Avainsana-arkisto: Mokel

Pimeässä huoneessa

Tuntematon Lukuisten hahmojen muodot erottuivat täysin pimeästä huoneesta. Hiljaisuus oli täydellinen. Paikallaolijat olivat kokoontuneet pyöreän puupöydän ympärille. Huoneessa vallitsi hermostuneen odotuksen ilmapiiri. Jos valaistusta olisi ollut, olisi joku voinut tutkia pöydällä lepääviä papereita, mutta niiden kaavat ja listat jäivät täysin huomiotta. Muutama käänsi päänsä kohti muita pitempää hahmoa. Vaikka korkeuksia oli vaikea arvioida, saattoi hyvin … Jatka lukemista Pimeässä huoneessa

Maailmanparantajat

Meri Matoro nousi hitaasti laivan märältä kannelta pidellen päätään. Kaksikon alus oli seilaamassa hyvää vauhtia poispäin Xian seudulta, eivätkä heidät pysäyttäneet veneet olleet lähteneet seuraamaan heitä. ”Portaat. Minä vihaan portaita”, hän mutisi noustessaan ylös. ”Sinulle tuottaa näemmä valtavia vaikeuksia selvitä portaista?” Kapura kysyi sarkastisesti. ”…” Matoro totesi. ”Seuraava siirto, herra KAPTEENI MUSTALUMI?” ”…” Matoro totesi. … Jatka lukemista Maailmanparantajat

Ponisodat kaksi viikkoa myöhemmin

Klaanin Chat-kahvio Yleisen hälinän täyttämä Chat-kahvio vaikeni hiljalleen illan muuttuessa yöksi. Vain muutamassa pöydässä oli asiakkaita, ja suurimmassa osassa istui vain joukko kortinpelaajia tai lakisääteisellä kahvitauollaan nukahtanut satunnainen Matoran. Mokel tiesi, että tämä aika päivästä oli hiljaisin kahviossa. Miksei hänkin lepäisi hieman? Asiakasvirta laajeni huomattavasti yöllä, kun töistään vapautuneet Matoranit ja Toat tuhlasivat viimeiset killinkinsä … Jatka lukemista Ponisodat kaksi viikkoa myöhemmin

Toa Kapura

Klaanin kahvio Tiskin takana eräs Mokel-niminen tulenpunainen Matoran kuurasi juomalaseja innokkaana. Kahvio oli Mokelin ylpeys vaikkei kukaan oikein ollutkaan varma, kuka sen itse asiassa omisti. Siitä huolimatta Mokelin elämäntavoite oli tarjota Klaanilaisille paikka, josta löytyi aina juttuseuraa, ruokaa ja muutama korttipakka. Valitettavasti metallisten tappokoneiden hyökkäys oli tuhonnut Mokelin hedelmävarastot lähes kokonaan. “Heitä banaani, Mokel!” eräs … Jatka lukemista Toa Kapura