Klaanon

Avainsana: Amiraali 002

  • Rautasiivellä 2: Kaaos kansilla ja käytävillä

    [spoiler=Alkusanat.]Riemuitkaamme Riemusta, hän kirjoitti tästä muutaman pitkän ja työteliään kohdan ja löysi mahtavan musiikin. Eli iso kiitos.[/spoiler]

    BKS Hildemar

    Nazorak 5505 oli arvostettu tovereidensa joukossa. Hän oli hyvä ampumaan ja hallitsi erityisesti tankkien korjaamisen, mutta ennen kaikkea 5505 oli tehokas ottamaan tilanteen haltuunsa ja pitämään päänsä kylmänä. Siksipä hän oli nytkin saanut tehtäväkseen hoitaa laivan varmistamisen johtamisen. Tiedusteluosasto ei tiennyt, kuinka monta klaanilaista oli ollut Hildemarin kyydissä laivan lähtiessä matkaan, joten oli tärkeää lähettää joukko asiansa osaavia Nazorakeja puhdistamaan paikat yllätysten varalta.

    Ja juuri kun 5505 oli katoamassa kannen alle raskain liekinheittimin varustetun ryhmänsä kanssa, hän kuuli kolahduksen. Hän katseli kannella ympärilleen, mutta se näytti tyhjältä.
    ”Hmmm.”

    Hain katse oli melkoisen murhaavanlainen, kun hän katseli ruipeloa Nazorakia, joka kulki hänen vierellään Hain katananoloista miekkaa ylimielisesti heilutellen. Aivan kuin ei olisi riittävästi, että Hailta oli viety säilä pois, hänet oli myös kytketty jonkinlaiseen masiinaan, joka imi hänen kehostaan elementaalivoimat.

    Kehostani, Hai tuumi. Hän kuitenkin tunsi voiman virtaavan jossain muualla. Kanohi Haios.

    Hai osasi kuitenkin hillitä tunteensa, eikä päästänyt virnettä kasvoilleen.

    Matoro.

    Mustahaarniskainen jään Toa kohotti katseensa hämmentyneenä ja pysähtyi paikalleen. Aivan kuin hän olisi kuullut oman nimensä. Matoron takana kulkeva, pistinkärkisellä Zamorilla aseistautunut torakka ei kuitenkaan arvostanut yllättävää seisahdusta, vaan tökkäisi klaanilaista selkään.
    ”Liikettä!”

    Matoron vastaus oli pahan silmän jakaminen mitä vihaisimman mulkaisun muodossa. Tilanne oli näin klaanilaisittain katsottuna kieltämättä ikävänlainen. Hän, Killjoy, Summerganon, Hai, Bloszar, Ruki, Sadje, Hildemarin Matoralaiset ja jopa Tronie olivat useiden piippujen tähtäimessä, ja heitä marssitettiin metallista siltaa pitkin SS Rautasiivelle. Erityisesti Killjoylla näytti olevan vaikeaa, johdot hänen selässään ilmeisesti söivät haarniskasta energiaa, ja ilmeinen taistelukunnon heikentäminen johti myös sangen vaikean näköiseen kävelemiseen.

    Matoro.

    Nyt hän oli aivan varma, että oli kuullut jotain, mutta oppi kerrasta olemaan pysähtymättä. Hän myöskin ymmärsi, mistä äänet olivat tulleet. Vaikka Nazorakein järjestelmä esti heitä käyttämästä elementaalivoimiaan, Kanohi Cencord oli yhä toiminnassa.

    Matoro.

    Hai? Matoro vastasi mielensä sisällä, ja vilkuili ympärilleen. Torakat eivät huomanneet mitään, mutta Hai katsoi häneen.

    Minäpä minä. Huomaatko, nämä ääliöt eivät saaneet naamioita pois toiminnasta.

    Huomaan, jo tästä keskustelustakin. Sitten Matoro ymmärsi. Sinun naamiovoimasi, sehän on…

    Nimenomaan. Nyt vain odotamme sopivaa hetkeä.

    Mieltenvälinen keskustelu kuitenkin keskesi, kun klaanilaiset pääsivät Rautasiipeen. Sotalaivan kyljestä kurottautunut silta johti heidät suurehkoon halliin. Katossa oli tylsännäköisiä loisteputkia, ja se oli kaikin puolin harmaa ja koruton. Kymmenistä, ellei peräti sadoista torakoista koostuva vastaanottokomitea oli kuitenkin huomattavasti prampeampi. Ja tähtäsivät aseillaan klaanilaisia. Hallissa oli jopa muutama torakkain pahamaineinen merikelpoinen tankki.

    Laivaston Nazorakit tunnisti helposti muista torakoista. Niiden vaatetus oli aivan erilainen, ja ennen kaikkea tekstiiliä oli huomattavasti enemmän. Lisäksi erilaisia mitaleita ja arvomerkkejä oli keskivertotorakkaan nähden enemmän, laivaston perinteisiin kuului kokemuksensa esitteleminen ja tärkeältä näyttäminen aivan eri tavalla kuin muuhun yhteiskuntaan.
    ”Jo on. Nämä ovat asuneet niin kauan poissa maan alta, että ne ovat kehittäneet itselleen tyylitajun.”
    ”Vaiti!” kuului kylmä mutta hienostunut ääni halliin ahtautuneen torakka-armeijan takaa. Metallisella korokkeella, paksun panssarilasin takaa seisoi ryhdikkäänä, siniseen viittaan verhoutuneena Amiraali 002. ”Ja voitte lakata haaveilemasta vastarinnan alkamisesta. Päänuppinne ovat yhteensä yli kahdensadan aseen tähtäimissä, ja minua inhottaa ajatus niiden rei’ittämisestä niin… Roiskuvalla tavalla.”

    Torakkajohtaja piti pienen tauon, ja katsahti ulos hallin ikkunasta. ”Sitä paitsi, en minä teitä kaikkia edes tahdo hengiltä.”

    ****

    5505 lähestyi laivan kannen takaosaan kiinnitettyä ilmatorjuntatykkiä. Hitaasti, askel askeleelta ja kiväärillä osoitellen hän sitä lähestyi. Ja kaiken aikaa 5505 kuulosteli parhaansa mukaan, josko pienen pieni kolahdus oli tosiaan lähtenyt tykistä.

    Kun hän sitten saapui suuren tykin tykö, hän käänsi piipun itseään kohden. Harmaa tulen toa virnuili hänelle. Troopperilla oli hauskaa.
    ”Mit-”
    ”Terve.”

    FLOOOOAASSHMMMWHAAMMIE!

    Sopiva hetki?

    Poikkeuksellisen.

    Valtavaa merialuetta koskeva tärähdys sai suurimman osan hyönteisjaloilla kävelevistä torakoista horjahtamaan. Vain hetkeksi aseet laskeutuivat. Se hetki oli Klaanilaisille tarpeeksi. Hai toimi salamannopeasti ja tämän käsistä ruiskusi paineella suihku vettä suoraan elementtivoimia hallinneeseen koneeseen. Toa virnisti täysosumastaan ja yhdellä kädenheilautuksella vesi jäätyi koneiston sisään. Naamiovoimiaan kiitäen Hai katsoi, kun laite meni oikosulkuun ja se savuten hajosi jäänsekaiseen kasaan.

    Killjoyn haarniska päästi oudon kumahtavan äänen. Samanlaisen, kuin sammutettu generaattori saadessaan uutta virtaa. Metsästäjä huokaisi helpotuksesta, repäisi johdot irti selästään ja ensi töikseen nappasi käsiinsä pukunsa sisään piilotetut miekkojen kahvat. Joyn huudahdus tavoitti kohteensa ja Matoron ja Summerganonin kädet nappasivat kahvat ilmasta. Ionikatanoiden terät hulmahtivat päälle kaksikon alkaessa avustaa muita, heidän omia aseitaan kantavien Nazorakien metsästyksessä.

    Klaanilaisten vierellä kulkeneet Nazorakit kaatuivat nopeasti Matoron ja Summerganonin iskuihin, mutta hallin sadat yksilöt alkoivat toeta tärähdyksestä. Klaanilaisten väliin hajautuneet Hildemarin miehistön jäsenet huomasivat ongelman ensimmäisenä. Nyt oli kiire. Tällä aikaa Bloszard oli saanut aseensa käsiinsä, suojaten nyt urheasti vielä asettaan etsivää Haita. Ruki yritti vetää Sadjea mukanaan, pitäen itsensä tiiviisti muun joukon mukana.
    Klaanilaisten uusi taistelutarmo tyrehtyi kuitenkin pian, satojen aseiden kalinan kaikuessa vain miltei kaaokseen puhjenneessa hallissa.

    Klaanilaisilla oli aseet, mutta lukemattomien piippujen tähdätessä heitä, joukkio lamaantui yhteen tiiviiseen ryppääseen. Klaanilaiset eivät ehtineet pakenemaan käytäviin ajoissa ja nyt Amiraali taputti panssarilasinsa takaa hymyillen. ”Mitä minä juuri sanoin… Klaanilaiset, aina niin uhmakkaita ja itsevarmoja. 200 asetta minä sanoin. 200.

    Punainen käsi tarttui joukon etummaiseksi päätyneen Matoron olkapäähän ja siirsi tätä hieman, päästääkseen Metsästäjän kävelemään tämän ohitse. Killjoy astui koko joukkion eteen salin suulle. Kaikki torakat tähtäsivät nyt häntä. Amiraali myhäili tyytyväisenä. ”Kas, onko meillä ensimmäinen luovuttaja.”

    Killjoy hekotti konemaista nauruaan. ”Katsos Amiraali. Me olemme laivassa. Laivassa, jonka sisällä on iso halli. Me olemme sen hallin ja käytäviin johtavan oviaukon rajalla. Seuraa arvoitus: Minkä virheen sinä teet?”

    Nazorakien ilme ei värähtänyt, vaan koko halli jatkoi edelleen Killjoyn tähtäämistä. Amiraali kurtisti kulmiaan, mutta Joy ei antanut tälle aikaa vastata. ”Minäpä kerron: Ensiksi sinä et huomannut, kun puoli porukkaa käytti hyvän tovin tuon pienen välikaton jäädyttämiseen.”

    Hai, Matoro ja Summerganon virnuilivat. Nazorakien aseet pysyivät tanassa, mutta monen pää harhaili pieneen osaan kattoa, joka tosiaan oli umpijäässä. ”Toiseksi”, Killjoy kajautti, ”Teillä on vastassa sotilas, jolla on… ohjuksia.

    Killjoyn olkapäihin upotetut ohjuspatterit kohosivat sileistä hartioista ja pihahduksen saattelemana molemmat saattoivat yhdet ohjukset matkaan. Pirstaloiva räjähdys kajahti halliin, peittäen raivosta huutavien Nazorakien karjunnan ja Zamor-kiväärien tulituksen.

    Koko klaanilaisjoukkio juoksi, juoksi kohti käytäviä katon romahtaessa suoraan käytävän ja hallin väliin, juoksi kauemmas vihamielisesti laulavien aseiden piipuista. Ennen kuin romahdus sinetöi Nazorakit kokonaan toiselle puolelle, osui muutama Zamor kohteisiinsa. Killjoy ja Suga oliat kuitenkin kumpikin kyllin väkeviä kestämään osumansa, ja klaanilaiset juoksivat kaaoksen saattelemana kohti laivan sisäosia. Kapeassa käytävässä akvaario kainalossaan juokseva Bloszard jäi jälkeen. Hai ja Ruki tajusivat tämän ja jäivät auttamaan toveriaan. Muu joukkio juoksi. Matoranien ja sotureiden muodostama hajanainen joukkio ei voinut pysähtyä. Tämä johti ongelmiin. Matoron johtama porukka jatkoi suoraan eteenpäin, samalla kun Killjoy harppoi intuitionsa mukana risteyksestä vasemmalle, kohti portaita. Hajanainen Matoran-joukko ja Sadje takanaan, Killjoy toivoi portaiden tuovan hänelle onnea.

    Pakomatka vihollisen käsistä oli alkanut.

    Troopperi mönki esiin ilmatorjuntatykistä. Hän katseli työnsä jälkiä: Lieska oli räjäyttänyt muutaman torakan liekinheittinten säiliöt, jotka olivat räjäyttäneet muutaman torakan liekinheitinten säiliöt. Hildemarin kansi oli tilanteeseen nähden hyvässä kunnossa, mitä nyt pieni reikä ja leviävät liekit hieman epäestetisöivät tilannetta. Jälkimmäisestä ongelmasta tulen Toa kuitenkin pääsi helposti eroon imemällä tulen itseensä.

    Harhautus varmaan toimi, hän tuumi toivoen tovereidensa parasta. Seuraavaksi tuli itse päästä tilanteesta erossa. Hildemarille jääminen ei kävisi päinsä, koska torakoille ei saanut antaa pienintäkään syytä upottaa arvokkaassa lastissa olevaa alusta.

    Siksipä klaanilainen latasi varsijousensa ja ryntäsi metallisiltaa pitkin kohti SS Rautasiipeä, tietämättä kunnolla itsekään, mihin pyrki.

    ***

    Nazorakit latasivat aseitaan vihaisenä. Klik klik klik ja klik. Sireenit alkoivat ulvoa ja valot välkkyä. Torakkamassat heittivät viittansa selkäpuolelle, kompastuminen ei tulisi kuuloonkaan. Nazorakit menivät muodostelmiin, ja aloittivat järjestelmällisen poistumisensa salista.

    SS Rautasiiven metallilattia kolahteli lukemattomien torakanjalkojen iskiessä sitä tasaissa marssitahdissa. Merkillisen näköiset meritankit lähtivät majesteetillisesti vyörymään kohti suurta tavarahissiä. Ainakaan kannella klaanilaiset eivät muodostuisi ongelmaksi.

    ***

    Sadjen naama oli jo aivan punainen juoksemisesta. ”Hidasta… hidasta, minä en… pysy tahdissa.” Killjoy huokaisi ja pysähtyi pudistellen päätään. Klaanilainen nosti yhdellä rivakalla heilautuksella munkin selkäänsä ja jatkoi hermostunutta juoksuaan. Portaat olivat vain johtaneet ylempään, miltei identtiseen kerrokseen ja nyt Killjoy, Sadje ja neljä Hain miehistön jäsentä, yrittivät paikantaa tietä ulos täydestä vauhdistaan.

    Ovi ovelta, käytävä käytävältä joukkio juoksi puhumatta sanaakaan. Joyta kalvoi käytävien tyhjyys. Minuutin kestäneen päättömän juoksentelunsa aikana he eivät olleet törmänneet ainoaankaan Nazorakiin. Käytävän päässä oli jälleen ovi ja Killjoy potkaisi sen edellisten tapaan auki. Metsästäjä jatkoi juoksuaan huomaamatta vastaantulevaa kiitävää hahmoa. Metalli kolahti ja molemmat löysivät itsensä maasta.

    Hai piteli päätään ja tajusi pian, mihin oli törmännyt. Killjoy oli saanut itsensä jo ylös ja kampesi nyt tyhjästä ilmestyneen Hain puoliväkisin jalkeille. ”Missä on Ruki? Luulin, että hän jäi sinun kanssasi?” Hai pudisteli päätään: ”Alakerran hälytykset käynnistyivät pian jäätyämme teistä jälkeen. Joudimme erkaantumaan toisistamme. Hän on jossain Blozin ja Tronien kanssa.” Maassa makaava, melkein Joyn alle rusentunut Sadje kömpi pystyyn, käännellessään päätään vainoharhaisesti ympäriinsä. ”En haluaisi keskeyttää, mutta meillä taitaa olla pienoinen kiire.”
    Hai nyökkäsi ja Killjoy viittoili Matoraneja jälleen seuraamaan.

    Kesken viittoilunsa, Killjoy yllättäen ähkäisi ja lysähti polvilleen maahan. Joukon takaa kaikui askeleita ja matalaa hörötystä. Roteva, selkeästi muita tovereitaan rotevampi Nazorak hymyili savuava energia-ase kädessään, tämän takana noin seitsemän rivisotilaan tarkkaillessa tilannetta sivummalta.

    ”Iso kaveri, kaatuu noin helposti. Te klaanilaiset olette paljon heikompia kuin mitä meille on väitetty.” Rotevan, käytävän päässä seisovan Nazorakin äänestä paistoi halveksunta. Hain katse harhaili Torakan savuavasta aseesta Killjoyn selkään. Maahan lyyhistyneen Metsästäjän haarniskaan oli ilmestynyt musta läiskä, joka kärytti ilmaan ruostunutta hajua.

    ”Yksi, pienen pieni lamauttaja-ammus ja tämä sankari on maassa”, vilpitön nauru alkoi sekoittua Nazon puheeseen, ”ja nyt vastassa vain Toa ja muutama Matoran. Voi, jos vain olisitte pysyneet hiljaa.” Hai nosti säilänsä Killjoyn suojaksi, viittoillen Matoraneja piiloon taakseen.” He olivat jääneet kiinni vihollisen laivassa, nyt jo toista kertaa. Hai ei uskaltanut sanoa mitään. Tilanne näytti liian epätoivoiselta.

    ”T-tuo ei ollut energia-laukaus.” Killjoyn ääni kuulosti siltä, kuin se olisi tullut pitkän putken päästä. Metsästäjän raajat liikkuivat kuin hidastetussa filmissä. Aivan kuin hänen puvustaan olisi tullut yllättäen valtavan painava. ”…se, se oli rajatun alueen EMP-laukaus.”

    Hain kasvoille nousi virne. ”Vai niin, no tämähän meni mielenkiintoiseksi.” Toa alkoi ottaa hitaita askelia rotevaa vastustajaansa kohti. Torakan virne oli vaihtunut hämmennykseen. Tämän käden vapisivat nyt aseen ympärillä. Hai virnisti leveästi. ”Hieno bluffi, mutta sinä taidat ymmärtää, että minä olen Toa ja sinulla on minua vastaan EMP-pistooli. Iso kaveri, kaatuu näin helposti.”

    Nazorak huusi kauhusta, kun tyhjästä ilmestynyt jää alkoi levitä hänen jalkojaan pitkin. Muutama sekunti ja äsken niin uhmakas Nazorak oli jäätynyt patsaaksi. Säälimättömästi tämän toverit alkoivat ampua tietään tämän Klaanilaisten eteen jääneen tukkeen lävitse. Jäätyneet raajat lohkesivat irti ja Zamor-laukaisimet rei’ittivät hitaasti Nazorakia palasiksi. Hai kumartui kaatuneen toverinsa puoleen. ”EMP:n poistuminen kestää… tarvitsen kolme minuuttia järjestelmien uudelleenkäynnistämiseen.” Hai kiroili. Kolme minuuttia ja Nazorakit pääsisivät läpi muutamassa sekunnissa. Sadje koputti Hain olkapäätä, hänellä oli idea.

    Amiraali kiroili mielessään käyttäen kaikkia vahvimpia torakankielisiä ilmaisuja ja muutamaa skakdinkielistäkin. Ilmeisesti hän oli neuvotellut liikaa Gaggulabion kanssa.

    Tilanne oli torakan laivaston johtajan silmissä katastrofi. Yksinkertainen vangitseminen oli levinnyt täysin käsistä. Ajatuksissaan Amiraali syytti kaikkia tahoja: saamattomia laivaston torakoita, Kenraalia, joka oli vaatinut SS Rautasiiven osan kalustosta poistamiseen koulutustilojen tieltä ja jopa tiedustelua liian vähästä informaatiosta BKS Hildemarin miehistöstä. Mutta kaiken tämän joukossa hän ymmärsi olla vihainen itselleenkin. Hän oli ottanut liian suuren riskin saada klaanilaiset tajuissaan vangittuna.

    Nyt hän nilkutti metallisen jalkansa kanssa niin lujaa kuin pääsi kohti komentosiltaa kauniisti ja mahtipontisesti sisutettujen laivan yläosan käytävien halki. Amiraali ohitti muutamia patsaita ja tauluja, kunnes lopulta pääsi kierreportaikolle, ja alkoi vaivalloisesti kapuamaan ylös eriparisten jalkojensa kanssa.

    Sitä paitsi kuka mäntti lähetti liekinheittimin varustetut sotilaat putsaamaan Hildemaria?

    Bloszar kalaisen kantamuksensa kanssa veti paksun metallioven takanaan kiinni, juuri viime hetkellä ennen kuin Nazorakien liipasinherkkä partio sai näköyhteyttä klaanilaisiin. Huoneeseen muutamia sekunteja sitten tullut Ruki taputti Bloszaria olkapäälle.

    Tulen Toa kääntyi ympäri ja katsoi Rukin osoittamaan suuntaan.
    ”Onko tuo…”
    ”…ainoa ovi. On.”

    Tilanne olisi sinänsä ollut aivan hyväksyttävä, mutta valtava konehuone oli koneisa huone. Erilaiset männät ja rattaat ja merkilliset liikkuvat osat muodostivat lävitsepääsemättömän esteen. Ilmeisesti tätä kautta ei ollut tarkoitus liikkua. Massiivisen huoneen seinät olivat mustat ja kaapelirykelmien peitossa. Koko tilan keskiosa oli koneiston peitossa, jättäen sen kummallekin puolella vain muutamien neliömetrien kokoiset alueet, joissa kykeni oleilemaan tulematta jauhetuksi tohjoksi.

    No, asiat voisivat olla huonomminkin, kumpikin Toa kuuli päässään yllättävän pirteään sävyyn. Kukaan meistä ei ole villiintynyt Nui-Jaga jolla on vesikauhu ja joka haisee pahalle ja täällä on ihan miellyttävän viileää.

    Bloszar ja Ruki loivat toisiinsa epäuskoiset katseet. Positronie hymyili urheasti akvaariossaan.

    Jäädytettyä käytävää pitkin kiitävä, maassa liukuva punainen Metsästäjä sai toimia kyytinä Matoraneille. Hain työntämä eriskummallinen kelkka kiisi pitkin laivaa huumaavalla vauhdilla. Killjoy ei sanonut mitään. Hänen keskittymisensä oli järjestelmiensä palauttamisissa.

    Yksi miehistön jäsenistä huudahti. Porukan vasemmalla puolella oli aiempia huomattavasti isommat kaksoisovet. Hai pysäytti kelkan ja avasi ovet. Toivon pilkahdus palasi. Portaat, jotka johtivat suoraan kannelle. Matoranit tuulettivat hiljaa, Hai auttoi Killjoyn pystyyn: ”Sinun olisi parasta pystyä toimimaan. Kohta rytisee.”

    ”Missä pirussa me olemme?”

    Matoro mielsi Sugan kysymyksen kovastipaljon oikeutetuksi. Kaksikko oli juossut halki sotalaivan käytäviä Onu-Matoran Lignok Sugan olkapäällä keikkuen jo eksyksiin asti, mutta tämä huone herätti heidän huomionsa. Klaanilaiset olivat jonkinsorttisen valvontahuoneen sisällä, ja suurten panssarilasien takana näkyi koulutustilalta näyttävä halli. Halli, joka oli riittävän iso sisältämään vähän suuremmankin kylän. Käytävät ja ampumaradat ja merkillinen sisämetsä muodostivat oman pienen maailmansa. Valvontahuoneen tarjoamasta ylävinkkelimäisestä perspektiivistä kolmikko näki vain muutaman Nazorakin liikuskelevan tilassa.
    ”Olenko se vain minä…” Matoro aloitti epäröiden ”…vai ovatko nuo isompia kuin torakat yleensä?”
    ”Et ole vain sinä”, Suga vahvisti. ”Isoimpia ötököitä joita olen nähnyt, ja minä olin sentään mukana Operaatui Älykäskö Zeppeliinissä.”
    ”Ei hyvältä näytä”, Lignok sanoi enemmän itselleen kuin muille väsyneellä äänellään.

    Silloin huone täyttyi puheesta. Puhujan puheesta erottui selvästi torakoiden korostus, ja äänensävy oli vihainen.
    ”Klaanilaiset! Luovuttakaa suosiolla, sillä ette voi loputtomiin asti paeta. Me olemme Na Zora.”
    ”Minusta Te Zora olette osoittaneet sen verran lahjakasta esimerkkiä meidän kiinnisaamattomuudestamme, että voisitte antaa meidän vain mennä!” Suga heitti takaisin, tietäen kuitenkin ettei megafoni omannut korvia.

    Ovea kuitenkin taottiin sen verran voimakkaasti, että klaanilaiset päättivät suorittaa poistumisen. Juuri ennen kuin Suga murskasi onnekkaan ulkoilmaan johtavan ikkunan, Matoro sai idean. Hän nappasi komentopöydältä kasan levykkeitä ja paperia, kiskoi seinältä pari karttaa ja otti mukaansa kaiken muunkin, minkä voisi arvella sisältävän jotain tärkeää. Hän nappasi ne Lignokille, joka sulloi ne olkalaukkuunsa, ja sitten kolmikko rymisteli ulos ovesta.

    Paitsi että ei rymistellytkään, sillä torakat saivat juuri huoneen oven auki, ja tulituksessa Matoron oli pakko heittäytyä välittömästi nappuloiden peittämän metallinharmaan komentopöydän taakse piiloon.

  • Rautasiivellä 1: Merivangit

    BKS Hildemar

    Miltei kaikki olivat nousseet kannelle. Ainoastaan Troopperi Matoralaiset Sadje, Lignok ja Merkel olivat Hildemarin sisätiloissa. Tunnelma oli kireä ja kaikki olivat hiljaa. Summerganonin koura puristui huotrassaan lepäävän miekan ympärille, kun hän katsoi horisonttiin. Muutkin tuijottivat samaa, pohjoisesta lähestyvää rakennelmaa.
    ”Onko se-” Hai aloitti epäuskoisena, mutta sai vastauksen kesken lauseen.
    ”On”, Matoro totesi, ja hengitti raskaasti. ”Muistakaa, ei sanaakaan Nimdasta. Ei minkään painostuksen alaisena.”
    ”Emmekö voi vain, tiedättekö, viilettää pakoon. Hildemar on aika ärhäkkä peli?” miehistöön kuuluva Le-Matoran Olkar elätteli toivoa.
    Killjoy loi pieneen hahmoon täysin ilmeettömän katseen. ”Emme.”

    Matoro loi katseen koko joukkioon. ”Ei sanaakaan Nimdasta. Ei missään olosuhteissa.”

    Muut hyväksyivät Matoron sanat hiljaisina, ja katsoivat, kun SS Rautasiipi lipui horisontista kohti Hildemaria.

    –

    Amiraali 002 katsoi panssaroidun ikkunan läpi sinisen ja hopean kaikissa eri sävyissä välkehtivää merta. Suuren veden keskellä oli yksi kiinteä piste. Se oli laiva. Ja vaikka se näkyi vielä pienenä, olivat SS Rautasiiven ammattitaitoiset tutkankäyttäjätorakat jo tunnistaneet aluksen. Se oli BKS Hildemar.

    Ja jos me näemme tuon purtilon, täytyy heidän nähdä tämä sotalaiva, Amiraali ajatteli. Sitten hän kääntyi kohti komentosillan torakkamiehistöä.
    ”Valmistelkaa laivanvaltausosasto.”

    –

    Bloszar laski kätensä Positronien akvaarion päälle, ja katsoi vihaisesti alati lähestyvää Nazorakein lippulaivaa. Koko hänen olemuksensa viesti puolustustahtoa. Kukaan ei koskisi hänen ystäväkalaansa. Sinisen akvaarion asukki itse näytti hämmentävän tyytyväiseltä, kun otti huomioon että lähimerien suurin sotilasasia tulla körötteli sangen sutjakkaa kyytiä kohti heidän sijaintiaan, eivätkä hei oikein voisi paetakaan, Rautasiiven tykit kantaisivat helposti tänne asti.

    Hai katsoi Bloszaria, ja pudisti pienieleisesti päätään. Nazorakein sotalaiva voisi räjäyttää heidät sekunneissa ilmaan, jos klaanilaiset tekisivät yhdenkin väärän liikkeen.

    Kun Rautasiipi oli enää sadan metrin päässä ja peitti suuren osan taivaasta, oli Ko-Matoran Korekin pakko ottaa rauhoittavasti Rukia kädestä. Sinisen Toan hengitys ei kuitenkaan tasaantunut, vaan tämä katseli pelokkain silmin lähestyvän aluksen valtavia tykkejä ja sen kannen laidoilta katselevia satoja aseistautuneita Nazorakeja.

    Lopulta valtava sotalaiva lopetti etenemisensä ja pysähtyi. Klaanilaiset Hildemarin kannella katselivat täysin vaitonaisina SS Rautasiipeä. Nazorakein laivaston ylpeys oli auringon kimalluksessa komea, mutta uhkaava näky. Se ei ollut ainoastaan pitkä kuin mikä, vaan myös korkea ja sen komentosilta näyttikin ulottuvan alhaalta, Hildemarin kannelta katseltuna siniseen taivaaseen asti. Sotalaivan kyljissä oli metallisia kotka-rahin siipiä muistuttavat koristeet, mutta muuten valtavan aluksen koristukset muistuttivat sen torakka-arkitehdeistä: Keulan Nazorakinhampaat, komentotornin tuntosarvet ja koko laivan perän peittävä, metallinen torakka-kuori eivät varmastikaan jättäneet kenellekään epäselväksi, keiden veren voimin oli merellinen sotilasmahti rakennettu. Kaiken kaikkiaan alus oli suurempi kuin useimmat lähisaarten kaupungeista, ja nyt se tuntui meren tahdissa hitaasti keinuessaan hengittävän raskaasti kuin valtava merihirviö.

    Klaanilaisten katseissa oli silti uhmaa, ja he asettautuivat riviksi Hildemarin kannelle.
    ”Muistakaa,” Summerganon mutisi vieressä seisovilleen. ”Nuo ovat vain ötököitä. Allekirjoittanut itse on listinyt niitä enemmän kuin jaksaa muistaa, eikä tilanne ennenkään ole ollut erityisen reilu. Joten antaa tulla rääpäleet, toveri Sugamustus on ihan Karzahnin valmis, älkää suotta odotuttako!”

    Hetken oli aaltojen liplatusta lukuun ottamatta täysin hiljaista, ja sitten se tapahtui. Valtava silta työntyi Rautasiiven kyljestä ja rysähti BKS Hildemarin kannelle. Samassa pienen höyrylaivan kansi olikin täynnä aseistautuneita torakoita, jotka osoittelivat klaanilaisia aseillaan. Kukaan sankareista ei tehnyt elettäkään estääkseen invaasiota, sillä monet Rautasiiven heihin kohdistetuista tykeistä olivat isompia kuin Hildemar itsessään ja rauhoittivat tilannetta tehokkaasti.

    Matoro katseli, kun hänen aseveljensä ja ystävänsä riisuttiin aseista. Hänen olisi tehnyt harvaa asiaa niin kovasti mieli kuin tarttua miekkaansa ja sivaltaa lähimmiltä torakoilta päät kahtia ja jatkaa hommaa muutamalla jääsirpillä, mutta nyt taistelu ei tullut kysymykseen. Siitä aiheutuisi vain kasa kuolleita klaanilaisia ja yksi Nimdan siru meren pohjassa, tai vielä pahempaa, Allianssin kynsissä. Nyt hän tyytyi vain katsomaan vihamielisesti kypäräpäistä Nazorakia, joka tarttui hänen säiläänsä ja veti sen pois hänen hyppysistään. Torakka näytti hieman pelokkaalta, mutta se ei ollut mitään verrattuna niihin hyönteissotureihin, jotka riisuivat Killjoyta aseista. Ensinnäkään ne eivät tienneet, kuinka poistaa kyborgiselta punahaarniskalta tämän piilotettua arsenaalia, ja toisekseen klaanilaisen tuijotus sai muutaman Nazorakin kirjaimellisesti tärisemään pelosta.

    Siihen Matoron havainnot sitten hetkeksi katkesivatkin, kun hän tunsi piston selässään ja pian toisen ja kolmannenkin. Näkökenttä mustui sekunneiksi, kunnes palasi huminan saattelemana. Seuraavaksi hän tunsi kahleen kaulassaan, ja sitten..

    Voimattomuus. Mitä tapahtuu? On niin kovin heikko olo.

    Mustahaarniskainen jään Toa katseli ympärilleen. Myös Summerganonin, Hain, Killjoyn, Rukin ja Bloszarin selkiin iskettiin sarja johdollisia piikkejä, ja heti perään valoin varustellut kahleet kiinnitettiin heidän kauloihinsa. Laitteista kulki johdot suureen pyörillä kuljetettavaan laitteeseen, joka hurisi kovaan ääneen. Matoro katsoi kauhuissaan, kun hänen kumppaneidensa sydänvalot hohtivat vain pienellä teholla. Myös heidän koko olemuksensa tuntuivat astetta harmaammilta.

    ”Elementaalivoimat”, Ruki henkäisi. ”En tunne niitä enää. En tunne… Merta.”

    Eräs Nazorak kuitenkin vaiensi veden Toan hutkaisten tätä metallisen Zamor-kiväärin piipulla. Toinen, monin mitalein varustettu torakka avasi ruman kitansa.
    ”Vaietkaa. Ja valmistautukaa.” Nazorak hähätti ikävän kuuloisesti, ja vastasi Hain kohonneisiin kulmiin neljällä sanalla.
    ”Amiraali tahtoo tavata teidät.”

  • Numeroita ja nimiä

    [spoiler=Ehe.]Olen tosissani pahoillani, minä en muista, mistä minä olen tämän pätkän pohdintaosion vahingossa plagioinut. Se on vain yksinkertaisesti liian tuttu. Mutta kertokaa joku ihmeessä, mistä mieleni sen on lainannut. [/spoiler]

    Bio-Klaanin saari, luoteisrannikko

    Kivimurskan ja hiiltyneiden puiden keskeltä nousi savua. Talonrauniot ja kaadetut aidat peittivät parinkymmenen neliömetrin alueen, sen jälkeen alkoi joko autio tundra tai vaahtoipäiden täyttämä meri. Kuolleen kylän keskellä liikkui parikymmentä hahmoa, jotka osoittelivat eri suuntiin kantamillaan metalliaseilla.

    Nazorakit liikkuivat järjestelmällisesti vahinkoja tutkien. Teräväkyntiset hyönteisjalat jättivät jälkensä hiiltyneisiin kodinrippeisiin ja potkivat syrjään entiset arjen pikku esineet, jotka olivat nyt osa murhenäytelmää.

    Suuri sininen viitta maata laahaten ja pölyä ilmaan nostaen Amiraali 002 linkutti muuannen paikallaan seisovan seinän viereen ja katsoi sen lasittoman ikkunan läpi. Toisella puolen jatkui samaa lohdutonta näkyä, aina rantakallioille asti. Hän pudisti päätään alkeelliselle infrastruktuurille, ja kääntyi muita pitemmän Nazorakin puoleen.
    ”Paljon ilmoititkaan ruumita löytyneen?” Amiraali kysyi Eversti 437:lta katsellen ympärillään savuavaa entistä kylää.
    ”Neljä, sir.” kyborgitorakka vastasi asialliseen sävyyn.
    ”Hmh”, Amiraali päästi arvoituksellisen äänen ja lisäsi itseään seuraavalle sinibarettiselle torakalle: ”Kirjoita se raporttiin.”

    Nuori Nazorak kirjoitti luvun paperiin. Neljä.

    Hän painoi kynän päätä ja kirjoituskärki vetäytyi sisään. Hänen olisi pitänyt sulkea kansio viimeisteltyään raportin, mutta jäi tuijottamaan äsken piirtämäänsä numeroa. Neljä.

    Ylikersantti 1034 koetti saada ajatukset pois mielestään, epäonnistuen siinä kuitenkin surkeasti.

    Ennen heillä oli elämät. He tekivät työtä, puhuivat ystävilleen. Nyt he olivat neljä. Neljä sodan uhria, neljä ruumista. He olivat numero.

    1034 suoristi hattuaan ja koetti olla katsomatta takavasemmalleen, jossa tiesi yhden kuolleen Matoralaisen makaavan.

    Nyt he ovat numero. Ennen heillä oli nimet.

    Seuraavaa ajatustaan 1034 erityisesti pelkäsi. Hän tiesi sen olevan kielletty.

    Millaista on elää nimen kanssa?

    Sinihattuisen torakan ajatus kuitenkin keskeytyi, kun Amiraalin puheille kipitti muuannen kiireisen näköinen, lyhyenläntä Nazorak
    ”Sir! Sir!”
    Laivastoa komentava 002 kääntyi tulokasta kohti ja kohotti kulmiaan laiskan kysyvästi.
    ”Sain kaapattua hätäviestin, sir. Se lähetettiin kukkuloilta, vajaan kilometrin päästä länteen.”
    Amiraalin ilme muuttui kiinnostuneemmaksi.
    ”Tahdotteko minun virittävän oikealle taajuudelle. sir?”
    ”Olisin kiitollinen.”
    Lyhyt torakka painoi mukanaan olevan metallilaatikon kyljessä olevaa nappulaa, käänsi erästä mittaria, ja pian pienet kaittumiet päästivät ilmoille kohisevaa keskustelua.
    ”…a olette varmoja, että ne ovat Nazorakit? Eihän laivasto ole ampunut laukaustakaan Harmaansaaren länsipuolella, ja nyt sanot, että mokomat olisivat aloittaneet täysimittaisen tykistökeskityksen asutuskeskukseen?”
    ”Aivan varmoja, herra Paaco. Pääsimme hädin tuskin evakkoon. Muodostimme radioyhteyden heti, kun pääsimme turvallisen välimatkan päähän.”

    Muutama paikalle tullut Nazorak virnisti sanalle ”turvallinen”.

    ”Hyvä on, lähetämme jonkun vastaan. Koettakaa päästä Mt. Ämkoon luo, sinne torakoiden on vaikeampi seurata.”
    ”Hyvä on. Pidämme jatkuvan yhteyden yllä.”

    Radioa käyttelevä torakka aloitti puhumisen.
    ”Lähetämmekö miehiä joukkion perään, sir?”
    ”Emme.” Amiraali vastasi rauhallisesti. ”Muodostakaa yhteys Rautasiipeen.”
    ”Sir?”
    Amiraali ei vastannut.

    Tilannetta hämillään seuraava 1034 ei tiennyt, mitä Amiraali aikoi, ja katseli kun hänen esimiehensä nilkutti hieman syrjemmälle radiopuhelimen kanssa. Hetken kuluttua meren suunnalta kuului yksi, valtaisa jysäys. Sitä seurasi ulina ja sen jälkeen idässä mosahti oikein kunnolla.

    Amiraali käski kääntää taas Klaanin ja evakkojen käyttämälle kanavalle. Keskustelu oli kuitenkin muuttunut sangen yksipuoliseksi.
    ”Haloo? Kuuluuko mitään? Hei? Haloo? Haloo?”
    Hetken hiljaisuus.
    ”Pomo, taisimme menettää Va-Ba-Koron.”

  • Tahdon laivani takaisin

    SS Rautasiipi

    Amiraali 002 siirsi katseensa pois ikkunasta, takaisin häntä puhutelleeseen nuoreen Nazorakiin.
    ”Ja väität siis, että saatte hallin jälleen kiiltävän puhtaaksi uusia kokelaita varten?” hän kysyi kylmällä äänensävyllä.
    ”Kyllä, ilman muuta herra Amiraali. Meistä alkaa tulla jo aika hyviä tässä siivouksessa.”
    ”Hmph. Varmasti.”

    Amiraali kääntyi kannoillaan, ja jätti nuorukaisen seisomaan käytävään. Laivaston komentajan teräksinen jalka kolisi vain vaimeasti purppuraa kokolattiamattoa vasten, mutta hän tiesi silti hyvin, että kaikki sen kuulevat jännittyivät ja koettivat näyttää mahdollisimman kiireellisiltä.

    Amiraali ei ollut varma, muistiko enää aikoja, jolloin hän oli kyennyt puhumaan alaisilleen ilman näiden tarpeetonta pokkurointia.

    Pian hän kuitenkin havahtui mietteistään, ja astui metalliovesta eräälle Rautasiiven suuren hallin parvekkeista. 002 nojautui metalliseen kaiteeseen, ja kumartui hieman eteenpäin.

    Ja ennen tämä halli oli täynnä urheita torakoita, valmiina matkustamaan halki tyrskyisimpienkin merten, hän ajatteli antaessaan katseensa kiertää valtavaa hallia.

    Suuri joukko Nazorakeja työkaluineen ehosti muutenkin uusia koulutustiloja. Maalitaulut vaihdettiin uusiin ja luokkahuoneiden paperit ajettiin silppurin läpi. Kaikesta saatavilla olevasta hankittiin päivitetty versio, ja vanhat päätyivät romutettavaksi. Nazorakit eivät olleet poikkeus.

    Kaikki Rautasiiven torakat eivät enää jaksaneet odottaa innolla uusien koulutettavien saapumista. Hohto oli mennyt useimpien mielestä jo neljännen ”kelpaamattoman” erän jälkeen. Toisaalta, 000 sai syödäkseen.

    Huhu kiersi Rautasiiven käytävillä, että uusin ”Uusi sukupolvi” olisi läpimurto, vaativimmatkin testit läpäisevä. Ilmeisesti tämä Makuta Abzumo oli osallistunut perimän muokkaamiseen.

    Kunhan nyt vain saisivat kelpaavan erän kasaan, Amiraali mietti. Tahdon laivani jälleen omaan komentooni.

  • Amiraalin aitiopaikka

    Nazorakein tukikohta, gladiaattoriareena

    Amiraali 002 katsoi korkealla olevan aition suuren panssarilasin läpi valtavaa petoa, joka karjui joka suuntaan. Tahrorakissa oli kiinni keihäitä ja pitkiä miekkoja, jotka edelliset areenalle viedyt olivat siihen iskeneet ennen syödyksi tulemista. Ja heillä oli sentään ollut aseet.

    Amiraalin vieressä seisoi ympärilleen kiusaantuneena vilkuileva sinistä barettia kantava torakka 1034. Hän ei oikeastaan tiennyt, mitä mieltä oli pääsystään tänne aitioon seuraamaan ottelua. Oli ollut suuri kunnianosoitus Amiraalilta ottaa hänet mukaan, vain harva nazorak päästettiin näihin erillisiin luksusaitoihin. Mutta ei 1034:stä ollut suurta hupia katsella kenenkään teurastamista. Eihän hahmolla olisi mitään mahdollisuuksia taistella tahtorakia vastaan.

    Amiraali istui tyynesti suurella istuimellaan, katse suureen rahipetoon näennäisen keskittyneenä. Hänen mielensä kuitenkin askarteli aivan muualla. 002 oli kovin kiinnostunut siitä, tapaisiko hän Kenraalia henkilökohtaisesti tällä vierailullaan pesään. Hänellä olisi nimittäin asiaa.

  • Trooppinen saari: Ilmapiraatteja ja äreä Amiraali

    Ilmalaivapiraattimatoranien alus, pimeä huone

    Snowman otti metallisesta hyllystä tukea kulkiessaan kohti huoneen oletettua oviaukkoa. Hän ei ymmärtänyt, mistä tämä huimaus oli äkkiseltään iskenyt, mutta pystyssä pysyminen oli kuitenkin vaikeaa. Huono hetki, hän pohti mielessään. Lumiukon edestä kuului narinaa, ja ovi aukesi. Oviaukossa seisoi viisi raskaasti aseistettua matorania. Hyvin huono.

    —

    Taku katsoi kulmiensa alta, kuinka Ghekula myhäili tyytyväisenä. Se hölmö pikku matoran oli mennyt kysymään tuolta neuvoa tunkeilijan nappaamisessa, Taku mietti katkerana. Olen meistä selkeästi se karsimaattisempi johtaja.

    Kuitenkin kummankin matorankapteenin huomio keskittyi kantea vavisuttavaan räjähdykseen. Lentokoneesta oli tehtävä loppu. Ghekula päätti ottaa johdon käsiinsä:
    ”Arrrr, nostakaa kannen alta ekstralinssit tykkeihin, nyt olisi hyvä hetki ampua tuo pikku pörriäinen alas taivaalta!”
    ”Ei, perukaa äskeinen! Kaivakaa saman tien esiin tarkkuuskiväärit, ja ladatkaa ne panssarintorjunta-ammuksilla!”
    ”Perukaa peruminen. Arrr, tykkien tarkkuutta tulee parantaa!”
    ”Arrrrr!”

    —

    Snowman haparoi varustelaukustaan hakkua. Toinen käsi otti yhä tukea hyllystä, ja mielessään Snowman pohti, oliko taistelu voitettavissa. Olkoonkin vain matoraneja, hänen oli myönnettävä piraattien kantavan melkoista tulivoimaa, eikä huimaaminenkaan varsinaisesti auttanut asiaa.

    ”Arrrrr” eräs pikku piraatti aloitti omaperäisesti. ”Tahdotko lankulle, ruoja?”
    ”Ei meillä ole lankkua, Punajalka-Pete.”
    ”Arrrrr, se oli kielikuva!”
    ”Itse olet kielikuva!”
    ”Arrrrrr!”

    Sillä hetkellä suuri valkoinen toa kuitenkin lysähti varoittamatta ”Punajalka-Peten” ja muiden merirosvojen päälle tajunsa menettäneenä.
    ”Nostakaa tämä pullukka päältäni, niin heitämme hänet tyrmän puolelle!”

    —

    Ämkoo veti lentokoneen ohjaustankoa rajusti sivulle tehdäkseen väistöliikkeen. Hän huomasi Snowmanin kadonneen ilmalaivan sisäpuolelle. Taivas oli täynnä kaikennäköisiä ammuksia, ja Ämkoo totesi ainoaksi kunnolliseksi vaihtoehdokseen laskeutua ilmalaivan kannelle. Ongelmana oli vain vihainen miehistö ja parisataa ammusta joka suunnalla.

    SS Rautasiipi, Nazorakein laivaston lippulaiva

    Kapteeni 666 asteli komentosillalle Amiraali 002:n kanssa.
    ”Hieno puhe” Kapteeni totesi. ”Oikein innostava.”
    ”Kiitos. Oli hyvä saada kaltaisesi kokenut soturi nuorukaisille roolimalliksi.”

    Torakat asettuivat suurehkon hologrammikartan laidoille muutaman tutkijatorakan seuraksi. Eräs näistä valkotakkisista nazorakeista avasi ruman suunsa, ja toi ilmi kaikkia tutkimuspuolen torakoita huolestuttavan aiheen: ”Entä jos kiihdytetty ikääntyminen vaikuttaa ’uuden sukupolven’ psyykkeeseen radikaalisti? Voimmeko olla varmoja, että he kasvavat normaaleiksi?”
    Amiraali mulkaisi tiedemiestä pahasti.
    ”Olen luovuttanut laivani sitä varten, jotta he saavat ihanteellisen kasvuymäristön. Jossa heidät voidaan kasvattaa pienestä pitäen tehtäväänsä, jossa he voivat koko ikänsä kouliintua mahtaviksi sotureiksi. Mitä muuta vaadit?”
    ”En mitään, mutta onko tämä varmasti viisasta? Oletteko miettineet tätä loppuun asti?”

    Kapteeni 666 katsoi eleettömänä vierestä, kun Amiraali nosti mekaanisen jalkansa. Kuului vaimea ’klik’, ja jalasta singahtava harppuuna lävisti suunnitelmaa kyseenalaistaneen tutkijatorakan.
    ”Asia loppuunkäsitelty” 002 sanoi kylmästi, ja ooistui kohti huonettaan. Yllättävää, 666 mietti. Yleensä Amiraali piilottaa ovelasti tunteensa, ja ratkaisee asiat puhumalla. Ehkä ’Rautasiiven’ menettäminen on hänelle kovempi pala kuin luulinkaan.

  • Harjoitushalli merellä

    SS Rautasiipi, Nazorakein laivaston lippulaiva

    Amiraali 002 katseli suuren hallin viimeistelyä lasikopista komentosillan yhteydestä. Remontti oli lähes valmis, ja halli näytti suurelta labyrintilta. Maalitaulut olivat paikoillaan, ja liikkuvat seinät asennettu. Enää pari hassua työläistä puursi urakan parissa, ja muutama laivaston sotilas olikin jo katselemassa ennen niin tutun hallin uutta ilmettä. Amiraali kääntyi pois, eiköhän kaikki olisi valmista uuden sukupolven varalle.

    Eräs Rautasiiven navigoinnista vastaavista nazorakeista käänsi katseensa välkkyvistä kaikuluotausmonitoreista työnantajaansa. Hän jaksoi vieläkin ihmetellä Amiraalin nilkuttamatonta kävelyä, ottaen huomioon tämän toisen jalan olevan mekaaninen. Nytkin 002 asteli tasaisen varmasti komentosillan toisessa päässä sijaitsevalle, suurelle ulosaukeavalle ikkunalle vailla mitään tietoa tästä viasta.

    Silloin huoneen ovelle saapui vaarallisen näköinen hahmo.
    ”Aah, hei 437” Amiraali tervehti. ”Korjaus sujui hyvin?”
    ”Kyllä.”
    Kyborgitorakka käveli 002:n viereen, ja katsoi hänkin ulos ikkunasta. 437 avasi suunsa:
    ”Luulet Kenraalin suunnitelman toimivan?”
    ”Virallisestihan en saisi kyseenalaistaa ylemmän auktoriteetin johtoa…”
    ”Aivan, mutta eikö hän pääsisi helpommalla, jos vain kertoisi siitä meille kaikille? Tämä salailu saa monet levottomaksi. Onko tämä viisasta?”
    Amiraali hymyili sisäisesti. Normaalisti ehkä olisikin.

  • Rautasiiven tunnelma

    SS Rautasiipi, Nazorakien laivaston lippulaiva

    Amiraali 002 katsoi ylellisen hyttinsä ikkunasta ulos kohti panssarilasin toisella puolen aukenevaa merta. Hän oli nojautunut hieman eteenpäin, ja näytti mietiskelevän jotain. Nazorakin kasvoilla oli hyönteismäisen suun johdosta vallan epämieluisan näköinen hymy.

    Tämä torakoiden laivaston johtaja suoristi ryhtinsä, ja asteli huoneensa ovelle. Amiraali oli tänään harvinaisen hyvällä tuulella. Toisin kuin suurimmalla osalla torakoista, hänellä oli kunnianhimoa. Ja eilen illalla hän oli kuullut hyvät uutiset: Kenraalin auktoriteetin suoranainen kyseenalaistaminen joukkojen toimesta. Protestoivat torakat olivat olleet johtajansa epäonnistumisia vastaan: osa torakoista ei tuntunut kuuntelevan johdon ohjeita ylipäänsä. Voimakkaat soturit 437 ja 666 eivät toimineet ohjeistuksensa, vaan vaistonsa varassa. Se ei ollut torakoiden kaltaista, he eivät olleet mitään skakdeja. Lisäksi kaikkein voimallisimmalla haarniskalla varustetun Yliluutnantti 955:n kuolema oli aiheuttanut melkoisen moraalin laskemisen rivitorakoiden joukossa. Kenraalin harmiksi suurimmalle osalle Nazorakeista ei voitu kertoa mitään salaisesta suunnitelmasta, joka olisi luonnollisesti muuttanut rivitorakkain asenteita. Mutta ei se minua häiritse, Amiraali ajatteli. Kenraalin suosion laskiessa minä saan osakseni aina vain enemmän arvostusta.

    002 käveli ripeästi mutta arvokkaasti laivan käytäviä pitkin. Edestäpäin kuului metallin kalketta. Ilmeisesti rakennustyöt oli siis jo aloitettu. Amiraali varmistui tästä saapuessaan laivan
    suurimpaan, suorastaan valtavaan halliin. Tykkejä raahattiin vaijereilla pois, väliseiniä pystytettiin ja metallikehikoita hitsattiin. Ylpeänä torakkana Amiraali ei pitänyt siitä, mitä Kenraali teki hänen laivalleen, mutta ymmärsi kyllä toiminnan tarpeellisuuden. Mutta, jälleen Amiraalin onneksi ja Kenraalin epäonneksi, suuri massa rivitorakoita ei ollut perillä suunnitelmasta.

    Bio-Klaanin saaren ranta

    Snowman oli jäänyt itsekseen vielä kiinnittämään veneensä rantaan, ja harppoi nyt kovaa kyytiä tavoittaakseen muut. Lumiukon askeleet painautuivat rannan mutaan suurina ja selkeinä. Jalkaterien asento oli hänelle ominaisen harottava, ja Kepe olikin joskus sanonut tunnistavansa valkoisen toverinsa pelkän hupaisan kävelytyylinsä perusteella matkojenkin päästä.

    Poikkeuksena normaaliin Snowman kuitenkin käveli melko ripeää vauhtia: vaikka hän tunsikin olevansa Klaanin saarella kotonaan ja viihtyi siellä, tiesi hän myös saaren olevan täynnä vaaroja. Pian hän kuitenkin kiri muun seurueen, ja liittyi joukkoon kirjavaan.