Avainsana-arkisto: T’haok

Syvyyksien shamaani

Kummajainen merellä Harva tunsi T’haokin anatomiaa. Valtavan merihirviön kuori koostui useasta kappaleesta, joista osa limittyi toistensa päälle. Muutama tällainen päällekkäinen kuorenkappale oli vuosisatojen saatossa luutunut yhteen – niin, että ne olivat yhtä, liikkumatonta massaa. Tällöin T’haokin kuoren väleihin jäi syviä onkaloita, jotka olivat usein zyglakinmentäviä. Katto oli matala ja kuorenkappaleiden väliin jäävä tila pimeä ja … Jatka lukemista Syvyyksien shamaani

Neuvonpitoa zakazlaiseen tapaan IV

Meri Mustan palkkasoturin käyttelemät airot kauhoivat vettä jo toista tuntia. Hän oli ulapalla kahdestaan vaitonaisen matkakumppaninsa kanssa. Jos Amazua olisi ollut veneessä yksin, hän olisi saattanut käyttää jotain muista proteeseistaan liikkuakseen vauhdikkaammin. Hän ei kuitenkaan tahtonut säikyttää veneen kärjessä istuvaa, ilmeisen hermostunutta zyglakia yhtään enempää. Eikä ehkä paljastaa korttejaan. Oli aurinkoinen päivä, ja meri oli … Jatka lukemista Neuvonpitoa zakazlaiseen tapaan IV

Valottujen suosekoilu osa 21: Merihirviö on kotini

Meri, T’haokin lounas Suuri merihirviö, yksi ensimmäisistä Raheista ja äärimmäisen nälkäinen olento, T’haok lillui meressä imien planktonpitoista vettä jättimäiseen kitaansa. Olennolle kelpasi ravinnoksi niin korallit, kalat kuin kasvitkin ja se lappoi pyyntilonkeroillaan ruokaa moniosaiseen ja alati liikkuvaan kitaansa. T’haok piti elämästään Zyglakien aluksena. Nämä oudot liskot huolehtivat hänen puhtaudestaan, ja pitivät poissa tunkeilijat jotka pystyisivät … Jatka lukemista Valottujen suosekoilu osa 21: Merihirviö on kotini

Valottujen suosekoilu osa 10: Uhrimenot Meren isälle

T’haok, Zyglakien elävä meritukikohta, Rhak’eladdin palvontamenot Suuri sininen ja lähes läpinäkyvä meriotus, T’haok kellui Hopeisella merellä kaukana Bio-Klaanin saaren rannasta. Suuri bio-organismi metsästi myrkyllisillä pyyntilonkeroillaan kaloja ja muita meriraheja, joita se lappoi monista pienistä kidoista muodostuneeseen jättiläisleikkuriin. Sahateräiset hampaat jauhoivat kuolleet Rahit meripedon ravinnoksi ja polttoaineeksi. Olennon jättimäisiin selkäkennoihin, jotka imivät valoa olennon lämmittämiseen, Zyglakit … Jatka lukemista Valottujen suosekoilu osa 10: Uhrimenot Meren isälle