Klaanon

Avainsana: Kapura

  • Zairyhin saari 1: Kolme klaanilaista

    Klaanin satama

    Kapura odotti. Kello oli miltei kahdeksan.

    Aamu oli hämärä ja hieman sumuinen. Saarelta Klaaniin johtava virtaus oli voimakas ja helposti havaittava, joten suunnistuksesta ei tulisi ongelmaa. Sumu ei silti helpottanut Kapuran oloa.

    ”Terve”, Suga huikkasi astellessaan esiin sumusta. ”Odotammeko vielä jotakuta?”

    ”Serania”, Kapura vastasi. ”En tosin ole varma, tuleeko hän.”

    ”Ei kello vielä kahdeksaa ole”, Summerganon huomautti.

    ”Kapura?” kaksikkoa kohti kulkenut Toa kysyi.

    ”Kyllä olen”, Kapura vastasi. ”Eli siis… Näytä tie veneellesi, Seran.”

    ”Mikä tarkoitus matkalla on?” Seran kysyi uteliaana. ”Kirje ei ollut kovin valaiseva.”

    ”En ole täysin varma, mitä me saarelta löydämme”, Kapura sanoi. ”Oikeastaan tätä reissua voi pitää vain normaalina tutkimusmatkana. En löytänyt paljonkaan tietoa saaresta, joten voimme auttaa Arkistoa samalla.”

    ”Eli mitään vaarallista ei ole odotettavissa?” Suga kysyi.

    ”Ei pitäisi”, Kapura vastasi. ”Painotan vielä, ettemme tiedä saaresta juuri mitään. En kuitenkaan olettaisi, että kohtaamme Makutojen linnoituksia tai mitään. Miten Toa-voimien harjoittelu muuten menee, Seran?”

    ”Ihan hyvin”, Seran vastasi kiitollisena siitä, että pääsi osallistumaan keskusteluun. ”En ole pystynyt taistelua harjoittelemaan juuri ollenkaan.”

    ”Luulisin kyllä, että kohtaamme edes jotain raheja”, Suga sanoi muistellen Xia-reissun Figgyä.

    ”No, hyvällä tuurilla kohtaamme vain niitä. Raheista selviytyy helposti”, Kapura arveli. ”Riippuu tietenkin, mutta en epäile saarella olevan Tahtorakeja tai jotain.”

    ”Tämä se on”, Seran keskeytti keskustelun ja osoitti kohti erästä venettä. Vene oli puinen ja ehkä joskus maalattu punaiseksi, mutta maalipinta oli rakoillut sieltä täältä ja väriä oli vaikea erottaa. Vene oli juuri ja juuri sopivan kokoinen kolmelle Toalle. Vaikka vene muuten näytti ränsistyneeltä, moottori oli hyvin hoidettu ja sitä oli ilmeisesti kiillotettu lähiaikoina.

    ”Voi tulla ahdasta”, Suga epäröi. ”Varmaankin voisimme hieman levätä matkalla.”

    ”Yhden pitää ohjata joka tapauksessa, joten nukutaan vuorotellen”, Seran ehdotti ja katsoi venettä ylpeänä. ”Vaikka meillä ei ole paljon rahaa, tätä venettä emme myy. Siihen liittyy paljon muistoja. Olemme yrittäneet pitää sitä hyvin kunnossa, mutta rahaa ei juuri ole…”

    ”En arvannutkaan, että olet köyhä. No, saat minulta reissun jälkeen pienen palkkion”, Kapura lupasi.

    ”Kiitos!” Seran sanoi iloisesti. ”Mitä me odotamme? Lähdetään!”

  • Toaksi palavan hotellin syöverissä

    Klaani, hotelli

    Seran kaivoi hädissään laukustaan kiven. Ei minkään tavallisen kiven kuitenkaan. Vaan voimakkaan Toa-kiven. Se oli aionoa tapa päästä pakoon palavasta hotellista hänen mielestään. Sitten hänen kätensä osui johonkin kiviseen. Hän nosti sen ja näki käsissään kiven, jossa oli kaiverruksia. Hän muisti, kuinka Turaga Thowron oli neuvonut häntä, miten käyttää Toa-kiviä. Hän paineli joitain kaiverruksia siitä, kunnes ne alkoivat hohtaa sinistä valoa.

    ”Mitä ihmettä”, Irvan ihmetteli, kun huomasi kiven hohtavan.

    Parin sekunnin päästä, koko huone oli valon valaisema. Kun valo hälveni, Irvan huomasi että huoneessa makasi joku Toan pituinen hopeavärinen olento.

    ”Seran?”, hän kysyi.

    Toa nousi seisomaan. Hän katseli ympäriinsä. Hän yritti kävellä, mutta hänen jalkansa olivat liian pitkiä, joten hän putosi. Hän yritti taas, mutta tällä kertaa vähän hitaammin. Hän onnistui ottamaan pari lyhyttä askelta, vaikka hoiperteli vielä vähän. Hän oli nopea oppimaan erilaisia juttuja.

    ”Mitä helkkaria, Seran?”, Irvan kysyi, ”Mitä sinä Toaksi muuntelet itseäsi, kun meidän pitäisi löytää pakotie palavasta hotellista?!”

    ”Voisin ehkä jotenkin helpottaa tätä Toana”, Seran totutteli puhumaan.

    Hän hoiperteli ikkunan luo ja katsoi alas. Silloin häneen päähänsä tuli idea.

    ”Siis… mitä hemmettiä juuri tapahtui? Miten sinä- Mistä sinä sait tuon kiven?”
    ”En ole varma, tiedätkö, mutta palava, nelikerroksinen hotelli ei ole paras paikka kertomaan tarinoita, siitä mistä sai voimakkaan Toaksi-muuttumisesineen”, Seran vastasi.

    Hän otti kaksi peittoa, sitoi ne kahdesta päistään. Sitten hän etsi jotakin metallista. Hän otti kaapin kahvan. Hän taivutti sen kaikilla voimillaan koukun muotoon. Myös se fakta, että hän oli raudan kansalainen, se helpotti. Sitten hän sitoi senkin peittoihin. Hän meni ikkunan luo, pyöritti peittoa kaikella voimallaan ja heitti sen ylöspäin. Koukkukahva osui seinään. Hän yritti uudestaan. Sen kerran hän osui yläpuolella olevaan ikkunaan. Hän varmisti että se piti. Sitten hän pyysi Irvania tulemaan hänen luokseen. Kun Ko-Matoran tuli sinne, Seran pyysi hänen kiipeämään alas peitolla. Hän teki niin. Sitten kun Seran tarttui peittoon, hän kiipesi sen sijaan ylöspäin. Hän kiipesi siihe ikkunaan, jonka oli särkenyt koukullaan. Huoneessa oli Ko-Matoran.

    ”Tule tänne” Seran sanoi paniikissa olevalle Matoranille.

    Hän teki käskystä. Sitten Seran sanoi hänen kiipeävän alas. Hän teki niin. Sitten Seran yös meni alas. Sitten hän meni Irvanin luo, katsomaan palavaa hotellia.

    Seuraavana päivänä, ilman hotellia, Seranilla ja Irvanilla ei ollut paikkaa jossa asua. Irvan ja Seran oli harkinnut hankkia jostain työn, muta se oli vaikeaa, kun ei tietänyt ketään Klaanilaista, paitsi Matoron ja Äksän. Eivätkä he ole nähneet heitä sen jälkeen kun he lähtivät Turkasten sinaappilaivasta. Seran oli ottanut palaneesta hotellista kaksi suurta metallista palasta, ja tehnyt niistä vähän miekkojen näköisiä. Ne näyttivät vähän pitkiltä lihakirveiltä. Mutta hän oli sanonut, että parantelisi niitä, kun olisi aikaa.

    Parin päivän päästä Seran harjoitteli miekkailua pienellä kukkulalla. Hän oli parin päivän päästä todennut, että se kukkula oli Klaanissa hänen lempipaikkansa. Se oli hiljainen ja monta muuta Klaanilaista ei käynyt siellä. Koska se oli kaupungeista eristyksissä. Hän pystyi keskittymään siellä paremmin ja näin hän oli jo oppinut vähän käyttämään Toa-voimiaan. Ei paljoa kuitenkaan. Hän osasi enimmäkseen vain muotoilla rautaa helpommin kuin muut (paitsi muut raudan Toat). Mutta hänen mielestään, hän oli jo saavuttanut jotakin. Irvan myös istui lähellä. Seran iski leveällään miekallaan kuvitelluun viholliseen vatsaan ja toisella hän iski sen kylkeen. Hän ei osannut monia hyviä tekniikoita, kun hänellä ei ollut opettajaa, mutta hänelle aluksi riitti tavalliset miekkailutaidot. Sitten joku Matoran tuli hänen taakseen. Seran kääntyi.

    ”Mitä asiaa?”, Seran kysyi Matoranilta.
    ”Anteeksi, oletteko te Toa Seran?”, pieni Matoran kysyi.
    ”Kyllä olen”, Seran vastasi.
    ”Yksi Klaanilaisista, Kapura lähetti sinulle viestin. Ensin yritin viedä sen hotelliin, joka on tässä kirjoitettuna, mutta kun se paloi, joten päätin etsiä sinut käsiini. Sanoi, että on tärkeää”
    Postimiesmatoran ojensi kirjekuoren Seranille. Kannessa luki ”Toa Seran, Satamahotelli”
    ”Taidan lähteä nyt”, Matoran vastasi, ”Hyvästit”
    ”Moikka”

    Matoran lähti poispäin. Seran sen sijaan istuutui puun eteen, joka kasvaa kukkulalla, avasi kuoren ja alkoi lukea.

    Seran

    Minulla on asiaa eräälle Klaanin lähettyvillä sijaitsevalle saarelle. Ajattelin, että koska tietojeni mukaan olet kohtalaisen nuori Toa niin visiitti tuolle saarelle olisi hyvää Toa-voimien harjoitusta. En tiedä juuri mitään tuosta saaresta, ja ajattelin, että pienellä joukolla olisi parempi lähteä. Sinulla on vene, vai mitä? Mikäli et suostu tai sinulla ei ole venettä niin ilmoita. Jos taas suostut, niin matka kestää noin kolme päivää. Minä pakkasin jo vara-aseita ja muuta tarpeellista. Tule Klaanin satamaan kahdeksalta huomenaamuna jos suostut.

    Kapura

    Irvan tuli raudan Toan viereen.

    ”Kuka tuo oli? Mikä tuo on? Miksi minä olen aina jäljessä kaikesta?”, hän kysyi.
    ”Joku Klaanilaisesta… Kapura haluaa että lähtisin hänen kanssaan jollekkin saarelle”, Seran vastaa ”Sanoo että pitäisi tuoda veneemme mukaan”
    ”Aiotko lähteä?”, Irvan kysyy.
    ”En kai voisi kieltäytyä. Hän taitaa uskoa minuun”
    ”Okei”
    ”Pitää kai lähteä huomenna”

  • Tekemistä, kuin tilauksesta

    Klaani

    Summerganon saapui iltaiselta kävelyretkelään. Klaanissa oli hiljaista; paikka oli vaipunut illan rauhaan ja tuntui nauttivan täysin siemauksin siitä, etteivät sodan pitkät kädet olleet vielä kurottautuneet linnakeen ylle.

    Summerganon kömpi huoneistoonsa tapaamatta Klaanin läpi kulkiessaan ristin sielua. Yllätyksekseen häntä odotti kirje. ”Tulee ihan Xia-reissun alku mieleen”, hän mumisi ja tarttui kirjeeseen.

    Summerganon

    Minulla on asiaa eräälle Klaanin lähettyvillä sijaitsevalle saarelle. Ajattelin, että maksuksi varusteista voisit lähteä mukaan, siis jos sinulla on aikaa. En tiedä juuri mitään tuosta saaresta, ja ajattelin, että pienellä joukolla olisi parempi lähteä. Toisella kysymistäni Klaanilaisista pitäisi olla vene. Jos hän ei ehdi tai hänellä ei ole venettä niin vuokraamme. Matka kestää noin kolme päivää. Minä pakkasin jo vara-aseita ja muuta tarpeellista. Tule Klaanin satamaan kahdeksalta huomenaamuna jos suostut.

    Kapura

    Summerganon ei ollut uskoa silmiään. ”Tekemistä, kuin tilauksesta”, hän sanoi hiljaa. Ja tottavie tekemistä hän olikin kaivannut. Hän katsoi uutta miekkaansa ja sanoi: ”Pääset pian tositoimiin.” Seurasi hetken hiljaisuus, kun Summerganon tuijotti miekkaansa, jolle hän oli omaksi yllätyksekseen puhunut. Sitten Suga purskahti nauruun ja kävi lepäämään, jotta olisi aamukahdeksalta virkeänä lähtöä varten.

  • Sepän aarre

    Paja

    Painettuaan Matoranin Hunan toista silmänreikää ja asteltuaan portaat alas Kapura sytytti Pajan valot. Toisin kuin yleensä, Kapuran salahuoneessa ei näkynyt käytön merkkejä. Keskeneräiset aseet oli ripustettu huolellisesti seinälle, ja rautaromuvarasto oli täysi.

    Kapura sille, että kenelläkään Pajan Matoraneista ei ollut mitään aavistusta siitä, mihin kaikki rautaromu hävisi. Eikä siitä, miksi Kapuran tilauslaatikko oli aina tyhjä, vaikka sinne sujautettiin tilauksia lähes joka päivä.

    Mutta nyt ei ollut aika tilauksille.

    Kapura varmisti vielä, että huoneessa ei ollut ketään muuta, joka oli kyllä turhaa, kun ottaa huomioon, että kukaan muu ei tiennyt huoneesta.

    Tulen ja Painovoiman Toa katsahti takomispöydän alle ja painoi pientä nappia.

    Seinästä pongahti esiin kassakaappia muistuttava esine, jossa oli kirjainnäppäimiä ja pieni ruutu. Kapura näpytteli salasanan, ja kassakaapin auetessa katsahti jälleen kalleimpaan aarteeseensa.

    Kassakaappi oli täynnä naamioita. Eri värisiä. Eri muotoisia. Ja kaikilla naamiovoima, joita Kapuran tietojen mukaan oli olemassa vain muutamia. Naamioita peitti pölykerros.

    Kapura mietti itsekseen, mitä naamiota käyttäisi reissulla saarelle. Lopulta hän päätyi tummansiniseen naamioon, jossa oli visiiri.

    ”Mielensuojauksen naamio”, Kapura sanoi itsekseen. Hän ei ollut varma, miksi oli päätynyt tähän naamioon. Tuntui siltä, kuin jokin hänen päässään tietäisi vastauksen.

    Kapura kosketti Kanohi Shania vetääkseen naamion irti.

    He ̴ei͜vä̷t k͘o̢śk͏aa̕n̴ pala͝nnee͜t ͟jä̴rji͟ssääń.̵..̸ ́Luu͡ĺen̛, e͢t͝tä͝ sy͜väl̴lä͟ vi̧i͝d҉akossa ͞on ̕j̴ota̛in. Tun̶ne͟lm͞a̶ ̷on͟ jo vä̵hä͡n ̀aik̛aa̴ ̨ol̨l͡u͡t͡ ̸k͘ir̢eä͠.̡ H͟e̛ ͡kai̢ ͡s͏uu͞nn̛itt̀e͢l҉e̷vat҉ u̵utta h͏y̢ökkä́y͡st͠ä͠. ͜E̢de̴s͡ ͠To͡at ̧ei͡v̀ä̛t nukkưneet͢ ͡v̢iim̢e ̡yö̡n̵ą̈.̧͠Ùl̕koa ͟k҉uu͘l͢u̸u ͜ään͢

    Kapura hikoili.

    Hän huomasi makaavansa Pajan lattialla.

  • Suga Kapuran pajalla

    Paja

    Keskipäivän aurinko paistoi kirkkaasti Summerganonin kulkiessa Pajaa kohti. Summerganonia hieman jännitti, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, miltä hänen kauan palvelleet ja rakkaat varusteensa nyt näyttäisivät ja tuntuisivat. Kysymys ei ollut siitä, etteikö hän luottaisi seppä-Kapuran taitoihin, vaan jännityksestä ja innosta uusia, kiiltäviä varusteita kohtaan.

    Hän oli aikonut hakea Kapuralta tilaamansa varusteet monta päivää aiemmin, mutta kiireet olivat viivästyttäneet Summerganonia, joka oli itseasiassa nauttinut olostaan ja kävelyretkistään saarella; ilman aseita. Aseita ja panssareita, jotka eivät koskaan tuntuneet liian raskaalta taakalta niiden keveyden vuoksi, mutta jotka kuitenkin muistuttivat aina sodasta, selkkauksesta ja väkivallasta. Kaikesta siitä välttämättömästä pahasta, joka oli rauhan eteen tehtävä. Kaikesta huolimatta Summerganon oli kiintynyt miekkoihinsa, sillä oli se moraalisesti oikein tai ei, hän tavallaan nautti kaikista tehtävistään Klaanissa. Oli syynä sitten pieni, jossain sielun kolkassa lymyävä halu koetella voimiaan vihollisen kanssa tai puhdas intohimo auttamiseen.

    Summerganon saapui Pajaan, jossa oli todella kuuma. Aurinko lämmitti ympärillä lojuvaa metallia, joka hohkasi lämpöä ja kimalteli paisteessa ja auringon lisäksi tätä tunkkaiseltakin joskus tuntuvaa paikkaa lämmittivät ahjot.

    ”Tervehdys, Suga!”
    Summerganon kääntyi äimistyneenä ja näki Kapuran kömpivän jostain romukasan takaa. Summerganon tervehti iloisesti klaanilaistoveriaan, joka ohjasi Sugan varastoonsa, josta uudeksi taotut varusteet löytyisivät.

    ”Tein tästä niin kevyen, kuin mahdollista”, Kapura sanoi antaessaan Summerganonille pitkän, kimaltelevan miekan. ”Tämä on tosiaan kuin uusi”, Summerganon sopersi äimistyneenä. ”Kiitos”, Suga sanoi jo hieman varmemmin ja hymyili. Kapura antoi Summerganonille myös tämän tilaamat haarniskanpalaset ja muut aseet. Summerganon ottin ne vastaan aina vain enemmän äimistyneenä ja mumisi kiitoksen sanoja Kapuran työn tuloksia ihaillen. Kapura antoi myös takomansa ”ranneterät”, kevyet, mutta kestävät ja erittäin terävät aseet, jotka voidaan kiinnittää molempiin käsiin. Kapura arveli niiden sopivan Summerganonin taistelutyyliin. ”En tiedä, miten voin ikinä korvata tämän…”, Summerganon sanoi nöyrästi, mutta oli samalla silminnähden innostunut uusista, kiiltävistä varusteista.
    ”No, katsotaan sitä korvausta sitten myöhemmin. En ole vielä… öh, laskuttanut.” Kapura sanoi päätään raapien. ”Okei, ihan miten vain.” Summerganon vastasi ja jatkoi vielä: ”Lupaan kyllä korvata tämän. Teit suurenmoisen palveluksen! Sydämelliset kiitokset.”

    Kapura tyytyi vain naureskelemaan hyväntahtoisesti ja toivotti Summerganonille hyvää päivänjatkoa toan poistuessa, Summerganon suuntasi takaisin huoneistoaan kohti varusteet selässään ja säkissä. Osan hän laittoi varastoon, mutta hän puki samantien osan haarniskasta päälle ja laittoi uuden, kirkkaansinisen viitan selkäänsä. Hän tarttui uuteen, kimaltelevaan pitkään miekkaansa ja suuntasi Klaanin muurille. Summerganon tunsi itsensä hieman hölmöksi niin tehdessään, mutta hänestä tuntui hienolta seisoa miekan, viitan ja haarniskansa kanssa Klaanin muureilla tuulen tarttuessa viittaan. Hän seisoi kuin liehuvaviittainen auringon valossa välkehtivä sini-hopea-valkoinen patsas, kunnes suuntasi alas. Summerganon oli iloinen ja tunsi olevansa elämänsä kunnossa. Ja valmis mihin tahansa.

    [spoil]Suuret kiitokset Manulle mainiosta ropeen liittyvästä blogipostista, joka antoi minulle potkun persuksille. Pääsen pikkuhijaa eroon väärästä tavasta kirjoittaa lausahduksia, kuten tästä viestistä toivon mukaan näkyy.[/spoil]

  • Vuorovesikaavio

    Bio-Klaanin linnoitus

    Ne unet alkoivat vähän aikaa Xia-reissun jälkeen.

    Aluksi ne kävivät normaaleista painajaisista. Kuten joka ilta, Kapura sinäkin iltana raahautui sänkyynsä vietettyään aikaa Klaanin kirjastossa käyden sivistyneitä väittelyjä kahviossa. Mutta se kerta oli erilainen.

    Vaikka hän ei viime aikoina ollut nukkunut kovin hyvin, Kapura muisti unistaan yhden asian: Ne eivät olleet tällaisia.

    Kapura ei nähnyt mitään. Vain pelkkää pimeyttä Se tosin saattoi olla luonnollista unelle, eikä hän kiinnittänytkään siihen juuri mitään huomiota. Muutama painajainen kai kuuluisi asiaan traumaattisten Yö Kauhun ja Xia-reissun jälkeen, eikö vain? Mutta kun aamu läheni, uni yhtäkkiä muuttui.

    Vieläkään Kapura ei erottanut mitään, mutta tuttu ja turvallisen oloinen pimeys rakoili. Sieltä täältä erottui hetken verran häivähdys punaisen tai oranssin sävyä. Mutta Kapura ei välittänyt, ja huomasi aamulla herätessään, että vaikka unet eivät varsinaisesti olleet rentouttavia, hänestä tuntui kuitenkin mukavan levänneeltä.

    Seuraavana yönä uni oli taas erilainen. Kapura näki tutun pimeyden ja säännölliset punaisen ja oranssin välähdykset. Mutta jokin oli erilailla.

    Jostain selittämättömästä syystä Kapura tunsi suunnatonta pakokauhua ja myöhästymisen tunnetta. Kapura pinnisti muistiaan, mutta ei yhdistänyt kumpaakaan tuntemusta mihinkään unta muistuttavaan tapahtumaan. Toki Yö Kauhu ja Xia-retki tarjosivat ison annoksen pakokauhua, mutta uni tuntui erilaiselta.

    Yön jatkuessa myöhästymisen tunne tuli yhä suuremmaksi. Kapura hieman muisteltuaan ei muistanut mitään vastaavaa koko elämästään. Silti tuntui, kuin jokin iso ja karvainen, jonka Kapura luuli jo kauan sitten nujertaneensa päättikin äkkiä huomauttaa olemassaolostaan jossain muualla.

    Kuten edellisenä yönä, tänäkin yönä uni muuttui aamua kohti mentäessä. Nytkään Kapura ei nähnyt juuri mitään, mutta tunsi kuin olisi ollut jonkin vedessä kulkevan päällä. Oliko se vene? Kapura yritti muistella, missä oli viimeksi matkustanut veneellä. Jokin Kapurassa tiesi, että kyseessä ei ollut vene. Ja virtaus. Kapura tunsi erittäin vahvan virtauksen. Sitten Kapura heräsi, mutta hänen olonsa oli kaikkea muuta kuin rentoutunut.

    Tälläkin kertaa Kapura vietti suurimman osan päivästä kirjastossa. Mutta sen sijaan, että olisi lukenut häntä kiinnostavista tai luultavasti hyödyllisistä asioista, Kapura etsi käsiinsä Klaanin lähialueiden vuorovesikaavion. Jokin hänen päässään vihjasi:

    ”Etsi läheltä… Vahva virtaus…”

    Kapura hätääntyi hieman. Oliko hänen päässää joku tai jokin? Mutta hetken mietittyään Kapura oli lähes vuorenvarma siitä, että kummalliset unet johtuivat todennäköisesti siitä, että Kapura muisti yhtäkkiä jotain, mutta ajatukset eivät pysyneet kokonaisina. Tarkemmin muistellen Kapura huomasi, että ei ollut mitenkään varma siitä, oliko hänen muistiaan muuteltu joskus vai ei.

    Tulen ja Painovoiman Toa katsahti jälleen vuorovesikaavioon. Klaanin lähellä oli erittäin voimakas virtaus, joka toi eksoottisen näköisiä kiviä rannoille joltain kaukaiselta saarelta.

    Kapura seurasi virtausta sormellaan, mutta huomasi harmikseen, että kartta oli joskus revennyt siitä kohtaa, missä virtauksen vierellä mutkitteli useita muita merivirtoja. Kapura tarkensi katsettaan ja huomasi erottavansa jotain saaren ääriviivojen tyylistä kartan reunassa.

    Jokin hänen päässään tuntui yhtäkkiä painavemmalta.

    [spoiler=Krhm.]
    En ole täysin palannut Ropeen, postailen vain muutamia viestejä tässä välissä.
    [/spoiler]

  • Varustehuoltoa pajalla

    Paja

    Summerganon astui sisään hämärään, ahjojen tulien heikosti valaisemaan pajaan. Pajan punainen valo ja avonaisesta ovesta näkyvä punertava iltataivas saivat koko maailman näyttämään katoavan hetken ajan punaiselta ja hämärältä, mutta kun aurinko viimein laski ja taivas tummeni, jäi Paja punertavaksi valopilkuksi rauhallisen ja valottoman illan keskelle. Toki Klaanin ikkunoista näkyi valon kajo, mutta se ei tuntunut kovin vahvalta.

    Pajan punaisessa hehkussa näkyi Kapuran varjo, joka oli vielä työn touhussa, näpertämässä jotain. Kapura, tuo taitava takoja, taistelussa sisukas ja mahtava tyyppi kääntyi tulijaan päin.

    ”Kas, hei Suga! Mitäs sinä?”, Kapura kysyi.
    ”Hei vain. Eipä tässä mitään kummempia, ihan hyvää kuuluu. Miten itse jakselet?”, vastasi Summerganon.
    ”Hyvin minäkin. Pikku näpertely ja Klaanin suorastaan parantava rauhallisuus ja kotoisuus tekevät ihmeitä matkasta rasittuneelle.”, kuului Kapuran vastaus.
    ”Tulin pyytämään pientä palvelusta, korvausta vastaan tietenkin. Asia koskee aseistustani, joka… no, ei ole ihan parhaassa terässä Xia-reissun jälkeen.”, Summerganon puhui ja antoi katseensa kiertää Pajan tulen valaisemilla seinillä. Monenlaisia työkaluja siellä roikkui ja joitakin Kapuran takomia aseita.
    ”Ahaa. Ymmärrän. Teroitan aseet käden käänteessä. Ja panssarisikin kaipaisi huoltoa, vai?”, sanoi Kapura virne kasvoillaan.
    Summerganoniakin hymyilytti, sillä Kapura oli osunut oikeaan. ”Jep, jos siitä ei ole liikaa vaivaa. Sillä vaikka nyt on rauha jonkin aikaa maassa, on minulla tunne, että jossain vaiheessa hyväkuntoiset aseet ja pätevä panssarointi nousevat arvoon arvaamattomaan.”, hän sanoi ilahtuneena siitä, että Kapura vaikutti suostuvaiselta.

    Kapura katsoi hetken Sugan hieman kolhiintuneita välineitä, joita hän oli mukanaan tuonut. ”Juu, haarniskankin korjaus onnistuu. Ja katsotaan sitä korvausta myöhemmin, ehkä palvelus palveluksesta.”, sanoi Kapura välineitä tarkastellen.
    ”Jos niin tahdot. Näkemiin sitten!”, Summerganon sanoi ystävällisesti ja kiitteli vielä lämpimästi. Ja sitten hän käveli ovesta pimenevään yöhön. Ja lisäsi vielä ovelta: ”Älä pidä kiirettä, minulla ei ole mikään hoppu vihollisia listimään, ainakaan vielä.”

    Kapura nyökkäsi hymyilleen ja siirsi Sugalta saamansa tavarat, haarniskanpalaset ja kaksi miekkaa työpöydälle. ”Hm, Sugan kirves joutui jonnekin Xialla, joten tekaisenpa sellaisenkin.”, Kapura mutisi, mutta ei käynyt vielä työhön. Se saisi odottaa yön yli, sillä Kapura asteli ovesta ulos ja suuntasi katseensa Klaanin kauniiseen ympäristöön, joka tuntui nukkuvan rauhallista unta. Oli hiljaista ja rauhallista, mutta Klaanin valppaus ei nukkunut, vaan piti yhä silmällä linnaketta ja jossain seikkaili tälläkin hetkellä Klaanilaisia, vaaroja uhmaten.

  • Violettien saari 4: Myös Labio

    Nazorakien pesät

    Keltamusta skakdi käveli rivakasti pitkin synkkää käytävää. Hän piti kynsissään suurehkoa paperinivaskaa joka oli kaikkea muuta kuin siististi järjestelty.
    Gaggulabio istahti kiviselle tuolille ja iski paperit pöytään. Hän alkoi käydä niitä läpi kelmeässä valossa.

    Metorakk
    Tehtävä: tutkia Xian tilanne, eliminoida klaanilaiset
    Tehtävän status: tuntematon, todennäköisesti epäonnistunut

    Gaggulabio murahti. Hän ei ollut kuullut mitään varakomentajastaan.

    Werekk
    Tehtävä: tuhota matoranien vastarinta
    Tehtävän status: epäonnistunut

    Kiven skakdi murahti jälleen. Joku yksittäinen toa oli saapunut paikalle ja tuhonnut kaiken.

    Amazua
    Tehtävä: Hankkia virus #176
    Tehtävän status: suorittamassa tehtävää

    Gaggulabion ilme kääntyi hymyyn. Tämä palkkionmetsästäjä osasi hommansa.

    NINJA-ryhmä
    Tehtävä: siivota Gaggulabion työhuone
    Tehtävän status: keskeneräinen

    Skakdikomentaja myhäili. Hän oli pistänyt ryhmänsä siivoojiksi usean epäonnistumisen jälkeen.

    Gaggulabio iski paperinivaskan pöytään ja lähti huoneestaan. Kun Amazua saisi tehtävänsä suoritettua, kaikki olisi paremmin.

    Bio-Klaani

    Toa Kapura käveli leppoisasti Klaanin käytävillä. Tulen Toa oli matkalla kohti huonettaan. Koko saari kylpi valossa ja aurinko lämmitti saarta. Rannikolla tosin tuuli oli yltynyt, muttei liikaa.

    Kapura avasi huoneensa oven. Hänen huoneensa oli suuri ja puukalustettu. Lattialla oli suuri punainen matto. Suuren ikkunan edessä oli punaiset verhot.

    Kapura käveli avaran huoneensa läpi ja avasi tummuneen metallioven. Asepajassa loimusi pienellä liekillä ahjo, ja sen vieressä oli alasin. Huone oli sekava, aseita, aseenpuolikkaita ja metalliharkkoja lojui siellä täällä.

    Toa oli napannut tilauksensa oveltaan ja selasi niitä nyt.

    Ensimmäisenä listalla oli Summerganonin tilaus; kevyt kokohaarniska.
    Tämän jälkeen oli useita matoranien pienempiä tilauksia.

    Saari Bio-Klaanin lähellä

    Matoro makasi äänettömänä kasvillisuuden seassa. Violetteja olentoja juoksi välillä metsässä eikä hän uskaltanut lähteä liikkeelle.

    Toa otti pienen radion vyöstään ja kytki sen päälle.
    ”Saraji? Xxonn?”, hän kuiski radioon.
    ”Niin?”, vastasi Äksän ääni.
    ”Olen jossainpäin saarta piilossa. Sain Nimdan. Jos teillä on kaikki, käynnistäkää vene ja kiertäkää saarta, koitan päästä rannalle.”, Matoro neuvoi.
    ”Selvä…”, kuului vastaus. Sitten radiosta kuului juoksuaskelia.