, niin klaanilaiset ehkä eivät. Et voisi kävellä linnassamme ilman naamiota. Se aiheuttaisi pelkoa ja sekasortoa asukkaissamme. Lisäksi oma turvallisuutesi voisi olla vaarassa.”
    273 nyökkäsi hyväksyvästi. ”Nooh, on minulla tämä valeasu, vaikkei se aivan huomiota herättämättömin ole.”

    Tawa vilkaisi Visokkia.
    ”Älä huoli. Hän puhuu totta” Visokki sanoi. ”Ja turvallisuus- ja asumisjärjestelyt pystytään järjestämään.”
    Tawa katsoi jälleen nazorakiin mietteliäästi. Admin ei ollut varma, pystyikö näinä aikoina luottamaan enää kehenkään. Ystäviin taikka vihollisten petturiin.

    Tawa laski ääntään. ”Oletko siis valmis pettämään kansasi ja myymään tietosi meille?”
    273 oli hetken hiljaa. Lopulta hän vastasi. ”Imleliumin johtokunta on todellinen viholliseni. Ainoa keino, jolla voin tehdä hallaa sille, on auttaa teitä.”

    Tawa laski leukansa rintaansa ja sulki silmänsä. Huoneessa olijat katsoivat häntä.
    Lopulta hän oli tehnyt päätöksensä.
    ”Hyvä on. 273, sinusta tulee klaanilainen. Valitettavasti emme siltikään voi antaa sinun kulkea aivan vapaasti klaanissa. Pääset koeajalle ja moderaattorimme vartioivat sinua sekä klaanilaisten että oman turvallisuutesi vuoksi. Lisäksi tulemme kuulustelemaan sinua vielä lisää myöhemmin.”

    Jäätutkija oli hetken hämmästynyt, mutta pian hänen kasvoilleen nousi leveä hymy ja punastus. Nazorak kuitenkin säpsähti ja yritti peitellä helpotuksensa.
    ”Tuhannet kiitokset, neiti adminet!” 273 pyrki peittämään innostuksensa äänessään jäykällä asiallisuudella.
    Visokki hymyili ja Tawankin kasvoile poiki vieno hymy.
    ”Et voi aivan heti tulla asumaan linnaan. Meidän täytyy järjestää huoneesi ja puhuttava moderaattoreille. Mene täksi yöksi vielä Figalle, mutta otamme sinuun yhteyttä huomenna.”

    273 nyökkäsi. Hän sitoi Volitakinsa takaisin kasvoilleen ja asetti lätsänsä vinoon sen päälle.
    ”Kiitos vielä tuhannesti. Lupaan, ettette kadu tätä”, hän kiitteli. ”Näkemiin, sääadminit!”
    273 huikkasi astuessaan ulos toimistosta.


    Tawan toimistoon laskeutui typertynyt hiljaisuus.
    ”Sääadminit?”

    Tsih hih hih. Nazorakien suut eivät pysty muodostamaan p-äännettä.