Klaanon

Avainsana: munkit

  • Deltan temppeli 13: Matoro on Itroz

    Nimdasaari, maanalaiset käytävät

    Tunneli oli pitkä ja yllättävän valoisa. Koko katto oli koristeltu sinisin ja keltaisin valokivin. Nuo värivalot tanssivat yhdessä varjojen kanssa valkoisilla, riimuja täyteen kirjoitetuilla seinillä.

    Amazua oli jatkuvasti varuillaan. Hän oli melkein pudonnut ääriomaperäiseen aukeava luuku-ansaan. Luolastossa olisi vielä yhdeksän ansaa sen Toan muistiinpanojen mukaan. Hän luotti haarniskaansa ja voimiinsa, mutta tiesi että ei kannata olal liian luottavainen omiin kykyihinsä. Pitkä letka piraatteja käveli hänen takanaan, kuka tehden mitäkin. Joukko oli ottanut jokaisen arvokkaan esineen tunneleista.

    Seinästä syöksyi nopealla liikkeellä terä. Amazuan metallinen käsi ehti ottaa sen vastaan ja vääntää sen mutkalle.
    Seuraavalla askeleella ilmeisesti jollakin liiketunnistinsysteemillä varustetut terät pyörähtivät esiin seinästä. Palkkasoturi onnistui tekemään ne helposti pelkin käsin vaarattomiksi.

    Piraattimatoranit kuiskivat jotakin tyytyväisinä.

    Nimdasaari, pyhättö

    ”Tuolla”, Xxonn viittoi metästä nähtyään puiden lomasta rakennuksen. Matoro vaikutti huojentuneelta ja kiihdytti kävelyvauhtiaan kahden matoranin koittaessa pysyä perässä.

    Suuren järven rannalla odottava valkokivinen rakennus näytti vaatimattomalta kaukaa katsottuna. Se oli rakennettu pystyyn asetetuista kalkkikivisistä lohkareista joiden päälle oli kasattu kiviä poikittain. Koko yksi seinämä oli auki, eräänlaisena ovena. Paikka olisi täydellinen puolustuksellisesti, sillä se sijaitsi rantakukkulan laella suuren aukion keskellä.

    Neljä Klaanilaista lähtivöt nousemaan loivaa mäkeä ylöspäin nopeaan tahtiin. He olivat kävelleet tänään jo paljon ja lisää oli odotettavissa.
    Kun Matoro etummaisena siirtyi ovesta sisään valoisaan, pieneen rakennukseen, hän huomasi joukon matoraneja aseiden kanssa katsovan heitä.

    ”Lisää haudanryöstäjiä! Tapetaan!” yksi matoran karjaisi ja osoitti keihäällään nelikkoa.
    ”Ei ei ei. Emme ole ryöst-” Matoro aloitti mutta hänen jalkojensa juureen lentänyt keihäs keskeytti hänet.
    ”A ha. Mitä te sitten olette?” keihäsmatoran kysyi, näyttäen siltä että voisi heittää toisen keihään koska vain.

    Matoro pohti tilannetta. Amazua on todennäköisesti jo syvällä maan alla. Matoraneista voisi olla hyötyä.
    ”Keitä olette?” munkki tivasi. Kaksi matorania lähestyivät joukkoa osoittaen keihäillään.

    ”Me haluamme pysäyttää sen alas menneen haudanryöstäjän ja sen roistojoukon”, Jardirt sanoi nopeasti, edes valehtelematta. Lyhyt ja heikon näköinen matoran olisi tasaisempi neuvottelukumppani.

    ”Me selviämme heistä itsekkin. Nyt, häipykää. Emme halua vääräuskoisia pyhille paikoillemme”, munkki jatkoi. Pari muuta uhittelivat edelleen keihäillään.

    ”Mitä jos me nyt ottaisimme rauhallisesti ja ottaisimme ryypyt pekkaan”, Notfun änki sisään.
    ”Ryypyt mitä?” munkki kysyi nopeasti.
    Kapteeni ehti sanoa ”Rom-” ennenkuin munkit räjähtivät. Ei, ne eivät räjähtäneet kirjaimellisesti. Ne vain suuttuivat koska alkoholi on yksi suurimpia paheita heidän uskonnossaan.

    Matoro kyykistyi ja hänen päähänsä tähdätty keihäs meni pahasti huti. Hellänpuoleinen potku toista lähellä olevaa matorania jalkaan ei vaikutanut juuri mitenkään keihäällä sohivaan tyyppiin.
    Matoraneja vastaan taisteleminen oli ikävintä mitä Toa voi joutua tekemään.
    Äks katsoi kysyvästi Jään Toaa väistäessään yhden keihäänpiston.
    Matoro ei keksinyt järkevää toimintastrategiaa. He eivät voisi käyttää voimaa noita vastaan.
    Sitten hän miltei huusi matoraneille ”Olen Itroz!”
    Munkkijoukko hiljeni. Klaanilaisjoukko jähmettyi.

    Viimein joku rohkeni avata suunsa.
    ”O-oletko sinä se Itroz? Makuta Itroz?”
    ”Kyllä olen. Tarvitsen sirua uudestaan tutkimuksia varten”, Matoro valehteli. Hän tiesi juuri olevansa äärimmäisen heikoilla jäillä. Jos hän paljastuisi, se olisi menoa se.
    ”Olisit heti sanonut, arvon Itroz. Autamme sinua aina sen sopimuksemme nojalla”, munkki kertoi ystävällisesti, tajuten vasta nyt ”tunkeilijan” ja Itrozin yhdennäköisyyden. Lisäksi Makutat muuttavat usein muotoaan. Ity oli edelleen valkomusta ja hänellä oli teleskooppisilmä ja tuo miekka.

    ”Niin, joo”, Matoro sanoi hetken ajatuskatkoksen jälkeen. Heti hän tajusi kuinka tyhmästi oli sanonut. Nuo matoranit tiesivät Itrozista enemmän kuin hän itse.

    ”Saammeko mennä Nimdan kammioon ja samalla hoitelemaan ne haudanryöstäjät?” Matoro kysyi vakavoituneena. ”Nämä ovat Kavereitani Veljeskunnasta. Täysin luotettavia”, hän jatkoi ja viittasi muihin Klaanilaisiin.
    Munkki näytti nörästi tietä portaikkoon ja nelikko lähti alas munkit mukanaan. Matoron otsalla helmeili jatkuvasti kylmä hiki. Olisi vain ajan kysymys koska nuo alkaisivat epäillä.

  • Deltan temppeli 3: Amazuan aluksenvaltaus

    Yön Timo II, Meri

    Matoro käveli – tai hiippaili – hiljaa öisen laivan kannella. Hän ei saanut millään unta ajatuksiltaan vaikka ei ollutkaan nukkunut kunnolla vähään aikaan.
    Oli tapahtunut liikaa liian lyhyessä ajassa. Destralin vierailu, Mäksän kaverit, Rozum.

    Oli sysimusta yö. Laiha kuunsirppi heijastui hieman synkkien pilvien läpi. Tähtiä ei näkynyt.
    Merenkäynti oli tasaista ja yöllinen merituuli puhalsi oikeaan suuntaan. Aurinko nousisi jokusen tunnin kuluttua.

    Jään Toa kiipesi jyrkkiä portaita komentosillalle, jossa nyt Notfun ohjasi väsyneen näköisenä. Matoro tervehti häntä laiskasti ja jäi nojaamaan laitaa vasten, katse kaukana merellä.

    ”Onko sinulla mitään tietoa määränpäästämme?” Notfun kysyi.
    ”Saarella sijaitsee jonkin sortin… temppeli”, Matoro aloitti.
    ”… jotain hippejäkö siellä on?”
    ”Ath-jumalaa palvovat munkit rakensivat sen. Joku Nimda-kultti”
    ”Eli hippejä”
    ”Ihan miten vain. Paikka on kuin aarteenmetsästyselokuvasta: maanalainen labyrintti ja ansoja”
    ”Ja niitä hippejä”
    ”Anna nyt jo niiden hippejesi olla. Ne munkit ovat todennäköisesti kuolleet aikoja sitten!”
    ”…”

    Hiljaisuus.

    ”Tehän näytätte tulevan hyvin toimeen”, Matoron ja Notfunin takaa kuului ivallinen laushadus. Harmikseen Notfun tunnisti äänen. Hän ja Jään Toa kääntyivät äänen suuntaan. Synkkä, tumma hahmo seisoi ohjaushytin katon laella. Hahmon kasvomaskin silmäraon ja pienen sydänkiven punainen hehku valaisi hahmon synkkää haarniskaa.

    ”Ssinä taass”, Notfun huudahti oudolla, sihisevällä äänellä.
    ”Tunnetteko te”, Matoro kysähti piraattikapteenilta.
    ”Ikävä kyllä. Tuo örvelö jahtasi minua vaivaisen putelin takia, petti lupauksensa tunkien pääni homeiseen perunasäkkiin. Se käyttää itsestään nimitystä Amazua.”
    ”Hyvin epäkohteliasta”, Amazua huudahti hytin katolta omahyväisellä, synkällä äänellään. Hän oli selvästi loukkaantunut, ”Tämäkö on kiitos aluksesta? Ei ilemisest iriittänyt että pääsi sullottiin parhaaseen mahdolliseen säkkiin joka silloin oli saatavilla. Olisimme myöntäneet sinulle viimeisen toiveenkin.”
    ”RIITTÄÄ JO TUO RÄPLÄYS, ALAS SIELTÄ”, Notfun äksyili katolle päin.

    Amazua hyppäsi alas katolta. Tuulenvire riitti hänen mustan viittansa liehuttamiseen. Puu kolisi hahmon laskeuduttua puiselle kannelle. Matoro ei nähnyt hahmoa kunnolla tämän kehon piilotellen viitan varjoissa.

    ”Mitä sinä meistä haluat”, Matoro kysyi hieman epävarmasti.
    ”En itse asiassa mitään”, Amazua vastasi. Hän näki Jään Toan hermostuneisuuden. ”Sain jo tarvitsemani tiedon. Voisin tehdä teille pahimpani, mutta olen liian mielissäni tästä tehtävänannosta. Poistutteko rauhassa?” Amazua viittoi kannen laitaa päin. Tämä sai sekä Toan että Matoranpiraatin tuohduksiin.
    ”Älä uhkaile meitä”, Matoro huusi uhkaavana, ”Meillä on ylivoima!”
    ”Ihanko tosi”, Amazua kysähti ivailevaan sävyynsä.

    Matoroa hermostutti tapahtumien uusi käänne. Hän mittaili outoa ”Amazuaa” jaloista kasvoihin. Viitta peitti suurimman osan mustaa hahmoa, mutta selviten erottui Pakarin näköinen kasvomaski punaisella visiirillä. Hahmo vaikutti suurikokoiselta mutta Matoro uskoi päihittävänsä tämän, ja olihan laiva täynnä piraatteja.

    Oli kaksi keinoa. Vastustajan voittaminen taisteluitse tai puhuminen.
    Silloin Jään Toa kierähti ja huitaisi kovaa miekkansa terällä Amazuaa. Mustanpuhuvan olento sai iskun joka repi hänen viittansa irti, vahingoittamatta panssaria. Iskusarja jatkui Matoron hyppypotkulla ja miekaniskulla niskaan, mutta Ama onnistui tarttumaan Matoroa jalasta ja heitti tämän kovaa kaidetta vasten. Musta hirviö tarttui pihtikädellään Matoroa kurkusta ja nosti tätä.
    ”Odotin sinulta paljon enemmän. Viimeisiä sanoja” hän sanoi kylmästi.
    ”On aivan sama mitä sanon, ne eivät jää viimeisekseni”

    Amazua irrotti otteensa ja Matoro putosi kohti merta.

    ”Nyt. Sinä. Luovutat laivan kapteeniuden minulle jotta saat elää, eikö niin” Ama kääntyi matoranin puoleen.
    Notfun oli hiljaa. Hän mietti tilannetta.
    Amazua vaihtoi painetykkiproteesinsa ja tähtäsi.
    Silloin alkoi tapahtua. Paineammus sähähti kovaa taivaalle energia-aallon kaataessa Amazuan kannelle. Ennnekuin hän ehti nousta, mustavalkea hahmo syöksyi mastoon ammutun harppuunan voimalla kohti vihollistaan valkoinen miekka hehkuen. Amazua yritti nousta, mutta Matoro oli nopeampi ja potkaisi vihollisensa paria tynnyriä päin. Amazua nousi ja iski Lävistimellään, Matoro torjui iskun taitavasti. Jään Toa pyörähti ja löi Amazuaa olkapäähän energiaterällä, ja jätti selvästi viillon. Jään Toa iski voitonriemuisasti kohdettaan jalkaan, mutta kaatuessaan Amazua nappasi toisen käden pihdeillään Matoroa kurkusta. Toa yritti pyristellä vastaan mutta sai osuman Amazuan punaisesta kipusäteestä. Matoroa alkoi yhtäkkiä huimata ja hän alkoi tuntea alati voimistuvaa kipua. Sitten musta hahmo nousi ja löi nyrkillään Toaa kasvoihin. Matoro sylkäisi verta ja hoippui taaksepäin, vain saadakseen osuman painetykistä. Hän syöksyi kovaa takaseinän läpi pelastusveneiden luo. Musta olento ei vaivautunut lähtemään perään vaan muutti toisen kätensä kranaatinheittimeksi. Laukaus ja koko takaseinä kaatui pelastuslauttoineen mereen.

    Taistelu oli herättänyt suuren osan laivan miehistöstä, myös Äksän. Notfun oli livahtanut alas kannelle käskemään joukkonsa aseisiin. He odottivat muodostelmassa kannella.

    Amazua ilmestyi portaita alas. Pistoolit ja kiväärit alkoivat soida.
    Seuraavat minuutit olivat piraateille kaaoksenomaisia. Musta olento vaikutti haavoittumattomalta. Se syöksyi kuin musta tornado läpi kannen pyyhkien kaiken tieltään. Ensimmäinen huomattava vahinko aiheutui Äksän ampuessa tykillään Amazuaa kylkeen. Palkkionmetsästäjä kuitenkin selätti kokemattoman Klaanilaisen raivoisalla lähitaisteluhyökkäyksellä ja judoheitolla mereen.

    Amazua käännähti pian itsensä kasvotusten mustaa jaloa Hunaa käyttävän piraattimatoranin kanssa. Matoran oli mielissään. Notfun ei turhaan ollut nimittänyt häntä ”Nopeimmaksi asemieheksi”. Zamorpistooli osoitti Amazuan otsaan. Matoran painoi liipaisinta.

    TZOINK

    Matoran oli hetkessä hämillään. Vastustajan kasvomaski oli täysin kunnossa. Sen sijaan Matoran kuuli kauhukseen taustaltaan kollegansa tuskanhuudot. Hetkellistä useiden desibelien äänivyöryä seurasi äänekäs loiskahdus.

    Viidessätoista minuutissa kaikki oli ohi. Notfun, Jardirt, Klaanilaiset ja osa merirosvoista oli heivattu yli laidan irronneen puutavaran joukkoon ja Ama oli ottanut laivan komentoonsa.

    ”Kohteena Nimdan saari! Missä on perämeihenne”, Amazua huudahti.
    ”Öh, heititte hänet laidan yli”, eräs Matoran huomautti varovasti.
    ”…”
    ”…”
    ”Kuitenkin, joku astukoon ruoriin ja ohjatkoon aluksen näihin koordinaatteihin!” Amazua ojensi oheisen paperilapun äsken puhuneelle Matoranille. Hän asetti kätensä selkäänsä, vetäisten pian esiin valtavan, terävän koukun. Hän kohotti käden eteenpäin. ”Noniin, kohti NIMDAA!”

    …

    Hiljaisuus iski. Amazua katseli Matoranjoukkojaan. Ne eivät tehneet mitään. Ne vain seisoivat. Ihan kuin olisivat odottaneet jotain. Mutta mitä? Suora käsky oli annettu, eivätkä Matoranit olleet moksiskaan. Hän karjui juuri käskynsä ilmoille, mitä muuta näiden pipanoiden liikkeellesaantiin tarvittiin? Voisiko olla… Amazuasta se tuntui melko ärsyttävältä, mutta ilmeisesti muuta vaihtoehtoa ei ollut… hän päästi ilmoille kuuluvan karjaisun: ”YARRRRRR!!”

    Hetkessä aluksen kansi töyttyi suosuonosoituksista ja aplodeista. Hetkessä vene kiisi täyttä vauhtia eteenpäin. Nimdaa kohti…

    [spoil]Matoro kirjoitti tästäkin sitten osan.[/spoil]

  • Deltan temppeli 2: Ensimmäinen yö

    Yön Timo II, Meri

    Oli yö.

    Merenkäynti oli rauhallista. Yön Timo II lipui hitaanpuoleisesti merellä. Yksinäinen kewa lensi kohti horisontissa siintävää pientä saarta. Klaanin saari oli jäänyt taakse kuutisen tuntia sitten.

    Jardirt keikkui uneliaana ruorissa hörppien välillä käsien ulottuvilla olevasta rommipullosta. Vain muutama henkilö koko laivalla valvoi.
    Myös yksi henkilö kenen ei olisi pitänyt olla laivalla. Hän oli varjostanut laivaa aina Rumisheren satamasta asti ja livahtanut sisään Rozumilla.

    Matoro oli ylpeä työstään. Hän oli onnistunut kääntämään uuden sivun muistiinpanoja. Kirkas valokivi hehkui hänen hyttinsä pöydällä. Jään Toa päätti lukevansa ajatuksella aikaansaannoksensa ja menevän sitten nukkumaan.

    Nimda

    Niin, kuulin Turaga Kezeniltä tästä mystisestä voimasta, Nimdasta. Aloitin omat tutkimukseni löytääkseni yhden sirpaleen tätä myyttistä asetta.
    Aloin omistautua Nimdalle yhä enemmän. Kun Rozumin tukikohta rakennettiin pysyväksi, kävin Destralilla entistä harvemmin. Tutkin eirlaisia lähteitä kymmeniä vuosia, ja viimein sain kuulla Athia palvovista munkeista kaukana Mantereiden välisellä merellä.

    Kävin tutustumassa trooppisen saaren munkkeihin ja he kertoivat (tai ajatustenluku kertoi) sen, että yksi siruista sijaitsee saarella lähellä Pohjoista mannerta.
    Kului vuosia kun tutkin läpikotaisin saaret sieltä ja viimein törmäsin saareen, jossa nämä munkit olivat joskus asuneet.
    Heiltä oli jäänyt sinne valtava, maanalainen Deltan temppeli.

    Munkit olivat tehneet huolellista työtä. He olivat kaivaneet puolet saaresta auki ja tukeneet kivipaasilla ja tukeilla tunnelinsa. Maanalainen labyrintti oli ansoitettu toistaan eriskummallisimmilla aseilla, äärimmäisen huolellisesti. He päälystivät kiviseinät valkoisella kalkkikivellä Pohjoisen Mantereen kaivoksilta ja rakensivat Athin pyhätön temppelin sisäänkäynnin päälle.

    Ansoja oli rakennettu kymmenen ja jokaisen käytävä koristeltu Athin rukouksin. Sanottiin, että vain tosissaan Athiin uskova pääsisi niistä läpi.
    Ansojen jälkeen tuli loistelias, jalokivin päälystetty Nimdan palvontasali, joka oli kirjotiettu täyteen rukouksia ja jokainen pinta oli arvokkaita jalokiviä. Nimdaa säilytettiin pyhällä alttarilla keskellä huonetta. Vain korkeimmat munkit (ja ovelimmat tunkeutujat) pääsivät tänne.

    Matoro asetti paperin hyllyyn muun kansion sisällön joukkoon ja vajosi pieneen laivasänkyyn ajatuksiinsa uppoutuneena.

  • Isä Bartaxin pohjustus

    Matoran-kylä, trooppinen saari

    He eivät ehtineet puolustautua. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Kukaan ei osannut odottaa hyökkäystä temppeliin. Suuri lauma Visorakeja saapui paikalle, niitä suorastaan virtasi sisään joka aukosta. Matoranit, jotka rukoilivat temppelissä, olivat kauhuissaan. Monet Matoranit tapettiin tai mutatoitiin. Isä Bartax piiloutui peloissaan suuren jumalpatsaan taakse. Sitten kaikki pysähtyi. Kuului askeleita. Joku astui temppeliin.

    ”No niin, pikkuinen. Kessskussstelkaamme hieman yhden esssineen olinpaikasssta”, kuului ääni. Kylmä. Sihisevä. Julma.
    ”Olet luvatta astunut pyhän Athin temppeliin, pakana!” Veli Ghor yritti siis vieläkin epätoivoisesti puolustaa temppeliä.
    ”Olen luvatta teidän Athinne temppelissssä, ssssillä teillä on jotain, mitä tahdon.”
    ”Häpäiset Athin pyhyyden! Häivy temppelistämme!” Julmaa, hiljaista naurua alkoi kuulua. Bartax uskaltautui kurkistamaan patsaan takaa. Pitkä hahmo, joka levitti varjonsa temppeliin, seisoi oviaukon edessä. Se oli pukeutunut mustaan viittaan, joka liehui sisään tulevan ilmavirran voimasta. Auringon viimeiset säteet kehystivät tämän pelottavan hahmon.

    Veli Ghor seisoi alttarin takana vähän matkan päässä patsaasta. Alttari oli keskellä huonetta, patsas sijaitsi seinän vieressä. Temppelissä ei ollut varsinaista ovea; vain oviaukko oli keskellä etuseinää. Temppelin seinät olivat hiekan väristä kiveä, johon oli kaiverrettu koriseita ja kuvauksia jumalallisista asioista, joita paikallisen Ath-koron asukkaat yrittivät päivittäin tulkita. Alttarin takana oli suuri Athia esittävä patsas, mutta pienempiä patsaita – kuten tämä, jonka takana Bartax piileksi – sijaitsi ympäri huonetta.

    Kylläpä veli Ghor on urhea, isä Bartax ajatteli. Suuri hahmo lähestyi Ghoria. Ghor pysytteli alttarin takana ja otti esiin hänelle liian pitkän, koristeellisen lyömämiekan. Makuta nosti kätensä ja osoitti punaista Ta-Matorania. Miekka lensi tämän kädestä, ja tämä kaatui polvilleen lattialle. Ghorin ylle lankesi varjo. Hän kohotti katseensa ylös. Violetinmustan Kanohi Avsan silmäaukoista tuijottivat punaisena hehkuvat silmät. Hampaat näyttivät teräviltä.

    ”Kerrohan minulle, Ghor: miltä tuntuu olla marttyyri?” Ghor katsoi Makutaa kauhuissaan. Kyynel vierähti hänen naamiolleen. Makuta oli kyykistynyt Matoranin puoleen ja silitti tämän päätä pitkäkyntisellä kädellään.
    ”Älä huoli, pikkuinen”, hän tyynnytteli. ”Ei se satu – kovin paljon.”
    Matoran tuijotti Makutan julmaa hymyä järkyttyneenä. Makuta oli juuri rusentanut Athin patsaan painovoimavoimillaan keskeltä aivan kasaan. Toinenkin yksinäinen kyynel tipahti maahan. Makuta nousi taas seisomaan. Bartax sulki silmänsä ja kätki kasvonsa käsiinsä samalla kyyristyen patsaan taakse vielä paremmin. Hän ei uskaltanut katsoa.

    Kuului tuskallinen parkaisu, joka tuntui jatkuvan ikuisuuteen. Sitten kuului sihinää, kuin jotain höyrystyisi. Jotain nestettä valui lattialle. Sitten jotain selvästi purskahti ja huuto päättyi. Mutta kaiku jatkoi edelleen.

    Bartax avasi silmänsä. Hän nosti epätoivoisesti päänsä. Lattialla oli punaista tahmaa. Ghor oli poissa. Makuta katsoi leviävää ainetta tunteettomasti. Sitten toinen elossa olevista munkeista paiskattiin alttariin, jonka takana Ghor oli hetki sitten seissyt, ja joka nyt oli osittain punaisen tahman peitossa.
    ”Kerro, minulle, Peluk: missssä on Nimdan ssssiru?”
    ”En… tiedä… Kunpa tietäisinkin…”
    ”Sinä valehtelet”, mairea ääni vastasi.
    ”E-en. Se on o-ollut kateissa jo vu-vuosisatoja…”
    ”Hyvä on, pappi.” Bartax katsoi, kuinka miekka lennähti huotrastaan. Sitten pää lensi kaaressa alttarin yli ja tarttui punaiseen tahmaan. Nyt aine värjäytyi vihreäksi nesteestä, jota valui lattialle.
    ”Etsikää loput munkit ja vangitkaa kyläläiset koteihinsa. Tahdon sen sirun. Ja sen myös saan.” Bartax pelkäsi entistä enemmän. Hän kyyristeli patsaan takana. Pian patsasta ei ollut, sillä Visorakit siirsivät sen.
    ”Kassss… Mitäs meillä täällä”, Makuta virnuili. ”Itse isä Bartax, tämäpä hienoa.”
    Bartax katsoi kuolemaa silmiin lannistuneena.
    ”Meille tulee hauskaa vielä tänään”, Makuta sanoi. Visorakit raahasivat isän pois. Temppeli oli tyhjä. Athin patsaan silmien alla oli vihreitä kyyneleitä.