Klaanon

Avainsana: piru

  • Nynrah osa 26: Kaasuansa

    Nynrah, Takomo

    ”Miten hemmetissä me pääsemme tuon yli.”
    Manu ei ollut tyytyväinen tilanteeseen. He olivat saapuneet isoon saliin, joka kuitenkin oli kohtalaisen täynnä metalli- ja lasiputkia. He olivat suurella metallikorokkeella. Pronssinväriset seinät hohkasivat kuumuutta. Korokkeen ympärillä oli tasainen, kupliva, vihreä happomeri, joka jatkui muutaman kymmenen metriä eteenpäin, kunnes vastaan tuli toinen koroketaso. Se oli seinän vieressä, ja seinässä oli ovi. Ovi oli pyöreä ja pronssinen, kuten muukin huone.

    ”Minä en tiedä”, Guardian sanoi ymmällään. He eivät olleet odottaneet tulevansa…
    ”… pannuhuoneeseen?” Keetongu sanoi kysyvästi.
    ”No jos sitä voi kutsua siksi”, Manu sihisi. Jostain pääsi kuuma höyrypurkaus.
    ”No, emme me tähän voi jäädä”, Guardian sanoi reippaasti.
    ”Vaan?” Manu äyskäisi. Guardian ei ollut kuulevinaan. Hän tutki heidän vieressään olevaa laitetta. Keetongu taas tutkaili avointa lasiputken päätä, joka oli tasanteen reunalla. Putki kiemurteli heidän ylleen ja katosi jonnekin muiden sekaan.

    Makuta Nui kyllästyi odottamiseen ja yritti lentää. Hän kuitenkin sai höyrypurkauksen naamalleen ja oli pudota happoon. Keetongu auttoi tasanteen reunalla roikkuvan Makutan ylös.
    ”Jos happopinta olisi ollut parikin metriä ylempänä, olisit puoliksi vainaa”, Tongu sanoi.
    ”No, puoliksi”, Manu huokaisi.

    Guardian tuli heidän luokseen.
    ”Tuossa putkessa on melkoinen imu”, hän virkkoi, ”ja taidan nyt tietää, mitä tuo laite tekee.”
    ”Ja?” Tongu ja Manu sanoivat yhteen ääneen.
    ”Tulepas Manu vähän tännepäin”, Guardian sanoi viekoittelevasti.
    ”Ööh?”
    Guardian käveli laitteen luokse Manu käsipuolessaan. Sitten hän äkkiarvaamatta nosti Makutan ilmaan ja heitti hänet laitteen päällä olevaan suppiloon. Kiljaisten Makuta katosi laitteen sisään. Kuului kolinaa, ja pian laitteen alareunassa olevasta putkesta vieri esiin tölkin näköinen esine, joka oli suunnilleen sen kokoinen, että Toa mahtuisi sen sisään tiukasti pakattuna.

    ”Ei minulle voi tehdä tällaista! Olen varjojen herra, ilkeä tiedemies, pimeyden valtias! Ei minun arvolleni sovi tällai-”
    Guardian oli jo vierittämässä Manua pois laitteen luota. Skakdi työnsi Manun lasiseen putkeen, ja vetävä voima sieppasi purkin mukaansa. Kuului karjumista ja kolinaa, kun purkki liikkui putken sisällä. Nyt sekä Guartsu että Tongu tarkkailivat toista tasannetta. Hetken kuluttua sen yllä olevasta lasiputken avoimesta päästä putosi metallipurkki tasanteelle. Purkin kansi rikkoutui Makutan käden lävistäessä sen. Kiroileva Makuta Nui nousi ulos aivan liian ahtaasta purkista ja katseli sitten hetken ympärilleen. Guardian hymyili. Manu heristi nyrkkiään hetken ja väänsi sen jälkeen vipua oven vieressä. Haposta nousi metallisilta tasanteiden väliin. Klaanilaisparivaljakko käveli sillan yli Makutan luokse.
    ”Ja mikähän idea tuo, piru vieköön, oli olevinaan?”
    ”No, ainakin se toimi”, Guardian sanoi virnistäen. Tongukin hymyili.

    He kulkivat ovesta. Käytävä oli niin ikään pronssinen, mutta sitä valaisivat vihreät lamput. Ritilälattian alla kiehui vihreä happo.
    ”Mitähän ainetta tuo on?” Manu pohti. ”Se ei näytä miltään tuntemistani hapoista. Yleensä ne ovat värittömiä tai –”
    ”Jooospa jättäisimme kemian oppitunnin ja keskittyisimme ongelmaamme”, Tongu äyskähti. He olivat nimittäin tulleet toiselle ovelle, joka näytti olevan lukossa. Tongu yritti vääntää pyöreää kahvaa, mutta se ei liikahtanutkaan.
    ”Minulla on ikävä tunne…” Manu aloitti ja kääntyi katsomaan taakseen – juuri sopivasti nähdäkseen Avhrak Van sulkevan sisäänkäynnin. Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:n ääni alkoi kaikua käytävässä:
    ”Tämä on jälleen naurettavan helppoa, pojat. Menette tavalliseen kaasuansaan.”
    ”Ai, ei oikein teidän majesteettisen koreutenne tapaista”, Manu sanoi, ”järjestää näin tavanomaista ansaa.” Kaasu alkoi virrata eräistä rei’istä huoneen seinissä.
    ”Ei niin. Olisin oikeasti halunnut säästää teidät nähdäkseni, mutta en todellakaan voinut olla kokeilematta, millainen olisi kaasuansa yhdistettynä happoansaan.”
    Hänen puhuessaan ritilälattian alla olevan hapon pinta alkoi kohota uhkaavasti.
    ”Senkin sairas sekopää!” Keetongu huusi.
    ”Otan tuon kohteliaisuutena sinulta, ystäväiseni. Nyt, paetkaa. Haluan kuitenkin loppujen lopuksi nähdä teidät elävinä.”
    Manu pyöritteli silmiään.

    Tilanne alkoi olla tukala.
    ”Mitä, jos vain kuolisimme tänne? Ei saisi tavata meitä”, Manu ehdotti. Guardian pudisti päätään. Hän yritti keksiä ratkaisun. Keetongu yski. Hän oli pisin, joten häneen kaasu vaikutti ensimmäisenä.
    ”Neurotoksiinia. Pyh”, Manu hymähti. Sitten hän istahti lattialle ja alkoi meditoida. Kaikki yrittivät ahdistuneena etsiä ulospääsyä tilanteesta.

    Kun happo oli saavuttanut ritilälattian ja klaanilaisille tuli entistä tukalampi olo, Manu nousi seisomaan ja sanoi:
    ”No niin, antakaapa vanhan Manfredin pelastaa tilanne.”
    Guardian katsoi kysyvästi Manua, ja Keetongu kaatui tajuttomana lattialle. Manu tarttui kiinni katossa olevista putkista ja repi niitä irti. Lisää kaasua alkoi vapautua.
    ”Mitä sinä teet!” Guardian, joka tunnusteli Tongun pulssia, ähkäisi epätoivoisena.
    ”Lisään kaasua”, Manu vastasi seesteisesti ja jatkoi putkien repimistä. Hän repi jokaisen putken irti. Kaasua tuli huoneeseen jo niin paljon, että oli hankala hengittää.
    ”Nyt – hengittämättä pari sekuntia, kiitos”, Manu ilmoitti ja veti syvään henkeä. Guardian teki samoin.
    Ei sillä, että välttämättä selviäisimme hengissä tästä, mutta kannattaahan jotain yrittää, Manu viestitti. Guardianin keuhkot olivat tyhjentyä hätkähdyksen voimasta. Keetongu ei hengittänyt. Hänen tapauksessaan tilanne oli paha.

    Kului hetkinen. Sitten ovet räjähtivät ulospäin.
    Guardianin korvat soivat voimakkaasti, mutta muuten hän oli jokseenkin kunnossa. Kaasu pääsi nyt ulos kummastakin ovesta.
    ”Mitä sinä teit?” Guartsu huusi Manulle.
    ”Älä huuda!” Manu huusi takaisin.
    ”ANTEEKSI”, Guardian karjui takaisin.
    ”KAASUN TILAVUUS KASVOI ISOMMAKSI KUIN HUONEEN TILAVUUS. OLISIMME IHAN HYVIN VOINEET KUOLLA PURISTUKSIIN, MUTTA OVET MENIVÄT RIKKI ENSIN.”
    ”HUUTAMINEN TEKEE SINUSTA HIENON KUULOISEN.”
    ”AI? IHANKO TOTTA?”
    Keetongu avasi silmänsä, sen ainoan. Sitten hän katsoi huutavaa kaksikkoa.
    ”Voi elämä.” Hän huomasi, ettei kuullut omaa ääntään kovin hyvin.
    ”AI, NYT SINÄKIN HERÄ-”
    Tongu tukki Manun suun toisella kädellään samalla, kun piteli toisella päätään. Kaasu alkoi poistua elimistöstä.
    ”Ja mitäs nyt?” Guardian sanoi hiljempaa.
    ”Tulette tapaamaan minua, veikkoset rakkaat.”
    Guardian katsoi ylleen: Avhrak Feterra ja kymmeen Vata leijuivat heidän yllään aseet tähdättynä heihin.

  • SE EI KOSKE SINUA!

    Nazorak-pesät, sotilaiden parakkikahvio

    1836 istuutui viiden hengen pyöreän pöydän ainoaan vapaaseen paikkaan. Hänellä oli ollut rankka päivä; hän oli vain nipin napin selvinnyt elossa klaanilaisia vastaan käydystä taistelusta, hukannut eväspakettinsa ja saanut luodista jalkaansa. Nyt hän haki turvaa ruokapaikan seurapiireistä.

    Ympärilleen katsoessaan 1836 huomasi, että kahvilassa oli tavallista vähemmän väkeä. Hänen pöytänsä lisäksi vain viisi muuta pöytää oli varattu. Tyhjiä pöytiä oli kymmenisen kappaletta. Useimmiten kahvio oli täpötäysi. Seuraavaksi Nazorak vilkaisi seuralaisiaan: yleisessä suosiossa oleva 1234, ikääntyneen puoleinen 1119, yli-innokas 1989 ja vielä joku, jota 1836 ei tuntenut.
    ”No mitä jätkät”, 1836 huokasi väsyneenä.
    ”Se hullu laittoi taas viisi kaveriani kuolemaan”, 1234 sanoi pyöritellen silmiään. ”Ei minkään näköistä kunnioitusta tai elämän arvostamista…”
    ”Joo, totta puhut”, 1836:lle tuntematon torakka sanoi. ”Minäkin olin vähällä kuolla, mutta pääsin ’pakoon’.”
    ”Kuinka?” 1836 kysyi.
    ”Noh”, torakka jatkoi, ”ikään kuin en koskaan mennytkään paikalle, kun se pyysi.”
    ”Eikö tämä tarkoita”, 1119 kysyi, ”että sinä kuolet pian, kun et mennyt?”
    ”Minä en aio kuolla”, toinen yski. ”Minä olen vielä nuori torakka enkä aio haaskata koko uraani vain yhden sekopäisen Makutan takia.”
    ”Minä en oikeastaan tajua, mitä te tarkoitatte”, 1989 sanoi. ”Minä en ole edes tavannut koko tyyppiä.”
    ”Hyvä, jos et ikinä tapaakaan”, 1936 huokaisi. ”Hän on sekopää. Arvaamaton. Ei kukaan tiedä, mitä hän aikoo. Ja hän antaa meille nimiä. Kummallisia nimiä.”
    ”Kuulitteko jo, kuinka herra kapteenimme on päässyt suosioon?” kysyi 1234. ”Hän nuolee sen Makutan takamusta oikein urakkapalkalla.”
    ”Karkeaa kielenkäyttöä”, 1989 kauhisteli.
    ”Sellaista tämä elämä on, pikku mies. Jos et kestä kuunnella, painu takaisin sinne toukkaosastolle”, 1119 hörähti. 1989 ei näyttänyt tyytyväiseltä, 1836 huomasi sen helposti. Sitten hän sanoi:
    ”Eikö 666:lle ole siis tapahtunut mitään ikävää sen Makutan seurassa?”
    ”Ei, ei mitään. Häntä pidetään arvossa, koska hän on niin julma paskiainen”, 1234 murahti. ”Kukaan meistä ei ole tainnut olla hänen komennossaan?”
    ”Ei tosiaan ole tainnut”, 1836 vastasi.
    ”Minä olen”, torakka, jota 1836 ei tuntenut, sanoi.
    ”No, kerro meille. Millaista se oli?” 1119 uteli.
    ”Eipä se paljon poikennut kenen tahansa upseerin johtamana olemisesta. Paitsi, että suuttuessaan 666 tappoi aina jonkun. Ja vihollisille ei annettu armoa. Jokainen surmattiin hitaasti ja tuskallisesti. He huusivat apua, kituivat kuin… torakat…”
    ”Älä käytä tuollaista kielikuvaa”, 1119 irvisti. ”Vihaan sitä.” Toinen kohautti hartioitaan.
    ”En minä nyt tiedä, mitä tässä sanoisi.”
    ”Älä sitten sano mitään, tyyppi”, 1836 mutisi.
    ”Anteeksi, pelle, mutta minulla on numero. Olen 1473.”
    ”Sitähän minä en tiennyt”, 1836 ärähti.

    Hetken aikaa oli täysin hiljaista. Tiskin takana myyjä kiillotteli oluttuoppia.
    ”666 saisi painua hornan kattilaan”, 1473 sanoi.
    ”Niin, kukapa häntä ei vihaisi”, 1234 huokaisi.

    ”Voi, minäpä tiedän, kuka”, kuului ääni heidän takaansa. Kapteeni 666 seisoi aivan 1234:n takana.
    ”Ajattelitteko te pojat haukkua koko päällystön lyttyyn tässä pikku rupattelutuokiossanne vai pelkästään minuako täällä haukutaan?” hän sanoi julmalla äänellään.
    ”Emme me…” 1836 kimitti. 666 siirsi katseensa häneen rusauttaen samalla rystysiään. Alempiarvoinen torakka hiljeni heti.
    ”Te saastat siis puhutte pahaa ylempienne selän takana? Tiedättekö, mitä minä ajattelen sellaisista sotilaista?”
    Kahvilan henkilökunta näytti kaikonneen. Muiden pöytien väki oli hiljentynyt ja istui liikkumattomana paikallaan.
    ”Nazorakien yhteiskunta toimii tietyllä tavalla”, kapteeni jatkoi. ”Tietyt asiat kuuluvat tietylle ryhmälle. Nazorak syntyy tiettyyn rooliin ja siinä myös pysyy. Ikuisesti. Tai sitten hänelle ei ole paikkaa yhteiskunnassa. Kapinahenki poljetaan hengiltä, ennen kuin se ehtii edes näyttäytyä ilman verhoa, joka peittää sen yleisöltä. Johtoporras tekee päätökset, te tottelette.”
    ”Johtoporsas…” 1119 kuiskasi hiljaa. Hänen päänsä lensi kaaressa. Kukaan ei ollut nähnyt kapteenin vetävän miekkaansa, mutta nyt se oli hänen kädessään, ja 1119 oli kuollut. Päättömän ruumiin kaulan tyngästä räiskyi verta muun seurueen päälle.

    ”Masokisti”, 666 sanoi hyvin hiljaisella äänellä, niin hiljaisella, että sen ei olisi uskonut kuuluvan pitkälle. Vaan silti kaikki huoneessa kuulivat sen.
    ”Sadisti”, hän jatkoi. ”Se koskee teitä kaikkia. Minulta siedetään minkälaista johtamistapaa hyvänsä, kunhan tulokset ovat halutut. Ja nehän, piru vieköön, ovat!”
    Muut Nazorakit katsoivat kauhuissaan kapteenia. Tämän musta haarniska kiilteli baarin himmeiden lamppujen kajastuksessa. Punainen raita erottui selvästi hänen kypärästään. Musta viitta lehahti, kun 666 ojensi kätensä ja sormensa osoittaakseen 1119:n ruumista.
    ”Tämä on se, mitä tapahtuu niille, jotka eivät osaa käyttäytyä minun seurassani. Kuka hän oli?”
    ”Hän oli… 1119, sir”, 1473 sanoi varovasti.
    ”Te olette anarkisteja. Haluatte tuhota järkevän järjestelmämme. Fasismi… ei. Me olemme järjestäytynyt armeija, joka valtaa tämän saaren ja tekee, mitä haluaa.”
    666 hyppäsi pöydälle.
    ”Demokratia”, hän huudahti, ”teillä ei ole valtaa. Kansa ei päätä mistään, sillä se ei tiedä omaa parastaan. Byrokraatit ovat syntyneet byrokraateiksi, joten totta kai he tietävät, mitä tekevät. Onko teidän asianne käydä heitä arvostelemaan?”
    1836 oli laskenut katseensa alas. Häntä hävetti oma käytöksensä.
    ”Realistejako te olette?” 666 huudahti. ”Se ei koske teitä! Teidän todellisuutenne on se, mitä me käskemme. Te uskotte siihen, mihin me teidät käskemme uskomaan. Ateisteja? Ei, teidän jumalanne on johtoporras, joka antaa teille kaiken, mitä te omistatte, mitä olette, mitä teistä tulee. Teidän tulevaisuutenne, menneisyytenne ja nykyisyytenne riippuu meistä.”
    1234 nosti päänsä uhmakkaasti.
    ”Vapaus”, hän sanoi. ”Veljeys. Tasa-arvo.”
    ”SE EI KOSKE SINUA!” 666 kirkui. Toinen pää lensi kaaressa, tällä kertaa baaritiskin taakse.
    ”Kärsi”, 666 kuiskasi. 1989 hytisi. 666 käänsi katseensa häneen.
    ”Mitä sinä siinä täristelet?”
    ”En minä mi-mitään, herra…”
    ”Se sattuu”, 666 sanoi sulkien silmänsä, ”ja se koskee sinua.”
    Sitten hän hyppäsi alas pöydältä, laittoi miekan huotraan ja lähti astelemaan ulos ovesta.

  • Violetti Käsi

    Voi, voi. Se meni rikki. Mitä.

    Jospa jokin meni pieleen. Se meni rikki kuin munan kuori. Minkä munan. En ajattele enempää. Ssssse on varmasssssti suurmenestyssssss.

    Mutta. Toivoisin, että löytäisin vasssstauksssen.

    Se löytyy.

    Kuolematon. Haavoittumaton. Iätön. Ikuinen. Pysyvä.

    Mikään tässä maailmassa ei ole pysyvää. Ei. Mikään. Oli se sitten abstrakti tai konkreetti. Se katoaa. Vielä. Joskus.

    Ehkä vilkaisu pääni sisään ei ole viisasta, vai mitä, rakkaani.

    Stephen on vielä töissä. Niin minäkin. Se löytyy.

    Pimeys. Pidän siitä.
    Rakastan.
    Sytytän palamaan. Hakkaan päätä seinään. Ryöstän, murhaan. Kaikki kuolevat.

    Synkkä kuilu.

    Geeniperimä. Telomeeri. Isomeeri. Isotooppi. Trooppi. Tropia. Entropia. Energia kuolee.
    Lämpökuolema. Universumi ei ole pysyvä. Mikään ei ole. Tuo pihvi näyttää kyllä hyvältä.

    ñ̡̢̧͍̤̼̳̺̩͔͕̽̾̍̐i͓̜̲̜̳̬̺̟̔́͢m̄̑͛̈͌̾҉̱͚̥͕̜d͉͓̻̻̲̰̈́ͨͯ̅͗́ä̖͈̦͍ͣ̿͑̔̐ͪͯͮ̀͠

    Ssssssse kuuluu minulle.

    Nälkä.
    Kuulen. Ääniä. Mitä ne sanovat? Tapa, rakkaani. Kärsi. Puhu. Kuole.

    Stephen. Miksi hän…
    … ei. Siinä ei ole järkeä. Siniaaltoa. Logaritmi. Eksponenttifunk-

    …-tionaalinen ryhmä. Alkoholia. Hih hih hii.
    Happoa. Esteri. Amino.

    Sieni. Hyi. En pidä sienistä. Enkä trolleista. Mutta ne ovat mukavan pehmeitä voileivän välissä.

    Keskity. Telomeeri.
    Isomeeri. Ei. Ei. Ei.
    Isotoop-
    -piru.
    Absurdia. Kuten aina. Kaikki. Ikuisesti.
    Missä se leipä viipyy.

  • Nynrah osa 14: Robotit rakentavat robotteja

    Nynrah

    Metsän reuna tuli vastaan ja viisikko hahmotti edessään yhden suurimmista matoran-kylistä tällä puolella maailmaa. Oli vaikea puhua enää pelkästä kylästä, sillä Nynrah-haamujen asuinalue oli kooltaan lähempänä pientä kaupunkia. Tiilistä, kivestä ja teräspalkeista kyhätyt asunnot olivat kukin rakenteiltaan omankaltaisiaan arkkitehtuurisia taideteoksia, mutta niistä näki hyvin, että kovin harva Aaveista oli taiteilijoita. Toisiaan isommat ja rakenteiltaan toistaan uskaliaammat talot olivat väreiltään suurilta osin hyvin perinteisiä ja tehdasmaisen hillittyjä. Niissä pystyi kuitenkin todennäköisesti asumaan erittäin mukavasti.
    Nyt rakennukset kuitenkin näyttivät enemmän henkilökohtaisilta vankiloilta. Seinissä oli pieniä plasma-ammuksien ja Kanoka-kiekkojen jälkiä, mutta taistelu oli jäänyt lyhyeksi.

    Kylässä oli hiljaista. Joka ikinen ovi ja ikkuna oli järjestelmällisesti suljettu ja sisältä ei tullut edes valoa. Matoraneja ei ollut kaduilla, mutta katujen epäsiistiydestä päätellen he olivat juuri lähteneet kävelemään poispäin äärimmäisellä kiireellä. Tai ainakin he olivat yrittäneet sitä erittäin tiiviisti.
    Avhrak Vat leijuivat hiljaisesti läpi katujen ja katselivat ympäriinsä punahohtoisilla silmillään. Ne eivät vaikuttaneet yksinään erityisen uhkaavilta, mutta metallisten lautasten suuri määrä herätti kunnioitusta. Lisäksi jokainen tämänkaltaisen lentävän lautasen aikaisemmin nähnyt oli todennäköisesti joskus nähnyt myös, minkä seurassa ne yleensä liikkuivat.

    Klaanilaisten viisikko oli hipsinyt pienen tiilisen pajan taakse ja kurkisteli varovaisesti kaduille nurkan takaa. Keetongu siirsi päänsä mahdollisimman lähelle Guardiania ja kuiski.
    ”Lisää lautasia. Fantastista.”
    Guardian kiikaroi varovaisesti lämpökatseesta oranssilla silmällään. ”Möröt yrittävät piilotella taloissa. Näitä se ei taida kiinnostaa.”

    Lentävien lautasten pienimuotoinen joukkue sujahti viisikon ohi. Parin sekunnin ajan kaikki olivat Makuta Nuita lukuunottamatta aivan hiljaa. Vihreän antidermiksen ajatukset kaikuivat kaikkien pääkopissa. Tavallaan hieman kaoottisen olennon monenlaisissa ajatuksissa oli muiden mielestä jotain rauhoittavaa, mutta tilanteen paine häiritsi kaikkia.

    Mekaaniset lautaset kantoivat yhdessä pohjastaan sojottavilla pitkillä käsiraajoilla suurta laatikkoa, joka oli täynnä raskasta metalliainesta. Lautaset ja laatikko kiisivät kohti kylän suurimpia rakennuksia, joiden tehdasmaisista piipuista nousi tummanharmaata savua.
    Robotit rakentavat robotteja. Aika perverssiä.
    ”Hiljaa”, Guartsu kuiski hampaat irvessä peittäen Manun purkin kourallaan.
    Laivaston matoran Ternok hymyili kevyesti katsellessaan Avhrak Va -ryhmittymien lentoa. ”Hehehe, nuohan ovat tavallaan todella suloisia…”
    Ontor henkäisi raskaasti. Hän ei nauttinut tilanteesta yhtään. Matoran oli mekaanikko eikä taistelija ja katseli taaksensa jatkuvasti huolestuneen näköisenä. Mikä tahansa metsikön suunnalta kutsuvista äänistä oli potentiaalinen syy huolestua. Ontor kuitenkin ymmärsi, että hänet oli koulutettu tällaisia tilanteita varten. Matoran sulki pian silmänsä ja henkäisi syvään laskien mielessään kuuteen. Avattuaan silmänsä hän yritti näyttää mahdollisimman rohkealta ja päättäväiseltä, vaikka se vaikeaa olikin.

    Viisikko hiipi lähemmäs suuren kylän keskiosissa erottuvaa koollaan kunnioitusta herättävää tehdas- ja pajarakennusten ryhmittymää. Konemainen kilke kaikui tehtaiden ytimistä ja yönmustaksi muuttunut savu purkautui varjomaisesti piipuista tuoden ilmaan hajun, joka muistutti vanhaa Vartijaa sodasta. Monenlaiset työkalut kilisivät, metalli suli ja sähkönpurkaukset rätisivät.
    Haamujen suurta keskuspajaa ympäröi armeija sen erilaisista ikkuna- ja oviaukoista sisään ja ulos lenteleviä Avhrak Va -lautasia. Ne kantoivat metalliosia täynnä olevia laatikkoja kohti tehtaita eri suunnista. Myös pieni joukko teräksenvärisiä matoraneja kantoi laatikoita lannistuneina kohti tehdasrakennuksen portteja. Ruuveja putoili täyteen ahdattujen laatikoiden kansien välistä harmaille kaduille.

    Yksi ainoa nelikätinen, kasvoton ja tunteeton metallihirviö leijui ”TAKOMO”-nimellä kulkevan rakennuksen suurten teräsporttien yllä tarkkaillen sisään kulkevien matoranien ja lentävien lautasten kiireistä massaa kylmän sinisellä ja sieluun porautuvalla katseellaan.

    Voi piru, Makuta Nui sanoi. Niillä on selvästi iso tilaus toimitettavana.
    Keetongu murisi. ”Takomo…” hän sanoi hiljaa kieli hampaidensa välissä.
    Guardian kääntyi keltaista jättiläistä kohti. ”Kyvykkäimmät Aaveet työskentelevät tuolla, eikö niin? En pelkäisi vanhojen ystäviemme puolesta.”
    ”No niinpä niin. Nuo tarvitsevat heitä johonkin. Mutta…”
    Keetongu hiljentyi, kun lähiympäristöä kamerasilmällään tarkkaileva Avhrak Va ilmestyi noin metrin päähän klaanilaisviisikosta. Se katseli heidän piilopaikkansa suuntaan pitkään, mutta kuittasi havaitsemansa liikkeet pian jonkinlaisena näköhäiriönä.

    Guardian tarkisti pistoolinsa ja kiväärinsä lippaat moneen kertaan. Hän vilkuili, kuinka uupuneiden matoranien suuret joukot kantoivat nyt sisään massiivisia kontteja. Tehtaiden omistajan vaihduttua tätä kontteihin pakattua Bio-Klaanin laivastolle tarkoitettua kalustoa oltiin sijoittamassa uudelleen. Guardian, Keetongu ja matoranit vilkuilivat toisiaan.
    Jos ketään nyt yhtään kiinnostaa, niin yhden tuollaisen suurimman kokoluokan kontin tilavuus on… Manu aloitti, mutta Guartsu hyssytteli makutaa välittömästi.
    ”Tiedämme kaikki kyllä, mitä haet.”
    Hienoa, Manu hyrisi. Nyt pitäisi vain löytää lisää xialaisia miinoja.
    Guardian hymyili ja pyöritti silmiään. ”Ei.”
    Minä pidin ideastani.
    ”Niin me kaikki”, Guardian sanoi. ”Mutta ei. Tongu, nosta matoranit mukaasi. Tästä voi tulla vähän ahdasta.”

    Kymmenen minuutin päästä valtava teräskontti liikkui verkkaisesti nynrahilaisen tehtaan liukuhihnaa pitkin. Automatisoidut magneettikourat siirsivät sen valtavan punertavan kannen irti ja neljä kahdella jalalla kävelevää hahmoa hyppäsi vaivihkaa vilkkaalle liukuhihnalle. Tehtaassa haisi öljy ja kuolema. Koneiden takana työskentelevien matoranien katseissa hehkui pelko.
    Viisi kulkijaa kiipesivät yksi kerrallaan toisen kontin päälle ja odottivat, että liukuhihna vei sen valtavan ja karusellimaisesti pyörivän osanlajittelukoneen ohi, jolloin kaikki kiipesivät sen päälle. Laitteen päältä he tarkkailivat tehdasympäristöä yrittäen puhua mahdollisimman hiljaa.
    ”Saanen kysyä seuraavaa siirtoamme, komentaja”, Ternok kuiski.
    ”Sinä ja kaverisi voisitte ensinnäkin yrittää pysyä mahdollisimman kaukana niistä nelikätisistä”, kyykyssä istuva Guardian sanoi hieroen leukaansa.
    Minä olen nähnyt niitä vilaukselta kaksi. Ehkä vaara ei ole niin suuri.
    Guardian kiristeli hampaitaan. ”Jos me emme jotenkin pysäytä koko laitosta, niitä on kohta sadoittain.”
    Klaanilaiset tuijottelivat toisiaan synkeinä. Muutaman viikon takaisen tuhoisan yön tapahtumat muistuivat hetkessä jokaisen mieleen. Matoranit katsoivat toisiaan epävarmoina. Manu sihisi poikkeuksellisen hiljaa. Keetongu istui kädet puuskassa.
    Tehtaan hajuja nuuhkivan Guardianin mieleen tuli jälleen kerran, kuinka paljon tehdasrakennuksen aseisiin tarkoitettu rauta-aines haisi vereltä jo ennen valmistumistaan. Admin nojasi käteensä.
    ”Ajattele, ajattele, ajattele…”, hän sanoi. Sininen skakdi naputti otsaansa kevyesti rystysillään.

    Koneiden hypnoottinen liike oli kuin jonkinlaista raivokasta tanssia. Valmiit muotit iskeytyivät tulikuumana hehkuvaan teräsainekseen ja pian niiden jäähdyttämiseen tarkoitetusta nesteestä nousi osia. Osat siirtyivät parille Nynrah-haamulle, jotka vastentahtoisina hioivat ja kiillottivat niitä. Suurella koneiden yläpuolella hohtavalla näytöllä näkyi tehtaan tällä hetkellä tuottamien osien malleja, muotteja ja pohjapiirustuksia. Avhrak Feterran ilmeettömien, tuhoa ja kuolemaa tarkoittavien kasvojen siluetti piirtyi näytölle uudelleen ja uudelleen.

    Keetongu nousi varovaisesti täyteen mittaansa. Hän katsoi jonnekin kauemmas yksinäisellä silmällään ja hieroi leukaansa. ”Nyt jos koskaan olisi hyvä hetki jututtaa Q-miestä.”

  • Zakaz-epilogi: Abzumon kosto

    Zakaz

    Nektann makasi pöydän alla. Miten hän oli sinne päätynyt, sitä hän ei tiennyt. Hän tiesi vain, että jokin oli hyökännyt ja tarkka-ampunut viisitoista hänen kolmestakymmenestä sotilaastaan. Heihin oli iskenyt paniikki, ja muutama jalkoihin jäänyt Skakdi oli tallautunut kuoliaaksi. Nektann olisi kyllä poistunut pöydän alta, mutta eräs soturi nimeltä Bodyrakk oli päättänyt tuupertua kyseisen pöydän päälle. Pöydän jalat olivat musertuneet suuren Skakdinjärkäleen alle, ja Nektann oli jumissa. Kaiken lisäksi salaperäinen sala-ampuja ammuskeli lisää hänen sotilaitaan – ainakin äänistä päätellen.
    Ei olisi pitänyt luottaa siihen Makutaan, Nektann ajatteli. Lisäksi olimme varomattomia omalla maaperällämme. Sitä virhettä en tee toiste.

    Hetkisen kuluttua Nektann oli saanut raahattua ruhonsa pois pöydän alta. Tarkka-ampuja päätti osua häntä jalkaan. Sotalordi karjaisi hypähtäen pystyyn. Hän kuitenkin kaatui saman tien jalkaan sijoitetun luodin takia. Nektann kierähti nopeasti pois näkyviltä suuren tynnyrin taakse. Hän oli onnellinen vartioaseman kalustuksesta, vaikkakin se kattoi vain muutaman tuolin, pöydän ja pari tynnyriä.

    Nektann vilkuili ympärilleen etsien katseellaan sala-ampujaa, joka oli verottanut vartioaseman ryhmästä jo yli puolet. Hän käytti strategista ajattelukykyään etsiäkseen parhaat tarkka-ammuntapaikat. Erään pienen mäennyppylän huipulla kasvavan kaktuksen takana oli sotalordin mielestä kolmanneksi paras paikka tarkka-ampujalle. Siispä tämä luultavasti olisi siellä. Paras paikka oli huono paikka, koska sinne voitiin odottaa väijytystä. Toiseksi paras paikka oli vielä liian hyvä paikka, jos ampuja oli hyvä. Toisaalta ehkä juuri siitä syystä tarkka-ampuja valitsisi ensimmäisen paikan; jos sitä odotettiin, sitä ei oikeasti odotettu. Nektann lakkasi sotkemasta päätään mokomilla ajatuksilla ja otti esiin löytämänsä zamor-singon. Sitten hän laukaisi kohti mahdollista tarkka-ammuntapaikkaa. Kuului räjähdys. Suojautunut Nektann nousi esiin tynnyrin takaa ja vilkuili kukkulalle. Ammuskelun ääniä ei enää kuulunut.

    ”Sotilaat, ilmoittautukaa!” Nektann huusi. Kymmenen ääntä vastasi.
    Perhana. Kaksi kolmasosaa kuoli…
    Skakdit tulivat esiin piiloistaan.
    ”Kuoliko se”, joku pohti.
    ”Ehkä. Toivottavasti”, Nektann vastasi.
    Ja piru periköön sen Makutan, joka päätti hyökätä minun kimppuuni!

  • Zakaz 18: Aavikon kukka pelastaa

    Zakaz, erämaa

    Kaksi Muakaa läähätti keskellä autiomaata. Manu huomasi erään hänen vieressään seisovan kaktuksen muuttuvan tuhkaksi. Hän hieroi hetken silmiään. Ehkä se oli kangastus. Guardian ja Warrek ratsastivat hänen vieressään aivan yhtä läkähtyneinä kuin hänkin. Pian heidän täytyi pysähtyä jälleen juottamaan ratsuille vettä. Viimeisetkin pisarat katosivat niiden kitoihin. Guardian kirosi hänen ja Warrekin ratsua, joka imi enemmän vettä kuin Makutan ratsu. Asialle ei kuitenkaan voinut mitään.

    Pian he olivat taas matkalla. Ehkä tunnin he olivat jo matkanneet, kun Guardian sanoi:
    ”Tuolla se on.” Kaikki katsoivat seuraavan dyynin takana erottuvaa hökkeliä. Se näytti vanhalta ja oli melko kaukana. Manu kannusti ratsunsa nopeampaan käyntiin. Muut kiristivät tahtia hänen mukanaan.

    Kun heidän ja pienen mökin välillä oli enää muutama sata metriä, Manu pystyi jo erottamaan joitain yksityiskohtia. Mökki oli rakennettu puusta, sillä oli musta peltikatto ja ikkunat oli naulattu umpeen. Ainoa elämästä kertova merkki oli pyykkinaru, joka oli kahden kepin varassa pystytetty mökin vierelle. Sillä roikkui musta vaate, jonka muotoa ei saanut selville.

    Sitten, yhtäkkiä, jostain ammuttiin. Guardianin ja Warrekin ratsuun osui. Muaka kaatui kuolleena maahan. Kaksikko lennähti kyydistä kivuliaan näköisesti. Kumpikin raapi maata, Guardian menetti tajuntansa ja Warrek upposi kaulaansa myöten hiekkaan. Makuta Nui kääntyi katsomaan, mitä oli tapahtunut. Sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä, sillä vauhkoontunut Muaka nousi takajaloilleen nähdessään viiden Skakdin lähestyvän sitä. Yksi hyökkääjistä ampui Muakaa mahaan, minkä seurauksena tämä kaatui Manun jäädessä valtavan eläimen alle. Makuta ehti vain parkaista ennen kuin jäi puristuksiin.

    Viisi mustaa Skakdia lähestyi nyt Warrekia, joka oli saanut päänsä pois hiekasta. Nyt hän sylki suustaan hiekkaa ja ravisteli sitä ympäriinsä. Hyökkääjät katselivat esitystä huvittuneena. Yksi heistä meni Guardianin luo ja tökkäsi tätä kiväärillään. Kaksi niistä otti esiin köyttä ja alkoi sitoa Warrekia, joka kiroili ja räyhäsi heille. Loput kaksi menivät Manun Muakan luokse ja alkoivat nostaa Rahia. Kun tiikeriä oli saatu ylös muutaman kymmenen senttimetrin verran, sen alta syöksyi varjoenergian aalto. Kummaltakin Skakdilta lensi jalat alta. Tästä seurasi, että Muaka putosi takaisin Manun päälle. Hän ei pitänyt tilanteesta.

    Guardian alkoi virota. Warrekin suu oli tukittu. Manu oli Muakan alla. Viisi hyökkääjä-Skakdia tähtäsi aseillaan Guartsuun. Tämä piteli oikealla kädellään päätään ja nojasi vasemmalla maahan. Avatessaan silmänsä hän huomasi tilanteen ja nosti kätensä ilmaan. Yksi Skakdeista, ilmeisesti johtaja, vilkaisi toisia ja hymyili. Sitten hän sanoi:
    ”Ylös.”
    Guardian totteli. Hänet tutkittiin läpikotaisin. Sama oli jo tehty Warrekille, minkä jälkeen tämä oli tainnutettu väkivaltaisesti nuijanukutusta käyttäen. Vaimeaa muminaa kuului Makuta Nuin Muakan alta. Guardiankin sidottiin. Ja tiukasti hänet sidottiinkin. Hän tunsi nimittäin pulssin käsissään. Se ei voinut olla hyvä asia.
    ”No niin, Guardian”, sanoi mustien Skakdien johtaja yhä hymyillen. Sinun on aika tehdä tiliä Nektannille. Warrekin päästä hän voisi myös olla tyytyväinen. Makutaa emme uskalla vielä päästää ulos tuolta, mutta eiköhän iso kiho jotain hänellekin keksi.

    Sillä välin Manu oli huomannut, että olo kävi tukalaksi. Ehkä hänen pitäisi ikään kuin murtaa vastustajat sisältäpäin. Hän kurotti mieltään kohti Skakdeja, mutta huomasi, että näiden mielien ympärillä oli jonkinlainen muuri. Johtaja-Skakdi hymyili.
    ”Ystävänne yrittää tutkia päidemme sisustoja. Hän ei valitettavasti onnis-” Skakdi keskeytti puheensa ja tarttui päähänsä. Manu tunsi voitonriemua – hetken. Kaksi hänen lähellään ollutta Skakdia oli nostanut Muakan ruumista uudelleen ja pudottanut sen alas noin metrin korkeudelta. Se sattui.

    Johtaja nousi ylös maasta.
    ”Pirullinen Makuta”, hän ärisi. ”Kirottuja olkoot kaikki Makutat ikuisesti.” Guardian ei voinut estää hienoista hymyä. Tästä hyvästä hän sai iskun kasvoilleen.
    ”Virnuile sinä vain, Vartija. Pian saan nähdä, kuinka sinut teloitetaan. Minä nautin siitä, Guardian.”
    Warrek mulkoili hyökkääjiä vihaisesti. Guardian taas keskittyi mökkiin. Hän zoomasi kiikarisilmällään sitä kohti.
    ”Lämpökamera”, hän mutisi. Musta Skakdi käänsi katseensa häneen.
    ”Et sinä piru parka mitään löydä”, hän sanoi välinpitämättömästi. ”Zaiggera ei ole asunut tuossa läävässä vuosiin.”
    Skakdin pään lävisti luoti. Guardian virnisti.
    ”Ei tosiaankaan.”

    Muut Skakdit katsoivat nopeasti taloa. Ikkunasta oli työntynyt esiin kiväärin piippu. Pian Manua vartioivat Skakdit saivat maistaa luotia. Kaksi viimeistä yritti paeta, mutta hekin saivat kohdata kohtalonsa. Makutan onnistui ryömiä pois häntä musertavan taakan alta. Hän vilkuili mökkiä kohti. Tämä Zaiggera lienee hyvä ampuja, kun osuu tuolta, Manu ajatteli. Sitten hän käveli Guardianin ja Warrekin luokse ja katkoi näitä sitovat köydet.

    Mökin ovi oli avautunut. Sitten he kuulivat äänen, kuin kuiskauksen, mutta kuitenkin se kantoi heidän korviinsa asti.
    ”Tulkaa sisään. Nopeasti. Niitä saattaa olla lisää.”

  • Trooppinen saari: Sukellusvene ja nukke

    Sukellusvene

    Marionetti pysähtyi ja kääntyi ympäri. Se erotti vielä toistaiseksi kaukana siintävän sukellusveneen, joka nousi hetki hetkeltä enemmän pinnan yläpuolelle. Valkoisen olennon kasvoton pää nauliutui lähestyvän aluksen suuntaan.

    Ämkoo tuijotti sukellusveneen ikkunasta käsin valkoista vihollistaan. Snowie sen sijaan tapitti Ämkoota, yrittäen parhaansa mukaan ymmärtää mitä vihreä Toa suunnitteli.

    ”Aiotko sinä todellakin taistella?”
    ”Pakko”, Ämkoo totesi ankeasti. ”Vai haluatko tehdä sen puolestani?”
    ”Mutta eihän sinulla ole edes asetta”, Snowie vastusteli, mutta lopetti sitten. Lumiukko ei tahtonut saada tilannetta kuulostamaan enää yhtään toivottomammalta.

    Ilman Toa otti muutaman askeleen kauemmas huolestuneesta toveristaan ja teki sitten jotain hyvin outoa. Snowie tuijotti hiljaa kun Ämkoo avasi suunsa, käänsi kasvonsa ylöspäin ja päästi hyvin ikävän äännähdyksen. Ämkoon suusta työntyi esiin jotain.

    ”Mikä tuo…”, Snowie aloitti, mutta näky puhui puolestaan. Ämkoo kiskoi metallisen varren kokonaan ulos sisältään, heilautti sitä ja painoi varressa olevaa pientä nappia. Esine venähti oitis pidemmäksi.

    ”Selitän tämän sinulle joskus”, Mäksä totesi ja yritti virnistää.
    ”Parasta olisi. Oksensit juuri taistelusauvan”, vastasi Snowie.

    – – –

    Marionetti seisoi yhä hiljaa paikallaan, vaikka sukellusvene oli jo aivan tämän vierellä. Aluksen luukku aukesi ja Ämkoo kapusi hitaasti sen kannelle.

    ”Terve”, Ämkoo totesi kylmästi ja katsahti Marionettia. Ilman Toa havaitsi tutun miekan ja kiristeli hampaitaan.

    Sukellusveneen nostattamat laineet tyyntyivät nopeasti Marionetin manipuloidessa näitä telekineettisillä kyvyillään. Ämkoon ennen omistama katana leijaili nukkeolennon selästä tämän käteen.

    ”Valmistaudu”, Marionetin kämmenselässä sijaitseva suu sanoi pakotetulla äänellä. Olento lähti astelemaan veltosti kohti sukellusveneen päällä seisovaa Toaa.

    ”Valmistaudu itse, piru”, Ämkoo vastasi ja osoitti kädellään Marionettia kohti.

    Marionetti ei osannut odottaa puhdasta elementti-iskua. Valtaisa tuulenpuuska pyörähti käyntiin olennon ympärillä ja pian tämä huomasi kieppuvansa valtavan vesipatsaan sisällä korkealla yläilmoissa. Ämkoo ohjasi pyörremyrskyä kauemmas sukellusveneestä, hajotti sen ja antoi Marionetin sitten pudota veteen.

    Ämkoon yllätykseksi olento todellakin upposi. Hetken päästä se kuitenkin nousi aavemaisesti pintaan, kohottautui seisomaan ja lähti jälleen astelemaan Toaa kohti.

    Ämkoo heilautti pitelemäänsä sauvaa ainoalla kädellään. Sen toiseen päähän ilmestyi kolme vihreänä hehkuvaa energiaterää. Tämän jälkeen ilman Toa nostatti uuden puhurin ja syöksyi sen voimin vihollistaan kohti.

    – – –

    Snowie katseli kaikkea tätä hämmästyneenä aluksen ikkunasta. Miten Ämkoo kontrolloi elementtiään tuolla lailla? Eikö sen pitänyt olla mahdotonta? Mikä tuo ase oikein oli? Selviäisikö Mäksä?

    – – –

    Ämkoo karjui ja iskeytyi viikatteensa kanssa Marionettia kohti. Valkea nukke ei väistänyt, vaan otti iskun vastaan varastamallaan katanalla. Seurasi nopea viiltosarja, jonka Ämkoo onnistui väistämään hyvin täpärästi keskittämällä elementti-iskun ja kohoamalla sen avulla hetkeksi yläilmoihin.

    ”Miru!”

    Ämkoo leijaili hieman veden yläpuolella ja katseli muutaman metrin päässä seisovaa vihollistaan. Ilman Toa laukaisi usean elementti-iskun sarjan Marionettia kohti ja kiidätti itsensä näiden perään uuteen hyökkäykseen. Marionetti loikkasi ilmaan, pudottautui takaisin veden pinnalle ja ennätti ottamaan viikatteen jälleen vastaan miekallaan.

    Ämkoo kirosi. Yhden käden turvin taisteleminen ei ollut helppoa, eikä hän ollut käyttänyt tätä asetta ikuisuuksiin. Toa-ajoista oli todellakin kulunut aikaa…

    Ämkoo havahtui Marionetin yllättävään liikkeeseen. Nukke huitaisi Ämkoota kohti nopeasti ja haki sitten reilusti välimatkaa. Ämkoo töytäisi itsensä liikkeelle ärhäkän tuulenpuuskan voimin ja lähti valkoisen olennon perään, ihmetellen tämän aikeita.

    – – –

    Snowie tuntui ymmärtävän, mitä Marionetti aikoi. Lumiukko katseli neuvottomana nukkeolennon syöksyä sukellusvenettä kohti.

    – – –

    Marionetti saapui aluksen tykö ja iski miekkansa tämän kylkeen aivan liian määrätietoisesti. Kuului epämääräinen sihahdus.

    Ämkoo lennähti Marionetin vierelle, mutta liian myöhään. Ilman Toa iski viikatteensa nukkea kohti, mutta olento torjui iskun naurettavan helposti huomattavasti keveämmällä aseellaan.

    Kuului katkeavan metallin ääni ja viikatteen terät sammuivat. Ämkoo leijaili ilmassa pidellen hölmistyneenä kiinni mitättömästä varrenpuolikkaasta.

    Marionetti kääntyi ympäri.
    ”Kuole”, se komensi elottomalla äänellään ja huitaisi miekkansa ilman Toaa kohti. Ämkoo ennähti leijailemaan korkeammalle, vain huomatakseen mitä taustalla tapahtui. Toa lennähti nopeasti sukellusveneen kannelle, riuhtaisi luukun auki ja hyppäsi sisään.

    – – –

    Snowie repi erilaisia ohjausvipuja kaikkea muuta kuin määrätietoinen ilme kasvoillaan. Ämkoo kompuroi tiensä ohjaamoon ja alkoi karjua.

    ”Mitä sinä TEET?”
    ”Se sen teki! Tämä uppoaa!”
    ”Koita nyt hemmetti pitää tämä pinnalla tai me-”
    ”Tämä ei reagoi yhtään mihinkään!!”

    – – –

    Marionetti tuijotti pinnan alle vajoavaa sukellusvenettä. Aluksen kadottua näkyvistä Marionetti kääntyi ja lähti jatkamaan matkaansa pitkin oudolla tavalla tyyntyvää veden pintaa.

  • Trooppinen saari: Miekkapiru murhaa miekatta

    Ämkoo nosti ainoan kämmenensä kasvojensa tasalle ja yritti katsella sitä. Huoneessa oli kuitenkin niin pimeää, että kättä tuskin erotti. Jostain kuului vesipisaroiden ääniä. Lattia oli kostea ja kylmä.

    Kätensä menettänyt miekkamies asteli lyhyen matkan eteenpäin, kunnes seinä tuli vastaan. Paksujen mustien suonien päällystämä seinusta sykki kiivaaseen tahtiin. Seinään uponnut olento karjui ja yritti repiä itsensä irti.

    Ämkoo kosketti seinää kädellään ja olennon lonkeromaiset kahleet alkoivat väistyä. Mielensä menettänyt Makuta riuhtoi ilmaa hallitsemattomin liikkein ja tarttui lopulta kiinni edessään seisovaan vihreänaamioiseen hahmoon. Huone pimeni entisestään.

    – – –

    Nazorakien trooppinen tukikohta

    Raivotautisin elein eteenpäin syöksyvä Ämkoo väisteli vaivattoman oloisesti häntä kohti ammuttuja zamor-ammuksia. Nazorakit katselivat pelonsekaisen järkytyksen vallassa kuinka punahehkuinen hirviö kohosi nopealla loikalla korkealle ilmaan ja putosi sitten torakoiden etummaisen rivistön keskelle. Torakat yrittivät perääntyä tehden samalla tilaa lähitaistelijoilleen, mutta yksi pienoiskiväärillä aseistautunut nazorak horjahti eikä päässyt pakoon.

    Jotkut olivat kuulevinaan Ämkoon hysteerisen karjunnan seasta naurua. Verellä tahritun naamion ilme muuttui vääristyneeksi virnistykseksi kun Ämkoo tarttui kiinni maasta makaavan torakan ylimpiin raajoihin. Sitten Ämkoo potkaisi torakkaa rintakehään, saaden tämän tutisevat kädet irtoamaan paikoiltaan. Nazorak huusi tuskaansa, mutta hiljeni kuitenkin pian Ämkoon myrkynvihreän nyrkin iskeytyessä torakan pään läpi.

    Nazorakit tiesivät vallan hyvin, että tukikohdassa riehuvaa hirviötä ei pysäytettäisi kiväärein ja keihäin. Paikalle siirrettiin parasta aikaa huomattavasti raskaampaa kalustoa. Lopulta useampi kevyehkö panssariajoneuvo kurvasi aukiolle, aloittaen välittömän tulituksen.

    Rivisotilaat järkyttyivät entisestään huomatessaan, että paikalle saapuneet apujoukot ampuivat heitäkin kohti. Torakat yrittivät parhaansa mukaan väistää kohti kiitäviä räjähteitä, mutta kaikki eivät siinä onnistuneet. Muutama nazorak upposi Ämkoon mukana räjähdysten nostattamaan sankkaan pölypilveen.

    Ämkoo syöksyi ulos pölypilvestä, hieman savuten ja entistäkin raivokkaamman huudon saattelemana. Panssaritykit avasivat tulen oitis uudestaan, mutta varjoenergialla pumpattu raivohullu klaanilainen osoittautui ammuksia nopeammaksi. Torakoiden hämmästykseksi Ämkoo ei kuitenkaan syöksynyt suoraan ajoneuvojen kimppuun vaan kaarsi kohti vartiotornia.

    ”Se aikoo kiivetä ylös!”, yksi torakoista huusi.
    ”Ei…”, aloitti toinen.

    Päästyään tornin tykö Ämkoo laukaisi kehostaan voimakkaan energiapurkauksen. Jo aiemmassa taistelussa kärsineen tornin perustukset eivät kestäneet ja korkea rakennus lähti kaatumaan.

    Nazorakit kiipesivät ulos vaunuistaan niin nopeasti kuin vain kykenivät, mutta eivät siitä huolimatta ehtineet pakoon kaatuvan rakennuksen alta. Sortuva torni nostatti ilmoille voimakkaan jyrinän lisäksi valtavan määrän tomua samalla kun erilaiset puukappaleet lentelivät suuntaan jos toiseen. Kaiken tämän kaaoksen keskellä saattoi kuulla nazorakien sekavia käskyjä ja muita epäselviä huutoja.

    Maata pitkin etenevä kaatuvan tornin aiheuttama paineaalto meinasi heittää Lumiukon alas piilopaikastaan. Snowie piteli kaikin voimin kiinni turvapaikakseen valitsemastaan puusta, kunnes ikääntyneen puun läpimätä runko petti ja puu alkoi kaatua. Snowman huudahti, tosin lumiukon huuto peittyi ympärillä vallitsevaan kaaokseen. Sitten hän alkoi pudota.

    Sankan tomupilven keskellä etenevä yksinäinen nazorak asteli haparoivin askelin eteenpäin väistellen samalla taivaalta putoilevaa puutavaraa. Torakka erotti juuri ja juuri tovereidensa kaukaiset äänet ja yritti vastata huutoihin. Kukaan ei tuntunut kuulevan.

    Nazorak nytkähti ja pysähtyi. Sitten torakka katsoi alas huomatakseen rintakehästään ulos työntyvän verisen käden. Ämkoo kiskoi kätensä irti pidellen yhä kiinni torakan heikosti sykkivästä sydämestä.

    ”Ghaa… Ghaa… Haa… Haa… Haargh… Haa…”

    Ämkoon sysimusta panssari oli muuttanut väriään. Adminin rinkakehä oli alkanut vihertää ja sen halkeilleessa panssaroinnissa saattoi juuri ja juuri erottaa jonkinlaisia kullan vivahteita. Ämkoon jalat ja kädet olivat vielä mustat, mutta niissä näki selvästi parasta aikaa tapahtuvan muutosprosessin.

    Ämkoo rojahti ensin polvilleen, muttei pysynyt edes sen vertaa pystyssä kovin pitkään. Ilman Toa makasikin pian vatsallaan maassa yrittäen pysyä tajuissaan.

    ”Voi piru”, Ämkoo kähisi samalla kun hänen toinen silmänsä muuttui kirkkaanvihreäksi.