Klaanon

Avainsana: Ternok

  • Nynrah osa 9: Koillisväylä

    Hopeinen meri

    Keetongu ohjasi ilma-alustaan puoliunisena Hopeisen meren yllä. Oli aamuyö, mutta ulkona oli vielä pimeää. Guartsu, joka oli suorittanut jo öisen ohjaus- ja tulipesävuoronsa, kuorsasi sikeästi muutaman metrin päähän. Ternok oli mennyt nukkumaan ohjauspöydän hansikaslokeroon. Sen entinen sisältö oli peltiämpärissä ohjaushytin lattialla. Hortuk lappoi hiiltä pesään tasaista tahtia pannuhuoneessa.

    Yö oli sujunut hyvin, vaikka tuuli oli voimistunut ja kääntynyt pohjoiseen. Aallotkin olivat jo hieman yli metrin korkuisia, mutta ne eivät haitanneet väli-ilmassa kiitävää Kirikori II:sta. Keetongu haukotteli ja katsoi pohjoiseen horisonttiin. Aurinko loi ensimmäisiä säteitään ja kultasi pilvien reunoja. Pian se valo ylsi jo aluksen luo ja loi varsin mielenkiintoisen varjon aallokkoon. Guartsu ja Ternok heräsivät kasvaneessa valossa. Gurttu venytteli ja katsoi Tongun istuimen vierestä henkeäsalpaavaa maisemaa.

    Meri loppui parin kilometrin päässä aluksesta. Se ei kuitenkaan kadonnut alas valtavassa vesiputouksessa: Se loppui kirjaimellisesti seinään. He olivat saapuneet Maailman Itämuurille, taivaaseen asti ulottuvalle, sileälle seinämälle. Monet tutkijat olivat yrittäneet tutkia muuria ja se tarkoitusta, mutta sen kovuus ja kestävyys oli estänyt näytteiden ottamisen. Matoranit olivat tulleet siihen tulokseen, että se muistutti lähinnä Ussal-ravun kuorta.

    ”Laskelmani pitivät paikkaansa”, Keetongu sanoi, ”olemme aikataulussa. Koilisväylä aukeaa jonkun matkaa pohjoisemmassa. Löydämme sinne tämän päivän aikana. Lisäksi pääsemme myötätuuleen.”

    ”Kuinka kauan meillä menee Koilisväylän läpi lentäessä?” Guarstu kysyi. Hän nappasi kojelaudalta kartan, joka kertoi universumin koilliskulmasta.
    ”Se ei ole kovin pitkä, muutama kymmentä kilometriä. Mutta se ei ole helppo lentää läpi. En ole koskaan käynyt täällä. Jouduin kyllä kerran etelään matkustaessani Lounaisväylällä pahaan myrskyyn. Huono sää näyttää kertyvän niihin. Nytkin tuulee väylää kohti,” Keetongu vastasi. Sää oli tosiaan kääntymässä huonommaksi, ja he näkivät Kirikori II:n kääntyessä pohjoiseen, kun pilviä kerääntyi Itämuurin luo. Matkalaiset olivat kuitenkin iloisia muurille pääsystään. Matoranit paistoivat kaikille (paitsi Manulle) siivut pekonia höyrykattilan päällä. Paistinrasvan haju täytti aluksen.

    Kun he olivat lentäneet päivän pari ensimmäistä tuntia yhä myrskyisemmäksi muuttuneella merellä, aluksen oikealla puolella oleva seinämä yhtäkkiä loppui. Sen pääty oli vino, noin 120 astetta meren pintaan nähden, mutta Itämuurin aukko oli niin valtava, että sen todellista muotoa ei voinut hahmottaa niin läheltä. Keetongu kaarsi aluksen ensin aukosta poispäin ja sukelsi Koilisväylään mutkan kautta. Aluksen tuulimittari kertoi, että myös tuuli virtasi väylälle. He saivat vieläkin nauttia myötätuulen nopeuttamasta lennosta.

    ”Hyvä herrasväki, Koilisväylä”, Keetongu lausui juhlavasti.

    ”Aika pilvistä. Sää näyttää jatkuvasti huononevan”, Guartsu kommentoi. Pilven olivat sitä tummempia, mitä syvemmälle he menivät.

    ”Meitä taitaa odottaa melkoinen puhuri kun pääsemme syvemmälle.”

    Bio-Klaani, Telakka

    Tehmut yritti saada yhteyttä Kirikori II:een tuloksetta. Hän olisi ilmoittanut pomolleen vain, että viesti oli saatu perille, mutta se ei näyttänyt olevan mahdollista. Hän todella toivoi, että yhteyksien pätkiminen johtui säästä tai väliaikaisista häiriöistä.

    Koiliskäytävä

    Sivutuuli riepotteli keskikokoista ilma-alusta oikealle ja vasemmalle. Sade piiskasi ikkunoita ja höyrykäyttöiset lasinpyyhkimet heiluivat puolelta toiselle. Keetongu piti aluksen jotenkuten hallinnassa taitavilla ohjausliikkeillä, mutta myrskylle ei voinut mitään. Irtaimisto heittelehti ympäri alusta holtittomasti. Guartsu, joka oli juuri saanut peltiämpäristä päähänsä, oli köyttänyt itsensä aluksen seinään kiinni. Hän piti Manun lasipurkkia tiukassa otteessaan. Pannuhuoneessa molemmat Matoranit lisäsivät parhaansa mukaan pökköä pesään yrittäen samalla pitää itsensä ja polttopuut rottingissa.

    ”Argh”, Guartsu totesi empaattisesti, kun alus hyppelehti hullusti sivutuulen ja painovoiman yhteisvaikutuksen seurauksena. Kattolautojen välistä tipahteli vesipisaroita, mutta aluksen messinki-teräsrunko kesti moitteettomasti. Salama iski kauempana. Aallot nousivat monen metrin korkeuteen.

    Koilisväylän seinämät olivat kadonneet jo tunteja sitten näkymättömiin. Väylä oli näiltä kohdin muutaman kymmenen kilometrin levyinen, ja sää tuhosi näkyvyyden. Tongun raakojen arvioiden mukaan he olivat aika lailla väylän keskiosassa, mutta navigointi oli mahdotonta. Keltainen kyklooppi ohjasi alusta puhtaasti aina Metru Nuita kohti osoittavan kompassin avulla.

    Salama iski. Yhtäkkinen valonvälähdys valaisi tilannetta aluksen ulkopuolella. Parin kilometrin päässä suoraan edessä merestä nousi pyörremyrsky. Se ei ollut suuren suuri eikä pienen pieni; noin sata metriä halkaisijaltaan ja kohosi korkeuteen myrskyn keskuksessa. Keetongu kaarsi aluksella oikealle kiertääkseen vesipyörteen etelästä. Näin kaukana oli vielä suhteellisen hyvät mahdollisuudet kiertää myrskyn keskus, mutta aikaa ei ollut hukattavaksi.

    ”Väistöliikkeitä! Tämä se tästä puuttuikin”, Keetongu murahti. Irtotavarat syöksyivät lattian yli toiselle puolelle vahvassa kaarteessa.
    ”Tätä arvelinkin”, Guardian vastasi ja puristi Manfredin purkkia yhä tiukemmin.

    Tiedättekö, mikä pyörremyrskyssä on ironista? Minä osaan hallita niitä. Mutta ei, minut piti laittaa lasipurkkiin. Onko nyt hyvä mieli?
    ”Manu”, Guartsu ähkäisi. ”Sinä valuit itse ulos ruumiistasi.”
    Siinä se ironia.

    Tuulen riepottelu hieman laimeni myrskykeskuksen sivulla, mutta vielä äsken vallinnut myötätuuli kääntyi alusta vastaan. Keetongu lisäsi aluksen käyttötehoja siinä toivossa, että he pääsisivät pian myrskyltä karkuun. Tässä tilanteessa aluksen hajoaminen tietäisi varmaa kuolemaa. Matoranit lisäsivät hiiltä tulipesään entistä kovempaa tahtia ja jäähdyttivät sen hehkuvaa pintaa katosta tippuvalla vedellä. Salamat iskivät.

    Väistöliike kuitenkin osoittautui onnistuneeksi. He olivat päässeet irti pyörteen imusta ja ohittivatkin sen pian. Vaikka moottorit pyörivät suurella teholla, vastatuulen takia nopeus ei ollut juuri normaalia suurempi. Myrskyn ohittaminen loi kuitenkin uutta toivoa klaanilaisiin.
    Seuraavan puolen tunnin aikana sää parani vähitellen. Oli vielä sateista ja tuulista, mutta tuuli ei enää juuri riepotellut alusta. Guartsu irrotti köydet, jotka olivat estäneet häntä lentämästä ympäri alusta. Hän asetti Manun takaisin juomatelineeseen.

    ”No, tuon luulisi ainakin hidastavan mahdollisia takaa-ajajia”, Guartsu sanoi. Hän heilutteli harjansa kuivaksi tippuvedestä.

    ”Loppu näyttää helpommalta”, Keetongu totesi, ”Pääsemme varmaankin aika pian toiselle puolelle. Tällä säällä kuitenkaan tuskin kuitenkaan huomaamme mitään, kun lennämme väylän itäisestä aukosta. Kun sää selkenee ja löydämme sopivan saaren, meidän on parasta laskeutua hieman pidemmäksi aikaa. Kone on huollettava ja me kaikki olemme nokosten tarpeessa.”

    ”Ruokaakin pitäisi löytää”, Guartsu sanoi.

    Hei. Tehän voisitte tappaa jonkun. Kai niillä saarilla on jotakin pahissivilisaatioita?

    ”Me emme tapa ketään, jos ei ole pakko”, sininen Skakdi vastasi.

    Tunnin lentomatkan jälkeen he lensivät ulos maailmaan valtavasta, kuusikulmaisesta aukosta. Ulkona paistava aurinko ja suhteellisen tyyni meri näyttivät ihanilta Koilisväylän jälkeen.

  • Nynrah osa 8: Aikamatkustaja menneisyydestä

    Bio-Klaani
    Bioarkistot

    Tawa käveli läpi Klaanin valtavan kirjaston. Hänen kullankeltaista naamiota kantavilla kasvoillaan oli pohdiskeleva ilme. Klaanin johtajan kädessä oli Matoron ja tämän retkikunnan Rozumilta löytämä videonauha, jonka täydelliseen tutkimiseen hän oli käyttänyt melkein koko edeltävän yön. Raukean näköinen hopeinen Ussal-rapu oli tiukasti kiinni Tawan olkapäässä ja räpsytteli silmiään hitaasti. Nöpö päästi pienestä suustaan hiljaisen haukotuksen ja sulki silmänsä. Pian se tuhisi kuin kuorsaten.

    Tawa käänteli päätään edestakaisin. Hän etsi katseellaan parhaansa mukaan Arkistojen hoitajia, Vaehrania ja Gahlok Vata. Joidenkin minuuttien kirjastoharhailun jälkeen hän löysi pienen turagamaisen hahmon, joka uppoutui valtavaan numeroituun kirjavuoreen.
    ”Eikä tietenkään lähdemerkintöjä”, Gahlok Va mutisi kääntäen sivua. Hän oli niin keskittynyt työhönsä, että ei huomannut Tawan kävelevän eteensä. Unista ussalia ja kulunutta videonauhaa kantava admin tuijotti Gahlok Va:ta hetken.
    ”Helei?” hän sanoi. GV säpsähti lukemisestaan ja pudotti kirjansa. Hän pomppasi pystyyn ja siirsi kätensä sotilastervehdykseen.
    ”Tervetuloa Arkistoihin, neiti Taw-”
    ”Lepo, kiitos”, Tawa sanoi rennosti.
    ”…a.” Gahlok Va:n kädet menivät löysiksi. ”Voinko auttaa jossain?”

    Tawa vilkaisi kädessään olevaa paperia ja kulunutta videonauhaa. Paperille oli merkitty useita muistiinpanoja videonauhasta. Osa niistä oli nauhalla mainittuja nimiä. Osa taas vaikutti suurempaan kokonaisuuteen verrattuna harvinaisen yhdentekevältä.
    Tawa vilkaisi väsyneellä käsialalla kirjoitettua muistiinpanoa, joka kertoi nauhan selvän kuvamateriaalin kuusi minuuttia ja kuusi sekuntia pitkästä kestosta. Hän oli jo kysymässä itseltään kysymystä, johon ei löytyisi vastausta. Kysymykseen liittyi eräs tuttu numero.
    Tawa kuitenkin siirsi katseensa nauhalla mainittuihin nimiin. Kezen. Delek. Selecius.

    Tawa kääntyi kohti Gahlok Va:ta ja hymyili lievästi. ”Joo. Haluaisitko auttaa minua etsimään jotain?”

    Turagamainen sininen hahmo nosti pudottamansa kirjan lattialta ja laittoi sen hyllylle. Sitten hän otti vastaan Tawan ojentaman paperin.

    * * *

    Kirikori II
    Matkalla kohti koilliskäytävää

    Tiedättekö.
    ”Emme”, Kirikori II:n ohjaimia tottumattomasti mutta melko kätevästi käyttävä Guardian sanoi vihreänhehkuiselle lasipurkille, joka lojui juomatelineessä.
    Minä olen tässä miettinyt, Manu viesti. Entä jos Nynrahille on hyökännyt vaikka…ööh, joukko uusia haarniskoita haluavia makutoja.
    ”Niiiiiin?” Keetongu lausahti koneen takaosasta. Hän oli päättänyt nukkua hetken, mutta teki nyt jotain valtavalla jakoavaimella Kirikori II:n moottorille.
    …sitä vain, että viisi meitä ei ole kovin hyvä vastus Makutain veljeskunnalle.
    ”Neljä ja näsäviisas kaasupurkki” Guardian sanoi vetäen vivulla ilma-aluksen moottorin isompiin nopeuksiin.
    Vaiti tai laulan.
    ”No tuo oli nyt kyllä aika vakuuttava uhkaus”, Guartsu naurahti. ”Mutta olen kyllä ajatellut asiaa.”

    ”Ja…jos saanen kysyä mihin tulokseen päädyitte, herra Guardian?” toinen matoraneista, Ternok nimeltään, päätti kysyä.
    ”Älä kutsu minua herraksi tai tästä voi tulla entistä pidempi matka”, Guardian tuhahti kääntäen koko ilma-alusta. ”Ja koska minua ei oikein huvita ajatella potentiaalisen makuta-törmäyksen lopputulosta…sovitaan, että Aikapoika pelastaa meidät kaikki.”
    ”Tittididii”, Keetongu sanoi väsyneellä äänellä.

    Miksi Karzahnissa hän on Aikapoika.
    Guardian rykäisi. ”Satutko huomaamaan, että suurimmassa osassa ilmalaivoista on nykyään levitaatiokiekot siivissä tai pieni reaktori energiantarpeeseen?”
    Joo?
    ”Ja että me emme edes tiedä, mikä pitää Nazorakien hävittäjät nykyään ilmassa?”
    …joo?

    Guardian vilkaisi koneen takaosaa. ”Triviakysymys. Mikä pitää meidät ilmassa?”
    Hetken koneessa oli hiljaista. Ainoa ääni kuului siitä, kun hiilet kalahtivat rautaisen uunin seinämiin ja paloivat iloisesti.
    …aiiiivan.
    ”Aikapoika”, Guardian sanoi mahtipontisella äänensävyllä. ”Aikamatkustaja menneisyydestä! Maailmasta, jota kehitys ei ole vielä pilannut!”

    ”Levitaatiokiekot ja reaktorit ovat yliarvostettuja”, Keetongu sanoi vääntäen jostain moottorissa niin voimakkaasti, että koko kone tärähti.
    Matka jatkui pian vauhdikkaammin. Koilliskäytävä lähestyi.

  • Nynrah osa 5: Muonavajaus

    Kirikori II, Xian pohjoispuoli

    Höyrytoiminen ilma-alus lensi rauhallisesti Hopeisen meren yössä. Maata ei ollut juuri näkyvissä. Guardian ja Keetongu olivat päättäneet kiertää Xian pohjoiskautta, sillä kumpikaan ei halunnut altistaa operaatota Xialaisten arvaamattomalle tykkitulelle. Keetongu napsutteli kojelaudan koordinaattilaskinta.

    ”Laskelmieni mukaan pääsemme saavutamme Maailman Itämuurin ylihuomen aamulla”, Keetongu sanoi katsoen koelautaa, ”Hyvällä tuurilla ja selkeällä säällä löydämme Koilisväylän saman päivän iltapäivällä. Meri Xian ja Odinan välissä ei ole kaikista rauhallisinta aluetta, joten olisi enemmän kuin hyvä päästä Hopeisen Meren kapeimmasta kohdasta nopeasti.”

    ”Entä muonavarat? Et varmaankaan varannut ruokaa parille lisämatkustajalle?” Guartsu kysyi ja nousi katsomaan koordinaattorilaskimen näyttöä.

    Onko sinulla nälkä? Et vain haluaisi tappaa jotakuta?

    ”Me emme tapa ketään”, Guartsu sanoi Manulle. ”Ja sinä olet kaasua. Et sinä tarvitse ruokaa.”

    En tarkoittanutkaan ruokaa, Guartsu hyvä.

    ”Meidän on tosiaan pienennettävä päiväannoksia”, Keetongu vastasi välittämättä Manfredin telepaattisesta viestinnästä, ”Emmekä saa lisää ruokaa ennen kun pääsimme läpi Koilisväylästä. Nämä Xian lähisaaret ovat kuulemani mukaan aika pitkälti miinoitettuja. Guartsulla lienee sodanaikaista kokemusta Xialaisten miinoista?”

    ”Joo, onhan minulla”, Guartsu vastasi ja virnisti purkille.

    ”Karttojen mukaan väylän takana on muutama rauhallisempi saari. Siellä meidän pitää hankkia lisää muonavaroja ja varmaankin tappaa jotain, ellemme halua selvitä kasviravinnolla. Jos Nynrahin tilanne on pahempi, meidän on parasta olla paremmissa ruumiin voimissa. Milloin söitte viimeksi?”

    ”Muistan juoneeni teetä. Muuten, taisit mainita viestintälaitteistosta. Onko mahdollista viestittää Klaaniin tilanteestamme?”

    ”Jep, minulla on suora yhteys Laivaston tukikohtaan, ja se on toiminut hyvin ainakin tänne asti”, Keetongu vastasi ja otti luurin kojelaudan lokerosta suuren luurin. Hän paineli laivaston koodin lähettimeen ja nosti luurin korvalleen.

    ”Terve, Tehmut. Joo, ihan hyvin on sujunut. Tuota, joo, soitin, koska tarvitsisin palveluksen. Lähetä joku pojista viemään viesti Tawalle. Kyllä, suoraan Tawalle. Ei hän teitä syö. Nappasimme Guardianin ja Manun Zakazilta. Jep, Admin-Guardianin juuri. He ovat kunnossa. Ai niin. Yritä hankkia jostain lisää Cordak-panoksia. Niitä kuluu paljon.”

  • Nynrah osa 2: Tervetuloa kyytiin

    Kirikori II, muutama kilometri pohjoiseen Zakazin rannikosta

    Vähitellen hopeiseen horisonttiin uppoavat ilta-auringot pesivät meren yllä verkkaista tahtia liitävän ilmalaivan virtaviivaista ulkomuotoa. Kirikori II ei vaikuttanut ulkoapäin olevan suuressa kiireessä, mutta sen sisällä kolme hahmoa teki vielä ahkerasti työtään kahden uuden matkalaisen tarkkaillessa.

    ”Tervetuloa kyytiin”, Keetongun kumea ääni kaikui ketterän aluksen etupäästä. Keltainen jättiläinen kääntyi kevyesti kohti Makuta Nuita ja Guardiania vilauttaakseen hymyänsä, mutta piti kätensä vakaasti ohjaimissa.
    Manu päätti rysähtää tuoliin. Guardian istahti myös.
    ”Nynrahille, Tongue”, Manu yskäisi.
    ”Sinne olemme menossa”, Tongu vastasi.
    ”Kuinka sattuikaan”, Guardian sanoi hieroen silmiään.

    Skakdit olivat jääneet kauas taakse. Samoin teki pian koko Zakazin saari. He lensivät meren yllä kohti Nynrahia. Matkaa oli jäljellä vielä kolme kertaa enemmän, kuin Klaanista oli ollut Zakazille. Kun Keetongu oli varma, että he olivat tarpeeksi kaukana ollakseen turvassa, hän jätti ohjaamisen Matoraneille ja kääntyi tuolissaan Guardiania ja Makuta Nuita päin. Guardian kuorsasi omassa tuolissaan ja Makuta Nui oli valunut lätäköksi lattialle. Nazorakien palasia lojui tuolilla ja lattialla.
    ”Ei näytä kovin hyvältä”, Tongu totesi puoliääneen. Hän alkoi etsiskellä astiaa. Hän löysikin lasisen purnukan, johon hän lapioi vihreän mönjän lattialta löytämällään rikkalapiolla.
    ”Ja kuka on jättänyt alukseen rikkalapion…” hän mutisi työskennellessään. Matoranit olivat, kuin eivät olisi kuulleetkaan. Toinen heistä oli heittämässä heittämässä halkoja tulipesään ja toinen ohjasi alusta Tongun puuhaillessa.

    Yön laskeutuessa Guardian heräsi. Hän näki Keetongun istumassa kapteenin penkillä ja ajavan itse. Manu taas kyhjötti lasipurkissa viereisellä pöydällä. Guartsu räpytti silmäänsä ja pyyhki liinalla mekaanisen silmänsä linssiä.
    ”Et sitten kestänyt Nynrahille asti?” hän murjaisi Manulle. Tämän suunnalta huokui vihamielisiä ajatuksia.

    Keetongu käännähti jälleen Guartsuun päin.
    ”No teillä ei näyttänyt hyvin menevän”, hän sanoi hilpeästi.
    ”Ei”, Gurtsu myönsi tuskaisesti. ”Minulla on luoti…”
    Keetongu katseli odottavasti. ”Niin? Missä?”
    ”En sano enempää.”
    ”Aha.”

    Hetken he kaikki olivat hiljaa. Matoranit juttelivat keskenään. Sitten Keetongu nousi ylös.
    ”Näyttäisi siltä, että saavumme pian Xialle.” Guartsu valpastui.
    ”Meidän ei ole ehkä järkevää laskeutua Xialle. Olisiko lähellä pienempää saarta?”
    ”Luultavasti”, Tongu vastasi. ”Hei Ternok, onko Xian eteläpuolella sopivia saaria?”
    Matoran vilkaisi karttoja, jotka hän oli penkonut laatikoista.
    ”On tuolla parikin.”
    Tongu käveli Ternokin luo ja katseli karttoja itse. Guardiankin meni mukaan katselemaan. Manu ei pitänyt tilanteestaan. Hän ei nähnyt, mistä puhuttiin.

    ”Jospa menemme tuonne?” Guartsu sanoi osittaen yhtä kartan saarista.
    ”Kelpaa”, Keetongu sanoi. ”Sinne siis.”
    Tahtoo ruumiin.
    ”Niin minäkin tahtoisin”, Tongu vastasi. Sitten hän istahti takaisin kapteenin pallille, kun alus laskeutui pienehkölle saarelle Xian eteläpuolella.

    [spoil]Gurp kirjoitti osan alusta.[/spoil]

  • Zakaz 24/Nynrah osa 1: Täpärä pako

    [spoil]Keetongu esittää: The Narrow Escape.[/spoil]

    Saari lähellä Zakazin rannikkoa

    Visorakeja oli joka puolella. Ne olivat piirittäneet Keetongun alueen laidalle. Ne olivat vielä joidenkin kymmenien metrien päässä, mutta ne lähestyivät uhkaavasti. Niiden pihtileuat naksuivat ja ne sihisivät sylkien vihreää limaa.

    Visorakit muuttuivat Nazorakeiksi. Makuta Nui makasi Keetongun vieressä tajuttomana, Matoro ontui vasenta jalkaansa ja Mahriking yritti pitää torakat kaukana selustassa. Summerganon torjui lähimpiä Nazorakeja väsyneesti keskeltä katkenneella miekallaan. He olivat yksin.

    Kanava vaihtui.

    Keetongu heräsi puoliuneen. Hän huomasi jonkun pimeän tunkeutuvat mieleensä, mutta ei unenpöpperössä voinut vastustaa sitä. Vieras mieli ei ollut kuitenkaan hyökkäävä. Keetongu oli tuntenut sen ennenkin.

    Klaanitoveri lähellä Zakazia

    Vankina Zakazilla G:n kanssa

    Aiotaan tappaa

    Länsirannikon lähellä, autiomaassa, Nektann-aseman lähellä

    Vuoriston eteläharjanteilla

    Aiotaan tappaa

    ”Manu?”

    Zakaz

    Guardian oli köysissä. Palkkionmetsästäjien johtaja oli ottanut hänen kiväärinsä ja skakdit olivat taluttaneet Sätkyn parin metrin etäisyydelle Klaanin administa. Makuta Nuille annettiin vähän väliä kovia iskuja keskittymisen herpaannuttamiseksi. Ainoa asia, joka kiinnitti Guartsun huomion, oli kuitenkin Sätkyn silmät. Niiden hullulla kiillolla olisi voinut valaista vaikka koko Onu-Metrun arkiston.

    Yhtäkkiä Guartsun ympärykset olivat tyhjinä Nektannin palkkionmetsästäjistä.

    Sitten Sätky päästettiin irti.

    Saari lähellä Zakazin rannikkoa

    Herätettyään Matoranit Keetongu syöksyi aluksestaan ulos ja repinyt pois Kirikori II:n piilottavat kasvinosat. Matoranit sytyttivät tulen parhailla tervahaloilla tulipesään ja saivat sen pellin hehkumaan oranssina. Pian Kirikori II kohosikin ilmaan suuremmalla nopeudella kuin koskaan aikaisemmin. Molemmat Matoranit lämmittivät uunia, ja Keetongu kävi alusta ohjatessaan läpi Cordak-konekiväärit ja muut tärkeät järjestelmät. Zakazille oli kuitenkin ainakin viidentoista minuutin matka suurimmillakin nopeuksilla. Manun ja G:n pitäisi nyt vain kestää.

    Zakaz

    Sätky ponkaisi irti köysistään ja syöksyi kita auki ja kieli pitkällä kohti Guartsua. Hullu Skakdi ponkaisi kohti Klaanin adminin naama, joka sai köysistä huolimatta kaadettua itsensä lihaveitsiä vastaavien hampaiden edestä.

    Sätky-showhun uppoutuneet Skakdit olivat unohtaneet maassa makaavan Makutan, joka yritti tukkia pahimpia kaasuvuotojaan pienillä kivillä. Manu kuitenkin huomasi G:n huonon tilanteen ja yritti auttaa häntä parhaansa mukaan niillä Makuta-voimilla, mihin raatokeholla pystyi. Sätky ei ilmeisimmin ollut Rahi, mutta Rahien määritelmä oli aina ollut häilyvä, joten Makuta keskittyi Rahienhallintavoimiinsa ja Sätkyn silmien loisteeseen.

    Sätky pysähtyi. Se nousi poikkeuksellisen lyhyiden takaraajojensa varaan ja nuuhki ilmaa. Hullun kiilto sameni, sen silmät muuttuivat hyvin epäskakdimaisen harmaaksi. Se uikutti hieman, laskeutui takajaloilleen ja juoksi pois.

    Palkkionmetsästäjät olivat sanattomia ja hyvin, hyvin pettyneitä. Johtaja oli raivoissaan. Hän astui maassa makaavan Guardianin luo ja nosti tämän kovakouraisesti pystyyn. Hän vetäisi esiin zamormutkansa ja oli jo ampua Klaanin adminin siihen paikkaan, mutta muisti sitten skakdimaisen kieroutuneen kunniantuntonsa tappaa vihollisensa tyylikkäästi. Hän painoi aseensa Guartsun ohimolle ja sähisi hänelle naama todella punaisena.

    ”Sinä olen skarrarrarin ovela pirulainen. Olisimme voineet ampua sinut sinne skarrarin kalliolle. Mutta ei, poikien piti saada hupia. Ja nyt Sätky on poissa. Parasta kuunnella skarrarrarrin tarkkaan, Vartija. Minulla on parisenkymmentä miestä, aseesi ja Nektann-torni. Sinulla on mukana vuotava Makutan raato. Meillä on vielä rutkasti aikaa saada sinut kiroamaan se päivä jona synnyit.”

    Guardian nosti katseensa ja katsoi johtajan hartian yli länteen zoomaten kiikarisilmällään.
    ”Aika kliseisesti sanottu, Dorkamimus. Ja sitä paitsi… Linnut ovat jo ilmassa.”

    Johtaja sysäsi köytetyn Guartsun maahan ja katsoi taivaalle. Jokin musta lähestyi keski-ilmassa suurella nopeudella. Se ei ollut ainakaan pilvi ja tuskin suuri lintukaan, sillä niitä ei juuri Zakazilla nähty. Johtaja kaivoi aavikkokiikarinsa varustevyöstään ja kiikaroi lähestyvää kohdetta. Hän sylki monet skarrarrit kun tunnisti sen Klaanin alukseksi.

    ”Pojat, meille saattaa tulla ongelmia. Nyt ne skarrarin Nektannit lämpimiksi. Vangit teloitetaan välittömästi. Sitokaa skarrarin Vartijanpenikka raajoista lähimpään Nekkuun ja räjäyttäkää kappaleiksi kun alus tulee näköetäisyydelle.”

    Guartsu kannettiin yhteen Nektann-ilmatorjuntatorniin. Hänet raahattiin tykin leveän piipun alapuolella olevalle huoltotasanteelle ja sidottiin piipun eteen sen ympärillä sojottavista piikeistä. Asento ei jättänyt Guardianille juuri liikkumavaraa.

    Kirikori II, väli-ilma, kahden kilometrin päässä Nektann-torneista

    Keetongu ohjasi Kirikori II:n huippunopeudella autiomaan halki. Edessä näkyi kaksi valtavaa tykkitornia. Keltainen rahi kaivoi esiin yksilinssisen kaukoputkensa ja katsoi niitä lähempää. Hän näki sinisen hahmon toisen tykin piipun edessä ja zoomaus paljasti sen Guatsuksi. Ilmeisin vaihtoehto olisi tuhota tykin järjestelmät, mutta silloin Kirikori II olisi vapaana maalina toiselle tykille. Lisäksi räjähtävät tykin ruutivarastot olisivat luultavasti kohtalokkaat Klaanin adminille.

    Tykin juurella näkyi joitakin Skakdeja, jotka latasivat aseitaan ja tähyilivät aavikkokiikareilla taivaalle. Maassa makasi myös epämääräinen hahmo, jonka Keetongu päätteli Manuksi. Manuhan oli menettänyt fyysisen asunsa sinä kohtalokkaana yönä. Matkaa torneille oli nyt vajaa kilometri.

    Skakdit alkoivat ampua alusta zamor- ja plasma-aseillaan. Ne eivät kuitenkaan tehneet merkittävää vahinkoa, sillä suurin osa ammuksista osui aluksen etupanssareihin ja Keetongun yllättävä sivuluisu väisti loput ammuksista. Päästyään sopivalle etäisyydelle Tongu laski sormensa Cordak-konekiväärien liipaisimille ja alkoi syöstä räjähtäviä panoksia kohti palkkionmetsästäjiä.

    Skakdikonnat joutuivat kaaoksen valtaan maaston ja tovereidensa räjähdellessä ympärillään. Osa piiloutui kallioiden väliin, mutta suurin osa jätti ampumisen sikseen ja pakeni tykkitornien suojaan. Manu jätettiin vaille vartioita. Hän tukki yhä kolojaan, jottei vuotaisi kuiviin.

    ”Ternok, laskeudu köysitikkailla ja poimi Makuta Nui alukseen. Hän on tuo ruskea epämääräinen hahmo tuon kallion välissä”, Keetongu sanoi puheputkeen, joka yhdisti ohjaamon ja pannuhuoneen. Hän hidasti Kirikori II:n vauhtia ja vähensi korkeutta Manun yläpuolella. Ternok vapautti ruuman köysitikkaat rullastaan, avasi alaluukun ja laskeutui Manun luo Zakazin pinnalle. Manu hyppäsi tikkaille ja kiipesi Matoranin kanssa alukseen.

    Manu astui aluksen ruumaan. Hän oli iloinen siitä, että hänen telepaattinen viestinsä oli mennyt perille, mutta hän vuoti yhä pahasti ja Guartsu oli pahoissa ongelmissa. Hän kompuroi ohjaamoon Keetongu vierelle.

    ”Päivää. Tuota, Guartsu on tuossa tykissä. Ne taitavat aikoa räjäyttää hänet. Pitäisi varmaan pelastaa hänet. Ja sitten, minä vuodan.”

    ”Helpommin sanottu kuin tehty”, Keetongu vastasi. ”Jos aiomme pelastaa adminimme, jonkun meistä pitää laskeutua tuon tykin luo. Silloin olisimme helppo kohde.”

    Tykkiin sidotulla Guartsulla oli kuitenkin suunnitelma. Kun palkkionmetsästäjät oivat poistuneet, hän leikkasi heikolla silmäplasmasäteillä jalkojen ja käsien köydet poikki ja hyppäsi huoltotasanteelle. Hän halusi kuitenkin saada Vartija-kiväärinsä takaisin ennen pakenemista, sillä sen takia hän oli koko matkalle lähtenyt.

    Palkkionmetsästäjät saivat tykin latauksen suoritettua. Johtaja painoi voitonriemuisena punaista laukaisupainiketta. Nektannin palkkio kyllä hyvittäisi kaiken vaivan ja menetetyt miehet, kunhan vain Vartijan saisi hengiltä.

    ZAP. Ampumapesäke pimeni.

    ”Öhh, pomo. Sulake taisi palaa.”

    ”Sulake? Mitä skarrarrin tunareita te oikein olette?”

    ”Näillä ei ole ammuttu kolmeenkymmeneen vuoteen, ja aavikkotuulet ja eroosio ovat huomattavan kuluttava voima.”

    ”NYT TURPA KIINNI! Jos se skararrrarararrrin Vartija ei suostu kuolemaan hienosti, minä hoitelen sen omin käsin!” Hän vetäisi tupesta suuren sahalaitaisen puukon ja kapusi tikkaita pitkin huoltotasanteelle.

    Johtaja ei kuitenkaan löytänyt tykkiin sidottua vankiaan. Sen sijaan hänen kimppuunsa hyppäsi kahden jäähdystyputken välistä aseeton, mutta hyvin määrätietoinen sininen Skakdi. Ennen kuin Johtaja ehti skarrarria sanoa, hänet lyötiin napakalla vasurilla kanveesiin. Guartsu nappasi kiväärinsä sekä yhden täyden plasmalippaan johtajan vyöltä.

    Tornin juurella olevat Skakdit huomasivat tapahtumat ja alkoivat ampua Guartsua, joka hyppäsi huoltokäytävän seinämän taakse ja vastasi tulitukseen vanhalla kiväärillään. Huomattuaan tapahtumat ilmasta käsin Keetongu kaarsi Kirikori II:n tornia kohti ja hajotti ampuvan Skakdijoukon Cordak-tulituksella.

    ”Manu, saatko Guartsuun telepaattisen yhteyden? Käske häntä juoksemaan avoimempaan maastoon, jossa voimme napata hänet köysitikkailla. Saan kyllä pidettyä viholliset loitolla,”
    Keetongu sanoi Manfredille. Adminin vapautuminen helpotti selvästi tilannetta, mutta häntä olisi mahdotonta poimia tykin vierestä.

    Manu nyökkäsi ja keskittyi telepatiavoimiinsa. Kirikori II kaarsi kauemmaksi mutta palasi pian tornin luo. Hän käski Ternokia laskemaan tikkaat uudelleen ja hidasti vauhtia. Kun Guartsu syöksyi juoksuun tykin juurelta, Keetongu ohjasi aluksen hänen yläpuolelleen. Sininen Skakdi tarrautui omituisessa asennossa köysitikkaisiin. Ternok rullasi niitä ylöspäin samalla kun Guartsu kipusi kohti aluksen alaluukkua. Jotkut palkkionmetsästäjät yrittivät vielä ampua karannutta saalistaan, mutta aluksen vauhti oli liian kova. Guartsu astui alukseen huohottaen ja loi viimeisen silmäyksensä Nektannin kätyreihin aluksen takaikkunasta. Täytyisi olla varovaisempi jatkossa.

  • Pekonia ja munia

    Meri Pohjoismantereen itäpuolella

    Oli sen päivän ilta, jona Keetongu oli käynyt Pohjoismantereen kaupungissa korjaamassa konettaan. Kirikori II:n ohjaus toimi nyt täydellisesti. Aurinko oli laskemassa länteen Pohjoismantereen vuorien taakse ja sen valo kultasi tyynenä kimaltelevan Hopeisen meren. Sää oli täydellinen. Keetongu rentoutui ajoistuimellaan ja katseli kaunista maisemaa. Klaanissa ei ollut tapahtunut mitään erityisempää viime päivinä. Kaiken lisäksi Laivaston matoranit olivat saaneet ostettua jokusen taktisen Kanoka-kiekon Klaanin ympärillä hääriviltä asekauppiailta ja lieroilta. Kiskurihintaisia ne olivat olleet, mutta mahdollisen piiritystilanteen varalle oli pakko ostaa aseita.

    Ongelma höyrytoimissa ilma-aluksissa oli se, ettei niitä voinut jättää lentämään itsekseen. Auringon viime säteiden valaistessa merta Keetongu etsi Pohjoismantereen ja Zakazin välin saaristosta suojaisan pienen metsikkösaaren yksilinssellä kiikarillaan ja laski Kirikori II:n sen rantahiekalle. Keetongun naamioidessa alusta kasvullisuudella Ternok ja Ontor sytyttivät nuotion rantahiekalle. Keetongu paistoi illalliseksi pannullisen pekonia ja Husin munat mieheen.

    Kolmikon syötyä he menivät aluksen pieneen ruumatilaan, levittivät punkkansa ja kävivät nukkumaan. Nynrahille olisi ainakin neljän päivän matka. Keetongu mietti ennen nukahtamistaa matkan seuraavia vaiheita. Heidän pitäisi päästä Xian toiselle puolelle Xian Käytävään. Siellä universumin taivaisiin kohoava Itämuuri yhtäkkiä loppui ja aukaisi tien maailman itäiseen takapajulaan: Odinalle ja vihdoin Nynrahille. Toivottavasti Klaani vain kestäisi hänen matkansa ajan.

  • Nimba löydetään

    Pohjoismantereen ilmatila

    Oli Keetongun toisen matkapäivän aamu. Keetongu oli seurannut Laivaston Matoranien juhlintaa radion kautta ohjauksen lomassa eilisen illan. Nyt oli kuitenkin aika palata arkeen, sillä Nynrah oli vielä kaukana.

    Matka oli sujunut rauhallisesti. Ainoat huomattavat elonmerkit olivat olleet muutama Kahu-lintu ja alapuolella uinut Viiltovalasparvi. Kirikori II:n peräsin oli kuitenkin vaurioitunut pahoin Nazorakein tulituksessa ja se haittasi aluksen ohjaamista varsinkin jyrkissä käännöksissä. Keetongu suunnitteli laskeutumista seuraavan Matoran-kaupungin kohdalla. Onneksi Pohjoismanner oli suhteellisen sivistynyt paikka.

    Hansikaslokerosta löytyneen kartan mukaan seuraava suurehko kaupunki oli parinkymmenen kilometrin päällä mantereen pohjoisrannikolle virtaavan joen suistolla. Keetongu kaivoi esiin yksilinssisen kiikarinsa. Kaupunki näkyi hyvin ylhäältä käsin. Se oli jonkin verran suurempi kuin Klaania ympäröivä Matoran-kylä ja vaikutti suunnilleen yhtä teollistuneelta.

    Keetongu laski aluksensa kaupungin laidalla sijaitsevaan ilma-alusten hangaariin. Hän antoi korjaaja-Matoranille muutaman mutterin ja käski tämän korjaamaan aluksen peräsimen Ternokin ja Ontorin kanssa. Siinä kestäisi aikansa, joten Keetongu päätti kierrellä kaupungilla ennen lähtöä. Hän hyppäsi jonkinlaisen kiskobussin kyytiin (se toimi pahalta haisevalla ja hyvin äänekkäällä moottorilla) ja suuntasi keskustaan.

    Kulkupeli pysähtyi kymmenen minuutin kuluttua kaupungin keskusaukion liepeille. Siellä oli suihkulähde, joka esitti kolmea Toaa jonkilaisen katoksen alla. Jalustassa oli kuparilaatta, johon oli painettu Matoran-aakkosin:

    GENDOPOLIKSEN SUURET TOA-SANKARIT
    TOA ARESTON TOA KONDUK TOA XOPPOS
    Lähtivät puolustamaan oikeutta Metru Nuille

    Vesi suihkusi murheellisesti rapistuneiden kivitoien käsistä.

    Keskusaukion ympärillä oli normaaleja kaupunkiasioita. Nuhruinen baari, Rahiliike, majatalo, tekniikkapuoti (Sisällissodan aikaiset Ehlek Kombi-mikroaltouunit puoleen hintaan!) ja sekatavarakauppa, joka näytti jatkuvan pitkälle maan alle.

    Keetongu astui sekatavarakauppaan. Hän ei ollut nähnyt semmoista tavaranpaljoutta edes Klaanin syysmarkkinoilla. Mahin kallosta tehty lyömasoitin, Kanohi Mahikilla toimiva televisio ja valtava teleskooppikäsi olivat vain muutamia tavaroita, jotka kiinnittivät Keetongun huomion. Tiskin takana istui Akakua kantava Po-Matoran, jonka vasemman silmän päälle oli pistetty neliluuppinen kiikari. Seitsemänsilmäisen Matoranin vaikutelma oli kerrassaan psykoottinen. Matoran tutki jotain suurta varpaankynneltä näyttävää eikä huomannut Keetongua.

    ”Öhh. Huomenta?” Keetongu kysyi.

    Parinkymmenen sekunnin kuluttua Matoran irrotti katseensa esineestään ja vilkaisia Tongua.

    ”Huomenta huomenta! Mitä saisi olla? Ostatko halpoja postikortteja!”

    ”Ehh, kunhan katselen. Mutta tuota… Onko sinulla yhtään Nimdaa myytävänä?”

    Matoran mietti hetken. Sitten hän johdatti Keetongun alakertaan ja siellä olevaan syvennykseen, jonka edessä oli helmiverho. Syvennyksessä oli korkeita hyllyjä täynnä erilaisia tavaroita, joista Keetongu tunnisti muutaman soittimiksi. Myyjä kiipesi korkeille tikapuille ja otti eräältä hyllyltä kumman vekottimen. Se oli koottu ontoksi kaiverretusta Kikanalon sarvesta, kahdesta nahkapussista ja suuttimesta.

    ”Tämä”, myyjä sanoi nostaen laitteen päänsä korkeudelle, ”on Nimba. Eteläisten Matoran-heimojen soitin, jota käytetään paimenessa tuhkakarhujen karkoittamiseen. Kahdeksantoista mutteria, kymmenen paketoituna.”

    Keetongun ilme oli sanoinkuvaamaton.

    Puolen tunnin päästä hän oli jo koneessaan matkalla kohti Nynrahia. Myyjämatoran tutki varpaankynnen riimukirjoituksia.

  • Kirikori II

    Laivaston telakka

    Aamu sarasti. Keetongu varusteli valitsemaansa alusta, Kirikori II:sta Nynrahin pikamatkaa varten. Alus ei ollut kovin suuri, kolmenkymmentä metriä keulasta peräsimeen, mutta siinä oli voimakkaat potkurimoottorit sivuilla ja päällä. Alus oli tehty suurimmaksi osaksi Ämkoo-vuoren rinteillä kasvavista suurista kuusista, mutta asevarustelun takia siihen oli asennettu rautaiset keula- ja peräpanssarit ja kolme Cordak-sarjatuliasetta, joiden pidennetyt piiput pilkistivät puukuoren aukoista.

    Keetongu oli valinnut mukaansa kaksi Onu-Matorania: Ontorin, joka kantoi tuhkanharmaata Pakaria ja Ternokin, jolla oli läpikuultavan violetti Kaukau. Höyryaluksilla ei voinut lähteä matkaan yksin; esimerkiksi jonkun täytyi täytellä uuneja silla aikaa kun kapteeni ohjasi.

    Keetongu antoi lähtömerkin. Matoranit heiluttivat merkkilippuja. Telakan rautaovet aukaistiin ja Kirikori II liukui ulos raidetta pitkin.

    Tongu käynnisti moottorit. Männät liikkuivat. Potkurin pyörivät. Alus nousi lentoon, ensin hitaasti, mutta kiihdytti sitten ja syöksyi taivaalle. Alus kaartoi meren rannalle ja lähti sitten kohti pohjoista rannikkoa pitkin.