Avainsana-arkisto: Musta Käsi

Yhdetkö vielä?

Halawe tutki Mustan Käden keittiötiloja mielenkiinnolla. Kaikki oli aika antiikkisen ja vanhan näköistä, pölyä oli ympäriinsä ja lähinnä kahvinkeittimen luota oli poistettu harmaata pinttynyttä likaa. Angien heilutteli jalkojaan keittiön kulmaan työnnetyn baarijakkaran päälle kivunneena. Naapurihuoneessa oli myös baaritiski, mutta se vaikutti olleen pitkään kovin käyttämätön. Ylipäätään tuoleja ja muita huonekaluja oli vähän siellä täällä. Hän … Jatka lukemista Yhdetkö vielä?

Joko yhdet?

Musta Käden komentotorni F-12, kokoushuone Paluu soikean kokouspöydän ympärille oli kirvoittanut Xenille tympeitä muistoja muutamien päivien takaa. Ensi töikseen vahki oli saanut nostaa itse ympäri kääntämänsä tason takaisin paikalleen. Jo hetken aikaa huoneessa yksin istuneella ionisoturilla oli päivän hektisyyksien jälkeen ollut liikaakin aikaa omien ajatuksiensa parissa. Xen yritti saada mietteensä byrokraattisesta vääntämisestä maallisempiin asioihin seurakseen … Jatka lukemista Joko yhdet?

La Notte

Bio-Klaanin linnoitus Matoran-Umbra heräsi oudosta unesta. Hän oli tavannut toa Umbran jossain Karda Nuiksi kutsutussa paikassa. Mukana oli ollut myös varjomainen lintuhahmo, joka raakkui ja oli mennyt hänen kimppuunsa. Lisäksi olento oli puhunut jotain siitä, että hän ei tiedä oikeata menneisyyttään. ”Mitä se edes tarkoitti?” pyöri pikkumiehen mielessä. Kuin suuri kysymysmerkki. Oli aamuyö, mutta hän … Jatka lukemista La Notte

Hopeaa Mustalla

Onu-Metru, Mustan Käden tukikohta Onko tämä L Ä Ä K E T TÄ ? E- e- ei, TOHTORI. Olen T E R V E. E H E Ä. K O K O N A I N E N. t-tai ainakin o l i n TEEMME SINUSTA KOKONAISEN EHJÄN YHDEN Koneet tarttuivat häneet. Kylmät sormet kiertyivät … Jatka lukemista Hopeaa Mustalla

Mustaa Valkoisella

”Tämä on ylimääräinen uutilähetys. Tulemme suorana Ko-Metrusta, jossa Toa Lhikan on valmis antamaan lausuntonsa aivan hetken kuluttua.” ”Kuolonuhrien määräksi on vahvistettu yli sataviisikymmentä, mutta uusia ruumiita löydetään vielä 12 tuntia tapahtumien jälkeenkin. Kateissa on edelleen useita kymmeniä.” ”-aluksen malli oli useiden silminnäkijöiden mukaan xialaisvalmisteinen. Tämä näyttäisi tukevan teoriaa mahdollisesta Pimeyden Metsästäjien operaatiosta. Varjotun kätyreitä ollaan … Jatka lukemista Mustaa Valkoisella

Nascoston Haltijat

Meri Tuuli oli laantunut juuri sen verran, että puinen pieni purjelaiva oli uskaltanut lähteä matkaan. Hitaasti halki öisen aallokon seilaava paatti kadotti verkkaisesti Xian länsipuoliskon saariston taakseen. Avomerelle saavuttuaan ahtaasti matkustavan viisikon pienikokoisin jäsen otti piippunsa esiin. Purjetta vahtivalle skakdille huolensa kanssamatkustajistaan esittävä po-matoran huomasi harmikseen piippunsa kastuneen myräkän aikana. Valkoinen, raskasrakenteinen zakazlainen ojensi toverilleen … Jatka lukemista Nascoston Haltijat

Maasta sinä olet tullut…

Mustan Käden komentotorni Maan henki raahasi mukanaan kahta sammutettua vahkin robottikehoa Käden varastoon. Robottikehot kalisivat ja kilisivät lattialla kun niiden raajat osuivat lattiaan ja toisiinsa. Cody seurasi Nurukanin toimia vierestä, hiukan huvittuneena. “Mikset käytä tuota leijukottikärryä? Paljon ergonomisempi ja vie vähemmän voimaa” Cody naurahti. “Jos voisit auttaa näiden sammutettujen vahkiyksiköiden kuljetuksessa varastoon lukkojen taakse niin … Jatka lukemista Maasta sinä olet tullut…

Paholainen Pukeutuu Pradaan…

Metru Nuin sota, kolmas vuosi Päivä oli aivan liian hiljainen. Sota-aikana se ei koskaan luvannut hyvää. Mustan Käden tukikohdan suurimmassa taukotilassa istui vain yksi levottomasti jalkojaan vipattava sotilas. Killjoy ei ollut nähnyt ilmadivisioonaansa kokonaiseen viikkoon. Palovammat hänen vasemmassa kädessään olivat jo käytännössä parantuneet, mutta hänen lääkärinsä ei ollut vielä antanut hänelle lupaa palata Ko-Metruun. Kahvi … Jatka lukemista Paholainen Pukeutuu Pradaan…