Avainsana: Tehmut

  • Hydraulinen Vapaus nousee

    Bio-Klaani, Telakka

    Hydraulinen Vapaus oli lähes lähtövalmiina. Kaikki Laivaston Matoranit, jotka olivat jääneet Telakalle, olivat käynnistelleet sitä viimeisen tunnin aikana. Vesikattilat oli kuumennettu, tulipesiin sytytetty valtavat roihut ja järjestelmät oli käyty läpi. Tehmut istui komentosillan suurella komentonojatuolilla, ja nyppi hieman hermostuneena nukkaa sen käsinojista. Alus oli pari sataa metriä pitkä ja Laivaston suurin alus massiivisen Tahtorakin jälkeen, vaikka jäikin sen varjoon. Tämä alus poikkesi useimmista siinä, että sen sivuilla oli tasaisin väliajoin telineitä, joihin suuret nostopropellit oli kiinnitetty. Suhteellisen vasta-asennetut Cordak-tykit ja harvat ohjuspatterit pilkistivät niiden välissä olevien messinkiliukuovien aukoista. Kukaan ei ollut koskaan taistellut tällä ilmalaivalla. Tehmut ei tiennyt, oliko ylipäätänsä koskaan taisteltu näin suurilla ilma-aluksilla.

    Laivaston varapäämiehen edessä olevasta kaarevasta jalopuupöydästä törrötti kymmenen kuparitorvea, joita pitkin pystyi huutamaan käskyjä kaikkiin Hydraulisen Vapauden osiin. Puheputket risteilivät pitkin alusta höyry- ja vesiputkien seassa. Asevastaava Onu-Matoran juoksi komentosillalle ja ojensi Tehmutille nopeasti kirjoitetun paperilapun HV:n asejärjestelmistä: Raskaita Cordak-tykkejä oli kahdeksan ja pienempiä parikymmentä; ammuksia oli viimeisten asekauppahankintojen tarpeeksi. Laivaston tiliote oli nyt entistä surullisempi näky, mutta mieluummin monen Klaanilaisen henki kuin muutama ratas. Aluksessa oli myös pari ohjuspatteria ja pommisiilo, mutta näihin tarvittavia ammuksia oli aivan liian vähän.

    Kaikki tuntui nyt olevan valmista. Tehmut huusi lähtökäskyjä puhetorviin. Suuret nostoroottorit alkoivat pyöriä, ensin hitaammin, mutta sitten yhä vauhdikkaammin. Kevyt irtaimisto lensi pois niiden läheisyydestä. Hydraulisen Vapauden nousu oli varmasti majesteettinen näky, mutta kukaan ei ollut näkemässä sitä ulkopuolelta: Kaikki joukot olivat työskentelemässä aluksen syövereissä. Jopa Walsinats oli jättänyt omelettinsa kesken ja lappoi nyt hiiliä yhteen lukemattomista tulipesistä.

    Bio-Klaani, ilmatila

    Laivaston Lohrak-hävittäjät risteilivät Bio-Klaanin yläpuolella iskin tästäiskuja Koihin ja syöksypommittajiin. Taistelu meni jo paljon paremmin. Nazorakein pommittajista ainakin puolet oli saatu alas, ja kahdestatoista Lohrakista kahdeksan on täydessä kunnossa ja radiolinjoilla. Muut olivat pudonneet tai menettäneet radioyhteydensä muista syistä.

    Hieman sen jälkeen, kun Morthankille tuntematon Toa-soturi oli pelastanut hänet kiperästä tilanteesta, hänen ja Weedolin punamustaan Lohrakiin oli osunut valoammus, joka oli pian hiljentänyt sähkölaitteet. Morthank oli sytyttänyt tulen ohjaamossa hätävarana olevaan öljylamppuun ja ohjasi nyt hävittääjänsä öisellä taivaalla kunnon tunnelmavalaistuksessa. Sähkön puute haittasi hieman Weedolin tähtäystä, mutta kaikeksi onneksi Cordak-laukaisimet eivät vaatineet sähköistä virtalähdettä.

    Morthank yritti selvittää kokonaiskuvaa taistelusta: Koi leijui paikallaan Klaanin Admin-aukion yläpuolella, ja keskittyi yhä enemmän Lohrakien hätistelyyn kuin pommittamiseen. Maankamaran tapahtumista oli vaikea saada selvää, mutta koko kylä on selvästi hereillä, ja torakkokoneita putoili muidenkin kuin Lohrakien ammuksista. Morthank uskalsi jopa väittää, että he olivat voitolla. Mutta Koi kesti, ja sen täydellinen tuhoaminen Klaanin yläpuolella ei tullut kysymykseenkään.

    Väistettyään taas kerran Nazorakien ilmalaivan alakansien raivokasta Cordak-tulitusta Morthank sattui vilkaisemaan läntiselle taivaalle. Hän haukkoi henkeään ja huojentui: Tilusten yli eteni väli-ilmassa Laivaston tunnuksilla merkitty suuri ilma-alus. Morthank erotti hämärässäkin Siivekkään Ussalin Hydraulisen Vapauden kyljessä.

    Muut Lohrakit olivat taas kerääntyneet Klaanin ilmatilan pohjoisreunalle. Morthankin kone oli varmasti jäänyt ilman kutsua sähkökatkoksen takia. Hän vetikin aluksen heti pohjoista kohti ja liittyi uuteen muodostelmaan. Samaan aikaan Hydraulinen Vapaus lipui muurin yli. Raivokas Cordak-tulitus leimahti käyntiin aluksen sivusta ja Koin länsilaita peittyi pieniin räjähdyksiin. Lohrakit karauttivat ilma halki kiertäen luoteesta. Nazorakit jäivät vasaran ja alasimen väliin. Koiperhonen oli tullut taloon sivistyksen valojen houkuttelemana ja nyt sen pakotien oli suljettu.

    Saalistajasta oli tullut saalistettava.

  • Mata Nui suojelkoon siipiämme

    Tuntematon

    Horisonttiin asti levittäytyvistä tehtaista, pajoista ja halleista nousevat mustat ja ruskeat huurut peittivät auringon, kuun, tähden, oikeat pilvetkin. Yksisilmäinen, pitkä ja kuninkaallinen keltainen hahmo seisoi korkean tornin parvella ja katsoi alla levittäytyvää maata. Päällään hahmolla oli sotapuku kimaltelevine epoletteineen. Rinnuksilla kimalteli tusinoittain prenikoita ja mitaleja.

    Väli-ilmassa, missä tulten punainen hehku kohtasi savumassan, leijaili ympäriinsä lukemattomia kauheita ja kauniita ilma-aluksia. Alla, kidutettuun maahan kaiverretuissa loputtomissa onkaloissa tuhannen ilmeettömät Matoranit takoivat metalleista uusia koneita, rattaita, laitteita. Puiden rungot, Rahien mädäntyneet ruumiit, kaikki palava heitettiin kuiluihin, joiden reunoja ahnaat liekit nuolivat.

    Keltainen hahmo hymyili.

    Jossain tuon maailman seinien ulkopuolella vastaava, mutta alaston hahmo vikisi käppyrässä.

    [muzak pois]

    Bio-Klaani, Telakka

    Klaani ei ollut yksin.

    Tarkkojen suunnitelmien mukaan ehkäisevään ensi-iskuun varustautuneet Lohrak-lentueet odottivat pilottejaan Telakan avatun pressukaton varjossa. Erään punamustaksi maalatun hävittäjäkoneen ohjaamoon ja tykkipesäkkeeseen juuri asettuneet laivaston Morthank ja Weedol kiristivät valjaitaan ja tekivät aluksen viimeisiä valmisteluja. Höyrykoneiden mekaniikka oli näin hienoissa leluissa monimutkaista, mutta Laivaston Matoranit naksuttelivat kytkimiä kuin vanhat tekijät. Cordak-ampuja Weedol ei ollut ennen lentänyt Ta-Matoranin kanssa, mutta oli tutustunut hyvin Morthakiin ja luotti tähän kuin maaperään. Morthank väänsi kytkimestä ja alus suhahti taivaalle tusinan muun Lohrakin kanssa.

    ”Mata Nui suojelkoon siipiämme,” Morthank lausui yhteydenpitoradioon.

    Telakan päähallin keskellä Tehmut jakoi käskyjä ympärillä häärääville Matoraneille. Johtotehtävät olivat alkaneet pikkuhiljaa sujua violettihunaiselta Onu-Matoranilta, vaikka hän olikin varma, että Keetongu olisi pystynyt paljon parempaan. Hänen seurassaan oli hälytyksen tuonut Ämtur. Jos merkki hyökkäyksestä olisi tullut vasta sireenien kimeän huudon mukana, vastahyökkäys olisi viivästynyt kohtalokkaasti.

    ”Ankhtor? Mikä suurista aluksista on parhaassa lähtötilassa, ja kuinka kauan sen saamiseksi lentokuntoon menee?” Tehmut kysyi rivakasti suurten alusten mekaniikkakoordinaattorilta.

    ”Hydraulinen Vapaus, pomo”, suurta Komauta kantava leveä Matoran sanoi, ”Mutta meillä menisi parhaittekin arvioitten perustteella jotain puolitoista tuntia tai vastaavaa.”

    ”Pistäkää hoovee valmiiksi”, Tehmut vastasi päättäväisesti, ”Minä johdan takaa-ajoa. Lohrakit ajakoot torakkojen hirvityksen pois Klaanin ilmatilasta.”

    Klaanin ilmatila

    Tiukassa muodostelmassa lentävä Lohrak-laivue syöksyi yössä kohti Klaanin muureja. Klaanin tilusten niityt kiitivät alla harmaana merenä. Lentäjät tuijottivat tuulilasien takaa tiukan keskittyneinä Klaania ja sen yläpuolella tuhoa kylvävää Koita ja nopeita syöksypommittajia.

    ”kkzzhk- Sen tiedemiestoan asentama suojakenttä taitaa olla alhaalla?” yksi lentäjistä kysyi radioon.

    ”Kaikuluotain ei ainakaan havaitse sitä. Ne eivät kestä ikuisesti. Lienee ylikuormittunut ensimmäisten pommien osuttua siihen”, eräs ampujista vastasi.

    ”Karzahnin ötökät. Niillä on varmasti hävittäjiä meitä vastassa.”

    ”Sen näemme kohta. Hyökkäykseen!” huusi kärjessä lentävän Lohrakin ohjaaja, nosti koneensa ylös muurin edestä ja saapui Matoran-kylän yläpuolelle. Cordak-tykit aloittivat Nazorakien joukkomurhaa enteilevän nopeatahtisen fanfaarinsa. Yksi torakoiden monista syöksypommittajista sai monta räjähtävää pienoisrakettia alukseensa ja räjähti spontaanisti. Takea-hain innoittamilla kuvioilla varustettu Lohrak väisti räjähdyksen ja sen ammuntapesäkkeessä istuva Tarfunk käänsi arsenaalinsa kohti seuraavaa kohdetta. Ruudin haju ja räjähdysten kumina täyttivät ilman. Erään torakkokoneen etuosa rämähti suoraan Admin-aukion kellotorniin tappaen sen lentäjän heti.

    Alhaalla muureilla ja kaduilla Matoranit saivat moraalinsa uuteen nousuun, kun Laivaston kaivattu tukivoima pääsi vauhtiin. Pommitusta hillitsi sen, että sinne tänne puikkelehtivat Lohrakit kiinnittivät Koin miehistön ja pommittajien lentäjien huomion. Eräällä sivukadulla liian pieneen, mutta siistiin pukuun pukeutunut Frakerak syöksyi ulos ja alkoi ampua taivaalle peliluolansa baaritiskin yläpuolella pitämällään tosi, tosi viritellyllä metsästyskiväärillään (Walsinats oli ainoa, joka tiesi sen olevan toimiva eikä museoase). Klaanin vapaapalokunta syöksi vettä kohti liekkejä urheasti välittämättä räjähteistä. Kaatuneita ja haavoittuneita kannettiin turvaan.

    Morthank ohjasi punamustan Lohrakinsa suoraan Koin alle, mutta joutui pian perääntymään, sillä suuren torakka-aluksen alapintaan piilotetut useat Zamor-laukaisimet alkoivat tulittaa vääjäämättä. Höyryhävittäjä sai osumia vasempaan kylkeensä, mutta oli tarpeeksi tukevaa tekoa jatkaakseen lentoa. Laivaston johto oli käskenyt ajamaan ruman ilmalaivan pois kodin ja ystävien yläpuolelta, ja sen Morthank oli valmis tekemään. Weedol käänsi Cordak-tykin piiput Koin kylkeä kohti ja tulitti siinä olevia ikkunoita kohti. Ilma-aluksen sisätiloissa paukkui, mutta elintärkeät koneistot olivat syvällä panssarin piilossa. Morthank joutui taas perääntymään, mutta samalla huimapäisen Swenardin ohjaama salamakuvioinen höyryhävittäjä syöksyi vasemmalta sivustalta ja tuhosi Morthankin ja Weedolin konetta pommittaneet tykit.

    ”Muodostelmaan! Muodostelmaan!” Lohrak-komentaja huusi radioon. ”Pohjoistuuli-kuvio! Meidän on ajettava iso alus pois päärakennusten ja pommisuojien yltä. Kaverit alhaalla alkavat saada otteensa takaisin. Pommikoneet eivät uhkaa meitä. Muodostelmaan! Klaanin puolesta!”

    Lohrakit kerääntyivät yhteen Koin pohjoispuolella tykinkantaman ulkopuolella. Kahdestatoista oli jäljellä kymmenen, mutta torakoiden kevyitä pommittajia oli pudonnut monta ja Klaanin takkuileva ilmatorjuntapatteristo tulitti niitä yhtenään. Torakoiden ote alkoi lipsua, mutta Klaani oli yhä rautaisen pihtikäden alla. Pommeja puotoili.

  • Uutisia Tho-Korosta

    Tawan toimisto

    Tawa istui tuolillaan tuijottaen punaista taivasta panssarilasisen ikkunan läpi. Suurisilmäinen Ussal-rapu oli adminin sylissä ja liikutti jalkojaan levottomasti edestakaisin. Tawa rapsutti Nöpöä hieman sen silmien takaa, mikä sai rahin hengittämään tyytyväisesti.
    ”…anteeksi vain”, admin sanoi takanaan seisoville klaanilaiselle. ”Toistaisitko?”
    Tawan takana sotilaallisesti seisova Klaanin veteraanimoderaattori BladeVezon rykäisi virallisesti hiekkapaperimaisella äänellään. Hän heitti pienen raporttitiedostojen kasan Tawan toimiston pöydälle.
    ”Torakkahyökkäys Tho-Koroon, Pomo”, Bladis sanoi karusti. ”Laivaston pojat tekivät täsmäiskun nopeilla hävittäjillä, mutta nazot olivat varautuneet isommalla kalustolla. Menetimme kolme Ramaa.”

    Tawa räpytteli silmiään järkyttyneenä. ”Mi…miksi Tho-Koro? Ei se edes ole meidän aluettamme…”

    Bladis ei tiennyt, mitä sanoa. Hän nieleskeli jotain hetken aikaa ja nuolaisi huuliaan liskomaisella kielellään. Tämä oli niitä hetkiä, jolloin Same vetäisi esiin tajunnanräjäyttävän puheensa sotataktiikoista, sotahistoriasta, aseista, eri osapuolten motiiveista ja painovoiman ja tuulen vaikutuksesta taistelukentällä. Tällöin Bladis pääasiassa nyökkäili ja täydensi entisen opettajansa lauseita yksittäisillä lisäyksillä ja korjauksilla.
    Nyt komentaja Same oli kuitenkin muissa tehtävissä ja Bladis edusti koko moderaattorikuntaa yksin. Itsevarmuutta teräshaarniskaiselta skakdisoturilta ei puuttunut, mutta hänen Samen kanssa sopimansa menettely oli yksinkertaisesti se, johon he olivat molemmat vuosien varrella tottuneet. Same kuulusteli vihollisia rauhallisella äänensävyllä ja pettämättömällä katsekontaktilla ja BV hujautti näiden päät välillä pöytää vasten nopeuttaakseen kielenkantoja. Kaksikon yhteistyö yksinkertaisesti toimi.

    BV avasi terävähampaisen suunsa vähitellen.
    ”Se saattaa olla jonkinlainen varoitus”, moderaattori sanoi kuulostaen pohdiskelevalta. Tawa kääntyi tuolillaan kohti moderaattoria ja huomasi samalla, että tämän takana huoneessa seisoivat myös Klaanin ahkerat arkistonhoitajat. Kirjapinoa kantava tulen Toa Vaehran ja tämän takaa vielä isomman kirjapinon kanssa huoneeseen ankkamaisesti vaappuva Gahlok Va tervehtivät Tawaa. Tai ainakin yrittivät. Molemmat kädet varattuina tervehtiminen osoittautui hieman vaivalloiseksi, joten arkistonhoitajat tyytyivät ilmehtimään oudosti. Tawa ilmehti takaisin ja heilautti oikeaa kättään kevyesti.

    ”Vai niin”, Tawa sanoi vilkuillen pöytänsä kulunutta pintaa ja kohottaen kulmiansa kypsyneen näköisenä. ”Tappavat siviilejä. Onko tämä sitä nazorakien sotilaskunniaa?”

    Bladis köhäisi. ”Kaikella kunnioituksella, Pomo, mutta…”
    BladeVezon mietti hetken, miten Same vastaisi. Sitten hän köhäisi uudestaan. ”…ne tappavat siviilejä. Mokomat kierosilmäiset kuoriaiset yrittävät usuttaa meitä hyökkäämään tuonne, että voisivat napata meidät yllätyksellä. Luulisin ainakin.”
    Tawa nosti katseensa pöydästä. ”Samaa mieltä. Mutta mitä muuta me voimme tehdä, jos ne vain…jatkavat tuota?”
    BladeVezonin katse siirtyi huoneen päästä päähän. Hän poimi yhden Tawan pöydällä olevista raporteista ja naputti sitä teräväkyntisellä skakdin sormella. ”Niinpä.”
    Ärtymys laskeutui pois Tawan kasvoilta. Admin katsoi BV:tä nyt kasvoillaan pikemminkin syyllisyydentunnetta. ”Miten Laivaston…”
    Jokseenkin poikkeuksellisesti BladeVezon päätti keskeyttää johtajansa. ”Ei huolta, Pomo. Keetongu on edelleen jossain matkoilla, mutta herra isoherra Tehmut teki onneksi jo aloitteen. Tämä ei voi olla niin iso operaatio, että emme saisi niitä ajettua pois.”
    Tawa nyökkäsi pitäen ilmeensä kuitenkin samana. ”Hyvä.” Admin nosti Nöpön sylistään työpöydälle, josta Ussal kipusi seinäkiipeilyyn kehitetyillä jaloillaan alas lattialle. Maissinjyvien poksahtelulta kuulostava pikkuruinen napina kulki vauhdikkaasti lattiaa pitkin. Nöpö siirtyi paikasta toiseen tutkien huoneeseen ilmestynyttä kolmikkoa ruohonjuuritasolta. Bladis vilkuili ussalia hymyillen kevyesti. Nöpö nuolaisi skakdin jalkaa, maisteli hetken analyyttisen näköisenä ja siirtyi kohti seuraavaa jalkaa. Pian ussal kutitti märällä kielellään jo Gahlok Van jalkoja. Lyhyt sininen arkistonhoitaja olisi nauttinut tilanteesta huomattavasti enemmän, jos ei olisi yrittänyt samalla pitää painonsa verran kirjoja käsillään.

    Tawa kääntyi jälleen ympäri ja tuijotti ikkunaa. Hän tarttui pieneen vihkoon työpöydällään ja selaili sitä perehtymättä siihen kuitenkaan kovin tarkasti. Vihkonen oli täynnä vanhoja valokuvia.
    ”Onko…etsinnöistä kuultu mitään?”

    ”Visokki?” Bladis sanoi ymmärtäväisenä. ”Ei, Pomo. Anteeksipyytöni.”

    Tawa heilautti kättään. ”Eipä se mitään”, hän lausui hiljaa. Vihkonen sulkeutui ja Tawa laski sen takaisin pöydälleen kääntämättä katsettaan pois ikkunasta.
    ”Jotain kuitenkin taisi tapahtua”, BV sanoi ottaen muutaman askeleen lähemmäs Tawan pöytää. ”Umbra palasi.”
    Tawa kohotti kulmaansa katsoen Bladiksen kasvoja ikkunan heijastuksesta. ”Umbra? Mitä ja missä?”
    ”Hän oli kuolemaisillaan. Joku oli tuonut hänet rakennuksen sisälle ilman, että kukaan oli edes huomannut. Piru vie, Paaco ei edes löytänyt valvontakameranauhalta mitään.”

    ”Onhan hän jo hoidossa?” Tawa sanoi huomattavasti huolestuneemman näköisenä, suoristaen selkänsä. Bladis nyökkäsi, mutta kulutti hieman aikaa seuraavan suustaan tulevan lauseen muotoiluun.
    ”Huolestuttavaa kuumeen nousua lukuunottamatta hän pärjäilee. Onneksi hän on ihan hyvissä käsissä. Juttu on vain niin, että hän on…ömmmm…”
    Vaehran ja Gahlok Va vilkuilivat toisiaan jakaen hyvin samanlaisen katseen. Tulen Toa kohautti olkapäitään.
    ”Mitä?” Vaehran sanoi, puuttuen keskusteluun ensimmäistä kertaa.
    ”Sanotaanko, että…” BV takelteli. ”…hän on päättänyt tulla taas matoraniksi.”

    Vaehran, Gahlok Va ja Tawa katsoivat kaikki skakdimoderaattoria etsien paljastavaa virnettä. He eivät löytäneet sellaista. Skakdin kasvoilla oli vain sen luonnollinen terävähampainen irvistys. Bladis nyökytteli sanaakaan sanomatta ja siirteli katsettaan kaikkiin kolmeen.
    ”Tälle on varmaan joku selitys”, Vaehran uskotteli itselleen hiljaa.
    Pieni puolibohrok surisi hyönteismäisesti. ”En olisi niin varma…” Gahlok Va sanoi.
    Tawa availi suutaan useamman kerran. Hän ei saanut huultensa välistä pakotettua edes kunnollista kysymystä.
    ”Saat jututtaa häntä tämän jälkeen”, Tawa sanoi kasvoillaan harmoninen sekoitus huolestuneisuutta vanhasta ystävästä ja yllättyneisyyttä tapahtumien hämmentävästä kulusta. Hän oli kokenut molempia viime viikkoina enemmän kuin koskaan.
    Joku Tawan kuulemista kymmenistä johtajahahmoista oli joskus sanonut, että oikean johtajan oli piilotettava tunnetilansa. Muut admineista tottelivat tätä kehotusta monin tavoin. Visokki oli telepatiansa takia monin tavoin sulkeutunut itseään ympäröivistä elävistä olennoista. Hän antoi muiden kuin ystäviensä tietää vain sen, mikä oli pakollista. Ämkoo pysyi hyvin harvoin Klaanin linnoituksen sisällä tarpeeksi kauan muodostuakseen kaikkien klaanilaisten silmissä oikeaksi henkilöksi. Kaikista pahin oli Guardian, joka vaikutti monissa tilanteissa sosiaalisesti avoimelta ja rehelliseltä soturilta, mutta oli piilottanut sisäänsä enemmän salaisuuksia ja pimeyttä kuin kukaan pystyisi päättelemään.

    Tawa yritti parhaansa mukaan pitää tunnetilansa mahdollisimman avoimina ja rehellisinä niille, joiden kanssa keskusteli. Hän ei halunnut olla sotilaiden palvoma ikoni tai jumalainen pelastajahahmo. Hän halusi näyttää olevansa yksi muiden joukossa. Johtaja tarvisi karismaa, mutta johtajan oli tarkoitus vain näyttää olevansa monin tavoin vain yksi muista. Se ei vain ollut aina yhtä helppoa.
    Tawa nousi seisomaan tuoliltaan ja nosti siinä samassa viittansa sen selkänojalta, sitoen sen paikalleen. Hän hymyili Bladikselle hymyä, joka ei ollut täysin rehellinen.
    ”Kiitos kovasti, Bladis. Pyydän, mene katsomaan, miten Umbra voi.”

    Adminien sanansaattaja nosti kätensä sotilastervehdykseen ja katsoi johtajaansa silmiin. ”Mikäpä minä olen kyseenalaistamaan käskyä, Pomo”, hän sanoi. Hopeinen skakdi kyykistyi maahan ja rapsutti Nöpöä hieman silmien takaa. Hän vilkuili kirjojen kantamiseen kyllästyneitä arkistonhoitajia ja näytti hetken mietiskelevältä.
    ”Mitä olette tekemässä nyt, muuten?” skakdi kysyi varovaisesti. ”Jos minulla on lupa kysyä.”

    ”Tuplasalama”-Vaehran haukotteli. Tämä ei ollut kannanotto puheenaiheen kiinnostavuuteen, vaan merkki siitä, että hän oli valvonut kantamansa kirjapinon kera melkein koko yön.
    ”Nimda”, Vaehran sanoi.
    ”Nimda”, GV:n epäselvä mumina tuli kirjapinon läpi.
    Tawa nyökkäsi hieman. ”Teemme vielä pieniä etsintöjä Matoron tuoman videonauhan perusteella.”

    ”Hmh”, BV äännähti. ”Onko tämä nyt…tarkoitan…”
    Skakdi nousi täyteen mittaansa ja liikutti käsiään moneen suuntaan. ”Me olemme sodassa ehkä tämän merialueen isoimman ja vaarallisimman limanuljaskaliittouman kanssa. Anteeksi nyt suorasanaisuuteni, mutta metallinpalasten jahtaaminen ei…auta.”

    Tawa järjesteli omalla pöydällään olevia kirjoja keskittyneesti. ”Nimda on yksi syistä, miksi tämä sota on alkanutkin”, hän sanoi nostaen katseensa. ”Meidän täytyy mennä alkuun, jos haluamme ymmärtää kaiken.”
    Vaehran raahautui Tawan pöydän eteen ja laski painavan kirjapinonsa mahdollisimman siististi alas. Gahlok Va teki samoin ja hengähti uupuneesti saatuan kirjat Tawan pöydälle.
    ”Niinpä kai”, BV sanoi. Hänelle tuli pian mieleen jotain, josta hän oli väitellyt Samen kanssa. ”Mutta eikö tämä vain vie aikaa? Torakat, zyglakit, palkkasoturit tai ne metallipöntöt voivat hyökätä milloin tahansa. Meidän pitää olla valmiina.”
    Tawa kohautti olkapäitään hieman mietiskelevänä. ”Tjaa.”
    ”…ja sitä paitsi, en minä itse näihin huhuihin usko, mutta…” BV sanoi hiljaa. ”…oletteko nähneet ne torakkapropagandat?”
    ”Joo. Substanssitonta, mahtailevaa sekasotkua”, GV jupisi. Vaehran päätti hyssytellä toveriaan hieman.

    ”En jaksanut lukea”, Tawa hymähti vakava ilme kasvoillaan. ”Mutta minua tyrannia ne varmaan kirosivat?”

    ”Ne istuttivat hyväuskoisten kyläläisparkojen mieliin ajatuksen siitä, että te aikoisitte käyttää Nimdaa aseena Allianssia vastaan”, BV sanoi. ”Tällainen paneutuminen sen tutkimiseen ei varmaan…anteeksi taas, auta uskottavuuttamme.”
    Tawa ei vastannut. Hän ja arkistonhoitajat olivat kaivautuneet syvälle kirjapinoon. Bladis katsoi Tawaa pitkään hiljaa.
    ”Anteeksi, oikeasti”, BV sanoi synkästi. ”Jos se on ase, olemmeko me…käyttämässä sitä Allianssia vastaan?”

    Tawa pysäytti kirjan selaamisen ja käänsi silmänsä hitaasti teräshaarniskaista skakdia kohti. Admin aprikoi kysymystä pitkään ja hartaasti.
    ”En tiedä.”

    BV nyökkäsi hyväksyvästi, vaikka olisi halunnut kuulla huomattavasti enemmän. Hän kääntyi ympäri sanomatta sanaakaan ja avasi Tawan toimiston oven.
    ”Onnea…siihen, mitä yritätte.”

    Arkistonhoitajat kiittivät, mutta Tawa oli keskittynyt omiin ajatuksiinsa. Ei ollut aikaa miettiä sodankäynnin moraaleja. Nyt pitäisi löytää Adorium Selecius.

    * * *
    [spoiler=Näytinpä esimerkkiä.]Ihmiset, käyttäkää enemmän näitä ”yhteisiä” hahmoja.[/spoiler]

  • Nynrah osa 10: Kohti Odinaa ja sen yli

    Kirikori II
    Koillinen sakara

    Valtavan saaren ääriviivat hahmottuivat sumussa useiden kilometrien päässä. Guardian vilkuili saarta ilma-aluksen pyöreästä sivuikkunasta mekaanisella katseellaan. Kukaan muu ei tuntunut keskittyvän valtavaan saareen, jota Kirikori II ohitti varovaisesti.
    Saaren keskiosista nousi yönmustia päästöpilviä ja suuri tukikohtarakennelma erottui juuri ja juuri.
    Onhan tuo se, mikä luulen sen olevan? Manun juomatelineen suunnasta kaikuva ääni kysyi.
    ”Odina, kyllä”, Guardian nyökkäili. ”Lennetään matalalla.”

    Keetongu suostui komentoon napisematta ja Kirikori II laski korkeuttaan. Pian se lensi vain parikymmentä metriä vedenpinnan yläpuolella. Kun lentokone liisi meren yllä, sen vetämät ilmavirrat repivät melko tasaiseen aallokkoon valtavaa jälkeä. Vesi pärskyi ja kasteli koneen ulkopinnan ja ikkunat. Tuulilasinpyyhkijät nykivät pakkoliikkeisesti oikealta vasemmalle. Muutama hassu vesitilkka tippui jostain katon aukosta Kirikori II:n jo melko kodikkaaksi osoittauneeseen sisätilaan. Osa ryöpsähti tulikuumana hehkuvan moottorin päälle ja höyrystyi miltei välittömästi.
    Jokin hyppäsi ikkunan ohi. Vasta toisen hypyn jälkeen matkustajat tajusivat, että pieni joukko hampaattomia haita muistuttavia, kirjavanvärisiä kaloja kulki Kirikori II:n imussa ja hyppi innokkaasti sen tasolle.

    ”No hei, pikku kaveri”, Tongu kuiskasi vilkuillen yhtä merenelävistä. Kalat räpyttelivät eviään ja yrittivät jopa imitoida Kirikori II:n tasaista liitoa, mutta eivät pysyneet koskaan kovin pitkään ilmalennossa.
    Kun Pimeyden metsästäjien tukikohta oli jo kaukana takana, alus nousi jälleen korkeuksiin voimakkaasti jyrisevän moottorinsa voimin. Innokkaasti hyppivät kalat yrittivät seurata mukana hetken aikaa ennen kuin niiden kiinnostus lentämiseen loppui kokonaan.
    Sumuinen sää selkeytyi hieman. Guardian tepasteli Kirikori II:n tiloja pitkin ja venytteli raajojaan. Hän ei ollut tottunut pysymään samassa paikassa näin vähäisellä liikunnalla näin kauaa. Matka alkoi jo kyllästyttää skakdia.

    ”Muuten”, Keetongu sanoi kytkien tuulilasinpyyhkimet pois. ”En nyt oikeasti tiedä tästä kamalasti, mutta eikö yksi niistä…’Nimda’-sirusta ole tuolla Odinalla?”

    ”Mitä luultavimmin”, Guartsu sanoi mietteliäänä. ”Aivan toinen juttu on se, miten saamme sen sieltä. Minä en astu tuolle saarelle enää vapaaehtoisesti.”
    Makuta Nuin purkki sihisi.
    Siis. Haamut ovat pystyttäneet pajansa Visorakien kotisaaren ja maailman suurimman rikollisjärjestön päämajan väliselle merialueelle.
    Purkissa oleva kaasu liikkui aavemaisesti ja sihisi vihaisesti.
    Miksi kaikki ovat niin valtavia idioottej-, Manu ärisi telepaattisesti, mutta lopetti huomatessaan Keetongun yksisilmäisille kasvoille vääntyneen merkillisen ilmeen.
    …Tongu? Onko kaikki kunnossa?

    Keetongu tuhahti. ”Kyllä on.”

    ”Oletko aivan varma?”, Guardian sanoi kohottaen kulmaansa. Tongu painoi Kirikori II:n ohjaimissa muutaman tärkeän kytkimen valmiusasentoon, nousi valtavalta ohjauspenkiltään ja viittoi Guartsua ottamaan ohjat samalla kun itse käveli poispäin.

    ”Huonoja muistoja vain”, Keetongu murahti. Normaalisti helposti hymyilevän keltaisen jättiläisen kasvoilla oli poikkeuksellista ärtymystä.
    Manu oli hetken hiljaa, mutta muutamassa sekunnissa hän tuntui ymmärtävän jotain.
    Aaaaaaa-aaaaaaaaa. Ah. Ehe. Viso-krhm. Anteeksi, en…muistanut asiaa.

    Tongu löi Kirikori II:n seinää ja pienellä tasolla lojuva jakoavain putosi lattialle. Suuri Rahi poimi sen pian käteensä.
    Guardian oli keskittynyt lentokoneen ohjaukseen, mutta käänsi päätään hieman. ”Hei. Meidän ei tarvitse edes sylkeä sen saaren suuntaan, jos et halua.”

    Tongu pyöritteli jakoavainta kädessään. ”Niinpä kai”, hän sanoi hiljaa. ”Anteeksi, taidan mennä moottorin kimppuun.”
    ”Mikäs siinä”, Guardian sanoi. Mitään vastaamatta Keetongu käveli aluksen peräosaan.

    Psst, Manu viesti vain Guartsulle.
    ”Niin?”
    Onkohan hän vihainen minulle.
    ”Miten niin?”
    Minä olen tavallaan makuta. Hämikset ovat makuta-tuotantoa.
    ”Ai oikeasti?” Guartsu sanoi vilkuillen vihreänhehkuista purkkia.
    Joo.

    Guartsu nojasi suureen istuimeen. ”On tai ei. En kyllä usko, että hän kykenee olemaan kovin pitkävihain…”
    Guardian vaikeni huomatessaan ohjaamon radion sihisevän. Hän käänsi sen äänenvoimakkuusnuppia. Radiosta tuleva ääni oli pyörremyrskymäistä kohinaa, mutta Guartsu ja Manu olivat erottavinaan matoranin äänen. Sanoista ei vain saanut selvää.

    ”…Tehmut?” Keetongu kysyi koneen perältä. ”Yrittäkää vastata sille.”

    Guardian nosti vaalean luurin ja avasi suunsa.
    ”Kirikori II kuulee. Kuuleeko Tehmut?”

    Tehmut oli vastaamassa jotain. Silloin yhteys kuitenkin katkesi täysin. Guardian jäi tuijottamaan radiota pöllämystyneen näköisenä.
    Mitä sinä teit.
    ”Puhuin”, Guartsu vastasi hämmentyneenä.
    Älä tee sitä enää.
    ”En usko sen auttavan.”
    Radioyhteys ei ollut vain katkennut. Kaikki sähköllä toimiva oli sammunut, mutta Kirikori II pysyi alkeellisen tekniikkansa ansiosta vielä hyvin ilmassa.

    Alan jotenkin ymmärtää Tongun sähkölaitevastaisuutta, Makuta Nui murisi.

  • Nynrah osa 9: Koillisväylä

    Hopeinen meri

    Keetongu ohjasi ilma-alustaan puoliunisena Hopeisen meren yllä. Oli aamuyö, mutta ulkona oli vielä pimeää. Guartsu, joka oli suorittanut jo öisen ohjaus- ja tulipesävuoronsa, kuorsasi sikeästi muutaman metrin päähän. Ternok oli mennyt nukkumaan ohjauspöydän hansikaslokeroon. Sen entinen sisältö oli peltiämpärissä ohjaushytin lattialla. Hortuk lappoi hiiltä pesään tasaista tahtia pannuhuoneessa.

    Yö oli sujunut hyvin, vaikka tuuli oli voimistunut ja kääntynyt pohjoiseen. Aallotkin olivat jo hieman yli metrin korkuisia, mutta ne eivät haitanneet väli-ilmassa kiitävää Kirikori II:sta. Keetongu haukotteli ja katsoi pohjoiseen horisonttiin. Aurinko loi ensimmäisiä säteitään ja kultasi pilvien reunoja. Pian se valo ylsi jo aluksen luo ja loi varsin mielenkiintoisen varjon aallokkoon. Guartsu ja Ternok heräsivät kasvaneessa valossa. Gurttu venytteli ja katsoi Tongun istuimen vierestä henkeäsalpaavaa maisemaa.

    Meri loppui parin kilometrin päässä aluksesta. Se ei kuitenkaan kadonnut alas valtavassa vesiputouksessa: Se loppui kirjaimellisesti seinään. He olivat saapuneet Maailman Itämuurille, taivaaseen asti ulottuvalle, sileälle seinämälle. Monet tutkijat olivat yrittäneet tutkia muuria ja se tarkoitusta, mutta sen kovuus ja kestävyys oli estänyt näytteiden ottamisen. Matoranit olivat tulleet siihen tulokseen, että se muistutti lähinnä Ussal-ravun kuorta.

    ”Laskelmani pitivät paikkaansa”, Keetongu sanoi, ”olemme aikataulussa. Koilisväylä aukeaa jonkun matkaa pohjoisemmassa. Löydämme sinne tämän päivän aikana. Lisäksi pääsemme myötätuuleen.”

    ”Kuinka kauan meillä menee Koilisväylän läpi lentäessä?” Guarstu kysyi. Hän nappasi kojelaudalta kartan, joka kertoi universumin koilliskulmasta.
    ”Se ei ole kovin pitkä, muutama kymmentä kilometriä. Mutta se ei ole helppo lentää läpi. En ole koskaan käynyt täällä. Jouduin kyllä kerran etelään matkustaessani Lounaisväylällä pahaan myrskyyn. Huono sää näyttää kertyvän niihin. Nytkin tuulee väylää kohti,” Keetongu vastasi. Sää oli tosiaan kääntymässä huonommaksi, ja he näkivät Kirikori II:n kääntyessä pohjoiseen, kun pilviä kerääntyi Itämuurin luo. Matkalaiset olivat kuitenkin iloisia muurille pääsystään. Matoranit paistoivat kaikille (paitsi Manulle) siivut pekonia höyrykattilan päällä. Paistinrasvan haju täytti aluksen.

    Kun he olivat lentäneet päivän pari ensimmäistä tuntia yhä myrskyisemmäksi muuttuneella merellä, aluksen oikealla puolella oleva seinämä yhtäkkiä loppui. Sen pääty oli vino, noin 120 astetta meren pintaan nähden, mutta Itämuurin aukko oli niin valtava, että sen todellista muotoa ei voinut hahmottaa niin läheltä. Keetongu kaarsi aluksen ensin aukosta poispäin ja sukelsi Koilisväylään mutkan kautta. Aluksen tuulimittari kertoi, että myös tuuli virtasi väylälle. He saivat vieläkin nauttia myötätuulen nopeuttamasta lennosta.

    ”Hyvä herrasväki, Koilisväylä”, Keetongu lausui juhlavasti.

    ”Aika pilvistä. Sää näyttää jatkuvasti huononevan”, Guartsu kommentoi. Pilven olivat sitä tummempia, mitä syvemmälle he menivät.

    ”Meitä taitaa odottaa melkoinen puhuri kun pääsemme syvemmälle.”

    Bio-Klaani, Telakka

    Tehmut yritti saada yhteyttä Kirikori II:een tuloksetta. Hän olisi ilmoittanut pomolleen vain, että viesti oli saatu perille, mutta se ei näyttänyt olevan mahdollista. Hän todella toivoi, että yhteyksien pätkiminen johtui säästä tai väliaikaisista häiriöistä.

    Koiliskäytävä

    Sivutuuli riepotteli keskikokoista ilma-alusta oikealle ja vasemmalle. Sade piiskasi ikkunoita ja höyrykäyttöiset lasinpyyhkimet heiluivat puolelta toiselle. Keetongu piti aluksen jotenkuten hallinnassa taitavilla ohjausliikkeillä, mutta myrskylle ei voinut mitään. Irtaimisto heittelehti ympäri alusta holtittomasti. Guartsu, joka oli juuri saanut peltiämpäristä päähänsä, oli köyttänyt itsensä aluksen seinään kiinni. Hän piti Manun lasipurkkia tiukassa otteessaan. Pannuhuoneessa molemmat Matoranit lisäsivät parhaansa mukaan pökköä pesään yrittäen samalla pitää itsensä ja polttopuut rottingissa.

    ”Argh”, Guartsu totesi empaattisesti, kun alus hyppelehti hullusti sivutuulen ja painovoiman yhteisvaikutuksen seurauksena. Kattolautojen välistä tipahteli vesipisaroita, mutta aluksen messinki-teräsrunko kesti moitteettomasti. Salama iski kauempana. Aallot nousivat monen metrin korkeuteen.

    Koilisväylän seinämät olivat kadonneet jo tunteja sitten näkymättömiin. Väylä oli näiltä kohdin muutaman kymmenen kilometrin levyinen, ja sää tuhosi näkyvyyden. Tongun raakojen arvioiden mukaan he olivat aika lailla väylän keskiosassa, mutta navigointi oli mahdotonta. Keltainen kyklooppi ohjasi alusta puhtaasti aina Metru Nuita kohti osoittavan kompassin avulla.

    Salama iski. Yhtäkkinen valonvälähdys valaisi tilannetta aluksen ulkopuolella. Parin kilometrin päässä suoraan edessä merestä nousi pyörremyrsky. Se ei ollut suuren suuri eikä pienen pieni; noin sata metriä halkaisijaltaan ja kohosi korkeuteen myrskyn keskuksessa. Keetongu kaarsi aluksella oikealle kiertääkseen vesipyörteen etelästä. Näin kaukana oli vielä suhteellisen hyvät mahdollisuudet kiertää myrskyn keskus, mutta aikaa ei ollut hukattavaksi.

    ”Väistöliikkeitä! Tämä se tästä puuttuikin”, Keetongu murahti. Irtotavarat syöksyivät lattian yli toiselle puolelle vahvassa kaarteessa.
    ”Tätä arvelinkin”, Guardian vastasi ja puristi Manfredin purkkia yhä tiukemmin.

    Tiedättekö, mikä pyörremyrskyssä on ironista? Minä osaan hallita niitä. Mutta ei, minut piti laittaa lasipurkkiin. Onko nyt hyvä mieli?
    ”Manu”, Guartsu ähkäisi. ”Sinä valuit itse ulos ruumiistasi.”
    Siinä se ironia.

    Tuulen riepottelu hieman laimeni myrskykeskuksen sivulla, mutta vielä äsken vallinnut myötätuuli kääntyi alusta vastaan. Keetongu lisäsi aluksen käyttötehoja siinä toivossa, että he pääsisivät pian myrskyltä karkuun. Tässä tilanteessa aluksen hajoaminen tietäisi varmaa kuolemaa. Matoranit lisäsivät hiiltä tulipesään entistä kovempaa tahtia ja jäähdyttivät sen hehkuvaa pintaa katosta tippuvalla vedellä. Salamat iskivät.

    Väistöliike kuitenkin osoittautui onnistuneeksi. He olivat päässeet irti pyörteen imusta ja ohittivatkin sen pian. Vaikka moottorit pyörivät suurella teholla, vastatuulen takia nopeus ei ollut juuri normaalia suurempi. Myrskyn ohittaminen loi kuitenkin uutta toivoa klaanilaisiin.
    Seuraavan puolen tunnin aikana sää parani vähitellen. Oli vielä sateista ja tuulista, mutta tuuli ei enää juuri riepotellut alusta. Guartsu irrotti köydet, jotka olivat estäneet häntä lentämästä ympäri alusta. Hän asetti Manun takaisin juomatelineeseen.

    ”No, tuon luulisi ainakin hidastavan mahdollisia takaa-ajajia”, Guartsu sanoi. Hän heilutteli harjansa kuivaksi tippuvedestä.

    ”Loppu näyttää helpommalta”, Keetongu totesi, ”Pääsemme varmaankin aika pian toiselle puolelle. Tällä säällä kuitenkaan tuskin kuitenkaan huomaamme mitään, kun lennämme väylän itäisestä aukosta. Kun sää selkenee ja löydämme sopivan saaren, meidän on parasta laskeutua hieman pidemmäksi aikaa. Kone on huollettava ja me kaikki olemme nokosten tarpeessa.”

    ”Ruokaakin pitäisi löytää”, Guartsu sanoi.

    Hei. Tehän voisitte tappaa jonkun. Kai niillä saarilla on jotakin pahissivilisaatioita?

    ”Me emme tapa ketään, jos ei ole pakko”, sininen Skakdi vastasi.

    Tunnin lentomatkan jälkeen he lensivät ulos maailmaan valtavasta, kuusikulmaisesta aukosta. Ulkona paistava aurinko ja suhteellisen tyyni meri näyttivät ihanilta Koilisväylän jälkeen.

  • Walsinats

    Bio-Klaani, Telakka

    Aamuauringon säteet herättivät Tehmutin. Hän oli nukahtanut puolivahingossa paperitöidensä ääreen Laivaston varatoimistoon. Keetongun Nynrah-retken aikana Tehmutilla oli normaalia enemmän töitä. Varsinkin nyt, kun asekauppiaita ja lipeviä puhujia oli laumoittain Klaanin ympärillä ja laivasto tarvitsi aseita. Keetongu oli yrittänyt purkaa Laivaston byrokratian mahdollisimman pieneksi, mutta töitä näytti riittävän.

    Tehmut otti kupillisen teetä höyrykeittimestä ja vilkaisi pöydällä olevia papereita. Muistiinpanoja Tongulta illalla tulleesta yhteydenotosta. Pitäisi viedä viesti Tawalle siitä, että Tongu poimi Guardianin ja Manfriidin (väsyneenä tekee virheitä, Tehmut mietti) Zakazilta. Hanki Cordak-panoksia. Laivaston varajohtaja oli ajatellut, ettei olisi korrektia lähettää Matorania Klaanin ykkösnaisen luo yhdeltätoista illalla.

    Telakan Matoranit olivat jo työn touhussa. Tehmut käppäili käytävällä kohti päähallia valitakseen jonkun työntekijöistä juoksupojaksi. Pian hän huomasikin yhden Kakamapäisen Onu-Matoranin nojaamassa tolppaan.
    ”Hei, sinä! Minulla olisi sinulle yksi homma. Korkeimmalta taholta vielä korkeammalle.”

    Matoran nousi tarmokkaasti ylös nähtyään Tehmutin ja vetäisi käden lippaan.

    ”Alokas Walsinats palveluksessanne, upseeri!”

    ”Me emme käytä sotilastermejä, Walsinats. Keetongu sanoo, että ne ovat torakanpenikoiden riikinkukkoilua”, Tehmut vastasi ja jatkoi: ”Mutta jos sinulla ei ole muuta, niin vie seuraava viesti admin Tawalle Bio-Klaanin rakennukseen Admin-torniin: Keetongu otti admin Guardianin ja Makuta Nuin kyytiinsä Zakazilta.”

    ”A. Aa. Admin. Tawallelle.”

    ”Jep. Ei hän sinua syö. Tämä on tärkeä työ. Luotamme kaikki sinuun, Walsinats.”

    ”Keetongu poimi admin Guardianin ja Makuta Nuin kyytiinsä Zakazilla.”

    ”Aivan. Juokse kuin tuuli, Walsinats! Et saa epäonnistua!”

    Walsinats vetäisi käden lippaansa ja pinkaisi juoksuun. Lähellä hallin uloskäyntiä hän kompastui suureen jakoavaimeen, mutta se ei lannistanut innokasta Matorania. Hän nousi heti ylös ja pinkaisi uuteen juoksuun.

    ”Kehuva asenne parantaa työilmapiiriä”, Tehmut sanoi itsekseen ja käveli takaisin toimistoonsa.

    Admin-torni, aula

    Pieni ja läähättävä Onu-Matoran katsoi sammakkoperspektiivistä Tawan työhuoneen suurta ovea. Hän oli päässyt tänne asti. Nyt oli hänen suuri hetkensä. Koko Bio-Klaanin tulevaisuus riippuisi siitä, pääsisikö hänen elintärkeä viestinsä perille. Walsinats korjasi asentoaan ja koputti oveen kolme kertaa. Ovi aukesi. Tawa istui pöytänsä takana lukien paperia ja seuraten turvanäyttöä sivusilmällä. Hän nosti katseensa paperista ja katsoi oviaukossa olevaa Matorania.
    ”Helei. Tule peremmälle”, Admin sanoi ystävällisellä, joskin väsyneellä äänellä. Walsinats käveli pöydän eteen ja katsoi huoneen seinälle hieman Tawan pään yläpuolelle.

    ”Keetongupoimiadminguardianinjamakutanuinkyytiinsäzakazilla.”

    ”Eh. Voisitko toistaa?”

    Walsinats seisoi jännittyneenä pääadminin pöydän edessä. Kahdenkymmenen sekunnin kuluttua hän sanoi: ”Keetongu poimi admin Guardianin ja Makuta Nuin kyytiinsä Zakazilla.”

    ”Vai niin. Kiitos tiedosta, Matoran hyvä. Tästä on minulle varmasti hyötyä”, Tawa vastasi ja rustasi jotain yhteen työpöydällä olevaan paperiin. Sitten hän alkoi lukea samaa paperia, mitä hän oli selannut ennen Matoranin saapumista.

    ”Olet vapaa poistumaan”, hän sanoi yhä paikallaan kököttävälle Walsinatsille viiden minuutin päästä.

  • Nynrah osa 5: Muonavajaus

    Kirikori II, Xian pohjoispuoli

    Höyrytoiminen ilma-alus lensi rauhallisesti Hopeisen meren yössä. Maata ei ollut juuri näkyvissä. Guardian ja Keetongu olivat päättäneet kiertää Xian pohjoiskautta, sillä kumpikaan ei halunnut altistaa operaatota Xialaisten arvaamattomalle tykkitulelle. Keetongu napsutteli kojelaudan koordinaattilaskinta.

    ”Laskelmieni mukaan pääsemme saavutamme Maailman Itämuurin ylihuomen aamulla”, Keetongu sanoi katsoen koelautaa, ”Hyvällä tuurilla ja selkeällä säällä löydämme Koilisväylän saman päivän iltapäivällä. Meri Xian ja Odinan välissä ei ole kaikista rauhallisinta aluetta, joten olisi enemmän kuin hyvä päästä Hopeisen Meren kapeimmasta kohdasta nopeasti.”

    ”Entä muonavarat? Et varmaankaan varannut ruokaa parille lisämatkustajalle?” Guartsu kysyi ja nousi katsomaan koordinaattorilaskimen näyttöä.

    Onko sinulla nälkä? Et vain haluaisi tappaa jotakuta?

    ”Me emme tapa ketään”, Guartsu sanoi Manulle. ”Ja sinä olet kaasua. Et sinä tarvitse ruokaa.”

    En tarkoittanutkaan ruokaa, Guartsu hyvä.

    ”Meidän on tosiaan pienennettävä päiväannoksia”, Keetongu vastasi välittämättä Manfredin telepaattisesta viestinnästä, ”Emmekä saa lisää ruokaa ennen kun pääsimme läpi Koilisväylästä. Nämä Xian lähisaaret ovat kuulemani mukaan aika pitkälti miinoitettuja. Guartsulla lienee sodanaikaista kokemusta Xialaisten miinoista?”

    ”Joo, onhan minulla”, Guartsu vastasi ja virnisti purkille.

    ”Karttojen mukaan väylän takana on muutama rauhallisempi saari. Siellä meidän pitää hankkia lisää muonavaroja ja varmaankin tappaa jotain, ellemme halua selvitä kasviravinnolla. Jos Nynrahin tilanne on pahempi, meidän on parasta olla paremmissa ruumiin voimissa. Milloin söitte viimeksi?”

    ”Muistan juoneeni teetä. Muuten, taisit mainita viestintälaitteistosta. Onko mahdollista viestittää Klaaniin tilanteestamme?”

    ”Jep, minulla on suora yhteys Laivaston tukikohtaan, ja se on toiminut hyvin ainakin tänne asti”, Keetongu vastasi ja otti luurin kojelaudan lokerosta suuren luurin. Hän paineli laivaston koodin lähettimeen ja nosti luurin korvalleen.

    ”Terve, Tehmut. Joo, ihan hyvin on sujunut. Tuota, joo, soitin, koska tarvitsisin palveluksen. Lähetä joku pojista viemään viesti Tawalle. Kyllä, suoraan Tawalle. Ei hän teitä syö. Nappasimme Guardianin ja Manun Zakazilta. Jep, Admin-Guardianin juuri. He ovat kunnossa. Ai niin. Yritä hankkia jostain lisää Cordak-panoksia. Niitä kuluu paljon.”

  • Hüfund uppoaa

    Klaanin saaren läsirannikko

    Kirikori II kiisi rannikkoa pitkin lähellä merenpintaa. Ämköö-vuori piirtyi taivaaseen oikealla. Keetongu istui ohjaimissa ja katseli kaunista maisemaa. Aurinko nousi vuoren takaa kullaten sen korkean huipun.

    Kasvavassa valossa Keetongu näki suurehkon kappaleen merellä lähellä rannikkoa. Se oli laiva, joka oli jättämässä laituria. Keetongu veti kojelaudan lokerosta suuret kiikarit ja katseli laivaa. Se oli Nazorakein sotapaatti.

    Ne olivat jo rannikolla. Oliko se jo alkanut? Olivatko pohjoisen kylät kaatuneet ja marssivatko Nazorakit kohti Klaanin muureja?

    Pitkään asiaa miettimättä Keetongu otti yhteyden Telakalle.

    ”Kuuleeko Tehmut? Tässä Kirikori II, Keetongu. Torakanpentujen rautapaatti edessäpäin, Ämkoo-vuoren länsipuolella. Eivät odota minua. Hyökkään. Lähetä kolme keskisuurta ja niin monta pommia kuin on varaa antaa.”

    ”Ei ole järkevää hyökätä kimppuun suin päin! En halua tästä uutta kauhejen yötä!” Kuului vastaus radiosta.

    ”Ne eivät odota minua. Ja nämä torakat kuolevat helpommin. Me olemme laivasto ja tämä on sotaa.”

    Keetongu käynnisti aluksen moottorit täyteen tehoonsa ja laskeutui aivan merenpinnan yläpuolelle. Hän lähestyi torakoiden Hürfundia tutkan alapuolelta. Keetongu ei ollut ennen taistellut sotalaivoja vastaan, mutta hän ei odottanut minkäänlaista ketteryyttä alukselta, joka makasi veden päällä.

    Päästessään ampumaetäisyydelle Keetongu käynnisti aluksen keulan sivuilla olevat Cordak-tuliaseet. Räjähtävät ammukset puhkaisivat Hürfundin rautakuoren ja sytyttivät sen miehistöhytit palamaan, mutta alus pysyi pinnalla.

    Aluksen komentaja Kapteeni 360 huomasin hyökkäyksen ja käski kaikki aseyksiköt pienemmän lentopelin kimppuun. Hän oli menettänyt jo yhden laivan ”kaktus-välikohtauksen” aikana, eikä hänellä ollut todellakaan varaa menettää toista.

    Hüfundin tykit alkoivat laulaa ja Keetongu pakotettiin kauemmas. Hän sai väistettyä suurimman osan ammuksista, mutta kaksi latinkia osui viistosti aluksen keulapanssareihin, jotka kuitenkin kestivät.

    Keetongu kaarsi Kirikori II:n saaren yläpuolelle, pois tykkien kantamalta. Kolme keskikokoista Klaanin laivaston ilma-alusta näkyi jo etelässä; ne tulivat täyttä vauhtia apuun. Keetongu otti niihin yhteyttä ja käski niitä lähestymään tutkan alapuolelta samalla kun Kirikori II, joka oli suurempia aluksia ketterämpi, ohjaisi tykkitulen muualle.

    Suunnitelman mukaan Klaanin alusten tullessa Keetongu kävi uuteen hyökkäykseen. Hän sai ammuttua hajalle yhden Hürfundin kansitykeistä, mutta joutui heti pakenemaan tykkitulta. Ketterä alus sai osuman peräsimeen, mutta Keetongu sai ohjattua sen kauemmas.

    Ansa toimi. Tehmut oli käskenyt miehiä pakkaamaan aluksiin muutaman niistä vähäisistä ohjuksista, joita Klaanilla oli. Nazorakein alus ei saanut väisettyä ajoissa ja ohjukset osuivat sen kylkiin ja ohjaamoon tappavan tarkasti. Alus upposi Klaanin saaren rannikon pohjamutiin eikä sitä nähty enää koskaan.

    Sinä iltapäivänä Keskiuusi kievari oli täynnä juhlivia Laivaston Matoraneja.