Kuivuneen joen rantaviivaa pitkin käveli yksinäinen sielu. Hän oli kaukana kotoa. Ja toisaalta kotonaan, sillä tämä saari oli monelle heistä turvapaikka. Lohduton, autio maa avautui jokaiseen suuntaan. Vain kaukana siintävä sinertävä horisontti vihjasi jonkin muun olemassaolosta. Siellä maasto muuttui karuiksi kukkuloiksi ja lopulta vuoriksi. Linnaketta, kaupunkia ja pientä vehreää kaistaletta niiden takana ei voinut nähdä. … Jatka lukemista Odina →