Klaanon

Avainsana: Pesä

  • Hildemar 45: Artidax ja Daxia

    Arkkienkeli

    ”Jäämme tähän”, sanoi Abzumon ääni pallomaisen huoneen keskipisteessä pilarin nokassa sijaitsevasta valtaistuinmaisesta tuolistaan. Huoneen seinät olivat täysin sileä suuren pallon sisäpinta, niin tummaa harmaan sävyä, että melkein näytti mustalta. Hienovarainen kiilto paljasti materiaalin jonkinlaiseksi metalliksi. Pallo oli säteeltään kymmenisen metriä. Abzumon kummallakin puolella oli pallossa oviaukko, joissa kummassakin seisoi musta insinööri odottamassa ohjeita.
    ”Jäämme tähän vuorokaudeksi. Minun täytyy hoitaa asioita, ennen kuin jatkamme määränpäähämme.”
    Vastapäätä Abzumoa oli suuri näyttöruutu, joka välitti tällä hetkellä kuvaa alla olevasta saaresta. Karun kallioinen saari oli vahvasti tuliperäinen – ainakin siltä vaikutti – ja jotkin alueet rannikosta näyttivät ylhäältä katsottuna jopa mustilta.
    ”Tuossa saaressa on jotain pahasti pielessä”, makuta mutisi hiljaa itsekseen. ”Aistin jotain. Jonkin läsnäolon. En ole pitkään aikaan tuntenut tällaista.”
    Abzumo painoi nappulaa istuimensa edessä olevasta komentopaneelista, ja näytölle ilmaantui informaatiota saaresta.
    ”Artidax”, Abzumo maisteli saaren nimeä. ”Enpä ole koskaan käynyt täällä näin etelässä.”

    Seuraavaksi Abzumo näppäili joitain nappeja, ja kuva vaihtui näkymäksi hänen nazorakpesissä sijaitsevaan laboratorioonsa. Ilmeisesti huomattuaan mestarinsa kuvan yhdellä laboratorion näyttöruuduista Harmaa Aine kiirehti tervehtimään Abzumoa.
    ”Tervehdys, Aine. Eteneekö suunnitelma odotetusti?”
    ”Kyllä se etenee. Pesässä on sattunut jänniä asioita poissa ollessanne, herra”, Aine vastasi salaperäisesti.
    ”Vaikuttavatko ne minuun jotenkin?”
    ”No, eivät?”
    ”Sitten minun ei tarvitse tietää niistä. Tärkeintä on nyt suunnitelma. Odotan tämän saaren yllä vuorokauden, ennen kuin jatkan Nimdan luokse. Tarkkailen tilannetta.”
    ”Klaanilaiset huomaavat asian pian ja tehnevät sille jotain.”
    ”Hienoa, Aine. Otan pian uudelleen yhteyttä.”
    ”Mainiota, herra.”
    Näyttöruutu pimeni.

    Abzumo istui rauhallisesti paikallaan ajatellen. Mikä häntä voisi estää? Klaanilaiset eivät ikimaailmassa ehtisi hänen peräänsä purtilollaan.
    ”Niin, tosiaan”, makuta tuumaili. ”Athisteista ei ikinä tiedä. Mutta heistä ei myöskään ole minulle vastusta, olipa minulla siru tai ei.”
    Makuta alkoi nauraa. Hän nauroi athisteille, hän nauroi klaanilaisille, hän nauroi maailman typeryydelle ja sille, miten se yritti vastustaa häntä.
    ”Minä voitan, Aine. Minä voitan.”

    Daxian selliosasto

    Se tapahtui. Koko Daxia kaikui hälytyssireenien äänistä, kun vangit murtautuivat kaikkialla selleistään. He olivat saaneet ulkopuolisten apua – äärimmäinen takaisku Mata Nuin ritarikunnalle.

    Makuta Nui avasi hitaasti silmänsä, kun valoja syttyi heidän käytävässään. Manun selliin valo ei juuri ulottunut, mutta nyt hän näki, kuinka vastapäisessä sellissä Zimblr hymyili pahansuovasti.
    ”Muista, mitä kerroin”, olento sanoi, ja Manu ei saanut ajatuksiaan irti muhennoksesta. Vaaran hetkellä ajatukset sinkoilivat sinne sun tänne.

    Pian meteli voimistui ja esiin marssi kolme raavaan näköistä hahmoa: vortixx, skakdi ja steltinpeikko. Nämä alkoivat pörrätä Zimblrin oven kimpussa ja pitkien ponnistelujen jälkeen saivat sen auki steltinpeikon käytettyä valtavaa moottorisahaa.
    ”Makuta Nui”, Zimblr mainitsi tuijottaen yhä Manua tämän istuessa sellinsä punkalla. Katseet kääntyivät yksinäiseen makutaan, joka tuijotti takaisin.
    ”Me tapamme sinut”, vortixx sanoi julmasti. Manu nousi seisomaan ja tuli aivan kalterioven eteen tuijottaen vortixxia silmiin julmasti.
    ”Tuollainen roskaväki saa kuvitella, mitä huvittaa”, Manu tuhahti ja sylkäisi pitkänhuiskean hahmon kasvoille. Vortixx katsoi järkyttyneenä makutaa pyyhkien sylkeä kasvoiltaan ja yritti nopealla liikkeellä tarttua Manua kaksin käsin kurkusta. Makuta otti nopeasti kiinni käsivarsista ja taittoi niitä kaltereita vasten, kunnes kuuli käsivarsien luiden rusahtavan poikki. Vortixx parkui tuskissaan ja katsoi kaltereihin jumittuneita käsiään. Manu ei hymyillyt. Ei hiukkaakaan. Hänen kasvoiltaan pystyi lukemaan pelkkää halveksuntaa.

    Zimblr nousi omasta sellistään rikkoen loput kalterit omalla massallaan. Hän oli seisoessaan käytävässä melkein kuusimetrinen ilmestys ja hädin tuskin mahtui seisomaan suorassa.
    ”Valitan, ystäväiseni”, hän murahti vortixxille, ”mutta olet kostoni tiellä.”
    Manu tiesi vallan hyvin, mitä tapahtuisi – aivan kuin olisi nähnyt sen joskus aiemmin tapahtuvan. Zimblrin annettua merkin steltinpeikko tarttui jälleen moottorisahaansa ja iski sen nyyhkyttävän vortixxin käsiin. Veri roiskui pitkin seiniä surkean olennon käsivarsien lentäessä irti. Tämä kaatui kuolleena maahan, ja steltinpeikko alkoi sahata Manun sellin ovea. Skakdi kauhisteli vieressä, kuinka toinen hänen tovereistaan kuoli.
    Manu soi itselleen hymyntapaisen.
    ”Kostollasi on kova hinta”, hän sanoi ja risti kätensä rinnalleen. Zimblr rusautti rystysiään kuuluvasti moottorisahan äänen häiritsemättä, sillä steltinpeikko oli jo valmis.
    ”Tapa”, jätti komensi, jolloin peikko astui Manun selliin moottorisahallaan sohien. Manu perääntyi nurkkaan, jossa hänen sänkynsä oli, ja nousi vuoteen päälle. Steltiläinen yritti silpoa hänet moottorisahallaan iskiessään aseensa eteenpäin kohti makutaa, mutta tämä teki nopean liikkeen, jossa työnsi itseään seinää vasten ja samalla jaloillaan sänkyä eteenpäin. Sänky liikahti yllättävän nopeasti kohti steltiläistä, ja Zimblr tajusi makutan sahanneen jotenkin sängynjalat poikki aiemmin, jotta se lähtisi helposti liikkeelle.

    Steltinpeikko sai sängyn jalkoihinsa ja menetti sahansa hallinnan. Ase lennähti voimalla Manun yläpuolelle seinään, ja makuta ehti väistämään sen alta sen pudotessa.
    ”Olisi jotenkin laimeaa tappaa sinut vessanpytyllä, eikö niin, steltiläinen?” Manu sanoi virnistäen demonisesti.
    ”Ei, en minä oikeasti halunnut”, tämä mutisi.
    ”Mitä, en kuule.”
    ”En halunnut tappaa! Tuo pakotti!” maassa makaava peikko kitisi osoittaen ulkopuolella seisovaa jättiä.
    ”Aivan, hän pakotti sellistään sinua karkaamaan omastasi ja hyökkäämään minun kimppuuni moottorisahalla”, makuta sanoi pilkallisesti ja tarttui moottorisahaan.
    ”Maista siis omaa lääkettäsi.”

    Zimblr tuijotti hieman järkyttyneenä, kuinka steltiläinen päätti päivänsä menettäen päänsä. Skakdi pakeni toiseen käytävään.
    ”Aliarvioin sinut”, jättiläinen murisi.
    ”Monet tekevät niin”, Manu huohotti astuttuaan sellistä ulos.
    ”Mutta nyt saan tehdä sinusta selvää itse. Ja se on mukavaa hommaa.”
    ”Taatusti on. Mutta sinua ei onni nyt oikein suosi, mikäli uskot onneen.”

    Zimblr ei vaivautunut vastaamaan vaan yritti suorastaan polkea makutan jalkoihinsa. Tämä väisti ja katosi Zimblrin omaan selliin.
    ”Pelkuri, tule tänne, jotta saan murskata sinut!”
    Manu ei vastannut, vaan jäi selliin odottamaan. Zimblr kumartui ja työnsi nyrkkinsä selliin vain joutuakseen Manun väistämäksi. Toinenkin koura seurasi pariaan selliin ja alkoi kouria makutaa onnistumatta kuitenkaan.
    ”Eikö näkökenttäsi ole tarpeeksi laaja, kömpelö apina?” Manu ilkkui roikkuessaan katosta ja väistellessään satunnaisia siihen osuvia hyökkäyksiä.
    ”TAISTELE KUIN MIES SENKIN PELKURI.”
    ”Olen havainnut sen aika huonoksi keinoksi selviytyä ylivoimaiselta tuntuvaa vihollista vastaan.”
    Raivoissaan jätti tunki päänsä sisään selliin ja huomasi tuijottavansa suoraan verenpunaisiin silmiin. Sitten hän tunsi silmitöntä kipua makutan tunkiessa kätensä hänen sieraimeensa. Hän tunsi päänsä sisällä hirvittävän tunteen, polttavan, pistävän, kaiken kaikkiaan tuskallisen tunteen. Hän nousi sellistä lyöden samalla päänsä kattoon ja yritti karistaa Manua pois päänsä kimpusta, mutta tämä väisteli hänen käsiään ja pysyi päänheilutuksesta huolimatta paikallaan. Viimeinen tuskan aalto saapui, ja lämmin tunne levisi Zimblrin koko pään läpi. Hän ei tosin enää tiedostanut tunnetta.

    ”Kuolleet eivät tiedosta”, Manu sanoi. ”Viimeinen sana on minun.”
    Punaisen ruskeaa paksua nestettä valui ulos jättiläisen korvasta. Tämä huojui hetken paikallaan ja kaatui sitten rymisten maahan. Manu heittäytyi sitä ennen pois olennon pään päältä ja laskeutui lattialle yhtä kömpelösti kuin Zimblr.
    ”Kuvottavaa”, makuta sanoi väristen ja pyyhki kätensä jättiläisen mustaan vaatekappaleeseen. Nyt hän vasta näki kunnolla, millainen tämä oli: yhtä ruma kuin hän oli muistellutkin. Sininen suomuinen iho peitti koko ruumista kaikkialta, ja musta vaate peitti puolet alaruumiista sekä koko yläruumiin. Olennon jaloissa oli pitkät kynnet, joilla olisi voinut raadella tuhkakarhun.

    Ja nyt olen nähnyt kaiken, Manu ajatteli. Hemmettiin täältä.
    Hän lähti kävelemään käytävää poispäin kohti vankilassa möyryäviä taisteluja. Kukaan ei kiireiltään ehtinyt kiinnittää häneen huomiota. Manu tarkasteli osastoa, johon oli päätynyt: samat ruman harmaat seinät kaikkialla, luonnollisesti, ja samanlaisia sellejä joka puolella. Nyt vain kaikki ovet olivat auki ja vangit käytävillä taistelemassa ritarikuntalaisia vastaan. Hän voisi aivan hyvin kaikota.

    Hän saapui hetken käveltyään ja erään hänen kimppuunsa hyökkäämistä yrittäneen vangin portaat alas heitettyään ovelle, josta mitä ilmeisimmin pääsi ulos tästä hullujenhuoneesta. Nyt se täytyi vain murtaa, mikä ei tosiaankaan olisi helppoa. Manu pohdiskeli hetken leukaansa jälleen hieroen, miten pääsisi siitä ulos, ja päätyi lopputulokseen, että tarpeeksi monen rikollisen heittäminen päin sitä kävisi muurinmurtajasta. Hän etsi katseellaan tarpeisiinsa sopivia rikollisia ja huomasikin ritarikuntalaisia paiskovan steltiläisen.
    ”Heikko mieli, helppo homma.”
    Steltiläinen lähti kävelemään Manun suuntaan juuri parahiksi, ja makuta huudahti:
    ”Hei sinä siellä!”
    ”Makuta Nuiiirrggh! Kuolet nyt!”
    ”Ahaa, no minä en tunne sinua. Huomaatko tuon oven?”
    ”Sillä ei ole väliä, kosto on tärkein!”
    Steltiläinen hyökkäsi päin Manua naurettavan helposti väistettävällä tavalla, jolloin Manu astui askeleen sivulle, ja asetti kätensä steltiläisen otsalle.
    ”Kuulet ääneni, ja sehän on oikein lumoava, eikö niin”, Manu sanoi hieroen peikon otsaa ja pidellen samalla tämän huitomista yrittävää kättä paikallaan. ”Sinä voisit rikkoa tuon oven ja päästä vapauteen.”
    ”Tosiaan, miten se rikotaan?” steltiläinen sanoi raukeasti.
    ”Katsopas hieman ympärillesi, ja löydät vaikka mitä, millä heittää sitä.”
    ”Joo, nuo ritarikuntalaiset ansaitsevat sen.”
    ”Jos he loppuvat, voit toki käyttää myös tovereitasi. Hehän ovat toisarvoisia pakosi rinnalla.”
    Steltiläinen yritti vielä huitaista Manua kädellään, jossa tämä havaitsi olevan suuri veitsi. Makuta perääntyi taaksepäin ja nosti maassa makaavan vortixxin. Hän heitti sillä steltiläistä, joka tokeni ajatustensa muokkaamisesta nopeasti ja paiskasi vortixxin oveen.

    Manu katseli hetken pahoinpitelynäytöstä ja totesi sen toimimattomaksi tavaksi avata oven.
    Jotain muuta, mutta mitä?
    Siinä samassa ovi pamahti auki itsestään. Manu hätkähti ja kaatui maahan. Tummia hahmoja alkoi tulvia ovesta sisään, ja Manu nosteli pari ruumista päälleen peittämään itsensä. Ritarikunnan joukkoja.

    Yksi saapuneista sotilaista meni lähelle vankeja, jotka viimeistelivät viimeisiä vanginvartijoita, ja sanoi:
    ”Me tulemme rauhassa. Palatkaa selleihinne, niin teidän ei käy kuinkaan.”
    Manun manipuloima steltiläinen hyökkäsi sotilaan kimppuun raivoisasti, jolloin muut tähtäsivät aseensa häneen ja ampuivat miehen kuoliaaksi. Muut vangit hyökkäsivät raivokkaasti nähtyään tapauksen, ja heitä alkoi kuolla tuleen. Näiden sotilaiden kanssa ei neuvoteltu.

    Manu katseli ruumiiden alta sivusilmällä, vaikkei paljon nähnytkään. Kun meteli vaimeni siirtyessään taemmas käytäviin, Manu rohkeni liikuttaa ruumiita päältään.
    ”Älä liiku.”
    Kuului aseen lataamisen ääni, ja Manu tiesi, että häntä osoitettiin sillä aseella.
    ”Nouse hitaasti ylös ja pidä kädet niskasi takana!”
    Stereotyyppistä.
    Manu nousi ja teki, niin kuin käskettiin. Hän katseli vangitsijoitaan eikä voinut todeta näiden lajeja haarniskojen läpi. Heitä oli kaksi, toinen tähtäsi häneen suurella zamorkiväärillä ja toinen katseli seuraavaan käytävään päin, jossa taistelua käytiin. Ovi oli yhä auki, täytyi vain odottaa hyvää tilaisuutta.

    ”Hei kaverit, ette ehkä usko, mutta Zimblr makaa kuolleena tuolla yhdessä käytävässä!” joku hihkaisi käytävästä, jonne toinen Manun vartijoista katseli. Uutiset kuultuaan Manua osoittava vartijakin erehtyi kääntämään päätään käytävän suuntaan, jolloin makuta teki siirtonsa: hän iski nyrkkinsä vartijan vatsaan tarttuen samalla kivääriin ja sai miesparan lentämään toista vartijaa kohti. Tämä alkoi ykskantaan ampua ja surmasi toverinsa. Hän ehti nähdä Manun vilahtavan ovesta ulos ja lähti heti perään.
    Hitto, nämä pelaavatkin kovaa peliä, Manu ajatteli. Voi olla, että tämä ei mene aivan, kuten piti.
    ”Pysähdy tai ammun!” vartija huusi.
    Manu ampui. Vartija oli odottanut sitä ja väisti. Sitten hän ampui itse takaisin, ja Manu ei ehtinyt väistää mutta suojasi rintakehäänsä omalla kiväärillään, joka räjähti heittäen makutan metrejä eteenpäin. Savunpöllähdys peitti takaa-ajajan hetkeksi, mutta Manu tunsi tämän nopeuden ja tiesi, ettei tämä olisi kaukana. Hän nousi heti ylös ja pinkaisi juoksuun antaen vauhtia siivillään, jotka olivat siihen asti olleet tiukasti hänen kehoaan vasten supussa. Hänen takaansa ammuttiin, joten hän laskosti jälleen siipensä, jotka olisivat mainio maalitaulu. Tuli kulma, ja Manu kääntyi nopeasti siitä ainoaan mahdolliseen suuntaan eli oikealle. Edessä häämötti avonainen ovi, josta näkyi taivas, joten Manu kiihdytti vauhtinsa äärimmäisyyksiin. Hän oli melkein ovella, kun sai osuman jalkaansa ja lennähti eteenpäin ulos ovesta.

    Hän huomasi, ettei ovesta ulos lentäminen ollutkaan kovin onnekasta, sillä alla ei ollut maata – tai oli, mutta hän putosi kohti kymmeniä metrejä alhaalla päin olevaa maata.
    Mikä ovi tuo on? hän hämmästeli järkyttyneenä ja muisti jälleen siivet. Häntä ammuttiin yhä, ja lento alkoi väistelynä. Hän näki Daxian linnoituksen ja huomasi ilmatorjuntatykit.
    ”Tämä ei mene ihan putkeen”, hän huokaisi. Oli aika tehdä äärimmäisiä ratkaisuja. Häntä tulitettiin joka puolelta, joten hän lensi ainoaan suuntaan, josta ei kohdannut vastustusta: mereen.

    Makutan upottua mereen vartijat lopettivat jahtaamisen. Yksi poimi radiopuhelimen ja lausui siihen:
    ”Lähettäkää syväläisiä.”

    [spoil]Liian vähän kuvailua, liikaa kerrontaa. Anteeksi siitä. Lisäksi, toivottavasti en rikkonut mitään, Snow.[/spoil]

  • 007:n salamurha

    Nazorak-Pesät

    273 käveli pitkää käytävää pitkin. Katossa roikkuvat loisteputket valaisivat kulkijaa kolkosti. Vaikka matkaa 007:n toimistoon ei ollutkaan pitkälti, se matka tuntui ikuisuudelta. Kylmä hiki virtasi valkoisen tiedemiehen ohimoa pitkin. Hänen sydämensä laukkasi kuin villiintynyt kikanalo. Nazorak olisi halunnut pysähtyä ja kääntyä takaisin, mutta hän tiesi, että oli myöhäistä alkaa katumaan. Jokaisella askeleella hän oli lähempänä toimiston ovea ja jokaisella askeleella hänen sydämensä kiihtyi. 273 hidasti hieman vauhtiaan ja löysensi lilaa solmiotaan kaulassa saadakseen paremmin henkeä. Nyt se hetki oli käsillä: 007:n salamurha. Kapinoitsijat olivat tavanneet samassa paikassa, missä olivat pitäneet kokouksen. Kaikille ryhmän jäsenille oli jaettu Zamorpistoolit ja 16765 oli opastanut muut ryhmän jäsenet tunneliin, josta pääsi tiedustelupalvelun tiloihin.
    Hän kertasi päässään vielä suunnitelman: hän menisi 007:n toimistoon, puhuisi tiedustelun johtajalle asetilauksen kuljetuksesta ja samalla huomaamattomasti jäädyttäisi oven mekaanisen sähkölukon toimintakyvyttömäksi. Muut kapinan jäsenet odottaisivat läheisessä pakotunnelissa kunnes valkoinen Nazorak palaisisi ja antaisi merkin tovereilleen.
    Mutta entä jos hän huomaa sabotaasini? Hänhän on Nazorak-agenttien johtaja ja varmasti hänen ainoa silmänsä on aina varuillaan… tiedemies ajatteli. 273 pysähtyi ja työnsi oikean kätensä, jossa piti Alinolla-Hanskaansa, syvälle takkinsa sisään ja otti yhdestä takin lukuisista povitaskuista pienen jäähdytyssormuksensa. Hän painoi sormuksessa olevaa pientä nappia testatakseen, että laite varmasti toimii. Sormuksen pienestä sädetinosasta nousi pieni, lähes näkymätön sininen säde. Valkoinen tiedemies nosti sormuksen suurten sinisten verkkosilmiensä tasolle. Kaikki siis riippuu tästä pienestä esineestä… Ja minusta…
    Valkoinen nazorak siirsi ajatuksensa muuhun. Hän kuvitteli mitä tämän jälkeen tapahtuisi: Jos- siis jos –suunnitelma onnistuu suunnitelmien mukaan, työläis-nazorakit tajuaisivat aloittaa kapinan, ja hyvällä lykyllä johtoporras syrjäytettäisiin ja koittaisi paremmat ajat kaikille nazorakeille. Kun niin on tapahtunut, hän nousisi kaikkien arvostamaksi tiedemieheksi, niin kuin 16765 oli sanonut.

    Mutta sitten hän huomasi pysähtyneensä liian pitkäksi aikaa. nazorak pujotti sormuksen keskisormeensa. Jäätutkija katsoi edessään parin askeleen päässä olevaa ovea. Hän huokaisi ja rohkaisi mielensä. Hän otti pari pitkää askelta ja oli oven luona. Meni syteen tai saveen, 273 ajatteli ja painoi ovisummeria. Hän odotti hetken, kunnes summeriin syttyi vihreä valo. 273 tarttui oven kahvasta, aukaisi oven ja meni sisään.

    Sisällä huoneessa häntä vastassa teräksisen työpöytänsä takana istui 007.
    ”Päivää, 273. Ehdin jo odottaa sinua”, 007 tervehti tulijaa.
    ”Kiitos, 007:n”, 273 kröhi kurkkuaan ja ojensi kirjoittamansa raportin 007:lle, ”Tilauksesi on nyt valmis. 30 ilmatyynyalusta, 100 jääkonepistoolia ja 100 lämpöskannerilasia. Papereissa on kaikki tarkemmat tiedot. Mekaanikkoni ovat tehneet parhaansa tilauksen eteen.”
    ”Hienoa”, musta nazorak sanoi neutraalilla äänensävyllä ja otti paperin. Hän katsoi sitä ohimennen ja asetti sen pöydälleen. ”Miten laitteet aiotaan kuljettaa Pesiin?”
    ”Olin ajatellut, että Ilmavoimien kuljetushelikopterit sopisivat parhaiten ilmatyynyalusten kuljetukseen,” 273 vastasi. Hän yritti kuulostaa niin normaalilta kuin pystyi. Mutta sitten tiedemieheen iski yht’äkkiä hirveä tunne, kun hän muisti jotain. 273 ei ollut lainkaan miettinyt, miten hän pääsisi ovelle sabotoimaan lukkoa. Hän soimasi itseään siitä miten hän oli voinut unohtaa niin tärkeän asian.
    ”Selvä. Sovitaanko, että sinä hoidat kuljetuksen. Haluan nämä varusteet toimintakunnossa neljän päivän kuluttua pääasevarastolle. Sitten saat palkkiosi.”
    273 yritti kätkeä hermostuneisuutensa. Hän vilkaisi sivusilmällä toimiston ovea. ”Selvä, kiitos” 273 sanoi. Hänen äänensä värähteli epätasaisesti. Hän yritti olla menemättä paniikkiin ja keksiä jotain. Hän tyynnytteli kiihtynyttä hengitystään. Mutta sitten tiedemies sai idean. 273 vilkaisi ovea, käännähti nopeasti oven suuntaan ja harppoi oven luo. Hän kurkisti oven pleksistä tehdystä ikkunasta käytävään yrittäen näyttää siltä, kuin olisi nähnyt jotain kiinnostavaa. Samalla hän painoi pienen sormuksen napista ja suuntasi sen säteen oven mekaaniseen lukkoon. Lukon pintaan ei näkynyt tulevan mitään, mutta lukon mekanismi sen sisällä jäätyi huomaamattomasti. Sitten 273 kääntyi takaisin 007:n puoleen. ”Anteeksi. Olin näkevinäni jonkun kuuntelevan oven takana. Mutta ilmeisesti tiedemiehen höperyyttä”, 273 keksi tekosyyn.
    007:n kasvoilla saattoi nähdä jonkin pienen hymyntapaisen. ”Luonnollisesti, herra tutkija. Luonnollisesti.”
    273 hieraisi takaraivoaan. ”Eli tulette hakemaan laitteita neljän päivän päästä. Näkemiin”, tiedemies sanoi ja musta nazorak nyökkäsi hyvästiksi. Jäätutkija avasi oven jo lähteäkseen.
    ”Odotas”, 007:n sanoi. 273 jähmettyi paikoilleen. Huomasiko hän…? hän ajatteli hätäisesti. Tiedemies kääntyi hitaasti takaisin Tiedustelun johtajaa päin.
    ”N-niin?” hän kysyi.
    007 nyökkäsi tutkijan oikeaa kättä. ”Hanskasi. Oletko saanut sen toimimaan?” musta nazorak kysyi. 273 kääntyi hämmästyneesti katsomaan Alinolla-Hanskaansa. Hän huokaisi helpottuneesti.
    ”Aa. Niin! Kyllä sain. Löysin sopivan energialähteen. Mutta se on sen verran harvinainen, etten kehdannut alkaa häiritsemään teitä sillä”, hän selitti todenmukaisesti, koska juuri niin oli käynyt.
    007:n nyökkäsi. ”Hyvä. Voisit joskus esitellä sitä minulle. Mutta minulla on hieman kiire. Voit mennä”.
    273 hymyili kun astui ulos käytävään ja sulki oven. Hän hengähti huojentuneesti. Hienoa, nyt menen kertomaan muille.

    007:n toimisto hiljeni. Musta nazorak syventyi työhönsä ehkä vain vartiksi. Hän tarttui PST:n lähettämään raporttiin. Se tarkoitti Pesän Sisäistä Tiedustelua. Sen lisäksi oli PUT, Pesän Ulkoinen Tiedustelu.

    Raportissa oli yksikköjohtaja 983:n leima. Liuska alkoi tyypilliseen tapaan alueen – tässä tapauksessa läntisten kaivosalueiden – tiedoilla. Sitä seurasi lista kaikesta huomionarvoisesta viimeisen kuukauden ajalta.

    007 syventyi zankrzora kielisiin merkkeihin. Tiedustelu oli havainnut useamman nazorakin – neljän nazorakin tunnusluvut lueteltiin – olleen poissa töistä luvattomasti. Vaikka tällaiset tiedot olivat useimmiten vain tavallisia pinnareita, ne saattoivat silti johtaa jonkin epäilyttävän jäljille.

    Asevarastosta on kadonnut välineitä. Niiden katoaminen oli yritetty peittää muuntelemalla varastokirjanpitoa, mutta väärennös oli huomattu.
    007 katsoi nopeasti pinnari-nazorakien numerot uudestaan. Hän tunnisti niistä yhden. Muisto ei ollut parhaimpia, joita hänellä oli. Silloin hän aavisteli pahinta.

    Ovi aukesi.

    Nazorak astui sisään. Se oli pukeutunut nazorakien tiedustelu-upseerin mustaan univormuun. Arvomerkkien paikalla oli kuitenkin jotakin outoa. Siinä oli harmaa soikio, jonka vastakkaiset päädyt olivat venytetty eri suuntiin. Lisäksi tällä oli silmälappu.

    ”Päivää”, tulija tervehti. 007 oli hämmentynyt. Hän liikutti kättään painaakseen näppäimestä, jolla hän antaa äänettömän hälytyksen lähistön agenteille. Toinen käsi kulki pistoolikotelolle.

    ”Odota. Saattaa olla sinulle edullisempaa, että odotat hetken” tulija sanoi.
    ”Mitäs piruutta tämä on olevinaan?” 007 kysyi.
    ”Olen Kohtalo, ja olen tullut kertomaan sinulle, että se, jonka jätit taaksesi, on nyt edessäsi”, 16765 sanoi mahtipontisesti ja astui lähemmäs.

    ”Muistathan sinä minut, vanhan ystäväsi. Silloin kauan, kauan sitten.” Samalla tulija riisui silmälappunsa ja antoi mustan kangaspalan pudota lattialle.

    007 katsoi tulijan silmiä. Toinen silmä oli normaalin värin sijaan aavistuksen verran sinertävä. Turkoosi.

    Nazorakit, joiden toinen silmä on turkoosi, lukeutuvat ”viallisten” luokkaan Nazorakinen hierarkiassa. Eräs solumutaatio aiheuttaa sitä. Tällaiset ”epäpuhtaat” yksilöt normaalisti laitetaan työskentelemään syvälle eristetyille alueille tai vaihtoehtoisesti tapetaan suoraan. Tämä eli, ja oli ilmeisen hyvissä voimissa.

    ”Sinä”, 007 sanoi. Samaan aikaan hän lähetti hälytyksen vartijoilleen ja veti pistoolinsa. Laukaus osui 16765:ttä rintaan, mutta mitään ei tapahtunut. Repeytyneen takin alta näkyi teräksinen rintahaarniska.

    Ruskea nazorak hyppäsi kovaa kohti Tiedustelupalvelun johtajaa lyöden tältä aseen kädestä. Musta nazorak iski nyrkillä hyökkääjää kasvoihin, mutta 16765 kesti sen. Hän iski 007:n maahan. Raskas metallituoli kaatui rymisten. Hyökkääjä asetti jostakin univormunsa uumenista ottamansa veitsen 007:n kurkulle.

    ”Sinä. 007. Sinä muistat minut, etkö vain? Sinä muistat sen kaiken?” 16765 alkoi puhua, säilyttäen tiukan katsekontaktin 007:n ainoaan silmään.

    ”Minä annoin sinun elää, vaikka sinulle ei olisi kuulunut edes sitä oikeutta. Minä pelastin henkesi!” 007 melkein huusi.
    ”Sinä teit elämästäni helvettiä”
    ”Jos et kaipaa elämääsi, voit lopettaa sen. Mitä sinä haluat?”

    ”Minä haluan… Se on monimutkaista. Haluan kostaa sen, mitä minulle teit. Mutta sitten mietin ja huomaan, että voin hyötyä tästä huomattavasti enemmän.”
    Oli aivan hiljaista. Käytävästä kuului laukauksia ja taistelun ääniä. 007 tajusi, että hänen vartijoillaan on ongelmia.

    ”Minä tiedän mikä sinä olit. Ei, vaan mikä sinä olet. Minä voin kertoa sen.”
    ”Kukaan ei usko sinua”
    ”Ai ei vai? Näinä sotaisina aikoina, joina kaikkien pitäisi toimia vain ja ainoastaan puhtaan Nazorak-rodun hyväksi… Kuulehan, yksi leviävä huhu voi tehdä paljon. Varsinkin, jos se koskee jotakuta noin korkealla hierarkiassa.”
    ”Mitä sinä haluat minulta?”

    ”Nyt sinä alat ymmärtää. Jos haluat elää, sinun olisi viisasta totella minua tästä lähin. Tiedätkö, voin paljastaa kaiken yhdellä radioviestillä”, 16765 sanoi nyökäten kohti rintataskussaan olevaa lähetintä.

    ”Sinut aiotaan murhata. Minä määrään sinua hälyttämään kaikki agentit tänne. Ja jos he koskevat minuun, paljastan kaiken. Lisäksi Jäätutkija 273:n omaisuus ja tekniikka ovat nyt minun omaisuuttani. Uskon, että kykenet hoitamaan asian.”
    007:n ensimmäiset ajatukset olivat ”mitä hittoa”. Sitten hän tajusi, että tällä hetkellä on parasta vain totella. Hän nousi tietokoneelleen ja antoi hälytyksen kaikille pesän agenteille.

    Silloin ovesta syöksyi kolme torakkaa sisään.

    Ovella seisovien kahden ruskean torakan ilmeet olivat tuiman määrätietoiset, jotka huokuivat vihaa. Heidän välissään oli vitivalkoisena hohtava 273, jonka kasvoilta paistoi epävarmuus. 16755 ja 16754 seisoivat hänen kummallakin puolella ja osoittivat aseillaan Tiedustelupalvelun johtajaa. Kaksi nazorakin ylävartaloon suunnattua laukausta osuivat 007:n haarniskaan ja kilahtelivat tehottomina. Musta nazorak kierähti hämmästyttävän nopeasti pöytänsä taakse ja kopeloi laatikoistaan asetta. Hän veti esiin pienen lamautinlaitteen ja odotti raskaan metallipöydän takana, että hänen murhaajansa tulisivat lähemmäs. 16765 vain seisoskeli huoneen varjoissa tyytyväinen ilme kasvoillaan.

    16755 latasi Zamorpistoolinsa ja hyppäsi pöydän päälle valmiina ampumaan Tiedustelun johtajaa päähän, mutta musta silmälappuinen nazorak löi kapinoitsijaa lamauttimella jalkaan. Kivenhakkaaja sai kivuliaan sähköiskun ja kaatui hätäisesti toiselle puolelle pöytää.16754 suojasi toveriaan ja ampui pöydän reunaa, ettei 007 päässyt nousemaan sen takaa ylös. Ylös noussut 16755 liittyi mukaan tuleen. Ammuttuuan parisen kertaa he painovati liipaisimia, mutta huomasivati kauhukseen, että panokset olivat loppu. Juuri kuten 007 oli ennakoinut. Hän nappasi oman pistoolinsa käteensä, nousi kyykkyyn teräksisen työpöytänsä taakse ja voimakkailla jalkalihaksillaan ja siipiensä antaman potkuvoiman avulla hyppäsi pöydän takaa ilmaan. Toisen silmänsä puuttumisen takia hänen ainoa silmänsä oli harjaantunut todella tarkaksi. 007 ampui tarkan laukauksen 16754:n ampumakäteen, joka oli juuri lataamassa pistooliaan. Kapinoitsija karjahti ja 273 refleksin omaisesti heittäytyi valkoisten takinhelmojensa lepattaen arkistohyllyn taakse suojaan. 007 laskeutui äänekkäästi työpöydälleen ja ampui 16755:ttä, mutta kivenhakkaaja ehti juuri väistää.

    Jostain käytävän suunnalta kuului laukauksia. Se ei luvannut hyvää, ajatteli 16755. Hän pyörähti ja iski mustaa nazorakia polvilumpioon. nazorak kaatui karjaisten, ja ruskea torakka nappasi veitsen vyöstään. Hän hyökkäsi 007:n kimppuun maahan. Veitsi viilsi mustaa torakkaa pään sivuun lähelle korva-aukkoa. 007 karjaisi ja iski nyrkillä torakkaa leukaan. Viillon seurauksena silmälappu irtosi. Ennen kuin 007 ehti peittää silmän uudestaan, 273 huomasi suojansa takaa jotain: 007:n toinen silmä olikin tallessa. Tiedemies oli näkevinään tämän silmässä turkoosin välähdyksen. Silloin 16754 hyökkäsi takaapäin ja kaatoi 007:n. Hän yritti viittoa 273:ea auttamaan. Käytävältä takaa kuului kiihtyvää ammuskelua. Salaliittolaiset saattoivat kuulla mielessään kellon, joka tikitti armottomasti eteenpäin joko heidän voittoonsa tai häviöönsä.

    Kun toimiston sisällä oli taistelu käynnissä Tiedustelun johtajaa vastaan, ulkona käytävällä vammautunut sotilas 6532 kamppaili kahta paikalle saapunutta vartijaa vastaan. Musta torakka oli yrittänyt ampua sotilaan, mutta tämä oli ehtinyt ensin ja ampunut vartijaa olkapäähän niin että tämä oli pudottanut aseensa. Toinen vartija, joka kantoi konepistoolia, ampui sarjan rampaa kapinoitsijaa päin, mutta tämä kumartui alas ja syöksyi keppinsä ja siipiensä antaman työnnön avulla suoraan vartijan eteen. 6532 oli aikoinaan taistellut erästä Kiven Toaa vastaan, mutta oli hävinnyt kun Toan luoma terävä kiven siru oli lävistänyt hänen reitensä, mikä oli repinyt tuskallisesti jalan hermoja. Nyt jalalla ei kärsinyt edes astua. Mutta ruskea nazorak oli opetellut liikkumaan taitavan nopeasti keppinsä ja siipiensä avulla. 6532 painoi kytkintä valkoisen kävelykeppinsä varresta, ja kepin päästä työntyi esiin piilotettu terä. Salaman nopeasti hän työnsi terän vartijan vatsaan. Tämä huusi kivusta ja yritti repiä terää irti, mutta vammautunut sotilas piteli tiukasti keppinsä varresta kiinni. Terä oli lävistänyt monta mustan nazorakin sisäelintä ja hän menetti hetkessä paljon vihreää verta. Kun vartija oli menettänyt tajuntansa, 6532 työnsi kepillään ruumiin syrjään. Mutta voiton ilo ei kestänyt pitkään, kun käytävän päähän ilmestyi neljä muuta agenttia.

    Ennen kuin 6532 ehti edes liikahtaa, kaksi zamoria lävistivät hänen päänsä. Agentit syöksyivät kohti 007:n huoneen ovea. 273 kuuli juoksuaskeleet käytävältä. ”Pakko mennä jos emme halua jäädä ansaan!” 16765 huusi ja piteli kädessään ovensuuhun viritettyjen räjähteiden laukaisinta. 16755 ampui lippaallisen 007:n suuntaan ja kääntyi 16765:n ja 273 perään lähteäkseen. Operaation johtaja yritti kutsua 2844:ää radiolla, mutta linja oli mykkä. Käytävässä syttyi tulitaistelu, kun neljä salaliittolaista syöksyi ulos 007:n huoneistosta ja törmäsivät neljään agenttiin käytävällä.
    Kapinallisten takana 007:n toimiston etuosa räjähti.

    Agentit ampuivat konepistooleilla heidän ohitseen yrittäviä kapinallisia, jotka heittäytyivät mataliksi käytävän seiniä vasten hakeakseen jotain suojaa lentäviltä zamoreilta. 16755, 16754 ja 16765 ampuivat pistooleillaan agentteja jalkoihin, mutta mustien nazorakien jalkapanssarit torjuivat ne. 273 oli hypännyt 16754:n taakse ja otti oman pistoolinsa. Hän sulki toisen silmänsä ja tähtäsi. Aseiden tekijänä Jäätutkija oli myös tarkka ampumaan ja hän tunsi lähes kaikkien nazorakien ampuma-aseiden koneistot. Hän tähtäsi tarkkaan ja ampui agenteista lähimpänä vasemman puoleista seinää olevan agentin konepistoolin piipun varteen. Zamor lävisti aseen metallisen rungon ja osui koneiston osaan, jossa ruuti syttyi palamaan ja antoi lähtövauhdin ammukselle. Tiedemiehen ammus räjäytti ampuma-aseen agentin sormille ja tämä karjaisi. Samalla 16755 ampui samaa agenttia päähän. Saman sekunnin aikana 16765 oli hypännyt luotien ohi toisen agentin eteen ja ampunut tätä kaulaan, mutta samalla kolmas musta torakka ampui 16765:ttä kylkeen. Agenttien linjaan oli auennut aukko ja kapinalliset syöksyivät siitä läpi. Samalla 16754 veti veitsensä ja löi jäljellä olevaa oikean puoleista nazorakia ranteeseen. Vasemman puoleinen agentti latasi konepistoolinsa ja he ampuivat kapinallisten perään. Neljä pakeniaa yrittivät väistellä lentäviä Zamoreita parhaansa mukaan, mutta saivat kuitenkin osumia. Yksi zamor raapaisi 273:n reittä ja tiedemies irvisti. Toinen ammus osui hänen kylkeensä. Hänen valkoinen takkinsa onneksi peitti tiedemiehen raajojen näkyvyyden, että niihin oli vaikea osua. 16765 kääntyi ja ampui takaisin.

    He ohittivat käytävän risteyksen, josta toisesta käytävästä tuli lisää Tiedustelupalvelun nazorakeja, jotka olivat saaneet 007:n hälytyksen. Kapinallisten nähdessään he nopauttivat juoksuaan päästäkseen samalle käytävälle. 273 tiesi, etteivät he pääsisi pakotunnelille asti, jos kaikki mustat nazorakit ampuisivat heitä takaa päin. 273 yritti juostessaan keksiä jotain mikä pysäyttäisi heidän jahtaajansa. Kovasta paineesta huolimatta tiedemiehen aivot raksuttivat kiitettävän nopeasti. Sitten hän sai idean. Oli kuin aika olisi pysähtynyt kun valkoisen nazorakin siniset verkkosilmät simuloivat liikerataa. Liikenopeus: 18,6 Kio/h + jalkojen työntövoiman liike suhteessa oikeassa kulmassa + käsien ja jalkojen työntövoima + siipien ohjaama suunta… hän laski. Sitten hänen katseensa nauliutui yhteen kohtaan lattiaa hänen edessään. Siinä!
    Hyppäsi, laskeutui yhdellä jalalla katsomaansa paikkaan, laski koko painonsa oikealle jalalleen, ponnisti ja hyppäsi voimalla vasemmalla puolella olevaan seinään. Hän otti kiviseinän vasemmilla käsillään ja molemmilla jaloillaan vastaan, juuri kun mustat agentit juoksivat tunneleiden risteyksestä sisään. 273 jännitti lihaksensa ja pongahti seinästä taaksepäin ilmaan. Hänen vierellään juosseet 16765, 16755 ja 16754 kääntyivät hämmästyneinä katsomaan tiedemiehen ilmalentoa. Agentit nostivat tuliaseensa. Jäätutkijan siivet ohjasivat nazorakin syöksyä lattiaan. 273 tarttui vasemmalla kädellään Alinolla-Hanskan käynnistusrullaan ja käänsi sen, aktivoiden hanskan.

    Agentit painoivat liipaisimia ja paukahdusten saattelemana zamorit lensivät ilmaan. Juuri niin kuin tiedemies oli suunnitellut. 273 oli enää vain metrin verran ilmassa ja zamorit lähestyivät äänennopeudella. Valkoisen nazorakin silmät nauliutuivat zamoriin, joka lensi suoraan häntä kohti. Kaikki oli nyt siitä kiinni, oliko hän tarpeeksi nopea.
    ”SIINÄ!!” 273:n jalat iskeytyivät äänekkäästi maahan, mutta hän säilytti tasapainonsa, ja ojensi hanskakätensä, kämmen avoinna, suoraan zamorin eteen. Ammus osui suoraan kämmenen keskellä olevaan laukaisin-painikkeeseen. Aika pysähtyi. Kolme muuta kapinaryhmän jäsentä olivat kääntyneet katsomaan taakseen. Agentit olivat täyttäneet käytävän leveyssuunnassa ja tähtäsivät aseillaan pakenevia kapinallisia. Mustan torakkamuurin takana käytävän toisessa päässä rähjäinen 007:n oli kömpinyt ulos räjähtäneestä toimistostaan.

    Zaphzh…

    Jään elementaalikiven Alinolla-Hanskalle antama elementaalienergia purkautui silmän räpäyksessä laukaisinosasta siihen osuneeseen zamor-ammukseen ja jatkoi sinisinä salamoina käytävän halki. Energiavirrat etenivät ilmassa, osuivat seiniin ja ilmassa lentäviin zamoreihin, kimpoilivat niistä ja jatkoivat matkaa täyttäen käytävän sinisellä valolla. Agentit hämmästyivät tiedemiehen hyökkäystä. Mustat nazorakit ryntäsivät takaisin toiseen käytävään pakoon energiavirtaa. Neljä viimeistä torakkaa yrittivät juosta muiden perään, mutta siniset salamat ehtivät osua heihin. Energiavirta kiipesi Agentin jalkaa pitkin ja ympäröi koko kehon ja musta nazorak huusi tuskasta, kun hänen vartalonsa jäätyi hetkessä. Hän hiljeni kun energia saavutti hänen päänsä. Sama kohtalo oli kolmella muulla. 007:n näki toimistonsa ovensuussa tapahtuman.
    ”Mit-” hän kysyi.

    Silloin hanskan energia loppui ja energiavirta sammui. Kolme muuta kapinallista katsoivat silmät selällään käytävää. Yhtä hämmästynyt oli 273:kin. Jään elementaalienergia oli sinkoilut käytävässä sinne tänne ja oli jäädyttänyt ohi pääsemättömän verkon. Verkon takaa kuului Tiedustelupalvelun nazorakien huudot. 273 kääntyi katsomaan hämmästyneitä tovereitaan.
    ”Hienoa, Jäätutkija!” 16755 kehui, kun oli taas hereillä.
    273 virnisti. ”Pelkkää fysiikkaa”.

    ”Äh”, 16765 piteli kylkeään, ”Meidän on lähdettävä. Ne tulevat pian toista käytävää pitkin meidän eteemme. Lähdetään.”

    He jatkoivat juoksemista pohjoiseen ja sitten kääntyivät sivukäytävälle.
    Takaa-ajajien huudot kuuluivat viereisissä käytävistä. 16765 ontui ja yritti kutsua radiolla viimeistä salaliittolaista, mutta mitään ei kuulunut. Hän kirosi mielessään 007:ää. Hän oli unohtanut täysin, ettei voisi toteuttaa uhkaustaan, 007:n todellisen identiteetin paljastamista, ilman kunnon tiedonkulkuyhteyksiä. Eteneminen oli hidasta heidän saamiensa vammojen takia. Kaikki olivat saaneet haavoja ja ruhjeita. He olivat kokoajan varuillaan että kulman takaa hyökättäisiin heidän kimppuunsa. He piiloutuivat varjoihin, kun näkivät vartioiden menevän ohitse. Viimein he kuitenkin pääsivät pakotunnelille, jossa 2844 odotti heitä.
    ”Huh, olette elossa. En saanut jostain syystä yhteyttä teihin. Luulin jo että olitte kuolleet”, kirjanpitäjä kertoi helpottuneena.

    ”007:n ehti antaa hälytyksen alaisilleen, jotk-” 16765 irvisti ja piteli kyljessään olevaa haavaa, ”äh! Jotka ehtivät sekoittaa radioyhteydet”

    ”Olette loukkaantuneet pahasti”, 2844 sanoi ja katsoi toveriensa haavoja, ”Entä missä 6532 on?”

    16765 oli hetken hiljaa. Hän nojasi seinää vasten, selkä muihin päin. ”… Hän on kuollut”. Kaikki hiljenivät. Nyt 273:kin muisti. 6532 oli kuollut kun hän oli estänyt vartioita tulemasta 007:n toimistoon.

    ”No… entä tehtävä? Onko 007:n kuollut?”
    Kaikki olivat taas hiljaa. ”Ei… Tehtävä epäonnistui…” 16765 sanoi hiljaa. Kaikki olivat. Nytkin 273:kin vasta tajusi mitä oli tapahtuman: He olivat epäonnistuneet. Juuri niin kuin 273 oli pelännyt. Ja 007:n tiesi ketkä olivat yrittäneet tappaa hänet. Agentitkin tiesivät. Pian kaikki tiesivät. Nyt kaikki sotilaat etsisivät heitä. Nyt he olivat lainsuojattomia, rikollisia. 007:n johtaisi heidän etsintöjään niin kauan että he jäisivät kiinni, eikä Pesässä olisi paikkaa, minne voisi paeta. Heidän kohtalo oli sinetöity. 273 tiesi, että muutkin miettivät samaa. 16765:kin.

    ”Noniin… Meidän on lähdettävä”, 16755 päätti hiljaisuuden.
    He jatkoivat matkaa pimeään tunneliin. 16765 painoi räjähdekytkintä ja tunnelin suu räjähti, tukkien tien. He matkasivat kiireesti, eikä kukaan sanonut mitään. Ryhmä päätyi rahtihissiin ja he lähtivät nopeasti pintaa kohti.
    Hissi nostatti kapinalliset maan pinnalle. Rautaiset metalliluukut siirtyivät syrjään ja auringon valo paistoi hissikuiluun. Neljä muuta kapinallista peittivät silmänsä. He olivat pitkän aikaa olleet Pesän syvissä luolissa, eivätkö ole nähneet aikoihin päivän valoa. 273 taas oli tottunut siihen. Saattoi myös olla, että hänen siniset silmänsä kestivät paremmin kirkasta valoa kuin normaalien Nazorakien. He juoksivat 273:n helikopterille, jonka oli jättänyt metsään. Kapinoitsijat nousivat koneeseen, ja 273 käynnisti sen. Aluksen propelli pyöri ja se nousi hitaasti ilmaan. Jäätutkija otti suunnan Mt.Ämkoolle.

    [spoiler=***]Niin, kiitoksia Matorolle, jonka kanssa tämän teimme. Grediittiä hänelle[/spoiler]

  • Ystävä, 2905

    Bio-Klaanin saari, Nazorakien vuoritukikohta

    Huutoa… Paljon huutoa…

    Valkoinen Nazorak avasi silmänsä. Hän näki edessään aseistautuneita Nazorakeja. He seisoivat ryhdikkäästi rivissä, pitäen tiukasti konekiväärejä käsissään. ”Teloituskaarti…” Jäätutkija ajatteli.

    Hän yritti liikuttaa käsiään. Ne olivat sidottu hänen selkänsä takana olevan puisen puomin taakse. Hänet oli sidottu myös rinnan kohdalta ja nilkoista. 273 yritti vielä liikuttaa käsiään, mutta tajusi sitten. Hänen Alinolla-Hanskansa oli viety. 273 katsoi ympärilleen. Hänen oikealla puolella oli myös tolppaan sidottu kivenhakkaaja 16754. Hän näytti pelokkaalta ja piti silmiään tiukasti kiinni. 16754:n oikealla puolella oli taas 2844, kirjanpitäjä. Hän jopa itki pelosta. 273:n vasemmalla puolella taas oli sidottuna 16765. Hän ei näyttänyt yhtään pelokkaalta kuin kaksi toveriaan. Hän oli täynnä vihaa ja yritti urheasti kiemurrella irti köysistä. Hän puri hammasta ja raapi jalkojensa kynsillä allansa olevaa maata. 16765:n vasemmalla puolella oli loput kuusikosta, kivenhakkaaja 16755 ja vammautunut sotilas 6532.

    273 siirsi katseensa tovereistaan ympäristöönsä. He olivat Nazorak-pesässä olevalla taisteluareenalla. Nazorakien keskuudessa taisteluiden seuraaminen oli suurta hupia. Tapahtumissa vastustaja yleensä kuoli. Mutta nyt ei ollut gladiaattoritaistelu. Koko valtavan areenan katsomo oli täynnä vihaisia Torakoita. He huusivat ja heiluttivat nyrkkejään halveksivasti.
    ”Kuolema pettureille!” he huusivat.
    ”Hiljaisuus!!” Kuului äänenvahvistimen kautta vihainen määräys. Yleisö hiljeni hetkessä. 273 käänsi katseensa puhujaan. Areenan toisessa päässä, muusta katsomosta korkeammalla olevassa johtaja-aitiossa, istui koko Nazorakien ylin johtoporras. Puhujapöntön takana seisoi itse Nazorak-hierarkian ylin johtaja, Kenraali 001.
    ”Hyvät Nazorakit. Tämä on poikkeuksellinen tilaisuus. Olemme kokoontuneet tänne rankaisemaan niitä pelkureita, jotka yrittivät jostain käsittämättömästä syystä nousta kapinaan Nazorakien johtoa vastaan. Pitävien todisteiden valossa, nämä kuusi petturia ovat syyllisiä Tiedustelun johtajan 007:n, epäonnistuneeseen, salamurhaan”.

    007 istui hänen vieressään. Vaikka aitio oli kaukana, saattoi hän nähdä silmälappuisen Nazorakin ainoassa silmässä halveksivan katseen. 273 sulki silmänsä. Oli käynyt juuri niin kuin hän oli pelännyt. He olivat epäonnistuneet. 16765 oli ollut niin varma, että he eivät voisi jäädä kiinni. Mutta jokaisessakin suunnitelmassa on epäonnistumisen vaihtoehto.
    ”Korkein kenttäoikeus on tehnyt päätöksensä. Kapinan johtaja 16765, kivanhakkaajat 16755 ja 16764, sotilas 6532, kirjanpitäjä 2844”, 001 julisti mikrofonin kautta ”ja Jäätutkija 273. Teidät tuomitaan kuolemantuomioon. Tuomionne pistetään täytäntöön. Heti”.
    273 oli tyrmistynyt. Hän oli vaihtanut pienen ja onnellisen elämänsä Mt.Ämkoon rinteellä koston himossa kuolemaan, oman kansansa johdosta. ’Oi miksi? Miksi minä typerys menin mukaan tähän?!’

    Teloituskaarti seisoi ryhdikkäästi asennossa odottaen käskyä. ”Ladatkaa!” 001 määräsi. Epätasaisessa tahdissa kuuluvat naksahdukset viestittivät vääjäämättä lähestyvästä kuolemasta, kun kaarti latasi tuliaseitaan. Tuomittu kuusikko alkoi hätäisesti tähyillä ympärilleen. Katsomossa istuva yleisö huusi ja solvasi heitä. Jäätutkija kääntyi peloissaan katsomaan 16765:ttä. 273 kai vielä toivoi, että kapinanjohtaja voisi vielä jotenkin pelastaa heidät. Mutta se oli turhaa. 16765 yritti vieläkin epätoivoisesti päästä irti köysistä.
    273 sulki silmänsä. Hän ajatteli itsensä istumassa vuoristotukikohdan päärakennuksen katolla, yhdessä 2905:n kanssa, katsomassa auringonlaskua. Hän ja Juippi olivat aina olleet erilaisia: 273 oli rauhallinen, viisas, hyvin käyttäytyvä, hieman kunnianhimoinen, korkea-arvoinen tiedemies. Juippi taas oli rämäpäinen, helposti ärsyyntyvä, sääntöjä rikkova, hieman yksinkertainen, tavallinen mekaanikko, joka laittomasti tuotti viinaa ja juopotteli. 273 ei tiennyt, miksi hän oli niin ystävystynyt tämän, niin itseään erilaisen, Nazorakin kanssa. Ehkäpä juuri siinä se syy piilikin: Erilaisuudessa. Erilaisuudellaan he täydensivät toisiaan. 273 toivoi, että voisi vielä kerran nähdä auringon punertavan horisontissa. Tuntea Juipin hopeisen taskumatin huuliaan vasten ja kotipolttoisen kirpeä maku suussaan. Nauraa yhdessä parhaan ystävänsä kanssa. Mutta niin ei kävisi. Hän kuolisi, kaikkien pilkkaamana.

    ”Tähdätkää!” 001 huusi. Teloittajat nostivat kiväärinsä ampuma-asentoon. Kansa katsomossa huusi. 273 kääntyi katsomaan 16765:ttä. Hän veti henkäisi syvään ilmaa keuhkoihinsa. 007 hymyili. 16765 aukaisi suunsa huutaakseen jotain.

    ”TULTA!” Teloittajat painoivat liipaisimia. Aseet laukesivat paukahtaen. 273 sulki jälleen silmänsä. Hän ei kuullut, mitä 16765 oli huutanut. Eikä saisi koskaan tietää.

    Ammunnan pauke loppui. Myöskään vihaiset Nazorakit eivät huutaneet. Oli aivan hiljaista. 273 raotti varovasti toista silmäänsä. Hän ei ollutkaan kuollut. Valkoinen Nazorak avasi toisenkin silmänsä ja katsoi ympärilleen.

    Nazorakit katsomossa olivat kadonneet. Johtajien aitiokin oli tyhjä. Teloituskaarti oli poissa. Jäätutkija katsoi sivulleen. Hänen kumppaninsa olivat myös kadonneet. Sitten kuului naksahdus. 273 kääntyi katsomaan eteensä. Hän ei ollutkaan yksin. Hänen edessään, ruskea Nazorak oli ladannut kiväärinsä ja nostanut sen ampuma-asentoon. 273:n silmät lasittuivat. Hän tunnisti, kuka ampuja oli.

    Ampuja virnisti. ”Terve, Lumihiutale”.

    PAM!!

    ***

    273 heräsi. Hänen herätyskellonsa pirisi pöydällä. Valkoinen Nazorak oli yltäpäältä hiessä. Hän huohotti kiihdyksissä ja piteli kädellään rintaansa. Saatuaan rauhoitettua hengityksensä, hän katsoi ympärilleen. 273 oli jälleen omassa huoneessaan. Hänen valkoinen työtakkinsa riippui lilan solmion kanssa naulakossa ja aurinko paistoi huoneeseen pienestä ikkunasta.

    Oliko se vain unta?, valkoinen Nazorak ajatteli. Se painajainen oli tuntunut niin todenmukaiselta. Hän ehti jo luulla kuolevansa. 273 nousi ylös sängystään ja sammutti herätyskellonsa. Hän oli pistänyt sen herättämään myöhemmin, kun oli illalla valvonut hieman myöhään sinikopioidensa kanssa. Tiedemies puki takkinsa päälleen sulkematta vetoketjua ja laittoi solmionsa löyhästi kaulaansa ja istuutui kirjoituspöytänsä ääreen. Hän vain istui tuolilla ja tuijotti pöydällään lepääviä piirroksia ja koetuloksia kehittelemistään aseista. Hänen suuret siniset verkkosilmänsä olivat vielä uniset. Pöydän vieressä olevassa kirjahyllyssä oli monia tiedekirjoja ja kansioita eri Nazorak-tiedemiesten tekemistä tutkielmista. 273 oli illalla lukenut erään kollegansa kirjoittamat paperit elementaalivoimista. Jäätutkija oli halunnut tietää miten elementaalikivet syntyvät. Silloin hän olisi voinut alkaa tekemään muunneltuja versioita Alinolla-Hansikkaasta. Mutta ilmeisesti Nazorakien tiedemiehet eivät olleet onnistuneet tutkimaan elementtikiviä, tai kukaan ei ollut katsonut tarpeelliseksi tutkimaan niitä. 273 tarttui kynään pöydällä ja aikoi jatkaa erästä luonnostaan, mutta hänen ajatuksensa seisoivat paikoillaan. Hänen unensa jäi vaivaamaan häntä.
    Johtuiko uni vain hermostuneisuudestani operaatiostamme? Vai oliko se jonkinlainen merkki? Olemmeko liian itsevarmoja onnistumisesta ja vähättelemmekö epäonnistumisen riskin kanssa? valkoinen Nazorak mietti itsekseen. 273 ravisteli päättään. Hän yritti lopettaa unensa miettimisen. Hän nojautui lähemmäs paperiaan keskittyäkseen ja piirsi pari viivaa kuvassa olevaan Zamor-pistoolin koneistoon. Mutta sitten hänen ajatuksensa alkoivat taas polkea paikoillaan. Hän tuijotti vain paperia miettien.
    ”Ärh!” hän viimein myönsi ”Ei tästä tule nyt mitään.” Tiedemies nousi ylös, sulki työtakkinsa, kiristi solmionsa ja lähti ulos huoneestaan.

    2905 käveli vuoritukikohdan päärakennuksen käytävillä. Hän oli varhaisen työpäivän jälkeen päässyt vapaalle. Ilmatyynyalukset alkoivat olla viimeisiä säätöjä vaille valmiit. Hän oli menossa rakennuksen katolle tuhlaamaan aikaansa, niin kuin aina työpäivän jälkeen. Juippina tunnettu Nazorak kaivoi selkärepustaan hopeisen taskumattinsa. Hän vilkaisi molemmille puolille käytävää. Ketään ei tullut. Hän oli juuri hörppäämässä, kun kuuli musiikkia.
    Juippi hämmästyi. Jostakin kuului pianon soittoa.

    Juippi kurkisti käytävän oikealla puolella auki olevasta ovesta sisään. Huone oli avara lepo- ja kokoushuone ylempiarvoisille kersanteille, mutta suurin osa vuoristotukikohdan komentajista olivat komennettu tärkeämmille sotatantereille. Huoneen seinät oli tehty paksusta tummasta teräksestä. Ovesta katsottuna oikean seinän peitti kaksi suurta karttaa. Toinen kartta oli koko saaresta ja toinen
    Mt.Ämkoosta. Vuoren karttaan oli piirretty tarkasti kaikki tutkitut rinteet ja rotkot. 273 oli kauan sitten ollut mukana vuoren kartoittamisessa. Huoneen vasemmalla seinällä oli iso tietokoneen näyttö, joka oli tarkoitettu kommunikoimiseen Pesän ja vuoritukikohdan välillä ja tukikohdan lähialueiden valvomiseen. Tilassa oli vain yksi ikkuna tuomaan luonnonvaloa, kalsea hehkuisten putkilamppujen lisäksi, huoneen perimmäisellä seinällä. Ikkunasta tuli vinosti valoa suoraan ikkunan alla olevaan pianoon, jonka kersantit olivat hankkineet piristykseksi hiljaisina aikoina. Pianon ääressä taas istui 273. Hän liikutteli siroja ja tarkkoja sormiaan soittimen näppäimistöllä. Valkoinen Nazorak soitti keskittyneesti, silmät kiinni ja kaikkia käsiään käyttäen, sävelmää. 273 piti tämän instrumentin kauniista äänestä erittäin paljon ja hän välillä uppoutui huoneeseen soittamaan, kun töiltään ja 2905:n kanssa olemiseltaan ehti. Hän oli jopa säveltänyt pari kappaletta itse. Suurin osa oli inspiraatiota vuoren jylhistä maisemista ja kauniin punertavista auringonlaskuista. 273 oli keskittynyt sävelmäänsä, ettei huomannut yleisöään ovensuussa.
    Tiedemies lopetti kappaleensa. Hän hätkähti, kun Juippi alkoi taputtamaan huoneen toisessa päässä.

    [spoil]Mutta musiikin voi kuunnella loppuun :>[/spoil]

    ”Etkös sinä yleensä tähän aikaan ole vetäytynyt laboratorioosi?” mekaanikko kysyi virnistäen. Jäätutkija nousi ylös tuoliltaan. ”Ajattelin pitää tänään vapaapäivän. Luomistyö ei oikein etene,” hän selitti toverilleen ”mutta mennäänkö ylös?”
    Kaksikko kipusi korkean rakennuksen portaita ylös, kunnes tulivat metalliselle ovelle, josta pääsi katolle. Tiedemies ja mekaanikko istahtivat katon reunalle. Kaukana Mt.Ämkoon lumisten rinteiden takana avautui näkymä vihreään kuusimetsään. Aurinko ei ollut vielä laskemassa. Vieno tuulenvire puhalsi etelästä. Se tuntui hieman lämpimämmältä tässä kylmässä ilmastossa. 273 uppoutui taas mietteisiinsä. 2905 kaiveli selkärepustaan tuttua hopeista taskumattiaan.
    ”Sinun tilauksesi alkaa olla valmis,” Juippi kertoi.
    ”Mmm…” tiedemies mumisi hajamielisesti. Hän ei edes kuullut mitä mekaanikko sanoi. Sitten molemmat olivat hiljaa. Juippi odotti että 273 sanoisi jotain.
    ”Onko jokin huonosti?” Juippi lopulta katkaisi hiljaisuuden ”Olet jotenkin hiljainen tänään.”
    ”Ei minulla mitään. Näin vain yöllä painajaista,” 273 sanoi.
    ”Millaista?” Juippi kysyi. Hän tarjosi taskumattiaan 273:lle. Hän otti siitä huikan.
    ”Ei mitään erikoista,” tiedemies kierteli kysymystä.
    ”Ei mitään erikoista?”
    ”Niin, eipä sen ihmeenpää. Puhutaan jostain muusta.”
    ”Joo. Annapa sitä taskumattia taas tännepäin.”

    Juippi heiluttaa taskumattia ylösalaisin, jolloin siitä tippuu yksi pisara.
    ”Hei Juippi,” valkoinen Nazorak kääntyi katsomaan ystäväänsä ”Oletko muuten miettinyt, miksi me olemme ystäviä, vaikka me olemme eriarvoisia?”
    ”Hmm, enpä oikeastaan tiedä,” 2905 myönsi.
    273 oli hiljaa. Hän käänsi taas katseensa kaukaisuuteen. Hänen ilmeensä muuttuivat hieman surumielisiksi ”Miksi me Nazorakit olemme erinarvoisia?” Valkoisen tiedemiehen kysymys jäi leijumaan ilmaan. Juippi mietti hetken.
    ”Tuohon kysymykseen minun on vielä vaikeampi vastata,” hän lopulta myönsi ”siksi että johtajat määräävät niin?”
    ”No mutta mikä tekee johtajista parempia kuin meistä?” 273 kysyi hiljaa. Hän nojasi kumarasti omiin jalkoihinsa. Juippi mietti taas hetken.
    ”Öhh, siksi että he ovat ensimmäisiä Nazorakeja?”

    273 huokaisi. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalla. Jonkin linturahi kirkaisi kaukana jossain kaukana ja sai ruskean mekaanikon säpsähtämään. ”Jos sinulle tarjottaisiin tilaisuus muuttaa monien elämää paremmaksi, mutta samalla vaarantaisit omasi, tarttuisitko siihen?” 273 esitti uuden kysymyksen.

    Juippi oli hetken hiljaa. Hän mietti jälleen valkoisen tiedemiehen kysymystä. ”Enpä tiedä. Se riippuu kuinka isosta teosta on kyseessä” Juippi mietti samalla kun penkoi selkäreppuaan ”Miksi kysyt?”
    273 oli vuorostaan hiljaa. ”Eikö sinustakin olisi hienoa, jos me kaikki Nazorakit, niin työläiset ja kenraalit, eläisivät yhdessä ilman säätylajittelua ja syrjintää? Että jokainen voisi vaikuttaa omiin asioihinsa ja elää niin kuin haluaa? Voisimme kaikki elää rauhassa ilman sortoa,” Nazorak virkkoi.
    ”Voisimme kaikki istua katsomassa auringonlaskua ja juoda. Heh heh,” 2905 nauroi ja löi 273:a selkään niin, että tämä oli horjahtaa alas. 273 kuitenkin säilytti tasapainonsa ja mekaanikon iloisuus alkoi lopulta tarttua häneenkin. ”Heh, niin. Ja ehkä jokainen voisi alkaa tekemään viinaa ja sinulta menee työt alta!” 273 nauroi ja töni vuorostaan Juippia. Jäätutkija oli iloinen. Oli käynyt juuri niin, kuin hän oli unessaan toivonut: Hän istui katsomassa aurinkoa ja nauramassa ystävänsä kanssa. Vielä kerran.
    He jatkoivat puhumista vielä pitkään.

    [spoiler=***]Kiitokset Matorolle esilukemisesta.[/spoiler]

  • Proletaari, 16765

    Bio-Klaanin saari, Nazorak-pesät.

    Pimeeässä käytävässä oli paljon vilskettä. Nazorakit kävelivät kiireesti käytävästä haarautuviin uusiin käytäviin. Niiden katoissa kiilui vain pari välkkyvää loisteputkea. Sankasta ruskeasta väentungoksesta erottui yksi valkoinen hahmo. Jäätutkija 273 oli tullut Pesään. Hän muisteli kuinka oli puhunut aamulla Juipin kanssa:

    ”Juippi. Minun pitää käydä Pesässä tilaamassa raaka-aineita. Teräs ja muut tarvikkeet ilmatyynyaluksiin alkaa olla lopussa”, 273 oli sanonut.

    ”Saanko minä tulla mukaan?! SAANKO, SAANKO, SAANKO?!” Juippi kinusi innoissaan.

    ”Et. Sinä joutuisit heti vaikeuksiin, kun sinut päästää silmistä. Eikä siinä mene kuin korkeintaan iltaan asti. Älä turhaan odottele minua päärakennuksen katolla.”

    ”Hm. No olkoon”, 2905 sanoi pettyneenä.

    Valkoinen Nazorak oli tullut helikopterilla Pesään ja käynyt viemässä tilauksen yhteen Nazorakien varaosavarastoon (joka sekin oli yhtä huonossa kunnossa kuin vuoritukikohdan varasto). Nyt hänellä oli mukavasti aikaa kierrellä Pesässä ennen kopterinsa lähtöä.
    Tutkija oli kauan ollut poissa Pesästä ja huomasi monen asian muuttuneen: Uusia käytäviä oli rakennettu, vanhoja suljettu, luolia ja harjoitustiloja lisätty.

    273 käveli rauhassa käytävää pitkin pitäen käsiään laiskasti valkoisen työtakkinsa taskuissa. Hän seurasi muiden Nazorakien kiireitä. Monet näkyivät menevän töihin. Toiset kantoivat raskaita kantamuksia. Se johtui kaivoksen läheisyydestä. Jäätutkija otti vasemman kätensä pois taskusta ja tarkasteli Alinolla-hanskaansa. Hän huomasi että yksi ruuvi kämmenessä oli löystynyt. Tutkija alkoi kiristää sitä toisella kädellään, eikä siksi huomannut tunnelin risteyksestä tulevaa, raskasta poraa kantavaa torakkaa. Hän kantoi poraa molemmilla käsillään ja se peitti hänen näkymänsä, joten hänkään ei ehtinyt väistää ajoissa. Kuului äänekäs tömähdys ja rikkimenneen esineen ääni, kun pora tippui kivilattialle. Poraa kantanut Nazorak kaatui polvilleen. 273 horjahteli, mutta onnistui säilyttämään tasapainonsa.

    ”Hullu! Katso eteesi!” poraa kantanut Torakka sanoi. Hän oli 16765, kivenhakkaaja. ”Esimieheni murhaa minut tästä hyvästä!”

    ”Anteeksi, en nähnyt sinua”, 273 pahoitteli. 16765 mutisi jotain vihaisena. ”Öhm, minä kyllä korvaan sen”

    Kivenhakkaaja oli hetken hiljaa. ”Mitä?”

    ”Niin… Minä törmäsin sinuun, vai mitä?” Valkoinen Nazorak sanoi.

    ”Mutta eiväthän korkea-arvoiset…”, 16765 sopersi.

    ”Jos menisimme esimiehesi luokse selittämään tämän?” 273 ehdotti.

    16765 oli ällikällä lyöty. ”J-joo. Mennään. Tännepäin…”

    Kaksikko kävelivät viereisestä tunnelista, josta 16765 oli äsken tullut, kaivokselle. Matkaa ei ollut kovinkaan paljon. He tulivat isompaan luolaan josta kaivostunnelit alkoivat. Nazorakit työnsivät kaivosvaunuilla louhittua kiveä pois tunneleista. 16765 opasti 273:n hänen esimiehensä luokse. Hän oli pitkä, hoikka porakka, joka piti päässään kaivoskypärää. Hän katseli kivenhakkaajien kulkemista sisään tunneliin ja sieltä ulos.

    ”Pomona” tunnettu porakka mulkoili nazorakia, joka näytti siltä kuin olisi halunnut vajota maan alle. Valkoinen tiedemies-torakka tuli 16765:n takaa ja alkoi puhumaan:

    ”Anteeksi. Se oli minun vikani. Minun olisi pitänyt katsoa paremmin eteeni. Maksan kyllä poran hinnan.”

    ”Maksatko tosiaan?” Pomo katsoi valkoista torakkaa paheksuvasti. ”Sääli on heikkoutta, mutta jos hinnasta sovitaan…”

    273 katsoo Torakkaa hieman vihaisesti ”Paljonko? Riittääkö kuusi tonnia?” hän kysyi hypistellen shekkivihkoaan. Pomoa ärsytti tiedemies-nazorakin omahyväisyys, mutta päätti pysyä vaatimuksessaan. Kuusi tonnia oli paljon enemmän kuin poran hinta, joten hänelle jäisi silti mukavasti käteen.

    ”Riittää”, pomo tuhahti ja loi murhaavan katseen 16765:een.
    273 ojentaa allekirjoittaa nopeasti shekin ja ojentaa sen Pomolle mutisten samalla itsekseen. Hiljaisuuden vallitessa 273 kääntyy ja viittaa työläis-nazorakia mukaansa. He lähtevät kävelemään hiljaisempaan käytävään.

    ”Mukava pomo sinulla” 273 sanoo kivenhakkaajalle sarkastisesti.
    16765 tuhahti. Hän oli edelleenkin hämmentynyt tiedemies-torakan anteliaisuudesta.

    ”Mikä sinä olet? Miksi olet täällä?”

    ”Olen Jäätutkija 273. Asun Mt.Ämkoon päällä. Tulin tänne vain hakemaan täydennyksiä yhteen tilaukseen. Niin, teen myös aseita”, valkoinen nazorak esittäytyi.

    ”Ei, vaan miksi sinä välität meistä surkimuksista?” 16765 kysyi aavistus katkeruutta äänessään.
    ”Surkimuksista?” 273 kysyi yllättyneenä. ”Mitä tarkoitat ’surkimuksilla’?”

    Kiveen kaivetussa käytävässä oli yllättävän rauhallista. Ohi kulki välillä nazorakeja kottikärryjen tai kaivuuvarusteiden kanssa.
    ”E-etkö sinä ajattele niin? Että kaikki alempiarvoiset ovat surkimuksia?”

    ”En suinkaan.” 273 sanoi. ”Arvojärjestelmä on minusta hieman epäreilu: Nazorakin arvo määräytyy, sen perusteella monesko olet syntyessäsi. Minusta Nazorakin pitäisi ansaita arvo.”

    16765:n ilmeessä kävi häivähdys katkeria muistoja. ”Tämä tavallisen työläisnazorakin elämä on helvettiä. Mitä te kenraalit ja tiedemiehet muka tietäisitte millaista elämää suurin osa nazorakeista elää…” ruskea nazorak puhui hiljaa varovaisin sanoin.

    ”Niin, mistäpä me. Mutta olen suurimman osan elämästäni asunut pienellä tutkimusasemalla, yhdessä työläis-Nazorakien kanssa. Minun parhain ystävänikin on minua saamaristi nuorempi mekaanikko, ja me silti istumme iltaa yhdessä katsomassa auringonlaskua ja juomassa.”

    ”Istutte auringonlaskussa ja juotte… minä en ole nähnyt aurinkoa pitkiin aikoihin. Ei täällä alhaalla saa levätä, ei rentoutua. Ei saa olla vapaa…”

    ”Auringonlaskua on mahtava katsoa. Me puhumme yhdessä monista asioista. Hän on minun paras ystäväni, vaikka onkin alempiarvoinen.” 273 kertoi ”Niin, enkä muutenkaan pidä joistain itseäni ylemmistä Nazorakeista. Esimerkiksi vihaan yhtä rehvastelijaa Tiedustelupalvelussa.”

    16765:n katse terävöityi heti. Hän vilkaisi valkoisen nazorakin kasvoja.
    ”Sinulla on …vihamies tiedustelupalvelussa?” hän kysyi hiljaa.

    ”Niin, voi sen kai niinkin sanoa” 273 sanoi hieman vaisusti. ”Hän on aina vähätellyt minua. Haukkunut ’Lumihiutaleeksi’!”

    16765 näytti mietteliäältä ja kiihtyneeltä. Hän tajusi, että kaikki hänen suunnitelmansa saattaisivat onnistua. Hän saisi kaiken haluamansa, jos onnistuisi taivuttelemaan tämän tiedemiehen auttamaan itseään.

    ”Minulla on eräs… tarjous. Tule, mennään jonnekin rauhallisempaan paikkaan” 16765 sanoi salamyhkäisesti, viitaten päänheilautuksella eräälle sivukäytävälle.
    273 katsi hieman kysyvästi kivenhakkaajaa, mutta päätti seurata tätä.

    Pitkä käytävä haarautui vasemmalle. Se oli hämärä ja valoton. Käytävän poikki oli vedetty metallipalkit ja piikkilankaa. Suljettu sortumavaaran vuoksi, luki keltaisessa kyltissä. 16765 syöksyi barrikadien luo ja taivutti auki neliön mallisen kappaleen metalliverkkoa. Se oli leikattu kolmesta suunnasta ja oli keskimäärin nazorakin kokoinen, ainakin leveyssuunnassa. Torakka siirsi näön vuoksi paikalle laitetut metallilevyt pois. Joku oli tehnyt reitin barrikadien läpi suljetulle alueelle, ja niin hyvin ettei sitä näe ulkoa päin.

    ”Tule. Ei täällä ole oikeaa vaaraa”, ruskea nazorak sanoi.

    16765 kumartui luukusta ja hiipi sisälle piilopaikkaansa. Hän viittoi 273:a tulemaan peräänsä, ja hetken emmittyään valkoinen torakka seurasi ruskeaa torakkaa sisälle. 16765 sulki aukon sillä välin kun 273 ihmetteli huonetta.

    Käytävästä oli tehty kalustettu huone. Sen uloskäyntiä lähimpänä oleva osa oli erotettu pitemmälle jatkuvasta tunnelista punaisella nauhalla. Huonetta hallitsee metallinen pöytä, jollaisia näkee standardina jokaisessa nazorakien virastossa. Sen ääressä on viisi tuolia. Käytävän molemmilla sivuilla on erilaisia laatikoita, joissa ei ole minkäänlaisia merkintöjä niiden sisällöstä. 16765 sytytti pöydän keskelle pienen lampun.

    16765 istuutui yhteen tuoliin ja viittoi vierastaankin istumaan.
    ”Kuinka pitkälle olet valmis menemään, jos saisit vihamiehesi pois tieltäsi? Kuinka pitkälle olet valmis menemään vapauden ja tasa-arvon nimissä?” työläisnazorak aloitti mystisesti nojaten käsiinsä.

    ”Vapauden ja tasa-arvon…” 273 makusteli kysymystä hieman yllättyneenä. ”Mutta kostaakseni hänelle… Voisin vaikka pilata hänen elämänsä, jos voisin.”

    ”Meillä on… suunnitelma. Minä, ja pari muuta, jotka uskovat kykyynsä muuttaa kohtaloaan… Me aiomme nousta johtajia vastaan kunnolla.” 16765 sanoi selkeästi ja hitaasti. Hän hymyili, eikä hän muista koska hän olisi hymyillyt viimeksi.

    ”… Kuinka kunnolla?” 273 kysyi epävarmasti ja hieman skeptisesti.

    ”Jos me onnistumme, johtajat tajuavat kuinka heikkoja he ovat” ruskea nazorak aloitti. ”Tarvitaan kipinä, joka sytyttää kaikki kaltoin kohdellut nazorakit palamaan… ja kun se kipinä tulee, johtajat ovat mennyttä.”

    ”…Siihen tuskin pelkkä järkipuhe riittää…?”

    ”Me aiomme murhata erään hyvin korkea-arvoisen nazorakin. Kirotun tiedustelupalvelun johtajan. Kun kaikki tajuavat, että johtajat eivät ole kuolemattomia, myrsky nousee ja hirmuhallinto loppuu.”

    273 hiljeni yllätyksestä. ”Aiotte tappaa 007:n…?” Hän kysyi hiljaa.
    ”Ja voimme lavastaa vihamiehesi sen tekijäksi, jos tahdot.”

    273 oli jälleen hiljaa. Kosto 219:lle oli mahtavinta mitä hän voisi unelmoida, mutta 007 oli tilannut 273:n aseita ja mahdollisesti voisi nostaa hänet arvostetuimmaksi keksijäksi. Lisäksi hänen mielessään pyöri epäonnistumisen vaihtoehto. Pelkästään kapinan suunnittelemisesta sai kuolemanrangaistuksen. Entä jos kaikki epäonnistuisi? Hän pilaisi uransa ja elämänsä liittymällä johonkin salaliittoon vain kostaakseen.

    ”Sano epäilyksesi ääneen”, 16765 rikkoi hiljaisuuden.

    ”Katsos… 007 teki minulta asetilauksen. Hän voisi nostaa minut arvostetuimmaksi aseiden tekijäksi…” 273 sanoi epävarmasti.

    ”Ja kun me voitamme, sinä nouset arvostetuimmaksi tiedemieheksi kaikkien keskuudessa, et vain johtoportaan. Sinut muistetaan nazorakina, joka korkeasta arvostaan huolimatta halusi tasa-arvoa, vapautta ja oikeudenmukaisuutta. Sinut tullaan aina muistamaan nazorakina, jota ilman vallankumous ei olisi ollut mahdollinen. Tuhansien vuosien kuluttua vapaat nazorakit muistelevat tutkija 273:a ja järjestävät juhlia hänen kunniakseen…” 16765 pauhasi selvästi innostuneena.

    ”Ajattele sitä. Usko siihen, että onnistumme. Sinä haluat sitä, etkö vain?”

    Hiljaisuus oli painostava. Lamppu räpsähti.

    273 oli jälleen hiljaa. Hänestä se kuulosti hieman imartelevalta, mutta hän oli vieläkin epävarma. ”Mutta kuinka hyvä suunnitelma on? Ei Tiedustelunjohtajaa noin vain tapeta. Ja jos jäämme kiinni, meidät teloitetaan.”

    ”Me olemme valmistautuneet kauan. Olemme odottaneet jotakuta, kuka pystyisi hankkimaan meille pääsyn 007:n huoneistoon. Meillä on tiedustelupalvelun varastolta ryöstettyjä kaasukranaatteja sekä paljon aseita kätkettyinä juuri tänne. Olemme perehtyneet turvajärjestelmiin ja tiedämme, mistä saamme katkaistua sähköt 007:n turvalaitteita. Lisäksi, sanoit olevasi asetutkija. Kenties sinulla on jotain muutakin, kuin syy käydä tapaamassa 007:ää tämän huoneistossa?”

    273 mietti jälleen. Valmistautuminen kuulosti hyvältä. Lisäksi tiedot 007:stä kuulostivat vakuuttavilta. ”No, varmaan voisin käydä kysymässä tilauksen kuljetuspäivästä.”
    ”Olet siis mukana?”

    273 sulki silmänsä. Hän ajatteli, miten asiat voisivat mennä tapahtuneen jälkeen. Uskaltaisivatko Nazorakit todellakin aloittaa vallankumouksen? Jos suurin osa työläisistä ja sotilaista ymmärtäisivät tilaisuuden tulleen, se oli mahdollista. Lisäksi ajatus, että 219 teloitettaisiin korkeimman oikeuden päätöksestä, kuulostaisi mahtavammalta kuin mikään muu. ”Hyvä on… Minä suostun.” 273 sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen.

    ”Mahtavaa! Tavataan täällä samassa paikassa viikon kuluttua, niin esittelen sinut lopulle tiimille. Koeta samalla selvittää koska pääset 007:n huoneistoon.”

    ”… Selvä” 273 kuittasi. 16765 opasti tiedemiehen ulos ja sulki sitten piilopaikan oven. Kaksikko käveli pois sanomatta sanaakaan toisilleen. 16765 palasi töihin 273:n suunnatessa ylemmille tasoille.

    16765:n tarttuessa hakkuun hän oli onnellisempi kuin aikoihin. Nyt hänen ryhmällään olisi pääsy 007:n huoneistoon. Mikään ei menisi pieleen. Hän saisi kostonsa ja nazorakit vapautensa.

    Bio-Klaanin saari
    Nazorakien vuoritukikohta

    Ilta oli ehtinyt tulla, kun 273 oli palannut Pesästä Mt.Ämkoolle. Kuu paistoi pienestä ikkunasta sisään Jäätutkijan pieneen huoneeseen. Hänen huoneessakin seinillä oli sinikopioita ja muistiinpanoja, työnarkomaani kun oli. Valkoinen Nazorak oli riisunut valkoisen työtakkinsa ja lilan solmionsa pöydälle. Hän makasi sängyllään ja katsoi kiiltävästä Alinolla-hansikkaastaan omaa peilikuvaansa. Hän oli mennyt aikaisin nukkumaan, muttei saanut unta.

    ”Kuinka pitkälle olet valmis menemään, jos saisit vihamiehesi pois tieltäsi? Kuinka pitkälle olet valmis menemään vapauden ja tasa-arvon nimissä?…”

    ”Ja kun me voitamme, sinä nouset arvostetuimmaksi tiedemieheksi kaikkien keskuudessa, et vain johtoportaan. Sinut muistetaan nazorakina, joka korkeasta arvostaan huolimatta halusi tasa-arvoa, vapautta ja oikeudenmukaisuutta…”

    273 muisteli 16765:n puheita…

    ”Olen mukana…”

    ”Mihinköhän soppaan menin työntämään lusikkani…”

    [spoiler=Credits]Pave teki about puolet tästä. Musiikin heitti Kepe. Krediittiä heille.[/spoiler]

  • Itrozin aikajana

    Nazorak-pesät

    Hämärä, melko pieni Gaggulabion työhuone sijaitsi Skakdeille pyhitetyssä, pintaa lähellä olevassa Pesän osassa. Rikollispomo johti sieltä käsin palkka-armeijaansa.

    Hänellä oli tylsää. Ennen hän oli hoitanut nopeita keikkoja ja tehnyt monia bisneksiä samaan aikaan. Hän muisteli lämmöllä niitä Sisällissodan jälkeisiä vuosia, jolloin aseet ja viina kävivät täydellisesti kaupaksi Zakazilla. Hän ja hänen vortixx-salakuljettajansa, Radak, käärivät suurimmat voitot sodasta.

    Gaggulabio ymmärsi, että 001:n valtava palkkio oli kaiken odottamisen arvoinen. Hän ei aikoisi luovuttaa kesken. Oli vain vaarallista odotella pitkään, skakdit eivät saaneet olla rauhassa. Siksipä Labio olikin antanut näille luvan ryöstellä ja tuhota matorankyliä.

    Ovi aukesi.

    ”Kenraali”, yksi musta skakdi aloitti puhumisen johtajansa pöydän edessä. Gaggulabion itsevarma hahmo istui jalat pöydällä polttaen paksua sikaria.
    ”Käskit kertoa tärkeistä pesän tapahtumista. No, se hullu makuta leikkasi yhden laboratorioapulaisen kädet irti. Moottorisahalla”

    Kiven Skakdi oli hetken hiljaa.
    ”Pysykää erossa siitä hullusta”, Labio määräsi nopeaan. Hän ei pitänyt lainkaan Abzumosta. Eikä varsinkaan silloin, jos tämä tekisi jotakin Skakdeille.
    ”Moinen vainoharhainen pahistelija on vain vahingoksi Allians-” hän keskeytti yhtäkkiä. Violetti Makuta käveli oven ohi.

    ”Kasss päivää. Kessskeytinkö jotakin?”, hän sanoi hyytävästi.

    Gaggulabio nielaisi.
    ”Ei, et mitään”

    ”Hyvä. Sssinä olet aina sssamanlainen, ulkonäöltässsi kakku ja älyltässsi lapio”, Abzumo sanoi ja lähti.

    Kiven Skakdi istui aivan hiljaa. Hän veti savua paksusta Steltiläisestä sikaristaan.

    Bio-Klaani

    Projekti Nimda

    704 eDv.
    Rozumin tukikohta perustetaan.
    Saarella asuu matoran-populaatio ja turaga.
    Turaga kertoo Nimdasta minulle.

    689 eDv.
    Matoran-populaatio kuoli makutojen testaamaan Hopearuttoon.
    Tukikohta rakennettiin pysyväksi.

    688 eDv.
    Matkasin Pohjoisen Mantereen rannikolle Turagan kertomaan paikkaan.
    Löysin suuren temppelin.
    Tapasin siellä vanhan Toan joka näytti Nimdaa minulle.
    Siru oli mielensisäinen ase niissä käsissä.
    Tämä oli varmaan tilanne, jossa innostuin mielitutkimuksesta.
    Sitä ennen olin tutkinut bakteereita.

    687 eDv.
    Aloitin laajamittaiset Nimda-tutkimukset.
    Lainasin sirua tutkimuksiin.
    Pelkäsin Makutoiden ottavan sirun minulta.
    Tarpeellisten testien jälkeen piiloitin sen takaisin temppeliin.

    Muistiinpanoja sirusta

    -valkoinen, tunnistamatonta metallia.
    -delta-kirjain.
    -mitat noin 2,5 – 1 – 1 cm
    -massa muutama gramma.
    -altistettuna elementaalienergialle aiheuttaa valtavan välähdyksen.
    -luokitellaan mielenvoimien elementtiä käyttäväksi.

    686 eDv.
    Tein testejä eräällä Mielenvoimien matoranilla.
    Löysin aivoista sen osan, jonne elementaalienergia säilöytyy.
    Kykenin eristämään metalliin Mielenvoimien Matoranin elementtienergiaa.
    Aloitin Projekti Nimdan kehittääkseni sirun kaltaisen naamion.

    557 eDv.
    Sain kehitettyä ensimmäisen Mielen naamion.
    Se ei kuitenkaan toiminut odotetusti, joten jatkoin kehittelyä.

    556 eDv.
    Tutkin koe-Ko-matoranin aivoja ja niiden toimintaa.
    Löysin keinon manipuloida muistia lähettämällä sähköimpulsseja hermoihin.

    345 eDv.
    Aikaa muiden Makutojen kanssa tehtävillä kului paljon.
    Mielen naamion toinen koekappale valmistui ja epäonnistui.

    247 eDv.
    Luulen tulleeni vainoharhaiseksi.
    Rakennutin maanalaisen laboratorion.
    Eristäydyin.
    Olentoja.

    17 eDv.
    Kolmannen Mielen naamion prototyyppi näyttää lupaavalta.
    Naamio heikkomielisen halltsee mieltä täydellisesti oikein käytettynä.
    Saarella on jotakin.
    Ei.
    Vainoharhaa.

    0 eDv.
    Sain naamion valmiiksi.
    Destralilla tapahtui vallankumous.
    Kannatin Miserixiä.

    20 235 jDv.
    Itroz 1 – kuolema 0.

    Jään Toa havahtui kovaan, hyytävään nauruun joka tuntui kuuluvan kaikkialta. Hän pudotti kansion ja miltei horjahti tuoliltaan.

    Matoron pulssi oli hypännyt korkeuksiin sillä sekunnilla. Hän huohotti penkillä yksinäisessä odotushuoneessa.

    Äks tuli valkoisesta ovesta sisään jonkin sortin juoman kanssa.
    ”Pääsemme kohta tapaamaan Funia”, hän sanoi pirteästi.
    Matoro ihmetteli mitä oli juuri tapahtunut.

    [spoiler=Jotain]eDv ja jDv = ennen Destralin vallankumouksen ja jälkeen Destralin vallankumouksen
    [/spoiler]

  • Perikato (mitätön)

    Nazorakein tukikohta, strategiahuone

    Pieni huone oli tupaten täynnä torakoita. Kenraali 001 istui yksin suuren, kartan peittämän pöydän ääressä, muut nazorakit seisoivat tiiviisti pöydän toisella puolella. Eräs seisojista kumartui pöydän ääreen, ja alkoi selostuksensa: ”Kenraali, tukikohdan laajennukset ovat hyvällä alulla. Tunneliverkosto on katkeamaton ja hyvin vartioitu. Olemme levittäneet pesäämme näille saarille.” Hän naputteli sormellaan muutamaa kohtaa kartassa.

    ”Hyvä” Kenraali vastasi. ”Meidän on tärkeää saada pian se viidakkosaaren asevarasto valmiiksi ja turvatuksi.”

    Seurasi kiusaantunut hiljaisuus. Muutamat huoneessa seisovista nazorakeista vilkuilivat toisiaan hermostuneina, mutta suurin osa piti katseensa tiukasti harmaassa lattiassa. Eräs torakka sai rohkaistua itsensä: ”Johtaja… Me…”
    ”Me olemme saaneet tiedon, että Klaanilaiset ovat sabotoineet kyseisen tukikohdan rakennustöitä” toinen, hieman tukeva nazorak päätti lauseen. ”Aikataulumme viivästyy monella viikolla, ellei peräti kuukaudella. Huhutaan, että itse Ämkoo olisi siellä.”

    Seurasi täydellinen vaiteliaisuus. Huoneessa seisovat upseerit katsoivat, kuinka Kenraalin käsi tärisi holtittomasti. Jos 001:llä olisi ollut silmälasit, tämä oli sellainen hetki, että hän olisi varmasti ottanut ne pois päästään. Tukahdutetun vihan selkeästi värittömällä äänellä Kenraali kehotti kaikkia, jotka olivat tekemisissä Pesän Ulkopuolisten Laajennustöiden Komitean kanssa poistumaan huoneesta välittömästi.

    Ainoastaan kolme upseeria jäi seisomaan Kenraalin eteen, ja he kaikki olivat jähmettyneet paikalleen epävarmoina. Silloin Kenraali päästi ilmoille sellaien torakankielisen vimman ja solvausten syöksyn, että kukaan muista nazorakeista ei kehdannut nostaa katsettaan kengänkärjistään. Huoneen ulkopuolelle jääneet torakat kuulivat huudon oven läpi, ja eräs heistä jopa nyyhkytti hieman.

    Kun Kenraali suuttui, kellään ei ollut kivaa.

    [spoil]…anteeksi. Mutta minulla oli hauskaa.[/spoil]

  • Isku Nazorak-pesään: Kuningattaren kammio

    Tunnelit

    Makuta Nuin tiimi rynnisti torakoiden läpi uudessa voimassaan. Takaapäin ammuttiin, mutta ammukset osuivat aina muihin torakoihin. Kukaan ryhmän jäsenistä ei loukkaantunut enää pahemmin. Pian he olivat käytävässä, joka vei suoraan keskelle pesää. He käyttivät kaikki yhdessä voimiaan tunnelin suun sorruttamiseen. Nyt torakat eivät seuraisi heitä tätä reittiä. Tietysti heillä olisi muita, mutta ne olisivat… muualla.

    Klaanilaiset hiippailivat kohti keskuskammiota miettien, mitä se mahtaisi sisältää. He jatkoivat tunnelia pitkin, kunnes saapuivat avarampaan tilaan. Suuren onkalon eräs seinämä oli tasaisen pyöreä ja metallinen, eikä oikein sopinut muuhun maisemaan. Valtavan metallipallon kyljessä oli kulkemiseen tarkoitettu aukko. He avasivat sen.

    Sisällä oli jonkinlainen lyhyt käytävä. Virkailijatorakka istui pöytänsä ääressä. Hän näki tulijat ja kirkaisi. Pian hänen päänsä lensi kaaressa huoneen poikki. Leikki oli lopussa. Metallikäytävässä oli yksi ainut ovi. Ovessa luki ”000”.
    ”Tässä se nyt on, pojat”, Manu sanoi. He avasivat oven ja astuivat sisään.

    Huone, tai oikeastaan halli oli valtava. Sinne olisi mahtunut monta Tahtorakia. Seinät olivat outoa materiaalia. Ne tuntuivat jotenkin orgaanisilta. Seinillä muhi jotain elävän näköistä. Jonkinlaisia ”lonkeroita” roikkui sieltä täältä. Ne liikkuivat välillä.

    Sitten he huomasivat sen. Se oli iso. Se liikkui. Ei paljon, mutta liikkui kuitenkin. Se oli samaa, likaisen ruskeaa väriä kuin Nazorakit. Sillä oli kuusi valtavaa raajaa. Sen paikoitellen hieman piikikäs ulkokuori näytti muinaiselta, ja siihen näytti kasvaneen levää. Se oli kahlehdittu seiniin ja maahan kiinni, mutta liikkumavaraa sillä näytti silti olevan runsaasti. Sen hyönteismäinen pää jatkui pitkulaisena taakse, ja sen kuolaava, terävähampainen suuntapainen aukesi ja sulkeutui ällöttävästi nytkähdellen. Sen peräpää oli paksun liman peitossa, ja aivan alaruumiin kärjestä avautui tasaisin väliajoin reikä, josta työntyi esiin saman tahman peittämä muna. Se oli Nazorakien kuningatar.

    Klaanilaiset katsoivat kauhuissaan tätä irvokasta, limaista, inhottavaa olentoa. Paitsi Makuta Nui: tämä katseli sitä kasvavan säälin ja halveksunnan tuntein. Nyt sen elämän oli päätyttävä.
    ”Manu…” sanoi Matoro hiljaa. Manu katsoi häneen päin.
    ”Se on…”
    ”Kyllä”, Makuta vastasi.

    He katsoivat sitä pitkään. Välillä se kierähti toiselle kyljelleen ja korisi epämääräisesti. Se oli reilusti äskeistä Tahtorakia isompi. Se voisi murskata heidät kierähtämällä päälle.
    ”Tämänkö takia et kertonut meille?” Summerganon kysyi.
    ”Ette olisi lähtenyt mukaan”, Makuta vastasi.
    ”Emmekö?” Make kuiskasi.
    ”Emme…” Matoro sanoi pelokkaasti. ”Se on iso…”
    ”Niin on. Se pitää tuhota, rakkaat ystävät. Siksi olemme täällä”, Manu sanoi yrittäen kohentaa taistelumoraalia.

    Hetken hiljaisuus.
    ”En olisi aiemmin uskonut Tahtorakin olevan senpäiväisistä vihollisistamme toiseksi isoin ja toiseksi väkevin”, sanoi Keetongu. Summerganon nyökkäsi kalpeana.
    ”Miten me… tapamme… sen?” kysyi Make.
    ”Meidän tulee…” Makuta vastasi.
    ”… niin?” Matoro sanoi.
    ”En ole itse asiassa ajatellut asiaa.”
    ”MITÄ?” muut huusivat yhtä aikaa.
    ”On hieno saavutus, että olemme hengissä täällä asti.”
    ”Sinäkö siis… toit meidät tänne kuolemaan?” sanoi Keetongu. Raivo alkoi nousta hänen päähänsä.
    ”Minun oli pakko yrittää tuhota se…” Manu sanoi hiljaa.
    ”Miksi?” Summerganon kysyi.
    ”Miksi se on niin tärkeää sinulle?” Make jatkoi.
    ”Se…”

    ”Ssssse on hänelle aivan liian tärkeää”, sanoi uusi ääni. Abzumon ääni.

    Varjoista astui esiin julma, violettihaarniskainen, mustaviittainen Makuta.
    ”Ettekö tiedä?” hän sanoi ilkeästi. Makuta Nui katsoi häntä murhaavasti.
    ”Teidän ihanalla Makutallanne on yhteys torakoihin.”
    ”Sen voi päätellä kuka hyvänsä”, sanoi Matoro. ”Hän tuntee torakoiden johtajan.”
    ”Ah, niin”, Abzumo jatkoi. ”Ihanainen 0001. Kuinka kaipaankaan vanhoja, hyviä aikoja.”
    ”Mistä sinä puhut?” tivasi Suga.
    ”Minä olin ennen Makuta Nuin työtoveri. Mutta hän jätti minut ja työmme julmasti.” Abzumon kasvoilla oli julma hymy. Suhiseva s oli poissa. Tiimiläiset katsoivat Manua. Tämä oli ilmeetön. Hänen kasvonsa olivat varjossa. Abzumo hymyili yhä leveämmin.

    ”Siitä on jo kauan…” Abzumo jatkoi. ”Olimme Makutain veljeskunnan jäseniä tuohon aikaan. Kumpikin meistä loi samantyylisiä, ilkeitä, pelottavia – hirviömäisiä raheja. Päätimme luoda yhdessä jotain kammottavaa. Jonkinlaisen älykkään rahilajin, joka osaisi lisääntyä massavasti. Kuningatar loisi meille hienon armeijan näitä olentoja.” Makuta hymyili.
    ”Pikkuinen 000 ei ollut näin suuri vielä tuolloin.”
    ”Senkin saasta”, Makuta Nui kuiskasi.
    ”Minä? Älä viitsi, tämä oli sinun ideasi. Miksi kaduit? Miksi jätit minut tämän armoille? Kun arvoisa torakka numero 0001 oli syntynyt, lähdit pois. Häivyit, pois veljeskunnasta, pois luotamme. Miksi teit sen?”
    ”Minä en ollut, kuten sinä.”
    ”Voi, kyllä olit. Muistan selkeästi, kuinka juonimme veljeskunnan tuhoa. Minä jätin heidät tässä äskettäin… Nyt olen palannut rakkaideni luokse. Ja sitten tuhoan Bio-Klaanin. Se on tärkeintä. Ja kosto.”

    Kaikki katsoivat Abzumoa. Makuta Nui näytti äärimmäisen synkältä.
    ”Miksi et kertonut meille?” Matoro sanoi.
    ”Olet salannut kaiken meiltä…” Make jatkoi. Abzumon nauru kaikui huoneessa pelottavasti. Se tunkeutui heidän päihinsä. Se raastoi heidän hermojaan. Se tappoi heidän kärsivällisyytensä.
    ”Eikö pikku Manu kertonut teille, että me olemme vanhoja kavereita? Eikö pikku Manu kertonut, että me loimme Nazorakit?” Abzumo käkätti. ”Eikö hän kertonut teille… mitään?”

    Kaikki olivat hiljaa. Abzumo hykerteli itsekseen.
    ”Te ette taidakaan tuntea häntä. Ette ollenkaan.”

    Abzumo tunsi valtaisan paineaallon osuvan ruumiiseensa. Hän paiskautui päin seinää kirkaisten kovaa. Makuta Nui seisoi paikallaan käsi eteenpäin ojennettuna, siivet auki.
    ”Onnitteluni, veliseni”, hän sanoi kylmällä, inhottavalla äänellä, joka tihkui vihaa ja raivoa. ”Sait minut suuttumaan.”

    Yhtäkkiä 000 liikkui. Tavallista enemmän siis. Se nousi käsiensä varaan ja käänsi ruman päänsä kohti klaanilaisia.
    ”Ohoo, lapsi heräsi”, Abzumo sanoi. ”Olet huono isä, Manu. Todella huono.”
    ”Turpa kiinni, kivirotta”, Makuta Nui sanoi kylmästi ja ampui varjosäteen. Hänen voimansa alkoivat palautua. Viha täytti hänen mielensä. Abzumo väisti iskun täpärästi. Hän oli menettää päänsä.

    Nazorak-kuningattaren pää oli silmätön. Suuri suu oli täynnä teräviä hampaita. Kuola valui pitkinä noroina lattialle. Se alkoi kääntyillä kohti saalista.
    ”Pieni torakkavauva lähtee saalistamaan. Ehkä se löytää teidät”, Abzumo ilkkui. Hän nousi ylös ja katosi pian 000:n taakse. Tämä syöksähti klaanilaisia kohti nopeammin, kuin sellaiselta massalta voisi odottaa. Makuta Nui nousi lentoon ja etsi katseellaan Abzumoa. Muut yrittivät pysyä hengissä. Matoro pujotteli torakan käsien välistä toiselle puolelle huonetta. Keetongu yritti avata oven, mutta Abzumo räjäytti sen eteen kiviä jostain korkeuksista. Pian Makutoilla olisi uusi ilmataistelu. Make ja Summerganon yrittivät väistellä 000:aa, joka yritti liiskata heidät. Make ehti kierähtää pois alta, mutta Suga melkein murskautui. Hän ehti kuitenkin tarttua kiinni selälleen kierähtävän 000:n mahasta. Limaisesta ihosta oli vaikea pitää kiinni, mutta Summerganon onnistui hyvin. Nyt hän oli jättimäisen torakan päällä.

    Suga tuijotti pedon kitaa vain parin askeleen päästä. Epämuodostuneen leuan pakkoliikkeet kuvottivat häntä. Suusta valuva, pahanhajuinen kuola kuvotti häntä. Koko olento kuvotti häntä.
    Summerganon kiepautti miekkaa päänsä yläpuolella, ja samanaikaisesti otti harppauksen eteenpäin. Yhdellä taitavalla liikkeellä hän keskitti sekä oman että miekkansa liike-energian sivallukseen, ja hyökkäsi kohti pedon vasenta alaleukaa. Sugan säilä sivalsi suuren palan irti kuningattaren raajamaisesta leuasta. Purppuraa nestettä ruiskusi villisti joka suuntaan, ja Sugan oli vaikea nähdä eteensä nesteen suihkutessa hänen kasvoilleen.
    Kuitenkin hän jatkoi huitomista, ja leuasta irtosi lisää paloja.
    Tämä kuitenkin aiheutti kuningattaren karjaisevan tuskissaan, ja pelkkä ääni oli niin kova, että Summerganon tippui olennon vatsan päältä. Maken onnitui kuitenkin lentää toverinsa luo, ja hän nappasi Sugan ilmasta.

    Purppuraa ”verta” lensi Matoron päälle. Se alkoi syövyttää hänen panssareitaan.
    Mitä h-… hän ajatteli, ennen kuin sai päälleen kuningattaren suuren käden. Se puristi häntä maahan. Hän haukkoi henkeään. Abzumo laskeutui hänen vierelleen.
    ”Onko kivaa, Blacksssssnow?” tämä ilkkui ja aikoi potkaista Matoron naamion irti. Mutta sitten Manu lensi Abzumon päälle tönäisten tämän lattiaan. Abzumo nousi nopeasti ja teki kierrepotkun, joka osui Manun kasvoihin niin, että tämä lensi suoraan 000:n pehmeää ruumista vasten.
    ”Et ole koskaan ollut mikään lähitaistelija, Manu-parka”, Abzumo sanoi ilkeästi. Makuta Nui nousi ja veti esiin miekan. Abzumo teki samoin.
    ”Tällainen on tarpeeksi hienostunutta minulle, veliseni”, Manu sanoi ja hyökkäsi. Kummaltakin puolelta jaeltiin iskuja, mutta jokainen torjuttiin. Kumpikin osasi käyttää miekkaansa tarpeeksi hyvin estääkseen toista viipaloimasta itseään. Sitten Abzumo yhtäkkiä lisäsi Manun painovoimaa niin, että tämä rusentui lattiaa vasten. Abzumo heittäytyi koko painollaan miekka edellä Manua kohti, mutta tämä teleporttasi pois hänen edestään. Abzumo huomasi virheensä liian myöhään, hänen miekkansa meni poikki osuessaan lattiaan niin suurella voimalla, ja palanen terästä tunkeutui hänen kätensä läpi. Manu oli nyt hänen takanaan ja huohotti raskaasti.

    Kuitenkin, juuri kun Manu oli hyökkäämässä, Kuningattaren valtava raaja heitti tämän kauas Abzumon luota. Hän paiskautui Sugaa kantavaa Makea päin, ja koko kolmikko rysähti hallin lattialle.
    Keetongu juoksi kolmen Klaanilaisen luo.
    ”Oletteko kunnossa?”
    Make avasi suunsa ensimmäisenä: ”Pernani on kestänyt kovempaakin.”

    Matoro hyppi ja heitti kuperkeikkoja väistelläkseen 000:n raajojen iskuja. Kuitenkin hänenkin ketteryytensä raja tuli vastaan, ja eräs tälleistä paiskasi Blacksnowin monta metriä ilmaan. Matoro paiskautui hallin lattiaan kivuliaan näköisesti.
    Abzumo hyökkäsi ainoan tolpillaan olevan Klaanilaisen, Keetongun, kimppuun. Kaksi vahvaa hahmoa kävi tiukkaa vääntöä, mutta kun Makuta käytti lämpökatsettaan, Keltainen Jättiläinen kaatui maahan huutaen tuskissaan.

    Makuta Nui oli pökerryksissä maassa. Matoro lojui toisella puolella huonetta. Keetongu paloi maassa. Summerganon makasi tajuttomana Maken päällä. Abzumo näytti voitonriemuiselta.
    ”Minä voitin, Makuta Nui ja bioklaanilaiset, minä voitin!” Hän kääntyi katsomaan kuningatartorakkaa juuri parahiksi nähdäkseen tämän iskevän valtaisan takapuolensa häneen. Abzumo lensi kaaressa pesän seinän sisään. Kyllä, sisään. Seinään tuli aikamoinen lovi, ja se alkoi sulkeutua Makutan ympärille.
    ”Eiiih”, tämä voihkaisi, kun seinä vei hänet sisäänsä.

    000 alkoi riehua hullun lailla. Makuta Nui alkoi toeta iskustaan. Hän katsoi kuningatarta.
    ”Me päästämme hänet irti”, Manu julisti. Muutkin alkoivat heräillä.
    ”M-mitäh?” Make sanoi. ”Hulluko olet?” Torakoiden kaivuun ääniä kuului kivikasan takaa.
    ”Ne tulevat”, Manu sanoi. ”Me päästämme hänet irti.”
    ”Hyvä on”, muut vastasivat.

    He kohdistivat kaiken energiansa torakkakuningattaren ketjuihin. Ne olivat äärimmäisen vahvat: 000 ei saisi päästä niistä irti, joten niiden tuli kestää. Tämä muodostikin ongelman, kun torakan oli tarkoitus päästä irti. Mutta kyllähän viisikon yhdistetty voima sai kettingit katkeamaan, kun 000 itse repi ketjuja tehokkaasti. Kuningatar pääsi irti, mikä ei välttämättä ollut mikään paras mahdollinen asia torakoille, jotka pääsivät kivikerroksen läpi; kuningatar söi ne. Torakat alkoivat karjua: ”Hakekaa hoitajat!”

    Viisikko karkasi ulos ovesta torakoiden läpi. Pian he olivat käytävänhaarassa, jossa ei ollut torakoita. Niiden kaikki huomio kiinnittyi nyt irti päässeen kuningattaren taltuttamiseen.

    Pesässä Abzumo oli päässyt jo irti seinästä. Klaanilaiset olivat poissa. Abzumon sappi kiehui. Erikoisvarusteisia torakoita saapui sisään. Heidän mukanaan tuli kenraali 001.

    Kenraali 001 katsoi kylmän viileästi vierestä, kuinka erikoistuneet Nazorakit lähettivät aseistaan tainnutussäteitä kohti Kuningatarta.
    Tässä menisi taas kauan, siitä hän oli varma. Viimeksi, kun 000 oli vapaana, oli mennyt lähemmäs kaksi päivää saada se leppymään.

    Sitten Kenraali siirsi huomionsa Abzumoon. Makuta näytti turhautuneelta. 001 asteli pitkän, violetin hahmon luo.
    ”Päästit heidät sitten menemään.”
    ”Näemmä.”
    ”Vaikka olit voittanut heidät jo.”
    ”Sssssssinun lemmikkisssi oli sse, jonka tähden klaanilaisssssset päässssivät pakoon.”

    Kenraali ei jaksanut väitellä suhisevan kummajaisen kanssa. Hän asteli pois metallipallosta, pois riehuvan Kuningattaren luota. Häntä ärsytti. Abzumo ajatteli raivoissaan, kuinka hänen saaliinsa oli päässyt karkuun – vain, koska 000 oli heittäytynyt hankalaksi. Ja seinä… oli syönyt hänet. Se oli lievästi sanottuna outoa.

    Klaanilaiset juoksivat tunnelia pitkin. He olivat juosseet erittäin pitkään, ja jokainen oli väsynyt. Heidän voimiaan oli koeteltu toden teolla, ja nyt heidän oli juostava kilometrikaupalla pimeässä käytävässä. He näkivät ylöspäin menevät tikkaat. Vapaus! Pian he jo kiipesivät tikkaita pitkin kohti raitista ilmaa. Make pullahti ulos ensimmäisenä. Hän haukkoi henkeään, kuin ei olisi hengittänyt tunteihin. Matoro romahti maahan heti päästyään ylös. Keetongu sai raahattua tajuttoman Sugan pihalle ennen kuin istahti hengähtämään. Makuta Nui käveli sivummalle ja istuutui maahan. Kukaan ei voinut edes arvata, mitä hänen päänsä sisällä mahtoi liikkua, mutta mitä tahansa se olikin, se ei varmasti ollut kovin positiivista.

    [spoil]Snowie kirjoitti suunnilleen puolet tästä viestistä. Badum-tish. Puolet kunniasta hänelle.[/spoil]