Väsyneet lihakset ja kylmä hiki hänen ihonsa, joka vuosi hänen ihonsa ja aseensa päällä kruunasivat hänen yrityksiään pysymään jaloillaan. Veri ja adrenaliini virtasi yhä hänen suonissaan. Sitä, mitä oli enää jäljellä harjoitusmannekiineista olivat vain pahoinpideltyjä jäännöksiä siitä mitä ne ennen olivat.
Puhdas ja täydellisesti symmetrinen valkoinen huone kontrastoi sinisen Toan ja runneltujen nukkejen kanssa.
Useat ajatukset liehuivat Toa naisen päässä, jokainen edellistä hankalampi käsitellä, mutta jokainen niistä tuntui käsittelevän samaa asiaa eri näkökulmista. ”Miksi hänelle kului näin kauan? Mitä hän yritti? Oliko hän unohtanut minut? Miten hän olisi voinut? Miksi hän teki tämän? Mitä minä ajattelin? Miksi paljastin itseni? Olenko tosiaan näin heikko? Miksi?”
Toa kysyi samat kysymykset itseltään kauemmin kuin hän enää pystyy muistamaan, eikä hän ole yhäkään kyennyt löytämään vastauksia, jättäen hänet yhä turhautuneemmaksi ja vihaisemmaksi.
”Huomaan, että olet ahertanut”
Toa nainen ei edes huomannut kun mustaan takkiin pukeutunut Skakdi astui sisään. Toa käänsi katseensa lattiaan eikä enää vilkaissut virnistävää vierasta päin.
Skakdi nosti kulmansa, mutta ei lopettanut hymyilemistään ja laittoi kätensä selkänsä taakse.
”Tiedän mitä ajattelet”, skakdi puhui sävyllä, joka asteli hienovaraisesti ymmärtäväisyyden ja itseriittoisuuden rajamailla. ”Meillä ei ole ollutkaan aikaa puhua toistemme kanssa. Olen ollut valittavan paljon töitä, katsos.”
Toa ei vastannut, mutta kuunteli hartaasti skakdin jokaista sanaa. Skakdi tiesi tämän täydellisesti.
”Tulin tänne vain kertomaan yhden asian, rakas Sheelika”, skakdi käveli pari askelta Toa naisen taakse. ”Pyydän anteeksi. Pyydän suuresti anteeksi.”
Skakdi kumartui Sheelikaa kohti. Toa nainen yllättyi tästä toiminnasta, mutta hän ei pystynyt sanomaan miten. Sheelika käänsi päänsä hieman nähdäkseen skakdita paremmin sivusilmästä, mutta ei katsonut hänen silmiin päin. ”Pyydän anteeksi, etten saapunut ajoissa ja jouduit niiden nöyryyttämäksi”.
Skakdin ilme ja äänensävy oli hyvin määrittämätön, eikä Sheelika tiennyt kuinka vastata hänelle. ”Ymmärrän täysin, jos et anna minulle anteeksi. Ei tämä ole ongelma, jonka voi vain korjata anteeksipyynnöllä; Mutta haluan silti sinun tietävän, että sinä olet tärkeä minulle, Sheelika. Minä välitän sinusta, enkä koskaan antaisi itselleni anteeksi jos jotain tapahtuisi sinulle.”
Monta ajatusta syntyi ja tuhoutui Toa naisen mielessä ja hänen tunteensa ailahteli, eikä hän pystynyt seuraamaan yhtäkään niistä. Hän menetti kaiken kyynsä määrittämään mitä Arstein ajattelee ja mitä hän yrittää. Hän pystyi vain keskittymään Arsteinin sanoihin.
Hän ainoastaan nyökkäsi hiljaisesti vastauksena, mikä riitti skakdille.
”Jos sinulle ei haita, minulla olisi myöhemmin asiaa kanssasi”, Skakdi suoristi selkänsä ja astui huoneesta pois.
”Voit tulla milloin haluat”, ovi sulkeutui skakdin perässä.
Hiljaisuuden rikkoi ääni. Se oli pehmeä ja rauhoittava ääni, mutta puhujaa ei ollut.
Se johtui siitä, että ääni kuului vain Sheelikan ajatuksissa.
”Hm. En olisi kuvitellut hänen osaavan tuon sanan.”
Sheelika hätkähti ääneen, mutta ei sanonut sanaakaan. Hän ei tiennyt kuvitteliko hän kuulevansa jotain vai ei
”Hänellä ei ole tapana myöntää virheitään. Ei sillä, että hän tekisi niitä kovin usein, mutta silti.”
”Missä sinä olet?” Sheelika kysyi, mutta hänen äänensävynsä sai sen kuulostamaan enemmän vaatimukselta. ”Näytä itsesi”
”Juuri nyt, Sheelika, tyttöseni? Kaukana etelässä. Mutta kuten voit huomata, myös pienessä päässäsi.”
”Ulos mielestäni”
”En voi näyttäytyä, koska en ole fyysisesti siellä”, Avde sanoi jättäen huomioimatta Sheelikan käskyn. ”Mutta jos tarvitset keskustelussamme silmät, joihin katsoa… katso peiliin.”
Sheelika oli vihainen, mutta hän halusi silti tietää mitä Avde yrittää ja päätti seurata ehdotusta
Toa nainen kääntyi huoneen ainoaan peiliin, joka lepäsi hänen takana.
”Olet ollut kauan hänen kanssaan, tyttöseni. Voitko silti väittää tuntevasi Arsteinia ollenkaan?”
Sheelikan heijastus puhui hänelle, kädet ristissä ja kasvoissaan ilme, jonka voisi melkein erehtyä empatiaksi jos Toa ei olisi tietänyt parempaa. Hänen peilikuva oli kuin kokonaan toinen henkilö lasin takana.
”En, mutta miksi luulet, että tarvitsen?”
Avde naurahti lempeästi. Ääni tuntui kuuluvan samanaikaisesti kaikkialta, mutta ei kuitenkaan mistään.
”Sheelika, Sheelika, tyttöseni. Se mies on koko elämäsi. On ollut siitä lähtien, kun hän pelasti sinut helvetistä. Siinä ei ole… mitään hävettävää.”
Sheelika ei halunnut myöntää asiaa, mutta tämä oli oikeassa. Hän ei voinut väittää Avdea vastaan. Sheelika pysyi vaiti, vaikka turhautuneisuus repi häntä.
”Kysyn siis uudestaan, tyttöseni. Tiedätkö, mitä se mies haluaa? Tiedätkö, mikä häntä ajaa? Tiedätkö, missä on kapellimestari hänen koko orkesterilleen?”
”Mitä sinä yrität Avde? Mitä ajat takaa?” Sheelika viimein vastasi
Avde piti mietiskelevän hiljaisuuden ja Sheelikan ajatukset saivat hetkeksi rauhaa. Hän yritti koota niitä, mutta pian joku puhui taas.
”Tarvitseeko minun ’yrittää’ mitään, Sheelika?” Avde sanoi kuin loukkaantuneena. ”Entä jos olen vain kiinnostunut? Ymmärrän niin paljon teidän Toa-soturien, skakdien, makutojen… kaikkien mielistä… mutta tämän edessä? Olen sanaton.”
”Mikä… mikä on se näkymätön ketju, joka pitää sinua kiinni hänessä?”
Oli monta tapaa, jolla Sheelika olisi voinut vastata kysymykseen. Jokainen niistä edellistä henkilökohtaisempia ja yhtä hankalia selittää. Hän päätti valita vain yhden niistä.
”Koska hän osaa tanssia”, Sheelika vastasi tyhjentävästi ja yritti piilottaa pilkkaavan virneensä.
Avde jäi hiljaiseksi. Sheelika päätti jatkaa.
”En olettaisi, että ymmärtäisit. Toivottavasti et ole liian pettynyt.”
Avde huokaisi.
”Ja hän määrää tahdin. Jokaiselle askelellesi. Niinkö se on, tyttöseni?”
Sheelikan ilme murtui hieman, mutta ei luovuttanut. ”Onko kaikille asialle sinusta selvä mestari-palvelija rooli?”
”Etkä pysty oikein tanssimaan, ilman tahtia eikö vain?” Avde kietoi kämmenensä ja kumartui hieman.
”Ja seuraat hänen tahtiaan”, Avde sanoi lempeästi. ”Kyseenalaistamatta. Kyselemättä. Sheelika kulta, onko tämä lojaaliutta… vai haluatko vain sisältöä elämääsi?”
Mitä oli vielä jäljellä Sheelikan kärsivällisyydestä alkoi huveta. ”Miksi haluat tietää tämän? Miten hyödyt tästä?”
”Sheelika, sanoinhan jo. En hyödy tästä mitään. Olet henkilö, yksilö. Et nappula laudalla tai instrumentti orkesterissa.
Haluan ymmärtää sinua, tyttöseni. Haluan nähdä, mikä sinua ajaa… mutta en näe”
”Jos olen vain yksilö sinulle, josta et hyödy, miksi sinun tarvitsee ymmärtää minua?”
”Sheelika. Älä väistele kysymystäni.” Avden ääni oli tiukempi ja kylmempi.
”Älä väistä sitten minunkaan; Miksi sinun täytyy tietää minusta jos en ole tärkeä sinulle?” Sheelika vastasi herjahtavalla sävyllä. Hän oli viimein lähellä tilanteen hallitsemista.
”Sheelika”, hiljainen ja kylmä ääni sanoi. ”Minä en missään vaiheessa sanonut, että et olisi tärkeä.”
”Sanoit niin vain itse.” Sheelika ei halunnut antaa Avden vastaväitteen estää häntä, mutta hän oli alkanut kiihkiintyä liian paljon eikä pystynyt kunnolla keksiä hyvää vastausta.
”Mitä ajat takaa?” Sheelika viimein kysyi.
”Voi Sheelika”, Avde sanoi kuin säälien. ”Sitä, että et tiedä itsekään, mitä haluat. Olet yhtä konfliktia ja kostoa. Se helvetti, jonka kävit läpi antoi sinulle loputtomasti raivoa… mutta et ole edes varma, mihin haluat suunnata sitä.
Siispä suuntaat sitä sinne, minne Arstein haluaa. Ja tanssi jatkuu.”
Sheelikan hetkellinen voitontunne alkoi murreta vähitellen, mutta hän yritti hallita itsensä. ”Niinkö sinä asian ymmärrät?”
”Sanon asian niin kuin näen sen, Sheelika. Mutta miten sinä itse näet sen?”
Sheelika ei vastannut kysymykseen. Pikemminkin hän ei kyennyt vastaamaan.
Hän pysyi vaiti.
”Et näe”, Avde sanoi valaistuneena. ”Siksi minä en näe. Teet asioita siksi, koska ne miellyttävät Arsteinia.”
”Ei hänen edes tarvitse käskeä sinua.”
”Mitä tarkoitat?”
Avde huokaisi. ”Tarkoitan sitä, että sinun täytyy katsoa itseäsi silmiin… ja päättää tänään, mitä haluat, Sheelika. Haluatko todella kostaa sille, jota kutsutaan Tawaksi? Vai haluatko vain nähdä Arsteinin hymyilevän?”
Avden sanat iskeytyivät Sheelikaan. Hänen ajatukset tunteet ailahtelivat radikaalisesti.
”Suu kiinni”, Sheelika ei enää yrittänyt hillitä itseään. ”Suu kiinni ja ulos päästäni.”
Yllättäen Avde tuntui tottelevan komentoa ja hiljeni. Hetken harkinnan jälkeen ruumiiton ääni sanoi vielä jotain.
”Ajattele asioita, tyttöseni. Punnitse sitä, mikä on sinulle tärkeää.”
Sitten oli vain hiljaista. Puhe oli lakannut. Hänen peilikuva oli nyt vain sitä; peilikuva. mutta Sheelika tunsi yhä läsnäolon.
Punainen Mies oli vielä paikalla. Ja jos ei ollut, hänen silmänsä tai korvansa ainakin oli. Sheelika ei halunnut ajatella asiaa.
Pimeä huone. Kosketinsoittimen hento ääni. Nämä olivat ensimmäiset asiat mikä jäi Toa naisen mieleen kun hän saapui tänne ensi kertaa. Hän ei itsekään ollut varma oliko huone kokonaan tyhjä vai piilottiko se varjoihinsa jotain, mutta kaikki se tuntui toissijaiselta joka kerta, kun hän kuulee sen melodian.
Von Maxitrillian soitti parrasvalon alla, tällä kertaa hänen kanssaan soitti yksi hänen Feterroistaan. Mekaanisuudestaan huolimatta Feterra oli yllättävän hyvä kosketinsoitossa, mutta tämäkin johtui Zorakin taidoista. Sheelika ei sanonut mitään hetkeen, kunnes skakdi viimein huomasi Toa naisen olevan huoneessa. Hänen suunsa vääntyi hymyyn. Zorak nousi tuolistaan ja antoi Feterran jatkamaan kappaletta.
”Saanko luvan?” Skakdi kumartui ja ojensi kätensä. Sheelika otti tarjouksen.
Hienotekoisuus maalasi koko huoneen ilmapiirin. Kaksi tanssijaa, mies ja nainen. Askeleet, joka toinen, liikkui kuin lintu vedessä; elegantti ja hienovarainen. Ei virheitä eikä vääriä päätöksiä, kukaan ei onnistunut tuhoamaan sitä lankaa jota puolattiin hitaasti yhteen, suurempaan hienostuneisuuden kerään.
Feterran soittaminen muodosti kokonaan oman tanssin. Sen kädet astelivat kevyesti tumman ja vaalean päällä. Se oli baletti, jota vain harva huomaa mutta kaikki tuntevat.
Jokainen aste, jokainen liike ja jokainen uusi nuotti kietoutuivat kuin silkkiä. Erot olivat hiuksenhienoja. Mikään ei tuntunut suunnitetulta, mekaaniselta tai teolliselta. Kaikki oli sulavaa, orgaanista ja elävää, luoden tyynen aallon kahden erilaisen maailman välillä.
Se oli kuin valtameri, johon kaikki sekoittui, mutta mikään ei ollut erilainen tai kovinkaan samanlainen. Kaikki oli täydellisesti yhden synfonian kanssa. Mikään ei poikennut. He sulautuivat yhteen ainoaan liikkeeseen, yhteen ainoaan orkesteriin.
Tämä orkesteri, jonka hän sävelsi.
”Tiedätkö, mitä ajattelin?” Zorak kuiskasi musiikin takaa.
”Kuinka tärkeä olen?” Sheelika kuiskasi takaisin naljailevasti. Arstein kihersi hiljaisesti Toan vastaukseen.
”Sitä myös, mutta mielessäni oli toinen asia”
”Mikä mahtaa sinun päätäsi puristaa?” Toan kujeellinen äänensävy ei katkennut.
”Tarvitsen yleisön. Yleisön, jotka ymmärtävät konserttoni aihelman. Sen ostinaton.” Arstein vei tanssia eteenpäin, eikä näyttänyt menettävän keskitystään hetkeäkään. Hänen silmänsä katsoivat etäisesti. ”Haluan heidät taputtamaan, kun on aika finaalilleni”
”Keitä sinulla on mielessäsi?”
”Vain neljä ihmistä. Yhden heistä jo tunnet henkilökohtaisesti. Loput ovat helppo löytää”
”Eli haluat, että etsin sinulle tämän yleisön?”
”Ei, rakas” Arstein katsoi Toa naisen silmiin. ”Haluan, että löydät ne”
Musiikki jatkui, mutta tanssi oli lähestymässä loppuaan. Kumpikin osa puoli ei näytänyt piitavan tästä.
”Vallanhimoista” Sheelika sanoi matalalla äänellä.
”Nopeat syövät hitaat, kuten on sanottu”, Zorak vastasi miellyttävän voimakkaasti. Hän oli taistelija, se oli hänen luontoa. ”Otetaanko toinen, rakas?”
Joueran liittolaisena kerran tunnettu olento liikahti.
Joskus se oli yksi olento. Tänään se oli monta olentoa. Sekava massa kuopan pohjassa päästi painajaismaisia ääniä ja liikahteli rajusti. Maa-aines mureni hiljalleen kuopan pohjalle kasvattaen infernaalisen olentojen liiton massaa. Kuului hassuja plopsahtavia ääniä kun pikkukivet putosivat massaan ja se huusi mielihyvästä.
Joku Matoran saarella oli kerran sanonut, että kaikki koostuu pienen pienistä pikku Matoraneista jotka pitävät toisistaan kiinni pikku käsillään. Kuopan olennot huusivat taas ja pienen pienet Matoranit törmäsivät toisiinsa sekaannuksesta. Yksinäinen puu taittui keskeltä ja hajosi puulastujen myrskyksi, jonka massa imaisi. Hiekkatien kivet pomppivat itsestään kohti kuopan reunaa.
Massasta nousi olentoja.
olentoja
Mieli
jouera MINÄ KOSTAN olin kokeesi
haluan haluan haluan satuttaa sinua kovaa
olin kokeesi
kuuletko sinä se on KOSTO
Kapura
Kapura käveli Klaanin käytävillä. Oli yö tai ainakin pimeää. Mistään ei kuulunut ääniä. Paitsi mielestä. Sieltä ne äänet aina kuuluvat.
Hei Fore, tämä ei edes vastaa yksinkertaisiin kysymyksiin. Kärrätään sairasosastolle.
Seinät näyttivät kuluneilta. Rakennusmateriaaleja oli kätetty sekaisin. Tai ehkä kivirakenteita oli vain paikattu kuluneilla laudoilla. Ne mätänivät. Silti Kapura oli varma, että hän käveli Klaanin käytävillä. Ovia ei ollut ollenkaan. Oli käveltävä eteenpäin. Taaksepäin ei voinut mennä. Jos se olisi halunnut niin, hulluus ei olisi edennyt näin pitkälle.
Eteenpäin.
Lattialla oli punainen matto, johon oli syöpynyt reikiä. Kapura ei ollut varma, mutta ne olivat saattaneet tulla jostain mutta ei ei ei hän ei halunnut tietää. Matto oli punainen, joten se lähes peitti ei ei ei TÄMÄ ON KUVITELMAA USKO
Lattian reiät olivat tulleet PLASMASTA.
Feterra käveli Kapuraa vastaan. Se katsoi Toaa mekaanisella armottomuudellaan, mutta se ei hyökännyt. Kaikesta päätellen se oli jo tehnyt tehtävänsä. Kone puhui.
”Ratkaisu: USKO HERÄÄ JO”
Feterran sisuksista kuului metallista kolinaa. Se hajosi osiin varsin äänekkäästi. Metalliset osat pomppivat hetken matolla fysiikan lakeja uhmaten ja aiheuttivat melko paljon naurun kaltaista ääntä. Sitten ne rauhoittuivat ja vaara oli ohi VAARAA EI OLLUT SE ON VÄLIETAPPI MUISTA
Eteenpäin. Eteenpäin. Eteenpäin.
Seinään oli kirjoitettu aineella joka oli tietenkin verta viesti kenelle? tiedät kyllä
”Sinulla on tehtävä ET SAA UNOHTAA tuo minulle MATORO”
Eteenpäin. Kapura ei halunnut jäädä tutkimaan viestiä. Hänellä oli unenomainen käsitys siitä, että oli tärkeää mennä eteenpäin. Käytävän (joka oli jo tässä vaiheessa aika pitkä Klaanin käytäväksi) lopussa oli pakko olla jotain. Jotain tärkeää. Ehkä toinen viesti? Mutta se viesti olisi erilainen.
Se kertoisi jotain uutta. Et saa unohtaa. Hän ei unohtanutkaan.
Käytävän loppu läheni. Kapura halusi lopettaa kävelemisen nähtyään, mikä siellä odotti mutta se oli mahdotonta. Takaisin ei voi mennä. Et sinä ainakaan. Näin lähellä se imi Kapuraa kuin magneetti. Se laajeni, käytävä jäi taakse, olemme hulluuden alueella, kiitos kun kävitte ja muistakaa maksaa oikealla olevalle neidille.
Se oli MIELI
Zairyhin saari kauan aikaa sitten
Jouera oli ainut varautunut. Siksi hän jäi henkiin.
Maanalainen halli levittäytyi Joueran eteen, kun hän astui alas maanpäällisestä laboratoriostaan. Projekti Suoja II eteni loistavasti. Jouera näki jo itsensä lajinsa johtohahmona, eikä hän tekisi samoja virheitä kuin Diereue tai joku muu.
Voi Diereue, voi tuo pelinappula joka tuli SYÖDYKSI.
Sillä hetkellä maailma loppui. Ääni oli sanoinkuvaamaton. Se kuului samaan aikaan ylhäältä ja sisältä, tarkemmin sanottuna mielen sisältä. Joueran näkökenttä hävisi muutamaksi sekunniksi, mutta hän aisti kun ne kirotut juuret työntyivät alas. Ne särkivät laitteet ja valot muuttaen huoneen yhdeksi hälytysäänien ja pimeyden sekasorroksi. Ne hajottivat rakenteet, kaatoivat seinät ja työnisvät katon alas yhdessä kohtaa.
Mutta ne veivät pääasiassa erään lajin kaikki edustajat lukuun ottamatta yhtä. Suurin osa kaatui ensimmäiseen mielensisäiseen iskuun, ja se ei lakannutkaan vaan jatkui. Juuret tunkeutuivat useimpien kehoihin, hajottivat mekaaniset osat ja puristivat harvat orgaaniset rikki. Juuret tekivät työnsä nopeasti ja muokkasivat lajin jäsenet muodottomiksi kasoiksi metallinpalasia. Mutta suurin osa kuoli aikaisemmin. Vain Jouera tunsi Zairyhin mielen, vain Jouera osasi suojautua siltä.
Jouera, lajinsa viimeinen jäsen joka avasi silmänsä ja näki tuhon. Hän näki hävityksen. Hän näki rappion.
Ja hän näki ne juuret, niitä oli kaikkialla.
Muutama juuri yritti hajottaa hänen kehonsa, mutta Jouera reagoi nopeasti. Loppuen lopuksi hän sai vakavia vammoja, mutta hän selvisi hengissä saarelta. Ainoana. On sekin jotain. Jouera kohdisti juuriin pienemmän mieli-iskun ja sai ne räjähtämään spontaanisti. Zairyh liikkui lähinnä mielen avulla. Mieli, sen suurin vahvuus ja suurin heikkous.
Juurimössöön verhoutunut Jouera käveli tyynesti kohti erästä tiettyä huonetta. Juuria tuli lisää, mutta hän hoiteli ne tyynesti. Tyynesti. Älä näytä paniikkiasi, ne sanoivat, se on heikkous. Me emme kaipaa lajiimme heikkouksia.
Mutta Jouera ei ollut mielestään tyyni. Enemmän tyhjä. Ensimmäistä kertaa elämässään hän ei tiennyt, mitä hän tekisi. Hänellä ei ollut minkäänlaista kiintymystä lajinsa muita jäseniä kohtaan (HEIKKOUS), mutta tämä huone ja maanpäälliset huoneet olivat suunnilleen ainoa paikka, jonka Jouera muisti. Hän oli tullut jostain kaukaa muiden mukana, mutta ne muistot olivat hämärtyneet kuin veteen heitetty väriaine.
Se huone oli edessäpäin. Jouera astui ovesta siniseen huoneeseen, joka oli pulloillaan Toa-kanistereita muistuttavia esineitä. Mutta tyhjä se ei ollut. Tämä huone, Säilytyshuone oli paikka, johon onnistuneet ja epäonnistuneet kokeet säilöttiin. Nyt se huone oli täynnä elämää ilmeisesti sen takia, että Zairyh oli rikkonut sähkölaitteet, joiden avulla kapselit pidettiin kiinni ja erityisessä tilassa, jossa kokeet pystyivät elämään.
Lattialla oli etäisesti Matorania muistuttava hahmo, jonka ruumiissa oli kamalia aukkoja siinä, missä pitäisi olla mekaanisia osia. Kudos oli kasvanut korjaamaan ne, mutta ilman kanistereita tämä koe ei eläisi pitkään. Ah, kanisterit, nuo ihmekeksinnöt jotka oli suunniteltu pitämään kokeet hengissä mahdollisimman kauan.
Jouera astui sen, kaksipäisen Matoranin, täysin mekaanisen kalan ja muiden kokeiden (tai jossain tapauksissa Koehenkilöiden) ohi. Muutamat olivat hengissä, kuten Matoran joka huusi koko ajan ”Täällä on kuuma, päästäkää jo pois apua” (Jouera muisteli, että tämä saattoi olla se säteilykoe) ja biomekaaninen kala, joka hengitti maalla. Osa oli selvästi kuollut tai ei muistuttanut mitään Joueran tuntemaa. Viimein hän saapui kohteeseensa.
PROJEKTI PEUR I TILA: VAKAA KÄYTTÖTARKOITUS: KOE PROJEKTIN JOHTAJA: JOUERA MUUT NIMELLISET: DESABLE, AJERIA
Jouera vetäisi kapselin esiin. Projekti Peur I, Joueran Liittolainen, Matoranin Varjo olisi katsonut häntä, jos sillä olisi ollut näkyviä silmiä. Todennäköisesti se havaitsi Joueran mielellään. Niin nämä jutut toimivat, Jouera ajatteli, mieli sitä ja mieli tätä.
Ja vasta tänä päivänä Jouera oli tajunnut, miten vaarallinen ase mieli oli.
Sairasosasto
Kapura avasi silmänsä.
Kipu oli poissa.
ET SAA UNOHTAA
[spoiler=lol joku spoiler] Minulla oli taas hauskaa skitsofreenikkohahmon kanssa. Ja katsokaa, tämä on sekä 1) Flashback 2) Typerä viittaus 3) Viesti joka on aika pitkä mutta ei liikuta juonta siihen nähden juuri ollenkaan eli kaikki mitä olen tehnyt Klaanonissa ja mitä tulen ikinä tekemään Klaanonissa. [/spoiler]
Lievät hengityksen äänet olivat ainoa asia mitä kuului haudanhiljaisen lukitun Verstaan sisällä. Same seisoi ääneti keltaisen adminin takana kun tämä oli kiinnittänyt kokonaan huomionsa huoneen keskellä seisovaan useiden raajojen ja panssareiden peittämää ruhoa. Nais-Toa ei ole sanonut sanaakaan siitä asti kun hänen jalkansa astui tuohon kylmään ja pimeään huoneeseen, jonka sisällä ei mikään elävä olento ole hengittänyt. Admin näytti tuijottavan hyvin ilmeettömästi, jopa apaattisesti tätä kuollutta ja arvoituksellista metallikehoa. Mutta Same tiesi mitä hänen johtajansa todella ajatteli. Selakhilaani oli oppinut hänen Klaaniin liittymisestä asti, mitä hänen juuri-admininsa ajatteli kun hän näytti apaattiselta. Moderaattori tiesi, ettei hän saanut sanoa silloin mitään. Ei pelkästään kunnioituksen syystä. Ei pelkästään siksi, koska hänellä ei ollut sanottavaa. Same tietää, että mitä ikinä hänen johtajansa ajattelikaan, mikään mitä moderaattori tekisi ei tulisi muuttamaan sitä.
”Mitä ajattelet tehdä tällä?” Tawa katkaisi pitkän hiljaisuuden puhumalla hyvin hiljaisella ja miltei monotonisella sävyllä selakhilaania kohti, mutta ei irrottanut katsettaan ruumiista. ”Te olette adminimme. Te päätätte mitä tulee tapahtua”, moderaattori vastasi kuivasti ja ammattimaisesti palauttaessaan katseensa takaisin adminiin päin. Seurasi toinen hiljaisuus ja ilmapiiri tuntui paljon kireämmältä kuin sen pitäisi olla.
”Polta se. Kukaan Klaanissa ei saa nähdä tätä, he eivät ole valmiita siihen”, nais-Toa viimein kuiskasi kalpea selakhilaanille, joka nyökkäsi ilmeettömästi saadessaan käskynsä. ”Tiedätkö ketään, johon voimme luottaa?” ”Itse asiassa, tiedän yhden henkilön”, moderaattori vastasi aikaa kuluttamatta. ”Luottaisin oman henkeni hänelle.” Tawa katsoi hetken moderaattoriaan ja nyökkäsi hyväksyvästi. Nais-Toa poistui hiljaisesti ulos huoneesta jättäen Samen yksin ruhon kanssa. Selakhilaani otti kommunikointilaitteensa esiin, näppäili pitkän numerojärjestelmän ja alkoi puhua.
Kynttilöiden liekit lepattivat. Ahtaan käytävän punertava valaistus oli vähäistä, mutta tarpeeksi. Seinien kahdesta tai kolmesta pikkuikkunasta näki, kuinka synkän syysyön tuulenpuuskat riepottelivat oransseja ja punertavia lehtipyörteitä läpi hyytävän ilman. Talvi oli tulossa.
Puisen seinäkellon pehmeä tikitys rytmitti seinää vasten nojaavan moderaattorikaksikon ajatuksia. Kullankeltainen valon Toa Umbra ja kalpea selakhilaani Same seisoivat vierekkäin pysytellen pohdiskelevassa hiljaisuudessa. Metrin päässä Umbran vasemmalla puolella oli pari puuovia, joiden takaa kuului voimakasta puheensorinaa. Kokoustila seitsemässä oli meneillään jotain niin tärkeää, että jopa korkea-arvoisimmat moderaattorit oli määrätty ulos.
”Melkoinen yö”, Umbra sanoi yrittäen herättää jonkinlaista keskustelua. Same tyytyi nyökkäämään hitaasti. ”Pakko myöntää”, Hauta kantava hahmo vastasi hetken päästä. ”Ja äänistä päätellen adminiemme yöstä tulee vielä pitkä.”
Umbra ja Same keskittyivät kuuntelemaan ääniä, joita kantautui paksun puuoven läpi. Kivilattiaa pitkin kaikuvien askelten äänistä ja siirreltävien puuhuonekalujen kolinasta päätellen Tawa ja Guardian uusivat kokoustilan sisustusta varsin vauhdikkaasti. Molempien puheääni porautui oven läpi, mutta äänieristys vaikeutti yksittäisten sanojen tunnistamista. Same oli niin keskittynyt sisällään velloviin ajatuksiin, että ei osannut käsitellä tarkan kuulonsa taltioimia sanoja. Valon Toa Umbra oli lähempänä ovea ja kuuli paljon enemmän. Hän kuitenkin tiesi, että Tawan ja Guardianin puheet eivät kuuluneet hänelle. Ne kiinnostivat moderaattoria, mutta hän yritti haudata kiinnostuksensa puisen seinäkellon tikityksen alle.
Umbra avasi suunsa kokonaan, mutta jäi hakemaan sanoja. Lopulta Toa-soturi sai sanansa pakotettua ulos. ”Zyglakit… minä en pidä niistä. Mutta…”
”Niin?” Same sanoi kysyvästi, ja smaragdinvihreä silmä vilkuili Umbran suuntaan. Umbra huokaisi syvään ja sulki silmänsä. ”Se sotku… Mata Nui varjelkoon. Oletko koskaan nähnyt sellaista?”
Samen kasvoilta pystyi lukemaan, että hän oli nähnyt monenlaista. Vihreiden silmien intensiivinen katse ei värähtänytkään, mutta niissä oli hämmennystä. Hetken aikaa selakhilaanin sielun silmien edessä oli näkymä, jota oli vaikea unohtaa. Kun liha, selkärangat ja liskomaiset kourat olivat kasvaneet kieroon, rusentuneet oman painonsa alle ja sekoittuneet palloksi sätkivää, sykkivää, tuijottavaa ja huutavaa luuta ja lihasta, moderaattori oli voinut vain katsella ja kuunnella. ”Olen nähnyt elämäni aikana paljon verta”, Same sanoi. Hän ei halunnut sanojensa kuulostavan ylpeydeltä. ”Kun taistellaan, tulee ruumiita. Kun kilpaillaan elämästä tai kuolemasta, kaikki haluavat ensimmäisen vaihtoehdon. Ja kuolleet eivät näytä aina kauniilta.”
Umbra aavisti puheen saavan jatkoa. ”Mutta?”
”Ei”, Same myönsi. ”En ole nähnyt tällaista.”
”En minäkään”, Umbra sanoi.
Kaksikko jäi hiljaiseksi. Seinäkellon tikitys täytti jälleen pitkän käytävätilan. Puisen oven takaa kuului miesääni ja naisääni, eikä kummastakaan hehkunut ilo tai tyytyväisyys. Moderaattorien tehtäväksi jäi vartioida, että kokousta ei häirittäisi. Tällaisina aikoina kaksikko kuitenkin osasi arvostaa yksinkertaisia vartiointitehtäviäkin.
”Kuulitko muuten, että saimme vangittua pari zyglakia?” Umbra sanoi yllättäen. Samen viherhehkuisista silmistä näkyi, että selakhilaani siirsi sisäisen pohdiskelunsa kokonaan sivuun. Hän kääntyi Umbraa kohti. ”En. Onko niistä saatu mitään irti?” ”Kuulin vain vähän Geeltä”, Umbra sanoi. ”Toinen on vieläkin tajuton ja toinen on shokissa. Se toistelee vain paria sanaa.” ”Mitä sanoja?” Same kysyi kiinnostuneena, vaikka tiesi, että ei saisi paljoakaan irti.
”Toinen sana oli zyglakin kieltä”, Umbra huokaisi. ”Kukapa sitä sitten osaisi.” ”Harmillinen takaisku. Toinen?” Umbra kääntyi kokonaan Samea kohti ilme haudanvakavana.
”Arstein.”
* * *
Yhdellä kattolampulla valaistussa kokoushuoneessa oli vain kaksi henkeä, mutta äänistä päätellen määrän olisi pitänyt olla kolminkertainen. Raivokkaan huudon voimistama potku kolahti puuta vasten. Kontakti sinkosi puisen jakkaran päin seinää. Puu kimmahti taaksepäin ja kaatui kolisten kokoushuoneen kivistä lattiaa vasten. Pehmustetyyny putosi jakkaralta lattialle. ”Se… se… se skarrararrin…”, Guardianin ääni jyrisi. Sinisen skakdin rintakehä kohoili ja laskeutui, kun hän hengitti raskaasti. Klaanin admin seisoi kokoushuoneen pöydän edessä. Molemmat soturin käsistä olivat puristuneet nyrkkeihin.
Tawa seisoi pöydän toisella puolella katsellen sinistä skakdia ristiriitaisin ajatuksin. Toan viitta lepäsi hänen hartioillaan lannistuneena. Sähkön toan katseessa oli väsymystä ja epätoivoa, mutta hänen äänessään yhä harmoniaa. ”G”, Tawa pyysi hiljaa. ”Rauhoitu… ole kiltti!” Toa erehtyi katsomaan Guardianin vasenta nyrkkiä, jossa skakdi-mies oli puristanut puista kynää. Koko nyrkki tärisi voimakkaasti, ja puunsäleitä ja hiilenpalasia putoili lattialle. Tawan ja Guardianin katseet kohtasivat. Visiirin taakse piilotetut kosteat jalokivet tuijottivat punaisena hehkuvaa vihan tulta.
Terävähampainen suu aukesi ja ulos tulvi raivoa. ”SE PIRAKA PITI MEITÄ PILKKANAAN!”, Guardian huusi paiskaten puukynän sirut maahan. Palaset napsahtivat rikki kivilattialla kimmahtaen eri suuntiin. Miltei välittömästi Guardian heilautti koko ruumiinsa ympäri lyöden saman nyrkin kokoushuoneen seinään. Koko huone kajahti, mutta tärähdys hiljensi sekä Guardianin että Tawan. Kumpikaan ei hengittänyt.
Guardian lyyhisti päänsä nojaamaan seinää vasten. Seinään lyöty nyrkki alkoi vähitellen liukua alas seinän pintaa pitkin. Tawa katsoi pitkään admin-toverinsa selkämystä hengittämättä. Hän ei ollut koskaan nähnyt Guardiania näin vihaisena. Näkymä ei ainoastaan huolestuttanut Tawaa. Jollain tasolla se myös pelotti. Sähkön Toa otti muutaman varovaisen askeleen kohti skakdia kiertäen pöydän ympäri. Tawa pysähtyi metrin päähän Guardianista, joka hengitti yhä raskaammin.
”Se skarrararrin pelkuri”, Guardian sanoi huohottaen seinää vasten. ”Se katsoi minua sellistään ja esitti viatonta sotavankia. Mutta se hetki, jolloin se jäi kiinni…” ”Sheelika…” Tawa sanoi yllättyneenä ja kohdisti surullisen katseensa lattiaan. ”Se hetki, jolloin se jäi kiinni”, sininen skakdi haukkoi puheen tahti kiihtyen. ”Siitä yöstä lähtien se pirun morsian tiesi tehtävänsä.”
Tawa jäi miettimään Guardianin sanoja kuin naulittuna. Naisen naamion takana työskentelevä mieli yhdisti asioita aina vain kiihtyvällä tahdilla. Vähitellen ymmärryksen suorastaan näki sinisen visiirin takaa tuijottavista silmistä.
Sama yö, jona Sheelika jäi vangiksi oli ollut yö, jona Visokki oli kadonnut. Vasta nyt Klaanin johtaja kuitenkin tiesi, että tapahtumilla oli ollut yhteys. Tässä pimeän verkostossa oli vaikea löytää kahta asiaa, joilla ei ollut yhteyttä toisiinsa. Ja pimeän verkosto olikin sanavalintana paras. Se oli liiankin osuva, sillä Sheelikan yhteyttä Zorak von Maxitrillian Arsteiniin – ja Avdeen – ei oltu koskaan suljettu.
Punainen Mies ei ollut telepaatti. Hän jätti jälkeensä pimeitä siemeniään. Siemeniä, jotka kasvoivat korruption versoiksi. Versoiksi, jotka kuiskivat sanoja ja lauseita. Ne istuttivat ajatuksia, jotka muuttivat maailmankuvia. Näillä loisillaan Punainen Mies merkitsi ystävänsä ja vihollisensa. Mutta hän ei ollut telepaatti. Hän tarvitsi sellaisen.
Ja sellaisen hän saikin. Kun Punaisella Miehellä oli kivenkin läpäisevä viestintäkeino, mustalla pelon siemenellä polttomerkitty agentti vangittuna Klaanin linnakkeen alle ja joukko karttakuvia eräästä hylätystä ortonilaisesta tunneliverkostosta, ei Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen taiteellista luovuutta voitu rajoittaa.
Tawa jäi sopertamaan hiljaa. Sähkön Toan suusta tuli sanoja, jotka eivät muodostaneet lauseita. Toan kasvot kalpenivat. ”Sheelika… hän ei…” Tawa sanoi hiljaa. ”Hän ei voinut…”
Guardian heilahti kokonaan ympäri ja sotasankarin ainoaan silmään syttyi tuli. ”Sinun ’viaton tyttösesi’ oli taas mukana jossain, joka tapatti viattomia!” Guardian huusi iskien kiviseinässä käyneen nyrkkinsä kokouspöydän puupintaan. Tawa näki, että nyrkissä oli karu verestävä ruhje. Toa katsoi vuorotellen sinistä nyrkkiä ja sen omistajan punaista katsetta.
”Guardian”, Tawa sanoi hiljaa alakuloinen katse kasvoillaan. Tawan äänensävy kasvoi kuitenkin vähitellen päättäväisemmäksi. ”Hän… sinä et tunne häntä. Tämä ei ollut Sheelikan syytä!”
”Minä – tunnen – hirviöt”, Guardian huusi painokkaasti. ”Minä tunnen petturit ja kostonhimoiset. Tarvitaan vain äärettömästi vihaa… ja kyky kohdistaa sitä.” Valkoiset skakdinhampaat puristuivat tiiviisti yhteen. ”Tyttöraukallasi on molempia. Kuinka monta ruumista pitää vielä rojahtaa Klaanin aulaan, että ymmärrät sen?”
”Hän ei halunnut tätä!” Tawa sanoi, ja painokkuus ja päättäväisyys kasvoivat Toan äänessä. Naisen kasvoilta näki kuitenkin vain alakulon ja lohduttomuuden. Sinisen visiirin takaa katsoivat silmät, jotka halusivat nähdä niiden edessä olevassa sinisessä skakdissa aivan, aivan muuta kuin pelkkää vihaa. ”Hän.. hän ei halunnut kenenkään kuolevan! Sinäkin kuulit, kuinka hän pyysi Arsteinia säästämään Santorin!”
Guardianin suu sulkeutui ja terävä hammasrivi jäi piiloon. Guardian nosti nyrkkinsä kokouspöydältä ja vilkaisi punertavaa ruhjetta rystysissä. Skakdin kasvoille ilmestyi pieni hymy, mutta silmissä paloi yhä sama tuli. ”Yksi henki”, Guardian sanoi hampaidensa välistä ääni täynnä katkeruutta. ”Niin ne aina tekevät. Ne säästävät yhden hengen, että niiden omatunto ei tappaisi niitä. Yksi säästetty henki ei korvaa kymmeniä murhattuja.”
Tawa ja Guardian olivat hetken hiljaa. Kaksikon katsekontakti ei rikkoutunut.
”Jos tämä yhtään auttaa, niin sinulla on kivat silmät”, Guardian sanoi, ja Tawa näytti yllättyneeltä. ”Mutta ne näkevät muissa asioita, joita ei oikeasti ole. ” Tawa räpytteli silmiään. Alakulo ja uupumus pysyivät Toan kasvoilla, mutta niiden sekaan oli tulvinut lasteittain päättäväisyyttä ja kasvavaa ärtymystä. ”Miten sinä – sinä kaikista klaanilaisista voit sanoa noin?” Tawa sanoi jäisellä äänellä. Jää alkoi sulaa, ja sen alta hehkui jotain tulisempaa. Ristiriitaisia tunteita velloi keltaisen toan sisällä. ”Sinä, skakdi, pimeyden metsästäjä… sinä, joka et kerro kenellekään edes nimeäsi! Sinä, jota vilkuiltiin pahasti ja epäiltiin vakoojaksi jo Klaanin alusta asti! Muistatko sinä, kuka puhui puolestasi?”
Guardian jäi muistelemaan. Hän pysyi hiljaisena. Tawan äänensävy kiehui ja äänenvoimakkuus kasvoi. Hän otti muutaman askelen niin, että oli hetkessä lähempänä Guardiania.
”Minä puolustin sinua silloinkin, kun sinut haluttiin karkoittaa! En edes tiennyt aina, miksi tein sitä. En tuntenut sinua. Minulla ei ollut mitään syytä jatkaa sitä. Mutta silti jotenkin näin, että sinä ansaitsit suojeluamme.”
Tawa huokaisi syvään. ”On välillä tosi vaikeaa olla ystäväsi, tiedäthän sen?”
Guardian oli hiljaa hetken. Sitten hän hymähti, mutta ei hymyillyt. Raivon tuli kyti vielä pienenä kekäleenä skakdin sisällä. ”Anteeksi, Tawa”, Guardian sanoi synkästi ja huokaisi. ”Ehkä sinä näet vain asioita, joita haluat nähdä. Myös minussa. Ja ehkä näkisit Sheelikan oikeat värit, jos ruumiskasassa olisi ollut paras ystäväsi.”
Tawan keltaiset kasvot kalpenivat. Päättäväisyys ja viha katosivat. Jäljelle jäi pelkkää jäätä.
… paras ystäväsi… … paras ystäväsi…
Kajahdus kaikui kokoustilassa, kun käsi kohtasi posken. Skakdi ei osannut odottaa keltaisen kämmenen läpsäisyä. Se ei ollut voimakas eikä kivulias, mutta se oli odottamaton.
Guardian näytti siltä kuin olisi saanut ohimoonsa matalalla lentävästä kuolonpeiposta. Hän jäi vain räpyttelemään silmiään hämmentyneenä. Sinisen olennon suu jäi auki ja ainoa silmä jäi katsomaan keltaisen käden omistajaa. Tawa ei tuijottanut enää Guardianin silmiin. Näytti siltä kuin kaksi vähitellen kostuvaa silmää olisivat katsoneet sinistä skakdia, mutta oikeasti ne katsoivat hänen lävitsensä. Jonnekin kauemmas. Jää oli sulanut, mutta alla ei ollut mitään. Tawan suu aukesi, mutta sanoja ei tullut. Lämmin hengitys puhalsi tiensä ulos suusta ja oli kuin Toa olisi halunnut sanoa jokaisen sanan, joka pyöri hänen mielessään.
Hetkellinen kipu skakdin poskella katosi hitaasti olemattomiin. Se palasi ja kaikui Guardianin päässä, kun hän näki Tawan särkyneen ilmeen.
”Etkö sinä halua nähdä maailmaa, joka voi olla kaunis ja hyvä”, Tawa kysyi hiljaa ääni väristen.
Kysymys jätti kokoustilaan pelkän hiljaisuuden. Kaksi adminia seisoivat metrin päässä toisistaan kuunnelleen ajatuksia, jotka vaativat heitä sanomaan jotain. Molemmat olivat hiljaa, mutta pieni ääni molempien sisällä toisteli yhtä ja samaa sanaa. Se oli sanoista vaikein.
Kumpikaan ei tehnyt elettäkään pyytääkseen anteeksi, vaikka molemmat halusivat sitä.
Kaksikon katseet kohtasivat vielä kerran, mutta he kääntyivät välittömästi poispäin toisistaan. Selät vastakkain Tawa ja Guardian seisoivat mahdollisesti minuuttien ajan paikallaan, kunnes Tawa lähti astelemaan hitain ja kaikuvin askelin kohti suuria puuovia.
”Tuota…”, Guardian sanoi hiljaa, mutta lause ei saanut loppua. Sukkeluudet olivat vähissä. Kerrankin sininen skakdi jäi täysin sanattomaksi. Kokoustilan ovet aukesivat. Ruosteiset saranat lauloivat alakuloista duettoaan, kun Tawa asteli viittaansa piiloutuneena ulos kokoustilasta. Näkökenttänsä äärirajoilla Guardian näki hetkellisesti vain purppuraisen viitan heilahtelua, kunnes sekin oli pian poissa.
* *
Same ja Umbra kohottivat kulmiaan, sysäsivät itsensä kauemmas seinästä takanaan ja suoristivat ryhtinsä, kun suuret puuovet aukesivat ja käytävän synkkyyden avasi ovien välistä tuleva valo. Valokiilaan ilmestyi viitakkaan naishahmon muotoinen varjo, jonka perässä seurasi hitaasti ulos kammiosta asteleva sähkön Toa. Umbra ja Same suoristivat ryhtejään entistä kunniallisemmiksi ja nostivat kätensä sotilastervehdykseen, kun he näkivät Tawan. Klaanin johtajan kasvoja ei nähnyt kovin selkeästi, kun hän seisoi moderaattorien edessä käytävän varjon ja kokoushuoneen valon rajalla.
”Neiti Tawa”, Umbra sanoi herrasmiehen elkein. ”Johtaja”, Same sanoi yksiselitteisen kunnioittavana.
”Helei”, sähkön Toa sanoi niin hiljaa, että äänensävystä ei ottanut selvää. ”Hätäkokous… päättyi. Voitte mennä nukkumaan.”
Moderaattorit olivat ihmeissään. He päättivät teeskennellä kuulleensa oven läpi vähemmän kuin olivat oikeasti kuulleet. ”Mutta Tawa”, Umbra sanoi kohteliaasti. ”En usko, että kukaan meistä pystyy nukkumaan tällaisena yönä…” ”Yrittäkää”, säröilevä ääni sanoi, kun Tawa kääntyi poispäin kaksikosta. Purppurainen viitta heilui moderaattorien edessä kuin linnakkeen liput syystuulessa, kun nainen asteli käytävää pitkin kohti adminien yksityistiloja.
Umbra katseli johtajansa loittonevaa selkää ja oli jo valmiina tottelemaan tämän komentoa, mutta yhtäkkiä Same päätti puhua. ”Admin Tawa”, kunnioittava mutta väsynyt ääni huusi perään. ”Tämä oli ’Zorak von Maxitrillian Arsteinin’ kädenjälkeä, eikö ollutkin?”
Viitan ja sitä kantavan naisen liikkeet pysähtyivät. Tawa jäi seisomaan käytävän päähän. Se riitti vastaukseksi Samelle.
”Feterra odottaa holvissani”, Same sanoi. ”Haluatko nähdä sen?”
*
Kokoushuoneessa oli enää vain joukko kaatuneita tuoleja, lattia täynnä puunsäleitä ja sininen skakdi, joka istui tuolilla etunojassa ja katse lattiassa. Ovet olivat auki, mutta Guardian kuunteli Samen sanojen sijasta omia ajatuksiaan. Sininen skakdi katseli veristä ruhjetta rystysissään. Se kaipaisi sidettä, mutta ei enää edes sattunut. Ruhjeesta juurikaan välittämättä sotaveteraani siirsi toisen kätensä vasemmalle poskelleen ja piti sen siinä.
Sillä hetkellä skakdi halusi vain lyödä itseään tylpällä esineellä silmiensä väliin. Hänen kätensä puristui tuolin jalan ympärille. Guardian kuitenkin päästi irti tajutessaan, että itsekidutus ei tekisi sanottua sanomattomaksi.
Rivakka läpsäisy omalla kädellä toiselle poskelle kuitenkin toi lievää mielenrauhaa.
Skakdi huokaisi syvään. Tawan viimeinen kysymys kaikui hänen ajatuksissaan uudelleen ja uudelleen. Hän ei halunnut kuulla sitä enää.
*
Kylmä lattia tuntui Tawan jalkojen alla ja yksi ainoa kysymys piinasi hänen mieltään. Tawa oli nähnyt pahuuden. Hän oli katsonut sitä silmiin, mutta se oli antanut hänen elää. Tawa oli hengissä vain siksi, koska pahuus oli halunnut Toan tietävän, minkälainen maailma oli. Myös Same oli nähnyt pahuuden. Ja silti moderaattori oli reagoinut Avhrak Feterraan sisuksiin raivolla, jonka kaltaista ei moderaattorin kasvoilla ollut näkynyt aikaisemmin.
Samen kysymys kaikui Tawan ajatuksissa. Hän ei halunnut kuulla sitä enää. Haluatko nähdä sen?
Kysymys ei vaivannut sähkön Toaa siksi, koska se oli vaikea. Se ei vaivannut häntä siksi, koska hän pelkäsi sitä, minkä saisi nähdä. Kysymys vaivasi häntä siksi, koska hän tiesi vastauksen.
”En halua”, Tawa sanoi vapisevalla äänellä. ”Mutta minun täytyy.”
* *
Kysymys ei vaivannut sinistä skakdia siksi, koska se oli vaikea. Se vaivasi häntä siksi, koska hän tiesi vastauksen.
Etkö sinä halua nähdä maailmaa, joka voi olla kaunis ja hyvä?
Haluan, Guardian ajatteli. Mutta en voi.
[spoiler=* * *]Siinä teille köyttä kahdeksi viikoksi. Hei hei ja hyviä kirjoittamisia.[/spoiler]
[spoiler=Tsiih-klapaum.]Domek, Snowie ja Make vauhdissa olivat, tuloksena Klaanon-tekstit rapiat, joten ottakaapa lukuasennot jouhevat, nyt loppui Köyden hiljaisuudesta johtuvat napinat.[/spoiler]
Bio-Klaani
Yö oli laskeutunut Bio-Klaaniin. Suurin osa linnakkeesta oli kuitenkin yhä valaistu, ja muurien harjoilla ja torneissa voimakkaat valonheittimet odottivat päällekytkemistä mahdollisten vihollisten varalta. Partiot kulkivat ympäri linnaketta, ympäri tiluksia, ympäri lähiseutuja. Valvontakamerat tuijottivat elektronisilla silmillään vääjäämättä tärkeitä sijainteja. Viimeisimmät alisuoriutumiset vihollisen hyökätessä olivat nostaneet linnakkeen hälytystilan aivan uudelle tasolle.
Siltikään se vanha kellari ei ollut valaistu, sitä ei partioitu eikä siellä ollut valvontakameroita. Se oli vain tyhjä, kiviseinäinen huone, jonka maalattia oli paksun pölykerroksen peitossa. Ainoa portaikon yläpäästä himmeänä kajastavan valon varassa havaittava asia koko huoneessa oli pyöreä kaivo. Ja nyt, ensimmäistä kertaa vuosiin, kenties vuosikymmeniin, tuo kaivo avattiin.
Sieltä kömpi esiin tummanpunainen, vankkarakenteinen matelija. Sitä seurasi muutama Zyglak lisää. Ja sitten taas lisää. Lopulta pimeydessä oli kokoontuneena hieman yli kaksikymmentä hyvin aseistautunutta liskosoturia. Hrum. Pääsimme ykköspesälle kohtaamatta lainkaan vartijoita, ansaa tai lukittua ovea, kuomaseni, joukkion vanhimpiin kuuluva Olthal murahteli tyytyväisenä. Tämä on ihme, totta vie, vastasi hänen hyvä ystävänsä ja ikätoverinsa Welsix.
Viimeisenä sisään kiipeävä, mustaan taisteluliiviin ja viittaan pukeutunut Alinnel loi kahteen turisijaan tyypillisen tuiman katseensa, ja pian kaikki odottivat täydessä hiljaisuudessa, mitä tapahtuisi seuraavaksi. He kääntyivät johtajansa puoleen.
Guechex sytytti varustevyöltään kaivamansa soihdun ja katseli sen valossa ryhmäänsä. Siinä oli kokoelma hänen parhaita sotureitaan ja läheisimpiä ystäviään. Kaikkiin heistä hän luotti, ja Guechex tiesi heidän luottavan häneen. Punainen Zyglak nosti soihdun päänsä tasalle. Zyglakit-soturit, hän aloitti äänellä, joka oli riittävän hiljainen, niin ettei se varmastikaan kuulunut huoneesta vievän pitkän portaikon yläpäähän, mutta riittävän voimakas kuulostaakseen vahvalta. Tämän ZMA:n kartta todella näytti meille tien: Ortonien tunneliverkosto ja Klaanin kellarit yhdistyvät tavalla, josta Klaanin väki ei tiedä. Minä tiedän, että osaa teistä tämä kaikki epäilyttää vieläkin. Tämä saattaa olla ansa. Heti tuosta portakosta noustessamme meidät saatetaan piirittää ja ottaa vangeiksi. Meidät saatetaan lävistää terin ja myrkyin, ja tehtävämme voi jäädä ikuiseen unohdukseen.
Guechex hengitti syvään muiden kuunnellessa täyden hiljaisuuden vallitessa.
Mutta emme anna sen haitata. Me emme anna sen haitata, koska emme muutakaan voi. Epäonnistumme, ja kansamme on mennyttä. Tämä on viimeinen tilaisuutemme lunastaa oikea paikkamme Allianssin riveissä, viimeinen tilaisuutemme näyttää, mihin Zyglakit pystyvät.
Hän nosti soihdun korkeammalle, päänsä yläpuolelle.
Me emme tee tätä uudelle hyväntekijällemme. Me emme tee tätä oman kunniamme tähden. Me emme tee tätä Rhak’elakille. Me emme tee tätä Allianssille. Me teemme tämän Zyglakeille! Me teemme tämän omalla kansallemme, omille perheillemme, omalla verellemme!”
Seurasi hetken hiljaisuus, ainoastaan soihdun vaimea lepatus puhui kieltään. Sitten Guechex jatkoi: ”Nyt, kaikki tiedätte tehtävänne, alkakaa toimia!
Muiden liskosotureiden siirtyessä nopeasti mutta äänettömästi portaikkoon Guechex jäi puolisonsa kanssa kahden. Hän laski soihdun kaivonreunalle, ja Alinnel tarttui tätä lujasti käsistä. Vaikka Alinnel oli suurikokoinen, varmastikin Toaa päätä pidempi Zyglak-soturi, oli hän puolisonsa rinnalla siron näköinen. Guechexin jänteikäs, tummanpunaisen ja mustan värinen keho oli kaikilla Zyglak-mittapuilla suurimmasta päästä, ja hän oli ryhdikkäästi seistessään lähisaarten pisin liskosoturi. Kaksi hahmoa katsoivat toisiaan silmiin ääntäkään päästämättä. Alinnelilla ja Guechexilla oli samanväriset silmät, sama syvä jäänsini hohti kummankin katseessa. Heidät oltiinkin joskus, kauan sitten, tunnettu jääkatseisena kaksikkona. Pari oli ollut yhdessä pitempään kuin useimmat tohtivat muistella, ja vain harvat ja valitut tiesivät, kuinka he olivat kohdanneet. Yleinen oletus oli, että Alinnel ja Guechex puhuivat tästä vain ollessaan kahden. Nyt he eivät kuitenkaan sanoneet sanaakaan, uppoutuivat vain toistensa katseisiin muutamaksi pitkäksi sekunniksi.
Alinnel nyökkäsi ja Guechex perässä. He irrottivat otteensa toisistaan ja lähtivät muiden sotureiden perään. Oli aika toimia, oli se kuinka kivuliasta hyvänsä.
Toa Vakai käveli miekka vyöllään halki Klaanin maanalaisia kerroksia. Kaulassaan Toalla roikkui valokiviriipus, joka valaisi hänen askeleensa niilläkin alueilla, jotka olivat syvällä maan alla ja vailla kunnollista valaistusta. Vakai oli klaanilainen, joka oli sotatilan puhjettua tahtonut auttaa järjestöään. Siksipä hän nyt vaelsi pohjakerroksia vartioiden, valmiina toimintaan ystäviensä puolesta.
Toa Vakai katseli ympärilleen kolkossa käytävässä. Se oli yllättävän korkea, kivilattiasta kattoon oli varmasti ainakin seitsemän metriä. Seinän vierellä kulki pylväsrivistö, joka näytti kuin se olisi tuotu sinne jostain muualta varastoon. Tolpat oli kaiverrettu kauniisti, ja ilmeisesti kertoivat tarinaa, josta ei kuitenkaan ottanut selvää Matoralais-aakkosten kadotessa korkeuden pimeyteen.
Kuinkahan moni klaanilainen edes tietää tämän hallin olemassaolosta, Vakai mietti mielessään. Onhan tämä aika erilaista kuin vaikkapa ensimmäinen näkemäni asia täällä…
Vakai palautui mielessään takaisin siihen kauniiseen iltaan. Pitkä merimatka oli takana, ja hän astui puiselle laiturille. Miellyttävän satama-alueen takaa alkoi toisaalla metsää, toisaalla suuren linnakkeen suojaama kaupunki.
Uusi kotini, hän oli ajatellut. Ilta-auringon säteiden valaistessa monet Bio-Klaanin linnakkeen torneista, ikkunoista ja sinivalkoisista viirestä näky oli ollut pikkusaaren Toalle ällistyttävä. Hän muisti vieläkin sinisen Ussalin heiluvan tuulessa valkoisella pohjalla purppuraa iltataivasta vasten.
Nyt hän vaelsi kellareissa ja näki oman verensä violetiksi värjäämän terän tunkeutuvan vatsansa läpi. Vakai yritti huutaa kivusta, mutta äänen sijaan suusta pulpahti ulos lisää verta. Hän huomasi nousevansa ilmaan, ja äkkäsi pian tuijottavansa Zyglakia suoraan jäänsinisiin silmiin.
Pylvään yläpäähän kyntensä upottaneen liskosoturin ja tämän väkevän hännän ilmaan nostaneen Toan kasvot olivat toisistaan vain muutaman senttimetrin päässä. Ja tämä naaras-Zyglakin vakava ilme jäi Vakain viimeiseksi näyksi klaanilaisena. Ei uljaita torneja, ei sinistä Ussalia purppuraa taivasta vasten, ainoastaan jäänsinisten silmien herkeämätön tuijotus.
Se lakkasi hengittämästä, Alinnel ilmoitti päästäessään ruumiin valahtamaan hännästään maahan. Vaikuttavaa, täysin ääntentä, yksi ryhmän nuoremmista Zyglakeista ihaili. Oikeastaan uskomattoman yksinkertaista. Kun keuhkot ovat riekaleina, apua on vaikea huutaa. Nyt, hiljaa.
Muutkin liskosoturit laskeutuivat pylväiköstä. Ryhmän tarkka-aistsimpana tunnettu Vasell sulki silmänsä ja kuulosteli ja veti muutaman kerran sieraimiinsa ilmaa. Hetken täydellisen vaitonaisuuden jälkeen hän nyökkäsi, ja Cuechex viittoi tarkoin käsimerkein muita seuraamaan käytävää pitkin.
Valtavan monitoriparven keisari Paaco oli ymmällään. Muutama valvontakameroiden kuvaa näyttävistä näytöistä oli vaihtanut lumisadeohjelmistoon, eikä moinen käynyt lainkaan päinsä.
Nyt eivät ole kaikki pellet kanootissa. Aika kutsua remonttireiskat apuun.
Guechex irrotti paksun, kaarevan heittoveitsensä irti seinästä valvontakameransäpäleiden keskeltä. Sotureiden oli ollut pakko siirtyä käyttämään hiljaisempia aseita Welsixin ja Olthalin vanhojen kivääreiden sijaan lähestyttäessä Klaanin tarkemmin vartioituja alueita. Ei ollut varaa päästää yhtään ylimääräistä ääntä. Nyt he olivat jo maan yläpuolisissa kerroksissa, eikä Admineiden tiloihin ollut enää juurikaan matkaa.
Kaikki oli sujunut suunnitelman puitteissa. Kukaan kolmesta kohdatusta klaanilaisesta ei ollut ehtinyt tehdä hälytystä, ja tapot olivat olleet siistejä ja hiljaisia. Soturit olivat jakaantuneet vartioimaan määrättyjä sektoreita, ydinjoukossa oli jäljellä vielä kaksitoista Zyglakia. Yli kaksinkertainen määrä harjaantuineita sotureita kukistamaan kaikista vaarallisimmankin vastustajan.
Hei, mitä täällä t- ehti nurkan takaa ilmestynyt Matoralainen ihmetellä, ennen kuin hänen päänsä oli irti muusta ruumiista. Eloton hahmo lysähti maahan samalla, kun Matoralaisen kädestä pudonneen työkalupakin sisältö levisi käytävän siniselle matolle. Kukaan ei ollut ehtinyt nähdä Vasellin edes kiskaisevan katanaa vyöltään.
Nurkan takana oli kuitenkin toinenkin hahmo, ja tämä oli huomattavasti suurempi. Vortixx. Pyöreällä kypärällä päänsä peittävä vartija oli jo toisella kädellään nappaamassa radiopuhelinta vyöltä huomatessaan tilanteen. Hän torjui Vasellin ällistyttävän nopean katanahyökkäyksen, mutta ei ehtinyt mitään Alinnelin keihäälle, joka iskeytyi hänen vatsaansa. Pian Vortixxkin oli päätä vailla.
Klaanilaiset eivät ole tyhmiä, he huomaavat äkkiä, mitä on tekeillä. Jo kaksi kertaa liittoumamme muodostumisen jälkeen olemme onnistuneet yllättämään heidät. He ovat varmasti jo oppineet, että vaikka Allianssilla on numerot puolellaan, emme välttämättä hyökkää voimalla. Tulemme yön turvin. Joten vastassa on äärimmäisen tiukat turvatoimet, joista selviämme vain äärimmäisen harkitulla toiminnalla., Guechex johti joukkojaan, ja neljätoista Zyglakia lähtivät paikalta ääneti, jättäen jälkeensä kaksi entistä klaanilaista.
Bio Klaanin Tyrmä
Ilmoitus: Neiti Sheelika. Tulimme hakemaan teidät Tuttu mekaaninen ääni kuului Nais-Toan korvissa. Sheelika nosti päänsä äänen alkuperän suuntaan, sellin ovea päin. Feterra seisoi sellin edessä. Metalliolento repi kalterit vaivattomasti irti. Toa itse ei tiennyt pitäisikö reagoida riemuitsevasti vapaudesta vai vihaisesti myöhästymisestä. Oikeastaan, hän ei edes tiennyt pitäisikö reagoida kummallakaan tavalla, vaan tuli sellistä ulos hiljaisesti. Feterra mursi Sheelikan käsiraudat, mikä tuntui Toasta suurelta helpotukselta. HEI! Mitä luulet tekeväsi!? Kova ääninen huuto kuului heidän takaa. SUPER Toa Santor oli huomannut heidät, mutta ennen kuin hän itse ehti tehdä mitään, metalliolento iski kouransa Toan kasvoihin ja tarttui lopuilla kädellä hänen käsivarsiin. Älä tapa häntä, Sheelika pyyteli Feterraa, joka ei edes vilkaissut häntä tämän puhuessa. Tottele neitiä. Älä tapa Toaa. Metalliolento läimäytti voimakkaasti Santorin pään seinää vasten, joka ei ollut tarpeeksi tappaakseen häntä mutta oli tarpeeksi kolkatakseen hänet tajuttomaksi. Sheelika katsoi hieman tympeänä olennon luomaa jälkeä. Entä muut tyrmänvartijat? Vastaus: Vartijat eivät ole huomanneet., Feterra vastasi yhtä tunteettomasti katsoessaan Nais-Toaa. Kehotus: Seuraa. Toa-nainen vilkaisi hetken selliinsä ja seurasi Feterran kanssa pois. Lähtiessään hän kuuli hillityn naurun kaikuvan yhdestä sellistä, mutta päätti olla huomaamatta sitä. Nauru alkoi kuulua yhä vain kovemmin.
Kauempana muista joukoista, kaksi Zyglak-vanhusta pitivät vartiota sovitussa sektorissa Vasellin kanssa, varmuuden vuoksi. Heidät oli määrätty eliminoimaan kaikki silmiinnäkijät, jotteivät moiset herättäisi Klaanin huomiota ja pilaisi koko operaatiota.
Hei, tuolla säntää yksi, yksi Zyglak-vanhuksista, Olthal, huomautti toveriaan Welsixiä. Kauempana heistä juoksi hädissään matoralainen kaupunginvartija. Zyglak-vanhus tähtäsi kiväärinsä ja ampui heti pakenevan vartijan. Kiväärin ääni oli hiljennetty, mutta silti perin kuuluva. Veijari ehti melkein livistää, Olthal sanoi rennolla äänellä. Kovin, alanko tulla vanhaksi? Welsix vastasi virittäessään kivääriään. Naurettavaa, vanha kuoma. Nuoruuden tarmo ei koskaan kuole, Olthal hymähti mukavasti. Welsix hymähti hänen kanssa. Vanhusten naurehdellessaan nais-Zyglak saapui heidän taakse vihaisesti. Mitä te teette? Joku olisi voinut kuulla tuon! Vasell paasasi tarpeeksi hiljaisesti mutta silti kuuluvasti vanhuksia päin. Noh noh, rauhoitu nyt Vasell-rakas, Welsix vastasi keveästi. Olemme pahoillamme Niin. Me kaikki teemme virheitä, Olthal lisäsi perään. Vasell yritti koota yhtenäisiä virkkeitä kuinka paljon vanhusten keveä asenne olisi tuomita koko operaation, puhumattakaan siitä kuinka raivostuttava vanhusten keveä asenne yleisesti on, mutta päätti hallita raivonsa ja jättää sen tälläkin kertaa myöhemmäksi. Älkää toistako tätä uudelleen, Vasell puhui hampaittensa lävitse. Ei tietenkään. Emmehämme koskaan toistele virheitämme, Olthal vastasi iloisesti. Vasell alkoi katua päätöstään, kuten oli tapana tapahtua.
Yhtäkkiä, Zyglakien takaa päin hyppäsi miekkaa heilutteleva Selakhilaani. Klaanin puolesta ELÄKÖ-, ennen kuin Selakhilaani ehti edes iskeä, hänen kehonsa putosi maahan kahtena osana. Vasell viskoi tyyneesti veren pois katanastaan ja sen laittoi takaisin huotraansa. Hetkinen, missä Gorix on, Vasell kysyi Zyglak vanhuksilta katsellessaan ympärilleen. Gorix?, Olthal toisti perässä hieman typertyneen kuuloisena. Poika on varmaan lähtenyt hipsumaan muualle, Welsix vastasi. Nuoret ovat aina niin tarmokkaita ja energisiä. Mitä, Vasell vastasi yhdellä, täysin tilanteeseen sopivalla sanalla.
Yön keskellä kaupunginvartija Jutap marssi ylpeästi Klaanin Tornin sillalla, joka oli yhteydessä useisiin rakennuksiin jotka oli rakennettu sen lähelle, kuten sairaalat, Klaanilaisten asumukset ja muut välttämättömät laitokset. Häntä, toisin kuin muita kaupunginvartijoita, ei yhtään harmittanut hänen äkkiseltään määrätty yövuoronsa. Jutap oli oikeastaan hyvin iloinen siitä, että sai viimein omaa aikaa jota hän ei olisi saanut tyttöystävältään, vaikka se olisikin tuntien pituinen yritys pysyä onnistuneesti hereillä. Steltinpeikko oli häviöllä tässä taistelussa.
Ainakin kunnes hän kuuli yhtäkkiä ääniä takaansa. Hän ei kyennyt määrittämään, mikä kyseinen ääni oli, mutta se auttoi häntä viimein keskittymään muuhun kuin nukahtamiseen. Kaupunginvartija kääntyi katsomaan taakse, mutta ei nähnyt mitään muuta kuin sillan reunaa. Jutap käveli pari askelta ja katsoi sillalta alas. Jutapia oli aina hieman vaivannut korkeanpaikankammo, joten hän lopetti tarkistuksen melkein heti ja jatkoi partioimistaan, arvelleen vain kuulleensa harhoja. Jutap päätti alkaa kehittellä omia teorioita mikä seuraavan Huudon Vaeltajan-kirjan suuri juonenkäänne tulisi olemaan. Jutapin marssiessa pois, liskomainen siluetti kiipesi sillan alta kaiteelle ja astui tyyneesti pinnalle ilman, että Steltinpeikko huomasi. Se oli Zyglak. Toiset kaksi Zyglakia kiipesivät sillan päälle hänen takanaan. Zyglak teki muutamia käsimerkkejä tovereilleen. He eivät saaneet herättää liian paljon huomiota. Zyglak otti miekkansa esiin ja hiipi nopeasti mutta rauhallisesti Steltinpeikon taakse. Zozo jigozu n risu. Jutap katsoi taakseensa. Terävä nuoli osui Zyglakin asetta pitävään käteensä. Zyglak yritti kestää osuman, mutta silti valitti kivusta. Jutap kaatui selälleen peloissaan. Kauempana heidän takana, vaaleanpunainen Toa oli ampunut jousella suoraan Zyglakiin estäen hänen murhayrityksensä. Toa otti toisen nuolen ja tähtäsi sitä uudestaan Zyglakeja kohti. Zase zo musezando! Zyglak-soturi käski tovereitaan, kunnes toinen nuoli osui hänen rintakehäänsä surmaten hänet. Muut Zyglakit juoksivat aseet kädessään Toaa kohti, joka viritti jousensa ampumavalmiiksi. Seis siihen paikkaan! äänen Toa hyppäsi nais-Toan ylitse suoraan Zyglakien eteen, riisuen heidät aseista kirveensä heilautuksella. Kyberi! nais-Toa vastasi ilahtuneesti äänen Toan yhtäkkiseen saapumiseen. Terve sinullekin, GT, äänen Toa vastasi yhtä uljaasti. Zyglakit ottivat veitsensä esiin ja hyökkäsivät Kyberiin päin. Silloin äänen Toa otti kirveensä kainaloon ja alkoi soittamaan sen kieliä.
Zyglakit juurruttivat jalkakyntensä siltaan ja yrittivät pysyä pystyssä Toan ääniaalloissa. Kirves-kitaran kuuluva ääni ei auttanut heidän tilannettaan yhtään. Toan soitto vain kiihtyi ja koveni, täten myös ääniaalloista tuli paljon vahvempia. Ennen kuin he itse huomasivatkaan, Zyglakit eivät enää seisoneetkaan sillan päällä. Kyberi lopetti soittonsa ja laski kirveensä alas. GT ryntäsi yhä maassa makaavan kaupunginvartijan luokse. Onko kaikki hyvin? Toa nainen kysyi. Zy-Zyglakeja, Jutapin sydän pamppaili kovasti, vaikka vaara oli ohi. Klaani. Klaania on varoitettava! Ei hätää, poju, Kyberi vastasi rauhoittavasti hikoilevalle Steltinpeikolle. Jos tuo ei herättänyt huomiota, niin ei sitten mikään. Äänen Toan lopetettua heidän takanaan tornin seinään räjähti yhtäkkiä aukko kaataen heidät hätkähdyksessä. Aukon läpi lensi sylinterimäinen olento ja Toa. Ainoastaan GT ehti nähdä keitä ne olivat, ennen kuin ne katosivat nopeasti pois. Okei, äänen Toa nousi hitaasti jaloilleen kaupunginvartijan kanssa, perun sanani. Mutta GT pysyi yhä maassa ja vain katseli olennon ja Toan suuntaan. Sheelika, Toa-nainen kuiskasi itselleen.
Klaanin sairaalahuone
Valkoteemainen yksiösairaalahuone oli lähes pimeä. Ainoa valonlähde oli ikkunasta kajastava vaimea, pimeyden värjäämien pilvien takaa loistava kuun valo. Make aukaisi taas silmiään. Uni ei tullut. Huolimatta siitä, että viime aikojen tutkimusrumba oli ollut rankkaa, Make ei ollut juurikaan väsynyt. Tiputushoidot oli lopetettu tänään. Viereisellä pöydällä lepäsi litteällä lautasella hämyä, kaurapuuromaista soossia, aisaparinaan lasillinen mahdollisesti lämmennyttä vettä. Muutama mitä sievin postikortti sekä ruukku muutamine kukkineen seisoi samaisella pöydällä.
Make työnsi mukavan peiton pois päältään, nostaen päänsä tyynyltä. Hitaasti hän nousi istuma-asentoon. Make hieraisi vasenta silmäänsä. Kumpikaan silmistä ei ollut väsynyt juuri nimeksikään. Hittolainen… Make loi katseensa jälleen vasemmalla olevalle pöydälle. Monissa korteissa toivoteltiin jaksamista ja voimia. Yhdessä niistä taas oli jokin maininta sotavangista. Hetkessä pieni ahdistus ja tuskaisuus riipivät Maken elimistöä. Pommi-iskun aikaiset tapahtumat olivat edelleen epäselkeitä hänen päässään.
Make muisti kuitenkin, mitä oli viimeksi ahdistuneena yöllä tehnyt. Hän heilautti jalkansa sängyn reunalle. Hitaasti, sekä hieman heikon oloisesti Make nousi pystyyn. Hän tunsi valtavan painon ja alavatsakivun tunteen tunkeutuvan hermostoihinsa. Kävely kuitenkin luonnistui.
Käytävä
Tyylikkäin tauluin, huonekaluin sekä asein koristeltu vasemmanpuoleinen seinä jatkui kantamattoman tuntuisesti. Oikea seinä oli omistettu massiivisille ikkunoille. Ovia ei juuri ollut. Make asteli rauhallisesti syvänpunaisen karvamaton päällä. Se tuntui mukavalta jalkapohjissa. Jokaisella askeleellaan Make jyysti kangasta hieman varpaanpäillään. Häntä hymyilytti. Pieni kävely osoittautui hienoksi tavaksi
Maken ajatukset katkaisi kauempaa yleensä niin yksinäisestä käytävästä kuuluvat askelten äänet. Make pysähtyi siihen paikkaan. Hän kuulosteli niin tarkkaan kuin pystyi. Yksi hahmo. Kaksi jalkaa. Kaksi muuta mahdollista äänen aiheuttajaa. Luultavasti raahausta. Rahin kuulo oli tällaisissa tilanteissa hyvinkin tarpeen. Mahdollisesti joku muukin pienellä jaloittelulla. Tai yövartija, kenties. Ääni tuntui lähestyvän. Kolmivarpainen jalka astui esiin hämäristä. Sitä seurasi pian pitkä, vaalea… nokka? Maken silmät suurenivat. Teräpäistä, pitkää keihästä kantava linnun ja liskon risteytystä muistuttava olento asteli ikkunoiden heikkoon valonkajoon pimeästä käytävästä. Ikäväkseen moderaattori tunnisti sen. Zyglak… Mitä se täällä teki? Miten se pääsi tänne? Maken päähän tulvi kysymyksiä. Zyglakin ottaessa muutaman askeleen eteen Make puolestaan perääntyi. Pian olento erottui valkoisessa kuunvalossa kaikessa komeudessaan.
Maken suu aukesi. Tämä oli paha. Tosi paha. Hänen oli päästävä tekemään hälytys. Zyglak ei varmaankaan ollut yksin. Kuitenkin tarpeeksi monen vahvan Klaanilaisen avulla ne varmasti voitettaisiin. Moden ajatukset katkesivat siihen paikkaan hänen huomattuaan, mitä Zyglak raahasi mukanaan. Olennon oikean käden sormet olivat kietoutuneet tiukasti vatsa maahan päin rehottavan Matoranin ympärille. Maken suu sekä silmät aukenivat miltei äärimmäisiin mittoihin. Zyglak huomasi tämän. *PLÄTS Veltostunut, tuore Onu-Matoranin ruumis lässähti kiviselle lattialle. Sen alle muodostui nopeasti tumma lammikko. Maken jäsenet tärisivät. Pieni, viaton Matoran…
Mode siirsi hitaasti katseensa takaisin Zyglakiin. Se aukaisi suunsa, mutisten ilmeisesti jotain omalla kielellään. Tästä Make ei kuitenkaan ymmärtänyt tuon taivaallista. Ainoa, mikä hänen mielessään pyöri, oli raivo… Maken teki mieli asettaa suunsa niin rumaan irvistykseen kun hän vain pystyi… Moden kummankin käden neljä sormea puristuivat tiukasti kiemurassa toisiaan vasten, muodostaen tehokkaat nyrkit. Millä oikeudella tuo rumilus hiipi linnakkeeseen surmaamaan viattomia pikku piipertäjiä? Maken hengitys kiihtyi kiihtymistään. Itsehillintä katosi…
Mode aloitti raivokkaan ryntäyksen tunkeilijaa kohti. Nyrkit peittyivät liekkeihin. Make heilautti oikean kätensä taakse ja eteen. Seuraavalla hetkellä Make tulisi katumaan siirtoaan… Zyglakin kämmen oli ottanut iskun vastaan vaivattomasti. Maken raivo ja kiihtymys vaihtuivat hätäännykseen ja oman typeryyden tajuamiseen. Hän ei kuitenkaan luovuttaisi helpolla. Kahden tulisen nyrkin iskusarja ei kuitenkaan pärjännyt mahtavalle Zyglakille, tämän torjuessa jokaisen iskun melkein nyhdellä kädellä. Olennon sormet takertuivat Maken olkapäähän.
Moderaattori kohosi ilmaan, ei tosin omasta tahdostaan. Mikäli Zyglak olisi ollut jonkinlainen salainen agnetti, tätä olisi voinut varmaan pitää jonkinlaisena nukutusotteena. Ainakin Make toivoi että hän olisi jäänyt nukkumaan… Zyglak vetäisi vaimeasti sätkivän Klaanilaisen itsensä tykö. Moderaattoria pidellyt käsi heilahti pian voimakkaasti ja nopeasti takaisin eteen, vapauttaen tämän otteestaan. Make ei onnistunut vältäämään kierähdystä selkänsä kautta. Puolirahi nousi neljälle raajalle välttääkseen liikkeen toistumisen.
Varoittamatta Zyglaksoturi ryntäsi hetkessä Makea kohti. Tuuhea matto peitti askelten äänet. Make ehti hätkähtää ennen kuin refleksinomaisesti tarttui viereiseen ötökkämehua juovaa tapiiria esittävään tauluun, heittäen sen olentoa kohti. Zyglak löi kuvan tehokkaasti kahtia terällään. Pian se seisoi sopivalla iskuetäisyydellä. Niin läheltä Zyglakin keihäs näytti jo epämiellyttävän kookkaalta. Make väisti täpärästi päänsä halkeamisen vikkelällä sukelluksella Zyglakin vasemmalle puolelle. Kipuaalto säteili välittömästi hänen vatsansa läpi. Tilaa ei helpottanut se, että Zyglak potkaisi häntä kylkeen.
Olento suoritti nopean käännähdyksen keihäs ojossa. Make avasi nopeasti siipensä liitäen pois keihään tieltä. Zyglakin nopea häntä kuitenkin ehti tarrautua hänen nilkkaansa. Zyglak pyörähti uudelleen, heittäen tämän kiviseen seinään. Kaikki taulut ja koriste-esineet tipahtivat maahan pienen matkan säteellä itsensä Maken tavoin. Klaanilainen tunsi kuinka hänen toinen siipensä venähti. Zyglak lähestyi modea, nostaen keihäänsä ylös. Make noukki seinällä levänneen suuren sapelin käteensä. Zyglak hämmästyi Klaanilaisen tilaan verrattuna melko voimakkaasta ja nopeasta torjunnasta. Make joutui tukemaan miekkaansa lappeen kautta välttäkseen kummankin aseen työntymisen muutamaa senttiä alaspäin, rintakehäänsä. Katse Zyglakin silmissä oli tulinen.
Make aprikoi. Hänen rintakehäänsä pisteli. Jotain selkeästi pyrki ulos. Moderaattori nielaisi vaimeasti mutta täpärästi muutaman kerran. Hänen oli jotenkin selviydyttävä tilanteesta. Make tarttui läheisimpään esineeseen varpaillaan niin lujaa kuin pystyi, ponnistaen alavartalollaan ja koukistaen jalkansa. Kankaasta tehty taulu iskeytyi Zyglakin nokan läpi. Olento perääntyi häkeltyneen, sallien Maken nousta pystyyn. Hän piteli myllertävää vatsaansa. ”Älä petä minua nyt…”
Zyglakilla ei ollut aikaa yrittää irrottaa taulua. Silmäkulmastaan se näki Maken yrittävän iskeä. Jokainen miekanisku ohjattiin sivuun propellin tavoin pyörivän keihään toimesta. Taitava Zyglak suoritti nopean heilautusliikkeen, riisuen Klaanilaisen aseista. Make alkoi perääntyä vastustajan repiessä taulun pois näkökentästään. Zyglak katsoi häntä erittäin vihastuneesti, juosten pian jälleen tätä kohti. Hätäinen Klaanilainen poimi metallein kehystetyn maalauksen maasta. Metalli kesti hyvin terän osuman. Tilannetta kesti hetken ennen Maken kompastuttua yhteen maassa makaavista esineistä.
Zyglak yritti käyttää tilannetta hyväkseen, Maken kuitenkin saaden täpärästi torjuttua lyönnit. Hänen otteensa maalauksesta ei kuitenkaan pitänyt, ja Zyglak heitti taulun suoraan ulkoseinän suureen lasiin, joka täyttyi halkeamilla. Moderaattori ikään kuin ponnahti lasin pinnasta kohti lattiaa käsiensä varassa. Raajakkeet tärisivät kuin vimmatut.
Olento valmistautui lopetusiksuun, saaden kuitenkin Maken suusta syöksemän liekkisuihkun päälleen. Make tiesi otusten olevan voimilleen immuuni, tehden siksi liekistä niin kirkkaan kuin pystyi. Zyglak heittäytyi poispäin hieroen tuskastunena silmiään. Mode nousi pystyyn yrittääkseen suoraa hyökkäystä. Zyglak huomasi hämäyksensä toimineen, iskien Makea keihäänsä tylpällä alapäällä suoraan vatsaan. Make päästi tuskastuneen huudahduksen, joutien pian Zyglakin hännän iskun kohteeksi. Moderaattori lennähti muutaman metrin päähän Zyglakista.
Voivotteleva ja yökkivä Make kääntyi lattialla kyljelleen. ”GYAAAAHRRGHHH.” Maken tuskastunut yökkäily kaikui käytävässä jonkin matkaa. Hänen kielensä roikkui suun ulkopuolella hieman häiritsevän pitkänä. Varoittamatta Zyglak heilautti häntänsä oikean puolensa ohitse. Uloke kietoutui tiukasti moden niskan ja leuan ympärille. Zyglak nosti Maken hiljalleen ylös. Make tunsi näkönsä hieman hämärtyvän. ”Gaigo n zododa, Toa?” Make ei edelleenkään osannut tulkita Zyglakin sanoja. Epätoivoissaan Make avasi suunsa mahdollisimman avonaiseksi, iskien pian hampaansa Zyglakin hännän nahkaan. Olento päästi närkästyneen, vaimean rääkäisyn. Zyglak heilahti näyttävästi ympäri, viskaten moden pois otteestaan suoraan viereiseen ikkunalasiin. Kestävä, paksu, koristeikas ikkuna antoi periksi.
Melko lyhyen putoamismatkan jälkeen Make mätkähti vatsalleen ruohikkoiseen maahan. Zyglakin jalat tömähtivät parisen metriä hänen taakseen. Olento asteli muutamalla askeleella tämän luo. ”Gazadan zigozu, guzogi Toa zi padagi n zago zo jazu”, Zyglak puhui omalla kielellään hyvin pöyhkeästi. Make yritti nousta punnerrusmaisesti pystyyn, minkä Zyglak kuitenkin esti tallaten moden selälle. ”Gosepagazadagu risu gagigo zorondozasuzegogu.” Lievä viuhahduksen ääni kantoi ilmassa Zyglakin asettaessa aseensa kärki alaspäin.
Make katsoi eteensä. Kolme Zyglakia aseineen katsoi häntä yllättyneenä. Yksi sirompi, kaksi vankempaa ja miltei vanhentuneempaa katanoineen ja kivääreineen. Paikalla oli myös Matoranin ruumis. Maken tunteet olivat ristiriitaiset. Yhtäaikaista ahdistusta, raivoa, katkeruutta ja pelkoa. Pienet, vaittomat matoranit. Tapettu julmien, piittaamattomien olentojen toimesta. Eikä kukaan linnakkeessa huomannut. Tällä menolla nuo pirut aiheuttaisivat paljon, paljon enemmän vahinkoa. Hittolainen. Jos hänellä vain olisi ollut kylliksi voimaa, hän olisi repinyt nuo olennot kappaleiksi. Maken pää tuntui hetkessä raskaalta kuin kivi. Klaanilaisen väsyneet kaulanikamat antoivat periksi. Hän tunsi tajuntansa himmenevän…
Syvä kihelmöivä tunne kulkee aaltomaisesti pitkin ruohikolla makaavan Klaanilaisen velttoa kehoa. Kaikkialla on pimeää. Tumma, suuri liskomainen olento makaa keskellä loputonta tyhjyyttä. Se avaa syvän punaisina kiiluvat silmänsä. Tyytyväisyyttä ilmaiseva murina muuttuu yhä matalammaksi ja matalammaksi…
Aika lähteä liikkeelle…
Zyglak oli valmis viimeistelemään työnsä. Hitaasti maassa makaana Klaanilainen kuitenkin tarttui sormillaan olennon kylkensä viereen asettamaa toista jalkaa. Zyglak hymähti tajutessaan moden sinnittelevän yhä. Olento yllättyi uhrinsa kääntyäen hitaasti katsomaan tätä oransipupillisilla, viirumaisilla silmillään. Klaanilainen irvisti. Hetkessä punaisista sormista ilmestyvät kynnet upposivat Zyglakin jalkaan. Klaanilaisen käsi syttyi palamaan. Kirkuva Zyglak riuhtaisi jalkansa irti, perääntyen leikehtivän moden viereltä. Kaksi vanhempaa yksilöä osoitti Klaanilaista kivääreillään. Syvän karjahduksen säestämänä mode ympäröi lähimaastonsa syvänoransseilla lieskoilla.
Yhdenkään sisäpihaa ympäröivän ikkunan taakse ei kuitenkaan syttynyt huomiosta kertovaa valoa, alue oli Bio-Klaanin hiljaisimpia.
Pitkä naiszyglak kielsi lajitovereitaan laukaisemasta aseitaan. Laukausten äänet herättäisivät varmasti entistä enemmän huomiota. Nelikko piti katseensa roihuavassa liekkimassassa. Vihertävä ruohikko suorastaan paloi pystyyn.
Oranssipunaisten liekkien keskellä, olento nousi hitaasti mutta varmasti seisomaan. Muttei suinkaan pystyyn. Sen keho raksui, natisi ja nyki jäseneineen kaikkineen. Eturaajojen sormet irtosivat hetkellisesti palaneen maan alta paljastuneesta mullasta. Kynnet pitenivät kaartuen alaspäin sirppien tavoin. Piikkimäiset, käyrät ulokkeet työntyivät esiin kyynärvarsista. Olennon hengitys seisahtui hetkeksi kokonaan sen pään alkaessa heilua hetken holtittomasti suun päästämien älähdysten ja murahdusten saattelemana.
Hitaasti liekkipatsas alkoi hälvetä. Petomainen, neljälle raajalle noussut, kuuluvasti ja syvään hengittävä olento paljastui sen keskeltä. Sen keho hehkui tummanpunaisen ja oranssin niin tummissa kuin kirkkaammissakin sävyissä. Pedon kurkussa ja vastassa oli jaokkeisia muotoja. Paksuja, piikkejä muistuttavia panssarimaisia ulokkeita työntyi esiin sen olkapäistä, kyynärvarsista, sekä muutamista muista kehonosista. Suomuja oli siellä täällä. Pupillit eivät erottuneet oransseina hehkuvien silmien seasta.
Tästä seikasta huolimatta Zyglak pysti tuntemaan otuksen katsovat suoraan sen silmiin, vihaisesti… Otus raotti suutaan paljastaen terävät, hienossa rivissä seisovat hampaansa. Sen levitetyt, hieman repalaituneet siivet pyyhkäisivät viimeisetkin liekinrippeet kuin ilmaan, taittuen pian tiukasti kiinni sen selkään sateenvarjon lailla. Kuuluva, möreä karjunta kiiti halki taivaan.
Olento seisoi kyyristyneenä paikallaan, eturaajat vain muutamia senttiä maasta. Yksi vanhemmista Zyglakeista tähtäsi kiväärinsä groteskia otusta päin, mutta hänen viereinen nais-Zyglak esti hänet. Padazi za juu zitsuide gazada zazi tsudaesuza?!
Nuorempi Zyglak ryntäsi petoa kohti, välittämättä tämän groteskista ulkomuodosta. Ainoa mitä häntä kiinosti oli voiton kunnia. Kynnet viilsivät nuoren Zyglakin rintakehän läpi ennen kuin tämä ehti edes osua. Zyglak kavahti kivusta, mutta yritti kestää sen.
Make nousi jaloilleen ja huusi taivasta kohti kuin viillieläin.
Peto loikkasi vimmattuna Zyglakin kimppuun. Otus repi kynsillä nuoren Zyglakin kehoa, joka ei ehtinyt edes tajuta ennen kuin hänen ruumiinsa oli verisien haavojen peittämä. Peto kaatoi nuorukaisen maahan toisella kynnen viillolla. Veripisaroita osui olennon kasvoihin, joka vain murahteli ja huusi petomaisesti.
Vanha Zyglak tulitti kivääriään Makea kohti. Peto hyppäsi aseen laukaisulta suoraan tämän taakse. Vanha Zyglak ei ehtinyt huomata kunnes otus otti hänestä kiinni ja upotti hampaansa hänen solisluuhun. Sakea veri virtasi olennon hampaiden välistä Zyglakin parkaessaan sietämättömästä kivusta. Zase gu gizu jo zi, ronguda! toinen vanhoista Zyglakeista karjui vihaisesti sitä päin ja yritti vetää sen pois toverinsa luota. Toa piti otteensa kovemmin Zyglakista, pahentaen hänen tuskaa entisestään. Toa vaistosi toisen Zyglakin ja väistyi hänen nopealta miekan viillosta. Nais-Zyglak ei voinut uskoa miten nopeasti hän ehti pois iskusta. Purettu Zyglak kaatui maahan, hänen toverinsa yrittäessä auttaa häntä. Verta vuoti haavasta liian paljon, vaikka kuinka sitä yritettiin pysäyttää. Toa rähjäsi eläimen tavoin Zyglakeja päin, kasvot veren peitossa.
Nais-Zyglak asettui vanhusten eteen puolustavaan asentoon. Peto katsoi suoraan Zyglakia silmiin. Groteskin ilmestyksen silmissä ei enää näkynyt tietoisuuden tai inhimillisyyden ripeitä. Jäljellä oli vain petomaisuus ja raaka verenhimo. Nais-Zyglak valmistautui pedon seuraavaan iskuun ja piti kätensä tiukasti kiinni miekastaan, kunnes nuorempi Zyglak nousi ylös maasta ja ryntäsi päättömästi petoa kohti. Gorix, jareso!, Nais-Zyglak huusi hänen peräänsä, mutta nuorukainen ei kuunnellut. Zosogidejasu! Nuori Zyglak yritti iskeä keihäällä uudelleen petoa. Se väisti nopeasti ja ennen kuin Zyglak huomasikaan tämä iski kyynärvarteensa veitsimäisillä ulokkeilla hänen olkapäähän repien sen auki. Zyglakin veri pursui repeymästä ja jokainen pisara osui otuksen kehoon. Zyglak parkui kivusta ja kaatui maahan otuksen raapiessaan hänen kasvonsakin vereen.
Nais-Zyglak hyökäsi katanallaan petoa kohti saadakseen tämän pois nuoren Zyglakilta luolta. Peto ehti väistyä, mutta miekanviilto osui lievästi tämän vatsaan. Olento viilsi samalla kyynärvarren ulokkeilla nais-Zyglakin vyötärön läpi ja puri hänen miekkaa pitävää käsivarttaan. Zyglak piteli tuskanhuutoa tiukasti ja löi nyrkillä pedon pois itsensä luolta. Nais-Zyglak yritti pysyä jaloillaan miekkansa varassa.
Otus ärjäisi nais-Zyglakia kohti, mutta pian huomasi maassa ryömivän Zyglakin. Hän nappasi heti pakenevaa nuorta Zyglakia hännästä vetäen hänet luoksensa. Toa tarttui nuoren Zyglakin leukoihin. Nuorukainen yritti taistella vastaan, mutta ei kyennyt haavoiltaan tekemään mitään.
Luun rasahdus kuului ja nuori Zyglak makasi pedon jalkojen juurella liikkumatta. Peto karjui voitokkaasti muiden Zyglakien katsoessa kauhuissa veren peittämää hirviötä.
Zasepa gazura, Zyglak-vanhus voihki. Olento siirsi verenhimoisen katseensa Zyglakeja kohti. Nais-Zyglak piteli asettaan tiukasti kädessä ja oli valmis taistelemaan uudestaan petoa vastaan. Ennen kuin peto ehti hyökätä, toinen, viittaan pukeutunut nais-Zyglak saapui ja laskeutui maahan yläpuolelta pedon ja muiden väliin. Alinnel, nais-Zyglak hämmästyi toverinsa saapumista. Dazzu zi darotsu, viittaan pukeutunut Zyglak-naaras ilmoitti muille. Padagi zabonon gepa zo dosu jo Nais-Zyglak nyökkäsi. Zyglakit perääntyivät yhdessä turvaan.
Peto riehaantui tästä heti ja hyökkäsi Zyglak-naisen kimppuun. Zyglak riisui viittansa ja heitti sen petoa kohti. Sen raivo kasvoi enemmän riisuessaan viitan pois, jolloin Zyglak-nainen tarttui sen molempiin eturaajoihin. Otus ja Zyglak alkoivat painia toistensa kanssa. Peto räyhäsi villisti Zyglak-naarasta päin. Zyglaknaaras yritti kaataa toisella jalallaan pedon kumoon. Olento iski kyntensä keskelle Zyglakin kehoa ja veti syvän aukeaman. Zyglak kesti kivun. Otus raapi terävillä kynsillä uudestaan Zyglakia, joka vastasi heittämällä oikean yläkoukun pedon kasvoihin kaataen hänet takaisin maahan. Hän tarttui nopeasti kaatuneen otuksen kurkkuun, mutta pedon kyynärvarren ulokkeet iskeytyi hänen käteen estäen Zyglakin yrityksen.
Molemmat perääntyivät toisistaan. Raivoisa olento karjui Zyglakia kohti. Zyglak karjui takaisin sitä päin. Heittokeihäs lensi yhtäkkiä Toa-hirviötä kohti, joka ehti torjua osuman. Zuyi Alinell! muut Zyglakit saapuivat auttamaan Zyglak naista ja ympäröivät pedon. Zyglakit hyökkäsivät pedon kimpuun, joka taisteli jokaista vastaantulijaa kynsillään ja veitsimäisillä ulokkeilla, mutta pian Zyglakit alkoivat vallata pedon ylivoimallaan. Otus levitti siipensä yrittäen pakoon, mutta Zyglakit tarttuivat Toan jaloista ja vetivät hänet takaisin alas. Zyglakit saivat kiinni Toan raajoista ja saivat pedon viimein pysymään maassa.
Zosoze, Zyglak nainen määräsi muita Zyglakeja. Yksi heistä otti kirveensä esiin ja tähtäsi sitä pedon kurkkuun.
Peto vain karjui ja murisi väsymättä Zyglakeja kohti.
Klaanilainen vartija ei katsonut patsaan taakse, mutta ainakin se pelasti hänen henkensä. Guechex ja kaksi muuta Zyglak-soturia odottivat Matoralaisen menevän ohitse ja tulivat sitten esiin jonkinsorttisen katollaan etenevää Muaka-vaunua esittävän patsaan takaa. Okei, aika hajaantua, punamusta joukkion johtaja sanoi hiljaa. Colhax, Ogaral, muistatte suunnitelman. Älkää päästäkö ketään tuon oven läpi. Guechex viittasi kädellään jykevää, porraskäytävään johtavaa puuporttia, joka oli koristettu yksinkertaisilla kaiverruksilla ja suojattu sinisellä voimakentällä.
Kaksi soturia nyökkäsivät johtajalleen, joka oli jo tekemässä lähtöä, kun vielä kääntyi. Hyvää työtä. Sitten Guechex vielä kääntyi kaksikosta pidemmän Zyglakin puoleen. Yhteinen opettajamme olisi ylpeä.
Toinen paikalle jäävä Zyglak ei jäänyt pohtimaan johtajansa äsken lausumia sanoja. Hän ei tiennyt, kenestä puhuttiin, mutta varsinaisesti ollut kiinnostunutkaan. Hänellä oli nimittäin todella, todella outo olo. Kädet tuntuivat normaalia pidemmiltä ja selkä kyömymmältä, vaikka hän näki selvästi, että näin ei ollut. Zyglak pudisti päätään ja koetti keskittyä.
Hiekanharmaa Zyglak otti kahdenkätisen pitkämiekan ja tähtäsi terän punaoranssin Toa-pedon kurkulle. Tämän kaltaista luonnonoikkua ei saisi jättää eloon. Peto taisteli vastaan epätoivoisesti, mutta liskojoukko todisti olevansa liikaa. Hiekanharmaa Zyglak nosti miekan korkealle ilmaan ja iski välittömästi maahan. Mutta miekan terä ei osunut petoon, se ei edes ollut lähelläkään sitä. Yksi liskoista oli hellittänyt otteensa tarpeeksi antaen pedolle mahdollisuuden paeta käsistä. Peto kaatoi yllättyneet Zyglakit pois ja levitti siipensä. Peto lensi nopeasti pois liskojen luota ennen kuin nämä ehtivät saada hänet uudelleen kiinni. Alinell otti kuin vaistonomaisesti viereiseltä sotilaalta tämän kiväärin ja painoi liipaisimesta. Aseen laukaisu. Peto putosi alas Klaanin rakennuksen päälle, sen siipi lävistetty luodeilla, mutta yhä elossa. Alinell palautti aseen takaisin sotilaalle, joka ei ehtinyt edes tajuta mitä tapahtui, ja alkoi torua joukkojaan. Kuka hemmetissä päästi tuon pakoon?! Alinell puhui hillityllä, mutta selvästi vihaisella sävyllä. Mitä hän sai sotilaiden syyttävien paheksunnan ja syyttelevien sormien sijasta oli yhden Zyglak-soturin parkaisu. Punaisen värinen lisko huusi selittämättömästi. Mitä tämä on? Alinell kysyi Zyglak-joukolta, jotka yrittivät rauhoittaa parkuvaa toveriaan. En tiedä, rouva Alinell. Ralhox vain menetti sen yhtäkkiä, yksi sotilaista selitti. Muut liskot pitelivät kiinni toveristaan jottei tämä aiheuttaisi itselleenkin vahinkoa, mutta punainen Zyglak työnsi heidät sivulle eikä lopettanut huutamistaan. Alinell löi kiväärillään Ralhoxin päähän tainnuttaakseen hänet. Kova luun naksahdus kuului. Tainnutuksen sijaan Zyglakin niska taittui, mikä ei kuuluisi tapahtua, sillä isku ei ollut tarpeeksi tappamaan edes Muakan pentua. Alinell oli muiden joukkojen kanssa erittäin hämmentynyt ja pahoillaan, mutta samalla hieman helpottuneita, että heidän yhtäkkiä järkensä menettänyt toverinsa hiljeni.
Alinellin käskiessään joukkonsa poistumaan pikaisesti aivan liikaa huomiota keränneeltä alueelta, näennäisesti kuolleen Zyglakin ruumis liikkui. Toinen luun naksahdus. Yhtäkkiä heidän kuollut toverinsa nousi jaloilleen ja jatkoi huutamista. Huuto oli veren kostuttama, joka valui Zyglakin leualta. Lisko kaatui yhtäkkiä maahan ennen kuin muut edes ehtivät prosessoida mitä he näkevät. Ralhoxin ruumis sätki ja nykisi luonnottomasti. Hänen nahkansa repeili kehonsa ympärillä. Zyglakin jokainen raaja alkoivat taittua useisiin suuntiin, hänen nivelet säröillen kuuluvasti. Muut eivät enää edes pystyneet käsittämään mitä he näkivät. Tapahtuma oli kuin jonkinlainen sairas vitsi. Pari liskoja joukoista alkoi tuntea olonsa pahoin eivätkä jatkaneet ruumiin seuraamista. Zyglak ruumiin huuto muuttui yhä ja yhä verta hyytäväksi ja epäluonnolliseksi, jolloin se ei enää muistuttanut minkään heidän tunteman olennon, puhumattakaan sitten Zyglakin, ääntä. Alinell otti välittömästi kiväärin takaisin käteen ja ampui muutamia kertoja ruumista päin. Tulikuumista luodinaukkoista huolimatta luonnoton kiljuminen ja luiden rasahtelu vain jatkui. Zyglak-naaras alkoi lyödä kiväärillä nuijamaisesti ruumista, joka viimein lopetti huutamisen monien väsyttävien iskujen ja veren räiskeen jälkeen. Alinell hikoili ja hengitti raskaasti katsellessaan kuinka hänen entisen toverinsa raato makasi verilätäkön keskellä, hänen kätensä nykien vieläkin ties kuinka pitkään. Okei, mitä ihmettä tuo oli? iskuryhmän nuorin Zyglak kysyi. Hän ei ollut kääntänyt katsettaan hetkeksikään, mutta näytti samaan aikaan siltä, kuin ei näkisi mitään. Hän tuijotti tyhjyyteen.
Sitten se jatkui, kaikkialta, samaan aikaan. Miltei koko Zyglakien aukiolla oleva joukko alkoi täristä, huutaa, sätkiä ja muuttua. Aivan väärään suuntaan.
Guechex ei usein ollut näin hermostunut tehtävien aikana. Nyt hän ei kuitenkaan osannut olla lainkaan tyyni tai rauhallinen: Hän yksin oli kohtaamispaikalla. Admin-siiven ovet olivat nurkan takana, mutta ketään ei näkynyt, vaikka ryhmän pääjoukon olisi pitänyt kohdata tässä paikassa jo useita minuutteja sitten. Linnake oli selvästi jo huomannut hyökkäyksen, sillä kaukaisissa osissa jo soivat hälytysäänet. Adminien asuinsijan luona oli kuitenkin hiljaista. Vartijat ehtisivät tänne, kyllä, mutta ainakin he pääsisivät tekemään saaren hallitsijasta selvää.
Jos muu ryhmä nyt tulisi paikalle. Juuri kun Guechex epäili näin pieniin, hänen omassa tapauksessaan jopa yhden miehen kokoisiin ryhmiin hajaantumisen olleen virhe, käytävän päähän ilmestyi Zyglak. Rakaal? Guechex ihmetteli. Kyseisen tummanvihreän lääkintäekspertin ei ollut tarkoitus tulla tänne asti, hänen piti suojata erästä käytävien risteystä kerrosta alempana. Mitä sinä- Ei ole aikaa. Nyt on mentävä, äkkiä! liskosoturin käheä ääni sanoi. Kaikille ryhmille… Tapahtui jotain, ja meidän on hävittävä täältä.
Samaan aikaan neljä muuta, Guechexin omaa soturia ryntäsivät nurkan takaa kuin joukko kouluttamattomia Skakdeja. He näyttivät aivan yhtä järkyttyneiltä kuin edeltänytkin ryhmäkurin kyseenalaistaja.
Nyt. Mitä täällä tapahtuu? Guechex vaati miehiään vastaamaan. Me emme tiedä. Me emme tiedä! Eikä nyt ole aikaa tähän, vihreä lääkintämies jatkoi. Vartijat saivat meidät heti kiinni, kun ryhmä… Muuttui.
Guechex ei ollut lainkaan perillä tilanteesta. Ja hän oli aina perillä operaatioidensa tilanteesta. Muuttui? Minä olen lääkinnyt joukkojamme niin kauan kuin olemme asuneet tällä saarella, vihreä Zyglak vastasi. Enkä ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Aivan kuin heidän mielensä olisivat päättäneet, etteivät enää kuulukaan Zyglakeille, vaan jolleikin aivan muille. Ruumiit eivät pysyneet perässä. Mutta nyt on mentävä!
Käytävän päästä kuului jo vartijain ääniä.
Alinnel, Guechex sanoi täysin eleettömästi. Muut Zyglakit katsoivat toisiinsa. Olemme pahoillamme…
Joukon punamusta johtaja nosti päänsä. Ei. Ei?
Sen enempää vastaamatta Guechex lähti paikalta juosten.
…enkä minä tosiaan käsitä, mistä ne pääsivät sisään. Ensimmäiset kamerat hajosivat pohjakerroksen tuntumassa, Paaco selitti juostessaan kiireellä sinimattoista käytävää pitkin. Hänen vierellään kiisivät moderaattori Same sekä Steltiläisten aristokraattien rotuun kuuluva yövartija.
Same oli ollut ensimmäinen, joka oli osannut laskea mystisesti hajoavien valvontalaitteistojen johtavan, haarautuen ja harhauttaen, kohti Admin-siipeä. Siitä olikin klaanilaisille tullut hoppu, sillä vaikka Admineisto osasi yleensä pitää huolen itsestään, hyökkääjät olivat selvästi äärimmäisen taitavia.
Seis! Samen matala ääni leikkasi ilmaa ja katkaisi trion juoksun. Vastapäisestä suunnasta, Admin-siiven luota, juoksi heitä kohti neljä Zyglakia. Liskosoturit eivät kuitenkaan pysähtyneet, vaan kohottivat aseensa. Luulin, että teillä on hoppu toiseen suuntaan, Paaco koki tarpeelliseksi mainita, ja otti esiin hakkunsa. Hänen vierellään kaksi klaanilaista ottivat taisteluvalmiiksi viikatteen ja keihään.
Steltiläinen ojensi keihäänsä, ja sen sivuun kiinnitetystä laatikosta singahti räikeän oranssi säde. Kimeän äänen saattelemana energia-ammus iskeytyi joukon ensimmäiseen Zyglakiin. Liskon lihakset veltostuivat hetkeksi, ja se romahti maahan. Toinen Zyglak kompastui lajitoveriinsa, mutta kolme muuta kävivät taisteluun klaanilaisten kanssa.
Paaco ja steltiläinen jäivät nopeasti alakynteen, mutta Same iski viikatteensa terän tummanvihreän vihollisensa pään läpi sekunneissa. Hän siirtyi auttamaan vartijaa, Paacon torjuessa oman taisteluparinsa hyökkäyksiä villien taisteluhuutojen/ähkäisyjen kera. Uli! Uli!
Taistelu raivosi käytävässä vain parikymmentä sekuntia, kun Admin-siiven suunnasta lähestyi neljä vartijaa ja yksi Tawa lisää. Takaapäin laukaistut Rhotukat lamauttivat kolme elossa olevaa liskosoturia, steltiläisen keihäs oli avannut yhden kurkun.
Nyt, Tawa puhui lähestyessään äskeistä taistelupaikkaa. Mitä minun Klaanissani on tapahtunut?
**
Raskastekoinen ovi sai kokea hajoamista, kun punainen lisko rymisteli sen läpi. Käytävän päässä ollut vartija koki sai myös uuden käänteen elämäänsä, kun hänen Kanokansa vain kimmahti pois jänteikkäästä, paksunahkaisesta Zyglakista. Sinisilmäinen matelija jätti kuitenkin järkyttyneen Matoralaisen kiekonheittimineen miltei koskemattomaksi ja pieni vartijatar ainoastaan työnnettiin sivuun.
Guechex muisti Klaanin pohjapiirroksen, hän oli jo kuukausien ajan painanut sitä mieleensä iskua varten. Hän muisti suunnitelman. Hän muisti, missä Alinnelin olisi kuulunut olla missäkin vaiheessa operaatiota.
Metalliset kalterit tukkivat käytävän, linnake meni hälytystilaan. Yksikään Matoralainen, joka tulisi tilanteen jälkikäteen tallenteilta näkemän, ei tulisi tietämään, mikä loisti Zyglakin silmistä, kun se mursi tieltään esteet, eivätkä kalterit olleet poikkeus.
Mutta Matoralaiset eivät osanneet nähdä liskopetojen silmissä muuta kuin vihaa. Jos he olisivat osanneet, he olisivat nähneet puhtaan epätoivon.
Punaisen matelijasoturin päämäärä siinsi jo edessäpäin: Keskisuuren Kasteen Sisäpiha. Suurehkon, nurmikon peittämän pihan suihkulähde pulputti yksinäisesti vettä kivisestä, pientä soturia esittävästä patsaasta. Kivimomentti oli miltei ainoa asia koko aukiolla, joka ei ollut veren tahrima tai palanut. Saapuessaan aukiolle Guechex todisti kovan elämänsä vaikeinta näkyä.
Hänen hyvät ystävänsä, soturiveljensä ja -siskonsa, jotka ainoastaan tahtoivat kansansa parasta, makasivat aukiolla omassa veressään. Zyglakit olivat kuolleet. Paitsi että ne eivät olleet Zyglakeja. Raajoja oli liikaa, suhteet vääristyneitä, rangat kieroutuneita. Jopa Guechexille oli vaikeaa katsoa entisten aseveljiensä kasvoja, niin hirvittävän muodonmuutoksen ne olivat kokenet.
Klaanin kaukaa katsovat vartijat eivät puuttuneet tapahtumiin, kun yksinäinäinen, suuri Zyglak etsi raatojen joukosta sitä, mitä ei missään nimessä tahtonut löytää. Vauhkomielisesti pihan poikki vaeltava Guechex pysähtyi. Edessään hän näki kasan lihaa, raajoja ja haarniskaa. Hän näki kiväärin, sulautuneena elävään massaan. Mutta se ei häntä sykähdyttänyt. Hän näki kaiken sen epämuodostuman keskeltä jäänsinisen silmän.
Tawa, Guardian ja Same seisoivat käytävässä. Heidän olisi pitänyt olla jo johdon kriisipalaverissa, mutta olivat jääneet siihen tuijottamaan pienen Matoralaisen liikkumatonta ruumista. Kaikki olivat nähneet liikkumattomien, pienten Matoralaisten ruumitta ennenkin, eikä tämä ollut edes kuollut rumalla tavalla. Tämä oli kuitenkin kuollut omaan kotiinsa, heidän kaikkien yhteiseen kotiin. Taas, jo kolmannen kerran, olivat vihollisten voimat iskeneet suoraan heidän elämiinsä sen henkilökohtaisimmalla tasolla, kotona. Tunsiko teistä kumpikaan häntä? Tawa kysyi hiljaa. Kaksi muuta hahmoa pudistivat päitään. Admin Tawa, Same lausui, vielä hiljempaa. Hän oli ainoa Tawan tuntema henkilö, joka osasi puhua äärimmäisen muodollisesti mutta suoraan sydämestä. Se ei varmaan lohduta yhtään, mutta strategisesti tämä oli meille voitto. Menetimme alle kymmenen vartijaa, heiltä menehtyi yli kaksikymmentä eliittisoturia. Ei lohduta.
Guardian mutisi äänettömästi muutaman sanan, kääntyi pois ja lähti kävelemään kohti palaveria ja elämää jälleen yhden surunäytelmän jälkeen.
Tawa, Same sanoi vielä, kun juuriadmin kumartui sulkemaan pienen vainajan silmiä. Hmm? Sheelika on hävinnyt.
Siniset matot, värikkäät taulut ja mitä monimuotoisinta kulttuuria edustava arkkitehtuuri pyörivät merkityksettömänä massana Guechexin silmissä, kun Zyglak-soturi eteni tuulen vauhtia linnoituksessa. Koko muu joukko oli jo kuollut tai muutaman poikkeuksen tapauksessa vankina, ainoastaan operaation johtaja oli jäänyt jäljelle.
Mei…
Hänen mielensä oli kuuro kaikelle muulle, paitsi puolisonsa viimeisille sanoille. Ne ja ainoastaan ne täyttivät hänen ajatukensa.
Hän…
Ääni ei ollut kuulunut Alinnelille, ei sille tulisieluiselle mutta uskolliselle Zyglakille, jota Guechex rakasti. Se kuului muodottomalle hirviölle. Mutta sanat, ne olivat olleet Alinnelin.
Ei tämä…
Seuraavan selkeät havaintonsa Guechex teki vasta linnakkeen ulkopuolella. Aamu alkoi jo sarastaa, kun hän raahautui ympäri metsää. Ilmeisesti vartijat olivat osuneet häneen useammallakin heikentävällä Kanokalla, ja oli hänessä syvä viiltohaavakin. Tajuntansa rajamailla tasapainoileva Zyglak tiesi kuitenkin, ettei häntä seurattu. Klaanilaiset eivät haaskaisi aikaa kostolle.
Viimeiset asiat tajuttomuuteen lipuvan liskon mielessä olivat edessä kasvava kuollut puu, sekä hinkuvan, raastavan ja vihamielisen äänen hänelle lausuma maailman kaunein sana.
Tuoksui musteelta, paperilta ja nikotiinilta. Aukinainen ikkuna laimensi hajuja hieman.
Valkoinen ja laiha hahmo Same seisoi keskellä toimistoaan nojaillen kevyesti askeettiseen ja suorastaan armeijahenkiseen työtuoliinsa. Normaalisti siisti ja huoliteltu työpöytä oli nyt niin täynnä karttoja, asiakirjoja ja tyhjiä mustepulloja, että huoneen olisi voinut luulla kuuluvan aivan toiselle henkilölle.
Harhaluulo korjautui heti, jos vilkaisi huoneen seinille. Lasikaapit ja metalliset telineet olivat täynnä monenkokoisia mutta aivan yhtä teräviä veitsiä. Pitkänhuiskea moderaattori pyöritteli vasemman kätensä sormien välissä tälläkin hetkellä yhtä heittoveistä varsin tottuneesti. Selakhilaani ei edes vilkuillut monimutkaista veitsitemppua, jolla hän vetreytti jatkuvasta kirjoituksesta kramppaavia sormiaan. Veitsi heilahteli sormesta sormeen ja pyörähteli Nui-Raman vauhdilla. Vähemmän rauhallinen soturi leikkaisi veitsitempulla vain omat sormensa irti, mutta Same pysyi tyynenä. Soturin käsi oli vakaa, sillä hänellä oli isompia ajatuksia mielessään.
Sormia oli sentään tuhlattavaksi, aikaa ei. Vihreiden yöeläinmäisten silmien katse skannasi robottimaisen tarkoin liikkein huoneen takaseinälle heittoveitsin kiinnitettyä karttaa Bio-Klaanin saaresta. Kartta oli kärsinyt ja reikäinen: sen paperi oli vuosien rypistämä täynnä satojen nuppineulojen ja veitsenterien jälkiä. Nytkin kartan kuvaama Klaanin saari ja sitä ympäröivät merialueet olivat täynnä monivärisiä nuppineuloja. Värikkäillä neuloilla kuvattiin eri joukkojen liikehdintää Klaanin saarella ja sen ulkopuolisilla alueilla. Siniset neulat kuvasivat klaanilaisjoukkoja, jotka järjestäytyneisyydestään ja riittävästä määrästään huolimatta alkoivat olla ajettuna ahtaalle.
Punaiset neulat edustivat Nazorak-imperiumia, ja saaren pohjoisosiot alkoivatkin olla hälyttävän punaisia. Ämkoo-vuoren lumimuuria ne eivät kuitenkaan olleet läpäisseet, mutta eteneminen vuoren ympäri oli nopeutunut. Lisäksi torakoiden maanalaisten joukkojen etenemisen arviointi oli puhdas mahdottomuus.
Keltaiset skakdi-palkkasotureja ja näiden laivastoa ja vihreät zyglak-joukkoja kuvaavat neulat olivat nazorakeja epäorganisoidumpia, mutta niiden määrä herätti silti kauhua. Se, kuinka kaukana ne pysyivät nazorakeista kertoi yhtä ja toista nazorakien, zyglakien ja skakdien suhteista.
Valkoiset neulat olivat puolestaan vapaita muuttujia. Nazorakien, zyglakien ja skakdien liikehdinnän pystyi edes arvioimaan logiikan ja liittouman yhteisten hyökkäyssuunnitelmien mukaan. Vapaat muuttujat olivat siksi omalla tavallaan vaarallisimpia, sillä niiden liikkeet eivät olleet ennakoitavissa.
Samella oli kuitenkin suunnitelma. Pian hänelle selviäisi, oliko se ollut voitokas.
Työpöydällä makaavassa pikakommunikaattorissa välkkyi punainen valo. Digitaalinäytön mukaan viestejä oli kaksi. Kalpea hahmo painoi soittonappia ja ensimmäinen viesteistä lähti soimaan. Nauha oli rakeinen, mutta innokkaan puhujan tunnisti silti tulen Toa Takamaksi.
”Operaatio Yllätyslahja onnistui täydellisesti, pomo”, tulen Toa sanoi energisesti. ”Piraatit suostuivat kompromissiin. Palaamme Klaaniin tunnin sisällä. Ohi.”
Kuunnellessaan Takaman viestiä Same tunsi hetkellistä voitonriemua, vaikka sitä ei hänen kasvoillaan näkynytkään. Valkoinen moderaattori pysäytti vasemmassa kädessään pyörittämänsä veitsen liikkeen. Kiiltävä ja puhdas terä jäi toamaisen olennon pitkien ja laihojen etu- ja keskisormen väliin.
Vain vaivattomalla ranneliikkeellä laiha jättiläinen sinkosi valkomustan heittoaseen kohti karttaa. Aseen terä tärähti keskelle erästä kartan merialueista, ja tärähdyksen voima pudotti kartalta yhden valkoisista nuppineuloista. Terä kilisi kevyesti puuta vasten.
Valkoinen olento käveli hitaasti kohti karttaa silmäillen Klaanin saaren kokonaistilannetta. Sitten hän katsoi jalkoihinsa ja kyykistyi poimimaan maahan pudonneen valkopäisen nuppineulan. Vihreät silmät tutkivat terävällä katseellaan valkoista muovipäätä herkeämättä, mutta oli selvää, että nupissa itsessään ei ollut mitään kiinnostavaa. Valkoista Hau-naamiota kantava tehokas sotilasmieli keskittyi siihen, mitä neula edusti. Moderaattori nousi seisomaan, mutta pyöritteli neulaa yhä kädessään.
”Noh, noh”, Same kuiskasi hiljaa itselleen. ”Mitäs käyttöä me sinulle keksimmekään?”
Valkoisen olennon ajatusleikki keskeytyi, kun pöydällä lojuva radikommunikaattori naksahti ja piippasi mekaanisesti. Hieman Takaman viestiä paremmalla äänenlaadulla kuului jotain, joka kiinnitti Samen huomion. Puhuja oli admin Guardian.
Admin puhui moderaattorille virallisesti. Klaanin sotavoimien päävastaava ja monta taistelua nähnyt moderaattori Same eivät löytäneet monia yhteisiä puheenaiheita sodankäynnin lisäksi, joten kumpikaan ei juurikaan yrittänyt hieroa ystävyyttä. Guardian arvosti Samea suunnattomasti, kuten Samekin johtajaansa. Sininen skakdi ei kuitenkaan voinut katsoa valkoista selakhilaania ilman, että ajatteli sisällissotaa.
”Same”, sininen skakdi sanoi. ”Pikkulinnut varmaan liversivät, että palasimme juuri. Tawan toimistoon kymmenen minuutin päästä. Umbraan ja partateräisään partneriisi en saa yhteyttä, joten arvostan jos käyt noukkimassa tuon kaksikon jostakin.”
Same nyökkäsi puolitottuneesti ja pudotti neulan pöydälle. Moderaattori haukotteli, ripusti vihreähehkuisen tunnistekiven vyötärölleen ja lähti harppomaan kohti toimistonsa ovea.
Tawan toimisto Admin-torni
Ilta oli kirkas, mutta pilvinen. Auringot kurkistivat välillä tumman pilvikerroksen läpi kuin kaksi kosmista silmää, mutta muuten valtavan ikkunan näkymä heijastui harmaana ja valkoisena limbona.
Bio-Klaanin ylin johtaja Tawa seisoi ikkunan edessä kädet ristissä. Sähkön Toan kirkkaan keltainen panssari kiilsi nyt kultaisena, mutta ikkunasta vyöryvässä valomassassa Tawa näkyi vain siluettina. Tawa tuijotti jonnekin kaukaisuuteen hieman melankolisena, mutta ryhti suorastaan sotilaallisen suorana. Toan violetti kankainen kaapu lojui poikkeuksellisesti tämän työtuolilla. Samalta tuolilta kuului pienen rapurahin vinkuvaa kuorsausta, jonka ilmavirrassa violetin viitan helmat heilahtelivat.
Mietiskelevä hiljaisuus rikkoutui, kun toimiston puinen ovi aukaistiin rytinällä. Tawa säpsähti ajatuksistaan, räpytteli silmiään ja kääntyi hitaasti kohti ovea. Ovella seisoi sininen skakdi, joka hymyili vaikka sen ainoasta silmästä näkyi yöunen vähäisen määrän vaikutus ja vaikka suurin osa sen kyljestä oli piilotettu hätäisen sideharsonipun alle.
”Kulta, olen kotona”, Guardian sanoi ovelasti sinertävä skakdikoura yhä kiinni ovenkahvassa. Tawa nojasi pöytäänsä vasten molemmin käsin ja nyrpisti vihaisesti. ”Ja mikä tämä tällainen kotiintuloaika on?”
”Reissu baariin, pari huurteista, törmäilyä pariin vanhaan kaveriin”, Guardian sanoi virnuillen pirullisesti. ”Ja tutustumista nynrahilaisen teollisuuden parhaimmistoon. Mitäs sinun viikkoosi on kuulunut?” Tawan ilmeestä pystyi puolestaan päättelemään, että Toa-soturin huumorintaju oli äärirajoillaan. Guardian jäi hetkeksi katselemaan jäistä ilmettä.
”Emme ole kuulleet teistä mitään kahteen viikkoon”, Tawa sanoi tiukasti. ”Ei minkäänlaista viestiä lyhyt- eikä pitkäaaltoisilla.”
Guardian nyökkäsi. ”Anteeksi kovasti. Myrsky ja häiriösignaalit. Emme päässeet niiden läpi.” Tawa nojasi pöytäänsä kädellään ja tuijotti sinihipiäistä adminia pitkään. ”Jäljityspartio löysi veneenne ja tunnistamattomia ruumiita”, Tawa sanoi hiljaa. Kirkkaan valon heijastus teki sinisen visiirin takana olevista silmistä vaikeat nähdä, mutta Tawan ääni kertoi enemmän kuin tarpeeksi.
Guardian huokaisi. ”Meidän olisi pitänyt aavistaa se nazorak-hyökkäys. Ja varautua siihen. Mutta jos se auttaa niin pulitan paatin omasta pussistani.”
Tawa käänsi päätään ja päästi irti pöydästään. ”Onko tämä sinulle vitsi?”, Tawa iski tiukasti. ”Mitä ihmettä sinun päässäsi-”
”Se, että nazorakeilla on äiti ei tarkoita, että minäkin tarvitsen sellaisen”, sininen skakdi keskeytti johtajansa. Skakdi pyrki hymyilemään välttääkseen ilkeilyä. ” Tiedät kyllä, että olen kohdannut pahempaa kuin pari torak-”
Guardian sai tuta välittömästi, että keskeytyksillä oli tapa aiheuttaa lisää keskeytyksiä.
”Luulimme teitä kuolleiksi!” Tawa huudahti niin kovaa, että Guardian yllättyi. Hymy hyytyi sinisen skakdin kasvoilta, kun hän kuuli johtajansa äänen ja näki tämän katseen.
Keltaisen Toan kämmenet puristuivat nyrkeiksi, mutta naisen vihaa oli vaikea erottaa huolestuneisuudesta. Kun Tawa puhui, hänen katseensa alkoi vähitellen siirtyä alaspäin sinisen skakdin silmistä. ”Teidän veneenne oli mennyttä, energiajälkeänne eivät löytäneet edes vainukoirat, ja…. ja… voi hyvä luoja! Sinähän vuodat vielä!”
Tawan Guardiania tutkiva katse keskeytyi niiteillä epätoivoisesti kasassa pysyvään sideharsonippuun. Sinisen adminin kädellään pitelemään valkoiseen kangasmassaan oli ilmestynyt pari skakdin tummia ja märkiä veritahroja. Yllättyneen näköinen Guardian seurasi Tawan sinisen visiirin takaa tuijottavan vihreän katseen kohdetta ja päätyi omaan kylkeensä. Hän raotti sormiensa välejä ja huomasi, että verta oli myös hänen kämmenpohjassaan. Terävät skakdinkynnet vetivät pian sideharsoa hätäisesti kaksinkerroin niin, että siteen verijäljet jäivät piiloon.
”Äh, pikkujuttu”, Guartsu hätävalheili heilauttaen kättään. ”En ehdi sairaslomailla. Nyt on paljon, paljon tärkeämpiä asioita käsillä. Haluan kaikki moderaattorit tänne.”
Skakdi päästi irti Tawan toimiston messinkisestä ovenkahvasta, astui rivakalla askeleella toimistoon ja tönäisi oven kiinni oikealla jalallaan. Tummanruskea toimiston ovi piti pitkän hiljaisen narinan ja rämähti kiinni. Guardian otti muutaman askeleen. Skakdin kasvoilta näki, että kylkivamma sattui edelleen. Tawa veti henkeä ja kurtisti otsansa vihaiseksi.
”Haluat pitää hätäkokuksen sairaalakunnossa? Mikä… mikä sinussa on? Sinä… minä… äh, tarkoitan-!” Klaanin johtaja kiehui sisäisesti ja oli päätymässä johonkin hänelle poikkeuksellisen voimakkaaseen, mutta keskeytti sen huomatessaan jonkin heräävän violetin kaavun peittämällä työtuolilla.
Kuului uupunutta vikinää ja yksi kerrallaan kaksi hieman unenpöpperöistä silmää ponnahti pystyyn. Tummat ja kosteat silmät räpsähtivät kahdesti ja kuului hiljaista läähätystä. Innokkaan vinkaisun myötä kaikki Nöpön kuusi jalkaa kipittivät pitkin puista lattiaa. Rapu pomppi innokkaasti, napsutteli saksiaan auki ja kiinni ja päästeli vihellysääniä pienellä suullaan.
Kylkeään pitelevä Guardian siirsi katseensa lattiatasolle ja hymähti. ”No hei, pikku kaveri.”
Nöpö hyppi ja pyöri sinisen skakdin jalkojen ympärillä. Tawan vihainen ilme laantui hieman. Sähkön Toa jäi tuijottelemaan Ussal-ravun liikehdintää. Rapu ei ollut ollut yhtä innoissaan viikkoihin. Innokkuudeltaan se unohti hetkeksi, että pureminen ja nuoleminen eivät olleet kaikkien mielestä yhtä ystävällisiä eleitä.
”Au”, Guardian äännähti ja ravisti pientä rapua irti jalastaan. ”Eikö tuo ilkeä nainen anna sinulle tarpeeksi syötävää?” Nöpön leuat aukesivat ja otus päästi irti Guardianista. Rapu räpytteli suuria kosteita silmiään ja hengitti hetken hiljaa ennen kuin alkoi taas pomppia innolla. Pienet jalat liukastelivat sileällä puulattialla, mutta se ei otusta pysäyttänyt.
Guardian kumartui ravun tasolle ja taputti isolla kourallaan sen hopeanharmaata selkää. Hopeisesta ussalista alkoi kuulua hämmentävää hidasta kehräystä. Nöpö nuolaisi pitkällä kielellään sinisen skakdin kämmenpohjaa kuin vastasyntynyt energiahurtan pentu.
Varsin sekalaisesta elekielestä näki ja kuuli, että adminien lemmikki ei ollut varttunut muiden Ussalien parissa.
Jos Tawan kasvoja tutki, niillä pystyi hetkellisesti näkemään jotain häilyvää hymyntapaista. Se kuitenkin laantui miltei välittömästi, kun Toa suorastaan pakotti kasvoilleen vakavuutta.
Tawa asteli hitaasti Guardianin luokse, kumartui polvilleen ja siirsi kättään varoen skakdin kyljen sideharsohirvitystä kohti. ”Mitä sille on tapahtunut?” Tawa kysyi astetta aiempaa rauhallisemmin, mutta kasvoillaan yhä vakavuutta. ”Näh, ei mitään järin vakavaa. Tongu ja yksi laivaston lääkintämiehistä hoitivat tätä jo”, Guardian kierteli asiaa katse Nöpössä. Tawa ei vaikuttanut kuuntelevan. ”Mitä tälle on käynyt?”, Toa kysyi nostaen kellertävää kulmaa. Hän olisi kokeillut raottaa sideharsoa, jos Guardian ei olisi hätyytellyt Toan kättä kauemmas.
”Se on aika pientä”, Guardian sanoi vilkaisten sivusilmällä johtajaansa. ”Merimiina räjähti kymmenen metrin päässä ja teräspalkki lävisti kylkeni, ei sen kummempaa.”
Syntyneessä hilijaisuudessa kuului vain Nöpön kielen märkä lipitys ja innokkaiden ravunjalkojen naputtelu puulattialla. Tawa katsoi vakavana Guardiania, joka ei voinut enää vältellä johtajansa katsetta. Tawa ei sanonut mitään, mutta keltaisen voimanaamion haudanvakava ilme puhui hänen puolestaan.
”…”
Guardian hymyili ja puristi kämmenellään puolihuomaamattaan veristä ja sideharsoista kylkeään piiloon. ”G”, Tawan suu sanoi, mutta epähuvittunut ilme ei muuttunut sen kummemmin. ”… jep?” ”Mitä?” kysyi kaikin puolin epäuskoinen äänensävy. ”Oletko hullu? Kaipaat sairaalahoitoa nyt ja heti!” Guardian huokasi ja pyöritteli silmiään. ”Minua tarvitaan täällä, Tawa. Olin kaksi viikkoa poissa. Se oli typerää ja-”
Tawa keskeytti ja tarttui skakdia tiukasti olkapäästä. ”Ja sinä vuodat verta, senkin idiootti!” Toa sanoi ravistaen skakdia kevyesti. ”Sinä… miten joku noin älykäs voi olla noin… sinä.” ”Jos se auttaa, niin yritän kovasti”, skakdi pisti väliin. Tawa ei kuunnellut. ” Oikeasti. Et halua tätä. Annan sinulle sairaslomaa, kuuletko?”
Sanavalinta sai jotain syttymään skakdin silmissä. ”Tänne hyökättiin ilmavoimilla sillä aikaa kun ’lomailin’!” Guardian sanoi huomattavasti äänekkäämmin kääntyen yhtäkkiä kokonaan Tawan puoleen. Skakdin vitsaileva virne vakavoitui ja Tawa hiljeni kuuntelemaan suu auki.
”Kuulin siitä jo”, Guardian sanoi nyt rauhallisemmin. ”Tuplasti enemmän kuolleita kuin sinä yönä, jolloin koneet tulivat. Ja Veljeskunnan saarta piiritetään kolmatta päivää.”
Guardian nousi pystyyn hiljaa. Hän tarttui yhdellä kädellä Nöpöön nostaen tämän mukanaan. Roikkuessaan suuresta skakdinkourasta rapu potki kuudella jalallaan ilmaa ja huusi pienellä äänellä. Nöpöstä puhuttaessa oli vaikea sanoa, oliko vikinä pelästynyttä vai innokasta.
Guardian asteli kankeasti Tawan pöydälle, ja Tawakin nousi kumara-asennostaan pystyyn. Sähkön toa seurasi katseellaan kollegansa horjuvaa askelta. Sininen skakdi laski hopeisen Ussal-ravun pöydälle ja jäi hetkeksi katselemaan adminien yhteispotrettia. ”Ämkoo on vielä saarella, eikö olekin”, Guardian sanoi vaitonaisena. Tawa katsoi samaa kuvaa Guardianin olan yli. ”Kyllä.”
Guardian laski kukkakehyksissä olevan valokuvan varovasti pöydälle ja käänsi sen poispäin itsestään. ”Olen sille vihreälle neropatille velkaa. Minun olisi pitänyt olla täällä hyökkäyksen aikaan. En voi vain syöksyä sairasosastolle köllöttelemään.”
Tawa oli hetken hiljaa. Toa nyökkäili itsekseen hieman surumielisenä. Vähitellen hänen kasvoilleen ilmestyi ymmärrystä. Tawa ei hyväksynyt sitä, mitä Guardian halusi, mutta hän ymmärsi.
”Sinä olet jääräpää”, sähkön Toa tuhahti. ”Mietinkin aina, mitä yhteistä meillä kahdella on”, Guardian sanoi. Tawa naurahti. ”Hyvä on. Pidetään nyt hätäkokouksesi, mutta vain yhdellä ehdolla.” Vasen keltainen käsi tarttui spontaanisti sinisen skakdin niskaharjaksesta ja veti tiukasti.
”… mitä… sinä…” Guardian kähisi yrittäen vastustaa, kun Tawa veti häntä kohti pöytänsä takana seisovaa työtuolia. Nöpö katsoi kaaosta mietteliäänä. Tai innokkaana, hyperaktiivisesta lemmikkiravusta ei voinut olla täysin varma.
”Hyvä on sitten”, Tawa sanoi päättäväisesti ja nappasi oikealla kätösellään kommunikaattorin pöydältä. Hän painoi punaista ristinmerkkiä. ”Jos sinä et suostu menemään sairasosastolle, minä tuon sairasosaston tänne.”
Guardian huokaisi syvään ja rojahti Tawan toimistotuolille. Tawan kutsuttua Bio-Klaanin sairasosaston kerman pikaisella ääniviestillä kommunikaattori siirtyi Guardianille. Tämä painoi ensimmäisenä luurin näppäimistön keskellä olevaa vihertävää moderaattorikiveä.
Seuraavat kolme varttia kuluivat vauhdilla. Toimistossa puhui vain Guardian. Muut keskittyivät kuuntelemaan.
Ilmassa leijaili vahvan kahvin tuoksu ja Tawan pöytä notkui täynnä petuniakuvioisia kupposia. Guardian istui Tawan toimistotuolilla ja kiistattomalla valtaistuimella, mutta ei varsinaisesti omasta tahdostaan. Punertavan nojatuolin viereen oli kumartunut lääkintä-Toa Kupe. Valkopunainen Toa operoi skakdin kylkeä rautaisen rauhallisin ottein, mutta rauhallisuus ei varsinaisesti auttanut. Skakdi irvisteli kaikesta huolimatta.
”Ei millään pahalla, G-herra”, Kupe sanoi niin viileästi kuin kykeni, ”mutta tämä olisi todella helppoa, jos suostuisitte puudutukseen.” ”Kiitos, mutta ei kiitos”, Guardian sanoi merkillinen ilme kasvoillaan. Hän siirsi katsettaan Tawan toimistoon ilmaantuneesta sekalaisesta klaanilaisesta toiseen. Joukkio oli hiljentynyt pohdiskelemaan yhdessä juuri kuulemaansa.
”No… luulen kertoneeni teille kaiken olennaisen.”
Neljä moderaattorikiveä hehkui vihreää hehkuaan neljän kiinnostuneen hahmon vyötäröllä. Muutamilla kivi oli liitetty osaksi moderaattorien haarniskaa. Suurta Hau-naamiota kantava toamainen mutta kalmankalpea Same seisoi jäykkänä oven vieressä arvioiden äänettömästi. Hoikan jätin tumma otsanauha oli nyt sidottu olennon vasemman ranteen ympärille kuin muistutukseksi jostain.
Hopeiseen ja harmaaseen teräshaarniskaan sonnustautunut skakdi Bladis puolestaan raapi suurta otsaansa ja istui löysänä Nöpön nukkumapaikkana toimivan kopin päällä. Guardian oli huomannut teräksen skakdin tuijotellen kämmenpohjaansa aina kun Guardianin matkakertomuksessa mainittiin Zakaz. Jokin oli tuonut muistoja pintaan.
Paaco istui Bladiksen vieressä rummuttaen polveaan sormillaan. Vihreän ja kultaisen Toan katse sinkoili huoneen nurkasta toiseen kuin vihainen ampiainen, mutta Paacon ilmeistä näki, että hän oli kuunnellut koko ajan. Kultaista ylvästä Rurua kasvoinaan käyttävä päämoderaattori Umbra seisoi Tawan työpöydän edessä pitäen käsiään ristissä.
Kaikki aktiiviset moderaattorit olivat paikalla. Viides ja kuudes kuitenkin puuttuivat. Puolirahi Make lojui vielä Klaanin sairasosastolla huonossa kunnossa Allianssin öisen hyökkäyksen jälkeen. Kovia kokenut noviisimoderaattori päätettiin vain jättää toipumaan. Doxille Guardian ei ollut edes yrittänyt soittaa. Piruparka, sininen skakdi ajatteli pohtien poissaolevaa ja pelokasta hohtoa, joka hehkui sieltä, missä sinisellä otuksella oli ennen ollut katse.
Tawa istui työpöydällään Guardianin edessä ja silitteli Nöpöä, joka naputti pöydän mahonkipintaa pikkuruisilla jaloillaan vilkuillen huoneeseen ilmestynyttä moderaattorinelikkoa silmäparillaan. Rapua silittelevä sähkön Toa tuijotti sinistä skakdia suoraan silmiin hetken ja yritti kasata ajatuksiaan.
”Torakoiden salamurhayritys, Zakazin ilot, kenraali Warrek, luutnantti Zaiggera, Nynrah, Takomo, Feterrat, joku nimeltään Zorak von Maxitrillian Arstein ja aukko muistissani”, G kertaili. ”Olette vapaita kysymään kysymyksiä.”
Tawan ilme oli jäätynyt. Hän ei räpäyttänytkään sinisen visiirin takana tuijottavia silmiään. ”Olette hengissä vain koska olitte onnekkaita”, Tawa sanoi. Hän ei ollut vihainen. Hän ei edes korottanut ääntään. Tawan äänessä ei ollut edes syyttävää sävyä. Näin oli ehkä pahempi. Guardian nosti vasemman kätensä etusormen pystyyn. ”Olemme hengissä koska joku halusi pitää meidät hengissä”, hän tarkensi. Tawa katsoi Guardiania entistä tiiviimmin. Toan suu aukesi hitaasti, mutta hän etsi hetken oikeita sanoja. ”Mistä sinä sen tiedät?”
Guartsu hieroi sinistä leukaansa mietteliäänä. ”Rehellisyyden nimissä en tiedäkään”, sininen skakdi sanoi Tawan hämmästykseksi. ”Mutta tämä Zorak von mikälie Arstein… tai kuten tunnette hänet, ’herra ZMA’…”
”Anteeksi, mutta onko sinulla kuvaa tästä Arsteinista’?” Umbra keskeytti. ”Kuulostaa siltä, että mitä nopeammin hänet löydetään ja tuodaan oikeuteen koneidensa tekosista, sen parempi.” Guardian naputti kiikarisilmäänsä yhdellä sormellaan ja katsoi päämoderaattoriin synkästi. ”Ikävä kyllä ei. Kauhukaasun jälkeen se kalpea pirakanpentu takavarikoi silmäni ja tyhjensi kaiken, minkä skanneri oli tallentanut Nynrahilta. En saanut teille kuvaa.”
”Piru vie. Minulla olisi tälle tyypille ja sen koneille pari valittua sanaa”, Bladis ryki puristaen nyrkkinsä kiinni. ”Se vastaanoton Toa… ei se tehnyt mitään ansaitakseen sitä.” Umbra nyökkäsi. ”Ansaitsiko kukaan?”
”Jos tämä jotain auttaa”, Guardian sanoi vilauttaen teräviä hampaita, ”niin herra Arstein saattaa olla viekas tapaus, mutta sitä rumaa naamaa en unohda. Ja kunhan jututan paria klaanilaistaiteilijaa, kohta ei kukaan muukaan.” Bladiksen harmaille kasvoille ilmaantui hymyntapainen.”Jotain positiivista.”
”Keskeytitte minut”, Guardian köhi. ”Tawa, kysyit miksi olen hengissä. Tämä Arstein on sadistinen, valehteleva pelkuri. Hän oli aivan valmis tappaamaan minut, Tongun ja Makuta Nuin useaan kertaan. Jokin esti.”
Guardian käänsi tuoliaan vasemmalle ja siirsi katseensa ulos Tawan toimiston ikkunasta. ”En ole varma miksi, mutta hän ei toiminut täysin omilla ehdoillaan”, Guardian lisäsi vielä. ”Tunnistan skakdit, jotka pitävät kontrollista, mutta Arstein ei ollut tässä operaatiossa täysin hallinnassa. Hän joutui taipumaan, eikä välttämättä pitänyt siitä.” Tawa ja muut jäivät pureskelemaan vastausta.
”Miten osaat analysoida… sellaista tyyppiä niin hyvin?” päämoderaattori Umbra kysyi.
”Tunnen kaltaiseni”, Guardian sanoi huokaisten syvään. Neljä moderaattoria ja Tawa jäivät pohtimaan, tarkoittiko Guardian kaltaisillaan Skakdi-rotua vai hirviöitä.
Paaco oli ollut jo liian kauan hiljaa ja sen näki moderaattorin umpinaisesta suusta, joka oli kuin geysir valmiina räjähtämään. Näytti siltä kuin Paacon oli pakotettava itsensä pysymään hiljaa. Vihreä käsi nousi hitaasti pystyyn ja Paaco vilkuili administoa odottaen puheenvuoroa. Tawa myönsi sen hänelle nyökkäyksellä. Paacon ilmeestä näki, että hän ei osannut käsitellä tilannetta täysin.
”Siis. Joku yritti estää niiden rautapellejen isää tapattamasta teitä. Olenko ihan jäljessä jos veikkaan, että se on…”
Paaco haki hetken sanoja. Hän oli monen muun tavoin Rautaisen Kuoleman hyökätessä kuullut Klaanin läpi syöksyneen mustan painajaisen nimen, mutta ei halunnut käyttää sitä. Toa ei halunnut edes ajatella koko tapahtumaa. Ikävä kyllä valvontakameramestarin oli ollut pakko tutkia läpi kaikki nauhat, jotka tuona kauhujen yönä oli taltioitu.
Paaco ei halunnut ajatella niitä. Nimessä ”Avde” ei ollut itsessään mitään pelottavaa, mutta se toi muistoja pintaan. ”Tiedätte. Se.”
”Avde”, Tawa sanoi hiljaa ja Paacon silmät pullistuivat yllätyksestä. Tawa jatkoi hetken päästä rauhallisella äänensävyllä. ”Hän haluaa meidän pelkäävän. Älä anna hänelle sitä valtaa.”
”Tawa on oikeassa”, Same sanoi muistellen hiljaa Snowmanin suulla puhuneen loisen sanoja. ”Jos pelkäämme nimeä, pelkäämme häntä.”
”Punainen Miekkonen”, Guardian sanoi nyökäten. ”Sillä olennolla… mikä se sitten onkaan, on tahmaiset näppinsä kaikkialla.”
”Onko sitten kovin rauhoittavaa, että juuri sama otus haluaa pitää sinut hengissä? ” Bladis kysyi skeptisyyttä äänessään. ”Ei, mutta ainakin tiedän, että en kuole huomenna plasmatuleen”, Guardian sanoi kiristellen hampaitaan. ”… jos Arstein pitää oman osansa sopimuksesta. Mikä se sitten onkaan.”
Tawa nojasi pöytäänsä vasten ja tuijotti lattiaa. Toa pyöritteli päässään monenlaisia asioita hiljaisena. Hetken jälkeen hän kääntyi takaisin Guardianiin ja avasi suunsa. ”Nämä ’Avhrak Feterrat’, G. Kepe sai vihdoin auki sen sinä yönä tuhotun yksilön.” Guardian kääntyi pikaisesti Tawaan ja näytti yllättyneeltä. ”Oikeasti?” skakdi kysyi. ”Oletteko tutkineet sen perinpohjin? Ilmatorjunta voisi hyötyä niiden plasmasta.”
”Kepe ja Same ovat katsoneet sitä”, Tawa sanoi. ”Minulla ei ole ollut aikaa.” Hän kuitenkin tiesi valehdelleensa. Tawa ei ollut katsonut sisälle, mutta syy oli toinen. Huuto joka oli repinyt tiensä raskaan teräskuoren läpi oli ollut niin vertahyytävä, että Tawan oli vaikea unohtaa sitä, vaikka hän halusi. Tavallaan adminia kiinnosti, mikä oli voinut päästää sellaisen äänen. Tavallaan hän halusi äänen pois unistaan.
Tawa ei kuitenkaan tarvinnut lisää ajateltavaa. Ajat olivat muutenkin vaikeat. Toa käännähti katsomaan takanaan seinään nojaavaa valkoista moderaattoria.
”Kepe lähti Snowmanin kanssa pohjoiseen tutkimaan jotain… joten Same voi varmaan kertoa sinulle havainnoistaan”, Tawa sanoi kysyvästi enemmänkin Samelle kuin Guardianille. Kaksikko jakoi katseen, joka herätti Samessa häpeää. Sama ilta, jona valkoinen moderaattori oli astunut Verstaaseen ja katsonut Feterran aukaistuun panssariin oli päättynyt siihen, kun hänet oli löydetty ravistamasta vankisellien toisiksi uusinta asukasta Toa Sheelikaa kaulasta. Moderaattori ei pystynyt enää ymmärtämään, miten oli menettänyt malttinsa sillä lailla.
”Sanon vain, että olen nähnyt vuosien varrella monenlaisia asioita”, Same sanoi mystisesti, ”mutta en mitään tällaista. En aio edes kuvailla. Haluatte nähdä tämän itse.”
”Pakkohan sitä on tutkia tulevaisuutta varten”, Umbra sanoi. ”Heikkouksia, mitä tahansa.”
”Pointti”, Tawa sanoi.
”Piilotin sen suojaholviini”, Same sanoi. ”Voin näyttää ainakin Tawalle huomenissa. Parempi, että sana ei liiku.” Muut nyökkäsivät hyväksyvästi. Jos oli mahdollista estää Feterra-tutkimuksen tietojen kantautuminen petturin kautta vihollisille, oli parempi edes yrittää. ”Sanon kuitenkin yhden asian”, Same jatkoi. ”Ette ole varautuneita näkemäänne.”
Samen sanat jättivät koko huoneellisen klaanilaisia tuijottamaan kysyvinä.
Uusi kierros kahvia keitettiin, kun Guardian pyysi klaanilaisia käymään läpi kaiken, mitä pommituksen yönä oli tapahtunut. Tawa, Paaco, Same ja Bladis kävivät melko yksityiskohtaisesti läpi torakkain ilmavoimien hyökkäyksen jokaisen tunnin. Bladis valitti sitä, että hän oli tehnyt erästä syöksypommittajaa vastaan hienoimman tempun koko elämänsä aikana, mutta kukaan ei ollut nähnyt sitä.
Guardian oli tyytyväinen kuullessaan Klaanin Laivaston olleen voitokas, mutta tunnelmaa laimensi se, että Veljeskunnan saaren operaatiosta ei tiedetty mitään.
”Eikö Veljeskunnan saarelta ole kuulunut mitään sen iskun jälkeen?” Guardian kysyi ja irvisti kuin karhu, kun tohtori Kupe tökkäsi arkaan kylkeen varoittamatta ruiskun.
Tawa pudisti päätään ja katsoi Guardiania kuin pyytäen anteeksi. ”Täysi hiljaisuus viimeisten päivien ajan. Edes pelastuspartiolta ei ole tullut mitään.” Guardian katsoi Tawaa hetken ja kääntyi sitten huokaisten poispäin. ”Laivastolla hyökkääminen olisi tyhmää”, hän sanoi.
”Älä nyt, kuulitko kuinka voitokkaita Tongun koneet olivat hyökkäyksen torjumisessa?” päämoderaattori Umbra rohkaisi. ”Olen varma, että voisimme pidätellä torakkalaivoja tarpeeksi kauan!”
”Kuulostaa helpolta”, Tawa sanoi. ”Se ei taida olla sitä.”
Guardian pudisti päätään. ”Ei niin. Mekään emme tiedä, missä kaikkialla Veljeskunnan joukkoja on. Ei saarta voi vain sytyttää palopommeilla tuleen ja toivoa, että liittolaisemme selviytyvät.”
”Niinpä”, Umbra myönsi raapien leukaansa mietteliäänä. ”Anteeksi. Olin tyhmä.”
Guardian vilautti ilmettä, joka antoi ymmärtää, että hän ei pahemmin välittänyt. Tawa huomasi sen. ”Mitä mieltä olet, G?” hän kysyi. ”Mitä teemme?”
”Sinähän olet minun johtajani”, Guardian sanoi kevyt hymyntapainen kasvoilla ja vasen silmäkulma ylhäällä. ”Niin”, Tawa nyökkäsi, ”ja Ämkoo sinun ystäväsi.” ”Siinä ehdottomasti syy miksi en saa päättää tästä”, Guardian sanoi. ”Älä luota arvostelukykyyni.”
Tawa jäi hetkeksi pohtimaan vaihtoehtoja. Niitä oli paljon, ja kaikki huonoja. Käytännössä jokaisessa oli vaara menettää tarpeettomasti henkiä ja syöstä koko Klaanin saari täysimittaiseen sotaan. Johtaja oli se, jolla oli vastuu valita huonoista vaihtoehdoista vähiten huono.
”Sanon, että odotamme yön yli viestiä Veljeskunnalta tai pelastuspartiolta”, Tawa sanoi päättäväisemmin. ”Jos mitään ei tule, iskemme.” Guardian nyökkäsi. Hän saattoi olla eri mieltä, mutta tiesi milloin päätöksenteko oli jätettävä muille.
Paaco pyöritteli peukaloitaan ja yritti keventää raskasta tunnelmaa. ”Hei. Puhutaan nyt kuitenkin Mäksämys Maksimuksesta. Ehkä se selviää yhden yön. Sama tyyppi on tuhonnut torakkahävittäjän matanuileissön MIEKALLA.” Same katsoi kollegaansa epäuskoisena. ”Se ei ollut hävittäjä. Se oli rakettirepputorakka.” ”… MIEKALLA”, Paaco toisti huikentelevana. ”Hänellä on myös Makutan voimat”, Same jatkoi. Vihreä moderaattori ei tuntunut enää kuuntelevan. Jos hän oli koskaan kuunnellutkaan. ”… MIEKALLA!” ”Olin näkemässä”, Same sanoi eikä ollut varma enää, kenelle yritti puhua. ”Hän ei vetänytkään miekkaansa. Kanohi-haarniska pysäytti torakan rakettirepun.”
Paaco jäi tuijottamaan suu auki. Same luuli hetken voittaneensa. Paacoa ei kuitenkaan voinut voittaa. Hän oli yksinkertaisesti paras argumentoinnissa. ”Ota välillä iisisti pelle.” ”…”
Huoneessaolijat hymähtivät hieman. Näinä aikoina oli hupi vähissä, joten pienistäkin asioista oli parempi iloita. Guardiania harmitti, että hänen piti olla ilonpilaaja ja vakavoittaa tilanne. ”Mitä luulette”, skakdi kysyi, ”miksi Paha Liiga viivästyttää Klaaniin hyökkäämistä?”
”Ehkä ne tarvitsevat Veljeskunnan saarta johonkin?” Umbra teorioi. ”Totta, mutta niillä voi olla myös sisäistä kinaa” Bladis jatkoi. ”Liskot ja lapionaaman palkkasoturit ovat liikkuneet Klaanin lähialueilla. Eiväthän ne yleensäkään pärjää keskenään, mutta tämä…”
”Tämä mitä?” Tawa kysyi kääntyen kohti Bladista.
”… tämä… oli uudenlaista. En ole aivan varma, mutta näytti kuin skakdit… olisivat yrittäneet orjuttaa zyglakeja.” Seinäkello tikitti, kun klaanilaiset jäivät pureskelemaan Bladiksen sanoja. Tohtori Kupe keskittyi Guardianin kyljen hoitamisen viimeistelemiseen. Lääkintä-Toa oli niin usein hoitamassa tärkeitä klaanilaishenkilöitä kesken vaikeiden aikojen, että hän sai kuulla paljon enemmän kuin halusikaan. Suurten asioiden kuunteleminen ja ajatteleminen oli miltei mahdotonta välttää. Vaitiolovelvollisuutensa lääkäri kuitenkin piti maailmanlopunkin edessä.
”Jo on sotku”, Paaco sanoi. Päänsä sisällä jumputtavasta jatkuvasta diskojumputusrytmistä huolimatta moderaattori pohti asioita monipuolisesti. ”Pohjoisesta etenee käärme. Sillä on viisi päätä, ja ne kaikki yrittävät syödä toisiaan.” ”Sieltä se naapurin runoilijapoika taas tulee”, Bladis hohotti. ”Pääsee vielä pitkälle.” ”Hei, keksin ihan itse”, Paaco sanoi hymyillen. Guardian oli onnittelemassa Klaania siitä, että ainakin päitä oli vain viisi. Sitten hän muisti Zorak von Maxitrillian Arsteinin ja tämän kiinteän yhteyden Avden tuomaan uhkaan. Admin päätti pysyä hiljaa, mutta hänen nyrpeästä ilmeestään oli nähtävissä, että jokin matemaattinen kysymys kaipasi taas vastausta.
Keskustelua jatkui vielä vartin ajan. Moderaattorit ja admin-kaksikko kävivät läpi kaikenlaista liittyen Klaanin nykytilanteeseen. Heistä kuitenkin tuntui, että vähemmän kiireisestä paperityöstä puhuminen oli parempi jättää toiselle illalle. Kun auringonlasku alkoi värjätä taivaanrantaa punaisen sävyillä ja kun Toa Kupe oli lopettanut Guardianin haavojen kanssa työskentelemisen, moderaattorinelikko päätti poistua verkkaisesti huoneesta. Adminit ja näiden lemmikki jäivät vielä istumaan hetkeksi auringonlaskun värjäämään toimistoon.
Tawa istui pöydällään rapsutellen Nöpöä, joka kuorsasi jo voimakkaasti. Guardian nojasi syvälle nojatuoliinsa ja piti käsiään ristissä. Skakdin katse harhaili ympäri huonetta.
”Mene nukkumaan”, Tawa sanoi vaitonaisesti. ”Mene itse”, Guardian vastasi tottumuksesta.
Tawa haukotteli. ”Liikaa ajateltavaa. En nukahtaisi.”
”Se ei johdu vain tuosta, eihän”, Guardian kysyi.
”Ei”, Tawa myönsi. ”En ole pystynyt katsomaan auringonlaskuja samaan tapaan pommitusyön ja Arsteinin koneiden iskun jälkeen.”
Sininen skakdi naksutteli sormiaan ja kokeili kylkeään. Se oli yhä arka, mutta Kupen käsittely oli auttanut. ”Kuule”, Guardian sanoi ja antoi Tawan odottaa hetken. ”Olen varma, että hän on kunnossa.”
”Mhm”, Tawa vastasi nyökäten poissaolevana. Tawa ei varsinaisesti yllättynyt puheenaiheesta, sillä molemmat olivat ajatelleet sitä. Moderaattorien saapumista ennen Tawa oli kertonut kaiken tärkeimmän. Hän oli kertonut Visokin yhteydenotoista ja Snowien sisältä nauraneesta Avden parasiitista, jonka tuhoamisessa Visokki oli auttanut. Guardianille oli myös näytetty Visokin viestimät viisi petturikandidaattia. Jokin kertoi Guardianille, että viestiin ei ollut täysin luottamista. Hän ei halunnut sanoa sitä Tawalle.
”Kyllä hänet vielä löydetään”, Guardian sanoi ja tunsi puhuvansa ilmalle. ”Et voi asialle mitään nyt.”
”Tämä palaveri…” Tawa aloitti, mutta jäi vielä harkitsemaan sanojansa. ”Tämä muistutti minua siitä, mihin syöksykierteeseen kaikki on mennyt. Mutta minä murehdin eniten vain parasta ystävääni.” Tawa huokaisi. ”Tällaista itsekkyyttä muka suureltakin johtajalta.”
Guardian nousi hitaasti ja varovaisesti Tawan toimistotuolilta. Kyljen kivut palasivat liikkuessa, mutta ne olivat lieventyneet. ”Tiedätkö”, Guardian sanoi noustuaan kokonaan pystyyn. ”Voin olla vaikea ja harkitsematon, mutta kunnioitan sinua. En tottele sinua siksi, koska olet johtajani.”
Tawa räpytteli silmiään hämmentyneenä.
”Tottelen sinua siksi, koska olet ystävä”, Guardian sanoi. ”Hyvää yötä.”
Niine sanoineen sininen skakdi käveli hitaasti kohti toimiston ovea. Tawa jäi tuijottelemaan horisontista lähestyvää yötä sanattomana.
Moottoripyörät kiisivät Domekia ja Pegghua kohti, mutta he ehtivät hypätä pois tieltä ennen kuin heidät ajettiin yli. Irnakin Pirut kiersivät koko ajan matkalaisten ympärillä, estäen heitä pakenemasta. Lisää pyöriä hyökkäsi heitä kimpuun.
Domek otti nopeasti aseensa esiin ja iski terättömällä päällä lähestyvän pyöräilijän pois ajokiltaan. Pyörien aiheuttama paksu pölypilvi ohensi Toan näkökenttää huomattavasti, mutta hän ehti väistää viime hetkessä toisen tulevan moottoriajoneuvon. Pyörien äänen lisäksi niitä ajavat skakdit pitivät melkein yhtä kovaa melua kun yrittivät iskeä rautaketjuillaan matkalaisia. Pegghu otti kiekonheittimensä esiin, mutta pölypilven takia hän ei nähnyt saapuvaa skakdia, joka löi metalliketlingeillä hänen aseensa käsistään ja toinen potkaisi hänet maahan. Osa pyöräilijöistä nousivat ajokeistaan kaatuneen matoralaisen luo kuin haaskalinnut.
Domek huomasi tapahtuman ja juoksi äkkiä auttamaan häntä, mutta Skakdien moottoripyörät estivät häntä etenemästä. Yksi Irnakkin piruista sai rautaketjuillaan otteen Valon Toan oikeasta käsivarresta ja ajeli ympäriinsä pyörällään saadakseen Toan kaatumaan. Mutta Domek sen sijaan kiskoi rautaketjua voimaakkasti itseä päin, vetäen hätkähtyneen skakdin pois pyörästään ja iski kämmenellään häntä rintakehään. Pyöräilijät tiivistivät piiritystään vastauksesi odottamattomasta toiminnasta. He eivät silti pystyneet odottamaan Toaa hyppäämään monta metriä ilmaan heidän yli, käyttäen yhtä heistä astinkivenä ja kaatoi skakdin pyörän mukana. Valon Toa potki yhden Irnakin Piruista tieltään ja kaatoi toiset kaksi ennen kuin nämä ehtivät huomata. Domek auttoi Pegghun takaisin jaloilleen.
Moottoripyörät alkoivat tiivistää piiritystään. Pegghu latasi kiekonheittimensä ja tähtäsi Skakdeja päin. ”Älä tapa ketään”, Domek käski hyvin vakavasti ennen kuin Matoralainen ehtikään ampua. ”Älä edes ajattele sitä vaihtoehtona.” Pegghu vilkaisi Domekiin päin ja päätti totella. ”Hyvä on, mitä me sitten teemme?” Valon Toa piteli katsekontaktinsa Skakdin piiriin. Piiritys oli yllättävän paljon organisoidumpi kuin Toa olisi odottanut. Heidän oli mahdotonta juosta läpi ilman parhaissa olosuhteissa mahdollisia vammoja kehonsa joka puolella.
Painosanalla ”juosta”.
Valon Toa nappasi Pegghun kainaloon ja hyppäsi uudelleen skakdien yli. Irnakkin pirut kirosivat siitä, etteivät odotaneet tätä. Pegghu hätkähti myös hieman tyytyväisesti, koska pääsivät pois skakdien kuolemanympyrältä. Matkalaiset juoksivat minkä pystyivät karkaamaan Irnakkin Piruilta. Pakoyritys jäi kyllä haaveeksi edessä olevan jyrkänteen takia. Ei myöskään auttanut, että vastustajia oli enemmän ja jokaisilla ajoneuvoja.
Matkalaiset käänsivät takaisin Irnakkin Piruja päin. He vilkaisivat toisiinsa päin ja nyökkäsivät yhteisymmärrykseksi toisilleen. Domek otti Veden elementin puolustavan taisteluasennon. Pegghu latasi kiekon heittimeensä tavallisen tainnutuskiekon ja otti vartijan miekansa esiin.
”Klaanin puolesta, Domek?” ”Ehkä henkiemme puolesta myös.”
”Mitä te vielä odotatte?!” Rotakk huusi moottoripyöräjengilleen. ”Hyökätkää!” Moottoripyörät käynnistyivät ja alkoivat taas ajata raivokkaasti matkalaisija päin. Häikäisevä valonvälähdys syttyi yhtäkkiä heidän silmiin. Silmiäsokaisevassa valossa vain osa moottoripyöristä ehtivät jarruttamaan. Toinen osa törmäsi kovaan, kiinteästä valosta tehtyyn seinään, joka esti myös heitä putoamasta jyrkänteeltä. Näön palatessa Irnakkin pirut yrittivät kiireisesti etsiä vastustajiaan. Ei merkkiäkään heistä.
”Lekuri” tajusi joukon ainoana henkilönä katsoa ylös päin. Matoralaisen varjo oli ilmassa hänen kasvojensa edessä. Ennen kuin hän ehti reagoida, Matoralainen suoritti lentopotkun ja osui jalanpohjallaan Irnakin Pirua kasvoihin, lennättäen hänet pois pyörältään.
”Pojat! KIMPPUUN!!” Rotakk huusi täydellä voimalla. Skakdit ottivat rautaketjunsa ja metallikeppinsä esiin. Ne jotka törmäsivät valoseinään nousivat takaisin pyöriinsä.
Domek ja Pegghu hajaantuivat, mutta pysyivät tarpeeksi lähellä. Yksi heistä olisi hoidellut Irnakkin Pirut vasemmalta suunnalta, toinen oikealta. Jyrkänteen reunoilla oli paljon vähemmän hiekkaa, mikä paransi matkalaisten mahdollisuuksia. Pegghu otti pitävän asennon ja ampui aseellaan jokaisen hyökkäävän moottoripyörän. Yksi skakdeista ajoi pyörällään Matoralaista päin ja iski häntä metallitangolla, mutta Pegghu ehti puolustautua hyökkäykseltä laittamalla kiireisesti kiekonheittimensä itsensä eteen. Skakdi käänsi pyöränsä heti takaisin huomatessaan hyökkäyksensä epäonnistuvan ja yritti iskeä uudelleen. Pegghu ehti väistyä hyökkäykseltä tekemällä kuperkeikan kello 3:n suuntaan ja samalla iski miekkansa skakdin etupyörään, kaataen koko moottoriajoneuvon ajajansa mukana.
Toisaalla, moottoripyöräjengin ”Hessu” loikkasi pois pyörästään suoraan Valon Toa päälle. Hessu yritti lyödä kaatamaansa Toaa kovalla oikealla koukullaan, mutta Toa ehti torjua tämän. Sen sijaan, Domek iski vapaalla kämmenellään skakdia vatsaan ja lennätti hänet pois päältään.
Sävähdyttävästä näystä huolimatta Irnakkin Pirut eivät luovuttaneet. Domek juoksi hakemaan maahan pudonnutta hilpariaan takaisin. Moottoripyörä hyppäsi Toaa kohti takaapäin.
Domek nappasi hilparinsa. Hän kääntyi nopeasti ja leikkasi aseellaan pyörän halki. Tuhansittain metallinosia lensi hänen joka puolelle, pyörä katkesi kahteen osaan.
”Näettekö…” ”… Samaa…” ”… Kuin me?” Kharlinn-siskot sanoivat yksimielisesti lopettaen toistensa lauseenpätkät. Sam vastasi heidän kysymykseen typertyneellä ilmeellä.
Pyöräilijä osui maahan eikä enää uskaltanut nousta takaisin.
Joko Irnakkin Pirut olivat erittäin rohkeita tai erittäin typeriä, kaksi pyöräilijöistä hyökkäsivät yhteisvoimin kimppuun. Yksi heistä nosti moottoripyöränsä eturenkaan ilmaan ja suunnitteli lyödä sillä vasaramaisesti Toaa. Domek kaatoi pyörän potkaisemalla tämän ilmassa olevaa eturengasta ja Pegghu ampui kiekonheittimellä toisen skakdin pois ajokistaan.
Irnakkien Pirujen ihmisvoima alkoi niukenea. Rotakkin alunperin hieman säälittävä kärsivällisyys vihan kontrolli joutui todelliseen koetukseen. Matoralainen nosti kaatuneen Irnakkin Pirun moottoripyörän pystyyn ja päätti ratsastaa sitä itse.
Se oli viimeinen pisara Pirujen johtajalle.
Rotakk karjaisi kovalla äänellä, mikä yllättävästi herätti jokaisen skakdin huomion, moottoripyörien ja Pirujen aiheuttamasta kovasta metelistä huolimatta. Muutamien käskyjen jälkeen Irnakkin Pirut perääntyivät kaikki Rotakkin taakse siistiin riviin.
Domek ja Pegghu seisoivat taas jyrkänteen ja Irnakkin Pirujen välissä. ”Te siellä!” Rotakk osoitti sormellaan matkalaisia. ”Haastan teidät kaksintaisteluun!” Matkalaiset hieman hämmentyivät pyynnöstä. ”Hoidetaan tämä mies miestä vastaan. Mano-a-mano. Jos yksi teistä pystyy päihittämään minut, saatte lähteä. Jos minä päihitä yhden teistä, te kuuntelette meitä”, Rotakk jatkoi yhtä kovalla äänellä, mikä melkein sai pyynnön kuulostamaan enemmänkin käskyltä.
”Minä hoidan tämän”, Pegghu sanoi päättäväisesti Valon Toalle ja nousi pois moottoripyörästä. ”Mitä? Ei, minä hoidan tämän. Ei huolta”, Domek ehti pysäyttää hänet ennen kuin matoralainen astui areenaan. ”Minähän tämän sotkun aiheutin…” ”Mutta…” ”Se on mitä Toan kuuluu tehdä”, Domek käveli kunnes oli metrien etäisyydestä Rotakkista. Virne ilmestyi Rotakkin kasvoihin. Hän otti taskuistaan erilaisia veitsiä, jotka hän heitti syrjään. Sitten hän riisui nahkatakkinsa pois ja heitti myös kolmion muotoiset aurinkolasinsa. Domek heitti oman aseensa Pegghulle vartioitavaksi. ”HAAAAAAAARRRGH!” Rotakk karjui sotahuudon pullistaen lihaksiaan Toaa päin. Irnakkin Pirut hurrasivat hänen mukana melkein yhtä kovaäänisesti. Domek oli hiukan ymmällä mutta myös huvittunut. Hän vastasi ottamalla perinteisen taisteluasennonsa ja karjui oman sotahuudon. ”TOOOOOOOOOOH!” Toan huutoa seurasi petyttävä hiljaisuus kaikilta. Domek rykäisi hiukan. Pegghu vain katseli tolkuttomasti ja hieroi takaraivoaan hieman turhautuneena.
Kampailijat olivat nyt valmiina. Toa ja skakdi tuijottivat toisiaan intensiivisesti. Taustalla ei kuullut enää muuta kuin tuulivirtaus ja jalanpohjien osuminen ohuen hiekkakerroksen päälle, taistelijoiden seuratessaan hienovaraisesti toistensa sivuaskelia. Yksikin äkillinen liike voisi koitua suureksi virheeksi.
”Voitakohan pomo?” ”Suu kiinni Lekuri”
Viimein, Rotakk heitti oikean nyrkkinsä Toaa päin. Toa väisti nopeasti oikealle ja hakkasi samalla kädenpohjalla Rotakkin olkapäähän. Skakdi melkein liukastui liian äkillisen ja epäonnistuneen lyönnin takia. Rotakk yritti kestää Toan iskun ja lievän nöyryytyksen ja kääntyi takaisin häntä päin. Domek piti asennonsa vakaana. ”Hmph”, heikko virne palasi takaisin Rotakkin kasvoille. Skakdi käveli Toan ympärillä, mutta Toa seisoi vain paikallaan seuraten hänen liikkeitä.
Skakdi puristi kätensä nyrkkiin ja heitti vahvan vasen koukun. Valon Toa torjui skakdin lyönnit nopeilla käden liikkeillä. Toinen luuvitonen lensi, mutta Toa vältti osuman. Hän iski heti takasin kämmenellä skakdin ylävatsaan.
Rotakk jarrutti jaloillaan ettei kaatuisi ja kesti kivun. Hän palautti katseensa Toaa kohti yhtä kopealla ilmeellä. Skakdi sylki sivulle näyttääkseen välinpitämättömältä.
Ilmapiiri oli taistelijoiden ympärillä kireä. Pegghu sekä Irnakkin Pirut seurasivat keskittyneesti eivätkä päästäneet yhtään ääntä, mikä oli varsin yllättävää moottoripyöräilijöiden kohdalla.
Domekin näkö alkoi sumenea hivenen, mitä hän arveli johtuneen edellisestä taistelusta. Siitä huolimatta Domek pysyi keskittyneenä ja piti taisteluasennonsa pystyssä.
Rotakk heitti raivokkaasti oikealla koukulla Toan rintakehä kohti. Toa ehti estää iskun, jolloin Rotakk iski heti toisella nyrkillä vyötäröä kohti. Domek torjui lyömällä kädenpohjansa skakdin käsivarteen. Skakdi jatkoi hyökkäystä väkevällä oikeayläkoukulla, minkä Toa pyyhkäisi sivulle käsivarrellaan ja iski uudelleen kämmenellä skakdin oikeaan rintakehään. Rotakk oli kaatua huonon jalansijan takia.
Domek tunsi yhtäkkiä olonsa hieman veltoksi, mutta laittoi senkin väsymyksen piikkiin.
Rotakkin saadessaan takaisin tasapainonsa hän löi uudelleen Toaa päin. Domek puolustautui oikealla kädellä. Silloin skakdi iski heti ankaralla potkulla. Toa suojautui nopeasti toisella kädellä, yllättynyt hyökkäyksen vahvuudesta. Rotakkin heitti lujasti toisen luunelosensa perään ja osui Toan kasvoihin.
Pegghu hätkähti ja Irnakkin Pirut hurrasivat äänekkäästi. Rotakk käski heidät hiljenemään heti.
Toa pysäytti oikealla jalallaan kaatumisen. Jos Domek olisi voinut, hän olisi läimäyttänyt itseään siitä kuinka hän ei puolustautunut niinkin yksinkertaiselta iskulta. Rotakkin ego parantui hiukan onnistuneesta iskusta ja hän hymähti.
Domek puristi tiukasti kätensä nyrkkiin. Tämän pitää saada loppumaan nopeasti. Skakdi hyökkäsi uudelleen, tällä kertaa paljon nopeammin kuin ennen. Domek vältti tämän lyönnit. Skakdi potkaisi uudelleen, Toa käytti molemmat kädet iskun torjumiseen. Skakdi yritti uudelleen osua vasemmalla nyrkillä. Domek suojasi nopeasti kyynärvarrella ja huitaisi skakdin vasemman käden torjumaan hänen omaa oikeaa koukkua. Rotakkin keskivartalo oli nyt vailla suojaa. Domek iski sarjassa kahden nyrkkinsä skakdin kehoon ja lopetti työntämällä hänet kumoon.
Pegghu hurrasi hiljaa Domekin tuloksellisista lyönneistä. Mutta Skakdi ei vieläkään pysynyt maassa. Hän nosti itsensä ylös, samalla läimäytäen vihapäissään maata. Hiekantomu kellui ilmassa. Valon Toan näkö heikkeni vielä enemmän. Kaikki hänen edessä alkoi huojuta. Ei liian paljon, mutta tarpeeksi samaan Toaa voimaan hieman pahoin. Rotakk nousi jaloilleen ja melkein heti heitti aggressiivisesti nyrkkejään Toaa kohti. Toa torjui iskut, mikä vain raivostutti Rotakkia enemmän. Rotakk hyökkäsi voimakkaasti etupotkulla, mutta Toa väisti toiselle puolelle potkua, iskien vastaan sivupotkulla. Siitä huolimatta Rotakk pakotti pysymään silti jaloillaan.
”Valon Edustaja”
Domek kuuli yhtäkkiä äänen kaikuvan hänen korvissaan, mikä hätkähti ja häkellytti Toaa. Rotakk heitti vahvan nyrkin työntäen melkein kehonsa sen kanssa. Domek ehti juuri ja juuri väistyä ja työntää Skakdin iskun sivulle. Rotakk iski sen jälkeen toisella koukulla Toaa kohti, jonka hän torjui käden pyyhkäisyllä. Domek osui takanyrkillä Rotakkin kasvoihin, kaataen skakdi uudelleen maahan.
”Valon Edustaja”
Yhtäkkiä, kireä aristus alkoi puristaa Valon Toan päätä. Domek yritti lieventää sitä puristamalla kätensä päätään vasten, mutta se ei auttanut paljon. Irnakkin Pirut ihmettelivät tästä ja Pegghua alkoi vähitellen huolestua.
Rotakk nosti itsensä vähitellen jaloilleen. Hän oli alkamassa viimein väsyä taistelusta. ”No niin”, Skakdi pyyhki suunsa ja huusi Toaa päin. ”Anna palaa, vanhus.”
Rotakk imitoi Toan sivupotkua. Toa torjui hyökkäyksen, mutta ei pystynyt keskittymään enää taisteluun. Skakdi onnistui osumaan Toan vatsaan. Domek yritti iskeä vastaan, mutta Rotakk ehti lyömään hänet maahan ennen kuin hän huomasikaan.
”Valon Edustaja”
”Valon Edustaja”
”Valon Edustaja”
Äänet kuuluivat yhä kovemmin Toan korvissa, samalla hänen päänsä särki yhä enemmän. Hiki valui Toan otsalla. Hän ei enää kyennyt nousta maasta kunnolla. Maailma alkoi huojua Domekin ympärillä hänen yrittäessään pysyä pystyssä, eikä hän kyennyt pitämään katsetta skakdiin. Rotakk löi uudestaan Toaa, joka hädin tuskin pystyi seisomaan kunnolla. Skakdi sekä riemuitsi että myös erittäin hämmentynyt Toan tilasta, mikä vei huomattavan osan hänen voitonriemusta. ”Mikä hätänä, Toa?” Rotakk kysyi pöyhkeilevästi.
Kaksi hahmoa ilmestyi Domekin silmiin. Hahmot olivat ainoa asia minkä hän näki tarkasti. Hahmot eivät seisoneet maan päällä. Ne ulottivat kätensä Toaa päin.
”Valon Edustaja, tulimme hakemaan sinut”.
Domek huusi. Mitä hän näki oli jotain mitä hän ei koskaan halunnut kohdata uudestaan.
”Domek!” Pegghu juoksi nopeasti Toaa päin auttamaan häntä. Mutta yksi Irnakkin Piruista pysäytti hänet ennen kuin hän pääsi etenemään. ”Sori, taistelun säännöt”, skakdi sanoi matoralaiselle keveästi. Liian keveästi. Pegghu nappasi Skakdin nahkatakista vetäen hänet alas, kunnes hän pystyi katsomaan skakdia kasvokkain ja laittoi miekkansa hänen kurkun päälle. Irnakkin Piru päätti olla ottamatta riskiä oman elämänsä kanssa, vaikka vastassa onkin matoralainen, ja päästi hänet menemään lävitse. ”Domek, mikä hätänä?” matoralainen kysyi hätäisesti pelon valtaamalta Toalta. Valon Toa ei katsonut edes Pegghua päin ja löi hänet pois. Domek ei lopettanut kauhunhuutojaan. Toa tarttui omaan päähänsä ja näytti kuin melkein repii itseään. Toa horjui satunnaisesti, kunnes hän pääsi vaarallisen lähelle jyrkänteen reunaa. Pegghu nousi äkkiä ylös iskusta huolimatta ja juoksi Toan perään. Hän tarttui nopeasti Domekin huiviin estääkseen Toan putoamasta. Mutta huivi oli liian löysästi Toan kaulassa.
Pian Pegghun käteen ei enää jäänyt kuin Domekin huivi.
Vaikka jyrkänne ei ollut niinkään korkea ja sen juurella oli kivimäki, joka lievensi hieman putoamista, se ei siltikään auttanut liian paljon. Valon Toa makasi liikkumatta jyrkänteen alla.
”DOMEK!” Pegghu huusi lohduttomasti Toan perään. Irnakkin Pirut saapuivat myös jyrkänteen reunalle. ”Kurja juttu”, Rotakk puhui itselleen ja liitti kätensä rukoilevaan asentoon. ”Toivomme sinun löytävän rauhaa toisella puolella. Olet ollut hyvä vastustaja”. ”Ei, ei hän voi kuolla”, Pegghu vastasi epätoivoisesti. ”Ehkä hän on vielä elossa, meidän on haettava hänet” ”Sori kamu, mutta nyt kuuntelet meitä”, Rotakk sanoi matoralaiselle ja laittoi aurinkolasinsa päälle. ”Sehän oli sopimus.” ”Ei, hetkinen, ette-”, ennen kuin Pegghu ehtikään sanoa mitään, kaikki pimentyi hänen silmissä.
Skakdit ottivat matoralaisen ja kantoivat hänet heidän mukaan, jättäen Valon Toan ruumiin yksin kallion juurelle.
Tuntematon
Kun Guardian heräsi, ensimmäinen tunne skakdin aivoissa oli sotarumpumainen jyskytys. Kivuliaat tömähdykset kaikuivat läpi sinisen skakdin pääkopan yhtenäisenä tahtina, jonka jokainen isku kovensi päänsärkyä entisestään. Silmien avaaminen ei auttanut, sillä häikäisevä, pirullisen valkoinen valo tulvi välittömästi Guardianin näkökenttään. Skakdi sulki silmänsä miltei välittömästi. ”Au”, kuului Guardianin kurkusta käheällä, kuivalla äänellä.
Päänsäryn heikennyttyä hieman vanha Vartija alkoi aistia myös muunlaisia tuntemuksia. Kylmä metalli puristi skakdin ranteiden ympäriltä ja pakotti tämän kädet kiinni toisiinsa. Riuhdottuaan molempia käsiään hetken Guardian ymmärsi, että se ei auttaisi juurikaan. Hän oli käsiraudoissa.
Ha ha ha. Hauska jekku, Tawa. Käsiraudat olivat painavaa ja tiheää metalliainesta. Klaanin admin tulisi ainoastaan lohkaisemaan hampaansa, jos yrittäisi purra ketjua katki. Skakdeja ei ollut kuitenkaan onneksi siunattu vain kauniilla hammasrivistöllä. Kun Guardian saisi silmänsä kokonaan auki tuskaisasta valkoisesta valosta huolimatta, käsiraudat maistaisivat plasmakatseen sulattavaa ja kaiken läpäisevää voimaa.
Tai ainakin saisivat, jos Guardianilla ei olisi ollut sillä hetkellä vain yksi silmä. Guardian pudisti päätään ja luetteli mielessään kaikki skakdin kielen rumimmat kirosanat huomatessaan, että hänen vasemman silmänsä korvaava mekaaninen kiikarilaite seisoi pystyasennossa pienellä pöydällä kuuden metrin päässä hänestä. Guardian itse oli kahlittu monin ketjuin jonkinlaiseen tuoliin, jonka yläpuolella olevasta lampusta heijastui muuten säkkipimeään huoneeseen vitivalkoista valoa kuin taivaan portista.
Silloin harmaa, mustaan pukeutunut Skakdi saapui Adminin eteen. Admin ei tarvinnut edes arvata kuka kyseinen henkilö oli.
”Nukuitko hyvin, rakas Admin?” Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:n ivallinen ääni kuului.
Guardian yrittää riuhtoa itseään irti, mutta huomaa että ei pysty siihen. Hän näyttää päänsärkyiseltä. Kaikki on sumeaa. Lopulta hän saa kohdistettua katseensa Arsteiniin. Admin on aika vihainen. ”Mitä… miten…” ”Turha yrittää paeta. Yksikin väärä liike ja turvallisuusjärjestelmä varmistaa ettet lähde ulos täältä elävänä”, Zorak alkoi hymyillä inhottavasti. Admin yritti vältellä suoraa katsekontaktia, jottei mahdollisesti katkettaisi jokaista hermoaan. Guardian katseli ainoalla silmällään huoneympäristöä pohdiskelevana. Hän yritti muistaa, mitä ilmalaivassa tapahtui. ”Kredipselleeniä”, Zorak vastasi kuin olisi tiennyt mitä Gurvana ajatteli. Guardian kalpeni, kun muistikuvat kaasun vaikutuksista ja harhakuvista sujahtavat pikakelauksena hänen silmiensä ohi. Se ei ollutkaan painajaista. Kalpeus muuttuu sekunneissa jälleen raivoksi. Terävät skakdinhampaat ovat puristuneet tiukasti yhteen. Hän yrittää riuhtoa ruumistaan lähemmäs Arsteinia. ”Sinä… sinä pelkuri!” Guardian puhui hampaiden välistä. ”Et sitten voinut vain luovuttaa.”
”Se onkin minun parempia puoliani. Sitä paitsi, miksi luovuttaa näin aikaisin?” Zorak hykersi hyvin omahyväisesti hieman. ”Mutta on myönnettävä, olet aiheuttanut paljon enemmän ongelmia minulle kuin kukaan muu.” ”Paljon kiitoksia siitä”, Zorak vastasi yllättävän ehtaalla äänensävyllä. Guardianin ilmeessä on yllättyneisyyttä. Hän tutkii katseellaan Zorakia, joka seisoo edessä ryhti suorana. ”Pidätkö tätä jonkinlaisena pelinä, Arstein?” Admin sanoi hyvin halveksivasti
”Elämä on peliä, rakas Admin. Kaikki jää siihen, miten teet seuraavan siirtosi”, Zorak vastasi sanavalmiina. Tämä vain sai Adminin vieroksua häntä entistä enemmän.
”Olemmeko me kaikki sinun silmissäsi vain nappuloita, Arstein?” Guardian katsoi Zorakia silmiin pitkään räpäyttämättä. Halveksiva ilme ei värähdäkään. ”Voitko katsoa yhtään elävää olentoa ilman, että ajattelet, miten voisit hyötyä siitä?”
”Voi rakas Admin. Rakas… Guardian”, Zorak vastasi kuin ei olisi edes kuullut Adminin kysymystä. ”Et tietenkään ole pelkkä nappula. Sinä olet arvoiseni pelaaja.” Nämä hämmentävän vilpittömiltä kuulostavat sanat sanottuaan Zorak osoitti Guardiania vasemmalla kädellään. Sinisellä skakdilla kesti hetki huomata, että Zorak osoitti hänen Nynrahin tehtaassa vakavasti vahingoittunutta kylkeään. Valtava haava oli tikitty umpeen hyvin hygieenisesti ja siististi. Kaikesta huolimatta Guardian ei voinut pakottaa itseään kiittämään Zorakia. Halveksuva ilme ei kadonnut sinisen skakdin jämeriltä kasvoilta, mutta siihen tuli pieni häivähdys hymyä.
”Ja ajatella, että joudumme olemaan vihollisia tässä pelissä”, Zorakin äänensävy alkoi tasapainotella limaisuuden ja rehellisen vaikuttavuuden rajalla.
”Pelisi on ohi. Tehdas mureni”, Guardian keskeytti. ”Shakkimatti. Kuningasvärisuora. Ihan miten vain haluat.” Guardian yritti hymyillä, mutta virne oli enemmänkin vihainen.
”Voi rakas Guardian, et voi rehellisesti kuvitella, että minulla ei olisi ässä hihassani”, Zorak hykersi huvittuneesti. ”Tehdas on vain yksi osa minun suurta orkesteriäni. Osa, jonka voin vaihtaa milloin haluan”
Guardian näytti pohdiskelevan. ”En niin. En halua myöntää tätä, mutta olet tätä fiksumpi, Arstein”, Guardian myönsi hyvin vastahakoisesti.
Zorak hymyili uudelleen. ”Aivan oikein, rakas Guardian.”
Guardian miettii tiiviisti. Jokin ei vaikuta täsmäävän. Nynrahin tehtaan ja Feterrojen menetys olivat epäonnistumisia Arsteinille. Mutta mitä skakditiedemies tarkoitti ”ässällä”?
Guardianin katse oli lattiassa, Arsteinin jaloissa. Se nousee kuitenkin vähitellen takaisin harmaan skakdin silmiin. ”Nynrah oli harhautus”, Admin alkoi selittää itselle. ”Sinä… te halusitte meidät pois Klaanista.” Guardianin ainoa silmä hohti punaisena raivosta. ”Miksi?”
”Koska kuten olen sanonut: Arvoiseni pelaaja”, Zorak vastasi. ”Se ja myös, että yksi minun… liiketovereistani katsoo sinua myös hyvin tärkeänä”
”Älä jauha minulle tätä saastaa, Arstein. Sille, että johdit huomiomme Nynrahille oli joku syy”, Guardian vastasi entistä ärtyneempänä. Mitä te haluatte. Mitä sinä haluat?”
Zorakin ilme muuttui paljon määrittelemättömäksi. Guardian yrittää lukea Zorakin ilmettä kuin hän olisi keskellä jonkinlaista uhkapeliä.
”Muistat kai Zakazin sisällissodan?” yhtäkkiä Zorak alkoi puhua vakavammalla äänensävyllä.
Guardianin katse järkkyy hienovaraisesti, kun Zorak mainitsee sisällissodan. Hän pitää katseensa tiukasti harmaan skakdin silmissä ja nyökkää vaitonaisesti. ”Voiko sellaista unohtaa?”
”Muistat kai sen tunteen jolloin sotaveljesi kaatui sinun vieressäsi? Muistat kai kuinka jokainen hetki oli kuin tasapainottelisit kuoleman ja hengen rajalla? Kuinka sinä et enää taistellut kenenkään muun kuin oman henkesi vuoksi?” Zorak pommitti Guardiania kysymyksillä, jotka kaikki osuivat liian lähelle kotia. ”Muistat kai sen tunteet, kun veit jonkun hengen?
Guardian näyttää epäröivältä. Ensimmäistä kertaa keskustelun aikana hänen silmissään on jotain muuta kuin inhoa Zorakia kohtaan. Hän siirtää katseensa hitaasti pois Zorakin silmistä ja katsoo pöydällä lojuvaa kiikarisilmäänsä. Guardian tuijottaa mekaanista silmää ja puhui hiljaa. ”Kenen riveissä taistelit, Arstein?”
Zorakin ilme muuttui selvästi paljon vakavammaksi. ”Onko sillä enää väliä?” hän vastasi hyvin tunteettomasti.
Guardianin katse siirtyi takaisin Zorakiin. Hetkellinen empatian hippunen oli kadonnut. ”Eipä kai.”
”Me taistelimme omiamme vastaan, Guardian”, Zorak selitti. ”Skakdit vastaan Skakdit. Me taistelimme omiamme vastaan kuin saastaisia villipetoja. Ja sitä Skakdit enää ovat: Pelkkiä villipetoja.”
Guardian kuunteli nyökkäillen hiljaa. Yllättävää kyllä, hän ei keskeytä Zorakia kertaakaan. ”Mitä ne tekivät harjallesi?” Admin viimein kysyi Zorakin lopettaessaan puheenvuoronsa. Kysymys näytti yllättävän Arsteinin, tai ainakin Guardian arveli tämän yllättävän. ”Älä teeskentele, että et tiedä, mistä puhun. Voit peittää selkäsi tuolla takilla, mutta olen nähnyt sen jo pitkään”, Admin jatkoi kunnes Skakdi tiedemies viimein vastaisi.
”Villipetojen aikaansaatoksia ne ovat, rakas Guardian”, Zorak hymyili lievästi, mutta Guardian ei pystynyt määrittämään mitä tunnetta se esitti. ”Et uskoisi mitä he tekisivät saadakseen haluamansa. Tiedätkö mitä idän kenraalit käyttivät kuulusteluissaan?”
”En taistellut siellä. Olen kuullut vain… huhuja”, Guardian vastasi kuulostamatta siltä, ettei ymmärtäisi mistä hän puhuu.
Zorak hykersi hieman. ”Sanotaan, että olin onnekas kun paikka joutui soluttautujien pommittamaksi.”
Zorak avasi takkinsa ensimmäiset napit ja näytti useiden syvien arpien ja palovammojen peittämän rintakehän.
”Nämä jäivät muistoksi siitä päivästä.”
Guardian irvistää hieman katsellessaan Zorakin irvokasta rintakehää. Ilme kuitenkin tyyntyy nopeasti. Vanha vartija on nähnyt paljon, paljon pahempaa. ”Olemme kaikki sisällissodan lapsia”, Guardian sanoi hiljaa enemmän itselleen kuin Zorakille.
”Me olemme samanlaisia”, Zorak sulki takkinsa ja jatkoi keskustelua. ”Olemme molemmat kokeneet sodan turmeluksen. Olemme molemmat oman kansamme luopioita.”
Guardianin ainoassa silmässä syttyy tuli. Vaikka Guardianin kasvot ovat näennäisesti rauhalliset, näkyy kauas, minkälaista raivoa skakdin sisuksissa kiehuu. Guartsun kämmenet puristuvat nyrkeiksi. ”Meissä ei ole mitään samaa”. Skakdin äänensävy on pelottavan rauhallinen, mutta sen alla sykkii jotain voimallisempaa.
”Minä en ymmärrä mitä tarkoitat, rakas Guardian”, Zorak näytti ensimmäisen kerran olevan yllättynyt koko keskustelun aikana. ”Olemme molemmat nähneet kuinka oma kansamme tuhosi itsensä, mutta emme itse ole sortuneet heidän tasolle.
Etkö näe, Guardian?
Muistatko minkälainen kansa Skakdi oli ennen Makutan tuloa?”
Guardian nosti koko kehonsa hitaasti ja rauhallisesti niin lähelle Zorakia, kuin oli kahleiden estosta huolimatta mahdollista. ”Minä muistan. Tiedän myös, että niihin aikoihin ei ole enää paluuta”, osa Guardianin ärtyneemmästä äänensävystä palasi hieman. ”Sinä olet irvikuva niistä ajoista. Sisällissodan jättämistä kappaleista epätoivoisesti kasaan kursittu tilkkutäkki. Sinussa on enemmän sisällissotaa kuin haluat myöntää, Arstein.”
Guardianin katse siirtyi hänen omiin jalkoihinsa. Meissä kaikissa on, hän ajatteli tajuntansa syvyyksissä.
Zorak hieroi otsaansa. Hänen tunteettoman ilmeensä alla piili selvä viha ja turhautuneisuutta. ”Olet väärässä Guardian”, Zorak puhui paljon matalammin. Skakdi tiedemies käveli pari askelta Guardiania poispäin. ”Tiedätkö, mitä ymmärsin sodan aikana?”
Guardian hiljeni kuuntelemaan.
”Jos oma kansamme ei kykene palaamaan entiseensä, jonkun täytyy opastaa heitä, inspiroida. Jonkun pitää ottaa Kohtalosta kiinni ja määrätä itse mitä kuuluisi tapahtua.” Zorak kääntyi takaisin Guardianiin päin.
”Me voimme napata Kohtalon, Guardian.”
”Me voimme hallita sitä.”
Guardian pureskeli Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksannen sanoja pitkään. Uupunut admin ei ollut täysin varma, uskoiko skakditiedemies omiin haaveisiinsa vilpittömästi vai paistoikovatko tämän puheista vain sisällissodassa repeytyneen järjen kappaleet. Katsekontakti Zorakiin ei hiipunut.
”Tiedätkö, mitä minä taas ymmärsin?”
Zorak palautti katsekontaktinsa Guardianiin ja hiljeni.
Guardian pudisti päätään. ”Ei ole yhtä jumalaa, joka vahtisi meitä. Ei Mata Nuita. Ei Athia. Ei jotain zyglakien skarrararrin meridemonia.” ”Kohtaloa ei ole. Ei ole näkymättömän olennon näkymättömiä kätösiä, jotka ohjaavat kaikkea. Ja vaikka Kohtalo olisikin olemassa, en usko sen olevan hyvä ja armollinen.” Punainen tuli syttyi jälleen Guardianin ainoaan silmään. ”Paholainen on kuitenkin olemassa. Hirviöitä on.
Jonkun pitää taistella niitä vastaan.”
Guardian katsoi Zorakia räpäyttämättä silmäänsä. Sininen skakdi vaikutti sulkeneen suunsa lopullisesti.
”Niinkö tosiaan arvelet, rakas Guardian?” Zorak katsoi hetken Guardianiin ja käänsi selkänsä.
”Mutta mistä tiedät, kuka on oikea hirviö?” Zorak jatkoi puhettaan. ”Yhtä ja oikeaa hyvyyttä tai pahuutta ei ole, rakas Guardian. On vain peli ja sen nappulat. Ja pelimme jatkuu vielä.”
Skakdi tiedemies käveli pois huoneesta, mutta Guardian ei käskenyt häntä takaisin. Koko keskustelu painasi hänen mieltään liian paljon, jotta hän pystyisi aloittamaan sitä uudestaan.
Zorakin kävellessään yksin harmaissa käytävissä, hän alkoi pohdiskella erilaisia asioita. Hän toisti ja käänsi keskustelua päässään ja yritti miettiä mitä tulisi nyt tehdä.
Silloin hänen muisti erään asian, joka oli päässyt unohtumaan. Asia ei ollut hänelle liiankaan tärkeä, joten hän ei ole ajatellut siitä pitkään aikaan. Hän otti taskustaan pienen kommunikointilaitteen ja loi yhteyden Avhrak Feterra Xa:iin.
”Yksikkö Xa, mikä on Sheelikan tilanne?”[spoiler=Hrm]Kiva megaviesti on kiva.
Erittäin paljon kiitoksia Guardianille ZMa-keskutelun kanssa[/spoiler]
- ja sinä oikeasti heräsit komerosta? Onneksi olet sentään kunnossa, yksi pommi osui aivan tornin viereen.
Killjoy makasi nyt selällään, jälleen omassa huoneessaan. Huoneen ikkuna oli mennyt säpäleiksi pommituksen myötä, mutta muuten asunto oli selvinnyt lähinnä pölyisillä lattioilla. Tawa seisoi Killjoyn vuoteen vieressä kädet puuskassa, ihmetellen Killjoyn merkillistä löytösijaintia. Hätääntynyt Matoran oli yrittänyt mennä Killjoyn loukkokomeroon piiloon, mutta koki entistäkin pahemman järkytyksen verisen Metsästäjän mätkähtäessä tämän päälleen. Myös Saraji oli huoneessa, tuijotellen jalkojaan hyvin vaivaantuneen oloisena. Killjoy ei edes vaivautunut kyselemään mitä kaikkea oli tapahtunut.
Vasta huoneeseen saapunut Tawa nosti Killjoyn sängynpäätyyn kiinnitetyn tietolomakkeen ja alkoi tutkimaan sitä: Näyttää siltä, että sinä onnistuit reväyttämään jokaisen kehossasi olleen sisäisen vamman tuon juoksulenkkisi ansiosta. Mikset sinä yksinkertaisesti voinut kutsua minua paikalle?
Killjoy piteli oikeaa suunpieltään puhuessaan: Visokki halusi tiedon kulkevan heti, minulla ei ollut hajuakaan olinpaikastasi. Noudatin vain suoraa käskyä.
Tawa tuntui hätkähtävän Visokin nimen ilmestyessä keskusteluun ja Toa loikin nopean katseen Sarajiin, joka automaattisesti meni varmistamaan, että huoneen ovi oli kunnolla suljettu. Vahki nyökkäsi ja Tawa madalsi ääntään, aloittaen keskustelun: Lista, mistä voin tietää, että sen sisältö on varma?
Visokki ei antanut sijaa kyseenalaistamiselle, hän on listasta satavarma, ei hän muuten olisi riskeerannut yhteydenotossa. Tawa katsoi Metsästäjää ja puhui nyt jo melkein kuiskaten: Kysymys kuuluukin… voinko minä luottaa sinuun? Killjoy käänsi katseensa hetkeksi maahan, mietti sanomisensa ja nyökkäsi: Visokki luotti tietonsa minulle, minä vannoin hänelle valan liittyessäni Klaaniin. Minä en koskaan tekisi hänen tahtonsa vastaisesti.
Tawa suoristi taas selkänsä ja nyökytteli: Niin, niin tietenkin, Tawa huokaisi, Ehkä sinun sitten… tulisi kertoa loput. Killjoy hymähti myöntävästi: Niin taitaa olla.
Kahvion auki räjähtänyt seinä, pienen veriläiskän itäpuolella, pahoinvoivan veden toan läheisyydessä
Rukia pyörrytti ja nyt Creedy yritti taluttaa veden Toaa kauemmaksi kahviosta. Hyökkäyksen sattuessa kaksikko oli edelleen istunut pöydässään ja pakokauhun sattuessa, he olivat jääneet massaan sisään loukkuun. Kun evakuointi oli saatu tarpeeksi pitkälle, Ruki joutui todistamaan, kun Kahvion romahtava seinä litisti pienen Matoranin alleen, saaden aikaan groteskin reaktion, johon liittyi orgaanisen aineen pursoutumista kivikon välistä. Kaksikko piiloutui tunneiksi kahvion juomakellariin, jossa Creedy oli yrittänyt epätoivoisesti tarjota Rukille rauhoittavaa juotavaa.
Lopulta Ruki oli käytännössä järkyttänyt itsensä väsyneeksi ja nyt Matoran yritti epätoivoisesti kannatella puolitajuttoman Toan kehoa. Lääkintämatoranit säntäilivät ympäriinsä, hoitaen kuitenkin jokainen vakavammin loukkaantuneita. Creedy nielaisi nähdessään valkoista lakanaa vedettävän taas yhden epämääräisen hahmon päälle. Hän kykeni vannomaan nähneensä lakanan alla vain epämääräistä mössöä.
Creedy päästi Rukin valumaan käytävän reunalle lepäämään ja istahti itse viereen. Matoran kolautti takaraivonsa seinään ja kirosi. Sota oli hänelle tuttu, ennen se vain ei tullut hänen kotiinsa.
Ruki availi silmiään, yrittäen päästä tolpilleen. Toa loi katseen vieressään istuvaan Matoraniin ja huokaisi, yrittäen heti päästä tilanteen hermoille mukaan. Tavallaan… minä kahdehdin sitä helkutin Vahkikaksikkoa… Creedy hymähti epäluuloisena: Sen kaksikon elämässä ei kyllä ole mitään valoisaa, miksi ihmeessä? Pienen hiljaisuuden jälkeen Ruki sai sanotuksi: Heille kärsimys on vain sodan sivutuote… he eivät järkyty, he vain… tekevät parhaansa voidakseen tehdä asialle jotain.
Creedy vilkaisi käytävän päässä avautuvaan vastaanottoon. Zilla makasi siellä edelleen, keho puoliksi betonin sisässä. Matoran nousi pystyyn ja käveli muutaman askeleen sitä kohti, pysähtyen kuitenkin. Tiedätkö, olet oikeassa, mutta unohdat yhden asian: Heidät luotiin sotaan, me… noh, me emme ole sotilaita.
Ruki niiskaisi ja haparoi itsensä jaloilleen: Niin… olet oikeassa. Creedy kuitenkin keskeytti Toan puheen ja jatkoi kävelemistä kohti Zillaa: Mutta mikä estää meitä silti tekemästä osaamme?
Creedy astui aulaan ja alkoi tutkimaan seinään mäsähtänyttä jättiä. Ruki seisoi edelleen käytävässä, nyt hymyillen. Odota minua… emmeköhän keksi keinon saada se ulos sieltä. Creedy ei voinut peitellä virnistystään, ei vaikka kädetön ohi kulkenut Turaga mulkaisi tätä harvinaisen happamasti.
Nuoriso…
Killjoyn huone
Tawa oli nyt istahtanut jakkaralle. Toa oli ristinyt jalkansa ja kuunteli Killjoyn tarinaa. Hän ymmärsi nyt, ymmärsi enemmän, ymmärsi mitä Snowien kanssa oli tapahtunut. Mutta kuten Killjoyllakin, uudet kysymykset ottivat ratkaistujen paikan.
Saraji seisoi edelleen oven edessä, kuunnellen tarinaa. Hänelle kysymyksiä oli paljon enemmän. Hän ei tiennyt Visokista oikeastaan mitään, hänellä oli edelleen epäselvä käsitys mikä Feterra on ja Punainen mies oli tuttu hänelle vain Killjoyn raportista Klaaniin liittymisensä yhteydessä. Killjoy oli lopettanut ja antoi läsnäolijoiden nyt sisäistää kuulemaansa.
Tawa nojasi nyt päällään takanaan olevaan hyllyyn ja mietti kuumeisesti. Tuo Visokin mainitsema Umbran tilanne… luulen tietäväni mitä tapahtui. U kertoi raportissaan, että hänet oli pelastanut jokin punainen Rahi… se ei voi olla vain sattumaa.
Killjoy pudisteli päätään: Tämä siis tarkoittaa, että Visokki on vapaalla jalalla. Tiedämme myös syyn miksei hän tule tänne… mutta tehän onnistuitte auttamaan Snowmania, luulisin hänen tietävän, että voimme yhtä hyvin auttaa häntäkin.
Tawa mumisi: Visokki on kuitenkin telepaatti, ehkä loinen on suunniteltu sellaiseen, ehkä se ei ole niin yksinkertaista. Tawa mietti ylhäällä tornissa lepäävää listaa. Killjoy tunnisti tämän ajatuksen Tawan ylöspäin suuntautuneesta katseesta. Mitä aiot tehdä petturin suhteen?
Ehdokkaat ovat hajautuneena ympäriinsä, emme saa yhteyttä heihin kaikkiin. Ensimmäiseksi haluan kuitenkin juttuttaa heitä keitä voin. Katsomme miten tilanne etenee sen jälkeen.
Killjoy nyökkäsi, Tawan nousessa samalla jakkaralta. Toa käveli ovelle, tunnustellen selkäänsä, hän oli jättänyt viittansa torniin. Hän pysähtyi kuitenkin puhumaan vielä: Kiitos, en tiedä mitä muuta voisin sanoa.
Metsästäjä tuijotti lähtöä tekevän Toan takaraivoa, kääntäen sen jälkeen itseään enemmän makuulle. Kiitä Visokkia kun löydät hänet, minä toimin vain viestinviejänä. Tawa käänsi päänsä vielä kerran kohti makaavaa Killjoyta: Minulla on vielä yksi pyyntö, itsekäs, mutta ehkä voisit auttaa minua… Kun olet kunnossa, kun jaksat taas toimia, autatko minua etsimään hänet?
Luonnollisesti.
Tawa nyökkäsi ja hymyili. Hän avasi oven ja astui käytävän puolelle. Killjoy kuitenkin huikkasi häntä kuuntelemaan vielä hetken. Tuota… tuli vain mieleeni, pidätkö sinä kukista? Tawa pysähtyi tämän hämmentävän kysymyksen tullessa, mutta päätti kuitenkin lähteä mukaan. No tuota… kyllähän minä, mutta miksi kysyt?
Killjoy kakoi sanoja ulos kuin puoliväkisin: Et sinä satu tietämään, mitä ne sellaiset Petuniat oikein ovat? Tawa katsoi metsästäjää hämmentyneenä, pudistellen päätään: En ole koskaan kuullutkaan. Killjoy tyytyi vastaukseen ja huokaisi: Kiitos silti, jaksamisia hommiin, niitä taitaa taas riittää.
Tawa alkoi sulkemaan ovea perässään ja huikkasi mennessään: Käänteinen helei ja pikaisia paranemisia.
Tawan pää oli täynnä monenlaista hänen kävellessään asuntolalta jälleen kohti Klaanin tiluksia… hän ei enää ikinä murehtisi, jos asiat menisivät huonosti. Kokemus oli nyt näyttänyt hänelle jo liian monta kertaa, että ne voivat siitä mennä vain huonompaan suuntaan…
…jälleen kerran.
[spoiler=Infoa]Tawan taustapiruilu ulottui vielä tämänkin postin puolelle, kunnia myös Gurvanalle tämän juonikuvion alkuperäissuunnittelusta.[/spoiler]
