XMS Angonce
Metru Nui
”Neljä toaa ovat operaatiosi jäljillä? Oletko täysin sekaisin? Mitä makutaa oikein ajattelit, kun hyökkäsit niiden kimppuun?” Angien huusi kiihtyneenä.
”Itse asiassa niitä oli silloin viisi-” punainen vortixx vastasi, mutta tuli keskeytetyksi.
”Kolme toaa olivat tarpeeksi tunkeutumaan Varjotun linnoitukseen Xialla, imbesilli!” selakhi jatkoi. Hän kulki pientä ympyrää komentosillan ikkunan edessä Radakin istuessa rennosti.
”Rauhoitu, minulla on tilanne hallinnassa.”
”Eikä destralissa ole”, nainen vastasi. ”Neljä toaa. Vapaana putkimatkan päässä meistä.”
”Ne eivät tiedä minusta”, Radak sanoi rauhallisesti. ”Olen varma- noh, 88 % varma, etteivät ne edes tiedä minun olevan tällä saarella. Saatika sitten operaatiostamme.”
”Ja menit ottamaan riskin, että paljastut, kun lähetit pikku muodonmuuttajasi niiden kimppuun Arkistossa?”
”Tilanne vaati silloin viivytystä. Mutta Ang, tein läpimurron sen jälkeen, kun toat katosivat maan alle. Sain vahkien suojauksen alas hetkeksi. Pääsin käsiksi niihin silloin. En tiedä aivan tarkkaan mihin se perustui, mutta ilmeisesti alhaalla tapahtui jotakin, mikä vaikutti vahkien komentosignaalien voimakkuuksiin ja laski niitä kriit-”
”Me nopeutamme suunnitelmaa. Varjottu laski, että kohtaisimme vain Lhikanin toat. Sen sijaan täällä on melkein kaksi kertaa niiden verran toia.”
”… mitä tarkoitat suunnitelman nopeuttamisella? Tarvitsen-”
”Lähetän Varjotulle viestin, että lähettää lisäjoukkoja. Ihan vain sinun turvaksesi, vortixx.”
Radak nielaisi. ”Älä sotke tähän enempää niitä. Kaikki toat ovat tietämättömiä minusta, anna sen pysyä niin. Barbaarilaumat laivassani eivät varsinaisesti auttaisi siinä.”
Angien huokaisi. ”Varjottu on tarjonnut sinulle aivan kaiken, mitä olet tähän tarvinnut. Voisitko pelata hänen suunnitelmiensa mukaan?”
”Itse asiassa… tai no, ei mitään. Mutta ei, en ole mikään metsästäjä, joka tottelee korruptoitunutta megalomaanista hullua. Minä teen tätä täysin omista syistäni, ja annan varjomiehen hyötyä tästä vain, koska tavoitteemme menevät kivasti yksiin. Tee sille pomollesi selväksi, että mitään ei tapahdu ilman minua, ja että minä tiedän mitä teen”, Radak argumentoi turhautuneena.
Selakhi muisti muitakin ajattelijoita, joilta hän oli kuullut vastaavanlaisia monologeja. Kukaan heistä ei ollut vastustanut johtajaa kovin pitkään. Ainakaan ovelle ilmestyneen Hordika-lohikäärmeen jälkeen.
Angien istuutui Radakin viereen pyöreän pikkupöydän ääreen. Hän katsoi reptiliaania syvälle tämän keltaisiin silmiin.
”Älä ota tätä uhkailuna, mutta tuo asenne ei toimi näissä piireissä. Minä tiedän nämä asiat.”
Vortixx pohti tarkkaan sanojaan. Hän ei rikkonut katsekontaktiaan selakhin sinivalkeaan naamioon, jota koristivat kymmenet kaiverrokset.
”Sinulla on pii kaiverrettuna naamioosi?”
”… kyllä?” nainen vastasi hetken häkellyksen jälkeen.
”Vähänkö siistiä.”
”…”
”Miksi sinulla on pii kaiverrettuna naamioosi?”
”…”
”Onko se jokin selakhi-juttu? Kenties 3,14159265358 on teille pyhä luku? Vai onko se jotain henkilökohtaisempaa?”
”Ähh. Olin sanomassa sinulle, että älä koeta onneasi Varjotun kanssa. Ihan vain itseäsi ajatellen.”
”Tapasin kerran toan, jonka naamio oli täynnä kaiverroksia. Niillä hän sai kuulemma yhteyden esi-isiinsä. En silloin uskonut, mut-”
”Radak, minä yritän puhua sinulle!”
”Älä huoli, Ang. En minä kuole vaikka vähän vilkaisen Varjottua ikävästi. Ihan niin kuin pomosi osaisi räjäyttää minut vain katsomalla minua.”
Tietäisitpä vain, Angien ajatteli.
”Mitä aiot tehdä toien kanssa?” hän palasi keskustelun alkuun.
”Annan niiden hankkia minulle Deltan. Ja sen jälkeen Varjottu saa kaupunkinsa.”
”Deltalla viittaat nyt… Nimdaan?” selakhi haki sanaa muististaan. Hän oli nähnyt yhden siruista etäisesti Varjotun linnoituksessa, mutta se oli lukittu niin syvälle Odinan kuoleman holveihin, ettei hän ollut saanut mahdollisuutta tutkia sitä. Eipä se juuri häntä kiinnostanutkaan.
Radak nyökkäsi.
”En näe, miten se liittyy Vahki-AI:n kaappaamiseen. Enkä koe kovin hyvänä ideana sitä, että annat toien ottaa sitä sirua. Mitä Odinalla siitä on puhuttu, se on aika tehokas ase.”
”Minä tiedän mitä teen. Olen niin sanotusti tutkinut asiaa.”
Angien huokaisi.
”Toivottavasti tosiaankin tiedät, mitä teet. Mutta jos tyrit, minä otan tilanteen haltuuni. Varjottu käski minua painottamaan sitä, miten tärkeä tämä operaatio on hänelle.
”No sitten minulla on vanhan varjon kanssa ainakin jotain yhteistä.”
Selakhi ei sanonut mitään, vaan nousi tuolilta ja suuntasi ovelle. Hän oli silminnähden turhautunut, sikäli kun Radak osasi naamioväen tunteita tulkita.
”Outoja nuo selakhiaanit”, hän totesi itsekseen.
Kun Varjotun lähettiläs oli poissa, hänkin nousi, kaatoi itselleen lasin vettä ja paneutui lukemaan. Luojiemme Perintö -niminen uskonnon- ja tekniikanhistorian syövereihin ja ajanlaskun alkuun pureutuva teos oli hänellä jo puolessavälissä.
XMS Angoncen komentosillan hississä soi xialainen sävel, joka kuulosti selakhin korvaan lähinnä metallisten asioiden toisiinsa hakkaamiselta. Kaikeksi onneksi matka oli lyhyt, sillä laivan ”xialaiseksi ravintolaksi” kutsuttuun yksinkertainen ruokala sijaitsi vain kerroksen päässä alempana. Eipä siellä ketään ollut palvelemassa – koko alus oli täysin sähköisesti toimiva, Radak oli ylpeillyt esitelleessään ylisuurta huvivenettään – mutta se ei juuri haitannut. Vortixx oli kasannut sinne joka tapauksessa huomattavan määrän ruokaa, joka ei edes ollut kamalaa xialaista teollisuuspöperöä.
Valitettavasti myös ruokalasta kuului vortixx-teknoa aivan liian kovalla äänenvoimakkuudella. Yleisestä metelistä päätellen siellä olivat hänen viisi toveriaan Odinalta. Se ei ainakaan parantanut Angienin mielialaa. Lähinnä, koska ne viisi olivat hänestä idiootteja.
Pienessä, parille kymmenelle hengelle suunnitellussa tilassa ei ollut aivan niin kaaos kuin keskimäärin viiden pimeyden metsästäjän jäljiltä olisi ollut. Ainoastaan pari pöytää oli kumottu, ja äänentoistolaitteet olivat avattu ja ”modifioitu”.
Kersantti pelasi korttia kahden pitkän liskopersoonan kanssa. Jakaja ja Panostaja rusetteineen ja hienoine, tummine haarniskoineen näyttivät, kuten tavallista, täysin ilmeettömiltä. Steltinpeikko oli todennut jo aikaa sitten kaksikon pokerinaaman rikkomisen mahdottomaksi, ja tyytyikin lähinnä tuhisemaan ilkeästi katsellessaan korttejaan.
Spesialisti-niminen shasaali istui yksin viereisessä pöydässä. Hän tarkkaili peliä lakkaamatta. Mustat, pyöreät aurinkolasit, joiden linssien väli oli vähintään puolen pään verran, makasivat hänen otsallaan. Hänen musta salkkunsa odotteli tuolin alla jotakin todella spesifiä tilannetta.
Angien ei oikeastaan edes tiennyt, minkä spesialisti Spesialisti oli. Mutta kaikki sanoivat häntä Spesialistiksi, joten ilmeisesti hän oli tosi hyvä jossakin. Sekin oli saavutus, sillä valtaosa hänen tapaamistaan shasaaleista (niistä kolmesta) olivat tasaisen masentavan huonoja ihan kaikessa.
Ilmanautti seisoi kömpelössä maasukelluspuvussaan lieden äärellä ja piteli paistinpannua naurettavan kokoisessa hansikkaassaan. Hän murahti jotakin pyöräyttäessään räiskäleen näköisen asian ympäri ilmalennon kautta. Hänellä oli sukelluskupunsa päällä typerä, xialainen kolmio kokkihattu.
”Mrh.” hän totesi ja kaatoi letun tekemänsä pinon päällimmäiseksi.
Selakhi asteli ohi pokeripöydän ja avasi jääkaapin. Hän katsahti sen läpi ja nappasi pullon Bruturagalaista siniviiniä. Ainakin heidän isännällään oli hyvä viinimaku.
”Mitä juttelitte vortiksin kanssa, Rautafisu?” Kersantti kysyi ja kääntyi tuolillaan. Peikko laski pelikorttinsa pöydälle.
Angien mietti hetken, mitä hänen kannattaisi kertoa. Jos tiimi saisi kuulla neljästä toasta samassa Metrussa, mitään hyvää ei syntyisi.
”Radakin projekti vahkien kanssa on vielä kesken”, Rautakala vastasi ja istuutui pokeripöydän toiseen päähän pullonsa ja lasinsa kanssa. Hän kaatoi tummansinistä Etelämanterelaista alkoholijuomaa itselleen.
”Et kerro meille kaikkea”, peikko murahti. Jakaja sekoitti pakkaa uudelleen. Pöydällä oli suuria mutteripinoja, joista valtaosan oli kahminut Panostaja, joka sormeili vihreää rusettiaan.
”Tarkka huomiokyky”, selakhi vastasi ja maistoi viiniään. Se oli mustikkaista ja terävää.
”Hah hah”, peikko räkätti. ”Etkö luota meihin?”
En luota älykkyyteenne, selakhi ajatteli. ”Teidän työnne on hakata asiat, minun työni on ajatella asioita.”
Kersantti nyökkäsi. Ilmanautti tömisteli jakamaan räiskäleitään yllättävällä notkeudella. Angien ei edes tiennyt, miten syväläinen piteli lautasta valtavilla nyrkkeilyhanskoillaan.
”Veljeskunta”, Jakaja totesi, ja näytti kuusi korttiaan. Ne olivat kaikki makutoita.
”Karzahni”, peikko murahti ja iski oman kätensä pöytään. Rusettititaani korjasi koko potin itselleen hymyillen lipevästi.
”Minne pakkasitteko viestilaitteet?” selakhi kysyi siemaistuaan jälleen lasistaan. Metsästäjäviisikko oli huolehtinut heidän varusteidensa sukellusveneestä ulospurkamisesta.
”Spessu hoiti sen”, peikko vastasi. Angien käänsi kaiverretun kanohinsa shasaalin puoleen.
”Арвон неити?”, aurinkolasipäinen metsästäjä kääntyi.
”Minun pitäsi puhua Varjotulle.”
”Сеураткаа перДссДни.”
Vaikka he olivat Radakin yhteistyökumppaneita operaatiossa, Angien ei silti luottanut vortixxiin tarpeeksi käyttääkseen aluksen omia viestintäjärjestelmiä. Toisaalta eipä sillä ollut merkitystä, sillä laivan kaluston perusteella xialainen pystyisi todennäköisesti murtautumaan Metsästäjien käyttämiin signaaleihin, jos kerran Radak oli onnistunut murtautumaan vahkienkin komentosignaaleihin. Se oli saavutus, kun otti huomioon, että Metsästäjät olivat yrittäneet sitä koko Sodan ajan saavuttamatta siinä pienintäkään edistystä.
Spesialisti asenteli johtoja paikalleen Angienin avatessa aluksen takakannella metallista radiolaatikkoa. Hän avasi lukitukset avainkivellään, ja kelasi ylös teleskooppivartisen antennin ja häirintälaitteet. Suurikokoinen näyttö avasi viimeisenä. Varjottu vaati aina saada nähdä kasvot keskustellessaan jonkun kanssa – se loi jopa radiokeskusteluun aivan erilaisen dynamiikan. Odinan kummisedän teräskruunu ja juonittelevat, uhkaavat silmät saivat itsevarmuuden katoamaan monesta sankarista, joka uhmasi tätä.
”Каикки валмиста, неити Раутакала”, sanoi Spesialisti kytkettyään laitteiston kiinni aluksen adoriniumpohjaiseen voimaverkkoon.
”Voit poistua”, selakhi totesi ja käynnisti laitteiston samaisella avainkivellään, johon oli poltettu Metsästäjien kolmikulmainen tunnus. Hän löysi pian signaalin ja lähetti Odinalle yhteyspyynnön. Lumisade kristallinäytössä muuttui äkkiä pimeydeksi.
”Agentti Rautakala Metru Nuilta, suojattu yhteys 612XX”, hän puhui kuulokkeissa kiinni olevaan mikrofoniin.
Varjotun hämärä kuva ilmestyi näyttöön. Vaikkei Angien nähnyt kuin kasvot, hän tiesi kuvan sijoittuvan Odinan sydämeen Varjotun valtaistuimelle, jossa hän istui tuomitsemassa eläviä ja kuolleita.
”Rautakalaseni”, Varjottu vastasi sillä karismaa ja suostuttelukykyä tihkuvalla äänellään, jolla hän oli noussut maailman suurimman rikollisorganisaation johtoon.
”Metru Nuilla on Mangain lisäksi neljä muutakin toaa. Vortixxin mukaan he ovat etsimässä Nimdaa”, Angien aloitti mahdollisimman ammattimaisella ja neutraalilla äänensävyllä.
Varjotun kasvoilla välähti varjo, jonka saattoi tulkita yllättyneisyydeksi.
”Nimda, sanoit?” hän kysyi.
”Vortixx viittasi siihen nimellä ’Delta’.”
Varjottu hieroi terävää leukaansa mietteliäänä.
”Miten kaunis sattuma. Kaunis sattuma, kyllä”, hän myhäili ja hautoi jotakin tuhansien tuhon suunnitelmiensa kyllästämässä päässään. Angien tunsi sen ilmeen aivan liian hyvin.
Se oli sama ilme, jolla hänen johtajansa oli määrännyt Selakhian raunioissa piileskelleet tasavallan rippeisiin uskoneet kapinalliset kaasutettavaksi Metokhirox-kranaateilla. Sama hymy oli noussut Varjotun kasvoille myös, kun tämän yksisilmäinen Puhdistaja oli tuonut tälle kaksi Nimdan sirua.
”Selvitä, mitä Mielitutkija tietää. Selvitä, keitä ne toat ovat ja mitä ne tietävät. Saatat saada seuraa lähiaikoina. Tee yhtä hyvää työtä kuin teit Selakhian kohdalla, Rautaneitoni. Historiani tulee muistamaan sinut, kun tämä on ohi.”