Klaanon

Avainsana: Make

  • Isku Nazorak-pesään: pimeydessä hiipivät klaanilaiset

    Edelleen tunnelit

    ”C’moon, Tongu. ne eivät tiedä tulostamme. Miten ne olisivat voineet tehdä ansan? Tämä on autio, entinen tunneli. on ihan luonnollista että Torakoita ei ole kaikkialla.”, niin yltiöpositiivinen Matoro sanoo.

    ”Kohta saavumme ensimmäiseen isompaan Nazorak-kammioon. Varokaa.”, Manu keskeyttää.

    Edestäpäin kajastaa hento valo. Viisikko kävelee hiljaa eteenpäin. Matoro vilkaisee ovesta. Edessä avautuu suuri, soikion mallinen sali, sienät täynnä kennoja. Keskellä on erilaisia rakennuksia. Ja tietysti Torakoita.

    Matoro näkee teleskooppisilmällä kaukana kammion toisessa päässä käytävän – se on heidän tavoitteensa. Kammioon tulee myös monia muita käytäviä.

    ”Pahapaha. Emme pääse kovin helposti läpi.”, Suga ajattelee ääneen.
    ”Taistellen emme pääse. Niitä tulee liikaa. Koitetaanko hipisä varjojen turvin toiselle puolelle?”, Make suunnittelee.

  • Isku Nazorak-pesään: itsemurhatehtävä

    Nazorakien tunneli

    Viisi Klaanilaista kävelevät syvän hiljaisuuden vallitessa matalaa käytävää. Tiimin johtaja, Makuta Nui uudessa haarniskassaan hiippailee etummaisena. Hänen punaiset silmänsä loistavat pimeydessä.
    ”Shh!, tuolla näkyi liikettä”, Manu kertoo telepaattisesti tiimiläsille. Jokin liikahti käytävän päässä.
    Matoro astuu Makutan takaa esiin. Hänen teleskooppisilmänsä ääntelee pimeydessä.
    Yökiikari aktivoituu. Jään Toan teleskooppisilmä (tai oikeastaan yksi kolmesta) muuttuu vihreäksi ja Matoro katsoo eteenpäin.
    Matoro näkee kaksi laihaa hahmoa – torakoita. Ne olisivat helppo nakki.
    Hän jatkaa tutkimista – seinässä on pieni tietokonepaneeli. Siitä voi todennäköisesti hälyttää jos jokin menee vikaan.

    Matoro hiippailee käytävää pitkin. Torakoilla on hyvä pimeänäkö, mutta Manun luoma pimeyden verho estää heitä näkemästä. Pimeydessä vilahtaa nopeasti valkoinen terä, toinen Torakka kaatuu kuolleena maahan. Toinen yrittää tehdä jotain, mutta Manu on jähmettänyt sen. Torakka likvidoidaan nopeasti ja joukko jatkaa etenemistä.

    ”Tiedättekö kuinka kauas meidän pitää kulkea?”, Make kysyy jono hänniltä, keihäs valmiina.
    ”Torakkapesän keskukseen on pitkä matka. En ole mitään kilometrejä laskenut, mutta useampi tunti menee. Siis ilman ongelmia.”, Makuta Nui puhuu.

    Neljä muuta ovat melko varmoja siitä että ongelmia tulee.

    ”Torakoiden pesissä on useita osia. Eri puolilta saarta lähtee erinäisiä, yksittäisiä tunneleita valvontapaikkoineen. Syvemmällä Mt. Ämkoon alla alkaa tulla vastaan valtavia saleja täynnä ”kennoja” joissa Nazorakit asuvat. Varastot löytvät myös täältä. Sen syvemmälle ei ole kukaan mennyt ja tullut takaisin…”, Matoro lukee puoliääneen ranteensa tietokonenäytöstään. Hän latasi siihen ennen matkaa kaiken hyödyllisen tiedon. Tämä on peräisin eräästä Ortonien tutkimusmatkasta vuosikymmen sitten.

    ”…Paikasta jonne menemme ei ole siis palannut kukaan?”, Summerganon pohtii.

    ”Itseasiassa eräs uhkarohkea tutkimusmatkaaja ilmeisesti kävi siellä. Joku torakka toi ruumiin Klaaniin.”, Manu valaisee.

    ”Okei, sieltä on palattu, muttei elossa. Ei yhtään lohduttavaa.”, Keetongu toteaa yhteenvedoksi.

    Viisikko kävelee yhä syvemmälle tunneleita pitkin.

  • Isku Nazorak-pesään: Genesis

    Bio-Klaani, kokoushuone 2

    ”Kutsuin teidät tänne nyt samasta syystä, kuin alun perinkin laitoin Matoron teidät kasaan kokoamaan. Minulla on tehtävä, ja tarvitsen tiimin.”
    Koko porukka oli kasassa, lukuun ottamatta Glatoriankingiä, joka vaikutti kadonneen: Matoro, Keetongu, Summerganon ja MahriKing istuivat tuoleissa kuuntelemassa Makutan selostusta.

    ”Vaikka Gekko on kadonnut kuin Sonicle chatin uumeniin, meidän pitää toteuttaa operaatio pian. Minulla alkaa olla jo kiire tämän kanssa.”
    ”Mikä tarkalleen ottaen on tehtävä, jos saan kysyä?” Summerganon uteli. Makuta hymyili.
    ”Me varmistamme, että torakoita ei enää ikinä synny.” Muut huudahtivat hämmästyneenä.
    ”Miten se olisi mahdollista?” Make kysyi.
    ”Me tunkeudumme torakoiden luolastoon ja etsimme torakoiden lähteen. Sitten me tuhoamme sen”, Makuta vastasi.
    ”Miten torakoita syntyy?” Keetongu tivasi. Makuta naksautti kieltään.
    ”Niin… tuota. Noh. Me menemme paikkaan, jossa niitä syntyy, ja tuhoamme kaiken.”
    ”Vältteletkö vastausta?” Matoro ihmetteli.
    ”Ööh. En?”
    ”Sinä välttelet. Mitä et kerro meille?”
    ”Minä tuota…” Makuta Nui mietti hetken. ”Ette uskoisi, vaikka kertoisinkin. Ja jos kertoisin, ette lähtisi mukaani.” Hän naurahti ontosti. Muut katsoivat toisiaan hämmentyneinä.

    ”Varusteita”, Makuta jatkoi, ”tulee ottaa mukaan. Asia selvä?”
    ”Harvinaisen”, Suga sanoi. ”Mutta. Ööh. Millaisia varusteita tarvitsemme?”
    ”Tarvitsemme tietysti aseita, mahdolliset kommunikaattorit tietysti, tehokkaan pommin, jolla voimme tuhota paikat. Sitten kaikenlaista sälää, jota keksitte ottaa mukaan maan alle. Minä en keksi enempää.” Hän hymyili epämääräisesti. Muut päättivät ottaa mukaan kaiken, mitä vaaralliselle tunneliseikkailulle Nazorakien luolastossa voisi ottaa.

    ”Minä hankin kommunikaattorit, järjestätte itse omat tavaranne.”
    ”Selvä”, muut vastasivat yhteen ääneen.
    ”Me kohtaamme tässä huoneessa kolmen tunnin kuluttua, ja silloin jokaisella on varusteensa mukanaan”, Manu sanoi, ja avattuaan huoneen oven poistui sen kautta ensimmäisenä. Muut lähtivät kaikki omille teilleen hankkimaan varusteita.

    Klaanisaaren alla olevat kaivokset

    Muutama Nazorak raahasi Glatoriankingiä kaivoksiin. Häntä oli pahoinpidelty reilusti. Hän katseli ympärilleen löytääkseen pakotien. Sellaista ei ollut. Joka puolella työskenteli Matoraneja, muutamia Toia, joitain Zyglakeja sekä monia Nazorakeja. Ilmeisesti ne joutuivat sinne oltuaan huonoja sotilaita.

    Gekko heitettiin kiven päälle kallioseinän viereen. Hänet kahlittiin kallioon prototeräsketjulla. Torakka potkaisi häntä päähän ja nauroi.
    ”Ilkeä Makuta tulee pian, ja sitten sinua kidutetaan”, torakka hihitti. Toinen potkaisi myös Glatoriankingiä ja sanoi:
    ”Silloin olet pulassa. Hän saa kaiken, minkä haluaa. Usko.” Glatorianking katseli apean, kun hänen vangitsijansa lähtivät. Hän tosin havahtui päälleen putoavaan hakkuun, jonka työnjohtaja, lihava, vihreähkö torakka, heitti.

  • Isku Nazorak-pesään: Punaisen miehen liitto

    Laavakentät

    Makuta Nui käveli. Hänen uusi ruumiinsa ei sopinut hänelle. Hän vihasi Zyglakeja. Hänellä oli niistä huonoja kokemuksia: kerran eräs Zyglak oli varastanut hänen hattunsa. Se oli tosin ollut ainoa kerta, kun Makuta Nui oli käyttänyt hattua.

    Killjoyn mökiltä ei kuulunut mitään. Matoroa ei näkynyt. Muut alkoivat jo epäillä jotain. He olivat jo laavakenttien reunalla; metsä oli melkoisen lähellä. Silloin jokin iski. Harmaa pyörre viuhahti heidän keskelleen. Maa räjähti. Kraatterista nousi jotain. Makuta Nui katsoi sitä tarkasti: se oli torakka. Mutta ei mikä tahansa torakka, se oli suurimmaksi osaksi mekaaninen. Se hymyili pirullisesti. Manulle tuli kylmiä väreitä. Tämä ei selvästikään ollut torakka haarniskassa, se oli torakkahaarniska. Haarniska ei kuitenkaan näyttänyt samanlaiselta, joten tuskin sitä oli massatuotettu. Ja tämähän oli kyborgitorakka.

    Klaanilaiset kömpivät pystyyn ja katselivat tulokasta. Se hymyili edelleen julmasti. Sitten se yhtäkkiä syöksähti kohti Summerganonia ja huitaisi tätä jonkinlaisella terällä. Summerganon ehti jotenkuten väistää niin, että pään irrottamiseen tarkoitettu isku osui käteen. Käsipanssari esti terää uppoamasta kovin syvälle, mutta syvä haava hänelle silti tuli.

    Keetongu hyppäsi paikaltaan ja yritti murskata torakan alleen. Eversti suhahti nopeasti pois alta ja potkaisi Keetongua jalkaa saaden tämän kaatumaan. Hän hyppäsi jälleen klaanilaisten keskelle ja julisti:
    ”Olen eversti 437! Teidän aikanne tämän maan päällä on päättynyt!”
    ”Mikä sinä olet mitään sanomaan, näytät itsekin muinaisjäänteeltä. Tai ainakin se osa sinusta, joka on jäljellä”, Makuta Nui vastasi pilkallisesti. Torakka ei raivostunut.
    Joudun siis kohtaamaan Zyglakin, vai? hän ajatteli.
    Et, joudut kohtaamaan Makutan, jolla on kokemusta torakoiden tappamisesta.
    Eversti hätkähti ja katsoi Zyglakia, joka piti sisällään Makutan antidermistä.

    ”Vai Makuta”, hän tuhahti. ”Joudut nyt menettämään ruumiisi – taas.”
    ”Saa nähdä”, Makuta vastasi. Sitten hän sanoi klaanilaisille: ”Keetongu, Gekko ja Make viekööt Sugan turvaan, hän ei voi taistella. Minä hoitelen tämän tuholaisen.”
    ”Hah.”
    ”Kyllä.”

    Torakka hyökkäsi. Makuta sai kehonsa hyppäämään voltin taaksepäin. Se oli tosin surkea siinä, mitä teki. Aivan jäykkä ja liian suuri helppoon lähitaisteluun.
    Tästä tulee mielenkiintoista, Manu ajatteli.
    Hän hyppäsi kohti torakkaa ja iski nyrkillään. Torakka väisti helposti ja ampui ohjuksia kohti Makutaa. Makuta päätti käyttää yhtä tässä ruumiissa toimivista voimistaan. Hän aiheutti torakan pitelemässä terässä molekulaarisen häiriön. Terä sulautui kiinni torakan käteen. Torakka katsoi sitä hetken hämmentyneenä. Katselu loppui, kun suuri Zyglakin ruumis paiskautui hänen päälleen. Torakan vielä orgaanisista keuhkoista kaikkosi ilma, kun hänen vartalonsa litistyi musertavan massan alle. Hän ei kuitenkaan joutunut paniikkiin: uusi terä otettiin käyttöön ja pistettiin Makutan jalkaan. Makuta ponnahti nopeasti pois torakan päältä. Zyglakin ruumis oli todellakin hyödytön. Täytyi käyttää makeita supermakutavoimia.

    Eversti 437 ei pitänyt Makutan magnetismivoimista. Ne aiheuttivat liikaa kipua. Häntä oli heitelty ympäriinsä liikaa. Hän päätti ottaa ohjuksensa käyttöön. Hän ampui tusinan ohjuksia kohti Makutaa, joka ei ehtinyt väistää. Ilmeisesti hän ei ollut aivan kotonaan tuossa ruumiissa. Torakkaeversti juoksi suoraan päin Zyglak-ruumista ja puski kyborgisella päällään tätä vatsaan. Tämä kaatui selälleen maahan. Torakka alkoi polkea vastustajaansa maahan suorastaan väkivaltaisesti. Makuta ei jaksanut sietää sellaista vaan potkaisi Nazorakin pois päältään ja hidasti tätä hitausvoimillaan. Voimien käyttö alkoi olla raskasta. Torakan nopeuden täysi riistäminen oli jo kovan luokan työtä. Makutan nerokkaat aivot työskentelivät ongelman parissa. Hänellä ei ollut voimia tuhlattavaksi asti, ja pian murhanhimoinen torakka pääsisi hänen kimppuunsa. Makuta päätti juosta karkuun. Hän heitti torakan magnetismillaan vielä kerran kauemmas ja lähti kipittämään kohti metsää. Torakka yllättyi äkillisestä vapautumisestaan niin, että ei ehtinyt varautua maahan paiskautumiseen.

    Pian 437 oli kuitenkin Makuta Nuin perässä. Hänellä oli vikkelämmät jalat ja pitkän kantomatkan ohjukset. Makuta sai monta osumaa ennen kuin pääsi metsän reunaan. Hän voivotteli kipeitä ruumiinosiaan hypätessään puuhun. Torakka yritti katsoa, minne Makuta oli mennyt. Hän huomasi tämän loikkivan puusta toiseen hyvin nopeasti. Ei ollut aikaa hukattavaksi; torakka käynnisti taas jet-packinsä. Hän lenteli puiden seassa etsien Makutaa. Hän laskeutui erääseen puuhun katselemaan ympäristöään tarkemmin. Hän huomasi sitten kivirottien jyrsivän puun runkoa. Hän ehti hetken ihmetellä ennen kuin puu kaatui. Hän kuitenkin reagoi lähtemällä taas lentoon. Sitten häneen iski jokin terävä. Se oli Nui-Rama, jonka kynnet olivat uponneet hänen orgaanisiin kohtiinsa kyljissä. Hän vinkaisi. Kipu ei ollut mukava asia, jos sitä ei joutunut juurikaan kokemaan. Eihän se kyllä koskaan ollut.

    437 leikkasi Ramalta kädet irti ja putosi puiden latvuksiin. Ne ottivat hänet hyvin vastaan. Sitten Nui-Ramoja tuli lisää. Kokonainen parvi saapui hänen kimppuunsa. Makuta oli ilmeisesti löytänyt pesän käskettäväkseen. Everstin oli pakko pudottautua alemmas tiheän puuston sekaan. Hän ei näkisi täältä mitään. Eipä hänen tosin tarvinnutkaan: Makuta yllätti hänet takaapäin ottamalla hänet kuristusotteeseen niin, että silmissä pimeni.

    Torakka laittoi jalkansa puuta vasten, tarttui Makutan käsistä ja heitti hänet alas puusta. Sitten hän hyppäsi itse perään ja otti esiin jälleen uuden terän. Makuta ei pitänyt tästä. Miekkoselta löytyi aivan liikaa erilaisia teräaseita. Hän väisteli hetken, mutta lopulta torakka sai lävistettyä hänen kaulansa terällään. Makuta päätti sitten tunkeutua torakan mieleen. Se oli hyvin vahva, liian vahva revittäväksi kappaleiksi. Joten Makuta Nui käytti häirintää.

    Torakasta tuntui, kuin jokin olisi kutittanut hänen päänsä sisällä. Sitten hän huomasi, että Makutan antidermis oli valunut ulos. Suurin osa siitä oli jo kadonnut viidakkoon. Hämäys oli tehonnut. Torakka paiskasi raivoissaan Zyglakin ruumiin menemään. Mutta ensin hän rei’itti sen niin, että ainakaan Makuta ei saisi sitä takaisin.

    Makuta Nui valui kasvillisuuden seassa. Valuminen on juuri oikea sana kuvaamaan tapahtumaa. Leijuminen oli osittaista. Sitten Makuta huomasi jotain kiinnostavaa: hänen ja Matoron vanha tuttu makasi vielä kasvillisuuden seassa.
    Miksihän kukaan ei ole tehnyt ruumiista selvää? Makuta pohti. Haaskansyöjillä on ollut muuta puuhaa? Hän sai uuden ruumiin. Torakalle tulisi kuumat oltavat – ja Makuta Nuille hauskaa.

    437 yritti vielä hetken etsiä antidermistä. Lopulta hän luovutti, olisi parasta etsiä muut klaanilaiset. Ehkä he eivät olleet vielä ehtineet karkuun. Sitten hän kuuli takaansa ääniä. Hän katsoi selkänsä taakse ja näki jotain pelottavaa. Suuri Tuhon kyykäärme katseli häntä valmiina puraisemaan. Rahin silmien takana näkyi Makuta Nuin voitokas ilme.

    Torakoiden tukikohta

    Abzumo käveli maanalaisia käytäviä pitkin. Hänellä oli asiaa tälle liittouman ”hyväntekijälle”: tämä vaikutti mielenkiintoiselta. Hän näki Skakdin nukkuvan vartiopaikallaan erään oven luona. Hän meni tämän luokse ja potkaisi lujaa. Skakdi parahti. Hän katsoi tulijaa pelokkaasti. Makuta kysyi:
    ”Missstä löydän tämän Avden?”
    ”Hän… hän viihtyy… toisessa siivessä, siellä on vähemmän valaistusta.”
    ”Selvä, kiitosss yssstävä.”

    Pian Abzumo olikin toisella puolella tukikohtaa. Hän tutkiskeli ovia. Niitä oli monta. Jokainen oli musta, harmaa seinä oli täynnä mustia nelikulmioita. Ei, ei suorakulmioita. Jotkut kyllä olivat, mutta eivät kaikki. Hän katseli ovien alta tulevaa valoa. Hän valitsi sen, josta kajasti vähiten. Ilmeisesti tämä olento ei pitänyt valosta.

    Oven avattuaan hän näki vain pienen Ta-Matoranin seisovan yksin huoneessa. Tämä katseli jotain, mutta Abzumo ei nähnyt, mitä. Hän näytti vain tuijottavan hymyillen jonnekin kauas. Jostain kuuluu ääni:
    ”Kappas. Olemmeko me tavanneet?” Matoran ei edes katso Abzmoa. Hänellä oli kummallinen tunne. Kuin joku katsoisi häntä. Yksinäinen silmä.
    Pelkkä Matoran? Abzumo ajatteli. Hän katsoi taakseen. Siellä todella oli silmä. Punainen silmä. Ehkä se tarvitsisi enemmän unta.

    ”En ehkä osaa lukea ajatuksia, mutta osaan lukea sinua, ystäväni. Näen, että et luota potentiaaliini.”
    ”Oletko aivan varma? Minua on vaikea lukea.” Avden varjo alkoi muistuttaa jotain tuttua. Makuta ei tiennyt, mitä. Epävarmuuden tunne kasvoi. Varjo alkoi muistuttaa Abzumoa itseään.
    ”Voi, ehkä jollekulle muulle. Mutta minä tiedän mielet. En voi väittää ymmärtäväni niitä, mutta tiedän ne.” Hän kääntyi katsomaan Abzumoa yhä hymyillen samaa, tyhjää hymyään. Se oli kammottavaa.
    ”Mieli itsessään on tämän maailman vaarallisin ase”, hän jatkoi. Nyt Abzumokin hymyili.
    ”Tosiaankin. Minulla on kokemusta siitä.”
    ”Kerropa, ystäväni. Kun katsot silmiini, mitä näet minussa? Mitä näet mielessäni?”

    Tämä oli uutta. Kukaan ei ollut koskaan pyytänyt Abzumoa lukemaan ajatuksiaan.
    Hän katsoi Matoranin tyhjiin silmiin. Hän kurkotti tämän mieleen. Hän näki jotain kummallista. Mustan keskellä oli punaisia silmiä. Mustat lonkerot tarttuivat häneen, vetivät häntä pimeyteen. Abzumo avasi silmänsä näkemättä, mitä sen jälkeen tapahtui. Avde hymyili yhä leveämmin. Abzumo hymyili takaisin.

    ”Vaikuttavaa. Yleensä ajatustenlukijat eivät ymmärrä suojata omaa mieltään tarpeeksi hyvin kontaktin aikana. Sinä muistit. Kuinka monta olet murskannut sisällesi, Makuta?” Hän käänsi päätään kallelleen. Hän olisi näyttänyt vajaamieliseltä tyhjine silmineen, ellei olisi ollut niin kammottava. Tietoisuus vaikutti pelottavalta. Abzumo hymyili edelleen, mutta hänen sydämensä oli jäätä. Tämän olennon kanssa ei paranisi leikkiä – hän saattaisi olla jopa Makutain voimien veroinen.
    ”Olenhan minä elämäni aikana ehtinyt jokusen tappaa. On mukavaa, kun ruumis saa lisää massaa. Valitettavasti halutessani pienemmän muodon minun on jätettävä osa massasta taakseni. Silloin muutama elämä voi tuhlaantua, mutta sillehän ei voi mitään.” Avde nyökkäsi hitaasti.
    ”Mutta kysyin, kuinka monta. Oletko edes laskenut?”
    ”Miksi olisin? Mitä tekisin sillä tiedolla? Toisten elämällä on toisarvoinen sija omaani nähden. Kyllähän sinä sen tiedät, kun minua luet niin hyvin.” Makuta hymyili maireasti. Avde ei ollut ainoa, joka taisi sanaleikit.

    ”Hyvä vastaus”, Avde sanoi nostaen kätensä kohti Abzumoa. ”Minä olen, tai tilanteesta riippuen me olemme Avde.”
    ”Me?” Siihen Avde vastasi erittäin veikeästi:
    ”Minusta on moneksi.” Se oli jo liian veikeästi sanottu – jopa kammottavan veikeästi. Tuollaisesta olennosta ei pitäisi lähteä sellaista ääntä.
    ”Nyt, ystäväni. Annoin ymmärtää, että en kuullut nimeäsi.”
    ”Nimeni on Abzumo. Olemme ilmeisesti tästä lähtien liittolaisia.”
    ”Luulen niin. Edustatko Veljeskuntaa vai itseäsi?”
    ”Minä? Itseäni. Ehdottomasti itseäni. Veljeskunnan linja on… sietämätön. Ja käsittämätön. En ole varma, miksi se typerys, Terry, johtaa sitä yhä. Vaikka eipä Miserix ollut paljon parempi. Tiedän kyllä, kuka johtaisi veljeskuntaamme parhaiten. Ja sinäkin tiedät, ketä tarkoitan, eikö totta?”

    Avden silmät muuttuivat pelkiksi viiruiksi. Hänen hymynsä levisi, mutta Abzumo mietti, oliko se vieläkään saavuttanut äärirajojaan. Näkyä olisi voinut kuvailla irvokkaaksi. Mutta pienen Matoranin suulla hymystä ei tullut niin groteskia kuin olisi ollut mahdollista Makutan suulla.
    ”Katsotaan, mitä voimme tehdä tämän asian suhteen.”

    [spoiler=Dataa]G kirjoitti Avden, kuten aina.[/spoiler]

  • Isku Nazorak-pesään: liskokansanmurha

    Laavatunneliston eräs kammio Mt. ÄmKoon alla, Zyglakien ruumiiden keskellä

    Tunnelin melu vain yltyi yltymistään. Klaanilaisilla oli kiire, luolasta saattaa tulla mitä tahansa, ainakin melkein. Matoro ja Make päättävät yrittää sinetöidä oven, mikä kuuluu Jään ja Tulen elementtien yhdistettyihin voimiin. Samalla Keetongu ja Summerganon arvioivat kuilun pituutta ja hyppäämismahdollisuutta. Aika on vähissä. MahriKingin ja Matoron sinetti on melkein valmis. Samassa kuitenkin eräästä luolan railosta ilmestyy yksi Zyglak. Galtoriankin ja Manu valmistautuvat teurastamaan sen, mutta otus vain juoksee hädissään heidän ohitseen, hypäten suoraan laavakuiluun. Kaikki ovat ihmeissään. Saman tien muutama Zyglak ilmestyy otisista aukoista ja hyppää myös suoraan laavaan. Hetken ajan Klaanilaiset huomaavat nissä pakokauhua. ”Mitäs hittoa?”, Manu kysähtää ääneen. Samassa Zyglakin sätkivä käsi ilemstyy tunneli naukon sinetöimättömästä kohdasta, Make hätkähtää säikähdyksestä. Pian sinetti kuitenkin peittää viimeisetkin railot, jättäen Zyglakin kädestään jumiin. Muutkin tilaan johtavat aukot päätetään sinetöidä. ”Jos meillä olisi kuusi eri elementtistä Toaa, voisimme luoda Protodermistä ja tehdä tämän helpommaksi”, Make sanoo turhautuneena ja väsyneenä.

    Summerganon ja Keetongu pohtivat.
    ”Emme ehkä voi hypätä yli, kuilun yllä oleva aktto on liian matala tarpeeksi korkeaan hyppyyn”, Keetongu teorioi.
    ”Minulla saattaisi olla idea, mutta se on aika riskialtis.”, Summerganon vastasi. ”Eli..?”, Keetongu kysyi, odottaen vastausta. Summerganon käveli Zyglakien ruumiiden luo, tutkien heidän niiltä pudonneita keihäitä. Ne näyttivät melko vahvarakenteisilta, ne sopisivat hyvin. Summerganon poimi mahdollisimman monta keihästä ja käveli ne kainalossaan takaisin Keetongun luo. Hän iksi yhden keihään kuilun vasemman puoleiseen seinään. Pian hän roikkuikin keihään varassa laava-altaan yllä. Hän iski toisen keihään hieman edemmäs, hypäten pian roikkumaan siihen. Tämä toistui joitakin kertoja, kunnes Summerganon oli kuilun toisella puolella, ja oli pystyttänyt muille kivan kipeilyradan. ”Alkakaahan tulla!”, Toa huusi kuilun toisella puolella oleville. Pian kaikki olivatkin toisella puolella, valmiina jatkamaan matkaa kohti vapautta…

    Zyglakien kylä oli melkein mennyttä. Talot ovat murusina, asukkaiden aseet sulametallia, kyläläiset itse… noh, tiedätte kyllä. Aseistettuja Nazorakeja juoksenteli sinne tänne, ikään kuin riemuissaan teekmästään työstä. Keskellä tuhoa seisoi hahmo, joka ei tosin ollut täysin torakkamainen, sillä oli mekaaninen oikea käsivarsi ja vasen jalka, kasvojensa vasen puoli hänellä oli melkein kokonaan metallin peitossa ja toinen tuntosarvi oli kuin ohut, taivunut radioantenni. Kehossaankin hänellä oli paljon metallisia paikkauksia. Hahmo painaa vasemman korvansa kohdalla olevaa nappia. Kuuluu pinetä piipitystä, hahmo aloittaa puhumisen: ”Sir, tässä 437, lähes koko kylä putsattu”, hahmo aloitti, lopettaen pian puhumisen, muuttaen mekaanisen kätensä laserkonekivääriksi, ampuen näkemänsä Zyglakin yhdellä kuolettavalla laukauksella pään läpi. ”Kylä putsattu”, torakkakomentaja jatkaa, ”olemme vallanneet vuoren alatuneliston. Aloitamme pian uuden asetuotantolan rakentamisen”. ”Erinomaista”, kuului hahmon käyttämän radion toisesta päästä, ”pian koko saaren ala-alue on hallinnassamme, jolloin voimme vallata koko saaren sisältä käsin…”. Radiosta kuului hetken ajan innokasta naurua…

  • Isku Nazorak-pesään: jääkalikkazyglak

    Bio-Klaanin saaren alla laavluolastossa sijaitseva Zyglakien kylä

    Ensinnäkin, Matoro on tajunnut että he eivät voi jatkaa pakoa laavavirtaa pitkin. Uusi putous.
    Toiseksi, viisikko pistettiin vankiselleihin. Manu tekeytyi tavalliseksi Zyglakiksi.
    Matoro tutkailee paksujen kivisten kaltereiden – ei, pilareiden, lävitse kylää. Tämä on suuri sivutunneli laavaluolassa. Paljon räsyisiä, laavakivestä ja panssareista tehtyjä talontynkiä sekä seinässä olevia luolia. Heidän vankilansa oli luola, jossa oli vain katossa aukko.

    ”Zyglakit asuvat täällä. Heillä pitää olla suhteellisen yksinkertainen reitti pois.”, Matoro ajattelee ääneen.
    ”Juu. Kenties joku luola?”, Keetongu ehdottaa.

    ”Hei, haluatte varmaan tietää että Zyglakit meinaavat heittää teidät laavaan auringonnousun aikaan”, kalterien taa tullut Manu-Zyglak sanoo.
    ”Mitä kello on?”, on ensimmäinen kysymys sellistä.

    ”Zyglakien mukaan aamuyö. Aurinko nousee parissa tunnissa.”, Manu sanoo. ”Koitan hankkia teidät pois. Niin juu, ja uloskäynti on laavajoen yllä, katossa menevä köysirata.”

    ”Erittäin hyvä tieto. Pystyskö harhauttamaan kun me pakenemme omin avuin?”, Matoro kysyy.

    Manu lähtee poispäin nyökäten.

    ”Miten meinaat että häivymme?”, Glatorianking kysyy.
    ”Jäädytetään – haurastetaan yksi pilari. Sitten sen saa kaadettua.”, Matoro sanoo ja vinkkaa Keetongulle.
    Matoro laskee kätensä kiviselle pilarille.
    Vaalenasinistä kohmetta leviää kiven pintaa pitken Matoron kädestä. Kuuluu räsähdyksiä kun kivi muuttuu sisältäpäinkin jääksi. Jään Toa kumartuu kun Keetongu lyö kovaa kivipaatta. Se iskeytyy puoliksi ja viisikko on vapaa.

    He lähtevät hipsimään ulos sellistä. Kauempaa kylästä kuuluu huutoja ja näkyy savua. Pari taloa on syttynyt palamaan.
    Kiitos Makuta Nui.

    Hännätön Zyglak juoksee suoraan heidän luo. Manu osoittaa vankilan yllä olevaa tasannetta, josta lähtee köysirata.

    ”Millä me tuonne pääsemme?”, Mahriking kysyy.
    ”Portaat. Vankilanne sivulla.”, Manu ohjeistaa ja he lähtevät juoksuun portaille.
    Oudonkielinen huuto kuuluu heidän takaansa. Joukko Zyglakeja huomasi heidät ja hälyttää muutkin.

    Klaanilaisjoukko kiipeää portaat.
    ”Pysähtykää!”, tasanteella oleva vahti huutaa ja osoittaa heitä varsijousella.
    ”Öh, emme.”, Glatorianking sanoo, heittäytyy maahan, potkaisten Zyglakia jalkaan. Tämä horjahtaa, ja melkein tippuu laavaajokeen.

    ”Saasta!”, se karjaisee ja potkaisee hopean Toan maahan. Keetongu ryntää ystävänsä avuksi ja lyö kohdetta suoraan kasvoihin. Manu tulee mukaan ja saa iskettyä Zygkailta aseen pois. Summerganon jäädyttää vartijan.

    Portaista kuuluu melua. Matoro hyppää ensimmäisenä puiseen ”koriin” joka roikkuu köysien varassa. Make tulee heti hänen taakseen.
    ”Kahta Toaa enempää ei näihin mahdu!”, Manu sanoo ja ohjaa muita taaempiin koreihin.

    Summerganon työntää jääkuutio-Zyglakin suoraan ahtaisiin portaisiin hyökkääjien tielle. Hän sinkoaa muutaman jäästäeen portaikkoon ja hyppää köysiradan vaunuun Keetongun kanssa.

    Manu heittää ylimääräisen vaunun päin Zyglakeja. Glatorianking juoksee viimeiseen vaunuun. Manu vääntää seinässä olevaa vipua joka vapauttaa vaunut ja eeppisellä hidastuksella hyppää viimeiseen vaunuun Glatoriankingin viereen.

    Kolme vaunua lähtevät kiitämään köysirataa pitkin allaan laavajoki.

    Valitettavasti Zyglakeilla oli toinen ”vaunu-asema”, josta he lähtivät pakenijoiden perään. Se onkin sitten ihan seuraavan kirjoittajan tehtävä.

  • Isku Nazorak-pesään: Nazorakien teleporttilaitteisto

    Eeppinen laavaluolasto suoraan Bio Klaanin saaren syvyydessä Mt. Ämkoon alla

    Huone jossa he ovat, on vain valtavan laavajoen sivukäytävä. Kauempana heidän vasemmalal puolellaan maan uumenista pulppuaa laavaa joka ryöppyää kallioita pitkin eri suuntiin, yhdestä suunnasta juuri tänne missä he ovat, jähmetetyn laavan päälle.

    Zyglak ja Matoro ovat laavan tasolla olevalla kivisellä tasanteella. Tämä on ilmeisesti osa Nazorakien luolastoa, kenties he hankkivat energiansa suurella maalämpöpumpull- ei mitään.

    ”Saastat, mitä teette täällä!”, Zyglak huutaa pitäen ryhmyistä keihästää Jään Toan silmien alla.

    ”…Eh, kaunis päivä tänään?”, Matoro sanoo vaivautuneena. Hän tajuaa sen olevan melko huono keskustelunaloitus maan alla.
    ”En välitä mitä ylhäällä on. En pääse enää ikinä päivänvaloon”, Zyglak selittää, kääntäen katseensa maahan.
    ”Tänne kammioon vangitaan Nazorakien johtajaa ärsyttävät, ei-torakka-tyypit. Torakat ammutaan heti.”
    Zyglak laskee aseensa.
    Klaanilaiset ovat hämmentyneitä. He tekivät tämän kaiken, vain tullakseen toiseen vankityrmään.

    ”Olemme siis samalla puolella? Yritämme kaikki pakoa?”, Summerganon sanoo Zyglakille.
    ”Yleensä en ole tälläisen roskasakin, en kenenkään Mata Nuin luomuksen kanssa, mutta tämä on poikkeus…”

    Kuusikko katselee ympäri luolaa. Kaikki miettii mielessään eri pakoteitä.

    Luola on laaja, korkeakattoinen. Noin puolet siitä on kivitasannetta joka on laavan yläpuolella, toinen puoli virtaavaa laavaa. Laavaa pulppuaa vielä syvemmältä tunneleista, ja sitä menee ulos noin neljästä halkeamasta seinämissä. Matorolle tulee, ironista kyllä, kylmät väreet laavavirrasta. Heidän jähmettämänsä laava alkaa taas nesteytyä.

    ”Millä vangit laitetaan tänne? Miksei täällä ole ketään sinun lisäksesi?”, Glatorianking kyselee Zyglakilta.

    ”Nazorakien teleporttauslaitteisto. Ei vastaanotinta, vaan siihen laitetaan tämän paikan sijainti. Jos olento tajuaa olevansa tuomittu ikuisesti, ja vieressä on laava-allas, mielen valtaa halu lopettaa oma kärsimyksensä. Minä olen täällä edelleen koska haluan kostaa, tuhota saastaiset Nazorakit. Tuhota muut Zyglakit jotka jättivät minut heille. Tappaa sitten kaikki muutkin Mata Nuin luomukset!”, vaahtoaa Zyglak.

    ”Hei, sain idean, muttete välttämättä pidä siitä. Osaatteko surffata?”, Mahriking huudahtaa laava-altaan viereltä.
    ”Ei, ei tuo on itsemurha…”, Matoro hätääntyy
    ”En edes sanonut mitä aion!”, Make vastaa.
    ”Mutta ajattelit.”, Matoro sanoo ja koputtaa naamiotaan (It’s Kanohi Cencord, Mielen naamio)

    ”Hei, tuo saattaisi toimia. Tuota laavajokea pystyy laskemaan, tuo yksi halkeama on tarpeeksi iso. hankitaan iso kivipaasi jolla laskemme alas.”,Summerganon aloittaa, vaikeki tosiaan erityisesti odota kokemusta.

    ”Mutta – minne luulette meidän päätyvän? Klaanin saarella ei ole pinnalla laavajokia tai vastaavia. Lisäksi olemme maan alla, laskeudumme siis aina vain alemmas.”, Matoro listaa.

    ”Mutta muistanette laavakentät tällä saarella? Niiden alla menee yksi iso luola, joka voi hyvin olla yhteydessä tähän. Laavavirta. Täällä hyppäisimme laavajoen sivuille, kiipeämme luolaa ylös matoranien näköalatasanteelle luolassa, ja pääsemme pois.”, Mahriking luennoi, ilmiselvästi tuntien asiat.

    ”En silti kannata ideaa”, Matoro sanoo tiukakna., Hän ei pidä laavasta.

    ”Hei, tuo voisi toimia. Eihän meillä ole parempaakaan ideaa?”, Keetongu, joka ei tosiaankaan pidä ideasta, sanoo.

    Manu tuntee itsensä unohdetuksi. Hän haluaa ruumiin, ja vähän äkkiä.
    Antidermis alkaa liikkua pois pullostaan.

    Klaanilaiset seuraavat ihmeissään. Vihreä kaasu valtaa Zyglakit. Olento huutaa oudosti, sen silmät pyörivät ympyrään, kehossa on outoja pakkoliikkeitä. Sydänkivi välähtelee.
    ”AAAAAAAAAAAAAAAAAARRRRRRRGGGHHHHHHH-hhhhh!!!”, Zyglak karjuu kun Makutan mieli murskaa tämän omaa. Juuri nyt Zyglak haluaisi hypätä laavaan, muttei voi koska hänen jalkansa eivät liiku.

    Huuto lakkaa. Tulee kuolemanhiljaisuus. Klaanilaiset seurasivat varjojen peittämää ruumista, ja pikkuhiljaa Antidermis imeytyy sen sisään.

    ”Terve. Lainaan tätä vähän.”, Manun ääni sanoo Zyglakista.

    Kuusikko sinetöi Maken suunnitelman.
    He päättävät yrittää laavasurffausta vapauteen.

  • Isku Nazorak-pesään: Railoreitti

    Nelikko etenee ahdakkossa railossa, hitaasti mutta varmasti. Glatorianking piteli kädessään lasipurkkia, jossa manun antidermishenki oli. Matoro ja Make kävelevät etummaisina, jähmettäen laavaa hitaasti tieltään. Keetongu, joukon perimmäisenä kävelevä, erotti jonkin matkan päästä hylätystä laboratoriohuoneesta liekkejä. Ilmeisesti huoneeseen jätetyt ruumiit olivat syttyneet palamaan. pahemmassa tilanteessa tuskin voisi olla.

    ”Okkei, tunneli alkaa jatkua aika suoraan”, Matoro toteaa, ”voin kokeilla zoomata naamiollani onkalon perälle”. Muut kuulivat pieniä mekaanisia ääniä Matoron säätäessä naamionsa kanssa. Hetken hiljaisuus… ”No, näkyykö mitään?”, Glatorianking kysähtää. Matoro on mykkä. ”No, näkyykö perää?”, Make kysyy pian Glatoriankingin jälkeen. ”Ööh, kyllä, mutta äsken ei”, Matoro vastasi vaisusti. ”Mitä tuo nyt meinaa?”, Keetongu kysyi epäuskoisena. ”Siis, jokin liikkui tuolla edessä, joten siellä on varmaan oltava avointa tilaa”. ”No horrioppia sitten!”, Keetongu huusi jonon perältä, hänen tilansa alkoi käyd ahtaaksi, hän kun oli isokokoisempi kuin Toat.

    Viimeisten hitaiden ponnistusten jälkeen he ahtautuivat railosta pienehköön, mutta avoimeen tilaan. Huoneen molemmilla puolilla oli tunnelit. ”Tämä lienee osa jotain jännää tunneliverkostoa”, Keetongu totesi. ”Nähtävästi, mutta ei ole aikaa, meidän on päästävä pois täältä”, Matoro sanoi kääntyen vasemman puoleisen tunneli nsuuntaan, nähdäkseen terävän keihään osoittavan otslleen. Matoro hätkähti nähdessään keihästä pitelevän olennon… Zyglak.