Avainsana-arkisto: Ko-Metru

Kaaoksen valtakunta

Metru Nui Vuosia sitten Tämänpäiväisen kävelyretken paikaksi oli valikoitunut Ko-Metru. Vain he kaksi olivat paikalla – Desable ja Jouera –, vaikka tässä vaiheessa isompaan piiriin kuului jo parikymmentä henkilöä. Kaksin vietetyissä hetkissä oli silti vielä jotakin erityistä; he kaksi olivat kaiken aloittaneet ja siksi luottivat eniten toisiinsa. Kuinka tuuli puhalsikaan! Ainuttakaan vierasta olentoa ei Ko-Metrun … Jatka lukemista Kaaoksen valtakunta

Punasiirtymä: Abraxas

Ranta, Bio-Klaanin saari Ilta Kapura huokaisi ja käänsi katseensa merelle. Ilta otti koko saaren syleilyynsä. Hämärtyvä taivas hohti punaisena. Puut ja pensaat Kapuran ympärillä loivat maahan varjot, joita Tulen takoja erehtyi välillä luulemaan olennoiksi. Mutta nyt hän oli yksin, istui kannolla ja tuijotti merelle. Maassa hänen edessään lepäsi miekka, joka oli yhä tahriintunut vaaleansinisestä verestä. … Jatka lukemista Punasiirtymä: Abraxas

Hopeaa Valkoisella

Meri Ko-Metrun edustalla Miten kauas rannasta toa oli lentänyt? Sitä hän ei tiennyt. Kapura veti kaikin voimin sisäänsä happea noustessaan taas pintaan. Refleksien varassa toa tarrautui häntä kohti kurottavaan valkoiseen käteen ja… … näki hopeisen Komaun tuijottavan häntä. Hopeisen Komaun, joka yhdistyi tuttuun, valkoiseen ko-matoranin kehoon. E-ei! Mutta vaihtoehtoja ei ollut. Vesi oli kylmää, keho … Jatka lukemista Hopeaa Valkoisella

Kapteeni

Steltin ja Xian välinen merialue, noin kaksikymmentä vuotta ennen Ath-Koron välikohtausta Ilmaa tieltään riipivä moottorien jylinä olisi kuurouttanut kenet tahansa valkoisen, uutuuttaan kiiltävän ilmalaivan halkoessa kesäisen kirkasta taivasta. Laivan molemmille sivuille kiinnitetyt tehokkaat jetit kiidättivät virtaviivaista teknologista saavutusta halki korkeuksien vauhdilla, jollaista ei oltu ennen nähty. Aluksen nimi oli KMS Advancement ja aluksen vasempaan kylkeen, … Jatka lukemista Kapteeni