Klaanon

Avainsana: Bladis

  • Nurukanin ja Sarajin yhteinen menneisyys

    [spoiler=Tähän alkuun.]Tämän postin tekivät symbioosissa U-Täti ja Joiku-Setä.[/spoiler]

    Klaanin kahvio

    Toa Nurukan siemaili kahvia Klaanin kahviossa. Maan Toa muisteli menneisyyttään, aivojen heittäessä muiston hänen sulkeutuneille verkkokalvoilleen…

    Toain ja metsästäjäin sota, kauan kauan sitten.

    Nurukan katseli edessään olevia mekaanisia olentoja ja niiden vihreänä hohtavia katanantapaisia aseita. Mekaaniset, suoraselkäiset soturit kantoivat tunikoita ja olivat valmiita taisteluun Metru Nuin puolesta. Hän komensi mekaaniset soturit taisteluun epämääräistä Pimeyden metsästäjien joukkoa vastaan.

    Ionikatanat viuhuivat ilmassa kun mekaaniset soturit raivasivat tiensä läpi metsästäjäin hajanaisten rivien. Verta ja suolenpätkiä lenteli ilmassa kun teurastus tapahtui. Energiakiekot viuhuivat ilmassa, muuttaen uhriin osuessaan uhrin joko uuteen muotoon, siirsivät kohteen pois tai jäädyttivät kohteen jääkalikaksi.

    Nurukan katseli joukkojensa toimintaa. Mekaaniset soturit tekivät työnsä hyvin ja kurinalaisesti. Äänettömät moniväriset soturit menivät takaisin paikoilleen ja olivat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Yksi sotureista, vihreä, ryntäsi viimeisen eloonjääneen, jo vangitun metsästäjän luokse, iskien vihreää valoa hohtavan ionikatanansa metsästäjän kurkusta läpi, jolloin ase halkaisi keltaisen metsästäjän kurkun, tullen ulos takaraivosta ja purskauttaen violettia verta ympäriinsä.

    Klaanin sairastupa

    Saraji nukkui pedissään, kieriskellen ympäriinsä. Hän näki outoa, todentuntuista unta. Unta, joka vaikutti lähes todelta.

    Toain ja metsästäjäin sota, kauan kauan sitten.

    Saraji katseli vieressään olevia aseveljiään ja – siskojaan. Vahkeista koostuva armeija oli erään toan johdossa, mustahaarniskaisen, mustaa tykkiä ja hopeisia kynsiä kantavan soturin johdettavissa taisteluun.

    Toa komensi Sarajin ja muut taisteluun, jolloin joukko nopeita ja tappavia vahkeja lähti taisteluun. Vahkit ampuivat metsästäjiä eri kanoka-levyillä, teurastaen sekalaisesta joukosta koostuvat soturit ionikatanoillaan.

    Metsästäjät kaatuivat todella nopeasti, jonka jälkeen kaikki muut vahkit, paitsi ne jotka pitivät eloonjäänyttä metsästäjää paikoillaan, menivät paikoilleen tumman komentajan käskystä. Komentaja käveli vahkien joukoissa, mennen kohti vangittua metsästäjää.
    Saraji päätti että oli aika toimia, joten Vahki lähti juoksuun, juosten kohti viimeistä metsästäjää ja iski vihreän ionikatanansa metsästäjän pään läpi kurkusta takaraivoon. Verta purskahti Sarajin päälle, komentajan katsellessa hänen tekemisiään.

    Saraji säpsähti. Hän heräsi hikisenä sängyltään, katsoen huoneensa kattoon. Katossa hän näki varjojen muodostavan pienehkön kämmenen. Saraji nousi lopulta istumaan pedissään ja lähti huoneensa ovesta klaanin käytäville, hiukan tokkuraisena kävellen.

    Klaanin Arkistot

    Creedy juoksi kiireisenä kohti Arkistoja. Hän rynnisti sisään isosta Arkistojen pääovesta, sylissään vino pino Killjoyn mökistä löytyneitä asiapapereita, joita hän oli yhdessä mykän Nazorakin kanssa tutkinut. Huolimaton nörtti-matoran ei huomannut isoa kylttiä, jossa luki ”VARO PORTAITA!” ja kaatui portaat alas mukkelis makkelis, paperien lentäessä hänen sylistään ja lennellessä ympäri pölyisiä arkistojen käytäviä.

    Creedy hieroi päätään, jossa oli arka paikka. Siihen alkoi nousta kuhmuntapainen muhkura, jota kivisti. Matoran-sankarimme nousi istualleen rähmältään paperikasasta ja alkoi lajitella papereita jonkinmoisiin pinoihin.

    Vaehran tunnisti leijailevien ja maahan putoavien paperien äänen pitkästä arkistomestarin urastaan johtuen. Tulen toa, joka oli kaikenkukkuraksi entinen skakdi, jostain kumman syystä, otti niin nopeita juoksuaskeleita kuin suuren osan elämästään kirjastossa viettänyt toa pystyi ja huomasi nopeasti punaisen olennon keräämässä papereita lattialta.

    ”Mitä sinulla on siinä, ystäväiseni?” Vaehran kysyi tuttavallisesti matoranilta, jolla oli perin eriskummallinen kallon muoto.

    ”Papereita, jotka saattaisivat kiinnostaa Arkistonhoitaja Vaehrania”, Creedy sanoi, sydämistyen siitä että joku oli tullut auttamaan häntä sotkun korjaamisessa. Creedyn sanoessa tämän, hän katsahti Vaehranin nimilaattaan jossa koreili selvästi ”Arkistomestari”. Jos Creedyn naama ei olisi jo valmiiksi ollut punainen, VT olisi erottanut punastumisen selvästi. Nyt matoran vain nolostui toan lähellä.

    ”Hmm… Katsotaanpa näitä”, Vaehran sanoi, nostaen yhden paperin maasta. Tulen toa lukaisi paperia, jonka yläreunassa oli musta musteläiskä, joka toi mieleen kämmenen, ja teksti: ”Erään Toan päiväkirja”.

    ”Tuleppa pikkuinen, viedään nämä paperit työnurkkaukseeni”, Vaehran sanoi, kiikuttaen paperia kohti lukunurkkaa, jossa arkistojen tutkimustyötä tehtiin.

    Pieni Creedy joutui kantamaan yksin painavan paperipinon, koska yli-innostunut tulen toa tutkaili paperia käsissään, samalla kävellen rivakasti kohti tutkimusnurkkaansa.
    Creedyn tasapainoillessa paperipinonsa kanssa ja Vaehranin vihellellessä innostuneena papereista kaksikko saapui pian pölyiseen ja maan alaisessa kammiossa sijaitsevaan tutkimushuoneeseen.
    Huone oli todella pölyinen, täynnänsä hämähäkinverkkoja ja loppuun palaneita kynttilöitä joiden steariinia oli valunut lattialle vuosien mittaan todella paljon. Huoneessa oli myös valokiviä, mutta ne olivat menettäneet valoisuuttaan vuosien mittaan.

    Keskellä huonetta oli suuri tutkimustyöpöytä, lukulamppuja, kyniä, viivaimia ja kaikkea mitä saattoi toivoa. Äkkikatsomalta Creedy näki seinän, jonka laastia oli lähtenyt ja rakoillut, muodostaen käsimäisen kuvion seinälle. Ta-Matoranin huomio kiinnittyi kuitenkin siihen että seinät olivat täynnä kirjahyllyjä, jotka olivat täynnä pölyisiä kirjoja.

    ”Milloin siivosit täällä viimeksi?” Creedy kysyi arkistonhoitajalta, joka tutkaili paperia silmät loistaen.

    Vaehran havahtui innostuksestaan. Creedy katsoi arkistonhoitajaa epäuskoisesti koska tämä ei selvästikään osannut lukea tekstiä, jonka Creedy oli toalle antanut.
    ”Et tajua mitä luet vai?” Creedy virnisti, alkaen opastaa tämän salakielen rakennetta ja järjestystä.
    Vaehran ja Creedy jäivät tutkimushuoneen lattialle Creedyn teoriapapereiden ja käännöstyöpapereiden kanssa ja kaksikko tutki näitä tekstejä innokkaasti.

    Aikaa kului, kun Creedy opetti Vaehrania kääntämään paperin tekstiä. Pitkällisen tulkinnan jälkeen Vaehran ja Creedy olivat yksimielisiä siitä, että Killjoyn käsinkirjoitettu pätkä merkitsi vain yhtä asiaa. Alkuperäisessä kirjassa oli informaatiota, sivulla 36.

    Kului tunteja kun kaksikko etsi kirjaa kirjahuoneesta. Kirjaa ei kuitenkaan löytynyt pitkistä etsinnöistä huolimatta. Uupuneina kaksikko nukahti kirjojen ääreen, kuorsaten äänekkäästi ja kietoutuen paperien alle.

    Kahvio

    Bladis ja Paaco saapuivat risuisina ja käpyisinä kahvioon. Kaksikko oli uupunut metsäreissunsa jälkeen kun he olivat tarponeet läpi metsän etsien toisen maailman Umbran tykkiä ja miekkaa, jotka olivat hautautuneina lehtien alle.

    Paaco istui kahvion tuoliin ja Bladis lähti hakemaan kaksikolle kahvia. Moderaattori istui pöytään jossa vanha Maan toa, jota Paaco ei kovin tuntenut, nuokkui kahvikuppinsa kanssa.
    Maan toa säpsähti unestaan, kun Paaco sanoi tälle ”Hei”
    ”Mitäh? Missä olen?” Nurukan sanoi unenpöpperöisenä, kaataen vahingossa kahvikuppinsa syliinsä. Kahvia kaatui myös maan toan käteen, jolloin hänen huomionsa kiinnittyi valkoreunaiseen, kättä muistuttavaan kuvioon.

    Nurukan katseli ympärilleen. Hän näki Arkistojen mainoksen jossa luki ”BioArkistoista löydät kaiken tarvittavan tiedon koko universumissa!” Mainoksessa oli kuva Gahlok Vasta, jolla oli kädessään kirja ja mairea hymy kasvoillaan. Mainoksen alalaidassa luki pienellä präntättynä: ”Emme vastaa siitä tahdista millä uutta tietoa tulee arkistoihin tai siitä että mainoksemme saattaa olla mainonnan sääntöjen vastainen”.

    ”Tuonne minä siis lähden”, Nurukan sanoi, suunnaten askeleensa kohti Arkistoja.
    Paaco katsoi ihmeissään tuota itsekseen puhelevaa veteraania, joka lähti pois kahviosta. Bladiksen saapuessa ystävänsä luokse, tämä kysyi ”Mitä nyt?”

    ”Minusta tuossa toassa on jotain epäilyttävää”, Paaco sanoi, siemaillen Redstarbucksin kahvia, joka maistui toffeelta. Kahvi, joka oli kylmää, oli todella hyvää ja virkistävää pitkän metsäreissun jälkeen. Bladis tarjosi tämän hänelle, koska vihreäkultainen moderaattori oli ystävällisesti tarjonnut hänelle sushia metsäreissulla.

    Kaksikko jäi siemailemaan kahvejaan kahvioon ja rupattelemaan Samen kanssa joka oli nukahtanut lehtensä ääreen.

    Arkistoissa, taas

    Gahlok Va käveli rivakasti iso kirja käsissään. Lyhyenläntä matoranin ja Bohrok van sekoitus oli käyttänyt kirjaa vessalukemisenaan, ja oli viimein päättänyt palauttaa kirjan takaisin paikoilleen. Kirja oli ollut ensin puoli vuotta arkistomestarien ruokapöydän pöydän jalan tukena ja sitten Gahlok Van vessalukemisena. Oli viimein aika palauttaa kirja takaisin.
    Kasvivoimia hallitseva Gahlok Va viiletti pienistä jaloistaan huolimatta yllättävän lujaa arkistojen pölyisiä käytäviä pitkin. Elementtikeihäs toisessa kädessään ja paksu, kellastunut kirja toisessa kädessään, kääpiö oli melkoinen näky.

    ”Missähän se VT mahtaa olla kun ei ole ollut Arkistojen johtohenkilökunnan viikottaisessa kokouksessa?” Gahlok Va ihmetteli, astellen portaat alas tutkimushuoneeseen.
    Gahlok Van yllätykseksi ovi olikin auki ja hän huomasi edessään kuorsaavan Vaehranin ja oudohkolla päällä varustetun matoranin, jotka olivat umpiunessa.

    ”VT ota koppi!” GV huusi, heittäen painavalla kirjalla Vaehrania päähän. VT heräsi silmänräpäyksessä jolloin kirja putosi hänen naamaltaan Creedyn varpaille. Kivusta parkaisten matoran hyppäsi hereille, alkaen hyppiä yhdellä jalalla kirjojen seassa. Tietenkin tämä oli huono idea, jonka johdosta Creedy kaatui rähmälleen kirjakasaan, loukaten alaleukansa.
    Gahlok Van lähtiessä ylös häntä vastaan saapui kaksi hahmoa, joita arkistomestari ei tunnistanut. Toinen oli selvästikin vahkimainen olento ja toinen toa, mutta millä asialla nämä kaksi olivat, sitä Gahlok Va ei tiennyt.

    ”Ai, lisää immeisiä tulossa tänne. Täällähän on tungosta”, kasvillisuutta hallitseva kääpiö sanoi, kurottaen kaulansa katsomaan näitä olentoja.
    ”Haluaisin kovasti tietää Metru Nuin historiasta”, kaksikko sanoi yhteen ääneen kun VT oli yhtenä kysymysmerkkinä.

    ”Keitäs te olette?” Vaehran kysyi, napaten painavan kirjan Gahlok Van kynnestä ja katsellen vastaantulijoita jotka olivat musta toa ja vahki, jonka Vaehran tunnisti Sarajiksi, Killjoyn ystäväksi.
    ”Olen Nurukan, etsin etsin kirjaa sodasta”, mustaa kakamaa kantava soturi sanoi, silmäillen punaista toaa edessään.

    ”Olen Saraji, hyvä Vaehran-herra. Etsin kirjaa sodasta”, Saraji sanoi, tehden kunniaa toverilleen.
    Kuullessaan kaksikon pyynnöt, Vaehran alkoi etsiä kirjoja huoneesta semmoisella vimmalla että kuka tahansa kakaman käyttäjä olisi tullut kateelliseksi. Pöly ja hämähäkinverkot lentelivät kun tulen toa etsi sotakirjoja, heitellen niitä perin kovakouraisesti ilmassa siisteihin pinoihin, joihin olisi tavallinen toa tarvinnut sanokia, osumatarkkuuden kanohia.

    Saraji näki kuinka ”Kuuden kuningaskunnan liigan Nousu ja Tuho” – niminen kirja iskeytyi seinään, ohi suurehkosta kirjapinosta, kaataen kirjat kuin dominonappulat pudotettuna Tiedon tornin huipusta. Toinen kirja osui täysillä kiviseinään, sivujen levitessä ympäriinsä. Kirjan kansissa luki Keihäitä ja Kanoheita – Matoranien sisällissodan kulissien takana.
    Vaehranien voimien mentyä tässä etsinäurakassa, tulen toa alkoi huomata että olikin koonnut jo varsinaisen vuoren täynnä kirjoja.

    Kahvio, jo toistamiseen

    Violettimusta matoran ja keltamusta toa kävelivät klaanin käytäviä ja suuntasivat kahvioon. Kaksikko oli todella nälkäinen pitkän mielikuvitusmatkansa jälkeen. Umbrat menivät samaan pöytään Bladiksen, Paacon ja Samen kanssa, jotka katsoivat ihmeissään edessään olevaa kaksikkoa.
    ”Hei tyypit”, Matoran sanoi, mennen puristamaan jokaisen soturin kättä. ”Mites menee?” hän lisäsi iloisesti, suu virneessä.

    ”Ihan hyvin”, Paaco sanoi, Bladiksen lisätessä ”Meillä on sinulle muuten jotakin repussani” Jonka sanottuaan skakdi alkoi kaivaa selkäreppuaan, joka nojasi hänen penkkiinsä. Selkärepusta pilkisti esiin musta miekka, jonka moderaattori ojensi Matoranille ja tykin puolikkaat.
    ”Toimme nämä viimein metsästä. Anteeksi että meillä kesti”, Bladis sanoi, valkoisen hammasrivistönsä loistaessa ja paljastaessa kahvitahrat skakdin suupielillä.
    ”Ei se mitään”, Matoran Umbra sanoi, hymyillen leveää hymyään musta pakari kasvoillaan. Matoran otti miekan skakdin kädestä ja miekka synnytti kaksikon välille yhteyden, yhteyden joka oli ehtinyt jo lähes kadota. Voiman aura pyörteili miekassa ja matoranin kädessä kun yhteys tapahtui.

    ”Viimein sain voimani takaisin, kiitos teille ystävät”, matoran sanoi, sysäten miekan moderaattori-Umbralle ja mennen halaamaan Paacoa ja Bladista. Halaaminen tapahtui siten että matoran tyrkkäsi jakkaran jalkojensa alle, että ulottuisi ystäviinsä.
    Moderaattorit olivat hiukan hölmistyneinä ja jäivät katsomaan vierestä kun Umbra-kaksikko lähti yhtäkkiä pois kahviosta, jättäen kaksikon nauttimaan kahvitauostaan…

    Ette muuten ikinä arvaa missä…

    No Arkistoissa tietenkin.

    Vaehranin otsa hikosi, tämän asetellessa kirjaröykkiötä takaisin hyllyille. Hämilleen joutunut seurue katsoi Toan työtahtia hämmennyksellä, yrittäen samalla saada suunvuoron häsläävän Toan kaaoksen keskelle. Lopulta VT itsekin tajusi uponneensa liikaa hommaansa ja kääntyi Vahkia ja Toaa päin.

    ”Niin tuota… mistäs sodasta te oikein halusittekaan lukea?”

    Kuin yhdestä suusta ilmoitettu ”Toat ja Metsästäjät” sai Toan aivot raksuttamaan. Sodista kaikkein suurimpaan liittyvä kirjallisuus oli täysin omassa hyllyssään. VT nappasi pöydältä GV:n vessalukemisena toimineen kirjan ja päätti palauttaa sen samalla sen oikealle paikalleen.

    ”66.6 F odottakaas, heitän tämän paikoilleen ensin… mutta… hetkonen.” VT tajusi saapuneensa vahingossa oikealle hyllylle, kirjaa palauttaessaan. Silloin hän vilkaisi sitä ensimmäisen kerran ja Toan silmät alkoivat loistaa.

    ”No mutta hyvänen aika. Erään Toan päiväkirja…” Sotakertomuksia Metru Nuilta ja… Creedy, tämähän on se etsimämme kirja. Mitenkäs minä nyt näin menin tämän sivuuttamaan.”

    Gahlok Va myhäili sivummalla ja mutinan seasta kykeni ymmärtämään sekalaisia ”minä yritin sanoa” -lausahduksia. Hetkessä koko Arkiston sekalainen porukka oli kokoontunut pöydän ääreen, jossa Vaehran valmistautui lukemaan ääneen.

    ”Saraji ja Nurukan, tämä saattaa kiinnostaa teitäkin, sillä tämä liittyy juuri haluamaanne sotaan. Voitte saada lisää kirjoja kunhan olen selvittänyt muutaman mysteerin Creedyn kanssa, okei?”

    Saraji nyökkäsi, nostaen kuitenkin katseensa nopeasti ylös, varoen vieressään seisovan Matoranin katsetta, muistissaan edelleen taannoinen Kahviossa tapahtunut riita.

    ”Okei, eli Erään Toan päiväkirja, sivu 36.”

    Metsästäjien motiivit sodassa olivat päällisin puolin hyvin selkeät, mutta on todistettua, että järjestö hoiti useita salatehtäviä, joiden tapahtumisesta kukaan ei koskaan saanut kuulla. Seuraavassa kertomuksessa esiintyvistä Metsästäjistä ei nimittäin ole minkäänlaiista tilastoa tai muuta merkkiä niiden olemassaolosta. Olen yksinoikeudella saanut nimettömänä pysyvän Toan haastattelun aiheeseen liittyen ja hänen kertomuksensa vahvistaa korruptiota ”omalla” puolellamme.

    ”Sodan viimeisinä päivinä noin kymmenen Metsästäjän joukkio hyökkäsi Ko Metrun ja Onu Metrun rajalle, tarkoituksenaan jatkaa tuntematonta tehtäväänsä vuoristoon. Onu Metrun poliisivoimat yrittivät estää joukkoja jatkamasta etenemistään, mutta puutteellisen varustelun vuoksi nämä lyötiin maahan hyvin nopeasti. Minun ja kahden muun Toan ei auttanut kuin perääntyä raskaasti aseistetun joukkion edessä ja menimme piileskelemään jäästä muodostuneeseen luolaan. Onneksemme vihollinen ei huomannut meitä kulkiessaan ohi.

    Mutta sitten odottamaton tapahtui. Salamannopeasti kymmenet sysimustat Vahkit olivat piirittäneet Metsästäjien joukot, vihreät terät hehkuen. Mutta juuri kun olimme astumassa piiloistamme Vahkien rinnalle, toinen tovereistani pysäytti meidät sijoilleen. Hän nimittäin tiesi enemmän kuin me.

    Sen sijaan, että Vahkit olisivat tappaneet tai edes vanginneet viholliset, ne vain tutkailivat saalistaan hetken, laskien tämän jälkeen aseensa. Vahkit poistuivat paikalta yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin ja virnuilevat Metsästäjät saivat jatkaa matkaansa rauhassa.”

    Jo tämä yksin todistaa meille, että Vahkien komennossa oli jotain vialla. Joku pelasi vihollisen pussiin ja teki tätä mahdollisesti koko sodan ajan. Allekirjoittaneena olin mukana Vahkien vastaisessa mielenosoituksessa, kun Dume ilmoitti uudelleensijoittavansa kolmanneksen Vahkeista Herrana tunnetun maan Toan teknologiakehittämön alle Erikoisvarustetut Vahkit tekevätkin tästä miehestä ykkösepäilyn petturiksi. Hänen nykyinen olinpaikkansa on tuntematon, eikä olisi millään tapaa ihme, että hän olisi siirtänyt olinpaikkansa Metsästäjien huomiin Xialle tai jopa Odinalle.

    Tämä siis yksi niistä syistä, jonka takia sodan ”reiluus” on täydellisen kyseenalaistettavissa. Luotetun Toan kertomuksesta voimme myös päätellä, että joukoistamme suurilukuisimmat eivät välttämättä taistelleet meille lainkaan. Sodan kriittinen tarkastelu onkin hyvin tärkeää, sillä moni sen avainhenkilöistä on yhä elossa ja täten… sodan pelko on edelleen yllämme.

    Hiljaisuus vallitsi huoneessa VT:n lopettaessa lukemisen. Creedyn aivot työskentelivät kuumeisesti, Nurukan näytti yksinkertaisesti hämmentyneeltä ja Saraji oli istunut alas, osoittamatta kuitenkaan sen suurempaa reaktiota. Gahlok Va seurasi tilannetta sivummalta.

    ”No siis tuota… tämä vaikuttaa pikkaisen salaliittoteorialta. Eikö teistä?” Vaehran totesi huokaillen. ”Lisäksi kun näitä muita sivuja selaa, niin tätä on sensuroitu todella rankasti. Tästä puuttuu sivuja ja joku on yliviivannut paljon sanoja ympäri opusta. Ehkä meidän pitäisi löytää joku vähän luotettavampi kirja.”

    Kaikkien oletusten vastaisesti Nurukan kuitenkin keskeytti puheen. ”Olen lukenut tuon… voin vannoa, että olen lukenut tuon. Muistikuvani on hämärä, mutta minä tiedän, että tuossa on jotain perää.”

    Maan Toan arvovaltainen ja viisas ääni sai Vaehranin tutkimaan kirjan kantta vielä kerran. Creedy nousi sillä hetkellä seisomaan ja aloitti selkeästi valmistellun puheensa.

    ”Okei, tämä vahvistaa pitkäaikaiset arv- äh. Minä en osaa puhua noin virallisesti, joten tässä tulee suoraa tekstiä. Metsästäjien joukkoja on havaittu Klaanin saarella. Killjoy tietää niistä jotain mutta ei kerro. Tuo teksti kertoo jonkun toimineen sodassa muiden välissä. Noh, Killjoy petti Metru Nuin ja loikkasi Metsästäjiin. Sitten hän petti Metsästäjät ja loikkasi Klaaniin. Tuo teksti viittaisi hyvin selkeästi Käteen ja se mainittiin jo aiemmissa teksteissä useaan kertaan. Tapahtui sodassa mitä tahansa, Vahkeilla ja Killjoylla on jotain tekemistä asioiden kanssa.”

    Huoneen olennot olivat ymmällään, Gahlok Van:n heittäessä välikommentin: ”Tuota, yhteyksistä huolimatta, mikä sinun pointtisi on. Tuo oli vain yksi yhteinen infokasa.”

    Creedy veti syvään henkeä vastatakseen kysymykseen. ”Muistatteko muutama päivä sitten, kun ylläpito varoitti Klaanissa olevasta mahdollisesta petturista?”

    Huoneen jäsenet haukkoivat henkeään. Saraji avasi suunsa ensimmä kerran keskustelun aikana. ”Et kai sinä oikeasti mieti tuota. Killljoy? Petturi? Tätäkö sinä olet halunnut tutkia?”

    Creedy otti mahtailevan askeleen kohti Sarajia, tietäen että hänellä oli vihdoin näyttöä asiasta. ”Mitä Killjoy ja Käsi ikinä tekevätkään, siinä on jotain mätää. Joy ei kerro mitään, mistään, kenellekään. En edes tiedä mitä hän havittelee. Tieto kätketystä armeijastakin piti pusertaa hänestä ulos väkisin.”

    VT ja GV katsoivat Creedyä ymmällään. Matoran huomasi näiden ilmeet nopeasti, punastuen. ”…tuota minun ei ilmeisesti olisi pitänyt paljastaa.”

    ”Musta Käsi… tuo nimi tuo minulle oudon tunteen. Aivan kuin olisin törmännyt siihen aiemmin” Nurukan totesi mietteliäänä. Vaehran heitti kirjan Maan Toalle ja rojahti syvemmälle tuoliinsa. ”Noh, tuosta kirjasta te ette saa lisää infoa. Sutattu, sensuroitu ja ainoa mahdollinen toinen kappale lienee Metru Nuin arkistoissa…”

    ”Sitten minä lähden sinne.”

    Kaikki katsoivat Nurukania epäuskoisena. Maan Toa nousi seisomaan, laski kirjan penkilleen ja katsoi olentoja edessään. ”Tänään olen muistanut asioita… asioita joita en tiennyt muistaneeni. Minun täytyy päästä Metru Nuille. Viesti on ollut selvä. Minä etsin tuon kirjan alkuperäisen kappaleen ja selvitän mysteerini. On kunniani, jos saan ratkottua teidän kahden kiistan samalla.” Nurukan nyökkäsi kohti naama punaisena seisovaa Matorania ja Vahkia.

    Saraji kuitenkin nyökkäsi ja alkoi välittömästi kaivelemaan tarvikelaukkuaan. Vahki nosti sieltä lopulta punaisen kortin, johon oli painettu Mustan Käden logo. ”Tämä kuului ennen Herralle. Käden johtajalle. Otin tämän mukaani lähdettyäni Xialta. Se on tason yksi lupakortti. Pääset sillä käytännössä mihin vain koko Metru Nuilla. Et kohtaa lukittuja ovia tämän kanssa.”

    Nurukan kumarsi ja laittoi kortin talteen omaan tarvikelokeroonsa. ”Mutta mikset tulisi mukaani Vahki. Olemme selvästi samalla asialla.” Vahki kuitenkin pudisteli päätään Nurukanin lauseen vasta alkaessa. ”Et ole ainoa, jolla on ollut uusia muistoja. Valitettavasti minun pääni toimi hyvin eri tavalla kuin sinun. En ole matkustuskunnossa vielä hyvään toviin.”

    ”Minäkin jään tänne. Lukemaan, tekemään lisää tutkimustyötä. Toivotan sinulle onnea matkaan”, Creedy totesi.

    Viisikko huomasi viettäneensä Arkistoissa jo tuntikausia ja Nurukan oli ensimmäinen, joka lähti kävelemään paikalta ulos. ”Kiitän teitä. Nyt tiedän mitä minun tulee tehdä. Minulla on vielä asioita ennen lähtöäni, joten kysykää minua atriumista, jos teille tulee asiaa.”

    Saraji katosi paikalta mietteissään hyvin pian pihamaalle kadonneen Nurukanin perässä. Tämä jätti Creedyn nyt jälleen yksin arkiston väen seuraan.

    ”Saanko kysyä. Musta Käsi tuotti teknologiaa sotaan, mutta siitä on hyvin vähän tietoja. Edes Käden tornin sorruttua vuosisatoja sitten, ei kukaan ole löytänyt siitä tarkempaa infoa. Tiedätkö sinä tarkemmin, mikä se on?”

    Creedy kahmi papereitaan syliinsä, punniten samalla Vaehranin kysymystä. ”Minä luulin ennen, että se oli Metru Nuin ja oikeuden suurin valttikortti…”

    ”Mutta?”

    ”…en ole enää varma.”

    Pikaisten hyvästien jälkeen Matoran katosi viliseville Klaanin tiluksille, jättäen VT:n ja GV:n siivoamaan päivän jälkiä. Toan päiväkirja jäi kuitenkin Vaehranin työpöydälle… kaiken varalta.

    Kaukana Klaanin merellä

    Zyglakien lemmikki, kaupunki ja kulkuväline, T’haok porskutteli iloisesti hopeisella merellä, joka ympäröi klaanin saarta. Jättiläismäinen elävä portugalinsotalaiva lipui meressä, syöden merirosvolaivoja jättimäiseen kitaansa. Näin T’haok sai vuotuisen kuiduntarpeensa täytettyä kun olento imi moniosaiseen hammasrivistösuuhunsa laivoja, näiden miehistöt mukana tietenkin.

    Zyglak-kultistit pitivät T’haokin tyytyväisenä, uhraten jumalansa Rhak’elakkin nimeen erilaisia uhrilahjoja, jotka sitten annettiin T’haokin ruuaksi rituaalien jälkeen. Myös klaania ympäröivän meren suuri merirosvokanta piti jättiläismäisen portugalinsotalaivan tyytyväisenä.

    Teknisesti ottaen Kaikkialla

    user posted image

  • Moderaattorien metsäretki

    Kuusimetsä

    BladeVezon ja Paaco talsivat syksyisessä metsässä, ihastellen ruskaa ja tulevaa syksyä. Sankarimme olivat onnistuneet vierittämään toisen maailman Umbran tehtävän ajankohtaa jo ties kuinka kauan. Syyllisyys oli lopulta tullut niin tukalaksi, että kaksikkomme päätti että oli aika lähteä hakemaan tykkiä ja miekkaa havumetsästäjä, joka peitti suurta osaa Klaanin saarta.

    Paaco säesti matkaa erilaisilla suusta tulevilla, ja käsiä kaikukoppina käyttävillä äänillä, yrittäen näin parantaa omaa viihtyvyyttään. Valitettavasti itseään järkevänä pitävä Bladis ei pitänyt tästä Paacon musikaalisesta esityksestä niin paljoa ja oli tunkenut kävyt korvareikiinsä.
    Kaksikko oli kävellyt metsässä jo muutaman tunnin koska matka oli pitkä. Kultaista ja vihreää haarniskaa kantava moderaattorimme oli pakannut kaksikolle mukaan sushia, josta Bladiskin piti. Kaksikko päätti istuutua lahohkolle puunrungolle syömään eväitään ja muistelemaan yhteisiä seikkailuitaan klaanissa.

    ”Mitä mieltä olet siitä mystisestä Nimdasta?” Bladis kysyi toveriltaan, mussuttaen suu täynnä riisiä, merilevää ja kalaa. Vihreä maustetahna oli värjännyt moderaattorimme kielen ja hampaat vaaleanvihreiksi ja näytti siltä kuin hän olisi sairas.

    ”Kaikki hössöttävät siitä Nimdareissusta, jolle melkein kaikki Klaanin isot tyypit lähtivät. Itse en lähtenyt koska se oli ilmiselvä ansa ja minulla on klaanissa jo ihan tarpeeksi riesaa omista fanitytöistäni, jotka eivät jätä minua hetkenkään verran rauhaan”, Paaco sanoi, virnistäen kauniilla kasvoillaan.

    ”Omasta mielestäni Nimda on todella tärkeä Klaanin tulevaisuuden ja Allianssin sodan uhan takia”, Bladis sanoi, ruuanpalasten lennellessä skakdin suusta. Skakdeille ei tosiaankaan oltu opetettu ettei ruoka suussa puhuta.

    ”Muuten, kun tuli nyt tämmöinen mieleen klaanista, niin oletko huomannut sitä että minä ja sinä olemme ehkä ainoat vähänkään täysjärkiset moderaattorit tai no ylipäätänsä ylläpidon tyypit? Meinaan sitä että Doxhan on kadonnut Verstaalle jo ties kuinka kauan sitten ja huhujen mukaan hänestä on tullut sen pyörivän keksijän koira tai vastaava, sitten meillä on yks kaks katoava valon toa, Umbra jonka huhutaan olevan hullu. Ei sovi myöskään unohtaa kiintiörahi Makeamme, joka kärsii koko ajan ruuansulatusvaivoista ja on vain moderaattorikokelas koska rahikiintiö tulisi täyteen. Sitten meillä on Same, joka on työllistetty paperityöhön”, Bladis kertoi, painottaen sanomisiaan milloin kallistaen päätään, kun tuli aika kursivoida tekstiä, tai muita tehokeinoja kiinnittää ystävänsä huomio.

    ”Tuohan on ihan totta, ystäväiseni. Minua terveempää tyyppiä saa hakea”, Paaco sanoi, alkaen yhtäkkiä lyödä käsillään päälakeaan. ”Ne ovat täällä! Ne ovat täällä!”
    Bladis ei voinut tehdä muuta kuin laittaa käden otsalleen myötähäpeästä. Tämä oli aivan Paacon tapaista ja siksi hän piti moderaattori-kollegastaan.

    Kaksikko nousi istumapaikaltaan, pakkasi ruokatarvikkeet Bladiksen selkäreppuun ja alkoivat jatkaa matkaansa kuusimetsien halki. Tuon tuostakin Bladis pysähtyi raaputtamaan liiskautuneita etanoita ja sammakoita jalanpohjistaan ja Paaco potki tuon tuostakin maa-ampiaisten pesiä ja kaikkea mikä oli vähänkään potkittavaa, aina kivistä ja kannoista, sienten itiöemiin ja muurahaisten pesiin.

    Viimein, uuvuttavan taipaleen jälkeen kaksikko saapui aukiolle, jossa ei kasvanut paljoa puita. Ruoho oli kellastunutta ja aika kuollutta, peittyneenä suurimmalta osin oranssin ja keltaisen kirjavien lehtien alle. Kaksikko alkoi etsiä tykkiä ja miekkaa alueelta.

    Paaco käytti hakkuaan haravana, haravoiden sillä aluetta. Kului jonkin aikaa kun moderaattori huhki heiveröisillä lihaksillaan hakun varressa. Bladis hekotti vieressä kun hänen hikinen ystävänsä, joka piti yllä kovankin bodaajan imagoa illuusion naamionsa avulla, oli jo pienoisen haravoinnin jälkeen ihan uupunut ja punainen kasvoiltaan.

    Paaco pysähtyi puuskuttamaan, lykäten hakkunsa Bladiksen kouraan. Skakdi jatkoi ystävänsä työtä ja kuinka ollakaan, hakku kalahti aika nopeasti johonkin kovaan, josta kuului metallinen ääni.

    ”Nyt löytyi jotain!” Bladis sanoi, alkaen kaivaa lehtimattoa. Hän löysi nopeasti mustan miekan ja kultaisin kirjaimin kirjaillun tykin kappaleet, jotka olivat hautautuneina kivan lehtikasan alle.

    ”Toivottavasti joku Kepe tai vastaava voisi korjata tämän tykin että ystävämme pääsee kotiin”, Bladis sanoi Paacolle, pidellen voitonriemuisena tykinkappaleita ja miekkaa käsissään.

    ”Tuo miekka on todella hienoa käsityötä”, Paaco sanoi, ottaen mustan miekan ystävänsä käsistä ja ihastellen sitä aurinkoa vasten. Miekka välkehti auringossa, vaikka olikin musta.

    ”Nyt voimme lähteä hyvissä mielin tapaamaan ystäväämme Matoran Umbraa”, Paaco sanoi, laittaen miekan Bladiksen reppuun. Bladis laittoi tykin kappaleet varovasti reppuunsa ja toivoi hartaasti että nämä tarvikkeet auttaisivat heidän ystäväänsä lähes mahdottomassa tehtävässä päästä takaisin toiseen maailmankaikkeuteen.

    Kaksikko aloitti lehtevän ja kostean kotimatkan kohti klaania…

  • Hildemar 12: Beeta matkaa etelään

    Bio-Klaanin satama
    Laituri kuusi

    Matoro käveli ripeästi Sadjen hytistä kapeita portaita pitkin aluksen kansitiloihin. Hai oli käskenyt tämän laiturille, ja Matorolle slevisi syy ennen kuin ehti kysyä. Bladis ja Same olivat tuoneet Nimdan.

    ”Tässä se on”, mustahopea skakdi sanoi yllättävän hiljaisella äänellä. Hän vilkaisi nopeasti ympärilleen sumuiselle laiturille.
    ”Nimda.”
    Bladevezon nosti hopeanharmaan salkun kaksin käsin rintansa tasalle.
    Same tähyili ympärilleen taustalla skakdin olan takana.
    ”Salkku on prototerästä. Voit räjäyttää lastin bastiumia sen ympärillä, ja siihen tulee vain naarmuja. Kepe teki sen”, Bladis selittää nopeasti mutta selkeästi.
    ”Sen avaamiseen tarvitsee nämä kaksi avainta”, skakdi jatkoi ja kaivoi kaksi harmaata avainta jostakin.
    ”Niitä pitää vääntää samaan aikaan. Sitten aukeaa näyttö, johon syötetään numerokoodi. Väärästä koodista laukun sivuilla olevat protonium-säiliöt tyhjentyvät avaajan päälle. Beeta on sisällä metallikapselissa. Koko homma Kepen keksintöä. Tässä on koodi ja avaimet”, Bladis selitti ja ojensi kaksi avainta ja paperilapun Matorolle.
    ”Anna avaimet eri henkilöille säilytykseen”
    ”Aye”, Matoro nyökkäsi.
    ”Muuta?” hän vielä varmisti.
    ”Tässä toinen samanlainen. Epsilonille paluumatkaa varten”, Same tuli ja ojensi toisen samanlaisen salkun, kaksi avainta ja uuden koodilapun.

    ”Kiitos”, Matoro sanoi. ”Hienoa, että sirun turvassa oloon panostetaan.”
    ”Älkää hukatko niitä”, Bladis vielä sanoi ja kääntyi pois modekumppaninsa kanssa. Matoro nappasi toisen salkun, mutta tajusi silloin toisen käden puutteesta johtuvat ongelmat.
    ”Joi, viitsisitkö kantaa tuon ruumaan”, Matoro hihkaisi laivan kaiteeseen nojailevalle Killjoylle. Punainen soturi asteli nopeasti laiturille ja nappasi yllättävän kevyen salkun.
    ”Mitä tässä on?” hän kysyi.
    ”Ei mitään”, Matoro vastasi. ”Se on Epsilonia varten.”
    Joy ja Matoro kävelivät peräkanaa alukseen. Jään Toa oli pujottanut avaimet ja koodilaput vyhyönsä miekan viereen.
    Kapeat metalliportaat johtivat hämärään ruumaan.
    ”Minne laitan tämän?” Killjoy kysyi.
    ”Heitä jonnekin. Ei sillä niin väliä”, Matoro mutisi itse marssiessaan kohti erillistä salahuonetta Nimdaa varten.
    Killjoy jätti tyhjän laukun epämääräisten laatikoiden ja tynnyrien päälle. Jotain särkyä tuntui hänen päässään. Joy toivoi, ettei tulisi kipeäksi tehtävän aikana.

    Kun Killjoy oli kadonnut ylös, Matoro avasi Hain opettamalla tavalla puisen luukun ja pudottautui alas. Metallilla vuorattu pieni huone oli hämärä, ainut valo tuli Matoron teleskooppisilmistä ja sydänkivestä.

    Matoro käänsi molempia avaimia kerran myötäpäivään ja sitten syötti kuusinumeroisen koodin. Salkun lukot aukesivat pihahtaen.
    Metallikapselin avaaminen yksikätisenä oli kieltämättä vaikeaa. Matoro ihaili muutaman sekunnin Nimdan sirun puhdasta valkoista hohdetta ennen kuin sulki laukun.

    * * *

    Höyrylaivan muhkea piippu päästi tummaa savua sumuiselle, harmaalle taivaalle. Klaanin satama-allas oli hiljainen ja sumun valkoisen vaipan peitossa. Satamarakennusten siluetit näkyivät taustalla keltamustan höyrylaivan navigoidessa ulos aallonmurtajan aukosta.

    ”Missä olit?” Matoro kysyy tuttavallisesti Sugalta. Mustahaarniskainen Jään Toa nojailee selkä laitaa vasten.
    ”Palautin opuksia Arkistoihin”, hän sanoi. Matoro voi suorastaan aistia toisesta Jään Toasta huokuvan itsevarmuuden.
    Hän oli suorastaan kateellinen sille, kuinka itsevarmana ja rohkeana Summerganon oli matkalle lähtenyt. Hän itse ei tuntenut oloaan millään lailla varmaksi. Hän oli aina ollut varma siitä, että kykenisi selättämään kaiken, mitä vastaan tulee.

    Matoro huokaisi.

    ”Mitä luulet, miten tässä käy?” hän sanoi hiljaa.
    ”Epäiletkö jotakin?” Suga kysyi yllättyneenä.
    ”En… en tiedä. En ole pystynyt luottamaan itseeni ja omiin voimiini… enää”, Matoro mutisi turhan hiljaa. Merituuli oli viileän virkistävä.
    Suga mietti, olisiko viisasta kysyä miksi. Se olisi samalla vastaus mitä Matoron kädelle oli tapahtunut.
    ”Vielä Xian reissullahan sinä pursusit itseluottamusta! Mistä nyt tuulee?” Suga korotti ääntään rohkaisevasti.
    ”Nimda. Nimda ja sen…” Matoro huokaisi. Hän ei halunnut ajatella Nukkeja. Hän ei halunnut, ei halunnut.

    Oli hiljaisuus.

    ”Ymmärrän”, Suga sanoi, vaikkei voinut sanoa ymmärtävänsä.

    Aamuinen aurinko oli matalalla. Se paistoi kirkkaana sinisellä merellä. Mainingit ulapalla olivat kasvaneet ja sumu kadonnut. Viileä merituuli puhalsi edestäpäin. Hildemar ajoi eteenpäin kohti etelää.

  • Minä vien

    Klaani
    Itämuuri

    Tuli ja metalli kohtasivat.
    Linnoituksen kivisillä muureilla seisovat ilmatorjuntatykit rätisivät väkivaltaisesti laukaisten öiselle taivaalle tonneittain tulikuumana hehkuvaa rautaa, pienten smaragdien näköisiä ja tappavan vaarallisia Zamor-ammuksia ja sokaisevan purppuraisia energialaukauksia, jotka ukkosiskun lailla pudottivat Nazorakien syöksypommittajia.
    Tykkien puikoissa oli kirjava klaanilaisjoukko. Pikkuruiset matoranit latasivat tykkeihin lisää ammuksia pidellen tiukasti korvistaan kiinni, kun taas pieni joukko Toa-sotureita keskitti kaiken elementaalienergiansa matoranien suojaamiseen.
    Linnoituksen läntisen muurin suunnalla tykkitulta ylikorosti sateenkaaren väreissä hehkuva kuuden Toan elementaalienergia. Liian lähelle muuria uskaltautunut hävittäjä sai kokea äärimmäisen nopean ja äärimmäisen ylivedetyn tuhon Toa Cendai Angorangerien käsissä.

    BladeVezon marssi keskellä kivistä muuria heittäen viimeisen sinihehkuisen lamauttimensa maahan. Hänen viestintänsä ilmatorjunnasta vastaaville matoraneille oli pääasiassa sanatonta. Sodan jyrinän alta ei kuullut paljoakaan.
    ”Keskittäkää tuli!” Bladis karjui hiekkapaperinkarhealla äänellään tykinjyskeen yli. ”Antakaa ötököiden maksaa!”

    ”Ötökät” olivat eri mieltä. Kun kymmenkunta verkkaisesti lentävästä syöksypommittajasta laukaistua pienoisohjusta iskeytyi muuriin, Bladiksen pelastivat vain tämän nopeat refleksit. Hopeinen skakdi lennähti kasvoilleen kivuliaasti kivimuuriin, kun jotain räjähti tulisella voimalla hänen takanaan.
    Bladiksella ei ollut aikaa makailla. Vaikka skakdin pää täyttyi halkeamisen tunteesta ja suu verestä, moderaattori nousi parhaansa mukaan takaisin pystyyn, ainoastaan nähdäkseen ohjusiskun aiheuttamat jäljet. Kaikki ilmatorjuntatykit kolmenkymmenen metrin säteellä olivat kappaleina tai vahvasti korjauksen tarpeessa. Niitä operoivat matoranit makasivat maassa joko tajuttomina tai täysin elottomina.
    Muurin edessä, Klaanin linnoituksen sisäpihan yläpuolella leijaili ylimielisesti paikallaan yksi syöksypommittaja. Hitaasti uutta iskua varten aseistautuvan aluksen ohjaamossa oli pilotti, jonka silmissä oli joko suurta määrätietoisuutta tai puhdasta murhanhimoa.

    BladeVezon tuijotti vihaisesti pilottia, joka vaikutti keskittyvän nyt täysin hopeiseen skakdiin. Tämän vyötäröllä roikkuva vihreähehkuinen moderaattorikivi ei vain ollut auktoriteetin merkki ja tunniste. Se myös maalasi valtavan maalitaulun BladeVezonin päälle. Hopeinen skakdi nielaisi pikaisesti.

    Syöksypommittajan pilotti ei puolestaan jäänyt testailemaan nieluelimistönsä toimivuutta, vaan lähti uuteen iskuun. Epäorganisoidun näköisesti sujahtelevat pienoisohjukset tärisyttivät koko muuria tai lentelivät sen yli, osuen lopulta pieneen rannikkometsikköön. BladeVezon joutui perääntymään yhden ilmatorjuntatykin raadon taakse. Skakdi piteli kuuloelimistään tiukasti kiinni ja yritti suojautua tykin taakse.

    Skakdi vavahti hieman, kun huomasi jalkojensa juuressa makaavan, elottoman tykkimatoranin. Ga-matoranin Komau oli säröjä täynnä ja sen palovammat olivat puistattavat jopa taisteluja nähneen skakdin mielestä.
    Matoranin vieressä makasi ohjusiskussa hajonnut ammussäiliö. Punaisia Kanoka-kiekkoja lojui pitkin maastoa. Ga-matoranin vyötäröllä oli Zamor-pistooli. Suljettuaan ensiksi matoranin silmät kunnioittaen BV nappasi Zamor-pistoolin oikeaan käteensä ja yhden Kanoka-kiekoista vasempaan. Sitten hän juoksi kovempaa kuin aikoihin.

    Syöksypommittaja lopetti muurin tulittamisen vasta kun kivipöly ja savu peittivät näkyvyyden täysin. Jos tämä ei riittäisi lopettamaan moderaattorin sätkimistä, mikään ei.
    Torakkapilotti arvioi hyökkäystehokkuutensa uudelleen, kun savuverhon keskeltä syöksähti punaisena hehkuva tulen Kanoka-kiekko. Kiekko kalahti terävä reuna edellä syöksypommittajan ohjaamon panssarilasiin ja tarttui siihen takiaisen lailla.
    Pilotti kaatoi kuuman juomansa pelästyksissään rinnuksilleen ja ampui refleksinomaisesti koko ohjussarjan uudelleen kohti muuria. Muurista sinkoileva kivimurska naarmutti aluksen pintamaalausta ja vaikeutti harmaan klaanilaisskakdin hahmottamista.

    Se, mitä pilotti ei tiennyt, oli että BV oli kadonnut tämän näköpiiristä jo kauan sitten. Hopeinen skakdi seisoi aivan toisella puolella muuria, tähtäillen Zamor-pistoolilla syöksypommittajan ohjaamossa kiinni olevaa, tulisena hehkuvaa Kanoka-kiekkoa.

    Bladis virnisti ja painoi liipaisimesta.
    ”Hasta la vista, mulk-”

    Kaikki äänet peittyivät räjähdyksen alle, kun Zamor kohtasi Kanokan. Lentokonetta ohjannut torakka ei ehtinyt edes huutaa, kun Kanoka vapautti tulisen elementtivoimansa. Räjähtävä isku repi jopa ohjaamon panssarilasin sadoiksi pikku palasiksi, jotka sinkoutuivat jokaiseen ilmansuuntaan. Syöksypommittajan molemmat siivet repeytyivät ukkosenjumalan vasaraa vastaavasta osumasta irti välittömästi ja sekunneissa koko aluksen etuosan peitti liekkimeri.
    Savuava ja liekehtivä aluksen runko alkoi pyöriä verkkaisen holtittomasti alaspäin, kohti linnoituksen sisäpihan katuja. Se leijaili kohti matoranien täyttämää mukulakivetystä kuin lehti.
    Kuin liekehtivä, kolme tonnia painava räjähdysherkkä lehti. Vaikka äännähtelyä ei tykinjyskeen alta kuullutkaan, matoranit huusivat kauhusta.

    BladeVezon katseli pommittajan liikehdintää purren hampaansa tiukasti yhteen. Aikaa ei ollut hukattavissa.
    Bladiksen katse keskittyi mukulakiviseen kauppakatuun, jota liekehtivä alus lähestyi. Sitten hän vilkaisi muurinreunalla seisovaa matoran-käyttöön tarkoitettua zamor-ilmatorjuntatykkiä.
    BladeVezon painoi pientä kytkintä kämmenpohjassaan, jolloin kuunvalossa kiiltävä ranneterä työntyi esiin skakdin kädestä. Hopeinen skakdi tarttui ilmatorjuntatykkiin ja viilsi sen jalustaa raivokkaasti ranneterällään.
    Nopean kipinäsuihkun myötä raskas konekivääri irtosi jalustastaan, jolloin hopeinen skakdi otti siitä tiukasti kiinni.
    BladeVezon hyppäsi alas muurinreunalta kantaen uutta asettaan.

    Ilmatorjuntatykkiä ei oltu tarkoitettu käsikäyttöön. Se ei Bladevezonia pysäyttänyt.
    Ensiksi hän päätti kuitenkin keskeytyä laskeutumiseen..

    * *

    Pilvet olivat odottaneet vuoroaan jo liian kauan. Nyt sade piiskasi Klaanin linnoituksen muureja ja sen sisällä olevia rakennuksia.
    Same harppoi kattoja pitkin sateesta märkä otsanauha liehuen tuulessa, valtava Nazorak-verellä värjätty viikate oikeassa kädessä ja vasen käsi vasemmalla ohimolla. Kommunikaattori pirahti kahdesti.
    ”Paaco?” Same ärähti kommunikaattoriin.
    ”Idolisi, Sameliiniseni.”
    Paacon puheen taustalta kuului äärimmäisen kovaäänistä bassojytinää ja jonkinasteiselta vapinakohtaukselta kuulostavaa näppäimistöjen kalketta. Paacolla oli perin selvästi töitä.

    ”Perääntyvätkö ne?” valkoinen moderaattori huohotti hypäten tiilikatolta toiselle, pirstoen nopeilla askelillaan alas kaduille viisi tiiltä. Joku kattoihin erikoistunut matoran tulisi takuulla olemaan hyvin vihainen, mutta Samella oli tärkeämpääkin ajateltavaa.
    ”Ömm. Että. Ötökkäpellet näyttävät siirtävän tuota isoa aluksenröhjäkettä kauemmas rannikosta.”

    Same laskeutui pyörähtäen puukatolle niin sulavasti, että sateen keskeltä ääntä ei edes erottanut. ”Joko ne perääntyvät tai sitten niillä on jotain uutta mielessä…”
    ”Mitä pirun väliä. Sinulle oli viesti. Partaterä tarvitsee apua Alastomalta Lepakolta.”
    Same oli huomauttamassa, kuinka koodikieli oli turhaa, koska mahdolliset salakuuntelevat nazorakit saisivat korviinsa vain Paaberin sykähdyttäviä bassobiittejä. Hän oli kuitenkin oppinut, että Paacon kanssa ei välttämättä kannattanut väitellä.

    Jollain tasolla Same myös piti koodinimestä ”Alaston Lepakko”, vaikka hän ei sitä ääneen myöntänytkään.

    * *

    Sateen pesemällä torilla oli kaaos, kun vain peräpropellin ilmassa pitämä, liekehtivä syöksypommittaja leijaili lehden lailla kohti vilkkainta kaupan ja elämän keskusta. Matoranit juoksivat paniikissa jokaiseen suuntaan, sillä arvaamattomasti lentelevän ilma-aluksen rataa ei voinut arvioida mitenkään. Oli kuin nazorakien alukset olisi suunniteltu tarkasti viemään pudotessaan mukanaan mahdollisimman monta vihollista.
    Syöksypommittajan liekehtivä raato oli jo osumassa suoraan erääseen majataloon. Sen selviytyminen ei vaikuttanut todennäköiseltä.

    Lentokoneen raadon lentorata muuttui hieman, kun räjähtävä Zamor-ammus osui voimakkaasti sen kylkeen, lennättäen sitä kauemmas majatalosta. Aluksesta irti räjähtäneet metallinpalaset rikkoivat majatalon ikkunoita.
    ”Anteeksi tuosta!” pienikokoista ilmatorjuntatykkiä kaksin käsin kantava BladeVezon huusi vilpittömän pahoillaan. Matoranit katsoivat hämmästyksissään, kuinka hopeinen skakdi pomppi epätasaisesti torikatokselta toiselle, pysyen vaivoin pystyssä käsissään olevan tykin massiivisuuden takia.

    Osuman voimasta nyt toiseen suuntaan lennähtänyt syöksypommittaja alkoi lähestyä epäilyttävästi torin toista reunaa. Matoranien paniikki ei vähentynyt.
    Bladis pomppasi vaivoin erään katukaupan katokselle huomaamatta, että se oli kankainen ja repeytyi hänen teräväkyntisten skakdi-jalkojensa alta moneen osaan. Bladis putosi harvinaisen epämiellyttävästi valtavaan hedelmäkasaan ja kompuroi hetken kankainen katos päänsä päällä. Lopulta skakdi sai riuhtaistua punaisen rievun päältään ja nosti vaivoin tykin olkapäälleen.

    Toista rakennusta kohti epätasaisesti surraava pommittaja sai jälleen maistaa tykkiä, jolloin se lennähti taas eri suuntaan, kauemmas rakennuksesta. BladeVezon kiristeli hampaitaan ja näytti nolaantuvan hieman, kun huomasi onnistuneensa taas rikkomaan tusinan ikkunoita.

    ”Öh… ylläpito maksaa tämän” BV sanoi hymyillen leveästi hedelmäkauppiaalle, jonka kaupan hän oli juuri pahoinpidellyt. Kauppias ei vaikuttanut erityisen tyytyväiseltä.

    Bladis jatkoi juoksenteluaan ja laukoi tykillään kohti vain vaivoin ilmassa pysyttelevää pommikoneen runkoa. Hän pystyi vaikuttamaan ammuskelullaan sen lentorataan, mutta alus menetti korkeutta kaiken aikaa. Ennen pitkää sen täytyisi pudota. BV kiristeli hampaitaan.

    Alus tuntui valinneen laskeutumispaikakseen aivan torin keskustan, joka alkoi tyhjentyä vauhdikkaasti klaanilaissoturien organisoimana, mutta ei tarpeeksi nopeasti. Väkeä oli liikaa.

    Bladis katsoi kauhuissaan, kuinka räjähdysaltis alus vaappui kohti keskustaa menettäen korkeutta jatkuvasti. Aivan sen mahdollisessa törmäyspisteessä konttasi vahingoittunut Toa-soturi, jonka oikean jalan tilalla oli vain sideharsoa ja murtuneita luita. Toan aika alkoi käydä vähiin.

    Tai niin oli helppo uskoa. Jotain valkoista välähti salaman lailla torin keskipisteessä juuri ennen kuin aluksen liekehtivä raato törmäsi maahan musertuen omasta painostaan lopullisesti.
    Ennen kuin BV ehti räpäyttääkään silmiään, oli Same hänen edessään kyyryssä kantaen pitkillä valkoisilla käsillään vahingoittunutta Toa-soturia.
    Samen takana vielä näkyvä syöksypommittajan raato räjähti lopuksi tulivuoren teholla kappaleiksi aivan kuin kruunaten koko tilanteen.

    BladeVezon ja Same katselivat hetken toisiaan. Same laski häntä kiittäneen Toa-soturin hellästi maahan ennen kuin nousi täyteen pituuteensa.
    ”Anteeksi lievä myöhästymiseni”, Same sanoi viileällä äänensävyllä.
    ”Missä pirussa sinä olet kuhnannut?” BladeVezon sanoi hieman happamasti, nostaen otteestaan lipuvaa tykkiä parempaan asentoon.
    ”Ja minä kun luulin että pärjäisit hetkenkin ilman apuani”, Same sanoi hiljaa kohottaen kulmaansa, vilauttaen pientä virnettä. ”Oli miten oli, löysin meille lisää leluja.”

    Bladis näytti innostuneelta, kun Same otti selästään jotain, joka näytti metalliselta varsijouselta. Terävän nuolenkärjen sijasta aseesta törrötti kuitenkin jotain pyöreää ja kranaattimaista. Bladis pudotti valtavan ilmatorjunta-aseensa katukivetykseen ja tarttui varsijousta muistuttavaan aseeseen tiukasti. Same ojensi moderaattorikollegalleen vielä pieneltä sytyttimeltä näyttävän laitteen, joka näytti skakdin valtaisassa kämmenessä hieman säälittävältä.
    BV katsoi valkoista taistelutoveriaan hetken kysyvästi.

    ”Älä paina siitä ennen kuin ammus on kiinni vihollisessa”, Same sanoi pyöräyttäen puukkoaan sormensa ympärillä. ”Se olisi soturille hieman nolo loppu.”
    Leveä hymy ilmaantui harmaan skakdin kasvoille, kun hän ymmärsi täysin uuden aseensa toiminnan. Samekin otti omansa selästään ja latasi sen valmiiksi hyökkäykseen.
    ”No, kollegani?” Same sanoi viileästi. ”Mitä nyt?”

    BladeVezon kytki uuden lelunsa varmistimen voimakkaalla otteella pois päältä ja virnisti niin leveästi kuin vain skakdi voi.
    ”Nyt opetetaan arvon Kenraali 001 tanssimaan.”

    Minä tahansa muuna hetkenä Same pääasiassa pudistaisi päätään toverinsa ylivedetyille letkautuksille. Tänä yönä hän kuitenkin oli nähnyt tarpeeksi. Valkoinen koura puristui tiukasti aseen ympärille.
    ”Minä vien.”

  • Ilmatorjuntaa ja pidätys

    Bio-Klaanin linnake

    Tulta, kipinöitä, metallia. Same nousi taas jaloilleen ja jatkoi matkaansa. Ilma oli tukahduttavan kuuma ja näinkin korkealla savu riitti tekemään hengittämisestä tuskaa. Hän oli päässyt läntisen keittiön tasaisen ja ikävän suojattoman katon puoleenväliin, kun uusi paineaalto paiskasi hänet nurin. Tällä kertaa hän menetti otteensa viikatteesta, ja katsoi kuinka se kolahtavan pompun kautta tipahti alas katolta.

    Hm, ei kai se tuolta mihinkään häviä, Same tuumi, kierähti jälleen pystyyn ja jatkoi työlästä matkaansa ilman asettaan.

    Uusi pommi. Tällä kertaa se osui aivan liian lähelle, ja sirpale nirhaisi Moderaattorin vasenta olkapäätä pirstoen panssaria pieniksi valkeiksi siruiksi. Tasapainonsa menettänyt Same ehti hädin tuskin kieriä pois seuraavan pommin alta, ja tällä kertaa paineaalto paiskasi hänet katon reunan yli.

    Pitkä Moderaattori sai kuitenkin seitsemännen kerroksen kivisestä ikkunankaiteesta kiinni oikealla, pahoin palovammautuneella kädellään.

    Hitto, ei voi olla totta, Same kirosi mielessään kiskoessaan itsensä molemmin käsin ikkunalaudalle. Tuo pommittaja on ihan tosissaan keskittynyt pelkästään minuun. Mikä sitä-

    Moderaattorin ajatustyö kuitenkin keskesi läheltä kuuluvaan rätinään ja yläilmoista kuuluvaan räjähdykseen. Seuraava hänen huomaavansa asia oli, kun koko rakennus tärähti iskun voimasta.

    Kavuttuaan takaisin keittiörakennuksen katolle Same näki pahasti vaurioituneen Nazorak-pommittajan raadon. Naapurikaton miehittämätön ilmatorjuntatykki oli saanut ohjaamoonsa uuden asukkaan, ja Bladis vilkutti Samelle virne kasvoillaan toinen käsi tykin ohjaksissa. Same nyokkäsi kiitokseksi, muttei voinut hymyillä takaisin. Ilmatorjuntatykin edellisen käyttäjän yläpuolikas oli työnnetty syrjään tykin juureen.

    Same huomasi silmäkulmassaan vihreää hohtoa, ja teki aerobaattisen väistöliikkeen. Lentokoneenromusta ammuttu Zamor meni valkoisesta Moderaattorista ohi, ja ennen kuin ohjaamosta puoliksi ulkona roikkuva pilotti oli ehtinyt vetää pistoolinsa liuskaa uudelleen torakka huomasi niskansa tulevan taitetuksi.

    Päästäessään Nazorakin elottoman ruumiin valahtamaan käsistään Same suuntasi katseensa taivaalle. Torakoiden pommikoneet olivat siirtyneet Klaanin itäisempien osien ylle, ja Bladis koetti hätyytellä niitä entistä loitommas villillä ilmatorjuntatulella.

    [spoil]Tämä voisi olla hyvä paikka lopettaa musiikki.[/spoil]
    Same jatkoi matkaansa katonharjain poikki kuoleman ilotulituksen maalatessa taivasta punaisella ja oranssilla, kunnes pääsi kapeaan torniin. Hän väläytti vihreää Moderaattori-kiveään, ja raskas lukko tornin kyljessä naksahti auki. Same työnsi oven auki ja astui sisään. Tornin paksut kiviseinät peittivät ulkoa kuuluvan hälyn melko hyvin, ja valkoinen hahmo laskeutui polvensa varaan. Hän painoi nappia kuulokemikrofonistaan.

    ”Paaco täällä” räsähti vastaus Samen korvaan.
    ”Olet varma, että niitä löytyy tästä tornista?” valkoinen moderaattori epäili tutkien katseellaan hyllyrivistöjä.
    ”Tästä en edes minä muutu varmemmaksi. Tanssahtele hyllylle numero 14 ja löydä etsimäsi.”

    Same ei vastannut kollegansa musikaalilautapelin sattumakortilta kuulostavaan kommenttiin, mutta harppoi kyseisen hyllyn luo. Hän nappasi metallilaatikon kouriinsa ja avasi kannen. Sisältä hän otti esiin pienen, sinisen nitojan näköisen esineen. Hänen kädessään sen pää alkoi kuitenkin hohtaa vihreänä, ja jos oikein mielikuvitusta käyttäen katsoi, sen saattoi mieltää etäisesti pistoolin näköiseksi. Same painoi taas korvanappiaan avaten keskustelun.
    ”Okei, ilmeisesti tä-”
    ”Venaa hetki pelle. Minulla on toinen toveri linjoilla.”

    Same kohotti kulmiaan tornin yksinäisyydessä, kuullen kuitenkin Paacon puheen:
    ”Eivät he sinulle räjähdymäistä huomiota anna, pikku Bladoseni. Niin. Näkyvä paikka, aivan. Mutta usko pois, heidän radioliikenteensä on muutaman minuutin ajan pelkkää Paaberin tajunnanräjäyttävää musiikkia, taistelusuunnitelmat korvautuvat basson uskomattomuudella.”

    Same mietti kovasti, kuinka hauskaa Paacolla oli ollut tämän sabotoidessa Nazorakein viestiliikennettä.

    ”Joten kyllä sinä pärjäilet, jatka sen liipasimen naputtelua, ja mieti ötököiden räjähtävän hillittömien biittieni tahtiin. No niin, Sameliini, sinulla oli jotain asiaa?”
    ”Kyllä. Kuinka paljon näiden kantomatka on?”
    ”Sihdistäsi riippuen.”

    Same nappasi muutaman sinisen aseen varustevyölleen, kiskaisi hyllystä viidakkoveitsen näköisen terän ja kiipesi tikkaita pitkin katolle. Päästyään tukevaan asentoon hän otti uuden pyssykkänsä vyötään ja tähtäsi kummallakin kädellä. Aseen piippu alkoi rätistä vihreän sähköisenä, valaisten Samen keskittyneen ilmeen.

    Nui-Koro

    Pormestari seurasi mustiin verhoutunutta joukkiota omalla tasaisen varmalla askelluksellaan huomaamatta mitään epäilyttävää käytävässä työhuoneensa ulkopuolella. Hetken tilassa vallitsikin täysi rauhallisuus, mutta sitten ilmastointikanavasta työntyi esiin hahmo. Valkoinen, naurettavan muotoinen hahmo. Tämä oli uskomattoman pitkä, mutta käsittämättömän laiha, juuri sopiva änkeytyäkseen ilmastointikanavaan.

    ”Huh.” Snowie äännähti. Sitten hän aloitti itsensä muovaamisen luonnollisempaan olotilaan.

    Ennen pitkää keppimies oli kateissa, ja paikalla seisoi tukeva valkoinen hahmo oranssin nenänsä kanssa. Hengitystään tasaten hän asteli pormestarin työhuoneen puiselle ovelle. Hänen yllätyksekseen se oli kuitenkin auki, ja lukkoa tarkasteltuaan Snowie totesi tiirikan olevan oletettava syy raskaan oven yllättävälle aukinaisuudelle. Hän avasi oven, ja astui sisään.

    Lumiukko kuitenkin koki suuren yllätyksen: mahonkisen työpöydän takana istui jo hahmo. Tämä Snowielle täysin vieras, suurta mustaa Kanohi Faxonia kasvoillaan kantava Po-Matoralainen reagoi hämmästyttävän nopeasi. Roteva Matoralainen kiskasi lyhyen, tummansinisen viittansa kätköistä kahdella kiekolla ladattavan Kanoka-heittimensä esiin.
    ”Kädet ilmaan, muukalainen, tai saat tuntea heikennyksen ja suurentamisen kiekot nahoissasi. Voin kokemuksesta luvata, yksikään konna ei ole pysynyt tolpillaan siinä tilassa.”
    ”Eeh, tuota, rauhaa?” Snowie yritti.

    Hän tarkkaili ensin äkäistä uutta ystäväänsä, sitten huonetta. Hän huomasi pöytälaatikot aukinaisiksi ja kaapit pengotuiksi. Lumiukko päätti avata keskustelun.
    ”Tuota, mitä sinä oikeastaan teet täällä?”
    ”Varoitan, nosta kädet ilmaan ja käy lattialle. Nyt!”

    Lumiukko teki työtä käskettyä ja painautui polvilleen. Puhe kuitenkin jatkui.
    ”Mutta, tuota, oletko varma, että sinun kannattaa-”
    ”Liu’uta laukku tänne ja käy mahallesi!”

    Snowie heitti varovasti laukkunsa Matoralaiselle ja kävi mahalleen lattialle. Pieni haaleanruskean ja mustan värinen hahmo asteli varmoin askelin hänen luokseen, ja sitoi lumiukon kädet.
    ”…tuo ei edes auta, osaan tavallaan irrottaa käteni..”
    ”Hiljaa.”

    Hetken päästä Snowie oli melkoisen täydellisessä paketissa lyhytviittaisen pikkumiehen osoittaen häntä kaksoiskiekonheittimellä.

    ”Eh.”

    Bio-Klaanin linnake

    Same katsoi, kun vihreä sähköpallo iskeytyi Nazorak-alukseen. Ensin sammuivat valot, sitten muu elektroniikka, lopulta moottorit. Pian vihreänä säkenöivä pommittaja alkoi menettää korkeutta, ja tipahti jonnekin muurien pohjoispuoliseen sankkaan havumetsään. Same nakkasi kertakäyttöisen mutta ilmeisen toimivan aseensa pois ja kaivoi uutta esiin.
    ”Okei, Paaco, olit oikeassa” hän sanoi kuulokemikrofoniinsa.
    ”Enkö minä aina? Sitä paitsi, et ole vielä tajunnut koko touhun kauneutta:”

    Dramaattinen paussi oli liian pitkä Samen makuun.
    ”No?”
    ”Tuo lamauttaa vain kaikkein hienoimman elektroniikan! Vaikka suhaisisit sähköpalleron meikäläisten lennokkeihin, ne pysyisivät yhä ilmassa. Muutamassa minuutissa tutkaimet sun muut härpäkkeetkin syttyisivät, mutta siihen mennessä ötiäisten lelut olisivat jo tipahtaneet korkeuksista.”

    Same myönsi tämän oivalliseksi, hillittömästi tärisevästä aseesta singahtava hitaanlainen sähköpallero oli kieltämättä vaikea ammus, eikä ollut lainkaan pahitteeksi tietää, että osuma omiin ei ollut väistämättä kohtalokas.

    Rapina tapahtui, ja sillä sekunnilla Same oli jo kaivanut ison veitsensä esiin ja kääntynyt kohti äänen lähdettä. Hänen suureksi helpotuksekseen se oli kuitenkin katolle kavunnut Bladis.
    ”Sinuakin näkee, arvon kollega” Skakdi sanoi suu virneessä ja toinen silmä kiinni turvonneena. ”Kävin Kupen luona.”
    Samesta oli aina hyväksi kuulla lääkintäekspertin mielipide tilanteeseen.
    ”Mitä hänellä oli asiaa?”
    ”Kuulemma tähän on vain yksi parannuskeino: Torakoiden pudottaminen.”

    Same pyöräytti silmiään toverinsa kommentille ja nakkasi tälle yhden sinisistä lamauttimista.
    ”Ja kas, sinulla on lääkekin valmiina” Skakdi innostui saadessaan käsiinsä vyölle ripustettavan ilmatorjunnankorvikkeen.

    Same pyöräytti uudelleen silmiään kumppaninsa letkautuksille.

  • Yritys tuhota Nimda

    Klaanin linnoitus

    Bladis käveli ripeään tahtiin kirkkaalla käytävällä. Hän ja Umbra ohittivat suuren sinisen seinävaatteen, joka kuvasi Klaanin moderaattoreita. Heidän eteensä tuli vahvannäköinen ovi sekä pieni kameratunnistus. Bladis asetti vihreän modekivensä kameran eteen ja ovi aukesi. Umbra ja hopeamusta skakdi astuivat ovesta sisään ja saapuivat kiviseen huoneeseen. Moderaattorien päähuoneessa oli jokaisen moderaattorin nimikkonojatuolit, jotka oli kirjailtu jokaisen moderaattorin omilla väreillä. Yhdellä seinällä oli kone josta sai ostettua Bohrok Energy drinksiä, jota moderaattorit usein käyttivät yövuoroillaan. Eräällä kiviseinällä koreili kuva Klaanin admineista ja moderaattoreista sillä ainoalla kerralla kun kaikki olivat paikalla linnoituksessa. Kuvan ottamisesta oli jo kulunut ties kuinka kauan ja välillä tuntui että klaanilla oli aika löyhät säännöt henkilökuntansa suhteen. Umbra istahti keltamustalle nojatuolilleen ja venytteli käsiään. Oli mukavaa olla taas kotona. Bladis otti laukustaan widgetin ja työnsi pienen rattaan koneeseen. Hän valitsi itselleen jotain virvoitusjuomaa automaatista. Kuului kolinaa ja juomakanisteri putosi Skakdin eteen lattialle. Bladis poimi vihreän juomakanisterin ja kaatoi siitä juomaa kurkkuunsa. Ai että kun oli hyvää, Skakdi sanoi ja istahti nojatuoliin.

    ”Miksi edes tulimme tänne, Umbra?” Bladis kysyi kollegaltaan. Hän ei ollut ollut kauhean usein kaksin kollegansa kanssa.
    ”On vain hyvä että sinäkin käyt täällä päämajassamme, pomo”, Bladis sanoi ja lisäsi ”missä muuten olet ollut nämä viimeiset viikot ja mikä on tuon uuden lookkisi tarkoitus?”

    ”Pitkä tarina, joka pitää sisällään taistelun kaksostani vastaan, joukon noviisi-Toia joiden kohtalosta en halua edes puhua sekä rauhallisen saariryhmän. No siitä tuli aikamoinen murhenäytelmä ja nyt kannan veljeni muistoja pääni sisällä. Oliko muuta?” Umbra töksäytti.
    Bladis oli ennenkin kuullut näistä Umbran retkistä joten hän ei sanonut mitään, punnitsi vain asioita. Minkäköhän takia Umbra edes oli lähtenyt Klaanista ilmoittamatta kellekään…”, Skakdi ajatteli, mutta muisti sitten Umbran yhteyden ritarikuntaan, joka piti häntä pihdikkäässä kuolonkourassaan.

    ”Olitko tuolla tehtävällä sen muinaisen diivan takia?” BV kysäisi Umbralta. Muinaisella diivalla Bladis viittasi ritarikunnan johtaja Helryxiä, joka ei halunnut päästää Umbrasta irti. Umbralla ja ritarikunnalla oli jotain hampaankolossa toisiaan kohtaan.

    ”Olin, mutten ole enää. Nyt olen päättänyt etten lähde enää sen typerän veden toan tehtäville ja katkaisen siteeni siihen mätään organisaatioon joka tottelee johtajaansa sokeasti. Mikä Mata Nuin tahto ylipäätänsä on? Itse olen ajatellut että se on rauha universumiin, mutta hörhöjen fundamentalistien poppoo haluaa sotaa vain tähän maailmaan. Eli oli ihan hyvä että lähdin”, Umbra sanoi.

    Pian Bladis kuitenkin avasi pöydällä olevan tietokoneen ja kirjautui moderaattorin tunnuksilla sisään Klaanin turvajärjestelmään. Hän katsoi nopeasti läpi huomiota vaativat asiat, kuten sotavalmistelut. Lopulta hänen silmänsä osuivat yhteen kohtaan, Nimdan valvontaan ”jotta sen voisi tuhota”. Skakdi jäi miettimään miksi jotain esinettä pitäisi valvoa, jos se pitäisi tuhota.

    ”Uu, katso”, Bladis sanoi ja käänsi näyttöä moderaattori-toveriaan päin. Hän osoitti Nimdan tietoja.

    ”Miksi ihmeessä me varjelemme yhtä sirua jos me halueamme tuhota sen?”
    ”Jos nyt ensin joku selventäisi minulle jotain tästä Nimdasta. Miksi se edes on niin tärkeä meille ja mitä me niillä siruilla teemme?” Umbra sanoi jo vähän ärsyyntyneenä kun oli ollut ulalla jutuista jos jonkin aikaa.
    ”No me emme niinkuin juurikaan tiedä siitä”, Bladis aloitti ”Tiedämme, että sillä on jotain suuria voimia ja että pahikset ovat sen perässä”, skakdi kertoi.
    ”Suurin osa tiedosta on peräisin siitä kun Gee kävi Nimdanpalvojien saarella tässä vähän aikaa sitten“ ”Niin, Geen mukaan siruilla tosiaan oli voimia. Niitä palvottiin tyyliin jumalina ja tosiaan, kun kerran muutkin niitä tavoittelevat, niin ne ovat arvokkaita. Ne ovat siis ilmeisesti jonkinsorttinen voimakas ase.”

    ”Minua epäilyttää tässä asiassa se että Guardian tietää näistä siruista näinkin paljon. Jokin minussa sanoo että muutkin Adminit ovat sotkeutuneet näiden sirujen mysteeriin ja he pimittävät meiltä muilta jotain tärkeitä tietoja. Löytyykö sieltä koneelta mitään tietoa Nimdasta, BV?” Umbra sanoi, katsahtaen ystäväänsä.

    Skakdi napsautti kuluneella hiirellään Nimda-sanaa ja esiin aukeni lyhykäinen tiedosto. Sen hallitsevin piirre oli kuva Alfa- ja Beeta-siruista. Sivulla oli myös tietoja Nimdan havaituista ominaisuuksista sekä tiedettyjen sirujen sijainneista. Sivulla oli myös maininta siitä, että Klaani etsi Nimdaa tuhotakseen sen, sillä se on liian vaarallinen päätyessään muiden käsiin.
    ”Eli siis tietokoneen mukaan Nimdan palanen on jossain täällä linnoituksessa ja Adminit haluavat sen tuhottavan, joten pitäisikö meidän lähteä tuhoamaan sitä sirua, Umbraseni?” Bladis sanoi, lukien koneelta sirun olinpaikan.

    ”Hmm… Taika-aseen tuhoaminen voisi kyllä auttaa klaania, mutta eikö se siru voi tehdä meille jotain? Ja olemmeko tarpeeksi voimakkaita sen tuhoamiseen?” Umbra kysäisi

    ”Käsittääkseni ne kuusi sirua yhdessä ovat huippuvaarallinen superase, ei yksittäiset sirut”, Bladis selvensi. ”Kyllä meillä aina tulivoimaa löytyy, olemmehan me Umbra ja Bladis, ja tuskin se siru meille itsessään mitään tekee. Eihän sillä mitään omaa tahtoa ole, eihän?” Bladis kertoi.
    ”Hyvä on, lähdetään tuhoamaan se voimallinen siru. Saamme sentään jotain järkevää tehtyä täällä”, Umbra sanoi. ”Johda minut Nimdan luokse, toveri”.
    Tämän sanottuaan he jättivät huoneen.

    Matka pikku hiljaa hämärtyvän Klaanin käytävillä johti heti Admin-siiven alapuolella olevaan holvihuoneeseen, jossa oli jälleen kerran tarkat tunnistukset. Modekivi takasi jälleen kerran pääsyn sisään huoneeseen. Bladis kytki seinän sähköpääkeskuksesta hälyttimet pois päältä ja lähti marssimaan huoneen keskellä olevan, lasikuvun alla olevan Beetan luo.

    Umbra ei ollut eläissään nähnyt mitään vastaavaa. Valkoinen, lasikuvun alla oleva metallinen siru, joka säkenöi suuria energioita, jotka Umbra tunsi ympäri kehoaan. Siru oli samalla kaunis, että kammottava. Kaksikko asteli kiven luokse, jolloin valon kajo yltyi. Bladis piteli silmiään kirkkaan valon osuessa hänen silmiinsä, jolloin Umbra koetti himmentää metallinkappaleen hohtoa. Hän otti yhteyden kiven valonlähteeseen, muttei saanut sitä himmennettyä. Jokin ei täsmännyt sirussa. Skakdi asetti kätensä varovasti lasikuvun kummallekin puolella. Hän nosti puoliympyrän mallista, panssarilasista tehtyä kupua hiljaa ylöspäin. Sirussa oli jotakin hypnoottista. Skakdia huimasi, eikä se ollut samanlaista huimausta kuin Sisällissodan pommitusilmalaivoissa koki. Se oli jotain erilaista.

    ”Mikä sinun on, Bladis?” Umbra kysyi toveriltaan. Skakdi hoippui lasikupu käsissään, melkein kaatuen kivilattialle. Umbraa hämmensi Bladiksen käytös. Pian hän itsekin alkoi huomata jotain outoa. Huone täyttyi erilaisista ja eriväisistä palloista. Palloja oli eri kokoisia ja ne aaltoilivat, samalla vääristäen huoneen tilaa. Toa koetti pudistaa päätään. Pallot pysyivät ja Bladis oli yhtäkkiä viherpinkki. ”Mitä täällä tapahtuu!” Umbra huusi.

    Bladis yritti nousta, muttei siinä onnistunut. Häntä huimasi ja tuntui kuin joku olisi käytellyt aivoporaa hänen polvilumpioonsa. ”Nimda… Nimda”
    Siru välähti voimakkaasti peittäen sekunneiksi huoneen valkeuteen. Skakdin mieleen nousi Sisällissodan kauhut: kaasut, räjähdykset, veri, kuolema. Tuhannet pienet porat tuntuivat poraavan hänen päätään joka suunnasta. Skakdi ähkäisi ja kääntyi epämääräisesti kyljelleen. Hänestä tuntui siltä, kuin hän olisi menettämässä tajuntansa. Valon Toan mielen täyttivät sekavat ajatukset. Umbran mielenterveys oli alkanut horjua jo hänen veljensä muistojen yhdistyessä Umbran muistojen kanssa, ja hänen muistaessaan muistoja jotka eivät ollet hänen. Valon Toa piteli päätään. Päänsärky vain kasvoi kun ajatukset ja muistot sekoittuivat. Hän tunsi kuinka hänen veljensä muutettiin makutamaiseksi antidermismassaksi Mutranin kokeessa, kuinka kylällinen matoraneja kuoli hänen takiaan ja kaikkea muuta. Umbran psyyke ei kestänyt, ja hän rojahti lattialle. Bladevezonin näkö ja todellisuudentaju alkoi sumentua valkoiseksi massaksi. Sitten hän tunsi kaiken pimenevän.

    Myöhemmin, kultavihreä moderaattori, Paaco kävi tutkimusretkellä Nimdahuoneessa, ja löysi kaksi kollegaansa maasta. Kaksikko vietiin toipumaan sairaalaosastolle, jossa heille annettiin lepoa ja lääkkeitä.

    [spoil]Team U&M vauhdissa. JIIHAA[/spoil]

  • Bladis pesee hampaat

    Bio-Klaani

    Bladevezon heräsi muhkuraiselta pediltään. Hän oli nukkunut yönsä todella huonosti, nähden painajaisunia Mafia Pommista ja syvällä linnoituksen tyrmissä piileskelevästä matatu-pedosta. Skakdi venytteli käsiään, venytteli metallisia sormiaan ja huomasi erään asian. Yhdessä sormista koreili punainen lanka, joka oli kääritty rusetille. Bladis ihmetteli ääneen, mikä kumman naru se oli, mutta ajatteli ettei se ole kovin tärkeää, koska hän ei muista siitä mitään.
    Bladis hyppäsi sängystään, laittoi pörröiset aamutohvelinsa jalkaan ja suuntasi pesemään hampaitaan. Hän asteli wc-tiloihin ja katsoi itseään peilistä. Hampaissa oli vähän töhnää siellä täällä, mutta kunnon hampaiden pesu saa hampaat taas loistamaan. Kuten skakdeille aina opetetaan, hampaista on paras pitää huolta, koska kuoleman kohtaaminen säihkyvällä hammasrivillä on useimmiten kunnioitettavampaa kuin rikkinäisellä ja haisevalla kalustolla kuoleminen. Yleensä se on myös hohdokkaampaa, sanan varsinaisessa merkityksessä.
    Bladis otti hammasharjansa, laittoi siihen tahnaa ja alkoi jynssätä vimmatusti hampaitaan. Skakdi oli todella nopea hampaiden pesijä, olihan hän pessyt hampaitaan tuhansien vuosien ajan. Lopulta Bladis otti hanasta vettä pieneen kuppiin, kaatoi vettä suuhunsa ja purskutteli varsin äänekkäästi, jolloin vesipisaroita lensi peiliin ja ympäri allasta. Sitten skakdi sylkäisi kaiken pois suustaan. Valkoinen hammasrivi kiilteli mukavasti huoneen valaistuksessa.
    Bladis asetti mukinsa pöydälle ja näki taas tämän oudon narun sormensa ympärillä. Mikä kumma tämä naru on, Bladis ihmetteli, lähtien ovestaan ulos ja partioimaan klaanin linnoituksen käytäville.

    Skakdi käveli käytäviä pitkin hopeamustassa sotisovassaan, toruen aina välillä liian kovaa huutavia tavallisia jäseniä ja juoksi seinille tuhertavien matoranien perässä. Välillä piti auttaa laamansa hukanneita matoraneja tai jotakin muuta yhtä turhanpäiväistä, mikä kävi skakdin hermoille.
    Yhdellä seinällä oli keltaisella spray-maalilla kirjoitettu ”Kuka vartioi admineita?” Bladis otti kylmän viileästi tuhertaneen matoranin jalasta kiinni ja roikotti rääpälettä ilmassa, kylmän hien pudotessa matoranin naamalta.

    ”Pudota tuo rääpäle, vanha kaveri!” kuului äkkiä ääni käytävältä. Bladis pudotti matoranin maahan, jolloin matoran putosi päälleen kivilattialle ja naamio vieri pois matoranin kasvoilta. Pelokas pikku häirikkölähti nopeasti varjoihin.
    Käytävän päässä oli joukko uupuneita sotureita. Kaksi Bladis tiesikin, Matoron ja keltamustan soturin, Umbran, jolla oli taas jokin uusi hahmo. Oliko tämäkin jotain muodonmuutospelleilyä, sitä Bladis ei tiennyt.
    ”Umbra, sinuakin näkee pitkästä aikaa! Ja Matoro, sinäkin olet palannut. Miten tehtävä meni ja ennen kaikkea, saitteko Nimdan?” Bladis kysyi, valkoisen hammasrivin loistaessa. ”Keitäs nämä kaksi korstoa teidän mukananne ovat?”

    ”Olen Nurukan, Metru Nuin sodan veteraaneja”, Nurukan sanoi, ”ja tämä tässä on Deleva”, musta soturi sanoi, osoittaen kyynärkynsillään punavalkoista Delevaa, joka oli kädet puuskassa. ”Deleva ei pidä Skakdeista, he kun myivät hänen kansansa orjiksi”, Nurukan selitti hämmentyneelle Bladikselle.
    ”Mitä Umbra tekee klaanissa ja miksi olet ollut noin kauan poissa?” Bladis kääntyi Umbran puoleen.
    ”Liian pitkä tarina, kerron sen joskus Amaja-ympyrässä. Mitä tälle paikalle on tapahtunut?” Keltamusta moderaattori kysyi. ”Ja selittäkää minulle Feterroista, Nimdasta ja näistä Nazorakeista jotain”.
    ”No siis, Nazorakit ja Feterrat ovat Klaanin suurimmat uhkat näinä Pimeinä aikoina”, Bladis kertoi. ”Ja Nimda on artefakti jonka Klaani ja pahuuden liittouma, Allianssi haluavat käsiinsä. Sitten on näitä muita pienempiä tahoja joita Nimda kiinnostaa”.
    ”Okei. Eli siis ei mitään vakavaa. Jokin mahtava muinaisesine, jolla on voima tuhota koko maailman ja se on kuudessa palassa, olenko oikeassa?” Umbra väläytti. ”Miksi aina kuusi…”
    ”Vähän niin kuin noin. Olemme nyt sotatilassa Nazorakien kanssa. Torakat ovat vallanneet saaren pikkuruisia Matorankyliä ja ne suunnittelevat invaasiota klaaniin,” Bladis kertoi. ”Matoro, saitteko sirun sieltä munkeilta?”
    ”Emme saaneet sirua, menetimme laivan ja melkein kuolin”, Matoro kertoi ja nosti ranteesta katkennutta kättään.

    “Auts. Näyttää pahalta”, Bladis totesi. “Mutta hei, mennään Kahvioon. Mitä me suotta tässä käytävällä olleen.”
    Vihaisen näköinen siivoojamatoran pääsi kärryinensä viimein käytävältä läpi, kun viisikko oli lähtenyt.
    Klaanin vaaleanharmaat, puhtaat käytävät tuntuivat tutun turvallisilta. Joukko käveli suuren keskustelusalin läpi, jossa oli kymmeniä pöytiä ja tuoleja. Katon rajassa roikkui valtava seinävaate koristeltuna Klaanin tunnuksella.

    “Täällä on ollut melko hiljaista”, Bladis selitti. “Kaikki kynnelle kykenevät auttavat Klaanin puolustusten kuntoon saamisessa. Lisäksi tänään aamupäivällä sattui… onnettomuus aulassa jota korjaamassa on väkeä. Sitten vielä moni Klaanilainen on maailmalla ja vain yksi admin on paikalla…”

    Matoro painoi vihreää nappia huoneen seinässä kutsuakseen hissin alas. Hetken odottelun jälkeen hän painoi toisen kerran, eikä vieläkään mitään.

    “… miksi hissi on aina rikki kun sitä tarvitaan…” hän mutisi. Umbra kääntyi marmorisiin kierreportaisiin muiden seuratessa.

    “Nazoista mitään uutta?” Jään Toa kysyi vierellään kävelevältä Bladikselta.
    “Hiljaista on. Ovat vain käyneet sukellusvenesotaa”, mode vastasi.
    “En tajua. Niitä on enemmän kuin meitä, niillä on parempi kalusto kuin meillä… mikseivät ne hyökkää jo?” Umbra mietti ääneen.
    “Ei mitään tietoa”, Bladis mutisi.
    “Noh, se on meidän onnemme”, Matoro puhui.

    Lyhyen ikuisuuden pituisen ajan kuluttua joukko pääsee yhteen Klaanin ylimmistä julkisista kerroksista. Kyseisessä kerroksessa sijaitsee muun muassa kokoustiloja sekä Kahvio.
    Porukka saapuu hiljaisenpuoleiseen kahvioon. He tilaavat Herra Mokelilta kahvion kuuluisaa sinappipatonkia ja käyvät istumaan tummanpunaisille sohville.

    [spoil]U teki osan tästä.[/spoil]

  • Moderaattorit, Klaanin selkäranka

    Bio-Klaanin linnake, foorumi

    Aukiolla seisoi reilun tusinan verran erikokoisia- ja näköisiä hahmoja riviksi järjestäytyneinä. Kirjavaan joukkoon kuului Matoralaisia, pari Toan kokoista hahmoa sekä joukko isompia otuksia. Rivissä oli edustettuna melkein kaikki sateenkaaren värit, mutta jonkinlaista yhtenäisyyttä toivat sinisellä koristellut, valkoiset rintapanssarit, jotka eivät näyttäneet istuvan oikein kenellekään.

    ”Öh, eiköhän joku sepistämme saa noita vähän istuvimmiksi” rivin edessä seisova Bladis sanoi joukkiolle. ”Kapurasta en tiedä, mutta ainakin Pehhak, Judis ja pari muuta ovat käytettävissänne.”

    Vastaukseksi moderaattori sai huojentunutta muminaa. Bladis kääntyi ympäri ja katsoi seuraavan kontin sisältöä. Kanoka-laukaisimia.

    Pitänee antaa Matoralaisille, pikkuiset tuskin ovat hyödyllisimmillään etulinjassa, moderaattori aprikoi. Vaikka toisaalta, osa noistakin on aika tulisia luonnoltaan. Ehkä vain kysyn halukkaita, kuka minä olen heidän puolesta päättämään.

    Bladis oli ajatellut vapaaehtoisten varustelun sotaa varten olevan huomattavasti heppoisampaa kuin paperitöiden, ja pitikin itseään onnekkaan päädyttyään kyseiseen työnjakoon Samen kanssa. Skakdi oli kuitenkin saanut huomata, että panssareita, aseita ja varusteita oli liian vähän, ne olivat vääränkokoisia, huonosti huollettuja, huonolaatuisia, tai muuten vain skakdilaisittain ilmaistuna skarrarrar. Lisäksi Allianssin merivoimat saartoivat Klaanin saarta melkoisen tehokkaasti, eikä kaupanteko ja uuden välineistön hankinta meinannut onnistua. Satamassa näkyi joka päivä aina vain enemmän tyhjiä laituripaikkoja.

    Joten ehkä Same sittenkin veti pitemmän korren, Bladis tuumi mielessään.

    Bio-Klaanin linnake, Samen työhuone

    Moderaattori huohotti väsyneenä pöytänsä ääressä. Kyniä, kumeja ja klemmareita lojui pitkin poikin. Sota alkoi viedä veronsa. Lisäksi kiireellisten papereiden pino näytti paksummalta kuin aamulla.

    ”Hittolainen”, Same mutisi.