Nimdasaaren ranta
”Herrat. Yön Timo kolmas on valmis”, Notfun julisti.
Matoro katsoi lauttaa erittäin skeptisesti.
”Tuota.. Notfun. Olisiko meidän pitänyt ostaa laiva tuosta YÖN TIMOJA HALVALLA-kaupasta..?”, Jardirt kysyi arastellen.
Notfun löi kätensä maskiinsa ja jupisi jotakin.
”Ei. Se on pelkkä kangastus”,Notfun sanoi Jardirtille
”Emme me ole”, kaupan myyjä huusi ovelta.
Notfun jupisi taas jotakin.
Nimdan saari
ranta
Sekalainen joukko merirosvoja ynnä muita öttiäisiä kokosi rannalla epämääräistä lauttaa metsän reunasta hakatuista puista. Matoro oli hyvin skeptinen pysyisikö laite pystyssä aallokossa, mutta jollain oli päästävä pois saarelta. Onneksi Pohjoisen Mantereen rannikko näkyi vain muutamien kymmenien kilometrien päässä. Rannikon usvainen siluetti näkyi.
”Mara, mikä on vointi?” Matoro kuuli Umbran äänen takaansa. Jään Toa kääntyi riippumatossaan ja nousi istumaan.
Keltavihreä, hyvin panssaroitus ja kaikin puolin soturilta näyttävä Valon Toa seisoi hänen vieressään.
”Öäh… Käteen sattuu ja heikottaa, mutta muuten olen toimintakunnossa”, Matoro mutisi.
”Haluatko selventää .mitä täällä on tapahtunut?” Umbra kysyi. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten Avra Nuin Sodan kun hän pääsi puhumaan ystävälleen.
”No siis. Tällä saarella piti olla Nimdan neljäs siru. Menimme alas ansatemppeleihin. En muista tarkasti tapahtumia. Löysimme erään kuolleen merirosvon kertomuksen siitä, mitä hänelle oli käynyt paikassa. Arupak-niminen merirosvo oli ilmeisesti saanut Nimdan. Epäilys vahvistui, kun emme löytäneet sirua temppelistä. Sensijaan kohtasimme…” Matoro puhui. Hän näki jälleen kerran päässään kuolleen Turagan ja Marionetin. Hän muisti kuvottavan, kuolleen Turagan hajoavan kasaan. Hän näki puhtaan valkoisen tappajan, joka ei kuollut. Hän muisti vettä.
”Kohtasitte mitä?” Umbran kysymys pudotti Matoron taas tosimaailmaan.
”N-nukkeja”, Matoro takelteli. Hän ei halunnut ajatella niitä olentoja.
”Ahaa, se Klaanilaiskaverisi kertoikin niistä”, Umbra puhui huolettomasti. Hän mietti olisiko Matoron aivot kadottaneet muistot ’kuolemasta’, sillä oli kylmä fakta että Jään Toan sydän ei lyönyt kun hänet tuotiin pinnalle.
”Ei puhuta nn-niistä”, Matoro käski.
Hetken hiljaisuus. Rahi-lintu lauloi puussa.
”Mutta hei, mitä sinä täällä teet?” Matoro kysyi. Hän halusi saada itselleen jotain tekemistä. Hänen ajatuksensa valuivat jatkuvasti asioihin, joita hän ei halunnut muistaa.
”Meiltä loppui tarvikkeet veneestä matkalla Klaaniin”, Valon Toa aloitti.
”Teillä on vene?”
”Kävimme katsomassa, se on tuhottu sillävälin kun olimme sisämaassa”
”…”
”Niin siis, pysähdyimme tänne ja matkasimme paikallisen heimopäälikön kera Nimdan Temppelille”, Umbra jatkoi. ”Me muuten törmäsimme skakdeihin matkalla. Ninjoja ja jokin sinihopea raivohullu”
Matoro havahtui. NINJA-ryhmä ja Metorakk.
”… ja minä kun luulin että tämä ei tästä enää pahenisi…” Matoro mutisi.
Kesti useita tunteja, mutta viimein, keskipäivän tienoilla epämääräinen lautta oli valmis. Se oli tehty seitsemästä rinnakkain solmistusta, suuresta tukista. Keskellä nousi korkea masto, johon oli viritetty kaikesta mahdollisesta kyhätty purje. Kannella oli neljä paria airoja.
Moisen laitteen pitäisi saada kuljetettua reilut kymmenen matorania ja kuusi Toan kokoista henkilöä parin kymmenen kilometrin päähän.
Samaan aikaan erään puun lehvistössä, mustapukuinen skakdi antoi NINJA-radioonsa merkin. Nyt tai ei koskaan.
Nimdasaari
ranta
Jään Toa makasi rentona kahden puun väliin viritetyllä riippumatolla. Hän oli nukkunut katkonaisesti eikä ollut vielä saanut koottua ajatuksiaan. Hän ei ollut aivan selvillä siitä, mitä oli tapahtunut. Hän oli kuitenkin nyt elossa. Lähimenneisyyden muistot vain tuntuivat sameilta. Hän muisti Nuken ja veden, muttei siitä eteenpäin.
Toa käänsi vaivalloisesti kylkeään. Rinnan haavaa vihloi ikävästi joka liikkeellä.
Yö oli lämmin etelän yö. Tulikärpäset lentelivät metsän reunassa. Lintujen ääniä kuului metsästä. Meri oli tyyni ja rauhallinen. Pilvettömältä taivaalta näkyi tuhannet tähdet.
Matoro kääntyi selälleen ja katseli mustaa yötaivasta. Tuo näky sai hänet aina rentoutumaan. Pimeys tuhansine tähtineen. Se oli kuin maailma. Synkkä maailma, jonka ainoana valona olivat ne harvat, ketkä puolustivat oikeutta, Toat, klaanilaiset.
Matoro löysi hetken tähyiltyään oman Toa-tähtensä ja katseli sitä. Hän oli usein miettinyt mikä voima sai Toa-tähden syttymään. Miksi ne olivat olemassa? Ne olivat vain Toan elinajan, ei yhtään kauempaa. Ne eifvät olleet pysyviä. Matoro halusi jättää tähän maailmaan jotain pysyvää. Jotain, josta hänet muistettaisiin.
Toan piti huitaista ärsyttävää hyttystä, mutta sitten hän tajusi taas toisen kätensä. Haava oli täysin hyytynyt, kiitos parannuskiven. Silti se särki ja häiritsi jatkuvasti. Lisäksi harppuuna oli mennyt puoliksi.
Matoro mietti mitä kädelle voisi tehdä. Paras vaihtoehto olisi hyvin kallis mekaaninen käsi, jollainen voitaisiin varmasti tehdä Klaanissa. Poikki hän ei kättä aikonut jättää. Se oli ikuinen muisto siitä kuinka hän oli epäonnistunut. Tai ei, ei hän ollut epäonnistunut. Joku oli vain onnistunut paremmin kuin hän.
Toan mietteet siirtyivät Nukkejen kautta Nimdaan. Pitäisikö hänen jatkaa Nimdan etsintää? Ruumis-turaga oli käskenyt häntä lopettaa etsinnän. Myöhemmin Matoro oli kuullut Äksältä Nukesta, joka oli myös varoittanut jatkamasta.
Ne haluavat sinun tietävän, että sotanne salaisuuksia vastaan voi tuhota kaiken, josta välitätte.
Nuket olivat vakavastioettava vastus. Niitä ei parantunut uhmata. Oli pienoinen ihme, että Matoro oli selvinnyt hengissä. Silti hän halusi jatkaa Nimdan jahtia. Luovuttaminen on jotain, mitä Matoro ei halunnut ajatellakaan. Hän on aina hoitanut tehtävänsä kunnialla loppuun asti. Hän ei jätä niitä kesken.
…ne eivät anna sinun kuolla, joudut tuntemaan kuolemasi uudelleen joka sekunti.
Nimdan saari
ranta
Pieni sinivalkoinen matoran vaelsi lakeuksilla. Kaikkialla näkyi valkoista lumiaavikkoa. Taivas oli yönmusta, ja tuhannet tähdet hohtivat puhdasta kirkkauttaan. Matoranilla oli kylmä, mutta hänellä oli hyvä olla. Hän sai tehdä sitä mitä halusi. Nauttia kauniista luonnosta ja tyydyttää seikkailunhalunsa.
Matoran hyppäsi selälleen lumeen. Hän katseli sinisen Akakunsa läpi ääretöntä taivasta. Niitä tuhansia tähtiä. Hän toivoi, että saisi olla joskus niiden joukossa. Hän tahtoi nimensä tähtiin. Hän halusi, että hänet muistettaisiin.
Lämmin tuuli kävi läpi saaren. Se nosti ilmaan hiekkaa ja kuivia lehtiä.
Polttava aurinko porotti armottomasti jostain. Päivä oli kääntymässä illaksi, mutta oranssi laskeva aurinko oli silti kuuma.
Valkoisen ja sinisen värinen Jään Toa nojasi puiseen kaiteeseen. Syystuuli puhalsi hänen kasvojaan vasten, ja taustalta kuului iloisten matoranien hälinää.
Matoro katseli pilvistä yötaivasta. Tähdet eivät hohtaneet kuten tavallisesti. Palmut huojuivat navakassa tuulessa. Puinen vartiotorni natisi luonnon alla, mutta kesti.
”Mitä luulet”, toa aloitti.
”Että jatkuuko tämä ainiaan?”
Karax käänsi hopeista päätään. Maan Toa katsoi ystäväänsä hetken.
”Jos se meistä riippuu, niin jatkuu”, hän vastasi matalalla äänellä.
”Mietin vain. Muistan kuinka joskus kauan sitten halusin olla Toa. Olla kunnioitettu matoranien keskuudessa. Okei, olen saavuttanut sen. Silti minusta tutnuu siltä, että elämällä on paljon enemmän annettavaa”, Matoro puhui.
”Meidän velvollisuutemme on varjella tätä saarta. Me teemme sen, koska olemme sen velkaa Zokolle”, Karax puhui rauhallisesti. Hän lausui turagan nimen kunnioittavasti.
”Joo, tiedän. Minä vain haluaisin seikkailua ja toimintaa enemmän. Olen ollut paikallani liian pitkään.”
”Sammuiko tuo taas?”
”Matoro! Matoro!”
Umbra ravisteli toveriaan lujaa olkapäistä. Toa mumisi jotain, muttei vaikuttanut hereillä olevalta.
Kun sininen kristallinterävä keihäs iskeytyi muskelikasta olentoa valtimoon, Matoro irvisti. Verta roiskusi kaikkialle. Jään Toa hyppäsi taaksepäin. Räjähti. Tomua ja ruumiiden silppua lenteli. Toa pyyhki Pimeyden Metsästäjän verta naamiostaan inhoa täynnä.
Tomupatsas kohosi ilmaan. Kuului vaimea tärähdys, ja suuri halli romahti. Jään Toa syöksyi kohti vihreää toa-kumppaniaan, mutta sortuva kivimassa hautasi toan raa’asti alleen. Kuului papatusta. Sinivalkean toan haarniska oli aivan tummunut. Hän hyppäsi kivien taa ammusten kaikuessa taistelutantereella. Toan ilme oli järkyttynyt ja pahoinvoiva. Hän ei kestäisi tätä helvettiä yhtään pitempään.
”Noniin, kaatakaa nuo puut! Te haette noita liaaneja! Te pistätte leirin pystyyn! Te grillaatte turskaa!”
”Aye” kuului monelta suunnalta yhtä aikaa.
Hiekkaranta peittyi jäljellä olevien piraattien vilinään. Kaikki heistä olivat järkyttyneitä viimeaikaisista tapahtumista, ja nyt vain alkoholi ja muu tekeminen piti heidät tolpillaan.
”Mitään viimeisiä sanoja, Mustalumi?” vortixx sihisi.
Matoro istui päättäväisenä tuolissa, kädet ja jalat sidottuna sen taa. Sinikeltainen lihaskasa kierteli kylmän rauhallisesti Toaa ympäri, osoittaen tätä jatkuvasti zamor-pistoolilla.
”Et koskaan opi, Radak”, Matoro sanoi hiljaa. Punamusta vortixx kauempana nyökkäsi.
”Åke, ammu”
Kuului laukaus ja sinikeltainen hahmo iskeytyi taaksepäin. Mustan ja valkoisen värinen hahmo hyppäsi korkealle ilmaan ja tarttui johonkin katossa.
Radak ei ollut uskoa mitä oli tapahtunut. Ritarikunnan agentin köydet olivat katkenneet, ilmeisesti elementtivoimien takia.
Vortixx veti vyöstään agentilta takavarikoimansa zamor-pistoolin ja vaihtoi tainnuttavat kuulat tappoon.
Sitten mustavalkea hahmo syöksyi voltilla päin Radakia. Kierrepotku osui salakuljettajaa rintaan, ja Matoro napapsi aseensa. Hän tähtäsi salamannnopeasti päin syöksyvään lihaskasaan, Åkeen.
Laukaus.
”Me tulimme siis hakemaan Nimdan sirua tuolta temppelistä”, Äks selitti kuunteleville Toille. ”Kaikki kääntyi huonosti parin ansan jälkeen. Saimme tietää Nukeista.”
Viimesiessä sanassa kuului pelko.
”Matoro meni eri huoneeseen kuin me. En tiedä, mitä siellä tapahtui, mutta se teki pahaa jälkeä. Me emme löytäneet sirua pääsalista”
Umbra kuunteli kiinnostuneena ja samalla hieman pelokkaana. Äks kertoi vielä tarkemmin nukeista sekä erityisesti Vatsapuhujan tarkka kuvailu loi kylmiä väreitä Valon Toan selkään.
Lumi sädehti auringon valossa. Sää oli kirkas ja raikas. Matoron musta hahmo katseli lähes pystysuoran jyrkänteen laelta jäätikköä.
Matoro tunsi olonsa tyytyväiseksi ja vapaaksi. Kaikkien tapahtumien jälkeen hän oli vapaa. Ei enää saarensa kahleissa, ei enää Ritarikunnan kahleissa. Hän sai matkata ja jakaa oikeutta. Hän sai tehdä sitä, mistä nautti. Nauttia elämästä.
Matoron silmät aukesivat rävähtäen. Hän tunsi pistävän kivun ensin rinnassaan ja sitten kädesään. Toa tipahti paarientapaiselta hiekkaan irvistäen.
Hän hieroi päätään ja katseli ympärilleen. Ranta alkoi hämärtyä, ja oranssi aurinko horisontissa loi punaista kajoa.
Matoro huokaisi. Ketään ei näkynyt kahden hätäisesti kasatun teltan lähellä. Jossain ritisi nuotio ja kuului puheensorinaa.
Matoro tunsi lämpimän henkäyksen kasvoillaan ja nukahti.
Matoro lähetti minulle tämän viestin otsikolla sgoreytryuiiyr. Koska tämä on Matoron viesti, minut lienee oikeutettu tuplapostaamaan.
Nimdan pyhättö Ranta
Umbra ei uskonut silmiään. Järven pinta oli laskenut hetkessä monta metriä. Aivan kuin amme, jonka pohjasta olisi poistettu korkki. Deleva ja Nurukan tulivat Valon Toan perässä rannalle. Samol oli juossut parinkymmenen metrin päässä olevaan Nimdan pyhättöön katsomaan, olisiko matoranit siellä.
Sitten kivinen luukku nousi hiekasta ja punamusta matoran syöksyi ylös. Heti sen perään luukusta änki ylös harteikas olento, jonka Umbra tunnisti Axonnin lajiksi. Olennolla oli olkapäällään – Matoron ruumis.
Umbra järkyttyi ja syöksyi luukulle. Nyt alhaalta tuli sekalaista joukkoa merirosvoilta näyttäviä matoraneja sekä valkoasuisia, siistejä matoraneja.
”Mitä karzahnia täällä tapahtuu?” Umbra ihmetteli ääneen. Äks juoksi nopeasti sivuun väkijoukosta ja heitti Matoron ruumiin hiekalle ja tarkisti pulssin. Ei mitään. Klaanilainen yritti unohtaa sisällään vellovan pelon, muttei kyennyt siihen.
Sinä hankit sen minulle.
”Hei, oletteko te klaanilaisia?” Umbra syöksyi Äksän viereen ja kysyi.
”Olemme…”, Äks mumisi hiljaa, antaen äänen kadota ilmaan.
Valon Toa katseli Matoron ruumista. Hän ei suostunut uskomaan, että Matoro olisi kuolleena hänen edessään.
”Mitä on tapahtunut?” Umbra kysyi. Äks ei vastannut. Rinnan lävistyshaava puhui karua kieltään.
Teet sen, koska et voi muutakaan
Kaikki tuntui hidastuvan Umbran ympärillä.
Sitten hän kuuli tutun äänen.
Olen elossa
Umbra olisi pudonnut tuoliltaan, jos olisi istunut.
”Matoro?” hän kysyi.
Äks katsoi Umbraa hämmästyneenä.
Olen naamiossa
Umbra horjahti maahan. Mielensisäisiä viestejä.
Parannuskivi
Valon Toa puristi nyrkissään Metorakkilta saamaansa sinistä kiveä.
Täydellinen ajoitus.
Umbra kumartui ruumiin ylle. Hän ei ollut aivan varma, miten kiveä käytettiin kunnolla, mutta se näytti toimivan jollain tasolla itsekseen. Hän asetti sinisen kiven Matoron sammuneen sydänkiven päälle.
Siniset säikeet lähtivät lentoon haavoja kohti, mutta sitten kiven hohde sammui.
Keltainen toa ihmetteli tapahtunutta. Tarvitsiko kivi ulkoista energiaa, vai pitäisikö sen latautua?
Umbra asetti kätensä kiven päälle ja loi säteen elementaalivoimaansa kiveä kohti. Valonsäde imeytyi siniseen kiveen, joka alkoi taas hohtaa.
Toa alkoi syöttää elementaalienergiaansa kiveen. Siniset kipinät lentelivät kivestä, joka muutti elementtienergiaa voimaksi kudosvaurioiden korjaamiseen.
Umbra syötti lisää ja lisää elementaalivoimaa, kunnes se yhtäkkiä loppui kuin seinään.
”Hei! Sinä! Axonnin lajilla on elementtivoimia. Käytä niitä kiveen”, Umbra määräsi nopeasti. Äks näytti neuvottomalta.
”En minä osaa niitä käyttää kunnolla”, hän vastasi.
”Yritä!” Umbra sanoi ja syöksyi väkijoukon halki etsimään muita Toia.
Äks kumartui ruumiin ylle ja koitti loihtia käsistään energiaa. Hän muisteli vanhalla kotisaarellaan saamiaan opetuksia.
”Keskity”, hän mumisi.
Deleva syöksyi Äksän takaa mustan ruumiin luo. Plasman Toa kumartui Umbran viereen ja alkoi kanavoida plasman elementaalivoimaa siniseen kiveen. Ruumiin vammat alkoivat kadota näkyvistä sinisten kipinöiden iskeytyessä niihin. Deleva keskittyi ja kanavoi viimeisetkin voimansa ruumiiseen.
Mitä aiot, Makuta?
Herättää sinut henkiin.
Sinä kykenet hallitsemaan mieltäni. Mikset ole ottanut ruumista hallintaani?
Miksi olla maalitaulu, kun voi ohjata muita kuin marionettinukkeja?
Matoro alkoi tajuta mihin kaikkeen Itroz oli vaikuttanut. Sama Makuta kykeni ohjaamaan hänen ja kaikkien hänen ympärillä olevien mieliä.
Mutta valitan, nyt sinun on mentävä. Hankkimaan Nimda minulle.
Matoro tunsi putoavansa kylmyyden läpi.
Ruumis puhkesi huutoon. Kovaan huutoon. Matoro kouristeli oudosti ja tunsi samalla kivun kaikista ruumiinsa osista valtavana poltteena. Matoro näki sumeana usean henkilön olevan kumartuneena hänen ylleen. Hän koitti liikuttaa ruumistaan, muttei onnistunut. Toan päässä kiisi yksi ajatus.
Nimda.
Matoro ravisteli päätään. Hän huokaisi helpotuksesta kun huomasi ympärillään tuttuja – Xxonn, Umbra. Taivas oli sininen ja leppoisa tuuli kävi rannan läpi.
Hän nosti itseään vaivoin istuma-asentoon.
”M-mitä on tapahtunut?” hän kysyi tokkuraisena, muistamatta mitään.
TÄSTÄ ALKAA JAKEN POSTI
Kun Äksä, Umbra ja Jardirt olivat kumartuneet Matoron ympärille, Notfun käveli ympäri rantaa. Hän oli huomannut jotain erittäin huolestuttavaa.
”Jardirt. Et ikinä arvaa mitä huomasin”, Notfun huusi perämiehelleen.
”Yarr. Kerro”, Jardirt huudahti takaisin.
”Yön Timo kolmas on viety. Ne veivät sen. Ne. Hipit. Taikka se kaapumies”, Notfun ärisi.
Seurasi syvä hiljaisuus laivan muistolle, jonka jälkeen Notfun alkoi kiertää miehistöä joka seisoi rivissä.
”Tehtävänne on rakentaa meille uusi laiva. Ja sinä, Matoro, nouse ylös. Sinäkin saat auttaa”, Notfun komensi, ”Laivan nimeksi tulee jotain omaperäisempää kuin aiemmin.. Miten olisi.. ..Yön Timo neljäs?”
Tässä kohtaa tapahtuu naamapalmu.
Äläpäs tuplapostaa.
-MK
Muttakun toinen on Matoron posti. Se ei ole minun postini. Nyt ne sekoittaa. Laita ne takaisin.
-Jake
Ainakaan Modeilla ei ole mahista siihen. Ja mikä tuossa muka niin sekaisin menee?
-MK
NimdatemppeliOMGTUKSUWTFLOL
”Mitä hittoa. Kuka. Miksi. Mitä. Kuka. Hipit. Saakeli. BBQ”, Notfun sopersi.
”BBQ? Mikä on BBQ?”, Jardirt kysyi maassa makaavalta kapteenilta.
”En tiedä. Jotakin. Ehkä. Monta minua.”, Notfun soperteli.
”…”
”Joo. Kuitenkin. Äks. Ota Matoron ruumis mukaan. Vaikka. Saamme siitä makoisat paistit illaksi, tai hyvällä tuurilla poika on vain menettänyt tajuntansa. Huomaatte varmaan myös, että täällä nousee vesi, joten jos vaikka juostaisiin tuota.. Ylöspäin”, Notfun komensi.
Piraattimatoranjoukko ja Äksä jolla oli kuollut Matoro olallaan juoksivat ylös Notfunin avaamaa reittiä. Valonkajo näkyi, mutta vesi tuli perässä kovaa vauhtia. Heidän pitäisi olla nopeita. Hyvin nopeita. Ihan hiton nopeita vallan.
Muuten he kuolisivat, ja kivikäytävään hukkuminen ei olisi mukavin mahdollinen kuolintapa.
Tuntematon
Kaikki oli valkoista.
”Keho ilman mieltä on tyhjä kuori, Matoro. Se voi kuolla, mutta jos mieli ei mene mukana…”
”Mmmitäh?”
”Matoro. Minä haluan sen Nimdan. Siksi autan sinua näin.”
”… sinähän olet se olento naamiostani?”
”Nyt sinä olet olento samalla tavalla naamiossa. Sinun piti löytää Nimda, mutta tuhosit ruumiisi. Sinä epäonnistuit tehtävässäsi.”
”E-en ymmärrä. Olenko naamiossani? Kuka sinä olet?”
”Ah, niin. En ole esittäytynyt. Olen Makuta Itroz, naamiosi luoja.”
”Ja sinä haluat Nimdan. Miksi olettaisit, että hankkisin sen sinulle?”
”Voi Matoro, ehkä siksi koska et voi muuta. Ajattele asiaa seuraavalla tavalla:
Mitä jos, ihan vain jos, sinä olisit ikäänkuin tarkoitettu jonkun sinua suuremman… ruumiiksi?”
”Minä muutuin Toaksi tiimini kanssa normaalisti.”
”No, mitä tapahtui välissä josta et muista mitään? Miksi haarniskasi muuttui mustaksi ja tiimisi hajosi?”
Matoro olisi tuntenut kylmää, jos mieli olisi voinut tuntea mitään.
Hän tunnusteli noita mieleensä tulleita sanoja yksi kerrallaan.
”Ei”, hän sanoi.
”Ei se ole mahdollista! Sinä tulit naamiooni vasta Destralilla!”
”Nyt. Kuuntele. Minä haluan sen Nimdan kostaakseni muille Makutoille. Sinä hankit sen minulle ennen kuin Ne saavat sen.”
Sitten oli aivan hiljaista. Matoro ei tuntenut kenenkään mieltä lähistöllä.
Nimdan temppeli
Pyhä kammio
”Se aukeaa!”
”Vetäkää!”
Sekalaiset huudot kaikuivat kammion eteisessä. Kiveä oven alta oli tuhottu, ja nyt alle oli saatu täysirautainen seremoniakeihäs eräältä patsaalta. Ovi kankeutui hitaasti ylöspäin, ja jotkut matoranit heittelivät kiviä oven alle pitämänä sen ylhäällä. Notfun yritti oven alta toiselle puolelle, mutta aukko ei ollut vielä tarpeeksi suuri.
Matalat vesivanat valuivat kapteenin jalkoihin. Atheonin kammion oviaukko oli pettämässä, sillä vettä tuntui tulevan koko ajan enemmän.
Ovi nousi tuskallisen hitaasti. Notfun alkoi olla varma Matoron kuolleen naapurikammioon, ja nyt heidän pitäisi pelastaa itsensä. Kun kaikki olisivat turvallisesti toisella puolella, ovi suljettaisiin.
”Hei! Mitä te haudanryöstäjät teette!” kuului huuto jostain. Keihäs lävisti yhden merirosvon vatsan kohdalta. Jardirt kääntyi joukkonsa keskellä ja huomasi käytävän katossa olevasta luukusta tulleet soturimunkit. Valkoinen ja hopea matoran olivat pudottautuneet käytävälle ja ylhäällä näkyi lisää matoraneja.
”Te olette häpäisseet pyhän Nimdan rauhan ja nyt yritätte saada auki palvontakammioita”, matoran selitti rauhallisesti.
”Tappakaa ne”, hän jatkoi.
”EI! Yritämme pelastaa ystäväämme toiselta puolelta! Täällä ei ollut Nimdaa!” Jardirt miltei huusi. Hän huitaisi yhdeltä merorosvolta pistoolin alas.
”… ei Nimdaa?” munkki sanoi tyrmistyneenä.
”Ei Nimdaa?”, muut munkit toistivat.
KRA-KAM
Veden paine ylitti kiven kestokyvyn. Oviaukon suma repesi ja lähti liikkeelle valtavan vesimuurin syöksyessä saliin. Äks kankesi oven nopeasti enemmän auki, ja silloin aalto vettä iskeytyi koko joukkoon, Notfuniin, kaikkeen irtaimeen ja paiskasi heidät päin käytävän seinää, Sankareiden onneksi fysiikan lait sulkivat oven välittömästi Äksän rautakangen kadotessa sen alta.
Siinä pitkin huonetta makasi nyt toistakymmentä matorania sekä yksi Toan veroinen Klaanilainen kaiken kivisen roinan ja muun materiaalin seassa metrin syvyisessä vedessä.
Sitten Äks järkyttyi. Hän näki Matoron elottoman ruumiin kelluvan vatsallaan lähellä ovea.
Nimdan temppeli
Nimdan kammio
”Se toinen huone”, Äks sanoi yhtäkkiä.
”Mitä?” kysyi Jardirt hämmästyneenä hiljaisuuden rikkomisesta.
”Sain päähäni … viestin”, punainen titaani jatkoi.
”Se toinen huone?” Jardirt varmisti.
”Joo- Matoro”, Xxonn tajusi ja syöksyi kammion läpi kohti sen ovean. Katon piemdyessä roikkuneet neljä nukkea eivät olleet tehneet elettäkään, ja merirosvojoukko oli päättänyt tutkia paikkaa tarkemmin. Äks syöksyi oviaukosta ja iski nyrkkinsä sen vieressä olevaan, kiviseen oveen.
Äks otti kirveensä ja iski ovea. Paksu kivi ei saanut kuin joitakin naarmuja.
Klaanilainen puri hampaitaan yhteen ja iski uudestaan.
Oven toiselta puolelta kuului huutoa ja lyöntejä.
Äks painoi nopeasti korvansa kiviovea vasten ja kuunteli.
”Avatkaa! Täällä kapteeninne! Notfun! Auttakaa! Tappajahippi!”
Äks hymähti väkisin ja huusi oven läpi ”Notfun!”
”Hääh kukamitä! AVATKAA OVI!”
”Avausmekanismi on kai sillä puolella!”
”Eikä ole!”
”…”
”Matoro tarttee apua!”
”Koitamme saada oven auki”, Äks vastasi huuaten ja huusi sitten piraatteja apuun.
Nimdan temppeli
Merikammio
Metallinharmaa terä iskeytyi kevyesti paksun puuluukun ja jääkerroksen läpi. Ääri leikkasi tiensä auki kuin vettä vain. Sitten Marionetin kasvoton pää nousi aukosta.
Se veti itsensä kupolin malliseen huoneeseen sisään ja katsoi nopeasti huoneen läpi.
Ainut, minkä takana voisi olla piilossa, on suuri teleskooppi. Olennon liikettä ei ehtinyt edes tajuta ennen kuin kaukoputki sortui kahteen palaan.
Matoro pudottautui katosta vähän matkan päähän nukesta.
”Hei, rumilus”, Matoro aloitti näennäisen kevyesti. Toa oli aseeton, haavoilla ja toinen ranne puuttui. Se ei näyttänyt uhkaavalta ennen kuin Matoro kuljetti ehjän kätensä selkänsä takaa.
Siinä sädehti kipinöivä pallo vaaleansinistä energiaa. Siinä oli kaikki Matorolla jäljellä ollut elementaalienergia.
Matoro ampui sen kädestään. Se ei osunut Marionettiin, vaan iskeytyi seinään tämän takana.
Sillä hetkellä koko huone peittyi valkoiseen valoon kilinän ja kohinan saattelemana. Timanttiseinä Marionetin takaa oli pettänyt iskun voimasta, ja vesimassat syöksyivät valtavalla paineella sisään. Matoro hyppäsi nopeasti luukusta alas Atheonin patsaan päälle Marionetin iskeytyessä paineen voimasta vastapäiseen timanttiseinään. Sitten vesi syöksyi valtavalla paineella luukusta Atheonin kammioon.
Notfun kuuli rusahduksen ja sitten kohinaa. Hän mietti hetken ääntä, kunens tajusi sen olleen vettä.
Pakokauhu nousi pintaan Notfunin sisällä. Jos hän ei saisi ovea auki, hän hukkuisi.
Hukkuisi maan alla. Kapteenin pitäisi upota laivansa mukana, ei näin. Tosin hän ei ollut sitä kapteenityyppiä. Hän pistäisi jonkun muun uppoamaan laivansa mukana ja hankkisi itse uuden paatin.
Kaikkea alkoi olla jo kokeiltu ovea vastaan. Se ei vain liikahtanut senttiäkään. Näytti siltä, että se olisi hitsattu umpeen.
Äks oli hakannut kaikilla voimillaan ovea kirveensä kera, ja niin olivat myös muut. Oli koitettu ampuma-aseita ja patsas-muurinmurtajaa.
Matoro oli aliarvioinut veden voiman murtaessaan lasin. Atheonin kammiossa oli jo metrin syvyinen kerros vettä, sillä uloskäynti oli kivien tukkima. Siitä pääsi vain vettä läpi.
Matoro oli alhaalla kammion pohjilla kahlamassa. Hän yritti siirtää kiviä pois uloskäynnin luota, mutta ne tuntuivat olevan liian raskaita. Vesi nousi nopeaan tahtiin ja kohina häiritsi keskittymistä. Pimeys haitatsi näköä ja vesipärkseet tuhosivat näkyvyyden yökiikarin kautta. Matoro pystyi pitämään hengitystään suhteellisen pitkään, mutta haavoittuneena ja väsyneenä toimiminen oli huomattavasti hankalampaa.
Toa haukkoi henkeään ja sukelsi jälleen. Hän yritti tarrata kiviin ja saiksin yhtä siirrettyä, mutta veden imu oli turhan voimakas. Hän joutui pian palaamaan pintaan haukkaamaan happea. Hän mietti oliko Marionetti kadonnut kuvasta kokonaan, mutta siirsi taas ajatuksensa hengissä pysymiseen. Vesi helpotti kipua hänen toisessa kädessään, mutta siitä vuosi silti verta ikävän näköisesti veteen.
Matoro huokaisi noustessaan pintaan. Vettä oli jo nelisen metriä ja katoo läheni koko ajan. Hän päätti uida vaivalloisesti Atheonin patsaan luo, ja ottikin kiinni sen ainoasta veden päällä olevasta osasta, päästä.
Hän koitti saada ajatuksiaan toimimaan, mutta kaikki oli liian sekavaa.
Toa yritti ladata käteensä elementti-energiaa, mutta huomasi käyttäneensä kaiken ylhäällä. Hän keskittyi imemään ympäristöstä kylmyyttä voimakseen, ja veden lämpötila nousi nopeasti kuumaksi. Toa keräsi saamaansa voimaa käteensä ja sukelsi. Matoro ui ovea kohti, ja ampui elementaalienergiallaan kivikkoa.
Sitten jotain liikahti hänen takanaan. Matoro tunsi poltteen ja näki miekan telvan mahansa läpi. Toan suu avautui väkisin tuskanhuutoon hänen yrittäessä pintaan, mutta miekka liikkui nopeasti ylöspäin lävistäen Matoron vartalon rintaan asti. Toan liikkumaton ruumis irtosi Marionetin miekasta kuin hidastettuna ja veri muutti veden hitaasti sameaksi.
Marionetti liikahti sivuun ja katosi näkyvistä.
Tunnelin päässä näkyy valoa
Pitkä, synkkä tunneli
Käsi
Syöksy usvan läpi
Tunneli hajoaa
Valo katoaa
Kylmää