Kepe istui suurella kivellä hiekkatien reunassa, reppu selässään, toppatakki päällään. Kello lähestyi kahtatoista, mutta silti oli hyvin kylmä ja oli niin sumuista, ettei parinkymmenen metrin päässä ollutta puuta tahtonut erottaa.
Viimein Snowie Make perässään ilmestyi porteilta. Tällä oli mukanaan myös täysi varustus (joskin äärettömän huonokuntoinen sellainen). Vaikka matka suuntautui yksinomaan heidän kotisaarelleen, siitä ei tulisi lyhyt eikä helppo.
”Sinulla on kummallinen käsitys aamunkoitosta”, Kepe aloitti.
”Täytyyhän sitä saada nukkua. Ja tankata matkaa varten. Ja nukkua päälle vielä vähän lisää”, luminen olento vastasi.
Kepe kohdisti katseensa moderaattoriin. ”Make, oletko varma tästä? Tästä huviretkestä tienpientarelle voi tulla yksi vaarallisimmista matkoista joille kukaan klaanilainen on kuunaan lähtenyt.”
Tämä nyökkäsi melko varmana.
He lähtivät tarpomaan tietä. Kolea ilma pisti kasvoihin. Matka eteni jo alkumetreillään hitaasti. Kukaan ei sanonut sanaakaan, kunnes Snowie tavalliseen tapaansa rikkoi hiljaisuuden.
”Tuota, Kepe. Miksi olet noin hiljainen?”
”Näin eilisiltana jotain mitä en olisi tahtonut nähdä.”
”Verstaaseen ja kautta tai Nimdaan liittyen?”
”Ei. Johonkin muuhun”, Kepe töksäytti lopettaen keskustelunalun.
Tie haarautui. Vanha, puinen tiekyltti osoitti vanhalle ja huonokuntoiselle kinttupolulle Ämkoon vuorelle. He kääntyivät sille. Kuurainen hiekka narisi heidän jalkojensa alla. Maa alkoi hyvin pian kohota ylöspäin, kohti jäistä vuorta.
”Minne me tarkalleen ottaen olemme menossa?” Make kysyi.
”Pieneen Ko-Huna-Koron kylään vuoren rinteellä lähellä huippua. Se on tosin vasta ensimmäinen etappi. Käymme läpi jokaisen matoranien asuttaman alueen saarella. Joudumme kulkemaan jonkin matkaa Nazorakien maiden läpi jatkaessamme myöhemmin saaren toiselle laidalle.”
”Entä miksi kuljemme jalan?”
”Meidän täytyy herättää mahdollisimman vähän huomiota. Emmekä tiedä miten Pimeimmän Klaaninsaaren asukit suhtautuisivat mihinkään ratsua monimutkaisempaan laitteeseen.”
Heidän kulkiessaan yhä korkeammalle pakkanen kiristyi ja lunta alkoi sataa taivaalta. Jään toaa ja lumenkaltaisesta aineesta koostuvaa otusta tämä ei haitannut niin paljon kuin tulielementtistä, eläimellistä moderaattoria.
”Olemme pian perillä”, Snowie totesi osoittaen kaukana lumipyryn keskellä kallionkiellekkeen reunalla juuri ja juuri näkyviä iglunseiniä.
Snowie istui käytävän lattialla, Verstaan laboratorion oven vieressä. Hän nojasi seinään, ja napsutteli sormillaan laiskasti vihellyksensä tahtiin. Lumiukko oli päättänyt tulla kohtaamispaikalle jo hyvissä ajoin, ja löikin päänsä sisällä pientä vetoa, kumpi tulisi ensin, Kepe vaiko Make.
Siinä odotellessaan hän huomasi Matoralaisen kävelevän risteävää käytävää pitkin heitellen maahan paperilappusia. Hoi! Snowie huudahti tummansiniselle pikkuhahmolle. Mitä puuhaat?
Ga-Matoran kääntyi puhuttelijaansa kohti, ja vastasi valkoiselle, käytävällä retkottavalle hahmolle kallistamalla päätään kysyvästi.
Niin juuri, sinä siellä Snowie jatkoi. Tulepas käymään.
Vaikka Snowman ei millään lailla kuuluntkaan Klaanin johtoportaaseen, tunsi hän vastuukseen tehdä voitavansa Klaanin hyvinvoinnin kannalta. Hän oli kuulunut järjestöön jo sen melko varhaisista ajoista lähtien, ja velvollisuudentunto oli vain kasvanut ajan myötä.
Sitä paitsi roskaaminen on ruma tapa.
Kun kasvoillaan suurta Komauta kantava, melko siro, mutta kovapintaisen näköinen Matoralainen oli parin metrin päässä lumiukosta, Snowie avasi taas suunsa. Öh, onko noilla papereilla joku oikeakin tarkoitus, vai- On.
Snowman yllättyi Matoralaisen tylystä vastauksesta. Tuota, hienoa, ettet roskaa ihan vain roskaamisen riemusta. Et vissiin tahtoisi kertoa, miksi sinä nä- Ga-Matoran tyrkkäsi tekstillä täytetyn paperinpalan lumiukon käteen. Snowie silmäili sitä hetken, ja käänsi sitten katseensa Matoralaiseen. …öh. Tämä on aika rajua settiä, oletko varma, että on ihan hyvä idea heitellä näitä ympäriinsä? Sananvapaus. Niin, joo, mutta… Snowie aloitti, mutta keskeytti sitten hetkeksi kootakseen ajatuksensa. Hei. Kerropas minulle, mikä nimesi on? Neqetta. Noh, Neqetta, oletko kirjoittanut tämän itse? Olen. Kerropas. Mikä sai sinut kirjoittamaan tällaista tekstiä? Mietipä sitä. Eikun ihan tosissaan. Tämä on aika vakava asia, miksi sinä- Lue se ääneen.
Snowman katsahti tylyä Ga-Matorania kummasti, mutta nosti sitten paperin eteensä, ja avasi suunsa: Klaanilaiset. Meidän on lopetettava tykkänään tämä ’Nimdan’ sirpaleiden metsästyksen tukeminen. Miksikö? Miksi ei, sanoisin. Etsimme niitä vain, koska Adminit ovat näin meille sanoneet. Järjestömme johtajat siis tahtovat kerätä yhteen tämän superaseen palaset tuhotakseen sen. Kuinka uskottavalta tämä kuulostaa? Kaikki muutkin osapuolet tässä sodassa aikovat käyttää sitä, miksi olettaisimme Adminien hankkiutuvan siitä eroon?
Snowie piti pienen paussin, ja oli kommentoimassa tekstiä Matoralaiselle, kun sininen hahmo kuitenkin vaiensi hänet jäätävällä katseella. Jatka lukemista. Snowie käänsi katseensa jälleen papereihin, ja jatkoi. Kuinka suurella varmuudella luotamme tähän nelikkoon? Kuuluuko ’totuuden ääni’ kenties Visorakille? ’Elämän Viejät’, jotka ovat ajaneet muita lajeja sukupuutton. Kuinka monet teistä, arvon klaanilaiset, ovat edes puhuneet tälle Visokille kasvotusten? Tai kenties Guardian? Luotammeko sotaisan historian omaavaan Skakdiin, joka ei edes käytä oikeaa nimeään? Snowman katsoi Ga-Matorania oudoksuen, mutta ei enää koettanut kommentoida lukemaansa, vaan jatkoi. Ja kaikista pahimpana tämä Ämkoo. Onko hän Toa? Onko hän osin makuta? Hän on enemmän poissa kuin paikalla, ja huhu kiertää, että hän vihaisi meitä klaanilaisia. Tawa on ainoa, joka vaikuttaa edes etäisesti luotettavalta. Yksi neljästä ei siltikään ole hyvä saldo. Onko meidän todella annettava moisten käskyttää meitä keräämään asetta? Kenties koko universumin voimakkainta asetta, ja me olemme etsimässä sitä heille. Adminit väittävät tuhoavansa sen, mutta voimmeko ottaa sen riskin?
Snowmanin päästyä paperin alalaitaan, hän taitteli arkin laukkuunsa. Kuules, Neqetta. Mistä sinä sait päähäsi kirjoittaa tällaista? Etkö muka ole itse miettinyt samaa asiaa? En.
Ga-Matoranin kovapintainen tuijotus ja itsevarma olemus alkoivat hieman rakoilla Snowmanin rauhallisen luottamuksen kohdatessaan. Lumiukko jatkoi puhettaan. Enkä minä sitä paitsi usko, että sinäkään olisit saanut tällaista päähäsi ilman hyvää syytä. Ihan oikeasti, mistä sinä sait idean kirjoittaa tämän? Ga-Matoran päätti, että valkoisen hahmon kanssa oli turha väitellä. Sininen hahmo kaivoi pienestä repustaan uuden paperin, ja ojensi sem Snowmanille.
Lumiukko lukaisi tämän paperin läpi. Sen sisältö oli samantyyppistä, mutta kieliasussa oli jotain mätää. Aivan kuin sen kirjoittaja ei puhuisi äidinkielenään matorania. Teksti oli kuitenkin vaikuttavaa, ja sen kirjoittaja selvästikin hallitsi kirjoittamisen. Mistä löysit tämän? Snowman ihmetteli. Näitä oli pihalla muutamaa kappale. Ajattelin, että tämän kirjoittaja on hoksannut jotain fiksua, ja ajattelin jatkaa hänen aja- Niin, mutta sinulla ei ole aavistustakaan, kuka tämän on kirjoittanut? On tässä alalaidassa allekirjoitus.
Neqetta osoitti sormellaan Snowien pitämää paperia. Siinä luki kolme numeroa.
Klaanin käytävät Oli lähes valotonta ja toa vielä tarkisti ajan seinällä olevasta kellosta: kyllä, keskiyö.
Hän käveli kohti aulaa, portit olivat kiinni öisin niin, että ne saisi auki ulkoa vain passeilla. Toa alkoi kiivetä epätavallisen sulavasti lähes suoraa lamppujen täyttämää seinää pitkin, koska porttien avaamisesta tuleva meteli olisi ollut korvia huumaava, ja rikkoi tiensä kattoikkunasta kadoten pihamaalle. Make oli viettänyt tämänkin yön kahvilassa ja näin ollen seurannut Gekkoa. Nyt hänen ilmeensä oli melko tyrmistynyt. Kesti hetken ja pienen kolauksen kuuluessa jättiläinen tipahti rikkomastaan kattoikkunasta lattialle ja Make ehti piiloutua juuri ja juuri saapuneelta Gekolta. Valkoinen toa liikkui kävellen kohti omaa huonettaan.
Kas näin, nyt pitäisi saada jotakin irti niistä papereista, täällä on sanoinkuvaamattoman tylsää,Valkoinen toa saneli itsekseen.
Mitä himskattia tuo oikein…, Make istui pohdiskellen nurkassaan.
Yhä leivoksen maun suussaan maistava Snowie pysähtyi. Hän mietti hetken huomista päiväänsä ja äskeistä keskustelua.
Matka tiedossa. Vaarallinen matka, ja olen lähdössä sinne kahdestaan Kepsukan kanssa.
Ahdistunut Make, joka kaipaa tekemistä. Tahtoo tuntea olevansa hyvä ja tekevänsä hyvää.
Lisäksi Make voi tarpeen tullen niin sanotusti vetää pahiksia turpaan.
Hän käännähti ympäri, ja huomasi puolirahin moderaattorin loittonevan selän. ”Maakeee.” ”Hm?”
Make huomasi Snowmanin harppovan häntä kohti pimeällä käytävällä. ”Make, toveri. Et sattuisi kaipaamaan tekemistä?” Moderaattori vastasi kohottamalla hieman kulmiaan. ”No, katsos”, Snowie aloitti. ”Minä ja Kepe olemme ikään kuin lähdössä reissulle huomenna. Ja suoraan sanottuna, se voi olla vaarallistakin. Jos sinulla ei ole muuta tekemistä, niin voisit olla hyvä lisä joukkioomme. Plus, porukassa on aina hauskempaa, vai mitä?” Make mietti hetken, ja avasi sitten suunsa. ”Kerro lisää.”
Bio-Klaanin linnake
Hans, Plaploo ja Jarp seisoivat kaikki paikallaan. He siirsivät katseensa sähköpulssinjäljittimestä oveen, jonka edessä seisoivat. Sitten taas laitteeseen. Ja sitten oveen. ”Ei tämä voi olla totta…” ”Se, se on. Laitteeni ei valehtele!” ”Mutta että tämän oven takaa. Ei se voi…” ”Sen täytyy.” ”Mutta, tämähän on kamalaa. Jos paha on päässyt tuonne…” ”Mitä me voimme tehdä?” ”Nyt oikeasti, haetaan joku paikalle!” ”Ei, tämä saattaa paheta hetki hetkeltä. Nyt mennään sisään!”
Klaanin linnake Toa nousi sängystään, hän ei saanut unta, hän tunsi pakottavaa tarvetta tehdä jotain ja lähti siksi vaeltamaan pilkkopimeille käytäville. Make tuli häntä vastaan. ”Öhm…”,Punainen olento sanoi yllättyneenä. Gekko kuitenkin käveli rauhassa hänen ohitsensa, ja kun kukaan ei ollut näkemässä hän ryntäsi kahvioon. ja vei lähes kaiken syötäväksi kelpaavan ja käveli autuas ilme kasvoillaan takaisin huoneeseensa. Hän rupesi raapustamaan jotain seinälle, ne näyttivät merkitsevän päiviä, mutta mitä tarkoitusta varten?
Salamat pauhuvat synkkien pilvien seassa. Sadepisarat piiskaavat maata poikkeuskellisella voimalla. Matoranit juoksevat ympäriinsä pakokauhun vallassa. Moni yrittää auttaa loukkaantuneita. Turhaan. Kaikkialla on tulta. Ja savua. Jopa höyryä. Helvetin liekit höyrystävät pisarat ennen kuin ne ehtivät sammuttaa palavien telojen kattoja. Punainen hahmo seisoo tuhon ja sekasorron keskellä. Se nostaa katseensa pois olemattomiin palavasta maasta. Se tuijottaa oransseilla silmillään poispäin juoksevaa Matorania. Se avaa suunsa. Tulimassa alkaa syöksyä matorania kohti…
Make aukaisi silmänsä. Hän nousi hätkähtäen ylös. Hetken järkytyksen jälkeen hän pyyhkäisi hikeä otsaltaan. Mitä nämä painajasiet merkitsivät? Miksi ne olivat ilmestyneet hänen uniinsa? Miksi… Make näki pian silmissään Snowmanin tyhjän katseen. Tosin eihän se Snowmanin ollut. Riivatun lumiukon suusta tulleet sanat häiritsivät häntä yhä…
Make käveli pimeän Klaanin käytävillä. Oli lähes pimeää. Taivaalla loistava kuu ja muutamat linnakkeen pihan valot valaisivat paikkaa ikkunoiden lävitse. Maken mieli oli tyhjä. Hän ei tiennyt, mihin oli menossa. Lopulta hän erehtyi katsomaan viereiseen oveen; ”Kahvio”. Make katsoi oven alaosaan. Huoneen puolelta kajasti valoa. Siellä siis oli joku. Make avasi oven. Kirkas lamppu oli päällä. Missään ei kuitenkaan ensisilmäykseltä näkynyt ketään. Pian Make havaitsi valkoisen hahmon istumassa pyöreän pöydän äärellä. Make tunnisti hahmon pian. Snowman. Hän koki oudon väristyksen katsoessaan Snowieta silmiin parasiittitapauksen jäljiltä. Lumiukko veti katseensa pois lukemastaan lehtisestä kääntäen katseensa Makeen.
”Kas, Make. Iltoja. Sinäkin hereillä tähän aikaan, vanha yökyöpeli”, Snowie aloitti hilpeästi, mutta vaihtoi pian äänensävyään huomattuaan Maken ahdistuneen ilmeen. ”Öh, tuota, jokin vialla?”
Make veti naamalleen lievän hymyn ja vilkutti Lumiukolle. Hän katseli ympärilleen. Kahvio oli vielä melkoisessa remppakunnossa. Kukaan ei ilmeisesti ollut juuri käynyt siellä Yö Kauhun jälkeen Pian hän kiinnitti huomionsa Snowmanin edessä olevaan, puoliksi syötyyn leivokseen. ”Niitä saa tuolta”, Lumiukko viittoi tiskiä kohti. Make käveli tiskin luo. Siellä ei ollut ketään. Ilmeisesti työntekijät olivat vielä hermolomalla ja osa tarjoiltavista ruoista näytti pahasti pilaantuneelta. Make katsahti kohti kasaa outoa, mädäntyneissä väreissä kylpevää mössöä. Hetken hänestä tuntui, kuin se olisi ärissyt hänelle. Pian Make nappasi pienen muffinsin käpäläänsä ja talsi Snowmanin pöydän luo, istuutuen tuolille.
Lumiukko laski oman leivoksensa pöydälle, ja katseli hetken vaitonaisena Maken tämän hotkiessa ahnaasti omaa evästään. Puolirahi moderaattori oli aina ollut Snowiesta vaikeasti arvioitava tyyppi. Päällisin puolin Make vaikutti niin usein tyytyväiseltä, mutta lumiukko tiesi, ettei näin ollut. Täytyi olla rankkaa omata rahin voimakkaat vietit.
”Make?” hän kysyi.
”Mmh?” punainen moderaattori reagoi kysymykseen muffinssia yhä suussaan.
”Onko… Onko sinulla jotain, mitä tahtoisit jakaa minulle?”
Make muuttui hetkessä vaisuksi. Hän veti hitaasti leivoksen jämät suustaan, laskien ne pöydälle. Puhdas ja kiiltävä pöytä tahriintui ikävästi murusista ja kuolasta. Make nielaisi. Muffinin syöty puolikas liukui ruokatorvesta hänen vatsaansa.
”Itse asiassa”, Make aloitti vaisusti. Lumiukko osasi aavistaa synkkää asiaa tulevan… Make alkoi kertoa painajaisistaan. Siitä, kuinka hän tunsi vain yhtäkkiä ilmesyneensä tähän maailmaan tyhjästä, ilman päämäärää. Tai mitään tarkoitusta elämälleen… Sellaista ei muistele mielellään. Se tuntui kuitenkin sekä ahdistavalta että helpottavalta. Snowie kuunteli tarkasti Maken kertomuksia. Snowman ei ollut koskenutkaan leivoksensa jämiin, vaan oli täysin keskittynyt kuuntelemaan ”korva” tarkkana ystävänsä puheita.
”Tuo kaikki on kuitenkin kaukana siitä kaikesta kamalasta, mitä tein”, Make lopetteli kertomustaan vaisusti. ”Hennotko kertoa, mitä+”, Lumiukko kysähti varovasti. Moderaattorirahi alkoi näyttää selvästi ahdistuneelta. Make hätkähti. Pian se kaikki palasi hänen mieleensä. Sekasorto. Kauhistuneet Matoranit. Kaaos. Kaikkialla minne hän menikin…
”Ei”, Make tokaisi ahdistuneena. Hiki valui hänen otsaltaan. Hän hengitti raskaasti. ”En voi. Se on liian kamalaa.” Snowman päätti olla utelematta asiasta enempää.
”Se vaikutti minuun suuresti”, Make jatkoi, rauhoittuneempana. Yritin peittää sen kaiken päättämällä, että olen, mikä olen…” Make suuntasi katseen käteensä, ja sitä kautta sormiinsa. Hän vetäisi niissä olevat kynnet esiin, puoliksi tahtomattaan. Snowmanin symbiootin vallanneet kasvot palasivat hänen mieleensä. Tyhjät silmät katsoivat häntä pilkkaavasti. Suu virnisti ilkeästi. ”…”Yksinkertainen Rahi”…”
Snowie katsoi Maken käsiä. Sitten hän siirsi katseensa ystävänsä silmiin.
”Make. En voi väittää, että ymmärtäisin, miltä sinusta tuntuu” Snowie aloitti Maken hengittäsessä kiihtyneesti. ”Mutta en usko, että olet hirviö.”
”Mutta.. Mutta…” Make tuskaili ”Katso näitä!” Hän heilutteli teräväkyntisiä käpälöitään Snowien edessä.
Lumiukko reagoi tarttumalla Makea käsistä ja odottamalla. Klaanilaiset katsoivat toisiaan silmiin. Make rauhoittui. Pian hän veti kyntensä sisään. Snowie hymyili, ja avasi suunsa.
”Mutta katsopa taas tuotakin. Sinulla on kynnet, kyllä, mutta osaat olla käyttämättä niitä.” ”Siinä se onkin. En tiedä osaanko.” ”Hyvin se kävi nytkin.” ”Sinä autoit minua. Sinä rauhoitit minua. Yksin, se ei ole helppoa. Joskus mietin, onko se mahdollistakaan.” ”Ehkä sen ei tarvitsekaan olla. Turha meidän on määritellä itseämme sen perusteella, keitä olemme. Minusta on paljon parempi määritellä itsemme sen mukaan, kenen kanssa olemme.”
Lumiukko irrotti otteensa Maken käsistä, ja poimi taas leivoksensa. Hän työnsi loput siitä suuhunsa kerralla, ja mutusteli hetken. Sitten Snowie nousi, ja vei lautasensa tiskille pinoon muiden likaisten astioiden kanssa.
Hän kääntyi Makea kohti, ja hymyili. ”No, öitä, minun pitänee tästä painua nukkumaan. Kaikenlaista puuhailtavaa huomenissa.” ”Joo, öitä.”
Make jäi kahden muffinssinsa kanssa, ja jäi miettimään Snowien sanoja. Tällä kertaa kuitenkin oikean Snowien, ystävänsä, sanoja, eikä pahuuden närhen riivaaman Snowien lausumia. Make hymyili hieman.
[spoil]Snowie kirjoitti puolet, kiitokset hänelle.[/spoil]
Make seisoo kylän keskellä. Keskellä kauhua ja pelkoa täynnä olevia Matoraneja.
”Herranjesta! Mikä tuo on!?”
”Pysy poissa!”
”Varokaa! Se lähestyy! Tulta!”
”Sinulla on paljon unia, peto.” Symbiootti tuijotti Makea virnistäen Snowmanin tyhjillä silmillä.
”Pyydän, vie mitä vain, älä satuta minua!” Ga-matoran tärisee kauhusta Maken jalkojen edessä.
”Tehkää joku jotain!”
”Paljon painajaisia…”
”Pysäyttäkää se! Se tappaa hänet!”
”Napatkaa! Kuristakaa se!”
”Paljon painajaisia. Paljon asioita, joita et ymmärrä.”
”Lahdatkaa se peto!”
”Paetkaa henkenne edestä!”
”Kummajainen. Tulilisko. Friikki.”
”APUA! AUTTAKAA!”
”Se raateli hänet! SE RAATELI HÄNET!”
”Yksinkertainen rahi…”
Make huudahti. Hän aukaisi silmänsä. Pain hän huomasi tuijottavansa kattoa. Hän käänsi katseensa viereiseen sänkyyn. Hän oli ilmeisesti pudonnut siitä. Hän päätti kavuta sille takaisin. Hän sulki silmänsä, yrittäen nukahtaa. Hiki valui hänen otsaansa pitkin…
[spoil]Lähinnä Maken hahmon herättelyä. Nyt menen oikeasti nukkumaan –>[/spoil]
[spoiler=SnorpGurp-Allianssi tiedottaa:] Teimme tämän käytännössä puoliksi.[/spoiler]
Admin-siiven kokoustila
”OTTAKAA SE POIS!”
Vertahyytävä kiljaisu tuli Kepen suusta. Kyseinen suu oli kiljuntahetkellä osittain jonkin mustan ja muodottoman peitossa. Groteskin loisen lähdettyä lentoon kokoustilassa oli räjähtänyt pienimuotoinen kaaos. Lintumainen pimeyden olento oli tähdännyt alkuperäisen suunnitelmansa mukaan Tawaan, mutta akrobaattinen sähkön Toa oli ollut liian nopea loiselle. Nyt parasiitti roikkui Kepen kasvoilla pidellen tästä kiinni pitkien linnunjalkojensa terävillä kynsillä ja tunkien päätään Kepen naamion suuaukosta sisään. Kepe sinkoili ympäri huonetta yrittäen epätoivoisesti repiä hirviömäistä lintua kasvoiltaan.
Loisen alkuperäinen isäntä, Snowman, makasi vielä sängyllään liikkumattomana ja silmät kiinni. Kaiken kaaoksen keskellä valkosinipunainen lääkintä-Toa Kupe tutki Snowien elintoimintoja ja sai huojennuksekseen huomata, että lumiukko oli vielä elossa. Hoitaja-matoran puolestaan suojautui parhaansa mukaan Kupen taakse ja vaikeroi hiljaa.
Make suoritti valtaisan loikan kohti villisti pyörivää Kepeä, ja huitaisi väkivaltaisesti kädellään parasiittia. Se irrotti otteensa tiedemiestoasta, ja lennähti huoneen kattoon. Lintumainen iljetys liiteli ympäri huonetta, tiputellen välillä sysimustia sulkia. Ne kuitenkin liukenivat tummaksi mönjäksi maahan osuessaan.
Tawa sinkautti kädestään sähkönpurkauksen, joka ei kuitenkaan osunut nopeaan kohteeseensa. Huoneen kattoon kärventyi pieni reikä sähkön voimasta, ja Klaanilaiset heittivät itse kukin omia elementaalihyökkäyksiään kohti parasiittia. Musta lintu liikkui kuitenkin aivan liian nopeasti, ja sekasortoisessa tilanteessa se teki äkkinäisen käännöksen kohti Tawaa.
Keltainen Toa sukelsi ketterästi sivuun, ja käännähti juuri parahiksi kohti parasiittia kierähtääkseen pois uuden hyökkäyksen alta. Tällä kertaa tilannetta tyynesti tarkkaillut Same syöksähti tuulen lailla eteenpäin, ja heilautti viikatettaan. Kukaan ei nähnyt osumaa, mutta kaikki Klaanilaiset näkivät linnun mustan muodon viipaloituvan kahtia.
Toinen palasista kieri Kepen jalkoihin. Hän poimi sen käteensä, ja huomasi olevansa kolmen punaisen silmän tuijotuksen kohteena. ”Öh. Tämä taitaa olla sen siipi.”
Tawa ja moderaattorit kokoontuivat toisen palan ympärille. Se oli yksisiipinen ja liikkumaton närhi, jonka kuvottavat jalat sojottivat kattoon. Luonnottoman linnun pitkien ja laihojen jalkojen päissä seisovat terävät kynnet olivat puristuneet tiukasti yhteen sen viimeisellä hetkellä. Moderaattorit ja Tawa kumartuivat yksi kerrallaan katsomaan olentoa lähempää. Vielä kasvojaan yhdellä kädellä pitelevä Kepe lähestyi närhen putoamiskohtaa huomattavasti varovaisemmin kuin piiloutuen huomaamattaan moderaattorien selän taakse. ”Elääkö se?” Kepe kysyi. Make oli jo tökkäämässä testiksi parasiittia rahimaisella sormenkynnellään, mutta Samen suuri valkoinen koura pysäytti hänet. ”Älä. Se voi huijata.”
Make vilkuili lintua epäluuloisena. ”Miksiköhän se näyttää ihan nä…” ”Älä”, Tawa keskeytti. ”…älä mitä?” ”Älä sano sitä sanaa.” Same kääntyi Tawaa kohti. ”Mitä sanaa?” ”N-sanaa”, Tawa kuiskasi. ”Miksen?” Make kysyi hämmentyneenä. ”Koska se on typerä”, Tawa sanoi tympeänä. Make nyökkäsi hitaasti. Tawa nousi ylös ja otti muutaman askeleen kohti sänkyä, jolla vähitellen heräilevä Snowman makasi. Make, Same ja Kepe kuitenkin vahtivat liikkumatonta parasiittia tiiviisti. Tawa nappasi metallisen elintoimintoskannerin Kupen kädestä ja asteli takaisin parasiitin luo. Hän ojensi näytöllisen laitteen kyljessä olevan johdon Samelle, mutta piteli itse skanneria kädessään, nollaten parilla napinpainalluksella sen Snowmanista saamat lukemat. Same avasi johdon päässä olevat pihdit ja kytki ne kirurgisen varovaisesti kiinni parasiitin kaulaan. Tawa painoi nappia ja skannaus käynnistyi.
Napinpainallusta seurasi pitkä hiljaisuus. Lääkintäskanneri piipitti tasaisesti ja Tawa ja hänen taaksensa kerääntyneet Kepe, Kupe ja lääkintämatoran katsoivat lukemia Tawan olan yli. Same ja Make halusivat kääntyä katsomaan, mikä lukemissa kiinnosti, mutta tiesivät Tawan käskeneen heidät pysymään vartiossa. Pian Tawan katse laajeni. Hänen silmänsä olivat suorastaan jäätyneet skannerin näyttöön. Pian Kepe, Kupe ja hoitaja-matoran huomasivat samat tulokset. Kaikista voimakkaimmin viestiin reagoi hoitaja-matoran, joka näytti päättäneen vaihtavansa alaa. Make huomasi reaktiot ja hätääntyi hieman. ”Mitä? Mitä nyt?”
Tawa ei vastannut. Hän laski skannerin käsistään ja katsoi välillä parasiittia. Sitten hän katsoi näyttöä. Siinä kohtaa, missä näytöllä olisi pitänyt olla lukemia loisen elintoiminnoista, toistui yksi ja sama viisikirjaiminen sana uudelleen ja uudelleen. KUOLE
”Tiedättekö”, Kepe sanoi puoliksi itselleen, ”minä korjasin tuon laitteen viat toissapäivänä. Sen eiii pitäisi tehdä tuota.” ”Sinunmmmmf vikashiiii”, Snowien puudutusaineiden turruttama ääni sanoi refleksinomaisesti. Kepe oli jo vastaamassa tähän, mutta ymmärsi, että puoliksi koomassa oleva väittelytoveri ei olisi kovin haastava vastustaja. Tawa sammutti skannerin ja laski sen lattialle. Hän kyyristyi lähemmäs parasiittia ja nielaisi. Tawa avasi suunsa ja mietti hetken. Hän aikoisi tehdä jotain, joka tuntuisi monelle äärimmäisen epäloogiselta tavalta suhtautua tilanteeseen. Hän yrittäisi neuvotella.
”Helei”, Tawa sanoi niin rauhallisesti kuin vain pystyi, ”kuka sitten oletkaan, kuulet varmaan.” Tawa luuli jo sammuttaneensa elintoimintoskannerin, mutta huomasi olleensa väärässä, kun kone päästi piipittävän sydänkäyrä-äänensä kuudesti. Kirjaimia ilmestyi taas ruudulle.
KUULEN
unesi
Make huomasi olennon vasemman jalan nytkähtävän hieman. Tawa ei kiinnittänyt huomiota liikkeeseen vaan yritti etsiä sanoja suuhunsa. ”Onko sinulla nimi? Voinko…kutsua sinua joksikin?”
ei
enää
Tawa nyökkäsi. Hän yritti vaikuttaa mahdollisimman ymmärtäväiseltä, vaikka vaistot sanoivat muuta. ”Voimme jättää sinut henkiin. Pyydän, kerro vain, mitä sinut käskettiin tekemään.”
Koneen piipitys jatkui. Tällä kertaa Kepe huomasi laskea sen tahdin sormillaan ja jäätyi hetkeksi huomatessaan jotain. Kepen mielessä oli kysymys, jonka hän olisi halunnut kysyä, mutta nyt ei ollut oikea hetki. Piipitys lakkasi. Neiti ei tiedä Valkoinen Kuningatar ei tiedä ei tiedä eikä ymmärrä
Tawa veti pitkään henkeä. ”Myönnän, että olet oikeassa. Siksi kysynkin. Pyydän, puhu meille.”
Käsky. noudatan
”Syö kuningatar.”
”Miksi herrasi haluaa tappaa minut?” Tawa kysyi aavistuksen hiljempaa. Piipitys tiivisti tahtiaan. Ei enkeli tappamisesta puhunut
neutraloiminenkin on vaihtoehto niin Lähetille tehtiin
”Kuka ’lähetti’?” Make kuiskasi. Tawa ei vastannut vaan näytti keskittyneen ruudun viestiin täysin. Same siirtyi Maken pään viereen ja puhui niin hiljaa kuin pystyi. ”Näitkö Ämkoon käden?”
mutta ei enkeli myöskään kieltänyt kuole
Sana ”kuole” alkoi jälleen toistua ruudulla. Parasiitin jalka nytkähti taas. ”Sinä et tapa enää ketään”, Tawa sanoi vankasti. Yksisiipisen pikkulinnun uhkauksiin oli vaikea uskoa.
Ehkä en enkeli sanoi, että joku muu haluaa sen kunnian
tiedät kuka Tawa hiljeni. Hän katsoi poispäin laitteen näytöstä ja uppoutui hetkeksi ajatuksiinsa. Tämän kymmenien sekuntien hiljaisen hetken keskeytti Kepe, jolla oli selvästi jotain tärkeää kysyttävää. ”…anteeksi, mutta tämä jäi vaivaamaan minua pahasti. Miksi närhi?” Tawa katsoi adminin suoraa käskyä rikkonutta teknikko-Toaa hieman tympeänä. Hän kuitenkin kääntyi takaisin kohti parasiittia, kun sydänkäyräskanneri puhui jälleen mekaanisella kielellään. Tarvittiin jotain jotain, jonka hän vastaanottaisi alitajuisesti ilman että ymmärtäisi sen ulkopuoliseksi
”…närhi”, Make sanoi ääneen kuin maistellen sanaa. ”Närhi”, Same toisti kuin vastauksena Makelle.
valkoinen ystävänne tykkää linnuista
Tarvittiin jotain, jonka hän luulisi omaksi ajatuksekseen
Tokkurainen Snowman nousi sängyssään hieman pystympään asentoon. ”Mmitä shiiiiielä tapahtmmmf?” ”Todistamme juuri, kuinka sinun mieleesi voi istuttaa valtavan demoninärhen, etkä sinä huomaa mitään”, Kepe palautti siirtämättä kuitenkaan katsettaan parasiitin mustasta olemuksesta.
Kupe kuitenkin painoi Snowien takaisin makuuasentoon, katsoen lumiukkoa tuimasti ja nyökäten hänen avonaista rintakehäänsä kohti. ”Ihamm pikhu juttmmf” valkea Klaanilainen aloitti, mutta vaikeni Kupen uuden, entistäkin äkäisemmän katseen alla.
Tawa kumartui varovasti vielä hieman lähemmäs mustaa lintua. ”Pyydän, kerro meille. Missä Visokki on?”
Älä huoli
Nauru pitää hänestä
hyvää huolta
”Tawa”, Same puhutteli johtajaansa. ”Pidä pää kylmänä. Se yrittää provosoida. Älä tee mitään tyhmää.”
Huomaako neiti edes
kuinka sen kädet puristuvat nyrkkiin
Make tarttui Tawaa olkapäästä, ja sanoi rauhoittavimmalla äänellään: ”Tawa, ota iisisti.”
Vai onko kysymys siitä
että neiti ei välitä
”Mmmftä siellä tapahtmhtuu?”
Onhan se toki ymmärrettävää
kun paras ystävä
ei ole enää paras ystävä
Tawa kumartui entistä likemmäs kohti yönmustaa parasiittia. ”Mitä teit Visokille?”
hih hih hih
Keltaisen Adminin kasvojen ja demonisen närhen ruumiin välinen matka pieneni hetki hetkeltä. ”Nyt, viimeisen kerran. Missä. Viso-” ”SKRIÄÄÄÄÄÄÄH!” Yhtenä mustana pyörteenä musta parasiitti syöksähti Tawan kasvoille. Admin lennähti syöksyn voimasta taaksepäin, ja kompastui selälleen lattialle. Hänen käsistään sinkoamat salamat eivät keskeyttäneet närhen kirkunan ja naurun sekaista huutoa.
Ilman halki suhahtava ja mustaan hirviöön osuva viikate sen sijaan lopetti naurun. Se lopetti myös närhen liikehdinnän, ja irrotti sen Tawan kasvoilta.
Same katsoi työnsä tuloksia: maassa retkottavat närhenpuolikkaat koettivat vielä hieman sätkiä, mutta pääosin ne näyttivät kovin toimintakyvyttömiltä.
Tawa tarttui Maken tarjoamaan käteen, ja nousi jaloilleen. ”Kiitos. Minä..” Maken kasvojen pieni hymy riitti hyvin vastaamaan Tawan häkeltyneeseen katseeseen. Pian Klaanin johtajan ilme kuitenkin palautui peruslukemille, ja hän asteli mustan linnun osasten luo. Moderaattorit, Tawa ja Kepe kokoontuivat parasiitinpalasten ympärille. Snowie koetti vielä hieman kurkotella, mutta lopetti taas tuntiessaan Kupen käden olkapäällään. Hoitajamatorankin uskaltautui esiin vuoteen takaa. ”Se… Se on nyt… Kuollut?”
Same työnsi hitaasti viikatettaan kohti loisen kahta irtonaista osaa, kun muut pysyivät hieman kauempana, mutta aivan yhtä valmiina toiminaan. Valkoinen moderaattori pisti hirviömäisen linnun molempia kappaleita vuorotellen viikatteensa terällä. Musta massa höllyi kuvottavasti maata vasten, mutta pysyi paikallaan. Olennon useat verenpunaiset silmät olivat nauliutuneet auki ja tuijottivat eri suuntiin. Make astui lähemmäs olentoa. ”O…onhan se kuollut? Oikeasti tällä kertaa?”
Kepe kohautti olkapäitään ja katsoi huoneen keskellä lattialla makaavaa näytöllistä laitetta. ”Voisimme tietty kokeilla elintoimintoskanneria. Jos Same ei olisi juuri rikkonut sitä…skanneriosaa.” Seuraavaan tapahtumaan Kepe ei ollut varautunut. Skanneri piippasi jälleen kuudesti, tällä kertaa hitaammin. Kupen silmät laajenivat ja hän kääntyi katsomaan. ”Ette ole tosissanne.”
Moderaattorit, Kepe ja Tawa seisoivat paikoillaan. Laitteen ääni kuului kaikkien korviin, mutta kukaan ei aluksi uskaltanut ottaa ratkaisevaa askelta sitä kohti. Lopulta Kepe ymmärsi velvollisuutensa ja asteli laitteen luo. Hän kyykistyi ja otti laitteen käsiinsä. Näyttöä sotkeva lumisade häiritsi viestin näkemistä, mutta ruudulla oli jälleen tekstiä. Tawa hätkähti hetken hiljaisuuden jälkeen omista ajatuksistaan. ”Mitä se viestii?” hän sanoi Kepelle, pitäen katseensa silti entisen loisen kuvottavissa palasissa. Kepe luki ruudun tekstiä itsekseen. Sumean näytön lukeminen osoittautui yllättävän vaikeaksi, mutta Toa kaivoi haarniskastaan pienen muistilehtiön ja kynän ja yritti tulkita tekstiä parhaansa mukaan.
Keskellä mielen pimeyden Vain yksi näkee totuuden
tuo Mies Punainen
Kepen ilme oli merkillinen. Piipityksen päätyttyä laitteen näyttö sammui lopullisesti. Melkein samalla hetkellä loisen kaikki kolme groteskia monisilmäistä kappaletta nytkähtivät epäluonnollisesti. Kepen lattialle pudottama siipi aukeili ja sulkeutui vauhdikkaasti ja loput sen ruumiista yritti epätoivoisesti kasata itseään. Olento päästi nokastaan lintumaisia ääniä. Äänet tosin kuulostivat kuuluvan vähintään neljälle eri linnulle eivätkä ne olleet selvästi päättäneet, kenen vuoro oli huutaa milloinkin. Sätkiminen voimistui. Loisen niljakas iho alkoi muuttua entistä nestemäisemmäksi, kunnes musta olento oli muuttunut käytännössä kolmeksi lätäköksi varjomaista nestettä, jossa uiskenteli useita silmiä. Vähitellen silmät sulkeutuivat kokonaan.
Lintumaiset kiljahdukset olivat loppuneet. Lattiatasolla oli kuitenkin vielä havaittavissa hiljainen ääni. Joku olisi voinut kutsua sitä nauruksi. Vähitellen viimeisetkin äänet katosivat jonnekin tyhjyyteen.
Hetken oli hiljaista. Huoneessaolijat katselivat kolmea lätäkköä. He huomasivat kaikki yksitellen, että ne alkoivat selvästi pienentyä.
”…no…” Make sanoi puoliksi huojentuneena ja puoliksi oikeasti peloissaan, ”se oli aika outoa.” ”Samaaah mmmffieltä.”