Avainsana-arkisto: Blezer

La Notte

Bio-Klaanin linnoitus Matoran-Umbra heräsi oudosta unesta. Hän oli tavannut toa Umbran jossain Karda Nuiksi kutsutussa paikassa. Mukana oli ollut myös varjomainen lintuhahmo, joka raakkui ja oli mennyt hänen kimppuunsa. Lisäksi olento oli puhunut jotain siitä, että hän ei tiedä oikeata menneisyyttään. “Mitä se edes tarkoitti?” pyöri pikkumiehen mielessä. Kuin suuri kysymysmerkki. Oli aamuyö, mutta hän … Jatka lukemista La Notte

Jäähuippu

Harmaanmustan tooan raskas haarniska paukkasi itseään vasten tämän kävellessä ohutta, vuorenrinteelle syntynyttä polkua. Hän käänsi päätään vasemmalle, Siellä häämötti suuri horisontti jota koristi laakea metsä. Tooan katse kääntyi hieman alas. Alhaalla taasen häntä odotti silmitön pudotus, kuskainen loppu, jos ei olisi varovainen. Ei sillä, että hänellä omasta mielestään olisi mitään hävittävään, Ei hän silti pitänyt … Jatka lukemista Jäähuippu

Saksien puristuksissa

Kultainen kievari: Kellari Askeleet loppuivat. Tuli aivan hiljaista kunnes alkoi kuulua ulvontaa. Yksi kerrallaan ylemmässä kerroksessa olevat otukset liittyivät mukaan. Karmaiseva ääni sai kaksikon varuilleen.Toa ja matoran olivat kumpikin jähmettyneitä paikalleen. Toinen silkasta kauhusta, mutta toinen mielenkiinosta ja jännityksestä. Blezer seisoi selkäsuorana ja katse kohti katossa olevaa reikää. Odottaen, Lekansa varsi tiukasti kädessään. Sitten ulvonta … Jatka lukemista Saksien puristuksissa

Vastaaks sie?

Kultainen kievari. Blezerin päässä jyskyttää. Toa avaa silmänsä siirtäen visiirin pois silmiltään.Hän näkee katon. Kyseisessä katossa oli suurinpiirtein toan mentävä reikä.” Oe! Sie oot hereil! Kerro kuka sie oot tai pasahtaapi! ” Kuului aivan omituisen piristävä ääni Blezerin vierestä.” Öh? Anteeksi?” Blezeri kääntää päätään ääntäkohti. Siinä oli jalka. Vain yksi ainoa jalka jonka vieressä nökötti … Jatka lukemista Vastaaks sie?

Kultaisen kievarin kyltillä

Lehu-metsän raja. Joki. Hopeinen toa oli uupunut. Hänen perässään pyöri energinen muakan poikanen. Sillä vain riitti energiaa. Blezer huokaa. ” Kuules pikkuinen… Minä en jaksa tätä enään kauaa… ” Toan sanat kuulostivat erittäin raskailta kuin kivet. Joki pauhasi aivan polun vieressä. Sen virta ei ollut suuri, mutta jonkinmatkan päästä se yltyi. Blezer pysähtyi katsomaan tuota … Jatka lukemista Kultaisen kievarin kyltillä

Blezerin retki

Lehu-metsä. Blezer oli ollut harvinaisen epäonnekas. Hän oli pyörinyt ympyrää lehu-metsässä jo useita päiviä ilman, että kukaan olisi törmännyt häneen. Muakan poikanen ei enään vastustellut toaa vaan seurasi tätä kiltisti.Aina silloin tällöin se juoksi kauemmas isännästään jolloin Blezer joutui etsimään tätä. Pienoinen piti sitä jonkin sortin leikkinä mutta toaa taas alkoi kyllästyttämään moinen. ” Jos … Jatka lukemista Blezerin retki

Blezer hankkii kissan

Metsä klaanin saaren lounaisella puolella. Blezer nousi seisomaan puunjuuresta. Hän oli levännyt jo pitkään. Blezer tiesi, että miehistönsä olisi jo tullut etsimään häntä elleivät he olisi lähteneet. Hänen hopeinen panssarinsa kimalsi puiden välistä tulevasta valosta. Valonsäteet houkuttelevat jotain esiin pusikosta. Se oli pienen pieni Muakan poikanen. Blezer tuijotti sitä ihmeissään kunnes älyää, että tämä kyseinen … Jatka lukemista Blezer hankkii kissan

Arozhn anaro

Merellä: Klaanin saaresta lounaaseen. ” Maata näkyvissä! ” Kuului maston päästä.” Maata? MAATA? Kuinka? Kartassa ei näy mitään!? ” Vastaa Blezer istuessaan navigaatorin paikalla kartta käsissään.Ääni mastosta huutaa takaisin: ” No tuossa nyt on kuitenkin tuollainen maa pläntti! ” Blezer kävelee laivan nokkaan tutkien karttaa. Hän jää tuijottamaan silmät ammollaan eteensä. Siinä se oli. Saari … Jatka lukemista Arozhn anaro