Jeepin vauhti alkoi hidastua ja Sarajin ja Killjoyn mopedit kurvasivat sen vierelle. Äsken valinnut takaa-ajo oli yllättäen muuttunut romuralliksi.
Ajo jatkui, mutta tällä kertaa entistä sekavammissa merkeissä. Ajoneuvot ajelivat ristiin rastiin toistensa ympärillä, kuitenkaan uskaltamatta avata tulta, peläten osuvansa omiin.
Viimein Klaanilaiset saivat rivinsä kuntoon ja ajoneuvot suuntasivat nyt joen myötäisesti. Ongelmaksi koitui jeeppi, jonka vauhti ei enää tuntunut riittävän pitääkseen Nazorakeja kunnolla takanaan. Silloin Matoran, joka oli saanut itsensä koottua, ilmoitti tulevasta:
”Jos satutte tietämään, tuolla edessä on jyrkänne ja ME KAIKKI KUOLLAAN!”
Suga ja Matoro katsahtivat toisiinsa. Kapura roikkui nyt tykkitornista pää alaspäin. ”Mitäs nyt sitten tehdään?”
Killjoy ja Saraji kaasuttivat jeepin vierelle, samalla kun Nazorak-ajoneuvot ottivet heidät jälleen kiinni.
”Matoro, onko sinulla vielä kaapelia harppuunaasi?”, Saraji kysyi.
Matoro alkoi tutkimaan asiaa ja ilmoitti kaapelia olevan vielä pari metriä. Nopean sananvaihdon jälkeen sekä Saraji, että Killjoy ja Vahki tarttuivat ei-ohjaavista käsistään jeeppiin ja merkillisen näköinen könttä ajoneuvoja ja matkustajia ajoi kohti jyrkänteen reunaa.
Nazorakit ihmettelivät tätä uutta merkillistä muodostelmaa, mutta jatkoivat päättäväisesti kiihdyttämistä kohti sankareita. Killjoy ja vahki hyppäsivät roikkumaan jeepin rangoista. Killjoy roikkui siitä nyt yhdellä käsikoukulla, voidakseen näppäillä rannepaneeliaan. Lopulta hän irroitti sen ja täräytti sen kiinni jeepin pohjaan. Saraji teki samoin ja nyt Nazorakit saivat väistellä kahta hylättyä moottoripyörää ja jahdata seitsemän henkilön kansoittamaa jeeppiä.
Jyrkänne oli nyt vain enää parin sadan metrin päässä ja Nazorakien jalat alkoivat poistua kaasupolkimilta. Jeeppi kiisi suoraan jyrkänteeltä alas ja muutaman mekaanisen piippauksen jälkeen, se räjähti taivaan tuuliin. Nazorakit katsoivat hölmistyneenä, kun tuhoutunut jeeppi tippui alas laaksoon. Mikään ei olisi voinut selvitä siitä.
Vähän ajan kuluttua naureskelevat ja omahyväiset Nazorakit poistuivat paikalta, napaten hylätyt moottoripyörät mukaansa.
…
”Kapura sinun jalkasi painavat niskaani.”
”Ai, anteeksi…”
Matoro roikkui jyrkänteenseinämästä harppuunansa avulla ja roikkui henkensä kaupalla kaapelista. Tämän jaloista roikkuva Summerganon, tämän jaloista roikkuva Kapura, tämän jaloista roikkuva Saraji, tämän jaloista roikkuva vahki ja tämän jaloista roikkuva Killjoy ja tämän olkapäällä kököttävä Matoran koettivat pitää itsensä liikkumatta. Matoron tuskanhuudot saivat porukan havahtumaan.
”En jaksa enää, liikaa painoa.”
”Killjoy, sinähän osaat lentää pirkule vie! Miksi sinä tässä roikut?”, Kapura huusi.
Killjoy hämmentyi tästä kysymyksestä ja alkoi ihmetellä itse samaa. Hän käynnisti moottorinsa, tarttui vahkiin, josta roikkui ja kuljetti tämän ja Matoranin ylös kielekkeelle.
Vähän ajan kuluttua loputkin tiimistä oli saatu kielekkeelle ja he saivat hetken ihailla maisemia.
”Hyvä että sinulla oli vielä noita pommeja Joy. Nyt ne eivät ikinä saa tietää meidän selvinneen”, Matoro naurahti.
”Se oli viimeiseni… ja Klaanilla ei ole oikeita tarvikkeita saada tehtyä noita lisää… olisi pitänyt tajuta hankkia Xialta tarpeita. Onneksi sinulla on tuo kätevä harppuuna… se on palvellut aika isoa osaa tällä matkalla.”
”Näettekö, tuolla kaukana, tuo korkea juttu”, Kapura keskeytti, ”Se on Komentotorni. Klaani on siellä. Olemme miltei kotona.”
Summerganon ei voinut olla peittelemättä hymyään, vaan kääntyi muihin päin leveän hymyn kera:
Tulipalo alkoi leviämään Komentosillalta kohti laivan perää. Killjoy hyppäsi pois tykkitornista ja laskeutui kannelle Matoron viereen.
”Kunnossa?”
Matoro piteli selkäänsä ja ähkäisi: ”Pärjään.”
Tällä aikaa Nazorakit telakalla alkoivat järjestäytyä. Sankarit näkivät, kun isoja tykkejä alettiin koota laiturien lähelle. Saraji ja Summerganon juoksivat paikalle.
”Löysimme ajoneuvoja, seuratkaa.”
Nazorakien tulitus jatkui edelleen, mutta kannen suojissa sankarinelikon, Sarajin ja yhden jäljellejääneen Vahkin ryhmä hyppäsi kannen yli, suoraan maahan, jonkinmoisen teltan luokse. Saraji ja Ganon olivat jo aiemmin eliminoineet teltan Nazorakit. Teltta paljastui pieneksi ajoneuvohuoltamoksi. Siellä oli kaksipaikkainen jeeppi tykkipaikalla, moottoripyörä ja moottoripyörä sivuvaunulla.
Summerganon hyppäsi jeeppiin Matoron kanssa, samalla kun Kapura kapusi sen tykin luo. Saraji hyppäsi ensimmäisen mootoripyörän selkään ja Killjoy viittoi viimeistä Vahkia oman pyöränsä sivuvaunuun.
Kolme ajoneuvoa käynnistyi ja valtavan moottorin jylinän saattelemana ja kuusikko kiiti täydellä vauhdilla ulos satamasta.
Kolme ajoneuvoa kiisivät kohti metsää ja siellä kierteleviä mukulakivisiä polkuja. Kaksi Nazorakia jäi sijoilleen, kun sankarit pyyhälsivät ohi. Toinen (se lastenmielisempi) alkoi imitoimaan koneiden ääniä: ”WRRROOOO-” Imitointi loppui toisen torakan repiessä tämän väkisin omaan kolmipyöräiseen outoon menopeliinsä ja jahti alkoi.
”Täällä kakkostiimi, jahtaamme kohteita kohti metsää. Kolme ajoneuvoa, kuusi kohdetta.”
Pian tämän jälkeen metsän pärinä muuttui huumaavaksi, kun viisi Nazorak-ajoneuvoa liittyi jahtiin ja puikkelehtiminen metsien poluilla epämiellyttävissä nopeuksissa alkoi.
Sarajin mopedi kiisi kevyimpänä ensimmäisenä, Killjoy ja Jeeppi kannoillaan. Nopeus kasvoi kasvamistaan, mutta tästä huolimatta torakoiden laitteiden ääni kuului aina vain lähempää. Kapura tarkisti jeepin konekiväärin ja käänsi sen taaksepäin. Killjoyn sivuvaunussa kököttävä vahki latasi rannetykkiään ja kääntyi myös tulosuuntaa kohti.
Kolmipyörinen ajokki tuli näkyviin ensimmäisenä ja myöhemmin sekalainen joukko moottoripyöriä, outoja leijuvia vekottimia ja pari Buggy-tyylistä kiitäjää.
Sankareiden ajoneuvot hyppäsivät pienen sorasta muodostuneen rampin yli ja jatkoivat kiitoaan. Kun Kapura näki Nazorak-ajokkien hyppäävän heidän perässään hän avasi tulen, mutta niin avasivat Nazorakitkin.
Überspeed ajojahti sai nyt uuden epämiellyttävän käänteen, tulitaistelun ja ilmassa viuhuvat panokset. Killjoyn sivuvaunussa istuva Vahki ampui rannetykillään kohti Nazorakeja, mutta kovan vauhdin takia tähtääminen oli vaikeaa ja panos meni reilusti ohi.
”Kenraali, voisitteko ajaa tasaisemmin, tähtääminen on vaikeaa.”
Killjoy kääntyi Vahkia kohti ja tiuskaisi takaisin: ”Aja itse.”
Yhdellä hämmentävän eeppisellä liikkeellä Killjoy ja Vahki vaihtoivat vauhdissa paikkaa ja Vahkin ohjatessa ja Killjoyn tulittaessa (Ja kököttäessä samalla hyvin epämukavasti Nazorak-kokoon tehdyssä sivuvaunussa), Jahti jatkui. Kapura oli jo osunut yhteen buggyyn, mutta se ei ottanut tarpeeksi vahinkoa ja jahti jatkui muuttumattomana, lukuunottamatta sitä faktaa, että mukulakivi loppui ja polku oli nyt puhdasta maata.
Saraji joutui tekemään töitä pitääkseen mopedinsa hallussa maaston muuttuessa. Yksi Nazorakien moottoripyöristä teki Klaanilaisten silmissä upean kierähdyksen maahan jääden suoraan yhden buggyn murskaamaksi.
Takaa-ajo jatkui läheisen Matoran kylän ohi. Yksi Le-matoraneista oli auttamattoman hidas ja tiputtautuessaan puuasunnostaan, putosi suoraan Matoron ja Sugan väliin jeeppiin.
”Mit-”
”Suu tukkoon ja pidä tiukasti kiinni, meillä on tässä vähän kiire”, Matoro vastasi yllätysvieraalle.
Yksi takaa tulittavista Nazorak-ajoneuvoista osui viimein ja lohkaisi epämiellyttävän suuren palasen jeepin sivusta pois. Ganon katsahti Matoroon ja tämä ymmärsi käskyn pitää kiinni, sillä epämiellyttävä vauhti tulisi pian muuttumaan vielä epämiellyttävämmäksi.
Hetkeksi jälkeen jäänyt Killjoy pyyhälsi jeepin rinnalle: ”Jollakin teistä on ongelma tuon epämiellyttävä-sanan ylikäytön kanssa. Rajoittakaa!”
Jahti jatkui… epämiel-
”Nyt oikeasti loppui sen sanan ylikäytön kanssa!”
…
Bio-Klaani, komentohuone
Creedy siivosi parhaillaan lattialle läikyttämäänsä gölgiä, kun laitteistot alkoivat piippaamaan. Salamannopeasti Creedy ponkaisi lattilata ja meni tutkimaan monitoreja.
Killjoyn jäljitinsensori oli ilmestynyt Klaanin rajoille. Sen sijainti oli merellä ja se oli tulossa hitaasti kohti Klaanen rantoja, liian hitaasti… Creedy tajusi jonkin olevan pielessä ja tarttui keskusradioon:
”Tawa, tulisitko komentohuoneeseen, täällä on jotain outoa.”
Killjoy oli löytänyt piraattilaivasta tyhjän hytin, aivan läheltä laivan perää. Veden loiskunta kuului selkeästi sisälle. Killjoy vain toivoi, että laiva ei joutuisi ongelmiin.
Killjoy nousi hetkeksi puiselta penkiltään ja meni lukitsemaan oven. Hän ei haluaisi, että häntä häirittäisiin nyt.
Killjoy irroitti kypäränsä, se oli suhteellisen hyvässä kunnossa ja hän asettikin sen pienen pöydän sivulle. Tämän jälkeen Killjoy aloitti varovaisen operaarion, jossa hän vähitellen irroitti panssarinsa palasia ja asetti ne huolellisesti pöydälle oikeaan järjestykseen. Hän poisti kaiken panssarinsa lukuunottamatta mekaanisesti korjattuja sormiaan ja jalkaproteesejaan. Panssari oli halkeamilla miltei kaikkialta. Hänen rintapanssarinsa oli jäänyt Xialle, toisaalta sellaisessa kunnossa, ettei sillä olisi tehnyt mitään. Hän katsoi vasenta olkapanssariaan, se oli miltei hajoamispisteessä ja olisi vain rajoittamassa hänen kätensä liikkumista. Killjoy avasi hytin ikkunan ja heitti panssarin siitä ulos. Hän jäi kuuntelemaan, kunnes kuuli molskahduksen, panssarin osuessa veteen.
Killjoy alkoi hitsaamaan haljennutta kylkipanssariaan kuntoon. Hän yhdisti sähkön ja tulen elementtivoimansa sormenpäähänsä ja alkoi sillä sulauttamaan palojaan yhteen. Killjoy tunsi olonsa turhautuneeksi. Tähänkö hänen elementalivoimiensa käyttö on tullut? Pukunsa takia hänen voimansa ovat heikot. Hän ei pysty kanavoimaan niitä kunnolla ulos itsestään.
Killjoy uppoutui jälleen kerran ajatuksiinsa. Korjatessaan pukuaan, hänen katseensa ajautui huoneen vierellä seisovaan peiliin. Hän onnistui juuri ja juuri näkemään itsensä siitä. Kesken hommiensa, hän nousi ylös ja meni kääntämään peilin ympäri. Nyt hän voisi työskennellä rauhassa.
Palatessaan takaisin työpisteellensä, Killjoyn katse kääntyi pöydällä lepääviin reisipanssareihinsa. Hän irroitti niihin liitetyt tarvikelokerot ja avasi ne. Kahden avainkortin ja sekalaisen kolikkokasan lisäksi toisesta kotelosta löytyi pienenpieni laatikko, jonka sivussa oli kirjaimet Z.M.A. Killjoyn täytyisi kysyä arkistoista mitä ne tarkoittivat. Postimatoran oli tuonut laatikon paketissa hänelle hieman sen jälkeen, kun hän oli palannut Klaaniin Guardianin ja kumppaneiden kanssa.
Killjoy istui penkille ja laittoi laatikon eteensä. Hän jäi tuijottamaan sitä hetkeksi ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Lopulta hän kuitenkin rohkaistui ja nyt jo ties kuinka monetta kertaa, hän painoi laatikossa olevaa pientä nappia ja Killjoylle jo tutuksi tullut kaikuva ääni täytti hytin.
Tervehdys, Killjoy. Tämä viesti on nauhoitus, joten älä turhia vastaile.
Et tunne minua. Minä voin kuitenkin sanoa tuntevani sinut. Entinen kenraali. Entinen metsästäjä. Vakuuttava saavutuslista, ystäväiseni. Ja nyt sinä istut keskellä pienen järjestön linnoitusta parannellen palovammojasi.
Valitettava kehityssuunta, mutta myönnän jotain. Klaani ei ole mikä tahansa järjestö. Siksi tarvitsenkin apuasi. Klaanilla on jotain, jota tarvitsen. Tänä yönä olen tulossa hakemaan sen. Sinun on pidettävä huoli, että pääsen sisään. En halua tappaa ketään ystäviäsi, älä huoli. Kun tulen yöllä, haen ainoastaan jotain haluamaani ja poistun välittömästi.
Kuten sanoin, tunnen sinut, Killjoy. Tiedän taustasi. Niitä ei ollut vaikea kaivaa esiin. Tiedän, että olet menettänyt jotain rakastamaasi. Tiedän, että tunnet joka päivä, joka tunti ja sekunti häpeää nykyisestä tilastasi.
Kolme henkilöä tässä maailmassa on vastuussa tilanteestasi. Jos autat minua, tarjoan sinulle heidän päänsä vadilla. Purifier, pimeyden metsästäjä. Vei tärkeimmän asian, joka sinun elämässäsi oli, The Shadowed One, metsästäjien don. Määräsi hänet siihen. Kolmas on vaikein. Oletan, että tiedät, kenestä puhun. Annan sinulle mietintäaikaa. Jos tarjous ei kuulosta tarpeeksi hyvältä, kieltäydy ja tuhoa tämä viesti.
En voi pakottaa sinua mihinkään. Mutta tiedän, että pelkäät, Killjoy. Pelkäät häntä. Pelkäät heitä. Olet kuluttanut viimeiset vuodet surullisesta elämästäsi pelossa.
Voita pelkosi, ystäväni.
Hiljaisuus vallitsi jälleen hytissä ja Killjoy istui liikahtamatta, miettien jälleen tuon viestin sanoja. Jos hän olisi tiennyt, jos olisi uskaltanut, ehkä se Klaanin kohtalokas yö olisi voitu sivuttaa, mutta Killjoy ei ehkä itsekään osannut vastata, miksi hän edelleen kuunteli tuota ääntä ja nauhoite, kulki edelleen hänen mukanaan…
”Kyllä, Killjoy on alkanut pehmetä.”, Matoro mainitsi yhtäkkiä. Hän nosti päätään hieman ylemmäs, katsoen kolmea muuta Klaanilaista. He katsoivat jään toaa, luullen tämän nukkuneen.
Matoro katseli ympärilleen. Hän ei muista koska oli toiminut ilman teleskooppisilmiä. ”… missä olemme?”, Matoro kysyi tämän jälkeen. ”Matkalla kotiin, Matoro. Matkalla kotiin.”, Killjoy sanoi hieman etäisenä. Matoro nousee puoli-istuntaan käsiensä varaan ja katselee suurta huonetta. Hän ei näe oikealla silmällään paljoakaan. Se on toinen syy teleskooppisilmän käyttöön. Tärkeämpi syy on se, että hän haluaa naamioida naamionsa. Se on makutojen vanha koe tehdä naamio, jolla pystyisi hallitsemaan kaikkien mieliä täydellisesti. Noh, koe ei toiminut täysin, naamiosta ei tullut kyllin voimakas. Tosin sen nykyinen voimatasokin on niin korkealla, että Toalle tuottaa vaikeuksia käyttää sitä. Matoro hankki naamion kauan sitten Veljeskunnalta, ja nämä haluavat kokeensa takaisin.
Matoro mietti menneisyyttään. Kovin moni Toa ei ole kokenut samanlaista elämää kuin hän. Suurin osa Toiasta on elänyt tiiminsä kanssa rauhaisaa elämää matoraneja suojellen. Suurin osa Matoron tiimistä on kuollut ikuisuus sitten. Hänen saarensa matoranit tapettiin. Sen jälkeen Matoro on yrittänyt epätoivoisesti tehdä maailmasta parempaa paikkaa elää.
Turhaan. Kaikki ne tarinat ”Yhtenäisyydestä, velvollisuudesta, kohtalosta”. Mitä Toalle jää niistä, jos tiimiä eikä matoraneja ole. Kohtaloko vain? Vai jääkö sitäkään.
Universumi on arvoitus.
***
”Ajattelin että voisimme pysähtyä tuolle saarelle hetkeksi jaloittelemaan.”, Killjoy sanoi radioon, katsellessaan ikkunasta alas. Turkoosinsininen, idyllinen meri lainehti vehreän saaren yläpuolella. Paikka näytti idylliseltä. ”Selvä, kapteeni.”, kuului vastaus. Vaalea ilmalaiva alkoi laskeutua kultaiselle hietikolle.
Pari kahu-lintua lenteli sinisellä taivaalla. Aurinko – tai itseasiassa kupolin kattoon kiinnitetyt valokivet, Matoro tiesi, – sädehti kirkkaasti.
Klaanilaiset pystyvät kaikki kävelemään ja ovat saamaansa löylytykseen nähden hyvässä kunnossa. Nelikko päättää viipyä hetken saarella, pitäen kuitenkin vahkit jatkuvasti lähistöllä.
”Mikä paratiisisaari. Olisipa Klaani tälläinen.”, Kapura ihasteli. Matoro käänteli käsissään karttaa, tutkien josko hän löytäisi saaren kartalta. ”Olemme tässä Pohjoisen mantereen kyljessä, lähellä Tren Krom -niemimaata.”, Matoro aloitti. ”Mutten löydä nimenomaan tätä saarta täältä.” ”Tuskin tämä on mikään kannibaalimatoranien hallitsema tulivuorisaari.”, Suga sanoi ohimennen.
Kaksi nazorakia istuivat veneessä heillä oli mukanaan jotain erityisen arvokasta, josta heidän pomonsa ilahtuisi ja paljon.
”Luuletko, että saamme ylennyksen?”, toinen sanoi kiihtyneenä.
”Jos hyvin käy Abzumo ei tapa meitä.”, nazorak vastasi vakavasti.
”…”
”Hei tuolla on jotain!”
”Niin, Klaani-saari, mitä siitä?”
”Eikun tuo!”, Nazorak ositti aseellaan ”naurettavanpientäpaattia” josta kuului Makutan rivoa kielenkäyttöä.
”Jaa vai nuo.”
”Meillä on vain nämä surkeat aseet, jätetään heidät rauhaan, ”lasti” on saatava perille tai Abzumo kaivaa ruumiimme meren pohjasta ja hakkaa niitä kallioon tai jotain muuta vastaavaa.”
Klaani-saaren Nazorak tukikohta näkyi jo sadan metrin päässä.
[spoil]Annan sinulle Manu oikeuden kirjoittaa seuraavan viestin aiheesta, mutta muista, häntä tuoda kidutettavaksi tai sellaista. SAY NO TO TORTURE[/spoil]
Gahlok Va keräsi kokoon silminnäkijähavaintoja Klaanin viimeisimmästä ja historian pahimmasta hyökkäyksestä. Kaksikymmentä olentoa oli saanut surmansa yön aikana kun suuri varjo-olento, Salaman Toa ja joukko mekaanisia tappajarobotteja ja pieniä robotteja oli hyökännyt linnoitukseen.
Vaehranin kanssa kaksikko oli käynyt haastattelemassa vuodepotilaita ja muita klaania asuttavia olentoja, saadakseen kattavan kuvan yön tapahtumista.
Gahlok Van elementtikeihäs loi valkoista energiaa, kun hän kirjoitti kivitauluille tietoja.
”Hmm… Paikka Bio-Klaani, aika muutama päivä sitten… ” Gahlok Va mutisi, kirjoittaen tietoja tauluun. Hänen vierellään Vaehran järjesteli kivitauluja jotka kertoivat hyönteisraheista.
”Tuntuuko sinusta että tämä Av-Matoranien tekemä uusi sisustus on todella typerä?” Tulen Toa kertoi GVlle, kun tämä istui lattialla kivitaulu sauhuten.
”En itsekään pidä näistä seinistä”, Gahlok Va sanoi, katsahtaen Vaehrania. Tulen Toa oli noussut isoille tikkaille laittamaan kivitauluja hyllykköön, mutta kuinka ollakaan yksi tikkaiden askelmista oli rikki ja punahopeinen Toa putosi alas askelmia ja kivitaulukasa tippui hänen päällensä.
Käyttäen telekineettisiä naamiovoimiaan, Vaehran laski kivitaulut lattialle hänen viereensä, jonka jälkeen hän käytti voimiaan laittaakseen ne takaisin paikoilleen.
”Joskus unohdan että tämä naamiohan on Matatu”, Vaehran sanoi hymyillen, hieroen samalla kipeää kyynerpäätään.
Gahlok Valle oli tullut ongelma. Hän ei keksinyt millä nimellä kutsuisi niitä tappajarobotteja, jotka hyökkäsivät Klaanin kimppuun yöllä ja joita vastaan hekin joutuivat taistelemaan.
”Hei Vaehran, mitä nimeä käyttäisin niistä roboteista joiden panssarissa on kirjaimet Z.M.A?” Gahlok Va kysyi, nousten seisomaan lattialta.
”Etkö saanut mitään tietoja olentojen mahdollisesta nimestä?” Vaehran kysyi mutristaen kulmiaan.
”Sain vain kerättyä paljon informaatiota olentojen voimista ja aseistuksesta sekä tietoja olentojen ruumiinrakenteesta. Silminnäkijähavainnot kertovat että isojen robottien mukana tuli pieniä olentoja, jotka oli helpompi voittaa. Nimestä tai siitä mistä nämä robotit tulivat ei ole mitään tietoa”, Gahlok Va kertoi.
”Sovitaanko että kutsumme robotteja Rautaisiksi tappajiksi? Se sopisi hyvin olentojen luonteeseen?” Vaehran ehdotti.
”Hyvä on VT”, Gahlok Va sanoi, kirjoittaen otsikkoa artikkeliin.
Ma Wetin tunneliverkosto, pieni Ortonien kylä
Pieni kylä maanalla. Kylä jossa asuu joukko Ortoneja, Matoranien kaukaisia sukulaisia. Valokivet ja sienet tuovat valoa tähän pimeään luolaan ja Ortonit hoitavat askareitaan teräkaivajien ja monien muiden maanalaisten rahien avulla. On rauhallista, tai niin rauhallista kuin porien yleensä. Rauhaa ei kuitenkaan kestä kauan.
Tulvavesi syöksyy läpi kylän. Kyläläiset kamppailevat virtaa vastaan, joka vie mukanaan talot, kaivosvälineet, Rahit, kaiken. Muutama sinnikäs kyläläinen koettaa ottaa kiinni maasta ja seinillä kasvavasta sammalesta. Vettä tulee kuitenkin kokoajan enemmän ja kovempaa, joten nämä vahvatkin menettävät otteensa.
Maan pinnalla, lähellä luolan suuta, johon joen virtaus on käännetty.
”Lähtekäämme metsästämään Mata Nuin lellikkejä!” isokokoinen Zyglak ilmoittaa ja nostaa varsijousensa, joka ampuu murtamissäteitä. ”Opetetaan heille etteivät he saa rauhaa koskaan, sillä Ortonien päivät ovat luetut”, Zyglak jatkaa, lipoen huuliaan. Kohta päästäisiin taas metsästämään näitä säälittäviä kyläläisiä, joiden saaren Zyglakit valtasivat tuhansia vuosia sitten.
Ryhmä Zyglakeja, noin kaksikymmentä pulahtaa virtaavaan veteen. Liskomaiset olennot ovat tottuneet elämään vedessä ja sukeltavat etsimään saalista. Ortonien kylän täyttäminenv vedellä oli hieno ajatus, koska silloin Zyglakit pystyivät yhdistämään kaksi lempi puuhaansa, Ortonien tappamisen ja uimisen.
Harmaa, isokokoinen Zyglak joka kantoi varsijousta on uinut käärmemäisesti Ortonien kylän läpi. Hän on löytänyt kuolleita kyläläisiä lillumasta taloistaan ja saanut hiukan välipalaa. Rikkoen talonrähjän kappaleiksi, Zyglak saa veden samenemaan. Kädenpala suustaan roikkuen, olento lähtee uimaan syvemmälle luolaan, etsimään mahdollisia typeriä eloonjääneitä kyläläisiä.
Hiukan etsittyään Harmaa löytää etsimänsä. Yksi veden Orton on piilossa hohtavien sienien takana. Zyglak ampuu sienen kappaleiksi, jolloin hohtavaa jauhetta lentää ympäri vettä. Orton lähtee uimaan kovaa vauhtia pakoon ja päätyy pieneen ahtaaseen luolaan.
”Kyllä minä sinut vielä saan”, Zyglak sanoo, ampuen murtamissäteitä varsijousestaan. Säteet osuvat luolan kattoon, sinetöiden Ortonin pakoonpääsemisyritykset.
”Kuolet sitten sinne”, Zyglak naurahtaa, lähtien etsimään jotain muuta riistaa.
Orton alkaa kaivaa kynsillään luolan seinää, joka osoittautuu huokoiseksi kiveksi. Soraa ja savea tulee veteen, joka tekee kaivamisesta vaikeaa. Sinnikäs sinimusta Rauta kantava kyläläinen tekee kaikkensa päästäkseen pois vedestä.
”Pakko yrittää, tai kuolen kuten ystävänikin”, Seriana nimeä kantava kyläinen ajattelee, kaivaen yhä kovempaa. Kivi antaa periksi ja lopulta hän pääsee tunneliin, jonka yläpäästä paistaa valoa.
”Olen vapaa!” Orton huutaa kun hän juoksee tunneliin. Tunneli johtaa sankkaan havumetsikköön, jonne Orton katoaa, jättäen jälkeensä vain hohtavan vanan hohtavaa jauhetta.
Ortonien kylässä Zyglakit ovat tuhonneet kaiken. Liskomaiset olennot ovat rikkoneet Ortonien patsaat Toa Ortoneista, kaikki historiankirjoitukset ja muut mitkä muistuttaisivat tässä luolassa olleesta korkeakulttuurista.
Harmaa ilmoittaa joukoilleen että on aika lähteä. Hänen joukkonsa ovat saaneet tarpeeksi ruokaa ja tekemistä eli olisi vähemmän kapinahenkeä luvassa.
Zyglakit nousevat luolan suusta maalle. Padon virtaussuunta ohjataan taas normaaliksi ja joukko jättää tämän kuolleen kylän rauhaan. Taas onnistunut metsästysretki, Zyglakit ajattelevat kun talsivat kohti järvitukikohtaa.
Metsä, jättimäisten kuusten luona
Umbra ja Glatorianking katsovat kuinka Fikou Qewa talsii kohti pihkaa ja jää siihen vangiksi. Pihkaa alkaa erittymään Rahin päälle ja hätääntynyt Hämähäkki vinkaisee.
Pahempaa on tulossa kun Gekko osoittaa taivaalle. Suuret määrät pihkaa on alkanut sataa maahan ja pian Umbra on ihan pihkassa. Glatorianking on juossut pakoon pihkaa.
”Mitä minä teen. Mitä minä teen?” Glatorianking ihmetteli kun oli eksynyt metsään. Hän ei nähnyt mitään eteensä ja ajatteli vain mitä ystävälleen Umbralle oli oikein käynyt. Hän oli jättänyt Moderaattorin raukkamaisesti yksin kun puista putosi vain pihkaa.
Glatorianking kompuroi juurakoissa, kunnes hän törmää pieneen hohtavaan olentoon.
”Kuka olet muukalainen!?” Glatorianking sanoo, osoittaen aseellaan Rauta kantavaa kyläläistä.
”Samaa voisi kysyä sinulta”, heleä naisääni sanoo huohottaen. ”Nimeni on Setriana ja pakenin juuri Zyglakeja, jotka hukuttivat kyläni tuolla vähän kauempana”, Orton sanoo, ojentaen kynsikästä kättään kohti valkoista Toaa.
Glatorianking puristaa Ortonin kättä, joka on yhä märkä. Kylmä metalli ei tunnu kivalta hänen kädessään, joten GK ottaa kätensä irti puristuksesta.
”Olen Glatorianking Klaanista. Ystäväni päälle tippui paljon pihkaa, jolloin lähdin sitä pakoon, koska ajattelin että se voisi olla jotain ikävää”, Gekko kertoi. ”Nyt en tiedä missä ystäväni on”, hän kertoi murheissaan.
”Oi ei! Pihkaa!” Setriana huusi kuullessaan mitä oli tapahtunut. ”Äkkiä. Tule näytän sinulle tien!”
Puiden luona
Umbran jalat olivat ihan pihkassa, ja hän ei pystynyt enää liikuttamaan raajojaan. Fikou oli jo peittynyt suuren Pihkamäärän alle ja rahi ei enää liikkunut ollenkaan.
Umbra oli jähmettyneenä pihkan takia, koettaen liikuttaa raajojaan. ”Ei onnistu!” Umbra huusi. Vain hänen suunsa enää toimi kun pihkaa ei ollut kasautunut vielä suuhun asti. Äkkiä Umbra alkoi tuntea itsensä voimattomaksi. Puut alkoivat imeä elinvoimaa Umbrasta ja Fikousta.
[spoil]Selviävätkö sankarimme tästä pihkaantumisesta vai tuleeko heistä meripihkakoruja Allianssille? Se selviää kohta.[/spoil]
Taivas oli pilvinen sateiden jälkeen. Pieni vene lipui läpi tyynen meren ja halkoi sumua kulkiessaan. Veneen toisessa päässä seisoi kaapuun verhoutunut hieman Toaa lyhyempi hahmo, joka veti venettä suurella airolla kohti edessä hahmottuvaa pientä saarta.
Avde istui veneen toisessa päässä mietiskelevän näköisenä. Hän ja lautturi eivät olleet puhuneet koko matkan aikana. Tämä kuitenkin muuttui, kun lautturi sanoi jotain kaapunsa sisältä.
”Kohta perillä”, lautturin heikko ja vanha ääni sanoi. ”Jäänkö odottamaan?”
”Mieluiten”, Avde sanoi. ”En usko, että ystäväni tarjoaa minulle kyydin. Näkyykö Marionettia vastarannalla?” Lautturi keinutti päätään edestakaisin kieltävästi. ”Ei näy.”
”Hmm”, Avde äänteli hieroen leukaansa. ”Poikkeuksellisen hidasta toimintaa Marionetilta. Oletko samaa mieltä?” Lautturi ei vastannut. Hänellä ei ollut mielipidettä.
Vene rantautui lopulta ja lautturi jäi odottamaan. Avde nousi veneestä ja käveli ylös rantaa kohti pienen kukkulamaisen saaren korkeinta kohtaa. Pienellä saarella ei vaikuttanut olevan minkäänlaista elämää. Edes rikkaruohot eivät viihtyneet rannalla vaan koko saari oli peittynyt punaiseen hiekkaan, johon Avden pienet jalanjäljet jäivät hyvin selvästi. Avde oli harmissaan. Jos Marionetti olisi paikalla, tämä ei olisi ongelma.
Pieni Pakaria kantava Matoran saapui kukkulan korkeimpaan kohtaan. Kukkulalla seisoi kolme punertavaa kalliota. Avde katsoi kallioita hetken yrittäen muistaa, missä oikea kohta oli. Punaisen Miehen ei tarvinnut kuitenkaan yrittää kokeilla kaikkia mahdollisia kallioita, sillä pieni yksisilmäinen lentävä lautanen leijui esiin jostain kallioiden välistä. Avde katsoi sitä ja hymyili kameralle.
Avhrak Va suoritti hetken tunnistusoperaatiota, jonka jälkeen se piippasi kaksi kertaa. Yhteen punertavista kallioista aukesi pieni oviaukko. Sisällä oli pimeää.
Avde käveli aukosta ja astui alas portaita syvemmälle. Punaisen Miehen kävellessä syvemmäksi alas portaita seinän lamput alkoivat välkehtiä päälle ja pois. Avde ei pitänyt lamppujen tuottamasta valosta. Paikan asukas tiesi tämän erittäin hyvin. Seinät olivat yhtä punaisia kuin saaren kallio, josta Avde oli tullut sisään. Portaat olivat sen sijaan metallisia ja verrattain hyvin siistejä.
Avden astuttua viimeisen portaan askeleen päälle loputtoman tuntuinen käytävä ilmestyi hänen eteensä. Hänen eteensä saapui pian samanlainen yksisilmäinen lautanen, joka oli tullut saattamaan Punaista Miestä. Avde ja Avhrak Va liikkuivat kuparin värisessä käytävässä. Useiden tienhaarojen jälkeen he saapuivat pienen hissin eteen. He menivät sisään ja lautanen taittoi esiin lyhyen käsiraajan, jolla se näppäili täysin kuviotonta hissin näppäimistöä sekavassa järjestyksessä.
Hissi alkoi laskeutua alas. Avden seisoskellessa paikallaan hyvin raivostuttava Xialainen musiikki alkoi kuulua taustalla. Punainen Mies yritti olla kuuntelematta. Hetken päästä hissin ovet avautuivat ja uusi, pitkä käytävä ilmestyi eteen. Avde seurasi Avhrak Va:ta kunnes hän ja metallilautanen viimein saapuivat mustan oven eteen.
Lautanen avasi oven, paljastaen suuren kokoushuoneen, jota valaisi vain pöydässä seisova kanisteri, jonka sisällä ui pieni, valoa tuova meduusaolento. Avde käveli sisään ja näki heikosti, mutta tarpeeksi hyvin pöydän toisella puolella istuvan Skakdin, joka hymyili hänelle. Punainen Mies hymyili takaisin ja istui pöydän ääreen Skakdin eteen.
”… Jos tulit valittamaan hissin taustamusiikista, pyydän syvästi anteeksi.Tiedäthän, kuinka musikaalisesti lahjattomia Vortixxit ovat”, Skakdi sanoi Avdelle hyvin epämiellyttävästi ja napsautti sormiansa. Valot syttyivät kokoushuoneessa, jolloin Punainen Mies näki paljon selvemmin Skakdin ulkomuodon. Skakdi oli tummanharmaa ja pukeutui mustaan, sametista tehtyyn takkiin, jota koristivat kultaiset napit. Hänellä ei ollut selkäpiikkejä, jotka olisivat sojottaneet pään takana.
Avde hymyili harmaalle Skakdille ja nyökkäsi. ”Missä…’Feterrasi’ ovat?” Avde kysyi nuollen katseellaan suuren huoneen seinämiä. Seinät olivat täynnä monenlaisia laitteita, joiden toiminnasta Avde ei tiennyt mitään.
”Kun tulin huoneeseen, laitoit valot päälle”, Avde vastasi napsauttaen sormiaan. ”Olet nähnyt, mihin pystyn ilman valoa. En tiedä, missä tappokoneesi ovat.” Avde piti pienen tauon.
”Totta kai, rakas Avde” ,Skakdi hykersi hieman ja vastasi. ”Mutta voit kutsua minua ’Zorakiksi’. Ystävien kesken ei tarvitse olla näin muodollisia.” Avde katsoi Zorak-nimistä Skakdia silmiin ja levitti kätensä. ”Hyvä on sitten, Zorak. Zorak…Arstein?” Avde yritti parhaansa mukaan muistaa Skakdin koko nimeä, mutta jäi vain raapimaan leukaansa pohdiskelevana.
Zorak-niminen Skakdi suoristi takkiansa hieman ja laittoi kätensä ristiin pöydälle eteensä. Ennen puhumistaan se veti syvään henkeä. Kun Skakdi puhui, sen ääni oli juhlallinen. ”Zorak von Maxitrillian Arstein VIII.”
Avde nyökkäsi hieman hölmistyneenä ja toisti perässä. ”Zorak von Maxitrillian Arstein…kahdeksas?” Zorak hymyili taas.
”No, Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksas”, Avde sanoi toistaen nimen samalla ylistävällä äänensävyllä kuin Zorak aiemmin, ”mitä mieltä olit pienestä huviretkestämme Klaanin linnakkeeseen?”
”Yksi Feterroistani on kuollut ja useat heistä haavoittuneet”, Zorak vastasi heti paljon vakavammalla äänensävyllä.
”Nöyrin anteeksipyyntöni. He tekivät osansa, Zorak. Onko sinulla tarvetta resursseille korjausoperaatioon?”
”Milloin en ole tarvinnut?” Zorak kysyi lakonisesti ja vetäytyi syvemmälle tuoliinsa.
”Ehkä Nynrahilta?” Avde ehdotti. Zorak näytti merkillisen katseen. Avde naurahti hieman. ”Metallisten tappajakoneiden kunto liikuttaa sinua enemmän kuin Sheelikan. Mielenkiintoista.”
”Tietysti Sheelika on vielä hyvin tärkeä, mutta minun omien Feterrojeni edessä hän ei ole mitään. Asiat on laitettava…tärkeysjärjestykseen.”
”Ehkä hän pärjää”, Avde sanoi. ”Toivon, että edes sait Klaanista sen, mitä olit hakemassa.”
Zorak löi pöytää harmaalla nyrkillään. ”Tiettyjä… hankaluuksia tapahtui. En saanut hakemaani, valitettavasti.”
”Nimdakin jäi sinne, mutta älä huoli. Ehkä kuudennen osan aika ei vain ollut vielä. Sanotaanko kuitenkin, että sain tietyt nappulat laudalle ja tietyt siltä pois.” Pieni lentävä lautanen leijaili sisään huoneeseen. Mekaanisella kourallaan se toi jonkinmoista tarjotinta. Avhrak Va laskeutui hiljaa huristen pöydän tasolle ja jätti tarjottimen pöydän keskelle. Mekaaninen käsi otti kaksi höyryävää kuppia ja liu’utti ne taitavasti pöytää pitkin ensiksi Zorakille ja sitten Avdelle. Zorak nosti kupin pöydältä ja otti pienen hörpyn. Avde seurasi perässä epävarmana.
”Niinkö?” Zorak kysyi veikeästi hyvin hiotun hammasrivinsä takaa. ”Lauta? Onko mahdollista antaa hyvän ystäväsi tietää pelistänne hieman lisää?”
Avde otti varovaisen hörpyn höyryävästä kupista ja laski sen pöydälle. ”Oletko pelannut shakkia, Zorak?” Zorak hymyili taas Avdeen päin. ”Paljon enemmän kuin voit kuvitella”, hän vastasi.
Avde nosti toisen kätensä pöydän alta pidellen jotain, joka muistutti pientä kirjaa. Punainen Matoran tarttui esineeseen kahdella kädellä ja avasi sen paljastaen mustavalkoisen pelilaudan. Nappulat olivat jo oikeilla paikoillaan. Avde laski laudan pöydälle ja liu’utti sen Zorakille, joka nappasi sen tottuneesti. ”Olen yllättynyt”, Avde sanoi, ”mutta käsitykseni mukaan Zakazilla shakin voittaja on se, joka ampuu toisen ennen ensimmäistä siirtoa.”
”Se on totta”, Zorak sanoi hymähtäen ja siirsi ensimmäisen sotilaan kaksi ruutua. Sen jälkeen hän liu’utti laudan takaisin Avdelle. ”Mutta todellinen mestari on se, joka saa vastustajan ampumaan itsensä.”
Avde otti laudan taas vastaan ja siirsi omaa sotilastaan ennen kuin palautti laudan Zorakille. ”Tuon olisin halunnut nähdä. Mutta jos haluamme saada sen, mihin pyrimme, joudumme käyttämään paljon vaikeampaa taktiikkaa.”
”Olet aivan oikeassa, rakas Avde”, Zorak sanoi tehden siirtonsa. ”Ainoa kysymys on; pystytkö siihen?”
”Luulen, että olet pelannut tätä paljon enemmän kuin minä”, Avde sanoi. ”Joten kysyn vaihteeksi neuvoa sinulta, Zorak.” Avde nosti valkoista kuningasta laudalta ja osoitti sitä toisella punaisella kädellään. ”Tässä on Klaani”, Matoran sanoi ja nosti mustan kuninkaan toiseen käteensä, ”ja tässä on Allianssi.” Avde laski molemmat kuninkaat takaisin paikoilleen. ”Miten saan kaksi kuningasta syömään toisensa?”
Zorak alkoi siirtelemään shakkinappuloita järjestykseen. Hänen lopetettuaan Avde katsoi lautaa ja hymyili tyytyväisesti. Punainen Mies vilkuili lautaa pohdiskelevana, jolloin Zorak hykerteli itsekseen. Tämän jälkeen Matoran katsoi vuorotellen lautaa ja harmaata Skakdia ja tajusi, että joskus oli mentävä pidemmälle. Joskus oli tajuttava, että maailma ei ollut shakkilaudan muotoinen. Joskus oli otettava pieniä vapauksia. Joskus oli pidettävä ässä hihassa.
Hymyilevä, siististi pukeutuva ässä, joka puukottaa selkään heti kun pystyy siihen.
* * *
Zorak katseli Avdea ylimielisesti. Hän oli paljastanut itsestään liian paljon, mutta ei katunut sitä. Skakdi tiesi hyvinkin, ettei Avdelle voinut kääntää selkää huolimattomasti. Tämä siirto toimi varoituksena ”ystävälle”. Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:ta ei koskaan tulisi aliarvioida.
[spoil]Guardian on kirjoittanut tästä 50%. Domek toiset 50%. Ette ikinä arvaa, kumpi oli kumman jälkeä.[/spoil]
Voyager tuli sisään ovesta. Hän heitti aseensa sohvalle ja asettui makaamaan sängylle. ”HOHHOHOIJAA”.
Aamulla kun hän heräsi, hän kuuli kolauksen. Aamu-Klaani tuli postiluukusta kynnykselle. Voyager nousi vaivalloisesti sängyltä ja haki lehden. Siinä luki: Nazorakien porukka kulkemassa Klaania kohti Mt. Ämkoon itärinteitä pitkin.(Se porukka ei muuten ole mikään pikkuporukka, mutta ei se ole mikään armeijakaan.) ”Taidan lähteä sinne”. Voyager ajatteli. Hän otti aseensa ja lähti ulos huoneestaan.