ZMA
Käytävillä kaikui musiikki. Pianon kumea ääni täytti punahehkuisen tukikohtarakennelman.
Sinistä pakaria kantava punainen matoran käveli kohti teräksistä ovea. Se oli poikkeuksellisesti auki. Matoranin perässä kuului hiljaisia askelia, jotka kuuluivat isommalle hahmolle. Hahmo ei kuulostanut hengittävän.
Pian kaksikko astui suureen huoneeseen. Huoneen katonrajassa oli joukko suuria lamppuja, jotka sinihehkuisella kajastuksellaan valaisivat kaiken. Voimakkainta valaistus oli huoneen keskipisteessä, jossa oli suuri piano. Tummaa takkia olkapäillään kantava skakdi seisoi pianon edessä ja iski pitkät sormensa sen näppäimiin uudelleen ja uudelleen. Skakdi näytti eläytyvän tekemäänsä täysin. Se avasi terävähampaisen suunsa ja karjahti.
”Agitato!”
Huoneen seinänrajoilla oli pöytiä ja lipastoja. Seinillä roikkui monenlaisia soittimia. Osa niistä oli merkitty kolmikirjaimisella ZMA-tunnuksella. Muusta tukikohdasta poiketen tila muistutti suuresti jonkinlaista taidehuonetta.
Musiikki räjähti liekehtivään, mutta harmoniseen raivoon. Zorak hymyili leveästi.
”Con fuoco”, hän sanoi kuin kuiskaten, mutta erittäin kovaäänisesti. Samalla hänen silmänsä kävi huoneen oviaukon luona. ”Tervehdys, Avde.”
Sinipunainen matoran hymyili viekkaasti. ”Arstein. Soittelemassa tällaisella hetkellä?”
Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen takin helmat liehuivat musiikin tahtiin. Hän vetäisi yhden merkillisiä nuotteja täynnä olevan sivun pois pianonsa telineeltä oikealla kädellään ja siirsi katseensa uuteen sivuun. Hän teki tämän pelkästään tottumuksesta, sillä musiikin hän muisti ulkoa.
”Kunpa vain ymmärtäisit tämän arvon, rakas Avde”, Arstein naurahti. ”Havaitsen, että toit käsinukkesikin.”
Marionetti seisoi liikkumattomana mestarinsa takana. Se olisi tuijottanut Arsteinia, jos olisi omistanut silmät. Nukke ei edes sätkinyt holtittomasti, vaan seisoi paikallaan kuin patsas.
”Hän seuraa aina narujaan”, Avde sanoi. ”Hän löytää aina kaikki. Minutkin.”
”Lievästi karmiva design, saanen sanoa”, Zorak sanoi värähtäen hienovaraisesti. ”Allegro. Jos antaisit minun katsoa hänen sisälleen…”
Avde hymähti. ”Hän ei ole yksi koneistasi”, hän sanoi. ”Hän osaa jotain, mihin yksikään kone ei koskaan pystyisi.”
”Ahahah. Mitä siis, ystäväiseni?”
Avde katsoi Marionettia hetken. Hän ei sanonut tälle mitään, mutta laiha valkoinen hahmo näytti silti ymmärtävän jotain. Se kääntyi vähitellen ympäri ja käveli huoneen ovea kohti laihojen jalkojensa kantamana. Ei kestänyt edes kymmentä sekuntia ennen kuin aavemainen nukke oli kadonnut täysin näkyvistä. Pian se arvatenkin taas astelisi aaltoja pitkin läpi hyytävän kylmän merituulen. Sillä oli tehtävää. Tehtävää löytyi aina.
”Uskollisuus”, Avde sanoi vienosti.”Osaatko ohjelmoida uskollisuutta?”
ZMA naurahti pitäen kätensä kuitenkin tiiviisti pianon koskettimilla. ”En tiedä. Mistä tiedät sen olevan mahdotonta?”
Punainen Mies tuntui ikään kuin sivuuttavan tämän kysymyksen. ”Olet taitava koneiden kanssa, Arstein. Mutta koneet ovat vain koneita.”
”Ne eivät ole koneita”, Arstein sanoi enemmänkin itselleen kuin Avdelle. ”Ne ovat kaunokaisiani.”
Avde käveleskeli huoneen seinämiä pitkin. Hän tutki monenlaisia nuottinippuja ja soittimia, joita Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:n allekirjoitus koristi. Zorak paineli koskettimia nyt hieman rauhallisemmin.
”Adagietto. Minun täytynee kiittää sinua, ystäväiseni.”
”Mistä niin, Arstein?” Avde sanoi hymyillen. Hänen kädessään oli kaikella todennäköisyydellä Zorakin suunnittelema puhallinsoitin.
”Resurssit. Autoit minua pääsemään niihin käsiksi.”
”Ah, mukavaa”, Avde sanoi. ”Toivottavasti saat armeijasi kokoa kasvatettua.”
”Armeijan, Avde hyvä?” Zorak sanoi kysyvästi. Hän keskittyi jälleen hetkeksi pelkästään soittamiseen. ”Sotiminen on barbaarimaista. Tiedät hyvin, että en ole sotilaskomentaja. Minä olen…taiteilija.”
Avde käveli lähelle Zorakia ja katsoi tätä silmiin. ”Kyllä, ymmärrettävää”, hän sanoi. ”Sisällissota ei tainnut kohdella sinua hyvin, ystävä?”
Zorak ei vastannut hetkeen mitään.
”Avde hyvä”, hän sanoi tunteettomasti katsomatta yhteistyökumppaniinsa. ”Ihailen kyllä historian ja psykologian tuntemustasi.”
”Voi, kiitos”, Avde sanoi hymyillen leveämmin. Hän lähti kävelemään pois huoneesta sanomatta sanaakaan. Ennen ovesta astumista matorania muistuttava hahmo kuitenkin avasi vielä suunsa hetkellisesti.
”Huominen on suuri päiväsi, Zorak”, Avde sanoi ystävällisesti. ”Toivotan onnea.”
”Kuten myös, Avde. Kuten myös. Crescendo.”
Nynrah
Paja
Oli keskiyö. Tummansininen, vaaleansinistä Calixia kantava matoran-nainen makasi pöydän alla. Hän yritti olla hengittämättä.
Huoneen ovi aukeni hitaasti. Pöydän alla oleva matoran käänsi katsettaan hitaasti ovea kohti. Joku tuli oviaukosta sisään, mutta yksikään jalka ei astellut puisella lattialla. Suuri hahmo liikehti pajassa miltei äänettömästi.
Matoran ei uskaltanut edes räpsäyttää silmiään. Sen hengityskin oli salpautunut. Matoranin ainoa toivo oli, että hätäviesti olisi mennyt perille.
Ensimmäistä kertaa vuosiin matoran sulki silmänsä ja rukoili.
[spoiler=. . .]Kiitos avusta, Domek[/spoiler]