Klaanon

Avainsana: Matoro

  • Operaatio Beeta osa 66: Huh hah hei ja Nimdaa pullo

    Piraattilaiva, ruuma

    Yö oli laskeutunut aavan meren ylle. Hopeinen meri aaltoili rauhallisesti purjelaivan likkuessa tasaisesti kohti määränpäätään.

    Matoro oli katseli merta pienestä ikkunasta. Hän oli asettunut ruuman yläosaan. Kaktus-tykkien luona ei ollut turvallista nukkua.
    Toa ottaa pienen, valkoisen sirpaleen pöydältä. Kapteeni Ghekula oli todennut sen arvottomaksi ja antanut takaisin.
    Kuinka paljon tälläisitä pienistä siruista onkaan taisteltu, Matoro mietti.

    Toa tarkasteli valkoista ja kulmikasta esinettä käsissään. Se oli metallisen tuntuinen ja hieman kolmion muotoinen.
    Tämä on siis surullisenkuuluisa ”superase”, Nimda, Matoro pohti.
    Kukaan ei tosin tiennyt mitä sillä teki.

    Matoro laittoi sirpaleen pieneen taskuun hänen panssarissaan. Hänen rintapanssarissaan on edelleen suuri viilto ja ympäriinsä kehoa hänellä olo pienempiä säröjä. Naamion teleskooppisilmät olivat irtonaisina pöydällä.
    Toa nappasi valkoiseen käteensä teleskooppisilmät ja nosti ne silmilleen kuin kiikarin. Hän käynnisti yökiikarin ja katsoi merelle, horisonttiin.

    ”Laivoja?”, hän sanoi yhtäkkiä.
    Matoro zoomasi yökiikaria. Kolme laivaa uivat kaukana kohti yksinäistä piraattilaivaa. Toa miettii hetken – pitäisikö ilmoittaa kapteenille?

    Hetken kuluttua

    Matoro koputti punapuiseen oveen. Kello on noin kolme yöllä, hän huomasi.
    Oven takaa kuului epämääräistä mutinaa ja Le-matoran avaa oven nuokkuen.
    ”Arrrrrr. Miksi häiritset minua, liftari?”, Ghekula örisi. Hän oli selvästi juonut rommia jonkin verran.
    ”Näin horisontissa kolme meitä kohti tulevaa laivaa. Ajattelin vain ilmoittaa, en ihmettelisi vaikka ne olisivat tulleet meidän perässä.”, jään Toa selitti. Matoran kuunteli turhautuneena.

    ”Herätys! Ryöstetään nuo kolme laivaa!!”, viloetti matoran kiekui mastossa. Taku nosti merirosvolipun mastoon ja tiiraili märssykorista kolmea laivaa.
    ”Kaikki miehet aseisiin! Yaaarrrrr!”, hän jatkoi huutoa.

    Kapteeni Ghekula löi itseään otsalleen ja otti hatun naulakosta. Erinäisiä piraattimatoraneja alkoi valua ruumasta annelle.
    ”Arrr. Miksi meidät herätettiin?”, Puujalka-Pete kysyi unisena.

    Silloin tykinammus räjäytti kanteen aukon. Alkoi nopea tulitus kolmen metallisen laivan suunnalta.

    Matoro ryntäsi kaiteelle.
    ”Laivat ovat Nazorakien!”, hän huutaa.

    ”Mitä? Miten ne löysivät meidät?”, kannelle noussut Kapura kysyi ihmeissään.
    ”En tiedä, Kapu. Ghekula, pääsemmekö pakoon?”, Matoro sanoi nopeasti.
    ”Arrr. Näyttää pahalta.”, vihreä matoran toteaa.

    Summerganonkin oli saapunut kannelle, hieman väsyneen näköisenä.

    ”MIEHET TYKKEIHIN!”
    ”MIEHET KANNELLE!”
    ”PERUKAA TUO!”
    ”PERUKAA PERUMINEN!”
    ”ARRRRRR!”, kaksi kapteenia huusi edestakaisin.
    Suurin Nazorak-laiva ampui tykillään piraattilaivaa. Ammus lävisti kapteenin hytin seinät, ja valtava räjähdys valaisi meren. Kyseiset hytit ja komentosilta ruoreineen lensivät puusilppuna taivaan tuuliin, useiden huono-onnisten matoranien mukana.

    Killjoy ja usea vahki saapui kannelle viimeistään tässä vaiheessa. Kenraali Killjoy on pukenut haarniskan takaisin päälleen ja juoksee kolmen muun Klaanilaisen luo.
    ”Kilkka, Nazorakit.”, Kapura selvensi nopeasti.
    ”Mitä.”, tämä vastasi. Tykin kranaatin paineaalto kaatoi useita kannellaolijoita maahan.

    ”Nazorakien sotalaivat ovat todella nopeita. Tuskin saisimme niitä karistettua.”, Matoro selitti.
    ”Tiedän. Eikä missään näy muuta kuin merta. Meidän pitää kätkeä Nimda ja avainkortti varmaan paikkaan.”

    ”Antautukaa, niin teille ei käy kuinkaan!”, megafoniääni huusi yhdestä torakoiden laivasta. Kolme laivaa tulittivat jatkuvasti merirosvolaivaa, joka oli juuri saanut tykkinsä kuntoon. Sen tykit eivät kuitenkaan juurikaan tehonneet torakoiden laivoihin.

    ”Matoro, anna se siru!”, Joy määräsi. Neljä Klaanilaista olivat isomaston takana, suojassa pahimmilta osumilta.
    Jään Toa ojensi valkoisen sirun Killjoylle.
    ”Mitä aiot tehdä?”, hän kysyi.
    Joy nosti tumman rommipullon Klaanilaisten nähtäville. Pullossa näkyi selvästi olevan siru, avainkortti ja pieni mekaaninen laite.
    ”Jäljitin”, Killjoy täsmensi ja oli valmis heittämään suljetun pullon mereen.

    Lähelle tulleesta laivasta purkautui laivaston torakoita piraattilaivaan. Tulitaistelu raivosi kannella jatkuvana, enimmäkseen piraattien tappioksi.

    ”Toivotaan että kaikki menee hyvin.”, Killjoy sanoi hiljaa ja pudotti pullon rauhalliseen mereen.

    Kaikki, minkä takia he olivat tulleet Xialle putosi nyt tuossa pullossa mereen. Kaikki mitä he olivat saaneet tältä matkalta, oli pudonnut aaltoihin.

    ”AMPUKAA NIIHIN KAKTUKSIA!”, jostain karjuttiin.
    Sekä Ghekulan että Takun silmät suurenivat.
    ”Ei, ei kaktuks-”, toinen heitsä on sanomassa, kun kuuluu laukaus. Puinen laiva räjähtää taivaan tuuliin yhden Nazorak-paatin mukana.

    Toisaalla

    ”Taasko ne ’iton natorakkipellet riamuittevat? Toiset tekköövät työt ja ne juhlii. Mokomat.”, kalamiäs valitteli kalastusveneessään. Hän oli juuri nähnyt horisontissa suuren valonvälähdyksen.

    Jonkin ajan kuluttua

    SS-Hürfund

    Kapteeni 360 myhäili tyytyväisenä lippulaivansa komentosillalla. Hän oli onnistunut tehtävässään napata Klaanilaiset, joskin oli menettänyt yhden laivan. Hän ei ollut edelleenkään täysin varma siitä, mikä sen räjähdyksen aiheutti.

    Klaanilaiset ja muut satunnaiset tyypit oli poimittu merestä Hürfundin vankityrmiin. Kohta heiltä hankittaisiin tiedot. Sitten heidät teloitettaisiin.

    Torakka myhäili itsekseen tuolissaan katsellessaan loputonta merta. Hän nousi ja lähti huoneestaan.

    [spoil]Mäksälle kiitosta ”SS-Hürfundista”.[/spoil]

  • Operaatio Beeta osa 64: Timo on pieni vesirahi

    Jääsaaren ranta

    Ruskea suurehko kauppalaiva rantautui kallioiden tienoille. Siinä oli suuri purje sekä sykkivä moottori, jota käytettiin tyynellïä.
    Ramppi laskettiin alas kalliolle, ja suurihattuinen matoran asteli siltaa pitkin maihin.

    Matoranilla oli mustan ja vihreän värinen haarniska. Tämän Haun päällä keikkui musta kapteeninhattu. Ghekula suri edelleenkin hienompaa hattuaan, jonka menetti.

    ”Yarrr. Mitäs nämä maakravut ovat?”, kapteeni Ghekula ärisi sekalaiselle joukolle.

    ”Tuota…”, Killjoy aloitti. ”Jos teillä on tilaa, voisimme ottaa kyydin jonnekkin.”
    ”Yarr. Onko niillä jotakin arvokasta?”, Ghekulan takaa tungeksiva violetti matoran kyseli.
    ”Voimme maksaa kyytimme kunhan pääsemme Bio-Klaaniin.”, Summerganon sanoi matoraneille.
    ”Paljonko maksatte?”
    ”Enemmän kuin osaat kuvitella.”, Suga kehuskelee.

    ”Piraatti ei luota muuhun kuin rommiin. Onko teillä antaa jotakin pantiksi?”, Ghekula kysyi.

    Klaanilaiset katsoivat toisiaan.
    ”… Nimda?”, Kapura sanoi hiljaa.
    ”Liian vaarallista.”, Killjoy vastasi välittömästi.
    ”Onko meillä jotakin muuta, mikä näyttäisi arvokkaalta?”, Matoro kysyi. Kaikki katselivat ympärilleen.

    ***

    Suuri laiva oli päässyt liikkeelle aavalle merelle. Se kiisi myötätuulen ansiosta huimaa nopeutta kohti Pohjoista Mannerta, jossa oli tarkoitus käydä täydentämässä muonavarannot. Sitten matka jatkuisi Klaaniin.

    Ghekula istuskeli hytissään – tai omassa puolessa hyttiä. Kapteenin hytin poikki meni väliseinä hienoisten ’johtamisongelmien’ takia.
    Vihreä matoran sormeili valkoista sirua, jonka oli saanut matkalaisilta pantiksi.
    ”Ei varmaan minkään arvoinen”, hän totesi ja heitti sirun pöydälle.

    Neljä klaanilaista ja useita vahkeja oli otettu Ghekulan ja Takun laivan kyytiin. Laiva ei ollut aivan rahtilaiva, toisin kuin ulkonäöstä olisi voinut päätellä. Se oli vain naamioitu kauppalaivaksi. Kannen alla oli ties millaisia tykkejä.

    ”Mikä tykki ampuu… Kaktuksia?”, Matoro pohti itsekseen ruumassa tutkiessaan eri tykkien nimiä.
    ”Kaktustykki?”, Kapura ehdotti.
    ”Mutta miksi se ampuu kaktuksia.”
    ”Mistä minä tiedän.”, Kapura sanoo ja oikeisee asentonsa. Hän makasi puulattialla tykkejä vasten.

    Jokin aika sitten näiden ’taivaspiraattien’ alus oli räjähtänyt taivaan tuuliin tykkiongelman takia. Sitä ennen kaksi muukalaista oli käynyt aluksella.

    Ghekula ja Takun miehet olivat kokeneet oikean onnenpotkun kun lähihisaarelta ankkuroidun rahtilaivan. He ryöstivät sen, ja sen miehistö odotteli varmaan vieläkin sillä saarella. Paattia oli tarkoitus käyttää siihen esti että saataisiin uusi taivaspaatti. Merellä seilaaminen oli Ghekulasta alentavaa. Sittemmin laivasta on tehty kunnon merirosvoille menopeli, joka oli ristitty
    Yön Timoksi.

    Timo on pieni vesirahi, joka teeskentelee kuollutta kellumalla pinnalla, mutta kun ’saalistaja’ tulee lähelle, tämä raivoisa rahi hyyökkää sen kimppuun pistäen sitä myrkkypistimillään.

    ”Miksi tämän laivan nimen pitää olla Yön Timo?”, Taku kysyi ärsyttävästi.
    ”Yarrrr. Koska minä sanon niin.”, vihreä matoran vastasi.
    ”Arrr. Miksei se ole laivan kapteenin, minun, mukaan nimetty?”
    ”Jotta sinulla olisi jotain kysyttävää”, Ghekula vastasi ja kittasi pullon rommia sisäänsä.

    [spoil]Jakelle krediittiä tuosta ”Yön Timosta”.[/spoil]

  • Operaatio Beeta osa 63: Liftarit sateessa

    Jääsaari

    Seurue tuijotti hartaasti taivaalle. Laukausten äänet kaikuivat hetken heidän korvissaan. Aika tuntui pysähtyvän. Huomattaisiinko heidät? Laiva oli sen verran kaukana, etteivät he nähneet, mikäli joku olisi viittonut siellä takaisin, joten heidän täytyi vain odottaa.

    Laiva lähestyi. Se olisi varmaan kiertänyt saaren kaukaa, jottei törmäisi jäihin, mutta nyt se tuntui kaartavan pikkuhiljaa kohti. ”Tuo taitaa tosiaan noukkia meidät kyytiin…”, Kapura myhäili ja muukin seurue riemuitsi. ”Jos se ei ole vihollisalus.”, huomautti Summerganon, mutta hän uskoi, ettei se ollut. Hänkin riemuitsi.

    Laiva lipui jäisen saaren rannikon tienoille, juuri parahiksi, sillä Killjoy oli kuulevinaan frostelusten ääntelyä kaukaa. Ne saattaisivat taas kömpiä koloistaan ja iskeä.

    Killjoy astui esiin saarella kyhjöttävien joukosta ja jäisellä kielekkeellä seisoessaan hän tervehti toverit takanaan lähestyvää laivaa.

    ”Ketäköhän tapaamme?”, Matoro ajatteli ääneen.

  • Operaatio Beeta osa 62: Cencordin mielenkiintoinen lore

    Viidakkosaari, tuhansia vuosia sitten

    Pitkä makuta käveli hiljaa harmaan, metallisen rakennuksen käytävillä. Hän oli tämän trooppisen saaren ainut asukki, hänen luomiensa rahien lisäksi. Niitä ei ollut paljoa.

    Olento astui hämärään saliin. Sen sisustusta dominoi pyöreä, puolipallomainen pöytä huoneen keskellä sekä huoneen seinää kiertävät pöydät. Valkoisen sävyinen makuta astui kemikaaliensa ääreen. Pöydällä makasi hopeinen naamionalku ja useita kanoka-kiekkoja. Lattialla on useita rikkinäisiä tai epämuodostuneita naamioita.

    Makuta Itroz, tai pilkkakirveiden suissa ”naamiontakoja”, oli täysin omistautunut unelmalleen. Aseelle, joka murskaisi jokaisen vihollisen hetkessä. Hienostuneelle aseelle joka ei jättäisi jälkiä.
    Mielen voimalla tappavalle aseelle.

    Kaikki oli alkanut siitä, kun tämä makuta näki legendaarisen ’Nimdan’ käytössä. Se oli täydellinen ase, hän ajatteli. Sen jälkeen Itroz kulutti elämänsä täydellisen, mielensisäisen aseen valmistukseen.

    Makuta epäonnistui kerta toisensa jälkeen. Aseet olivat joko liian vaarallisia, tehottomia tai muuten vain toimimattomia. Muut makutat alkoivat kyllästyä Itroziin joten tämä muutti tälle kaukaiselle viidakkosaarelle toteuttamaan unelmaansa. Hän näyttäisi muille vielä.

    Itroz nosti hetken työskentelyn jälkeen pöydältä naamion. Hopea, pyöreä naamio vain muutamilla yksityiskohdilla. Tärkeintä siinä on sen voima. Mieli.
    Jos kaikki olisi tällä kertaa sujunut täydellisesti, Itroz olisi saavuttanut unelmansa. Hän asetti kanohin oman Trynansa päälle ja tavoitteli sen voimaa.

    ”Iltaa.”
    ”Teridax on kyllässssstynyt odottamaan. Epäonnisssstut jatkuvasssssti.”, synkkä ääni sanoi tiedemiehen takaa. Tämä kääntyi ympäri ja kohtasi katseellaan violetin, pitkän hahmon. Se kantoi kanohi Avsaa ja piti käsissään ikävän näköistä viikatetta.

    ”Tiedätkö miten käy makutoille, jotka eivät tottele Veljeskunnan määräyksiä?”, toinen, huomattavasti lyhyempi makuta sanoi.
    Itroz aavisteli pahinta. Abzumo ja Gorast, veljeskunnan tehoteloittajat.

    ”Teridax sssssanoi että hoitelissssssimme sinut. Tehottomissssssta makutoisssssta ei ole hyötyä. Muissssstatko miten Sssspiriahille kävi?”, Abzumo lausui vertahyytävästi.

    Jääsaari, jyrkänne

    Myöhemmin Matoro löysi myöhemmin kanohi Cencordin Destralilta. Tämä naamio riippui tapettujen makutojen seinällä linnoituksessa. Nämä olennot eivät olleet uskoneet toveriinsa eivätkä koskaan testanneet naamiota. Istroz oli onnistunut viimeisellä kokeellaan luomaan toimivan mielen naamion. Joskin sen käyttö vaati valtavasti voimia, että se ei olisi koskaan ollut täydellinen ase.

    Matoro tuijotti horisonttiin. Kylmä meri aaltoili silmänkantamattomissa. Kaikialla oli vain merta. Frostelukset olivat paenneet saaren sisäosiin. Koko joukko oli kuitenkin Nimdan ja avainkortin kanssa jumissa tällä saarella.

    Jään Toa otti teleskooppisilmät esiin ja asettaa sen oikealle silmälleen. Hän mittailee merta kallioilta kiikarillaan.

    ”Hei! Laiva!”, hän hihkaisi yhtäkkiä.
    ”Mitä?”, Kapura huusi vähän matkan päästä, muiden vahkien luota.
    ”Tuolla menee laiva. Mikä sattuma!”, Matoro riemuitsi ja viittelöi.
    ”Ei tuo toimi.”, jonkin verran piristynyt Killjoy sanoi, nosti Aizenin tykin taivasta kohden ja ampui.

    Ne olivat sekä kunnianlaukaukset vainajalle että merkki laivalle.

  • Operaatio Beeta osa 60: ”Pääsemme kotiin”

    Frosteluksian jääsaari

    Rahipedot pysähtyivät kuin seinään ja katsoivat, kuinka heidän lajitoverinsa pää rusentui Kenraali Killjoyn nyrkin alle. Killjoy kääntyi ja rahit saivat häneltä vain myrkyllisen katseen. Killjoy lähestyi raheja hitaasti, mutta uhkaavasti. Killjoy huitaisi etummaisen rahin kevyesti sivuun ja se ei siitä enää noussut, mutta jäljelle jääneet luikkivat kauas pois minkä jaloistaan pääsivät.

    Summerganon ja Matoro olivat molemmat maassa, mutta nuo kuusijalkaiset ja vahvat rahit eivät silti saaneet toia hengiltä, sillä maatessaankin he pitivät puolensa miekoin. Matoro laukaisi aiemman voimankoetuksen vuoksi melko heikon jääsäteen, tosin vain hidasteeksi tarkoitetunkin päällekarkaavaa rahia kohti ja säteen pysäyttäessä sen etenemisen hetkeksi ehti Summerganon sivaltaa pedolle ammottavan aukon kylkeen. Muutama rahi katseli hieman kauempaa, mutta nähtyään miten heidän toverinsa rusennettiin Killjoyn käsittelyssä, jättivät pedot toat rauhaan. Hieman sivummalla Kapura selätti tiukan taistelun päätteeksi jokusen pedon muutaman vahkin avustuksella.

    ”Toivottavasti emme kohtaa lisää yllätyksiä.”, Matoro sanoi synkästi. Kapura tuli Matoron ja Sugan luokse ja yhdessä nämä kolme katsoivat Kenraalia, joka oli jälleen kokenut menetyksen. Tai oikeastaan he kaikki olivat. Lumen ja jään keskellä elossa selvinneet sankarit kokoontuivat yhteen ja hiljentyivät hetkeksi kaatuneita muistaen.

    Ilmalaiva makasi nyt meressä ja Killjoy, Matoro, Suga ja Kapura olivat vahkien kanssa jääsaarelle haaksirikkoutuneena. Tilanne oli synkkä, mutta he pitivät yhä mielensä virkeänä ja järjen terävänä. Killjoy astui päättäväisesti askeleen eteenpäin ja niin tekivät muutkin. Killjoyn porukka ei horjunut, vieläkään. Menetykset painoivat kaikkia raskaasti, eikä vähiten Kenraali Killjoyta, mutta yhdessä he kaikki kävelivät yhä pidemmälle tällä jäisellä saarella.

    ”Tämä ei ollut vielä tässä”, Suga toteaa hiljaa ja Killjoy kääntyy tovereidensa puoleen. ”Ei tosiaan. Kärsimyksissä on käsittelemistä, mutta tästä me jatkamme ja pääsemme Klaanin rannoille ja mitä kohtaammekaan, me selviämme”.

    Jos väsymys jotakuta painoi, ei sitä nyt huomannut, sillä suruissaan, tänä synkkänä hetkenä he talsivat kaikki sisukkaasti lumen ja jään keskellä, Frosteluksian saarella.

    ”Pääsemme kotiin”. Se oli kaikkien yhteinen ajatus.

    This post has been edited by Summerganon on Jan 11 2011, 09:19 PM

  • Operaatio Beeta osa 59: RIP Aizen

    Frosteluksian jääsaari, meren keskellä

    ”Frosteluksista on hyvin vähän tutkimustietoa. Väitän tuntevani rahit hyvin, mutta noista otuksista tiedän vain sen, että ne ovat agressiivisia ja Toaa vahvempia.”, Matoro selitti nopeasti, silmäillen saarelle uivia raheja.
    ”Mikähän niihin tehoaisi?”, Killjoy kysyi nopeasti.
    ”Testataan. Veikkaisin että vesirahit eivät tykkää tulesta.”, Kapura ilmoitti nopeasti, kutsui elementtivoimiaan ja sai miekkansa hehkumaan.

    ”Voimme pelata taistelulla vain aikaa.”, Saraji mainitsi sivuun.
    ”Tiedän. Pelaamme aikaa, mietimme pakokeinoa. Ovatkohan nuo tarpeeksi älykkäitä alkeellisten veneiden tekoon?”, Joy sanoi.
    ”Ei, mutta ne purjehtivat jäävuorilla.”, Matoro kertoi.

    ”Idea.”, Suga sanoi.
    ”Koittakaa hidastaa Frosteluksia, minä ja Matoro yritämme murksta ne jäävuorilla.”

    ”Tuo vaatii melkoisesti elementtivoimia, mutta se voisi toimia.”, toinen Jään Toa lausui. Hän sulki silmänsä ja alkoi keskittyä elementtivoimiinsa.

    Aseistetut vahkit, Joy ja Kapura alkoivat tulittaa kohti olentoja. Osa niistä vain jatkoi eteenpäin juoksua toisten jäädessä rannalle lataamaan Rhotukoitaan.

    Summerganonin ja Matoron käyttäessä yhtä aikaa jäävoimiaan, valtava jäävuori ulapalla alkoi liikkua. Toat käyttivät jään manipuloinnin voimiaan ja alkoivat liikuttaa massiivista järkälettä kohti rantaa, kohti raheja.

    Rhotuka-pyörittimiä alkoi lennellä taas ilmassa. Niissä oli kaikissa erilaisia voimia, mutta kukaan Klaanilaisista ei erityisemmin halunnut kokeilla mitä niiden kohteeksi joutuneelle tapahtuisi.
    Kuusikätisiä raheja alkoi lähestyä yhä enemmän paksussa lumihangessa. Tällöin massiivinen jäävuori iskeytyi kallioisen saaren rantaan, murskaten useita raheja ja lennättäen jäälohkareita pitkälle Frosteluksien riveihin. Saaren ranta peittyi olentojen karjuntaan ja jäänlohkareiden ryminään.

    ”Suunnitelma toimii!”, Killjoy huusi tulittaessaan rannalle. Molemmat Jään Toat olivat istumassa lumessa, leväten hetken edellisestä voimankoetuksesta.
    ”Mitäs nyt?”, Kapura kysyi.
    ”Öh. Minulla ei ole mitään havaintoa miten jatkamme. Tutkitaan saarta?”, Killjoy vastasi.
    Silloin paksun lumipeitteen alta syöksyi useita kuusikätisiä raheja. Frostelusten useat terävät kädet hyökkäsivät Klaanilaisten kimppuun, jotka yrittivät parhaansa mukaan puolustautua.

    Matoro veti välittömästi meikkansa esiin ja torjui sinisen sävyisen rahin käden iskun. Seuraava iskeytyi häntä olkapanssariin, kaataen toan. Summerganon nousi hangesta nopeasti ja huitaisi valtavalla miekallaan olentoa. Rahi karjaisi menettäessään yhden käden, mutta tämän viiden muun käden isku kaatoi valkoisen toan maahan.

    Frostelus syöksyi kahden eliittivahkin kimppuun. Sarajin nopeat miekaniskut torjuivat toistuvia hyökkäyksiä, mutta rhotuka-isku lähietäisyydeltä sai vahkin sivuun. Nopea sivallus katkaisi Aizenin käden. Vahki nosti suuren tykkinsä toiseen käteen, saaden iskun vartaloonsa. Hän laukaisi aseen, räjäyttäen rahin lähietäisyydeltä kappaleiksi. Silloin toisen rahin piikikäs hakkumainen käsi iskeytyi Aizenin selkään, lävistäen vartalon. Asetta vedettiin nopeasti ylöspäin, jolloin se repi vahkin rinnan auki ja siitä eteenpäin murkasi pään. Villisti kipinöivä ruho kaatui lumiseen maahan.

    Silloin Killjoyn suuri haarniska syöksyi frostelusta päin. Nopea sivallus irroitti olennon käden ja tykinlaukaus vartaloon kaatoi olennon kitumaan lumeen. Killjoy murskasi punaisella metallinyrkillään rahin pään.
    ”Tämä on ystäväni taposta!”, hän karjui raivokkaasti.

  • Operaatio Beeta osa 58: Nesteiden ja virtapiirien yhteensopivuus

    Uppoava ilmalaiva, meri

    Vesi näytti ensin pysyvän pohjassa ammottavan reiän tuntumassa, mutta juuri, kun tiimi oli huokaisemassa helpotuksessa, alkoi se levitä ja vedenpinta alkoi nousta suurella tahdilla.

    Samalla sekunnilla sekä Killjoy, että tilassa olleet vahkit saivat sätkyn ja tarttuivat lähimpiin katossa oleviin putkiin ja jäivät roikkumaan niistä. Matoro, Summerganon ja Kapura olivat ainoat lattialla nyt seisovat ja ennen kuin ehtivät avata suutaan tästä merkillisestä käänteestä, ovi aukesi ja ohjaamoon syöksyi vahki, joka astui märälle lattialle ja pudotti samalla merkilliset kiekot, joita kantoi.

    Vahki ei ehtinyt sanoa sanaakaan, kun vesi ylsi tätä jo polvitaipeisiin ja se alkoi kipinöimään.

    ”Ei, ei, tämä eighrzzzzz…”

    Vahkin kipinäsuihku levisi jalkaa pitkin vartaloon ja oikosulku sai koko sen koneiston räiskähtämään kirkkaasti. Tämän jälkeen vahki rysähti lattialle eikä enää liikkunut, upoten samalla veteen.

    Killjoy roikkui nyt katosta entistä tiukemmin ja avasi radioyhteytensä kaikkiin aluksen vahkeihin.

    ”Varoitus, alus uppoaa ja täytyy parhaillaan vedellä. Lentokykyiset yksiköt, tehkää kattoon reikiä ja auttakaa kaikki yksiköt ja varusteet turvaan, ennen kuin vesi peittää koko aluksen!”

    Kapura ei selkeästikään ollut tilanteeseen tyytyväinen ja hänkin tarttui katon paneeleihin ja siirsi katseensa Killjoyyn.

    ”Sinunkaan pukusi ei varmaan pidä vedestä?”

    ”Sanotaan, että tämä on kastunut jo kerran. Järjestelmät jouduttiin sammuttamaan sen jälkeen neljäksi tunniksi, jotta vesi valuu pois. Jätän tällä kertaa väliin.”

    Matoro ja Summerganon astuivat lähemmäksi reikää. ”Vesi ei ole meille ongelma, tapaammeko pinnalla?”
    Killjoy nyökkäsi ja antoi Aizenille merkin. Tämä latasi kätensä pumpputoimintoisen räjähdepatterin ja amui kattoon valtavan reiän. Vesi ulottui Matoroa ja Sugaa jo vyötäisille.

    ”Tavataan saarella.”

    Hahmot katosivat näkyvistä ja Killjoy siirsi huomionsa katon reikään: ”Vähempikin olisi riittänyt Aizen.” Aizen virnisti ja tarttui Sarajiin, käynnistäen samalla rakettimoottorinsa, samanlaiset, kuin Killjoylla.

    Killjoy ja Kapura tekivät saman tempun ja Killjoykin liihotti matkustajansa kanssa reiän yläpuolelle.

    ”Odottakaa siinä, haemme teidät pian”, Killjoy huikkasi ja liihotti taivaalle. Siellä heitä ei odottanut paljoakaan parempaa, sillä Rhotukoita vilisi ympäriinsä ja Killjoy joutui tekemään täyden päivätyön väistelläkseen niitä. Killjoy ja Aizen ainoina lentokykyisinä ohittivat vedessä uivat Matoron ja Summerganonin ja kiidättivät lastilaisensa pienen muurimaisen kiviröykkiön luokse, jonne aluksen kolme jäljelläollutta lentokykyistä pioneeria olivat jokainen tuonut yhden vahkin mukanaan.

    Killjoy ja Aizen lasteineen laskeutuivat, samalla heidän luokseen ja painautuivat selkä kiveä vasten, suojautuen jatkuvalta tulitukselta. Ganon ja Matoro nousivat maihin, Matoro tiukasti teleskooppisilmäänsä puristaen. Tämän maski oli nyt jo takaisin hänen päässään.

    Killjoy käänsi katseensa kohti uppoavaa ilmalaivaa. Se oli jo miltei kokonaan uponnut, mitään ei ollut enää pelastettavissa. Killjoyn radiosta kuului vain rätinää ja sekalaisia avunhuutoja.

    Killjoy iski raivoissaan nyrkillään kiveen. He olivat juuri menettäneen kymmenen sotilasta, useita työskentelijöitä ja kommunikaattoreita plus lääkitsijät.
    Nelikon lisäksi heillä oli nyt Aizen ja Saraji, plus kolme lentokykyistä kevyesti aseistettua pioneeria, sotilas, lääkitsijä ja yksi aseistamaton työntekijä…
    vastassa kymmenittäin otuksia, joista Killjoy ei ollut ennen tätä päivää kuullutkaan.

    Matoro käänsi katseensa epätoivon partaalla roikkuvaan Killjoyyn:

    ”Taitaa olla suunnitelman paikka.”

  • Operaatio Beeta osa 57: Frostelusten hyökkäys

    Trooppisehko saari merellä

    ”Naamiossani… naamiossani asuu joku.”, Matoro selitti nopeasti rantahietikolla istuen.

    ”… siis mitä?”, Suga kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
    ”Tämä on kuin huonosta fantasiaelokuvasta.Tuon naamion sisällä asuu joku tai jokin, joka ’vapautui’ kun tulimme tälle saarelle.”, jään Toa jatkoi.

    ”Ja se tahtoi Nimdan.”, hän sanoi vielä. Paratiisisaari ei tuntunut enää niin paratiisilta.

    ”Miksi kaikki tuntuu aina kallistuvan näihin pieniin siruihin?”, Killjoy puheli, sormeillellen valkoista Nimdan sirua käsissään.
    ”Ja me emme edes tiedä kunnolla mitä ne ovat.”, Kapura lisäsi.

    ”Lähdetään täältä.”, naamioton Matoro ehdotti.
    ”Kannatan ajatusta.”, Suga sanoi. Kolmikko lähti kävelemään rantaviivaa pitkin kohti valkoista ilmalaivaa. Mustavalkoinen toa nappaa naamionsa käteensä ja lähti itsekkin muiden perään.

    ”Me lähdemme. Moottorit käyntiin, kurssi kohti Klaania. Saimme tästä saaresta tarpeeksi.”, Kenraali Killjoy ilmoittaa jämäkästi vahkeille radioitse ja asettuu aluksen oleskelutiloihin muiden kanssa.

    Neljä Klaanilaista ovat toipuneet nopeasti, vaikka eivät olekkaan vielä huippukunnossa. Kestäisi kauan ennekuin he olisivat täydellisesti parantuneita.

    Matoro näpersi teleskooppisilmälaittensa kanssa.
    ”Äh, kiinnikkeet ovat murtuneet ja skanneri on rikki. Tämän saa kuntoon vasta Klaanissa.”, toa toteaa tylsiintyneenä ja asettaa sydämen muotoisen osan pöydälle.

    Muutaman tunnin kuluttua…

    Meri

    ”Kenraali, näemme useita saaria. Tuletteko katsomaan?”, radiosta ilmoitettiin. Joy pyöräytti turhautuneena päätään ja astelee aluksen käytäviä pitkin ohjaamoon, jossa kaksi eliittivahkia, Aizen ja Saraji, istuivat. Suuren lasin läpi näkyi vuoristoisia pikkusaaria, ilmeisesti lumen vallassa. Meressä kellui jäävuoria.
    ”Maasto muuttui aika täydellisesti.”, Joy totesi ensin.
    ”Lämpötila riippuu kupolin valokivien ja valaistavan/lämmitettävän kohteen välisestä etäisyydestä. Olemme nyt Xian ja Pohjoisen Mantereen kupolien taitoskohdassa.”, Saraji luennoi metallisella äänellä.

    ”Selvä. Miksi pyysitte katsomaan?”, kenraali kysyi.
    Aizen ojensi Killjoylle monimutkaisen näköiset kiikarit ja kehoitti katsomaan tarkempaan.

    Joy katsoi laitteen läpi saaria. Hän näki useita moniraajaisia, rumia olentoja.
    ”Frosteluksia.”, toinen eliittivahkeista mainitsi.
    ”Ne ovat huomanneet meidät. Ensimmäiset ampuivat rhotukoillaan meitä kohti.”, se jatkoi.

    ”Ampukaa ne.”, Killjoy antoi yksinkertaisen käskyn.
    ”Kyllä, ajattelimem tehdä niin, mutta tämä on A-luokan luksusilmalaiva. Ei sota. Tässä ei ole aseistusta.”
    Kenraali iski kädellään kypäränsä otsaan.

    Jotakin osui ilmalaivan kylkeen sihisten.
    Kolme muuta Toaa ryntäsivät aluksen sivuikkunoihin, tajuten olevansa Frosteluksia pommituksen kohteena. Nämä älykkätä rahit ovat hyvin reviiritietoisia eivätkä siedä ketään – ei ketään – maillaan.

    ”Onko tässä aluksessa aseita?”, Summer kysyi eräältä vahkilta.
    ”A-luokan luksusalus. Ei aseita.”, tämä vastasi koneäänellä.
    ”Vahkijoukot: Avatkaa tuli”, radiosta komennettiin. Reilu tusina robottia alkoivat ampua aluksen ikkunoista alaviistoon.

    ”Mitä rhotukoita noilla on?”, Kapura kysyi taistelun melskeessä.
    ”Vähän kaikkia, ja sehän tässä se huono juttu onkin.”, Matoro vastaa tulituksen keskellä.

    Aluksen pohjaan osunut rhotuka räjäyttää lattiaa irti.
    ”Tämä alus ei kestä moista menoa!”, paikalle syöksynyt Killjoy ilmoitti.
    ”Moottorit sammuvat!”, joku huusi.
    ”Ah, Myrkkylentäjien rhotuka. Eliminoi kohteen lentokyvyn, oli se sitten biologinen tai mekaaninen taito.”, Matoro puheli itsekseen.
    ”Emme kaipaa biologian luentoa. Keksitään jotain!”, Kapura sanoi tulisesti.
    ”Onko tässä pelastusveneitä? Kelluuko tämä?”, Suga kyseli.
    ”Periaatteessa kyllä, mutta tuo reikä lattiassa.”, Joy sanoi, osoittaen isoa reikää.

    Silloin valkoinen alus romahti kylmään veteen.