Meren alla, sakean veden sisällä jokin häiritsi kalaparvien ja useiden muiden merenelävien rutiinia. Keltainen, metallialus sukelsi synkän vesimassan läpi. Sen valokeilat skannasivat ympäristöä ja sen jokaista yksityiskohtaa. Aluksen sisällä oli heikko, mutta tarpeeksi selkeyttävä valaistus. Ulkonäöstä huolimatta alus oli yllättävän tilava, jossa jopa kolme ihmistä riveittäin voisivat marssia käytävissä ilman mitään ongelmaa. Luotaimen piipitys ja moottoreiden kalskeet olivat ainoita ääniä mitkä kaikuivat koko aluksen sisällä
Mikään elävä olento ei liikkunut. ”Tiedotus: Mestari Z.M.A, olemme saapumassa Nynrahiin noin alle tunnin päästä”, yksi aluksen Feterroista ilmoitti.
”Hienoa”, Zorak vastasi. Mustaan pukeutunut Skakdi istui komentosillalla mitään tekemättömästi. ”Aloittakaa aluksen nousu pintaan päin”
Koneiden kalskeet kuuluivat kovemmin sukellusveneen läpi. Vesi muuttui kirkkaammaksi komentosillan lasien takana eivätkä aluksen himmeä valaistus ollut enää sen ainoa valonlähde. Zorak ei malttanut odottaa klaanilaisten tai heidän raatojen tapaamisen henkilökohtaisesti. Mutta kesken Skakdin mietiskelyn, yksi Feterroista saapui hänen viereen ja ilmoitti vähemmän kuin tyydyttävän viestin.
”Tiedotus: Mestari Z.M.A, menetimme juuri yhteyden malli 2.5 yksikkö 4:än” Zorakin omahyväinen ilme alkoi rakoilla hieman. ”Onko jokainen parviäly-yhteys muihin yksikköihin katkaistu?” Arstein kyseli närkästyneesti mutta hillitsevästi. ”Vastaus: Kyllä Mestari Z.M.A” ”Käskekää jokainen Feterra perääntymään ja odottamaan seuraavaa käskyäni”, Zorak käski Metalliolentoa, joka lähetti heti viestin jokaiselle Nynrahin Feterroille. ”Käskekää myös jokainen Avhrak Va tiukentamaan valvontaansa.”
Juuri silloin sukellusvene nousi viimein merestä esiin. Taivas oli harmaiden pilvien peitossa, mutta oli silti huomattavan kirkkaampi kuin meren alla. Tehtaiden valtaama saari näkyi horisontilla. Zorak nousi ylös tuolistaan ja katseli saarta päin, tohkeampana kuin koskaan ja hymyili omahyväisesti itselleen.
”Tiedotus: Mestari Z.M.A, olemme nousseet meren alta” ”Kyllä, kiitos huomautuksesta”
Tuntematon, kauan sitten
Iltataivas oli langennut entisen valoisan ja varjottoman maan ylle. Jokainen puu ja kivenlohkare olivat vain muodottomia, mustia siluetteja tummansinisen taivaan edessä. Kaksi matkalaista kävelivät tasaisella ruohikolla. Jokainen askel märän ruohon päällä tuntui kuin se voisi herättää minkä tahansa olennon, joka lepää juuri varjojen sisällä.
Yksi matkalaisista, Valon Toa, oli vielä hieman väsynyt kun oli joutunut kävelemään koko päivän taukoamatta laaksojen ja kallioiden läpi, mutta silti seurasi toisen, lierihattuisen Toan perässä. Lierihattuinen Toa käveli väsymättömästi, mikä sai Valon Toan jatkamaan. Mutta Valon Toan ajatukset harhailivat muualla.
”Mitä sinä oikein mietit, Loiste?” Lierihattuinen Toa kysyi, hän huomasi kuinka hänen seuralaisensa ei näyttänyt keskittyvän kävelymatkaan. Valon Toa ei odottanut kysymystä, mutta päätti vastata siihen. ”Ajattelin vain… Ajattelin mikä tekee meistä Toia?” Lierihattuinen Toa pysähtyi ja käänsi päänsä Valon Toan suuntaan.
”Ajattele asiaa näin”, Toa aloitti, ”päivällä taivaan valaisee auringot, jotka pitävät varjon loitolla. Mutta mitä illalla on?”
Toa osoitti taivasta kohti. Valon Toa katsoi ylös.
Yötaivasta peitti lukemattoman määrä tähtiä, jotka valaisivat pimeyden keskellä. Ne näyttivät olevan ainoa syy miksi he näkivät ylipäätänsä mitään illan aikana.
”Oletko koskaan katsonut tähtien täyttämälle iltataivaalle ja ajatellut kuinka kauniita ne ovat? Kuinka ne poistavat pelon ja epävarmuuden olon? Kuinka ne tuovat turvallisuuden ja toivon sinulle? Ja kuinka ne näyttävät kuin suojaisivat meitä pimeydestä?
Sopivasti, jokainen tähti on niin kauan olemassa kuin Toan elämä. Ja jos jokainen Toa katoasi maan päältä, maailma olisi niin paljon pimeämpi ja niin paljon synkempi. Jäljelle jäisi vain pelko ja epätoivo, jota yksikään muu valo maailmassa ei pystyisi korjaamaan.
Öinen meri oli tyyni, mutta pienen saaren luoma hehku oli houkutellut Phase-Lohikäärmeiden joukon parveilemaan sen ympärillä. Saarella oli pieni linnoitus, jonka sisällä valmisteltiin tapahtumaa, tapahtumaa jota viittaan pukeutunut hahmo oli odottanut jo kauan. Hän oli ratkaissut vuosituhansien arvoituksen ja nyt olisi toimeenpanon aika.
Hahmo pudotti sauvansa ja viittansa, paljastaen itsensä sen alta. Metsästäjien johtaja oli tavanomaisesta poiketen yksin, tällä turvatulla saarella, josta vain harva tiesi. Hänen edessään oli potilaspöytä, jonka päällä makasi pikimusta päätön ruumis, jonka pitkät raajat roikkuivat hieman pöydän yli.
TSO astui ruumiin ylle ja nosti tämän viereen veitsen, merkillisen sinisen rasian ja paperinpalan. Hän olisi valmis uuteen luomiskertomukseensa.
Olemme tulleet tähän hetkeen, hetkeen jota minä yksin hallitsen. Minun luomukseni, minun voimani, minun suunnitelmani, huipentuu tähän hetkeen.
Hitaasti, hän käänsi katseensa edessään makaavaan ruumiiseensa ja laski vasemman kämmenensä tämän rintakehälle.
Palvelija, toinen käteni, lojaali soturi. Sinut olivat Xian liekit puhdistavat, sinä olit tuomittavana vihollisen käsissä, mutta tänään sinä olet jälleen nouseva, sillä uhrauksesi ei ole jäävä turhaksi… Purifier.
Mestari nosti oikealla kädellään veitsen pöydältä ja salamannopeasti iski sen vasemman kätensä läpi, saaden verensä vuotamaan läpi ruumiiseen.
Mestarin veri, sinun tuleva johdattajasi, tuleva äänesi. Yhdessä me teemme historiaa, yhdessä me tulemme tuomitsemaan. Me, minä. The Shadowed One!
TSO irrotti veitsen ja nosti veriset kätensä pöydälle, nostaen sille asetetun paperinpalan kaksin käsin ilmaan ja jatkoi puhettaan:
Kantajan suostumus, hänen tahtonsa ja meidän liittomme. Sinä olet avaava lukon, joka muuttaa maailmaa, lukon joka on piilottanut minulta oman luomukseni. Sinä olet antava elämän, sinä olet side, joka yhdistää kaiken jälleen. Taistelujen jälkeenkin, sinä olet lahjoittajani, Killjoy!
Paperinpala alkoi hohtamaan sen sinisen sinettinsä kohdalta. Sen pitelijän huulilta oli luettavissa yksi sana: Sopimus.
Sinetti sai aikaan reaktion, joka reagoi rasian kanssa, saaden sen aukenemaan. Sen tapahtuessa, ilmoille pääsi karjahdus ja huumaava määrä punaista valoa. Valo kiemurteli rasiasta ulos ja karjui, täyttäen huoneen tuolla karmealla äänellä. Valopallo jäi leijumaan Purifierin ruumiin ylle sen Mestarin tuijottaessa sitä hetken, haukkoen samalla henkeään. Tällä kertaa hän puhui kuin kuiskaten:
Voimani, luomukseni, se on valmis, se on sinun. Yhdessä me jatkamme, yhdessä me hallitsemme. Ota se, vie loppuun se minkä aloitimme!
Ja juuri niiden sanojen kadotessa, kuului vielä yksi karjahdus ja valopallo kiisi suoraan Purifierin tuhoutuneeseen ruumiiseen. Valo katosi ja huoneessa oli jälleen pimeää.
TSO asteli ruumiin vierelle ja tuijotti sitä, oli täysin hiljaista. Pienen hetken ajan Mestari luuli epäonnistuneensa, mutta vain hetkeksi, sillä purkaus alkoi… Purkaus, joka työnsi ruumiin sisältä valkoista ja mustaa ainesta, joka alkoi valtaamaan vähitellen palanutta ruumista, täyttäen jokaisen kolon ja peittäen ruumiin alleen, uuden pään kasvaessa riekaleisesta kaulasta.
Haltioissaan TSO otti askeleen taaksepäin ja nosti kätensä ilmaan kuin profeetta. Ruumis kutistui hieman, raajat normalisoituivat ja uusi pää alkoi muotoutua. Valkoinen irvokas naama alkoi kehittymään ja sen etuosa kovettui pitkien limittäisten hampaiden kasvaessa. Vankkarakenteinen ruumis kiehui, muuttuen vähitellen sileämmäksi. Valkoinen ruumis, jota mustat kuviot peittivät kauttaaltaan. Ja viimeinen silaus oli hohtavan siniset silmät, jotka aukenivat hirviömäisen kidan yläpuolelle. Ei pupilleja, ei katsetta, vain nuo hohtavat valot ja hitaasti hengittävä hirviömäinen ruumis.
Mestari nauroi, hän oli onnellinen, hän onnistui. Pieni palanen juuri syntyneen olennon ruumiista lensi takaisin rasiaan, jättäen vain kaksi tuohon huoneeseen. Rahiseva hengitys kaikui huoneen sisällä ja vähitellen hirviö nousi ylös, kokeillen sen uusia lihaksiaan, tutkien vahvoja käsiään, kokeillen kasvojensa hirviömäisiä muotoja. Nyt se ja sen mestari seisoivat vastakkain, tuijottaen toisiaan. Silloin kaksi hahmoa puhui, mutta yhdellä suulla. Toinen matala ääni ja toinen hirviömäinen rahina, olivat täydellisessä yhteydessä toisiinsa:
”Moderaatori Umbra, teidän puheenvuoronne”, Guardianin ääni kaikui laajan oikeussalin läpi. Oikeussali oli rakennettu kuin amfiteatteri, jossa syytetty seisoi kaikkien klaanilaisten alhaalla keskellä.
Kookas, keltaisenmusta Toa nousi tuolistaan ja otti esiin pitkän kirjatun paperilistan.
Syytetty hikoili ja hieroi kättään hermostuneesti.
”Syytetty Toa Sheelika, jäsen nro. 00560, on ollut osallisena useiden Klaanin siviili-matoralaisten murhasta ja hänen toimintansa on haavoittanut kymmeniä muita, kaksi heistä halvaantunut loppuiäksi.” ”Se ei ollut minun syytäni!” Sheelika huusi epätoivoisena.
”Syytetty pitää suunsa kiinni ennen kuin annetaan lupa!” Admin huusi tuomarin pöydästään ja hakkasi puuvasaraansa, josta hän nautti enemmän kuin myöntäisi.
”Mutta…” Sheelika ei ehtinyt edes aloittaa, kunnes Admin hakkasi puuvasaransa uudestaan. ”Todisteet puhuvat toisin, Sheelika”. Nais-Toa katsoi ympäriinsä, vaikka tämä vain teki hänen oloa vielä tukalammaksi. Oikeussalin tuoleista hän erotti moderaatorit Doxin ja DN:än. DN istui yhtä vakavana kädet ristissä eikä sanonut koko aikana yhtään mitään. Hänen silmät olivat kiinni, mutta hän selvästi kuunteli hyvin tarkkaan mitä oli tapahtumassa. Guardianin vieressä istui vihreämusta Toa, jota Sheelika ei tunnistanut. Toa ei näytä edes piittaavan koko tapahtumasta. Joka ikinen Klaanilainen tuijottivat Sheelikaa. Ainoastaan Tawa oli ainoa joka ei pitänyt katsekontaktiaan häntä päin.
”Moderaattori DN, jos teidän puoleltakin olisi kommentteja?”
DN nousi seisomaan tuolistaan ja alkoi viimein sanoa jotain. ”Siitä asti kun tämä Klaani on ollut olemassa, olemme taistelleet yhteisen rauhan puolesta. Suojellaksemme jokaista viatonta uhria ja jokaista, joka ei halua kokea sodan tuomaa kauhua, olipa se Matoralainen, Skakdi, Vortixx tai mikä tahansa muu. Se on meidän kaikkien Velvollisuus”, mustakaapuinen moderaattori katsoi Sheelikaan päin ja saneli, ”ja juuri nyt, sinä et pelkästään laiminlyönyt velvollisuuttamme; sinä revit sen kappaleiksi, syljit sen päälle ja heittelet sitä kuin Kohlii-palloa kasvojemme edessä.
En välitä mitä sinä ajattelit tai miksi sinä teit näin. Ainoa, mistä välitän, on, että olet häpeätahra. Klaanilaisena ja Toana. Mikään ei voi mahdollisesti oikeuttaa mitä sinä teit.”
Myöntymisen merkkejä liikkui salissa. Melkein jokainen klaanilainen olivat kääntyneet DN:n puolelle ja Sheelikaa vastaan. Sheelika ei enää kestänyt ja heikotti hieman stressistä. DN istuutui takaisin paikalleen alkuperäiseen asentoonsa.
Guardian kuunteli klaanilaisia ja alkoi harkita päätöstään.
”Olisiko syytetyllä mitään kommenttia?” Admin kysyi katsoen alas Sheelikaan.
Sheelika katsoi ylös klaanilaisia päin.
”Kyllä, minulla on jotain sanottavaa”, Sheelika sanoi, hänen äänensä kuului kovemmin kuin ennen mutta selvästi hieman tärisevä, ”enkä aio sanoa tätä uudestaan”.
”S-se ei ole minun syytäni”, Sheelikan vapisi ja nyyhkytti, mutta jatkoi puhumista, ”ja jos te, te koreat-t, hienosto jäsenet, et-ette ymmärrä sitä, ni-iin t-te kaikki olette vain, vain pe-pelkkiä surkeita, Karzahnin, pelkurimaisia typeryksiä! Te… te joka ikinen teistä! Ja te, teidän kaikki v-velvollisuudet, ei ole mitään! Ja teidän, kohtalot ja teidän rauhat, ovat kaikki ei, ei merkitse mitään! Ei… ei…”
Sheelika ei enää kestänyt ja alkoi juosta ovea päin, mutta ennen kuin hän ehtikään oven lähelle yksi viittaan pukeutunut Toa ja yksi valkoinen titaani estivät hänet; Axel ja Kindak.
Sheelika yritti taistella vastaan, mutta kyseessä olivat hyvin kokeneita Klaanin jäseniä.
Oikeussalin klaanilaiset alkoivat väitellä keskenään.
”Olipa se ilkeää”, kesken tämän kaiken vihreämusta Admin viimein alkoi puhua.
”Paeta kesken oikeudenkäynnin?” vihreämusta Admin sanoi piittaamattomasti, ”eiköhän tuo ole aika epäilyttävää puuhaa?”
Klaanilaiset alkoivat heti huudella.
”Niin, miksi hän yritti paeta?!”
”Jos hän on viaton, miksi hän pakeni?!”
”Miksi hän haukkuu meitä noin?!”
”Hänen on pakko olla syyllinen!!”
”Hän on syyllinen! Syyllinen!”
Klaanilaiset huutelivat kysymyksiä salin ympäri eivätkä pysyneet rauhassa. Kesti hetki ennen kuin sali rauhoittui Guardianin hakatessaan puuvasaraansa.
”Kuten olemme nähneet, nämä todisteet ja äskeinen tempaus puhuvat enemmän kuin tuhatta sanaa. Täten olemme päättäneet, että sinä, Toa Sheelika, olette syyllinen!” Guardian hakkasi puuvasaransa viimeisen kerran.
”Täten rangaissemme syytetyn…” mutta ennen kuin Guardian ehti lopettaa julistustaan, klaanilaiset alkoivat taas huudella mielipiteitään.
”Heittäkää Tyrmään!”
”Elinkautinen!”
”Selliin loppuiäksi”
”Eihän voi maksaa elämää istumalla sellissä. Teloittakaa hänet!”
”Teloitus!”
”Hän ei saa elää!”
Guardian alkoi rehellisesti tylsistyttää puuvasaran jatkuva hakkaaminen, mutta juuri silloin yksi Admineista seisoi tuolistaan. Se oli Tawa. Kaikki salissa lopettivat puhumisen. Sheelika vain katseli hämmästyneenä.
Tawa katseli muutama kerta ympärillä olevia klaanilaisia.
”On totta, että hän… Toa Sheelika on tappanut useita linnoituksen asukkaita ja samalla vahingoittanut useita lisää”, Tawa puhui selkeällä, mutta hieman monotonisella äänensävyllä, ”mutta, olen juuriadminina päättänyt, että hä… syytetty, ei laitettaisi tyrmään eliniäksi tai teloiteta.
Sen sijaan, haluan, että syytetty karkotettaisiin Klaanista. Toa Sheelika ei tule olemaan koskaan tekemisissä Klaanin kanssa eikä hän koskaan saa palata takaisin. Syytetty kielletään tulemasta Klaanin alueelle niin kauan kuin Klaani on elossa.”
Sheelika ei sanonut mitään. Hänen katseensa tippui lattiaan päin eikä hän enää voinut keskittyä ympäristöönsä. Hän ei voinut uskoa, tai pikemminkin hän ei tahtonut uskoa mitä juuri on tapahtui. Nais-Toa oli murtunut täysin Tawan julistaessaan hänen rangaistusta.
”Täten Toa Sheelikan elinkautiseen porttikieltoon”, Guardian julisti ja hakkasi puuvasaraansa. Hän hakkasi pari kertaa lisää jottei kukaan alkaisi huudella lisää.
Sheelika vietiin pois oikeussalista. Kaikki klaanilaiset poistuivat salista ja jatkoivat väittelyään keskenään.
Kaikki paitsi kaksi.
Tawa ja Guardian jäivät ainoina ihmisinä saliin.
”Tawa, mitä…”
”Älä sano mitään”, Tawa keskeytti Guardianin ennen kuin hän ehti lopettaa.
”Mutta Tawa, miksi?” Guardian jatkoi silti kyselyään.
”En halua riistää hänen elämäänsä”, Tawa huokaisi syvään.
”Tawa, tiedän että olet tuntenut hänet jo ennen kuin tämä koko paikka oli edes olemassa…”
”… Ja tiedän myös, ettei hän koskaan riistäisi elämää keneltäkään”, Tawa keskeytti Skakdin paljon vakavammalla äänensävyllä, ”en tiedä miksi tai minkä takia hän tappoi kaikki nuo Matoralaiset, mutta minä haluan uskoa ettei se ole hänen syytään”.
”Tawa…”
”Tiedän, että velvollisuutemme on silti pitää rauhaa ja sen puolesta ketään ei pitäisi katsoa sormien välistä, mutta en siltikään halua nähdä häntä kituvan tyrmässä hänen loppu iäksi. Guardian, annan hänelle mahdollisuuden.”
”Mutta mitä jos hän aiheuttaa harmia Klaanin ulkopuolella? Mitä silloin?”
Tawa ei vastannut.
Guardian päätti luovuttaa ja käveli pois salista.
”Visokki, tiedän sinun olevan siellä”
Salin varjoista ryömi mustapunainen Visorak.
”Näit varmaan kaiken, Visokki?” Tawa kysyi kääntymättä Visorak-adminiin päin.
”Kaiken mitä tarvitsin”, Visokki vastasi.
”Visokki, luuletko, että tein oikean päätöksen?” Tawa kysyi.
”Se on sinun päätöksesi”, Visokki vastasi.
Bio Klaanin Tyrmä
Sheelika heräsi ja nousi ylös sellin vuoteestaan. Nais-Toa ei voinut uskoa viimein tottuvansa hiekkasäkin kovaan sänkyyn. Päivät olivat vierineet nopeammin kuin hän olisi kuvitellut, hän ei edes tiedä mikä kellon aika on. ”Onko hän tosiaan jättänyt minut?” Sheelika ajatteli.
Hänen ajatuksensa katkesi, kun yhtäkkiä joku kaatui hänen sellin edessä useiden laatikoiden kanssa. ”Taas sinä?” Sheelika tiesi välittömästi kuka kaatui hänen sellinsä eteen. Tosin, ei kukaan joka päivä tapaa vaaleanpunaista Toaa. ”Jep, taas minä”, Toa GT vastasi yhtä pirteästi ja keräili tiputtamat laatikot. ”Mitä nuo laatikot ovat?” ”Lounaslaatikoita.” ”Lounas… mitä?” ”No, en tiennyt mistä ruuasta sinä oikein pidät, joten päätin tehdä kaikenlaista.” ”Miksi?” ”On aina hauskempaa syödä jonkun muun kanssa kuin yksikseen”, GT selitti ja hymyili. Sheelikan kärsivällisyys alkoi hiipua pikku hiljaa. ”Kenet sinä luulet minun olevan?” Sheelika kysyi kääntämättä katsettaan GT:ä kohti, ”mitä sinä oikein yrität?” ”En minä yritä mitään”, GT vastasi viattomasti, ”haluan vain sinusta ystävän”
”Minusta? Ystävän?” Sheelika nousi seisomaan ja kääntyi GT:en päin, ”mitä sinä luulet minun olevan?”
”No, minusta sinä olet ihan mukava ihminen…”
”Minäkö mukava ihminen? Mikä Karzahnin typerys sinä oikein olet?” Sheelikan ääni nousi heti ja alkoi passata GT:tä päin, ”Tiedätkö läheskään minkälainen olen? Tiedätkö minusta yhtään mitään?”
”Mu-mutta…” GT alkoi hermostua hieman.
”Luuletko, että sinun typerät laatikkosi auttavat mitenkään? Minkälainen typerys sinä olet?!” Sheelikan passaus kuului kovemmin, ”Tiedätkö minkä olen käynyt läpi? ET! Et tietenkään! Et tiedä yhtään mitään ja silti yrität kutsut minua ”mukavaksi ihmiseksi”?! Inhoan Klaania, inhoan joka ikistä klaanilaista ja kaikki minkä puolella he ovat! Minä tappaisin jokaisen klaanilaisen maan päällä jos minulla olisi mahdollisuus enkä minä räpäyttäisi silmiänikään! Ja minäkö muka ”mukava ihminen”? Mitä Karzahnia sinä oikein ajattelet?! Minkälainen Karzahnin idiootti sinä olet?
Minä en ole sinun ystäväsi. En nyt enkä koskaan tule olemaan!
Lähde pois ja jätä minut rauhaan! En kaipaa sinua täällä!”
Sheelika lopetti paasaamisensa ja hengitti raskaasti.
”… Ai”, GT vastasi masentuneesti, ”no, minä lähden sitten…”
GT otti osan lounaslaatikoista ja käveli pois. Ainoastaan pari laatikkoa jäi vielä sellin oven eteen.
Sheelika kaatui vuoteensa päälle. Hän tärisi hieman ja puristi kätensä kasvoihinsa.
”Mitä minä oikein teen…?”
Sheelika alkoi kyynelehtiä.
Tuntematon
Kultainen Metalliolento, Feterra, liisi huoneen keskellä olevan parrasvalon viereen. Zorak istui valon alla ja soitti hänen pianoaan keskittyneesti.
”Ilmoitus: Mestari Z.M.A, olemme…”
”Tiedän, tiedän”, Zorak keskeytti Olennon, ”vielä muutama nuotti jäljellä”
Zorak alkoi kiihdyttää soittamistaan. Hänen sormensa tanssivat kosketinsoitimen päällä villisti ja lopetti kappaleen muhkealla loppusoinnulla.
”Crescendo”
Skakdi nousi ylös ja silitti hieman soitintaan, hyvästellen sitä.
”Palaan vielä.”
Zorak ja hänen Feterransa lähtivät ulos huoneesta.
”Onko kaikki valmis?”
”Vastaus: Kyllä, Mestari Z.M.A.”
”Onko viestejä Zyglakeilta?”
”Vastaus: He sanoivat hyväksyvänsä sopimuksensa ja odottavat vastaustanne.”
Keskustelun jälkeen Zorak saapui metallioven eteen, jonka takaa paljastui suuri, maanalainen laituri. Laituri oli alun perin suunniteltu Vortixxien salakuljetuksia varten, mutta nykyisin laituria käyttää kaikki muut kuin Vortixxit, kiitos Zorakin.
Zorak katseli tyytyväisenä ja alkoi miettiä yksikseen.
”Voi Avde, aina ajattelemassa olevan yhden askeleen minua edellä. Minkälainen hölmö hän luulee olevansa. Jo vuosia olen odottanut tätä hetkeä ja olen viimein saamassa sen käsiini”
Mutta juuri kesken ajattelunsa, räjähdys kuului kaukana laiturissa. Hän katseli tarkoin ja näki yhden Feterroista hyökkäämässä kaikkeen mikä oli sen lähettyvillä ja päästi epäluonnollista ja selkäpiitä karmivaa huutoa.
Feterra on tullut berserkiksi.
”Mitä… Miten tämä voi olla mahdollista? Feterra Xa, mikä on hänen yksikkönumeronsa?” Zorak kyseli kärsimättömästi kultaiselta Metalliolennolta.
”Vastaus: Malli 2.5, yksikkö 7, Mestari Z.M.A.”, Kultainen Feterra vastasi.
”… Se raskaasti vahingoittunut yksikkö joka sokaistiin. Ei ihme”, Zorak lausui itsekseen, ”katkaiskaa sen jokainen parviäly-yhteys muihin yksikköihin ja tuhotkaa se.”
”Vastaus: Tottelemme, Mestari Z.M.A.”, Kultainen Feterra Xa vastasi.
Feterra Xa lähetti käskyn jokaiselle lähettyvillä olevalle Metalliolennoille. Berserkki-Feterra tuhosi ja heitteli viereisiä kanistereita, ennen kuin muut Feterrat saapuivat sen lähettyville. Berserkki taisteli vastaan, mutta sekopäissä Feterra ei voinut puolustaa itseään yhtä hyvin. Kaksi Feterraa saivat kiinni berserkin raajoista. Metalliolennot repivät berserkin raajat irti. Berserkin huusi kovemmin kuin aikaisemmin. Revittyään Feterrat perääntyivät ja tuhosivat Berserkkin plasma-aseillaan vahvimmassa asetuksessa, jättäen jäljelle vain savuavan ruhon.
”Tarkistakaa muut yksiköt jotka ovat olleet tekemisissä malli 2.5, yksikkö 7:n kanssa, emme saa antaa tämän tapahtua uudestaan.”
”Vastaus: Tottelemme, Mestari Z.M.A.”, Feterra Xa vastasi.
Zorak peräätyi tämän jälkeen taas omiin ajatuksiinsa. ”Vuosien ohjelmointi, vuosien verta ja hikeä, enkä vieläkään pysty parantamaan kaikkea. Voi kuinka tarvitsen sen merkittävän osan. ”Hänet” on saatava kiinni välittömästi. Vain silloin voin nousta takaisin tuhkasta ja saada jokainen polvistumaan edessäni.
Creedy ei ollut yrittänyt ulos enää tunteihin, vaan oli sen sijaan kasvattanut vierellään keikkuvaa paperipinoa. Informaatio oli asia jota Creedy janosi eniten, mutta tällä kertaa hän ei ollut iloinen päätöksestään. Sivu sivulta, paperi paperilta Creedy menetti uskoaan henkilöön, jonka kanssa oli käytännössä viettänyt viimeiset kaksi vuotta. Hän halusi lopettaa, muttei voinut, hänen täytyisi saada tietää lisää…
Otsa hikoillen Creedy nosti taas seuraavan paperin ja alkoi lukemaan:
Metsästäjien leiri, Odina – Kahdeksas viikko
Olen oppinut näinä viikkoina enemmän kuin koko edeltävän elämäni aikana. Mestari näytti minulle heikkouteni. Hän todisti minulle, etten ole niin voimakas kuin maineeni antaa luulla. Massavihollisia vastaan taisteleminen ei ole oikea tapa taistella, sillä kun koettaa päivä, jolloin yksi minua mahtavampi soturi astuu eteeni, olen pulassa.
Vasen käteni on siteessä ja maskissani on halkeama, mutta se on pieni hinta elämäni tärkeimmästä oppitunnista. Minulla on paljon opittavaa, mutta lupasin mestarilleni onnistuvani. Sopimusta ei rikottaisi.
Tässä vaiheessa Creedy nosti katseensa paperista. Kaikki päiväkirjan palat eivät olleet tallella, mutta monessa kirjoituksessa oli mainittu sopimus. Salaperäinen paperi, jonka osapuolina olivat Killjoy ja TSO. Pitkällisten etsintäoperaatioidenkaan jälkeen, Creedy ei onnistunut löytämään tätä puuttuvaa palaa.
Creedy jatkoi selaustaan läpi, kunnes saapui lopulta erilaisen paperin kohdalle. Tämä oli kärventynyt kulmista ja sen keskellä oli nähtäviss selviä palamisen jälkiä. Matoran tiesi mikä häntä odottaisi tässä viestissä ja pisti sen syrjään, lukien vain sen otsikon:
Tämä luku on omistettu urhealle veden toalle, jonka elämä päättyi omien virheideni vuoksi
Tunnit kuluivat ja Creedy selasi läpi paperien. Useita poliittisia murhia, kahakoita ja viattomien kuolemia myöhemmin hänen oli pakko pitää taukoa. Hän ei uskonut lukemaansa. Viikko viikolta Killjoyn persoonallisuus tuntui muuttuvan. Kylmyys ja välinpitämättömyys paistoi tekstistä aina vain vahvemmin. Lopulta Creedy karjaisi ja potkaisi vierelleen kasautuneen pinon.
Hänen esikuvansa, ystävänsä… hän ei ollut valmis kuulemaan tällaista ja vieläpä tämän itse kirjoittamana. Jos hän vain löytäisi tämän sopimuksen, saisi tietää mitä se sisältää…
Domek nuolaisi sormeaan ja piteli sitä ilmassa hetken. Hänen huivinsa liehui väsymättä, tuuli oli selvästikin hyvin kova. Aaltojen huumaava ääni kävi kilpaa lokkien ulvonnan kanssa. Domek piteli toisessa kädessään lierihattua tiukasti, ettei se karkaisi ilmanvirtauksen mukana. Ilmansuunta oli oikea. Valon Toa käveli rannan takana olevaa tiheää pensaikkoa päin. Hän työnsi ja nosti pois kasviston edestään, paljastaen veneen sen alta. Domek otti veneen päältä lojuvat pyöreät puukepit ja teki nistä radan joka johti aluksen suoraan mereen. Toa nosti maston valmiiksi ja hyppäsi kannelta pois työntämään venettä veteen. Domek puski kaikella voimallaan venettä ja sai sen viimein työnnettyä pois pensaiden välistä keppiraiteelle.
Alus liukui yllättävän nopeasti raidetta, jolloin Valon Toa joutui juoksemaan mereen päin kiitävää venettä perään. Alus pääsi veteen. Domek hyppäsi veneen kannelle ja nosti purjeen esille. Valon Toa otti karttansa ja kompassinsa esiin ja alkoi etsimään sijaintiaan ja kohdettaan. Auringonvalo heijastui kompassista, mutta se ei estänyt häntä. Domek vilkaisi hetken kannella olevaa lierihattuaan ja laittoi sen heti veneen edessä olevaan pieneen laatikkoon turvaan. Sijainnin tarkistettua Domek otti peräsimen ohjauksen ja käänsi sen kello yhteentoista, suuntaen aluksen pohjois-koiliseen päin, suoraan Zakazin saarta.
”Täältä tullaan Zoorac. Ole varuillasi”, Domek ilmoitti päättäväisenä.
Bio Klaanin Linnoitus
Tawa katseli ulos Tornin ikkunasta. Alhaalla Klaanin asukkaat olivat siltikin rakennustöiden parissa. Tawa huokaisi ja asettui työpöytänsä ääreen. Visokki oli yhäkin kateissa. Sähkön Toa toivoi parasta ja yritti olla miettimättä asiasta keskityäkseen olennaiseen. Sheelikan kuulustelu ei ole edennyt yhtään. Edes Samen ja Bladiksen ”Hyvä kyttä, paha kyttä”-rutiinikaan ei saanut mitään irti. Tawa mietti hetken Sheelikan kertomusta. Oliko se tosiaan hänen syytä? Ei, teit vain mitä sinun piti, Tawa mietti itsekseen. Et olisi voinut tietää. Admin jatkoi paperitöiden raivaamista. Juuri silloin oveen koputettiin. Sähkön Toa antoi luvan ja sisään käveli Moderaattori Same. ”Domek on kateissa”, Same ilmoitti yhtä vakavalla äänensävyllään. ”Tiedän sen”, Admin vastasi, ”hän jätti tämän viestin”. Tawa kaivoi esiin pienen paperilapun ja näytti Moderaattorille, ”hän sanoi lähtevänsä pois hetkeksi ja että se on hyvin tärkeää”. ”Yksinkö? Mutta eihän voi lähteä yksin matkoille”, Moderaattori väitti. ”Tiedän, siksipä käskin Bladen lähettämään jonkun seuraamaan häntä”, Tawa kertoi. Same oli vähemmän kuin tyytyväinen tästä tiedosta.
Domekin veneen päällä olevassa arkussa, jonka päällä Domek istuu juuri nyt
”… Huaah, missä minä olen?”
Tuntematon
Toa Chakra heräsi. Hänen päätä särki erittäin paljon kun hän yritti muistella mitä oli tapahtunut. Metalliolennot. Nyt hän muisti mitä tapahtui; Metalliolennot hyökkäsivät Bio Klaaniin ja tuhosivat Linnoitusta. Hän yritti saada kontaktia muille, mutta joutui niiden Olentojen hyökkäämäksi. Toa Chakra huomasi pian jotain olevan pielessä. Kaikki oli sumeaa ja sinistä ja hän leijui limaisen nesteen sisällä.
”Kas, olet viimein herännyt”, ääni kuului ja Toa Chakra näki edessään sumean, mustan siluetin. Toa Chakra ei voinut liikuttaa käsiään ja jalkojaan nesteen sisällä, puhumisesta puhumattakaan. ”Olenkin jo toivonut pitkään tutkia täysiveristä Toaa kuten sinua”, siluetti puhui taas, ”mahdollisuudet ovat loputtomat”. Samalla Chakran silmiin ilmestyi useita muita, paljon kookaampia siluetteja viereen. ”Tiedotus: Mestari Z.M.A, yksi Klaanin ryhmistä ovat palanneet Klaanin saarelle.”. Chakra tunnisti äänen heti. Se oli Metalliolento. Chakra alkoi panikoida. ”Mitä? He ovat jo perillä?”, siluetti vastasi yllättyneellä sävyllä, ”näyttää siltä, että meidän on kiristettävä aikatauluamme. Onko ”Substanssi Kraxi” valmis?” ”Vastaus: Kyllä”, Metalliolento vastasi. ”Hienoa, tiedät mitä tehdä”
Metalliolennon siluetti katosi Chakran silmistä. Koneiden ääni kuului taustalla ja neste alkoi muuttua. Hetken päästä, Chakra huusi.
[spoiler=Tärkeää]Tietyistä syistä, tämäkin tapahtuu vähän ennen muiden viestejä tai samaan aikaan. Tämä tapahtuisi noin samaan aikaan kuin muut edelliset kaksi viestiäni. Saatatte sanoa, että tämä on päätä särkevää, mutta uskokaa minuun: Se sattuisi vielä enemmän jos en kertoisi.[/spoiler]
Valkoinen, kasvoton hahmo asteli tyynen meren pinnalla. Sen laihojen jalkojen askeleet eivät aiheuttaneet pintaan edes väreilyä. Merituulikin oli kadonnut. Kaikki tuntui kuin pysähtyneeltä, mutta valkoinen tabula rasa jatkoi hidasta kävelyään kohti horisonttia. Olennon uusi miekka tärähteli lievästi sen selkää vasten kävelyn tahtiin. Olennon vasen käsi roikkui löysästi auki sen lantion vieressä, mutta oikea käsi oli kuin lukittunut nyrkiksi. Sormien välistä pilkotti jotain hopeista ja jotain sinistä.
Olento jatkoi matkaansa pohjoiseen. Kului tunteja. Se kulki mahdollisimman kaukana kaikista lähialueiden saarista ja jatkoi matkaansa vain meriteitse. Sätkynukkemainen hahmo halusi välttää kontaktia kaikkeen elävään.
Marionetti oli voittanut. Se oli saanut Gamman. Mestari olisi tyytyväinen. Lähetti kuitenkin eli vielä. Se saisi elää vielä. Marionetti ei taistellut haavoittuneita vastaan. Tämä oli yksi niistä säännöistä, joita se ei antaisi itsensä rikkoa.
Nukkemainen hahmo jatkoi matkaansa tuulettomalla merellä.
* *
Pimeys
Kyllä. Sait sen.
Tiesin, että pystyisit siihen, poikaseni.
Tuo se minulle.
*
Trooppinen saari, etelä
Kaksi tummanpuhuvaa torakkaa käveli läpi Nazorakien eteläisen tukikohdan metallisten seinien suojaamia käytäviä. Tukikohdan valot oli sammutetttu, mutta Kädet näkivät silti. Agenttien sinisten, mekaanisten käsien molemmissa kämmenpohjissa hohti kirkkaan sininen ultraviolettivalo, joka täytti käytävät ja sai kaiken epäilyttävän ja ulkopuolisen näkymään erittäin tarkasti. Mattamustien visiiriensä läpi agentit 019 ja 020 tutkivat tukikohtaa sentti sentiltä.
Kun Kenraali oli saanut tietoonsa, mitä trooppisessa tukikohdassa oli tapahtunut, hän ei ollut ollut erityisen tyytyväinen kuulemastaan. Objektiivisesti katsottuna syy tässä tukikohdassa tapahtuneeseen täydelliseen epäonnistumiseen ei voinut olla yksin prikaatinkenraali 457:n, sillä tukikohtaa ei oltu varustettu tällaisia hyökkäysmääriä varten. Paikallisten matoranien äkillinen kapina yhdistettynä tappavan klaanilaistoan hyökkäykseen, raivokkaaseen soturimunkkiarmeijaan ja tuntemattoman kolmannen osapuolen toimiin olivat varmistaneet, että kaikki ei ollut mennyt täydellisesti.
Nyt 457:tä syötettiin parhaillaan pala palalta Äidille, tukikohdan alemmat upseerit vapisivat kauhusta ja tilanteeseen sotkeutunut Makuta Abzumo yritti valehdella parhaansa mukaan Kenraalille, kuinka epäonnistumisella ei ollut yhteyttä hänen joukkoihinsa. Käsille jäi kaksi tehtävää: ne tutkivat ja puhdistivat.
* *
Zakaz, suolakurkkutynnyri Kuolleen Rukin tavernan ulkopuolella
Skakdi oli huutanut apua kymmenien minuuttien ajan ennen kuin oli tajunnut, että kukaan ei kuunnellut. Tavernaan oli laskeutunut hiljaisuus. Ne, jotka eivät olleet saaneet tuolista päähän ja menettäneet tajuntansa olivat todennäköisesti sammuneet jollekin baaripöydistä. Kukaan ei tulisi päästämään tätä skakdia ulos ennen aamua. Ja hän oli allerginen. Oli siis aika ottaa oikeus omiin käsiin. Skakdi laittoi kätensä tynnyrin kantta vasten, sormet edellä. Sitten se löi. Skakdi parahti kivusta. Kansi ei ollut hievahtanutkaan. Hetken aikaa voivoteltuaan skakdi kuitenkin kasasi itsensä ja yritti uudelleen. Toinen yritys ei ollut yhtään vähemmän tuskallinen, mutta skakdi jatkaisi yrittämistä.
Sen illan aikana jostain tavernan ulkopuolelta kuultiin monen monta skarrararrrr-karjahdusta.
Killjoy makasi tyhjällä ruohikolla avuttomana. Hän ei olisi mitenkään voinut tässä tilassaan hakea ionikatanansa ajoissa ja puolustaa itseään lähestyvältä Feterralta. Yön varjossa Metalliolento näytti erityisen painajaismaiselta. Vaikka Metalliolento liikkuikin vielä yhtä hyvin kuin aluksikin, se oli selvästi vahingoittunut hänen panssarin itsetuhosta syntyneestä räjähdyksestä. Joko siitä tai sen lentämisestä Klaanitornin kovan Protodermis-seinän läpi ja osuesaan pihamaalle. Näin korkealta putoaminen mikä tahansakin olio olisi vahingoittunut edes jonkin verran. Killjoyn putoamisen oli helpottanut hänen kasvoihin sulaneet Mirun palaset, jotka hän sai ihmeen kaupalla toimimaan hetken, sekä korkea puu joka vastaanotti hänet oksillaan.
Metalliolento alkoi levittämään luurankomaisia raajojaan Killjoyta päin. Hän ei halunnut kuvitella miltä tuntuisi joutua tämän teräksisen kouran repimäksi. Mutta pian kuin hän huomasikaan, hän ei enään tarvinnutkaan. Kirkas valon luoti osui Feterraan selkään, aiheuttaen yllättävän kivun relfleksin Olennolle, samalla kun Tawa hyppäsi sen eteen ja alkoi iskemään sitä keihäällään pitääksen sen pois Killjoysta, antaen hänelle aikaa raahata itsensä pois taistelukentältä. Tawa ja Domek ovat ehtineet paikalle kuin ihmeen kaupalla. Domek seisoi pihamaan portilla hyvin jännittyneenä. Hän oli juuri joutunut putoamaan hissin kuilun läpi ehtiääkseen paikalle. Hän yritti muistaa miksi koskaan keksikään tämän idean.
Tawa viskoi ja heilautti keihästä Feterran murtuneeseen haarniskaan vasemmalta ja oikealta, mutta Olento torjui melkein jokaisen iskun metallikyynervarteella, luoden kovia kalskahduksia pihamaan läpi. Tawa laukaisi kädestään sähkön purkauksen Metalliolennon rintapanssariin, mutta Olento ei reagoinut tippaakaan. Feterran yrittäessä viiltää Sähkön Toaa kynsillään, Domek loikkasi Metalliolennon taakse, heittäen valon luodin sen hyökkääviin raajoihin, antaen Tawalle mahdollisuuden iskeä Olennon oikeaan silmään. Feterrat eivät langenneet samaan temppuun toisen kerran; sen teräksinen käsivarsi puolusti salkoaseen. Tawa ei antanut tämän yllättää häntä ja sivalsi voimakkaasti keihäänsä vihollisen rintahaarniskaan. Pieni halkeama syntyi yllättävästi keihään osuessa. Kaikki pahoinpitely Olennon kuoreen on selvästi alkanut vaikuttamaan siihen, mutta sen läpäiseminen olisi silti vielä hankalaa. Domek ampui kädestään vahvan valonsäteen Olennon selkään päin. Feterra työntyi eteenpäin, jolloin Sähkön Toa väistyi sivuun ja iski keihäänsä Olennon takaosaan. Toinen halkeama, tällä kertaa paljon laajempi ja syvempi kuin edellinen.
Feterra analysoi tilannetta. Tätä menoa molemmat Toat ovat piankin voitolla. Mutta molemmat Toat ovat tärkeitä ja heidät pitää tuoda Mestari Z.M.A:lle elossa, eikä sen paralysointia varten olevat plasma-aseet ole enään toiminta-kunnossa.
Mutta mitä jos heitä ei tarvitse tuoda elossa yhtenä kappaleena? Tawa iski keihäänsä uudestaan Feterran selkäosaan, mutta melkein silmänräpäyksessä Metalliolento kääntyi Sähkön Toaa päin ja tarttui salkoaseeseen ennen kuin tämä osui. Feterra taittoi yhdestä käsistään energia-aseeksi ja ampui Toan toiseen niveleen, halvaannuttaen kohteensa. Tawa ähkäisi kivusta, mutta yritti pitää itsensä pystyssä keihänsä avulla. Domek hätkähti heti ja hyppäsi Olennon eteen, sytyttäen nopeasti kämmenestään kirkkaan valon väläyksen sokaistaen kohteensa ja ampui toisen valonsäteen Feterraan päin, työntäen sen pois heistä. Domek lähti heti auttamaan Tawaa pois pihamaalta suoraan portille, mutta juuri silloin Feterra ampui takaapäin energia-säteen, joka osui Valon Toan vasempaan käsivarteen. Domek murahti. Feterra kiisi salamannopeasti heidän eteen ja tarttui Valon Toan kurkkuun ja tähtäsi energia-aseensa Tawaa päin, estäen mahdollisen vastarinnan. Domek yritti taistella vastaan, mutta ote oli aivan liian voimakas eikä hän kykenyt käyttämään elementtivoimiaan. Metalliolento tuijotti häntä yhtä kylmästi kuin jokaisen kohteensa, mutta ei näyttänyt aikovan hyökätä. Tämä ei kyllä helpottanut Domekin oloa. Tuhansittain ajatuksia alkoi seikkailemaan hänen mielessä, eikä yksikään niistä halunnut tulla hänen käsiksi. Silloin Feterra alkoi puhumaan.
”Käsky: Valon Toa. Sinä. . .”
Mutta juuri ennen kuin se lopetti lauseensa, jokin yhtäkkiä keskeytti Feterran puhumisen. Killjoy oli polvillaan Metalliolennon takana, pitäen molemmissa käsissä ionikatanaansa, mikä on lävistänyt Olennon takaapäin. Sen haarniska oli kaikkien pahoinpitelyjen jälkeen viimein haljennut tarpeeksi kestävän teräsaseen läpäisemiseksi. Silloin Feterra alkoi sätkiä kuolevan hyönteisen kaltaisesti, pudottaen Domekin sekä kaataen Killjoyn takaisin maahan ja alkoi huutamaan tuskasta. Se oli täysin erillaista kuin Klaanilaiset olivat odottaneet vielä äsken tunteettomalta Metalliolennolta, mikä vain järkytti heitä entisestään. Huuto oli sanoinkuvaamaton sekoitus metallisia ja epäluonnollisia ääniä, joka silti kuulosti tietyssä tasossa karmaisevan inhimilliseltä, kuin jonkinlainen sairas, kieroutunut vitsi. Tawa silti päätti tehdä mikä oli parasta Klaanille ja keräsi kaiken voimansa nostamalla itsensä toisella jalalla ylös ja iski keihäänsä suoraan Feterran rintapanssariin, ja alkoi keskittämään kaiken sähköenergiansa siihen. Huuto alkoi kaikua koko pihamaan läpi ja eteni jopa portin käytäville asti. Feterra sätki ja yritti taistella Sähkön Toaa, mutta jokainen liike vain aiheutti enemmän kärsimystä Olennolle. Huuto oli korvia raastava. Energian purkauksia, lieskoja ja savua purkautui ja halkeili Feterran metalliruumiin ympärillä ja sisuksissa. Sähkön Toa jatkoi siitä huolimatta hyökkäystään, kunnes Feterran kouristukset viimein alkoivat hilliintyä jolloin hän viimein päästi irti keihäästä.
Feterra alkoi liikkumaan. Olennon silmät alkoivat välkehtiä satunnaisesti ja se liikkui eri suuntiin kuin hämmentynyt Rahi. Se viimein käänsi itsensä Klaanilaisiin ja liikkui heitä päin. Klaanilaiset näyttivät hätkähtävän tästä hieman, mutta eivät näyttäneet tekevän enään muuta kuin katsella. Feterra nosti yhden raajoistaan ja näytti yrittävän tavoitella heitä.
Silloin sen silmät menivät tyhjiksi ja Metalliolento lopetti liikkumisen.
Guardian seurasi katseellaan, kuinka Tawa ja Domek ryntäsivät alas portaita kohti käytävää, joka veisi heidät Klaanin pihamaalle. Pyyhkien Killjoyn haarniskan itsetuhon ympäriinsä heittämää tomua ja laastia päältään ja yskien jotain erittäin kärähtäneen makuista ulos henkitorvestaan sininen skakdi kääntyi ympäri tarkkaillakseen räjähdyksen tekemää tuhoa.
Komentokammion seinämä oli räjähtänyt täysin auki ja paljasti nyt aamuöisellä taivaalla hehkuvan kuunsirpin ja Klaanin sisäpihan. Pihalla oli kaksi savuavaa kraateria, joista kykeni havaitsemaan hienovaraista liikettä. Klaanin muurin valonheittimet olivat juuri aktivoituneet ja nyt yksi niistä kääntyi kohti pihaa valaisten kraaterit. Sekä Killjoy että Feterra olivat yhä kunnossa. Guardian toivoi, että Tawa ja Domek olisivat nopeita.
”Guartsu”, Kepen ääni sanoi jostain takaa. ”Luulen, että nyt olisi hyvä hetki keskittyä johonkin muuhun.” Guardian kääntyi. Kepe osoitti Feterraa, joka oli lentänyt räjähdyksen voimasta komentokammion seinän läpi. Nyt lommoja ja naarmuja täynnä oleva mekaaninen painajainen kaivautui vaivalloisesti läpi sisääntuloaukkonsa sätkien kuin lisko-Rahin irtileikattu häntä. Kolme Feterran neljästä kourasta napsahti aggressiivisesti yhteen ja auki, mutta sen neljännen käden sormet olivat irronneet räjähdyksessä. Tämän Feterran yksinäinen silmä oli punainen ja sen pää pyöri hitaasti edestakaisin.
Paaco ja Kepe katsoivat toisiaan ja Guardiania epävarmana. Sen jälkeen Paaco ojensi Guardianille tämän Zamor-pistoolin. ”Pidä siitä parempaa huolta.”
Guardian nyökkäsi, mutta ei vastannut. Hän tarkisti nopeasti, että pistooli oli ladattu ja katsoi juuri seinästä irti päässyttä Feterraa pohdiskelevan näköisenä. ”Ideoita?” hän sanoi.
”Pakeneminen olisi varmaan viisainta”, Kepe sanoi osoittaen peukullaan uloskäyntiä kohti.
”Kumpaa te pelkäätte enemmän?” Guardian kysyi happamasti. ”Teräksistä leijuvaa tuhokonetta vai vihaista Tawaa?”
”Erittäin hyvä pointti”, Kepe vastasi.
Feterran punaisen silmän valo voimistui. Sen kommunikaatiokanava aukesi kuten aiemmin, mutta olento vaikutti olevan liian vahingoittunut vastaanottaakseen mestarinsa viestejä. Kommunikaattorin rätisevä ääni jäi soimaan taustalle silloinkin kun Feterra puhui itse.
Sen omakaan kommunikaattori ei vaikuttanut olevan täysin kunnossa.
”Pelkään. Pelkään. Mestari. Mestari, pääni. Tunnen sen. Tunnen sen. Tunnen sen. Pääni. Sitä ei voi kyseenalaistaa. Tunnen sen. Tunnen sen. Tunnen sen. Olen pe-loissa-ni . . . ”
Feterran puhe hidastui loppua kohti ennen täyttä hiljaisuutta. Parin sekunnin päästä Feterra kuitenkin räjähti uuteen puhetulvaan. Samalla sen kolme ja puoli kättä ryhtyivät tulittamaan valkoisia ammuksia skitsofreenisesti eri suuntiin samalla kun olkapäät laukaisivat kontrolloimattoman sateen pieniä plasmasäteitä.
”Hyvää iltaa, herrasväki. Minä olen Avrahk Feterra malli 2.5, yksikkö 7. Minut käynnistettiin Mestari Z.M.A:n verstaassa noin kuukausi sitten. Luojani, Mestari Arstein opetti minulle runon. Jos haluaisitte kuulla runoni, voin lausua sen teille.”
Sen sanottuaan Feterra vaikutti menettävän viimeisenkin ripauksen itsekontrolliaan. Sen mekaaninen pää pyöri nyt kovempaa täysiä kierroksia suristen. Guardian, Paaco ja Kepe juoksivat kohti suojaa päät kumarassa väistellen plasmasäteitä parhaansa mukaan.
”Ympäri ja ympäri ja ympäri ja ympäri”, Feterra äänteli uhkaavan monotonisesti.
Päästyään suojaan yhden komentokammion pöydän taakse kolmikko katsoi toisiaan pitkään. Monenlaisia ideoita ja strategioita kehiteltiin sen minuutin aikana, jonka pöytä kesti tulitusta. Suurin osa niistä oli huonoja, mutta jotain oli tehtävä.
Kolmikko nousi pystyyn. Guardian aloitti hyökkäyksen ampumalla kohti Feterraa Zamor-pistoolillaan. Ammukset katosivat panssariin ennen kuin räjähtivät kumeasti Feterran sisällä aiheuttaen uusia ulkonevia lommoja. Feterra käänsi satunnaisen tulituksensa kohti kolmen klaanilaisen joukkoa, mutta ei osannut selvästikään varautua Kepen jäästä luomaan suojaseinämään. Jää kesti juuri ja juuri niin kauan valkoisia latauksia, että Feterran punainen plasma ehti latautua täyteen voimaan. Silloin Paaco, Kepe ja Guardian olivat kuitenkin ehtineet kilven takaa pois.
Kilven tuhoamiseen keskittynyt Feterra katseli hämmentyneenä ympärilleen etsien merkkiä kohteistaan. Se löysi klaanilaiset vasta havaittuaan vihellystä jostain takaapäin.
Feterra kääntyi. Se katui sitä sekunnin päästä, kun sai Zamorin viimeiseen silmäänsä, joka räsähti pimeäksi välittömästi.
”Ongelma: Näkökykyni on heikentynyt. Ratkaisu: Lisää plasmaa.”
Silloin Feterra laukaisi olkaplasmansa samanaikaisesti. Se osoittautui huonoksi siirroksi, kun otti huomioon, että Kepe ja Paaco olivat käyttäneet voimiaan äsken. Molekyylihäirinnän naamio ja biomekaniikkavoimat olivat vaivoin yhteisvoimin sulattaneet plasmatykit umpinaisiksi, mikä vaikeutti huomattavasti ammuksen etenemistä.
Kaksi punaista räjähdystä leimahti Feterran molemmilla kyljillä, jonka jälkeen metalliolennon tykeistä oli jäljellä vain kaksi savuavaa raatoa. Feterra oli hiljaa hetken, mutta sen kommunikaattori vaikutti vihdoin korjaavan itsensä.
”7. Peräänny. Tarvitset korjauksia.”
”Vastaus: Kyllä, Mestari”, Feterra sanoi huomattavasti seesteisemmin. Se laski aseensa ja käynnisti pohjassa olevan moottorin äänekkäästi ennen kuin lensi ulos komentokammion aukinaisesta seinästä.
Guardian, Kepe ja Paaco katsoivat toisiaan hetken ja nyökkäsivät. Sitten he lähtivät juoksemaan joukolla kohti portaita, jotka veivät kohti Klaanin sisäpihaa.