Bio-Klaani Jopa Klaanin kellarikerroksista kuului selkeästi massiivinen räjähdys vain vähän matkan päässä Klaanista. Kaikki olivat silloin varmoja, että Klaani oli saanut ratkaisevan iskun. Suuri mutta matala kellarisali oli tupaten täynnä matoraneja. Himmeät valot paistoivat katossa. Huone oli kuuma ja tunkkainen. Kaikki matoranit odottivat hengitystä pidättäen Paacon seuraavaa tiedotetta. Klaanin keskusradiosta kuului reaaliajassa tietoa tilanteesta. Joskus … Jatka lukemista Ilmatorjuntaa miekalla
Avainsana-arkisto: Matoro
Paljastuksia pommituksen alla
[spoiler=Alkuun]Minun käsialaani ovat kohdat Killjoyn ja Tawan kanssa (Tawan avustaessa oman hahmonsa kanssa) ja Keetongu ja Matorot hoitivat muun.[/spoiler] Bio-Klaani, Tornikahvila Laivasto pilotti Ämtur siemaili mausteista teekupillista Tornikahvilan pehmeällä sohvalla ja katseli suuresta ikkunasta pohjoiseen, missä Ämkoo-vuoren silhuetti nousi tummia pilviä vastaan. Kahvila kuului Klaanin ympärillä olevan kylän kalleimpiin, mutta Ämtur oli päättänyt palkita itsensä … Jatka lukemista Paljastuksia pommituksen alla
Saraji ottaa chillisti
Bio-Klaanin kahvio Ruki täräytti kolme tuopillista valkoista juomaa pöytään ja työnsi niistä yhden Sarajille ja yhden Creedylle. Hän nosti omansa suoraan suulleen ja veti pitkän kulauksen iskien tämän jälkeen tuoppinsa tarpeettoman lujaa pöytään: Noh, onko hän aina noin vieraanvarainen? Saraji hymähti ja veti tuoppinsa lähemmäksi itseään. Hän oli jäänyt tuijottelemaan nurkkapöytään, jossa istui Matoro yhdessä … Jatka lukemista Saraji ottaa chillisti
Kapteeni saa puujalan
Hämärä paikka, erittäin hiton hämärä. Kertojakaan ei ole varma missä on. Punamaskinen kädetön merirosvomatoran heräsi keskellä kivikatua rommipullo kädessään. Hän nousi ylös, ja katsoi ympärilleen. Sen jälkeen hän katsoi jalkoihinsa. ”AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA”, huuto kaikui koko saarelle. Matoran huomasi, että hänellä oli puujalka. ”Jardirt. Hipit. Matoro. Bioklaani. Kosto. Grhmprgrmhr..”, Kapteeni Notfun lähti nilkuttamaan katua pitkin jupisten jotain … Jatka lukemista Kapteeni saa puujalan
Kahviossa Nurukanin ja Delevan kanssa
Bio-KlaaniKahvio Kahviossa, tuossa Klaanilaisten jalossa ajanviettopaikassa, oli juotu jo monta kierrosta kuumia kaakaoita ynnä muita Klaanin perinnejuomia. Iloinen puheensorina vallitsi Kahviossa, kun väki siirtyi sinne pikku hiljaa päivän askareilta. Ilta oli vilkasta aikaa. Eräässä nurkkapöydässä istuivat myös Matoro sekä kaksi Umbran tiimin Toaa, Nurukan ja Deleva.Taisteluja nähnyt viisas ja vanha maan toa ja tämän puoliksi … Jatka lukemista Kahviossa Nurukanin ja Delevan kanssa
Bladis pesee hampaat
Bio-Klaani Bladevezon heräsi muhkuraiselta pediltään. Hän oli nukkunut yönsä todella huonosti, nähden painajaisunia Mafia Pommista ja syvällä linnoituksen tyrmissä piileskelevästä matatu-pedosta. Skakdi venytteli käsiään, venytteli metallisia sormiaan ja huomasi erään asian. Yhdessä sormista koreili punainen lanka, joka oli kääritty rusetille. Bladis ihmetteli ääneen, mikä kumman naru se oli, mutta ajatteli ettei se ole kovin tärkeää, … Jatka lukemista Bladis pesee hampaat
Deltan temppeli 57: Klaanilaisten kotiinpaluu
Nimdan saari Skakdien leirissä saaren pohjoispäädyssä vallitsi kireä tunnelma. ”Hittolainen, eikö saarella tosiaan ole ainuttakaan purjehduskelpoista alusta?” skakdi puheli tuohtuneena leirinuotion ääressä. Toinen skakdi huikkasi jotakin epämääräistä juomaa ja kirosi itsekseen.Gaggulabiolle oli lähetetty radiolla viesti tilanteesta ja sieltä oli luvattu, että kyyti saapuisi parissa päivässä. Se aika olisi vain odotettava. ”Kammiossa ei ollut sirua”, musta-asuinen … Jatka lukemista Deltan temppeli 57: Klaanilaisten kotiinpaluu
Deltan temppeli 56: Pakkomielle kasvaa
MeriSkakdien laiva Laiva oli matkannut koko päivän yhtämittaisesti. Luoviminen pois Pohjoisen Mantereen karikkoisilta vesiltä oli onnistunut varsin mainiosti, ja nyt heillä oli suora kurssi kohti Klaania. Matoro nojasi laivan keulakaiteeseen. Toa kurkoitti itseään eteenpäin nähdäkseen rauhallisen meren. Hänen unirytminsä oli mennyt totaalisen sekaisin viime aikojen tapahtumista. Pitkä matka. Nuket. Ei Nimdaa. Sekavat muistot.Käden menetys. Se … Jatka lukemista Deltan temppeli 56: Pakkomielle kasvaa