Ranta, Bio-Klaanin saari Ilta Kapura huokaisi ja käänsi katseensa merelle. Ilta otti koko saaren syleilyynsä. Hämärtyvä taivas hohti punaisena. Puut ja pensaat Kapuran ympärillä loivat maahan varjot, joita Tulen takoja erehtyi välillä luulemaan olennoiksi. Mutta nyt hän oli yksin, istui kannolla ja tuijotti merelle. Maassa hänen edessään lepäsi miekka, joka oli yhä tahriintunut vaaleansinisestä verestä. … Jatka lukemista Punasiirtymä: Abraxas
Avainsana-arkisto: Desable
Korkeakulttuuria
Metru Nui Ilta alkoi hämärtyä suurkaupungin ylle Kapuran livahtaessa vahkia pakoon hiljaiselle sivukujalle. Tulen toa löysi itsensä suurelta mutta miltei matoranittomalta kadulta, jonka ainoan ehjän rakennuksen ikkunoista hehkui valoa. Kyltin mukaan kyseessä oli paikallinen baari. Kapura vilkaisi ympärilleen ja totesi kadottaneensa erikoisvahkin. Hän istui baarin viereisen talonraunion pihapiiriin kuuluvalle kivenlohkareelle. Ko-matoran avasi baarin oven mennäkseen … Jatka lukemista Korkeakulttuuria
Peur I
Kauan aikaa sitten Zairyhin saarella Desable astui ulos Elämänmuotojen muokkaamisen osaston ovesta. Projekti Peur I eteni hyvin: kiitos Mielenvoimien osastolle siirtyneen Joueran, projektin onnistuminen oli periaatteessa turvattu täydellisesti. Jouera oli onnistunut saamaan paljon vaikutusvaltaa, ja Mielenvoimien osaston johtamisen hänellä oli siteitä myös Elämänmuotojen muokkaamisen ja Elämänmuotojen luomisen osastolle. Huhuttiin, että Jouera oli käyttänyt vaikutusvaltaa ja … Jatka lukemista Peur I