Avainsana: Summerganon

  • Zairyhin saari 17: Huomenna Klaanissa

    Tuntematon saari

    Summerganon, Kapura ja Seran kävelivät ulos synkästä ja ahdistavasta metsästä.Kapura johti joukkoa, eikä sanonut matkan aikana mitään. Myös Summerganon ja Seran olivat vaiteliaita. Kolmikko ei tuntenut uupumusta, vaan sai uutta energiaa ajatuksesta, että he olisivat pian taas Klaanissa.

    Kolmikko ei kohdannut vastarintaa ja pääsi näin ollen turvallisesti veneelle. Kotimatka alkoi, vaisuissa tunnelmissa. Vasta kun saari oli jäänyt kunnolla taakse, alkoivat Summerganon ja Seran kerrata matkan tapahtumia. Kapura otti osaa keskusteluun vain, kun häneltä kysyttiin tarkentavaa havaintoa johonkin. Omista seikkailuistaan Kapura pysyi vaiti.

    Seran piti huolen veneen ohjaamisesta, Summerganon istui ja sanoi silloin tällöin sanasen, mutta kaikenkaikkiaan matka oli hyvin vaitonainen. Kapura oli vaipuneena ajatuksiinsa.
    ”Olemmehan oikeassa suunnassa?” Kapura havahtui hetkeksi kysymään. ”Kyllä, kurssi on oikea”, vastasi Seran. ”Matka on luistanut sen verran hyvin, että olemme Klaanissa huomenna”, hän lisäsi ja sitten tuli taas hiljaisuus. Yön he viettivät pienehköllä saaripahasella, jotta saapuisivat virkeinä Klaaniin aamupäivällä.

    Ja niin tapahtui; aamun sarastaessa horisonttiin ilmestyi tuttu näky ja parin tunnin päästä Klaanin satama-alueen tutut rakennukset ja laiturit ottivat heidät vastaan. Aurinko paistoi, pimeys tuntui taas jääneen taakse.

    ”Kotona ollaan”, sanoi Kapura ja kiitti vielä Summerganonia ja Serania, jotka eivät viitsineet udella syytä Kapuran vaiteliaisuudelle. Kolmikko käveli yhdessä Klaanin linnaketta kohti ja hajaantui sen edustalla omille teilleen. Summerganon katsoi mietteliäästi Kapuran perään, mutta päätti sitten antaa asian olla.

    Sillä tärkeintä oli, että he olivat selviytyneet pieneltä, mutta mystiseltä ja tapahtumarikkaalta matkaltaan kotiin. Sillä Summerganon vaistosi, että kotona kaikkia Klaanilaisia vielä tarvitaan. Sillä vaikka nazorak-sodan myrsky oli vielä monelle klaanilaiselle pelkkä synkkä pilvenrepale aurinkoisella taivaalla, teki se myrsy kuitenkin koko ajan tuloaan.

  • Zairyhin saari 16: Paremmin kuin koskaan

    Vanha laboratorio

    Summerganon ja Seran astelivat varovasti sisälle. Metalliset koneet ja lasinsirut tuijottivat kaksikkoa vaitonaisina. Huoneen kuolleet juuret yhtyivät eräässä nurkassa, jonka ympärillä oli eniten lasinsiruja sekä muuta epämääräistä sälää.

    ”Kapura?” Seran huusi. Ei vastausta. Vain pieni veden väreilyä muistottava ääni.

    ”Kapura? Oletko siellä?” Summerganonkin yritti. Ei vastausta taaskaan, mutta veden väreilyä muistuttava ääni voimistui.

    Viimein Seran rikkoi hiljaisuuden joka vallitsi, kun kaksikko tutki vanhaa laboratoriota odottaen Kapuran hyppäävän varjoista tai lonkerohirviön vangitsevan heidän.

    ”Miksi täällä on näin valoisaa?” Seran kysyi. Summerganonkin ihmetteli: pieni ovi ei voinut tuoda suureen huoneeseen niin paljon valoa. Ulkoa ei tosiaankaan näyttänyt, että katossa olisi valtavasti reikiä. Summerganon päästi hämmästyneen huudahduksen katsoessaan kattoa varmistaakseen reikien määrän.

    Kattoa ei näkynyt. Sen sijaan huoneen katto oli väreilevän, kristallinkirkkaan nesteen peitossa. Neste näytti muodostavan kuvioita, mutta niitä ei erottanut selvästi. Väreilevä ääni voimistui?

    ”K-Kapura?” Seran kysyi katsellessaan katon omituista nestettä, joka valaisi huonetta. Hetken oli hiljaista. Sitten nesteestä kuului ääniä, joita kumpikaan kaksikosta ei kuitenkaan erottanut puheeksi.

    Hetken Toat seisoivat siinä katselemassa ihmeellistä nestettä. Hetken Summerganon luuli erottaneensa nesteessä omat kasvonsa, mutta ne hävisivät nopeasti. Myös Seran näytti lumoutuneen mystillisestä mutta jollain oudolla tavalla kauniista nesteestä, joka taianomaisesti leijui katon tuntumassa.

    Sitten oviaukkoon ilmestyi tumma hahmo. Se puoliksi käveli ja puoliksi leijui ilmassa. Välkehtivän kaasumaisen nesteen valossa Toa-kaksikko erotti hahmon selvästi.

    ”Kapura?” Summerganon kysyi hiljaa, mutta tiesi jo vastauksen. Hahmo ei millään osoittanut huomaavansa häntä tai Serania. Se oli Kapuran keho.

    Sitten kaikki pimeni.

    Seran ja Summerganon tajusivat nesteen pudonneen maahan. Se tuntui kylmältä ja kaasumaiselta. Neste väreili hiljaa ja sitten katosi.

    ”Kiitos”, Kapura sanoi jälleen omassa kehossaan.

    ”Kapura?” Seran kysyi. ”Mitä… mitä tuo oli?”

    ”En tiedä”, Kapura sanoi hiljaa ja lähti kävelemään kohti ovea.

    ”Onko kaikki kunnossa?” Summerganon kysyi Kapuralta, joka oli jo ehtinyt ovensuulle.

    ”Paremmin kuin koskaan”, Kapura sanoi pidettyään dramaattisen tauon. ”Paremmin kuin koskaan.”

    [spoiler=Kröhm.]Hieman lyhyt, mutta vie tarinaa eteenpäin.[/spoiler]

  • Zairyhin saari 16: Kapuran pelastajat

    Pieni saaripahanen, jossain merellä

    Sade piiskasi Summerganonia ja Serania, jotka kyhjöttivät pienellä luodolla keskellä synkkää merta. Oli yö ja aivas oli pilvessä, eikä tähtiä näkynyt. Seran katseli äänettömänä kaksikon päivällä kyhäämän nuotion jäännöksiä. Sade oli sen sammuttanut, eikä heillä ollut voimia ja intoa enää väkertää suojaa. He vain istuivat puun runkoon nojaten ja odottivat

    Summerganon oli kietoutunut viittaansa, jota sade kasteli. Tuona synkkänä, sateisan yönä Summerganonin mieleen tulvahtivat muistot matoranien ystävällisyydestä ja ne lämmittävät hänen mieltään, mutta toivat pintaan myös haikeita ajatuksia. He olivat kaukana Klaanista, merellä, sateisan yönä.

    Kaksikko oli tietoisesti valinnut saaren mahdollisimman läheltä saarta, jonne Kapura jäi. Saarta, jonne Kapura jäi toteuttamaan kohtaloaan, mikä se ikinä sitten olikin. Kolme hyvettä tai ajatus Suuresta hengestä ei ollut koskaan johdattanut Summerganonia orjallisesti eteenpäin, mutta sinä hetkenä, jolloin Summerganon ja Seran päättivät lähteä saarelta, oli jokin suurempi saanut heissä vallan. Vai oliko? Kenties se oli vain hetken mielijohteesta tullut päätös, mutta he uskoivat, että saarelle jääminen oli osa Kapuran kohtaloa. Tuo saari oli yhä heidän näköpiirissään. Ja tuona sateisena yönä, kun Seran ja Summerganon istuivat sammuneen nuotion äärellä, puuhun nojaten, näkivät he miten pilvet rakoilivat ja yksinäinen tähti ilmestyi tuon saaren yläpuolelle.

    Aamulla kumpikaan ei tiennyt, oliko koko yö ollut unta tai sitä, milloin he olivat nukahtaneet, mutta heissä oli syttynyt toivo. He haistoivat raikkaan meri-ilman, aurinko paistoi ja tuntui, kuin heidän voimansa olisivat palautuneet ihmeen kaupalla tuona yönä.

    ”Kapura tarvitsee meitä”, Seran totesi hiljaa ja Summerganon nyökkäsi. He astuivat taas veneeseen ja Seran ohjasi sen kohti saarta, jonne heidän toverinsa oli jäänyt.

    Tuntematon saari, eli ”Zairyhin saari”

    Summerganon ja Seran ankkuroivat veneen kallioiselle rannalle matalikkoon ja kahlasivat kuiville. Päivänvalossa, positiivisella mielellä kohdattuna saari ei tuntunut heti niin uhkaavalta, vaikka se oli läpeensä villi ja suuret pedot vaanivat siellä.
    ”Pitäisikö meidän suunnatta sinne, missä viimeksi kadotimme Kapuran?” kysyy Summerganon Seranilta, joka tyyvyy vain mumisemaan hyväksyvästi. Kaksikko suuntaa päättäväisesti kohti tiheää metsikköä, aivan kuten viime kerrallakin.

    Heidän kimppuunsa ei käyty. Aivan kuin saaren ikivanhat, villit pedot ja voimat olisivat lamaantuneet. Summerganon kääntyi katsomaan taakseen. Metsikkö tuntui ikäänkuin umpeutuvan heidän takanaan, eikä rantaa näkynyt. Mutta nyt se ei pelottanut. Seran jatkoi päättäväisesti eteenpäin ja Summerganon seurasi, tarkkaillen jatkuvasti ympäristöä. Hetkessä kaikki muuttui painostavaksi ja kaksikosta tuntui, kuin he olisivat matkalla pimeyden sydämeen.

    ”Suga, katso!” Huikkaa Seran ja Summerganon kiinnittää huomionsa taas reittiin pimeiden puskien sijaan. Heidän edessään on juuria. Valtavia juuria, osa katkenneita, osa kunnossa. Ne jatkuvat käytävämäiseen aukkoon tiheässä metsässä. Sinne, minne Kapura silloin katosi. ”Ole valmis”, Summerganon sanoo ja vetää miekkansa esille. Seran tekee samoin ja niin kaksikko astelee juurikkoa seuraten kohti metsän tiheintä aluetta.

    Juuria täynnä oleva polku vei kymmenen metrin jälkeen jyrkästi alaspäin ja he saapuivat pimeään, varjoisaan paikkaan. Puut kasvoivat tiheästi heidän ympärillään ja heidän edessään oli kallio, jonka huippu työntyi ulospäin varjostaen puiden raskaiden oksistojen kanssa; auringonvaloa ei juuri päässyt läpi. Juuria oli siellä täällä, mutta ne olivat paikallaan. Puuseinämän takaa näkyi jotain harmaata, jokin rakennus. ”Tuolla…” Seran kuiskasi ja Summerganon katsoi hiljaa puiden läpi. Yhtäkkiä hän lähti juoksuun ja Seran seurasi esimerkkiä. Oksat katkottiin tieltä pois, eteen osuvat juuret kokivat kovia. Kaksikko kampesi itsensä kasvillisuus-seinän läpi ja sen läpäistyään heidän eteensä levittäytyivät maahan lysähtäneet ruosteiset ovet ja valtava halli. He astuivat sisään. Jostain kuului ääniä.

    Summerganon ja Seran pitivät miekkansa valmiina kävellen hitaasti eteishallia eteenpäin. He kuulivat korisevia, uhkaavia ääniä. Ehkä se oli vain kuvitelmaa, ehkä ei, mutta he tunsivat, että Kapura oli lähellä. Ja jokin muu.

    [spoil]Kiitokset Kapuralle ohjauksesta.[/spoil]

  • Zairyhin saari 15: Se pahuksen saari

    Luola

    Nimetön hahmo seisoi yhä. Vanha, metallinen laite oli jo hiljentynyt.
    ”Mene”, hahmo sanoi. Yksi huoneen varjoista liikahti.

    Varjo lähestyi nimetöntä hahmoa hitaasti. Se muistutti etäisesti Matorania. Kävellessään hahmoa kohti varjo vähitellen sai muotoa. Se piteni. Se kasvatti siivet. Se piteli kädessään kirvestä. Eikä se ollut enää pelkkä varjo.

    ”Mene”, huoneen toinen henkilö toisti ja katsoi ainoata asiaa huoneessa joka muistutti häntä ajasta, jolloin hänet tunnettiin vielä nimellä Jouera. Ja Gande, hänen lajinsa mytologinen jumalhahmo, työntekijän turva ja työttämän tuhoaja seisoi hänen edessään.

    ”Tiedät, ketä etsiä”, entinen Jouera sanoi ja katsoi lievästi vapisten hahmoa, jota hänet ja kaikki muut oli opetettu pelkäämään. Gande jatkoi matkaansa ja katosi hiljalleen, jättäen jälkeensä vain Matoranin varjon. Varjo katosi seinän läpi. Nyt yksin luolamaisessa huoneessa seisova henkilö vaipui ajatuksiinsa.

    Kumpa voisin unohtaa.

    Bio-Klaanin linnoitus

    ”…Ja sinä löysit hänet käytävältä?” epäuskoinen hoitajamatoran toisti. Summerganon nyökkäsi.
    ”Tilanne on aika vakava”, hoitajamatoran toisti hiljaisena. ”Elimet saamme kyllä korvattua, öh… jotenkin. Voi olla, että joudumme siirtymään mechapukuun. Mutta en puhu siitä. Kehossa ei vaikuta olevan… ketään. Elintoiminnot yrittävät epätoivoisesti toimia. Mutta jotain mätää tässä on.”

    Summerganon katsoi ulos hoitajamatoranin leikkaussalin ikkunasta.

    ”Se pahuksen saari.”

    [spoil]Toivottavasti Sugaa ei haittaa hänen hahmonsa käyttö.[/spoil]

  • Zairyhin saari 14: Köynökset virtaavat Arkistoon

    Bio-Klaani

    Summerganon oli pinteessä. Hänen näkönsä sumentui. Mutta sitten se loppui. Kipu oli yhä Summerganonin kurkussa, mutta juuret olivat hävinneet. Kapura katsoi yhä liikkumattomana häneen tyhjällä katseellaan eikä näyttänyt huomaavan mitään erikoista.

    ”Ka-kapura?” Summerganon köhi. Kapura kaatui kolisten lattialle. Summerganon meni tutkimaan lähempää ja huomasi pienen, juurenmentävän aukon siinä, missä Kapura oli hetki sitten seisonut sekä muutaman reiän Kapuran jalanpohjan panssareissa.
    ”…Mitä?”

    Bio-Klaani, Arkisto

    Vaehran luopui hetkeksi nauhan tutkimisesta ja lähti hakemaan lisää kirjoja Arkistosta. Harmi, ettei Kepellä ollut aikaa auttaa. Missähän Kepe tällä hetkellä oli?

    Miksi aina kuusi?

    ”Kuka siellä?”

    Kerro minulle kaikki, mitä tiedät…

    Lattiaan ilmestyi pieni särö. Vaehran katsoi hätääntyneenä ympärilleen.

    Makuta Itrozista.

    Lattia halkesi pienesti, ja pieni juurimassa työntyi ulos.

    ”Nimdaako tavoittelet?” Vaehran sanoi uhkaavasti. Tuon kokoinen vihollinen ei pelottanut edes kokematonta taistelijaa.

    Ei, en tavoittele.
    ”Ooh olen mysteerinen”-Skakdi. Groteski varjomassa, joka leikkii Nukeilla. Sotilashyönteiset. Saastainen Skakdi, jota nimetessä Suurilla Olennoilla on ollut hauskaa. Tiedemies-Makuta, joka leikkii liian suurilla asioilla. Aivan kuten muutkin tiedemiehet. Laji, joka on yhtä katkera kuin minä.

    Luuletko, että minä en tietäisi.

    Ai niin, skannaan muistiasi. Älä anna sen häiritä.

    He ja heidän sotansa HYVYYDEN LIITTOUTUMAA vastaan. Seikkailija-Toa, jolla on salaisuuksia menneisyydessään ja ylieeppinen harppuuna. Petturi, joka on hämännyt teitä sinisilmäisiä koko ajan. Onko hän syrjäytynyt pelinappula, menneisyytensä salaava lumirakennelma vai jokin muu? Kivääriään palvova Skakdi. Tekojaan syystäkin katuva tiedemies.

    Suojaisitte muistinne paremmin.

    Elämä tai kuolema.

    Ei ̡väl͢iä̧.

    e͖ͨ̚l̦͓̝̣̪̏̆ͩͦ̈ͯͮ̀ͅä̱͛̄̃͟m̮̲̆ͣ͘ä̻̲̲̻̩̯̀

    k̶̈́͏̯͍̬̘ù͎̲̰̣͕͍͔̩̅̃o̶̯̝̟͚̯̣̩̬͎̓ͧͬ͑̇ͧ̈́̈͞l̶̗̤̟͑͐͐ͧ̆e̶̱̜̮͖͈̺̟̾͊̿ͮ͊͘ͅm̤̫͉͔̗͛͒͆ͪ̊̿ͪͥa͓̫͔̱̰̒̄͒ͤ̓ͮ͛͝

    k̫̻̝͉̝͚͙̞͎̥̬̝̪̮͙̲̒̌̓̏̂̋ͬͥ͐ͬ́͢ő̵̲̠͔̣̱̪͚͙̯̮̺̭̻͐̆̀͡s͌̀̋͐̐̏ͭ̑ͫ̕͞҉̞͕͉͉̙̘̱̬͍̹̼͉̜̹͍̀t̷̠̻̦̼̺̺̟͙͎̟̠͎̗̩̃̒̿ͯ̓̄̂ͤ̏̑ͤ̊͆ͨ̍̀̚̚͘͠͡o̷̧̟̝̻̰̞̫̯̺͉̹͉͂͑͆͂͑ͯͤ͒͋͑͐̓̀͜͠

    Herättyään horroksen tapaisesta tilastaan Vaehran huomasi hyökkäääjän olevan poissa.

  • Zairyhin saari 12: Zairyh saapuu Klaaniin

    Tuntematon

    Hiljaisuus.

    Huoneen esineet olivat pölyn peitossa. Katossa ei roikkunut yhtäkään lamppua valaisemaan kalliomaisia seiniä tai koristeellista mattoa. Ainut elonmerkki huoneessa oli täysi hedelmäkulho lipaston päällä. Metallinen laatikko sekä taitavasti kirjailtu nojatuoli sijaitsivat huoneen vastakkaisilla seinillä. Nojatuolilla istui huoneen ainut elävä asia liikkumattomana.

    Se ei nukkunut.

    Hahmon piirteitä oli vaikea erottaa pimeässä huoneessa. Nojatuolin vieressä lattialla makasi mytyssä hahmon ainut vaatekappale: vanha tummansininen viitta. Sen päällä ei näkynyt pölyä.

    Korkea ääni rikkoi huoneen harmonian.

    Oli nojatuolissa istuva hahmo yllättynyt tai ei, hän ei näyttänyt sitä vaan nousi hiljaa seisomaan. Tummansininen viitta nousi maasta ja kiinnittyi hänen selkäänsä. Hahmo kuulosteli ääntä ja paikansi nopeasti sen lähteen.

    Metallisen laatikon ruutuun oli syttynyt vihreä valo.

    Meri

    Zairyh oli liikkunut päiviä. Kaksi Toaa olivat ohittaneet hänet mutta kiitos paksun sumun he eivät tienneet Zairyhistä. Bio-Klaanin saari näkyi jo horisontissa.

    Zairyh kolusi Kapuran muistia, mutta ei löytänyt mitään kiinnostavaa. Toan lempipaikka Klaanin pihalla. Klaaniin hyökänneet metalliset tappokoneet. Välähdyksiä Zairyhin kotisaaresta. Zairyh palasi yhä uudestaan erääseen muistoon. Viittaan kietoutuneen hahmon muistoon. Hahmo näkyi vain välähdyksen verran, aivan kuin muistot saaresta. Mutta oliko se todella yksi heistä? Jos oli, mitä hän suunnitteli?

    Lautan iskeytyminen Klaanin saaren rantahietikkoon keskeytti Zairyhin ajatukset. Kiitos Kapuran suojaamattoman mielen hän tunsi loistavasti koko linnoituksen ja sen ympäristön. Zairyh käveli sataman halki yrittäen näyttää mahdollisimman vähän psykopaattiselta hirviökasvilta, joka on Toan ruumiissa. Kerran tai pari muutama Matoran katsoi häntä oudosti, mutta pikainen mielensisäinen hyökkäys hoiteli tuijottajan. Zairyh nauroi mielessään suojaamattomille mielille ja palautti muistiinsa lauseen, jonka oli kuullut joskus liian kauan aikaa sitten.

    ”Muisti. Et tarvitse lahjontaa muuttaaksesi motiiveja. Et tarvitse uhkailua muuttaaksesi puolta.”

    Portinvartijamatoranit lähestyivät. Kapuran muistia penkoessaan Zairyh oli saanut selville, että Matoranit tunsivat Kapuran vain ulkonäöltä. Vaikka kaksi Toaa olisivat levitelleet tarinaa saaren tapahtumista, Matoranit todennäköisesti päästäisivät hänet sisään.

    Zairyh käveli. Hän toisi nimeä mielessään.

    Vaehran. Vaehran.

    Kävellessään eräällä autiolla käytävällä Zairyh kuuli hämmästyneen äänen takaataan.

    ”Kapura?” Summerganon kysyi.

    Zairyh kääntyi Toaa päin ja katsoi tätä kylmästi.

    ”Et ole nyt oma itsesi”, Summerganon sanoi. Zairyh oli hetken hiljaa.

    Mistä arvasit?

    Kapuran ruumiista syöksyi ulos juuria. Ne kiertyivät Summerganonin kurkun ympärille.

  • Zairyhin saari 9: Kadotettu Kapura

    Tuntematon saari

    Kapura käveli poispäin, eivätkä Summerganon ja Seran voineet tehdä juuri mitään. Juuret pitivät heitä tiukasti otteessaan. Epätoivo valtasi heidät, kun Kapura katosi tiheikköön, eikä hänen askeliensa ääntä enää kuulunut. Mutta juuri kun Summerganon oli sulkemassa silmänsä epätoivon saadessa vallan, hellitti juurten ote. Myös Seran huomasi tämän ja hetken päästä he saivat rimpuiltua itsensä irti.
    ”Tämä ei ole mikään normaali kasvi tai juuri, tämä tuo mieleeni sen…”, Seran sopersi.
    ”…Morbuzakhin”, täydensi Summerganon pelokkaalta kuulostaen. Hän ei kuitenkan tiennyt, miten lähellä totuutta tämä mielenyhtymä oli ja he jättivätkin speklaatiot juurien alkuperästä sikseen. ”Jokin kiinnitti sen huomion, kun pääsimme yhtäkkiä irti”, Seran totesi ja katseli ympärilleen. ”Toivotaan, että Kapura on kunnossa”, huokaisi Summerganon huolestuneesti.

    Summerganon ja Seran yrittivät seurata Kapuraa, mutta juuret laittoivat hanttiin ja heilahtivat lujaa. Kaksikko paiskautua taaemmas. ”Se tai ne, mikä lienee, ei halua meidän seuraavan toveriamme”, Summerganon sanoi miettiväisesti. ”Se voi olla ansakin”, hän jatkoi ja sai heti täydennystä Seranin suusta: ”…tai sitten meidän on jätettävä Kapura oman onnenasa nojaan ja antaa hänen tehdä sen, mikä täytyy”

    Kaksikko käänsi selkänsä suunnalle, johon Kapura oli mennyt ja käveli hitaasti poispäin, kohti tulosuuntaa. Äänettömästi tehty yhteinen sopimus tuntui pakottavan heidät lähtemään. ”Yritetään löytää toinen tie Kapuran luokse, emme voi tehdä nyt muutakaan”, Seran sanoi ja alkoi jo kuulostaa vähän pirteämmältä. Summerganon ei ehtinyt vastata, vaan huusi: ”VARO!”

    Valtava, hyönteismäinen rahi syöksyi jostakin metsiköstä heidän kimpuunsa. Seran ja Summerganon väistivät sen nipin napin. ”Miten mikään tuollainen voi elää tällaisessa paikassa?” puhisi Seran noustessaan maasta. Summerganon oli ottanut miekkansa esiin ja noin kaksi kertaa toan pituinen rahipeto katseli miekkaa epäröiden. ”Se ei vaikuta kovin hyvinvoivalta”, sanoi Summerganon ehkä jopa hieman otusta säälien. Peto oli kuonan ja kuran peitossa ja sen julmasta ulkonäöstä, joka toi etäisesti mieleen Nazorakin, huolimatta sen silmistä paistoi pelko Summerganonin miekkaa kohtaan ja epätoivo: tälläkään kertaa se ei saisi saalista. Se oli kuitenkin luontainen tappaja ja valmistautui murskaamaan molemmat toat, ellei kaksikko tekisi jotain. Niinpä Seran hyökkäsi sitä kohti hämätäkseen ja juuri kun peto valmistautui sivaltamaan terävillä kynsillään Seranin vatsaan ammottavan haavan sai peto tuntea kyljessään Summerganonin miekan terän.

    Peto hoiperteli haavoittuneena ja Seran ehti täpärästi sen alta; olennon vasen jalka kuitenkin potkaisi Summerganonin syrjään ja toa vieri kuraista mäkeä alas kohti rantaa, jossa heidän veneensä oli. Rahi oli vihasssaan ja epätoivossaan hurja ja lähti Seranin perään, joka puolestaan oli sännännnyt Summerganonin avuksi. ”Jos noita on täällä lisää, tulee vielä tukalat oltavat. Se ei ole mitenkään yliluonnollisen voimakas, mutten ole koskaan nähnyt vastaavaa. En tiedä mitä sille tekisi…” sopersi Summerganon ja Seran nyökkäsi ja sanoi: ”Lähdetään siis”

    Ja kaksikko hyppäsikin veneeseen ja vedestä erossa pysyttelevä rahi jäi rannalle nuolemaan näppejään. ”Mikä tuo oli?” ihmetteli Summerganon veneen lipuessa turvallisen välimatkan päähän. ”En tiedä. Tämä saari on mystinen paikka. Aivan kuin meidät olisi haluttu pois”, vastasi Seran. ”Niin. Mutta jostain syystä se, että jätimme Kapuran ei tunnu läpeensä väärältä” Summerganon pohdiskeli. ”Tuntuu oudolta”, hän jatkoi.

    Summerganon ja Seran vajosivat väsyneinä veneen pohjalle. Saari oli vaikuttanut heihin jollain oudolla tavalla ja tuo rahi, ilmeisesti muinaisen maailman unohtunut peto oli myös heitä uuvuttanut. Summerganonin viitta oli kurainen ja miekka oli tahrautunut mystisen pedon vihertävästä verentapaisesta nesteestä. Kaksikon tietämättä vene lipui pikkuhiljaa yhä kauemmas rannasta ja sumu peitti saaren. Vielä nukahtaessaankin Summerganon ja Seran miettivät unenomaisia kokemuksiaan saarella ja sitä, miksi heidän vastuuton tekonsa tuntui nyt viisaalta. ”Ei huolta, emme jätä sinua Kapura”, Seran sanoi itsekseen.

  • Zairyhin saari 7: Telepaattinen hyökkäys

    Tuntematon saari

    ”…Liikkuiko joku äsken meidän takanamme?” Seran kysyi huolestuneena ja kääntyi ympäri. Ei mitään. Ei Rahia. Seran katsahti turhautuneena ympärilleen. Ei mitään tavallisesta poikkeavaa. Vain kasvusto, pääosin vihreät juuret, oli kasvanut huomattavasti. Mutta eiväthän kasvit päästäneet hiiviskelyn ääniä.
    ”Ehkä se oli joku Rahi?” Kapura ehdotti vaikka ei nähnyt Raheja missään. ”Olisipa minulla jälleen se Rahien käyttäytymisestä kertova kirja mukana. Ehkä se kertoisi Raheista, jotka osaavat kätkeytyä kasvustoon.”
    ”Tai ovat näkymättömiä”, Summerganon sanoi hiljaa. Ketään ei miellyttänyt ajatus näkymättömästä Rahista, joka hiiviskeli heidän takanaan.

    Vain yksi.

    ”Sanoitteko te juuri jotain?” Kapura kysyi. Oudot sanat jäivät kaikumaan hänen päähänsä.
    ”Se ei ilmeisesti ollut mielikuvitustani”, Seran sanoi mietteliäänä.
    ”Vaikuttaa mielensisäiseltä iskulta”, Summerganon sanoi. Ketään ei myöskään miellyttänyt ajatus älykkäästä, näkymättömästä Rahista, joka käytti mielenvoimia.
    ”Vai oliko se Rahi?” Kapura lausui kaikkia polttelevan kysymyksen ääneen. Jälleen jokin rasahti.

    Vain yksi.

    ”Pitäisikö häipyä”, Kapura sanoi mutta kuulosti enemmän mietteliäältä kuin pelästyneenä. Matka olikin ollut melko tylsä.
    ”Kenenkään mieli ei taida olla suojattu?” Seran varmisti. Seurasi hiljaisuus.
    ”Okei, ehkä meidän pitäisi lähteä. Ei täältä kuitenkaan mitään löy-”, Summerganon aloitti.

    Aika

    ”Juostaan!” Kapura huikkasi ja kaatui rähmälleen maahan. Hänen jalkansa olivat sotkeutuneet kasvillisuuteen.
    ”Miten me kaikki onnistuimme jäämään kiinni näihin juuriin”, Summerganon sanoi mietteliäänä auttaessaan Kapuraa ylös. Seran hakkasi hänen jalkansa ympärille kietoutuneita juuria.

    Teidän osaltanne se on

    ”Niinpä. Miten ihmeessä”, Kapura sanoi hiljaa. Jokin rasahti jälleen, mutta tällä kertaa ääni kuului selvästi, aivan kuin jokin viidakossa lymyävä ei välittänyt enää piileskellä.
    ”Hei muuten, näissä mielensisäisissä viesteissä voi olla järkeä”, Summerganon sanoi. ”Miten nämä nyt menivätkään? Ensin sanottiin ’Vain yksi.’. Sitten-”

    Ohi

    Maan alta, puiden latvoista, syvältä viidakosta ja muista lukemattomista paikoista syöksähti vihreitä juuria. Mutta nämä eivät vaikuttaneet kasvimaiselta. Ne tönivät toisiaan, aivan kuin kilvoitellen parhaasta paikasta. Ja ne osoittivat tiettyyn pisteeseen. Juuriin sotkeutuneet Seran ja Summerganon näkivät sen. Juuret olisivat nähneet sen jos niillä olisi silmät.

    Ne osoittivat Kapuraa.