Uusi Kievari Tren Kromin kadulla
Kaupungilla väkeä parveili. Työpäivän jälkeen moni halusi käydä viihteellä, eikä koskaan tiennyt milloin nazorakien tai zyglakien pommi teki päivästä viimeisen. Osa kaupungin väestä ja klaanilaisista vaikutti olevan loputtomalla viihde- ja bileputkella (siihen asti, että rahat loppuvat). Meno ei sinänsä eronnut muista Välisaarten satamakaupungeista, mutta jonkinlaisia lopunaikoja osa asukkaista tuntui elävän. Stressiä ja pahaa oloa lievitettiin myös muin konstein. Osa kääntyi athismiin tai alkoi vierailla Suuren hengen temppelissä. Frakerrakkin peliluolalle näytti olevan kova tunku. Sinne Umbralla ei ollut hinkua mennä. Se oli Äksän ja Kepen aluetta.
Uusi kievari oli tullut taas tutuksi viime päivinä. Valottu huomasi viettävänsä siellä illat rupatellen tutuille ja puolitutuille niitä näitä. Oli otettava kiinni juoruista ja muiden klaanilaisten seikkailuista. Tänään Umbra ei aikonut viettää iltaansa lautapelien ja korttipelin ääressä vaan hänen suunnitelmansa oli käydä viereisen elokuvateatterin, Biokaaren elokuvanäytöksessä.
Toa jätti palkkionmetsästäjä Trozin leikkimään puukollaan nurkkaan, sanoi moikat Kewalle ja tämän koiralle ja suuntasi narikkaan jota hoiti innokas keltainen matoran, Anqua. Lämmin baaritunnelma vaihtui hetkeksi kylmään puhuriin kun valottu lampsi vain muutaman askeleen viereiseen rakennukseen. Terassi oli vielä käytössä joillekin urheille, mutta siellä oli vain pari routajaista syömässä mehujäitä. Kaupungilla vilkkui Nui-Koron siniviittojen tunnuksia. Sekin oli asia, mikä oli muuttunut Umbran retkien aikana.
Syysmyrskyt olivat saapuneet Mysterys Nuille pohjoisesta. Bio-Klaaniin ne eivät vielä yltäneet. Oletettavasti routajaiset olivat ratsastaneet niillä klaaniin. Umbra oli kiitollinen Domekin purjehdustaidoista, joiden avulla he olivat onnistuneet välttämään puhurit ja viiman. Isä Rusko puhui usein syyssaarnoillaan siitä, kuinka Gali ja Lewa selvittivät välejään ja siitä syntyi syysmyrsky. Etelämanterelaisten koulukuntien mukaan myrskypilvet synnytti itse Toa Voriki. Mysterys Nuilla moni paikallinen uskoi Toa Tawan, Tahun ja Lewan väliin jäävän siskon hallitsevan myrskyjä. Siksi osa paikallisista väänsi saaren nimenkin Myrsky Nuiksi Mysteryksen sijaan.
Pimenevä ilta synnytti tarpeen tarinoille kun matoralaiset ja muut käpertyivät mieluusti viltin alle takkatulen tai lämpökiven ääreen ja uppoutuivat kertomuksiin. Kaakau virtasi ja keksit menivät parempiin suihin. Mysterys Nuilla Bio-Klaanin kaupungissa tätä varten oli elokuvateatteri Biokaari, joka näytti eläviä kuvia maailman kaikista sakaroista (mitä oltiin saatu käsiin tai kouriin silloinkin).
Ah. Loma. Mikä outo konsepti loma olikaan toalle, entiselle Mata Nuin ritarikuntalaiselle ja päämoderaattorille. Umbra oli ollut montaa asiaa, mutta hän oli vielä Valottu ja klaanilainen. Kotiin saapuminen oli tehnyt hänelle paljon hyvää. Muutama päivä sitten Rapusaaressa käyty sauna oli virkistänyt hänen mieltään ja ravinnut hänen ruumistaan. Vielä oli kuitenkin paljon matkaa toipumiseen ja itsensä löytämiseen. Kaikkea kuitenkin varjosti se, ettei hän ollut ehtinyt jutella Tawan ja Visokin kanssa lisää tai pyytää punaiselta adminilta henkilökohtaisesti anteeksi petturuuttaan. Adminit olivat niin kiireisiä monikriisiytyneen Bio-Klaanin tilanteen suhteen.
Tongu oli maininnut saunaillassa, että hänen pitäisi ehkä tehdä fyysistä työtä. Auttaa jälleenrakentamisessa ja sitä rataa. Umbra oli sahramijättiläisen kanssa samaa mieltä tästä, mutta ensin hänen olisi korjattava haarniskansa, hankittava uusi käsi itselleen ja käytävä myös elokuvissa. Kehoa ja sielua oli ravittava ennen uusia koitoksia.
Valottu oli kohdistetun mainoksen uhri! Oman huoneensa pöydältä hän oli löytänyt Biokaaren elokuvateatterin esitteen. Matoran-Umbra oli vastuussa tästä seikkailusta! Missäköhän kaima edes luurasi?
Toa oli käynyt aikaisemmin päivällä hakemassa rullakebabin klaanin Inikhin kebulasta. Akshikromidi teki kaupungin parhaat kebabit Umbran mielestä. Kebabliha oli monissa annoksissa vaihtunut erilaisiin kasvisversioihin. Oli falafelia, nyhtökauraa ja japanuilaista tofua. Oletettavasti turaga Theta oli avustanut näiden korvikkeiden valmistuksen kanssa. Theta oli ollut Rapusaaressa Thowronin ja Samolin kanssa. Mukava tyyppi. Joskus Umbra oli tuonut tälle muinaiselle turagalle kaukomailta löytämiään siemeniä, jotka viidakkomies oli taikonut kukoistukseen keskitalven Nimeämispäivänä. Ikuisen syksyn saarella Nimeämispäivä oli lähestymässä! Ruokatehtävän jälkeen olikin ollut aika mennä Uuteen kievariin. Ruskeassa ja Pyyssä hän voisi käydä joku muu ilta.
Joskus ammoin tehtiin porukalla baarikierroksia, joissa lähdettiin Ruskeasta Makutasta, kierrettiin Merirosvokapakka, kaikki kolme Kievaria, Kenturio ja Tawastia-klubi. Näiden käyntijärjestystä vaihdeltiin usein. Hyviä aikoja, Umbra mietti.
Biokaari oli Biorexin omistama elokuvateatteri, jossa klaanilaiset kävivät välillä hurvittelemassa ja katsomassa erilaisia elokuvia. Elokuvien, kuten muunkin tekijänoikeudellisen materiaalin merirosvous oli tässä maa-, meri- ja ilmarosvojen kansoittamassa kaupungissa jokaisen harrastus. Dinosaurus Biorexillä oli tilat kelojen pyörittämiseen. Xialaiset elokuvat olivat kovassa käytössä, mutta mukaan mahtui myös metrulaisia elokuvia, jotka usein kuvattiin Po-Metrussa. Sisällissota oli tehnyt Zakazista B-luokan toimintaelokuvien keskuksen Quentarin ja Mihelbaykkin kaltaisten ohjaajalegendojen myötä. Teatteri toimi pitkälti lahjoitusten ja harrastetoiminnan pohjalta. Kaljaa ja poppareita kului näytöksissä. The Snowman ja Guardian olivat elokuvateatterin suurimmat rahalliset ja ajalliset tukijat. Heidän muotokuvansa olivat suurimpien auttajien rivistössä ensimmäisinä. (Snowman hankki elokuvia suhdeverkostollaan)
Umbra muisti päivän kun Biorexin muna löytyi hiekasta kun kaupunkia laajennettiin. Killjoy oli silloin jäsen, tosin todella uusi. Notfuneista ja Seraneista ei oltu kuultukaan silloin. Hänet ja Same oltiin hälytetty katsomaan munan perään ja ohjaamaan poispäin uteliaita klaanilaisia ja kaupungin asukkaita. Same oli nohevana eristänyt alueen aidalla ja Umbran tehtäväksi jäi sillä aikaa hätyytellä porukkaa pois. Darkkis oli ollut silloin kuvioissa, mutta samaan aikaan tapahtunut apinoiden invaasio oli pitänyt punaisen titaanimoderaattorin kiireisenä.
Koko juttu oli mennyt jotakuinkin näin.
Vaaleanvioletti muna alkoi hohtaa syvää purppuraa kun kaivuu-urakoitsijapeikko Farok koski siihen. Kuin kiviaines olisi sulanut munan ympäriltä. Hiekka kyti ja savusi. Alue eristettiin ja kaivauksille ei päästetty ketään moneen päivään. Urakoitsijoita se harmitti, mutta Tawa oli ollut vahvasti sitä mieltä, että muna pitäisi säästää ja asiaa tutkia. Firman omistanut aristokraatti saatiin teekupposen ääressä taivuteltua pitämään taukoa urakasta.
Ei mennyt montaa päivää kunnes nahkainen muna halkesi ja sieltä kömpi ulos pieni olento, joka muistutti etäisesti zyglakia. Sillä oli tosin lyhyempi kuono, erilaiset selkäpiikit ja pönäkämpi rakenne. Manalalainen Hevisaureksen korvaaja suostui kasvattamaan poikasta sen muutaman viikon mikä vaadittiin biomekaanisen sauruksen kasvamiseen aikuiseksi. Zakazilaiset lännenelokuvat ja xialaiset toimintapätkät olivat kuitenkin suurempi isähahmo kuin olvi-kohon taipuvainen punainen saures, joten pienokaiselle kehittyi syvä suhde elokuvataiteeseen – ja siitä tuli tämän persoonan määrittävä piirre.
Tämän tähden hän sai eräänä Nimeämispäivänä nimekseen Biorex ja perusti Mysterys Nuin (tiettävästi) ensimmäisen elokuvateatterin, Biokaaren. Elokuvateatteri pystytettiin Tren Kromin kadulle ja se sai muutama vuosi myöhemmin kylkeensä Uuden kievarin juottolan. Klaanilaiset menivät usein Uuteen kievariin joko ennen tai jälkeen elokuvan, joten liikkeet toimivat tiiviissä symbioosissa keskenään. Vuosittain järjestettiin R&A-festivaaleja, joissa Uusi kievari myi vieläkin halvempaa alkoholia elokuvafestarin asiakkaille. Merirosvot ympäri sakaroita toivat festareille löytämiään elokuvia näytille. Xian ja Steltin elokuvateollisuudet lähettivät virallisia elokuviaan kierrokselle festareille. Arvovieraita kaukomaiden elokuvateollisuudesta saapui näytöksiin aristokraatteja ja xialaisia myöten.
Biorexin löytäneestä peikosta, Farokista, tuli yksi Biokaaren vakiokasvoista. Peikko hoiti elokuvateatterin vastaanottotiskiä, siivosi ja valmisti paukkumaissia. Ruskealle peikolle tämä työ maistui paljon paremmin kuin pelkkä rakennusurakointi. Sai olla sisällä lämpimässä ja tavata mukavia tyyppejä joka työvuoron aikana. Vapaalla peikko sitten harrasti ussal-ajoa ja florettimiekkailua.
Umbra oli kysynyt Lumiukkoa ja Keetistä mukaan, mutta nämä olivat pahoitelleet ja sanoneet, että juuri sinä iltana oli muuta kiirettä.
“En kaipaa eläviä kuvia kun elämässä on niin paljon elettävää”, oli kyklooppi runoillut hilpeästi. Luminen mies oli ollut tekemisistään vaitonaisempi. Hänkin oli tosin osallistunut erilaisiin Klaanin salaisiin operaatioihin jo ties kuinka monesti pehmeästä ulkomuodostaan huolimatta. Entinen päämoderaattori saattoi vain arvella, mistä oli kyse.
Tuntui kuin kaikki Umbran ystävät eläisivät omia kiireisiä elämiään. Valottu oli tupsahtanut keskelle heidän elämäänsä, ja oli saanut huomata näiden keksineen elämäänsä sisältöä ilman häntä. Moni tuntui hieman etäiseltä. Suhteita oli lämmiteltävä uudelleen.
Lista klaanilaisia joita ex-moderaattori oli kysynyt leffaseuraksi oli pitkä ja monta nimeä varmasti unohtui.
Kepe oli ollut kiireinen haamuimuriensa ja säiliöidensä parissa. Pajalta oli kuulunut pauketta ja hitsaamisen ääniä. Manu oli kuulemma lähtenyt merille. Guardian oli kadonnut metsään. Kapurakin oli lähtenyt merten taa. Suga johti toa-joukkoja joihin Umbra oli kyllä ottanut yhteyttä, mutta heillä oli jääsoturin mukaan tiukka aikataulu. Killjoyn hän oli viimeksi nähnyt kuukausia sitten Metru Nuilla. Domek oli kadonnut väenpaljouteen. Gekkokin oli kadonnut. Matoron kanssa he olivat nähneet pari kertaa, ja istuneet iltaa pitkäänkin, mutta tälläkin oli kiire valmistautua ensimmäiseen rintamatehtävään sitten Metru Nuilta saapumisen. Juuri sinä iltana tällä oli ollut jokin toinen tapaaminen sovittuna, eikä Umbra halunnut tungetella.
Moderaattoreilta Umbra ei edes tohtinut kysyä elokuviin menemisestä. Paaco olisi ehkä tullut mielellään, mutta suhde entisiin virkaveljiin oli muuttunut erotuksen myötä kiusalliseksi. Selakhi häntä oletettavasti halveksi. Luottamus ja lojaalius olivat arvoja joita salskea haukasvo arvosti kaikkein eniten. Bladis ja Make ehkä antaisivat Umbralle joskus anteeksi, mutta he olivat tiukasti Samen talutusnuorassa ja luottamuksen luominen veisi paljon aikaa.
Ei tuntunut oikealta kysyä jotain Bobeja tai Dinemeitä leffaan. Matoranit tuntuivat jossain määrin fanittavan kaikkia toia. Se olisi ollut vain kiusallista. Telakan väki oli Umbralle vain hyvänpäivän tuttuja. Hän ei siellä usein viettänyt aikaa, paitsi joskus Tongun luona. Toa-moderaattorin suhde matoraneihin oli aina ollut hiukan yksipuolinen. Voimatasot tekivät suhteista epätasa-arvoisia. Joillekin se sopi, Umbralle ne eivät oikein sopineet. Kaima oli poikkeus. Hän oli jotenkin paljon enemmän kuin väitti. Matoran elementaalivoimilla. Vielä kahdella.
Violetin Umbran koko kuvio pitäisi selvittää vielä joskus. Umbra oli taas vajonnut ajatuksiinsa elokuvateatterin aulassa.
Farok toivotti elokuvateatterin tiskillä Umbran tervetulleeksi. Peikko oli hyvin iloisella mielellä. Häntä huoletti hieman syysmyrsky ja sen vaikutus paikan sähköihin, vaikka kaupungin sähköverkko olikin yleensä luotettava. Asiakkailleen hän ei siitä tosin maininnut.
“Hei Umbra! Pitkästä aikaa päämoderaattoriakin näkee!” peikko toivotti klaanilaisen tervetulleeksi. Peikon työasu oli valkoinen kauluspaita ja musta essu. Tällä oli lisäksi pieni rusetti kaulallaan. Paita oli hyvin istuva ja silitetty. Peikko puhdisti baristakonetta. Klaanilaiset olivat kovia kahvinjuojia, ja paikat oli pidettävä järjestyksessä.
“En ole enää moderaattori. Siitä tosin ei ole vielä kuulutettu, mutta olen nyt rivijäsen”, Umbra kertoi hiljaa. Häntä vaivasi yhä hänen roolinsa muuttuminen Bio-Klaanin hierarkiassa.
“Pitää puhua Toa Tawalle ja Samelle, että päästävät sinut takaisin”, Farok aloitti.
“Saatte tiedotustilaisuuden lähiaikoina aiheesta. Olen kuitenkin yhä klaanilainen ja Valottu. Yritän toiminnallani tuoda valoa tähän syksyyn.”
“Toivottavasti et valaise liikaa teatterissamme. Biorex ei tykkää, jos valaiset niin kuin ne metrulaiset tabletit, joita opiskelijat kantaa kaikkialle”, Farok naurahti.
“Joo osaan käyttäytyä. Onko teillä täällä ollut muuten tunkua? Vieläkö Biorex itse huolehtii projektorin käytöstä? Järjestääkö Lumiukko edelleen sitä leffakerhoa, jossa katsotaan jännitysleffoja?”
“Kerhotoiminta on ollut vähän tauolla nyt kun Vartija on kateissa. Hän oli suojelijamme ja yhteytemme ylläpitoon. Joo, Biorex siellä edelleen häärii niiden kelojen kanssa. Kauppasaarron myötä ei olla saatu uusia rainoja hetkeen, mutta nyt on ollut aikaa pyörittää erilaisia klassikoita. Kanohi myy edelleen 3d-visiireillä salit täyteen. 300-elokuvat on edelleen klassikoita, vaikka historian ja sarjakuvan fanit onkin aina eri mieltä näistä. Kai tämmöisistä sankaritarinoista haetaan lohtua nazorakien ikeessä.” Farok synkkeni. Hän ei haluaisi nähdä elokuvateatterin palavan. Hän asui samassa rakennuksessa!
“Mitä leffaa te tänään muuten näytätte? Ei ole niin väliä mitä teillä pyörii”, Valottu kysyi. Hän halusi koko elämyksen.
“Metrunuilainen klassikko Epämiellyttävä totuus on nyt ohjelmistossa. Mitä käy kun kaikki lakkaa uskomasta yhtenäisyyteen yhtenä hyveenä? Miten raha ottaa vallan ja maailman lämpötila muuttuu. Olet varmaan nähnyt tämän joskus kun olet Metru Nuilta.”
“Joo muistan tämän. Tätä näytettiin Coliseumilla jättiruuduilta. Ja oli liveorkesteri soittamassa.”
“Haluat siis edelleen katsoa tämän propagandapätkän? Meillä menee kyllä myöhemmin illalla parempiakin. Toa ja alaston ase on ehkä enemmän sinun mieleesi…” Farok naurahti.
“En ole nähnyt tätä sitten kuin olin matoran, joten katson mielelläni uudestaan. Ehkä tähän on eri perspektiivi Metrukuntien valtapiirin ulkopuolella”, Umbra sanoi ja osti Farokilta leffalipun, popkorneja ja Rapulan panimon colajuoman. Paikallisia pienyrityksiä oli syytä tukea.
Umbran ja Farokin taakse oli kertynyt jo melkoisesti jonoa. Bionn (Bioman), Arhä (Uuvee) ja Tahurakk olivat kolmisin supattelemassa jonossa. Skadkikolmikko oli hitsautunut tiiviiksi kolmen kimpaksi ja heidät näki usein viihteellä samoissa paikoissa. Joskus Piikki oli heidän seurassaan kovaäänisenä höseltäjänä. Kolmikko oli ollut töiden jälkeen huvittelemassa Merirosvokapakassa (siellä oli happy hour) ja päättäneet jatkaa sitten spontaanisti kello 19.15 alkavaan elokuvanäytökseen. McTohungasissa käytiin tietenkin hakemassa nugetteja. Kovan työn raatajilla oli kovat huvit.
Popkornia ja limua ostettiin. Joku rohkeni hankkia myös irtokarkkeja, mutta niistä monet olivat kauppasaarron myötä vanhaa erää (ei sillä että Farok tai Biorex vaihtaisivat karkkieriä säännöllisesti muutenkaan). Lakupiiput tarttuivat Bionnin (lausutaan kuin beyond toim. huom) pussiin, Tahurakk rakasti Kofo-Tyrkin pippureita ja Ulvakkille maistuivat hedelmäkranat, joiden päällä oli paljon tomusokeria. Osa karkeista tuntui liimautuneen toisiinsa syksyn kosteuden takia. Onneksi eivät olleet homeessa!
Kello oli 19:00.
“Hei Umbra”, Bionn (Beyond) moikkasi valottua sätkä suussaan. Vihreä skadki edusti Mysterys Nuilla skakdinavialaisia. Nuuskaa ja sätkää kului. Metsää meni sileäksi, koska siinä oli elanto kiinni. Bionn (Beyond) oli töissä kaupungin pohjoispuolen sahalla. Skakdin silmävoimalla hän sai pelastettua sahatavaran usein kirjanpainajilta ja muilta niitä järsiviltä ötököiltä. Vorikintappajia oli välillä riesaksi asti. Violettien kuoriaisten syömäjälkiä sai välillä ennallistaa hiki otsalla. No saipahan rahaa nuuskaan ja kaljaan!
“Moi Bionn (Beyond). Ei olla nähty sitten Pär-Nuin! Toit niin paljon nuuskaa ettei se meinannut mahtua edes minun toareppuun.” (Reppu on yleensä ääretön tilan suhteen. Kuten makutain massaulottuvuus).
“Suga oli silloin ihan sievissä. Paaco veti kyllä hyvät karaoket. Oi tuostakin on pitkä aika.”
“Kepestä paljastui ihan bilehile siellä. Varsinainen korttihai myös. Vetäisi Äksältäkin jalat alta.”
“Oletko nähnyt Piikkiä missään?” Arhä puuttui keskusteluun. “Sen piti taas tulla paikalle, mutta lintuposti varmaan eksyi taas talosta. Viimeksi saimme miittiimme jonkun manalalaisen sen sijaan…”
“Häh. Milloin Julienin klaania on ollut täällä?” Kaikki oli muuttunut Klaanissa kun Valottu oli ollut poissa.
“Ne on ihan mukavaa porukkaa”, puolusteli Tahurakk. Tämän haarniskassa komeili Tahun tuliriimu. Skadkin olkapäässä oli Hau-tatuointi. Liekkiä koko äijä täynnä. Kuin Legendojen Toa itse. Skakdin harjakin oli kuin historian muurien Tulisyljen liekkimiekka.
“Sanoivat kahviossa, että sait koiranpennun, Tahurakk”, Umbra jutusteli liekkien sankarille. “Samolin mukaan se vei Thowronilta aamun klaanilehden toissapäivänä.”
“Joo meidän Tahurakkilla on oma Tahurakki”, Bionn (Beyond) nauroi. Hänen skakdinhampaat olivat mustuneet nuuskasta.
Yleisöä alkoi virrata elokuvateatteriin, jossa punaisella sametilla pehmustetut penkit odottivat katsojia. Umbra oli katsonut näissä tiloissa Fabokin piirityksen, Hordikan varjossa, Vastarintalaiset, Aseveljet, Dalek: Bioniclen valtiaan ja monia muita rainoja. Guartsu ja Snowie olivat hommanneet monet harvinaisemmista pätkistä joidenkin välikäsien kautta. Kapuralan tarinat olivat kadonneet jäljettömiin ennen kuin niitä ehdittiin katsoa. Kelakotelon sisällä oli ollut vain hikistä villaa. Tapaus oli harmittanut erityisesti Snowmania.
Valkokankaan alla oli korotus ja sen edessä oli teatterimaiset tummanpunaiset satiiniverhot. Jostain penkkirivin takaa Biorex ohjasi elokuva projektorillaan henkilökohtaisesti. Hän vaihtoi keloja ja hönki atomihengitystään teatterin alkuvoimaksi. Farokin ei oikeastaan pitäisi olla huolissaan teatterin sähköistä myrskyvaroituksen aikana.
Nyt Biorex oli kuitenkin toivottamassa asiakkaita tervetulleeksi elokuviin. Mekanosaurus rexin basso kaikui selkeästi teatterin akustiikassa:
“Olemme saaneet tänne jopa Bio-Klaanin kultapojun, Valotun Umbran! Te metrulaiset olette varmasti nähneet tämän klassikon jo monta kertaa. Näin sotatilassa koin aiheelliseksi näyttää näitä klassikoita, jotka auttavat meitä toimimaan yhdessä. Ainakin Legendojen kaupungin kriitikot pitivät tästä silloin aikoinaan…”
Biorex rakasti elokuvia. Hän rakasti elokuvissa käyntiä. Hän rakasti elokuvateatterissa työskentelyä. Hirmuliskon harja säkenöi kuin Ko-Metrun tiedontornit, kun tämä sai kertoa mitä vain elokuvista.
“No en ole nähnyt tätä sen jälkeen kun olen ollut viimeksi matoran”, Umbra sai sanottua. Muisto Lhekon kuolemasta tuli tahtomatta hänen mieleensä. Kultainen Lheko. Rikottu Lheko. Parsittu Lheko. Kalittu Lheko. Hopeinen Lheko. Pimeydessä Metru Nuin alla.
Toan selkäpiitä kylmäsi. Hän näki aavikon täyttämän elohopeameren. Kraakin heräsi. Muisto oli todella vahva. Siniset sirut kieppuivat taivaalla. Musta aurinko söi sirujen värejä. Keltainen syttyi. Sammui. Syttyi taas. Punainen jatkoi ikuista rataansa. Se uni toistui ja toistui.
Toa palasi nopeasti maan pinnalle. Näytös veti väkeä ja Tuappi halusi päästä Umbran vieressä olevalle tyhjälle penkille. Punainen krana vu sykki ta-matoranin naamion paikalla. Umbra ei ollut koskaan tohtinut kysyä mikä diili Tuapilla oli tämän krananaamion suhteen. Jokin siinä lihassa puistatti Valottua, mutta hän ei halunnut olla epäkohtelias ja ennakkoluuloinen.
“Kiitos”, sanoi Tuappi, jonka sanat kuuluivat myös aavikolla, missä Kraa ja tähtitaivas olivat hetki sitten olleet. Skarabee-kuvio alkoi piirtyä hiekkaan.
Krana vu iski silmää Umbralle.
Mitäköhän pirua tämäkin oli, Umbra ihmetteli.
Hän pilkki unen ja valveen rajapinnalla. Päivä oli ollut pitkä tähän asti. Tuttuihin ja puolituttuihin törmäsi niin helposti klaanissa. Nookki jaksoi aina kertoa kahviossa tarinaa siitä kuinka se oli kerran pelotellut tuhkakarhun pakoon metsäretkellä.
Elokuva alkoi ensin trailereilla.
Roboriders 3: Talismanien kapina. Suositun Roboriders-sarjan kritisoitu kolmas osa, jossa tehtiin parodiaa kahdesta aiemmasta Roboriders-elokuvasta. The Bossin esittäjä jouduttiin vaihtamaan kolmanteen elokuvaan. Elokuva oli lippuluukuilla täysi floppi, ja tuotantoyhtiön korstot syöttivät sen ohjaajan Vuorelle.
Seuraava traileri oli elokuvalle Tuhkakarhuherra Padd. Tuhkanalle seikkailemassa Le-Metrussa. Koko elokuva perustui leikkiin Tuhkakarhun hännänkiinnityksestä. Jostain syystä trailerissa näytettiin, että Klaanilehti oli antanut elokuvalle kuusi hymyilevää Guardiania. Umbra mietti, että tämä pätkä löisi varmaan läpi Hatidilla.
Villi Villi Zakaz oli viimeinen traileri. Tummanpuhuva Willakk esitti pääosaa Zakazin sisällissotaan sijoittuvassa draamassa. Arhä buuasi, kun Nektann näytettiin ruudulla. Bionn (Beyond) heitti popkornia ilmaan. Tahurakk oli vaivautunut ystäviensä käytöksestä. Jättiläismäinen hämähäkkimecha talsi ruudulla. Se muistutti sitä Tongun Nöpö-kävelijää, mitä oli käytetty Guartsuvuoren operaatiolla jokunen Nimeämispäivä sitten.
“Tuo ei ollut mikään menestys ilmestymisvuonnaan”, Tuappi kuiskasi Umbralle. Lihanaamio hyllyi krana-matoranin puhuessa.
“Mitä sinä teet suola-aavikolla?” Umbra ehti kysyä ennen kuin elokuva vihdoin alkoi. Tuappi ei vastannut mitään. Krana lihaili menemään.
Elokuvan alkuteksti pärähti valkokankaalle. Äänentoisto sai fanfaarit kuulumaan niin, että penkin selkänojassa tuntui.
Alkutekstit olivat täynnä kiitoksia elokuvateatterin sponsoreista, kuten oli tapana.
Kiitettiin ensin Snowmania ja Guardiania, taidemuodon suuria tukijoita. Metrujen ja Metrukuntien kulttuurirahastoja kiiteltiin. Voitto Korporaatio sai myös kiitoksensa. Jostain syystä McOil-yhtiön logo oli todella pienellä. Myös Muakojen katastrofirahasto ja Metru Nuin Oikeutta Apinoille -järjestö listattiin tukijoina. Apinajärjestön logoapina kirkui hetken ruudulla. Kivileijonaklubi sai myös kiitoksensa. Tätä listaa oli kuin Nimeämispäivän lahjaringissä nimiä.
Bionn heitti nuuskaa lattialle. Ahrä kaivoi kainaloaan. Biosoturi joutui karjaisemaan kaksikkoa lopettamaan ja kunnioittamaan Biorexin teatteria. Taatti oli kerrankin vapaalla lentokentän hommista, ja nyt hänen elokuvarauhaansa häirittiin. Rau-kasvo mulkoili skakdikoplaa pahalla silmällä. He kuitenkin rauhoittuivat ennen kuin teatterin vakiopeikon piti puuttua peliin.
Elokuva alkoi nyt oikeasti.
Umbralle se penkki oli vähän liian mukavan tuntuinen. Valkoisen hiekka-aavikon kutsu oli aivan liian kutkuttava. Kaikki tutut elementit tulivat sinne takaisin kuten niin monta kertaa aiemminkin. Hän tunsi olevansa kuin kotonaan unessa. Toivottavasti Tuappi kertoisi mikä hänen juttunsa oikein oli.
Valkoinen suola-aavikko
Kraakin oli paikalla. Aavikolle muodostui kangastusmainen kuvajainen punaisesta kranasta. Se loittoni kun Umbra lähestyi sitä. Valvemaailmassa hän voisi itse luoda kangastukset!
“Olipa tylsä leffa”, Kraa raakkui. Mielimaailmassa se oli vapaa, toisin kuin lihan ja koneen maailmassa. “Minä olen enemmän kuin minä.”
“Joo tämä leffa on nähty vuosikymmeniä sitten”, Umbra kertoi. Kun hän oli pieni matoran…
“Tuappi vain katosi.”
“Kranoilla on oma tilansa. Maailmojen seinämät ovat yhtymässä.”
“Ja tiedät tämän miten?”
“Kiinnittäisit joskus huomiota ympäröivään maailmaasi.”
Viimein Valottu kiinnitti oikein huomiota niihin taivaankappaleisiin. Kuusi sinistä tähdenlentoa, jotka pyrkivät aina takaisin yhteen. Punainen tähti. Keltainen, jonka katselemisesta aika tuntui muuttavan rakennettaan.
Niiden valoa ja värejä pyrki ahmimaan musta kuu ja tämän musta aurinko.
“Baterra”, Kraa raakkui. Se tiesi jotain.
“Jos tähti luhistuu, syntyy tyhjyyden musta kuilu josta ei ole pääsyä pois”, kraataloinen kertoi varsin selkeästi. Liiankin selkeästi.
“Varjon pimein osa”, Umbra sai sanottua. Se oli hänen nimensä muinaisten kieleltä käännettynä.
“Osa luojaamme, Cestainua, itse Arkkimakutaa. Tämän seurakunta.”
“Mitä tiedät tästä paikasta? Tunnut olevasi kuin kodissasi täällä.”
“Gjarke kutsui tätä Verstaaksi. Hän on yksi muinainen olento, joka asuttaa tätä kaikkeutta. Viime aikoina tänne on pyrkinyt vaarallisia voimia. Basiliski, siniset kädet, purppura piipari. Kaikki ovat jotenkin yhteydessä tähän pisteeseen, jonne uneksimme asioita todeksi”, korppi kertoi. Umbra vaipui kauas elokuvasta. Oli kuin näky valkoisesta olisi vienyt hänet jonnekin muualle.
“Tiedätkös, meillä kaikilla valkoisen maailman asukeilla on lahja Syvältä naurulta. Jopa minulla on semmoinen.”
“Loiset?” Umbra oli kuullut niistä puhuttavan. Lumiukon närhi ja monet muut.
“Kaiken takana on loinen. Jopa minulla on semmoinen.”
Jotain pilkisti korpin höyhenten välistä. Punainen silmä, joka kuului sykkivälle toukalle.
“Nappasin tämän kiinni kun oli tylsää. Löysin myös sinun loisesi”, mustanpuhuva perhonen kapusi ylös Kraan kurkusta. Sen pörheä kiitäjämuoto oli virtaviivainen ja täynnä nopeutta.
“Minun loiseni? Luulin, että sinä olet minun loiseni”, Umbra sai sanottua. Kiitäjä lähti lentoon taivaalle. Se alkoi kieppua valonlähteiden ympärillä maailman katossa. Mustat taivaankappaleet se kiersi kaukaa. Yöperhon siivet hakkasivat niin nopeasti, ettei niistä erottanut kuin liikkeen. Siitä kuului myös pörisevää ääntä.
“Kun nappasin sen, olento muistutti enemmän päiväperhosta. Pitkät siipikannukset ja ritarillinen ryhti. En tiedä miksi se on nyt vaihtunut virtaviivaiseksi yön asukiksi.”
“Ja sinun loisesi on toukka kun olit itsekin pieni toukka-kraata”, Umbra pohti.
Kraa lennähti perhosen perään ja otti loisen nopeasti nokkaansa. Perhosen muoto vaihtui päiväperhoseksi kun Kraa yritti niellä sitä kokonaisena sisuksiinsa.
“Älä huoli, ei loisia voi tuhota”, Kraa maiskutteli perhosateriaansa. Korppi nieli ahnaasti ja sen kupu pörhistyi. Saalis oli sen itsensä kokoinen.
”On tulossa myrsky. Toivottavasti kaikki klaanilaiset ovat siltä suojassa.”
Kraa. Kraa. Kraa
Kiltainmaat
Myrskypilvet kerääntyivät Kiltainmaiden pohjoiselle taivaalle. Seutua halkoi pohjoiseen kulkeva kukkuloiden jono, jonka itäpuolella, vaarojen ja meren välissä kulki Valtatie 2 aina Klaanista Kalmarin ja Kartialan kautta Kaya-Wahiin. Seudun metsät eivät olleet Lehun kaltaisia jylhiä korpia, vaan niitä oli hyödynnetty vuosituhansia. Olipa Kiltainmaalla aikanaan rakennettu jopa suuria laivoja. Nykyään harmaata seutua pirstoivat pienet maalaiskylät. Klaanilaisten ja nazorakien tiedustelijoita poikkesi seudulla alinomaan. Kohtaamiset torakkain kanssa olivat usein lyhyitä, ja vain yksittäisiä kelan vetäjiä saatiin satimeen.
Kalmarin kaupungin ja pohjoisen Kiltainmaan väki oli lähtenyt evakkoon, mutta moni eteläisemmän osan pienistä kylistä ja tiloista ei halunnut hylätä vuosia viljelemiään asuinalueita, ei ainakaan vielä, kun Imperiumin kynnet eivät olleet vielä kurkulla. Hiisiliskojen kallioilla oli jopa kehittynyt pientä talonpoikaista kapinahenkeä, kun muutama turaga nostatti paikallisia viljelijöitä ja tukkijätkiä kapinaan. Työkaluja teroitettiin ja kaikki kertoivat tarinoita siitä, miten pistäisivät kulkusirkoilta munanasettimet ja muut elimet tohjoksi. Perinteiset talikot, sahat ja sirpit ainakin kiilsivät illan puhteiden myötä.
Klaanilaisten osasto, joka koostui Takamasta ja tämän Toa Cendai Angorangereista oli saanut vahvistuksen painovoiman valtiaasta, Umbrasta ja tämän haukasta, Pokkista. Valottu oli joskus ammoin löytänyt tämän munana Arj-Durunista, mutta lintu oli tottunut pian myös toiseen isäntäänsä.
Umbra oli tottunut metsässä samoamiseen. Siitä oli saanut kokemusta aiemmin tehtävällä Gekon kanssa, missä hän oli kohdannut sekä zyglakeja että nazorakeja. Kosteat lehdet, viima ja vesisade eivät päättäväistä pikkumiestä häirinneet. Hänen violetissa kehossaan paistoi soturin sielu, joka halusi todistaa olevansa kaimansa nimen arvoinen.
Painojen mestari oli oppinut hyvään yhteistyöhön linnun kanssa lukuisten lentotuntien ja taistelukoreografioiden harjoittelun jälkeen. Violettien valtias oli kuin yhtä linnun kanssa, ja taitoi lentämisen kenties paremmin kuin edesmennyt päämoderaattori. Massiivinen kahu oli mahtunut vain vaivoin päämoderaattorin entiseen huoneeseen – lintu kasvoi edelleen kokoa, vaikka olikin jo kasvanut aikuiseksi kauan aikaa sitten. Klaanilaisten onneksi Pokk nautti mieluiten kalaa ja riistaa, mahit ja mukaut eivät tälle kelvanneet. Lintu oli liian ylpeä syömään pikaruokaa.
Majesteettinen näky piirtyi tummapilviselle taivaalle, kun kahu kiiti Kiltainmaan yllä. Pikku-Umbraa ei edes huomannut, kun tämä oli painautunut niin tiiviisti lintuun kiinni. Sade ropisi melkein vaakasuoraan hänen naamaansa. Pian alkoi salamoida, mikä oli aika hengenvaarallista tiedusteluoperaation kannalta.
“Baterran luoja. Nyt laskeudu jonnekin Getariin. Ei ole enää turvallista, kun Legendojen Voriki on vihainen”, Pohak puhui korvanappiradiosta. Toa Pohakin itsetunto oli saanut kolauksen, kun harjoituksissa oli paljastunut miten matoralainen pystyi samaan mitä hän! Kansa joka pelkäsi voimiensa luovan itse baterran!
”Ihan pian. Haluan varmistaa sen tukikohdan sijainnin”, Umbra vastasi korvanappiinsa. Pohjoisen metsässä oli näkynyt uusi rakennelma, joka kuului varmaankin Allianssille, mutta heillä ei ollut vielä käsitystä siitä, mitä siellä tapahtui. Kenties se oli syy sille, miksi he olivat kohdanneet Gaggulabion skakdeja niin paljon viime viikkoina?
”Ei kun sinä menet suojaan ennen kuin saat salamasta. Katsotaan se paikka myöhemmin”, Pohak sanoi tiukasti.
“Kuitti”, Umbra myöntyi. Hän veti suitsista ja ohjasi Pokkin lentorataa kohti Getarin legendaarisia hämähäkkikallioita, jotka nousivat metsien ja kylien yläpuolelle.
Alapuolelle jäivät Vainola, Elementtilä, Hiitelä ja Sulkala. Kaikki niistä olivat todella pieniä kyliä, joista käytiin silloin tällöin Klaanissa tai Nui-Korossa markkinoilla. (Elementtilän talojen värit eivät erottuneet enää näin myöhään syysillassa.) Jos hän jatkaisi tarpeeksi pitkälle etelään, hän saapuisi Kaitalaan.
Toa Cendai Angoranger piti leiriä suojaisessa metsikössä. He olivat naamioineet piilopaikkansa Lehatun voimilla todella taidokkaasti. Powambra oli maan taitajana muokannut maaperän raekoostumusta, ja Lehatu oli siirtänyt ikävimmät kuuset ja ohdakkeet kasvamaan hieman kauempana heidän telttapaikoistaan. Takama oli opetellut tulen ja savun hallintaa leiriolosuhteissa, ja nyt hän alkoi osata ruoanlaiton huomaamatta. Toat nukkuivat pareittain teltoissa, Bokrujuh ja Takama tietenkin yhdessä. Tulen ja jään tanssi oli ollut jo pitkään jatkunut romanssi, jonka muu tiimi oli kyllä tajunnut jo kauan ennen kuin kaksikko oli itse sen myöntänyt. Takama oli metsäreissujen pitkittyessä ehtinyt kosia puolisoaan. Jotain toivoa sodan päättymiselle haluttiin luoda, koska kaikki oli niin epävarmaa rintamalla. Takaman luottoystävänä Metsänhenki Lehatu oli jo lupautunut bestmaniksi.
Pohak ei ollut kommentoinut asiaa mitenkään. Hän halusi vain suorittaa tehtävän loppuun ja mennä takaisin kaupunkiin. Toa Pohak tunnettiin Huonolla mahtailustaan, korttitempuistaan ja siitä, että tällä oli aina uusi typy kainalossa baarireissujen aikana. Kabar oli paljon pidättyväisempi. Kiven toa oli omaksunut ko-metrulaisen zenin, joka ilmeni tämän erikoistumisena kristallien hallintaan. Toa piti aina mukanaan erilaisia kristalleja voimiensa kanavoimiseen.
Punertavat Getarin kalliomuodostelmat olivat laajoja ja niillä kasvoi vain muutama kitukasvuinen hieskoivu tai havupuu. Kallion uurteisiin ja painanteisiin oli jäänyt vettä, jossa kasvoi harvinaisia vesikasveja. Kerrotaan, että siellä oli nähty najadeja joskus ammoisina aikoina. Getar oli kuitenkin kuulu hämähäkkipopulaatiostaan. Seudun hämähäkit olivat kahdeksanjalkaisia, mikä oli perin eriskummallista, kun useimmat hämähäkit maailmassa olivat neli- tai kuusijalkaisia. Jostain syystä Visokkia, Herbertiä ja Qewaa sanottiin kaikkia hämähäkeiksi…
Getarin reunalla alkoi Titaani-Tomin suurtila, jota tämä piti kultaisen kauniin selakhimiehensä kanssa. Kaksikolla oli paljon ussaleita, joiden kuoreen oli maalattu kultaisella riimulla: T. Mahtavat kopenien pesät hallisivat maatilan maisemaa. Muualla ne olivat jo menneet horrostamaan, mutta siellä ne pörräsivät edelleen. Kopenien pölytyksen avulla syntyi mehukas hedelmäsato, ja huhuttiin että Titaani-Tom olisi onnistunut viljelemään kanttarelleja vain puhumalla niiden kieltä laulamalla.
Pokk ja Umbra laskeutuivat kallioiden juurelle. Salamat iskivät lähelle heidän laskeutumispaikkaansa. Jostain lehahti suuri pöllö ilmaan. Se pelästyi kaksikkoa. Pokk rääkäisi. Pöllö kirkaisi. Se oli Uzpe-korolainen viherhuuhkaja, Umbra tiesi! Harvinainen rahi niillä alueilla.
Kallioluolat olivat tarpeeksi isoja, jotta sekä Umbra että Pokk mahtuivat molemmat pitämään sadetta. Klaanilaiset olivat käyttäneet niitä aiemminkin piilossa pysymiseen. Hämähäkit pitivät suureen lintuun kunnioittavaa etäisyyttä, ja oli niin viileä, etteivät ne olleet aktiivisimmillaan.
Sadeviitan alta matoran kaivoi retkirinkkansa. Puinen Äksältä saatu kuksa roikkui repun nyörissä. Retkipatja oli päällystetty ramanvahalla, joka esti sitä kastumasta. Madu- ja vuata-hedelmiä oli mukana hätäeväiksi ja räjähteiksi. Termoksessa oli vielä aamuista kahvia, jota Lehatu oli jatkanut löytämällään rohtojuurella. Takama oli kuivannut juuren ja Pohak oli hienontanut sen porallaan kahvin jatkeeksi. Mokel keitti paljon parempaa kahvia, Umbra mietti itsekseen.
Umbran kunnioitus Angorangereita kohtaan oli vain noussut heidän kanssa vietettyjen päivien aikana. Entisistä show-toista oli kuoriutunut karaistuneita sotureita, kun heidät oli heitetty pois sivistyksestä. Hahmokehitys vaatii aina haasteita. Toki näyttelijätaidoista oli hyötyä, kun kohdattiin paikallisia tilallisia. Pienen shown päätteeksi he jakoivat välillä tilojensa tuotteita klaanin uroille. Joskus piti auttaa paikallisten mukau ojasta tai korjata rapuvankkureiden jalkoja. Toain auttavaisuutta pidettiin yllä, vaikka oltiin sodassa ja käytännössä ei kenenkään maalla. Maalaisille kyllä kerrottiin, että Klaaniin sai mennä, mutta he olivat itsepäistä väkeä.
Valokivi ja lämpökivi toimivat matoralaisen ja haukan majapaikan valon ja lämmönlähteinä. Lintu oli kasvanut Mysteryksellä. Se oli tottunut niihin sääolosuhteisiin, vaikka sen luontainen elinympäristö oli suurilla eteläisillä tasangoilla. Myös Umbra nautti metsäelämästä. Sai olla lähellä maaperää. Sammalia. Puita. Kaikkea mönkivää ja lentävää. Hän tekisi kaikkensa, että torakan jalka ei imisi sitä maata tyhjiin ravinteista ja elämästä. Kabarin tyyneys oli tarttunut häneen. Kristallien Angoranger näki kaiken läpi tämän sisimpään.
Metsänhenki Lehatusta oli kuoriutunut luonnonhelmassa itsevarma kaikkeutta kunniottava tietäjä. Matoranina koettu pelko oli otettu voimavaraksi. Pelko auttoi selviytymään. Mutta tietyn tilaisuuden tullen se piti myös unohtaa: ”Pelko on mielentappaja” oli lause, josta oli tullut kaarnojen ja sammalten toalle kuin uskonnollinen mantra.
Zeeronin sienikurssi oli ollut Lehatulle mieluisa ja toa oli päässyt mykologiaan sisälle vihreyden voimillaan. Sienet olivat jotain kasvien ja rahien väliltä, mutta elementtirajat menivät vain siinä missä mielikuvituksen rajat menivät. Missä mykorritsa loppui ja puun juuri alkoi ei kukaan tiennyt, ja tämä antoi Lehatulle voimaa kasvattaa elementtiään käsittämään myös sieniä, vaikka ne eivät yhteyttäneetkään.
Angorangerit kohtasivat nazorakien tiedustelijoita silloin tällöin, ja enimmäkseen he pitivät huolen, etteivät ne saisi pysyvämpää jalansijaa Kiltainmaalta. Dek-Korossa oli suuri varuskunta, mutta rajaseuduilla hyönteiset eivät mahtaneet mitään elementtien taitajille, vaikka ampuivat hanakasti vastaan. Russakat mieluummin riistivät henkensä kuin jäivät vangeiksi Toa-ryhmälle, ties millä valheilla heitä oli peloteltu. Takama ja muut kävivät aina läpi imperialistien tavarat ja Powambran sekä Lehatun huoleksi jäi haudata ruumis jonnekin syvälle Kiltainmaan maahan. Kukaan ei halunnut, että tuliketut tai rautasudet alkaisivat kaivaa ylös hautakumpareita.
Torakkain rakennusaineet jatkaisivat keväällä kiertoaan kun hajotustoiminta Mysterys Nuin maaperässä taas alkaisi. Lehatu jätti hyönteisten haudoille myös pienet sipulikasvit, jotta ne kasvattaisivat tähän maailmaan edes jotain kaunista.
Toat tiesivät, ettei Imperiumi antaisi heille samanlaista kohtelua, jos he tulisivat ammutuiksi siinä sodassa. Pohakista sellainen oli ajanhukkaa, mutta muut olivat sitä mieltä, että vainajan kunnioittaminen erotti heidät vihollisosapuolista tässä konfliktissa. Sitä mietti myös Umbra, joka nuokkui luolassa pitämässä sadetta, lintuaan vasten painautuneena.
Takaisin Biokaaressa, noin kello 20.00
Elokuvateatterissa näytös meni yhtäkkiä tauolle. Ahrä kommentoi väliaikaa kovaäänisesti: “Tauko olikin paikallaan. Kalja tulee läpi!” Joku naurahti skadkin heitolle. Epämääräistä muminaa kuului yleisön joukosta.
Biorex sammutti projektorin ja dinosaures kömpi esiintymislavalle paperi käsissään. Oransseilla saurussilmillään hän tihrusti tekstiä ja alkoi lukea sitä yleisölle syvällä äänellä:
“Anteeksi elokuvan keskeytys, mutta meillä on tärkeää tietoa Admin Tawalta ja muilta Klaanin johtajilta.”
Umbra heräsi kuulutuksen alkuun. Muisto suola-aavikosta hävisi kuin hiekka tuuleen.
“Tässä sanontaan, että Bio-Klaani aikoo evakuoida Rumisgonen merirosvokaupunkiin halukkaat kaupunkilaiset, jotka eivät halua jäädä osaksi sotaa Allianssia vastaan. Lähtijöille tarjotaan rahaa, jolla he voivat jatkaa matkaansa Rumisgonesta. Pitää olla ilmoittautunut viimeistään kello 24:00 ja Tahtorak lähtee lentoon kello 2:00. Vain 400 voidaan ottaa kyytiin. Bio-Klaani kiittää myös kaikesta avustustavarasta, jota voi myydä Rumisgonessa, jolla sitten ostettaisiin ruokaa ja aseita talvea varten.”
Kuulutus synnytti vyöryn pois elokuvateatterista. Porukkaa tunki penkkirivien yli. Popkorneja kaatui ja sotkua syntyi. Lattialle kaatui sokerilitkua enemmän kuin yleensä. Farok ja Biorex saisivat siivota niitä jälkiä koko loppuillan. Illan Toa ja alaston ase -näytökseen tulisi tuskin ketään. Jopa moni sellainen, joka ei aikonut lähteä, meni mieluummin ihmettelemään josko näkisi Tahtorakin lentävän.
“Voi pojat. Rumisgoneen”, Bionn (Beyond) hihkaisi. Hän sytytti tupakan ja laittoi nuuskan huuleensa. “Tuutko säkin Uuvee? Tahurakk? Mennään kaikki kolme kiertään Roadaa ja sitten Skakdinaviaan. Käydään Fexiassa katsomassa muijia. Siitä tulee eeppistä!”
Ahrä eli Uuvee lähti täysillä mukaan maalailemaan uutta tulevaisuutta skakdeille. Sen sijaan Tahurakk näytti apealta.
“Kaverit. Minä jään tänne. Koira ja seurakunta tarvitsevat minua.”
Mitä Isä Ruskokin sanoisi jos hän jättäisi seurakunnan ja unohtaisi Tahun legendan ja tämän tulen kantamisen?
”Tahun liekkiä on varjeltava Imperiumin ikeen alla”, hän jatkoi. ”Jääkää hyvästi ystävät. Ehkä tapaamme jälleen sodan jälkeen”, tuliskakdi melkein itki.
“Olit meistä kolmesta aina se, jolla oli kaikkein vakain usko. Nähdään sitten joskus”, Bionn (Beyond) sanoi ja imaisi tupakkansa loppuun. Hän ei oikein osannut sanoa muuta. Hän ei ollut hyvä puhumaan tunteista.
“Moikka Tahurakk”, Arhä sai sanottua. Hän itkisi sitten ystäväänsä lennolla Rumisgoneen.
“Pitää mennä sanomaan moikat Piikille ja Bobille”, Bionn (Beyond) kiirehti eteenpäin vilinässä.
Umbra katseli sitä skakdikolmikon hajaantumista surullisena. Sota ajoi Bio-Klaanin vaikeiden valintojen ääriin, ja traagisia henkilökohtaloita tapahtui alinomaan. Toa peilasi omia ystävyyssuhteitaan niihin skadkeihin. Päälimmäisenä hän toivoi, että ne jotka halusivat lähteä pääsisivät turvallisesti pois Mysterykseltä. Hän myös mietti kuinka moni hänen ystävistään harkitsi lähtemistä. Oliko Domek lähtemässä? Tuntui todella ironiselta, että valotut olivat saapuneet takaisin Klaaniin vain vähän ennen evakko-operaatiota. He olivat kulkeneet läpi myrskyjen ja murheiden päästäkseen piirityksen keskelle, mistä muut nyt pakenivat.
Päämoderaattorina ollessaan Umbra olisi ollut kaiken sen suunnittelun keskipisteessä. Hän olisi ollut päättämässä ja koordinoimassa mitä tehdään, kuka tekee ja milloin. Mutta nyt hän oli vain osa muiden alulle panemaa aallokkoa, ja yritti parhaansa mukaan ohjata venettään siinä klaanilaisvilinässä. Kyllä häntä se harmitti, mutta ei hän sitä sanoisi kellekään ääneen. Vallan menetys oli lopulta todella pientä kaikkeen muuhun nyt tapahtuvaan verrattuna. Sitä paitsi kyllä hän uskoi, että Tongulla ja Tawalla oli homma hallussa. Ehkä se vain tuntui turhalta olla siellä katsomassa elokuvia, kun muut tekivät Klaanin historiaa.
