Klaanon

Avainsana: Allianssi

  • Keskellä mielen pimeyden

    [spoiler=SnorpGurp-Allianssi tiedottaa:]
    Teimme tämän käytännössä puoliksi.[/spoiler]

    Admin-siiven kokoustila

    ”OTTAKAA SE POIS!”

    Vertahyytävä kiljaisu tuli Kepen suusta. Kyseinen suu oli kiljuntahetkellä osittain jonkin mustan ja muodottoman peitossa. Groteskin loisen lähdettyä lentoon kokoustilassa oli räjähtänyt pienimuotoinen kaaos. Lintumainen pimeyden olento oli tähdännyt alkuperäisen suunnitelmansa mukaan Tawaan, mutta akrobaattinen sähkön Toa oli ollut liian nopea loiselle. Nyt parasiitti roikkui Kepen kasvoilla pidellen tästä kiinni pitkien linnunjalkojensa terävillä kynsillä ja tunkien päätään Kepen naamion suuaukosta sisään. Kepe sinkoili ympäri huonetta yrittäen epätoivoisesti repiä hirviömäistä lintua kasvoiltaan.

    Loisen alkuperäinen isäntä, Snowman, makasi vielä sängyllään liikkumattomana ja silmät kiinni. Kaiken kaaoksen keskellä valkosinipunainen lääkintä-Toa Kupe tutki Snowien elintoimintoja ja sai huojennuksekseen huomata, että lumiukko oli vielä elossa. Hoitaja-matoran puolestaan suojautui parhaansa mukaan Kupen taakse ja vaikeroi hiljaa.

    Make suoritti valtaisan loikan kohti villisti pyörivää Kepeä, ja huitaisi väkivaltaisesti kädellään parasiittia. Se irrotti otteensa tiedemiestoasta, ja lennähti huoneen kattoon. Lintumainen iljetys liiteli ympäri huonetta, tiputellen välillä sysimustia sulkia. Ne kuitenkin liukenivat tummaksi mönjäksi maahan osuessaan.

    Tawa sinkautti kädestään sähkönpurkauksen, joka ei kuitenkaan osunut nopeaan kohteeseensa. Huoneen kattoon kärventyi pieni reikä sähkön voimasta, ja Klaanilaiset heittivät itse kukin omia elementaalihyökkäyksiään kohti parasiittia. Musta lintu liikkui kuitenkin aivan liian nopeasti, ja sekasortoisessa tilanteessa se teki äkkinäisen käännöksen kohti Tawaa.

    Keltainen Toa sukelsi ketterästi sivuun, ja käännähti juuri parahiksi kohti parasiittia kierähtääkseen pois uuden hyökkäyksen alta. Tällä kertaa tilannetta tyynesti tarkkaillut Same syöksähti tuulen lailla eteenpäin, ja heilautti viikatettaan. Kukaan ei nähnyt osumaa, mutta kaikki Klaanilaiset näkivät linnun mustan muodon viipaloituvan kahtia.

    Toinen palasista kieri Kepen jalkoihin. Hän poimi sen käteensä, ja huomasi olevansa kolmen punaisen silmän tuijotuksen kohteena.
    ”Öh. Tämä taitaa olla sen siipi.”

    Tawa ja moderaattorit kokoontuivat toisen palan ympärille. Se oli yksisiipinen ja liikkumaton närhi, jonka kuvottavat jalat sojottivat kattoon. Luonnottoman linnun pitkien ja laihojen jalkojen päissä seisovat terävät kynnet olivat puristuneet tiukasti yhteen sen viimeisellä hetkellä. Moderaattorit ja Tawa kumartuivat yksi kerrallaan katsomaan olentoa lähempää. Vielä kasvojaan yhdellä kädellä pitelevä Kepe lähestyi närhen putoamiskohtaa huomattavasti varovaisemmin kuin piiloutuen huomaamattaan moderaattorien selän taakse.
    ”Elääkö se?” Kepe kysyi. Make oli jo tökkäämässä testiksi parasiittia rahimaisella sormenkynnellään, mutta Samen suuri valkoinen koura pysäytti hänet.
    ”Älä. Se voi huijata.”

    Make vilkuili lintua epäluuloisena. ”Miksiköhän se näyttää ihan nä…”
    ”Älä”, Tawa keskeytti.
    ”…älä mitä?”
    ”Älä sano sitä sanaa.”
    Same kääntyi Tawaa kohti. ”Mitä sanaa?”
    ”N-sanaa”, Tawa kuiskasi.
    ”Miksen?” Make kysyi hämmentyneenä.
    ”Koska se on typerä”, Tawa sanoi tympeänä.
    Make nyökkäsi hitaasti. Tawa nousi ylös ja otti muutaman askeleen kohti sänkyä, jolla vähitellen heräilevä Snowman makasi. Make, Same ja Kepe kuitenkin vahtivat liikkumatonta parasiittia tiiviisti. Tawa nappasi metallisen elintoimintoskannerin Kupen kädestä ja asteli takaisin parasiitin luo. Hän ojensi näytöllisen laitteen kyljessä olevan johdon Samelle, mutta piteli itse skanneria kädessään, nollaten parilla napinpainalluksella sen Snowmanista saamat lukemat.
    Same avasi johdon päässä olevat pihdit ja kytki ne kirurgisen varovaisesti kiinni parasiitin kaulaan. Tawa painoi nappia ja skannaus käynnistyi.

    Napinpainallusta seurasi pitkä hiljaisuus. Lääkintäskanneri piipitti tasaisesti ja Tawa ja hänen taaksensa kerääntyneet Kepe, Kupe ja lääkintämatoran katsoivat lukemia Tawan olan yli. Same ja Make halusivat kääntyä katsomaan, mikä lukemissa kiinnosti, mutta tiesivät Tawan käskeneen heidät pysymään vartiossa.
    Pian Tawan katse laajeni. Hänen silmänsä olivat suorastaan jäätyneet skannerin näyttöön. Pian Kepe, Kupe ja hoitaja-matoran huomasivat samat tulokset. Kaikista voimakkaimmin viestiin reagoi hoitaja-matoran, joka näytti päättäneen vaihtavansa alaa.
    Make huomasi reaktiot ja hätääntyi hieman.
    ”Mitä? Mitä nyt?”

    Tawa ei vastannut. Hän laski skannerin käsistään ja katsoi välillä parasiittia. Sitten hän katsoi näyttöä.
    Siinä kohtaa, missä näytöllä olisi pitänyt olla lukemia loisen elintoiminnoista, toistui yksi ja sama viisikirjaiminen sana uudelleen ja uudelleen.
    KUOLE

    ”Tiedättekö”, Kepe sanoi puoliksi itselleen, ”minä korjasin tuon laitteen viat toissapäivänä. Sen eiii pitäisi tehdä tuota.”
    ”Sinunmmmmf vikashiiii”, Snowien puudutusaineiden turruttama ääni sanoi refleksinomaisesti. Kepe oli jo vastaamassa tähän, mutta ymmärsi, että puoliksi koomassa oleva väittelytoveri ei olisi kovin haastava vastustaja.
    Tawa sammutti skannerin ja laski sen lattialle. Hän kyyristyi lähemmäs parasiittia ja nielaisi. Tawa avasi suunsa ja mietti hetken. Hän aikoisi tehdä jotain, joka tuntuisi monelle äärimmäisen epäloogiselta tavalta suhtautua tilanteeseen.
    Hän yrittäisi neuvotella.

    ”Helei”, Tawa sanoi niin rauhallisesti kuin vain pystyi, ”kuka sitten oletkaan, kuulet varmaan.”
    Tawa luuli jo sammuttaneensa elintoimintoskannerin, mutta huomasi olleensa väärässä, kun kone päästi piipittävän sydänkäyrä-äänensä kuudesti. Kirjaimia ilmestyi taas ruudulle.

    KUULEN

    unesi

    Make huomasi olennon vasemman jalan nytkähtävän hieman. Tawa ei kiinnittänyt huomiota liikkeeseen vaan yritti etsiä sanoja suuhunsa.
    ”Onko sinulla nimi? Voinko…kutsua sinua joksikin?”

    ei

    enää

    Tawa nyökkäsi. Hän yritti vaikuttaa mahdollisimman ymmärtäväiseltä, vaikka vaistot sanoivat muuta.
    ”Voimme jättää sinut henkiin. Pyydän, kerro vain, mitä sinut käskettiin tekemään.”

    Koneen piipitys jatkui. Tällä kertaa Kepe huomasi laskea sen tahdin sormillaan ja jäätyi hetkeksi huomatessaan jotain. Kepen mielessä oli kysymys, jonka hän olisi halunnut kysyä, mutta nyt ei ollut oikea hetki.
    Piipitys lakkasi.
    Neiti ei tiedä
    Valkoinen Kuningatar ei tiedä
    ei tiedä eikä ymmärrä

    Tawa veti pitkään henkeä. ”Myönnän, että olet oikeassa. Siksi kysynkin. Pyydän, puhu meille.”

    Käsky.
    noudatan

    ”Syö kuningatar.”

    ”Miksi herrasi haluaa tappaa minut?” Tawa kysyi aavistuksen hiljempaa.
    Piipitys tiivisti tahtiaan.
    Ei enkeli tappamisesta puhunut

    neutraloiminenkin on vaihtoehto
    niin Lähetille tehtiin

    ”Kuka ’lähetti’?” Make kuiskasi. Tawa ei vastannut vaan näytti keskittyneen ruudun viestiin täysin. Same siirtyi Maken pään viereen ja puhui niin hiljaa kuin pystyi.
    ”Näitkö Ämkoon käden?”

    mutta
    ei enkeli myöskään kieltänyt
    kuole

    Sana ”kuole” alkoi jälleen toistua ruudulla. Parasiitin jalka nytkähti taas.
    ”Sinä et tapa enää ketään”, Tawa sanoi vankasti. Yksisiipisen pikkulinnun uhkauksiin oli vaikea uskoa.

    Ehkä en
    enkeli sanoi, että joku muu haluaa sen kunnian

    tiedät kuka
    Tawa hiljeni. Hän katsoi poispäin laitteen näytöstä ja uppoutui hetkeksi ajatuksiinsa.
    Tämän kymmenien sekuntien hiljaisen hetken keskeytti Kepe, jolla oli selvästi jotain tärkeää kysyttävää.
    ”…anteeksi, mutta tämä jäi vaivaamaan minua pahasti. Miksi närhi?”
    Tawa katsoi adminin suoraa käskyä rikkonutta teknikko-Toaa hieman tympeänä. Hän kuitenkin kääntyi takaisin kohti parasiittia, kun sydänkäyräskanneri puhui jälleen mekaanisella kielellään.
    Tarvittiin jotain
    jotain, jonka hän vastaanottaisi alitajuisesti ilman että ymmärtäisi sen ulkopuoliseksi

    ”…närhi”, Make sanoi ääneen kuin maistellen sanaa.
    ”Närhi”, Same toisti kuin vastauksena Makelle.

    valkoinen ystävänne tykkää linnuista

    Tarvittiin jotain, jonka hän luulisi omaksi ajatuksekseen

    Tokkurainen Snowman nousi sängyssään hieman pystympään asentoon.
    ”Mmitä shiiiiielä tapahtmmmf?”
    ”Todistamme juuri, kuinka sinun mieleesi voi istuttaa valtavan demoninärhen, etkä sinä huomaa mitään”, Kepe palautti siirtämättä kuitenkaan katsettaan parasiitin mustasta olemuksesta.

    Kupe kuitenkin painoi Snowien takaisin makuuasentoon, katsoen lumiukkoa tuimasti ja nyökäten hänen avonaista rintakehäänsä kohti.
    ”Ihamm pikhu juttmmf” valkea Klaanilainen aloitti, mutta vaikeni Kupen uuden, entistäkin äkäisemmän katseen alla.

    Tawa kumartui varovasti vielä hieman lähemmäs mustaa lintua.
    ”Pyydän, kerro meille. Missä Visokki on?”

    Älä huoli

    Nauru pitää hänestä

    hyvää huolta

    ”Tawa”, Same puhutteli johtajaansa. ”Pidä pää kylmänä. Se yrittää provosoida. Älä tee mitään tyhmää.”

    Huomaako neiti edes

    kuinka sen kädet puristuvat nyrkkiin

    Make tarttui Tawaa olkapäästä, ja sanoi rauhoittavimmalla äänellään: ”Tawa, ota iisisti.”

    Vai onko kysymys siitä

    että neiti ei välitä

    ”Mmmftä siellä tapahtmhtuu?”

    Onhan se toki ymmärrettävää

    kun paras ystävä

    ei ole enää paras ystävä

    Tawa kumartui entistä likemmäs kohti yönmustaa parasiittia. ”Mitä teit Visokille?”

    hih hih hih

    Keltaisen Adminin kasvojen ja demonisen närhen ruumiin välinen matka pieneni hetki hetkeltä.
    ”Nyt, viimeisen kerran. Missä. Viso-”
    ”SKRIÄÄÄÄÄÄÄH!”
    Yhtenä mustana pyörteenä musta parasiitti syöksähti Tawan kasvoille. Admin lennähti syöksyn voimasta taaksepäin, ja kompastui selälleen lattialle. Hänen käsistään sinkoamat salamat eivät keskeyttäneet närhen kirkunan ja naurun sekaista huutoa.

    Ilman halki suhahtava ja mustaan hirviöön osuva viikate sen sijaan lopetti naurun. Se lopetti myös närhen liikehdinnän, ja irrotti sen Tawan kasvoilta.

    Same katsoi työnsä tuloksia: maassa retkottavat närhenpuolikkaat koettivat vielä hieman sätkiä, mutta pääosin ne näyttivät kovin toimintakyvyttömiltä.

    Tawa tarttui Maken tarjoamaan käteen, ja nousi jaloilleen.
    ”Kiitos. Minä..”
    Maken kasvojen pieni hymy riitti hyvin vastaamaan Tawan häkeltyneeseen katseeseen. Pian Klaanin johtajan ilme kuitenkin palautui peruslukemille, ja hän asteli mustan linnun osasten luo. Moderaattorit, Tawa ja Kepe kokoontuivat parasiitinpalasten ympärille. Snowie koetti vielä hieman kurkotella, mutta lopetti taas tuntiessaan Kupen käden olkapäällään. Hoitajamatorankin uskaltautui esiin vuoteen takaa.
    ”Se… Se on nyt… Kuollut?”

    Same työnsi hitaasti viikatettaan kohti loisen kahta irtonaista osaa, kun muut pysyivät hieman kauempana, mutta aivan yhtä valmiina toiminaan. Valkoinen moderaattori pisti hirviömäisen linnun molempia kappaleita vuorotellen viikatteensa terällä. Musta massa höllyi kuvottavasti maata vasten, mutta pysyi paikallaan. Olennon useat verenpunaiset silmät olivat nauliutuneet auki ja tuijottivat eri suuntiin.
    Make astui lähemmäs olentoa. ”O…onhan se kuollut? Oikeasti tällä kertaa?”

    Kepe kohautti olkapäitään ja katsoi huoneen keskellä lattialla makaavaa näytöllistä laitetta. ”Voisimme tietty kokeilla elintoimintoskanneria. Jos Same ei olisi juuri rikkonut sitä…skanneriosaa.”
    Seuraavaan tapahtumaan Kepe ei ollut varautunut.
    Skanneri piippasi jälleen kuudesti, tällä kertaa hitaammin. Kupen silmät laajenivat ja hän kääntyi katsomaan.
    ”Ette ole tosissanne.”

    Moderaattorit, Kepe ja Tawa seisoivat paikoillaan. Laitteen ääni kuului kaikkien korviin, mutta kukaan ei aluksi uskaltanut ottaa ratkaisevaa askelta sitä kohti. Lopulta Kepe ymmärsi velvollisuutensa ja asteli laitteen luo. Hän kyykistyi ja otti laitteen käsiinsä. Näyttöä sotkeva lumisade häiritsi viestin näkemistä, mutta ruudulla oli jälleen tekstiä.
    Tawa hätkähti hetken hiljaisuuden jälkeen omista ajatuksistaan. ”Mitä se viestii?” hän sanoi Kepelle, pitäen katseensa silti entisen loisen kuvottavissa palasissa.
    Kepe luki ruudun tekstiä itsekseen. Sumean näytön lukeminen osoittautui yllättävän vaikeaksi, mutta Toa kaivoi haarniskastaan pienen muistilehtiön ja kynän ja yritti tulkita tekstiä parhaansa mukaan.

    Keskellä mielen pimeyden
    Vain yksi näkee totuuden

    tuo Mies Punainen

    Kepen ilme oli merkillinen.
    Piipityksen päätyttyä laitteen näyttö sammui lopullisesti. Melkein samalla hetkellä loisen kaikki kolme groteskia monisilmäistä kappaletta nytkähtivät epäluonnollisesti. Kepen lattialle pudottama siipi aukeili ja sulkeutui vauhdikkaasti ja loput sen ruumiista yritti epätoivoisesti kasata itseään. Olento päästi nokastaan lintumaisia ääniä. Äänet tosin kuulostivat kuuluvan vähintään neljälle eri linnulle eivätkä ne olleet selvästi päättäneet, kenen vuoro oli huutaa milloinkin.
    Sätkiminen voimistui. Loisen niljakas iho alkoi muuttua entistä nestemäisemmäksi, kunnes musta olento oli muuttunut käytännössä kolmeksi lätäköksi varjomaista nestettä, jossa uiskenteli useita silmiä. Vähitellen silmät sulkeutuivat kokonaan.

    Lintumaiset kiljahdukset olivat loppuneet. Lattiatasolla oli kuitenkin vielä havaittavissa hiljainen ääni. Joku olisi voinut kutsua sitä nauruksi. Vähitellen viimeisetkin äänet katosivat jonnekin tyhjyyteen.

    Hetken oli hiljaista. Huoneessaolijat katselivat kolmea lätäkköä. He huomasivat kaikki yksitellen, että ne alkoivat selvästi pienentyä.

    ”…no…” Make sanoi puoliksi huojentuneena ja puoliksi oikeasti peloissaan, ”se oli aika outoa.”
    ”Samaaah mmmffieltä.”

  • Destralille ja sen ohi XXX: Kohti Rozumia

    Yön Timo II, meri

    ”Arr. Mitäs te Klaaniheput teitte täällä merellä?”, Notfun kysyi kaivaen rommipulloa pöytänsä laatikostosta. Hän korkaasi ruskean pullon ja joi sen kerralla tyhjäksi.

    Matoro ihmetteli hetken tämän matoranin viinapäätä. Tämän matoranin kapteeninhytti oli sotkuinen paikka, jossa oli suuren päydän ympärillä valtavasti roinaa.
    Toa mietti mistä naruista kannattaisi vedellä, että tämä piraatti suostuisi yhteistyöhön.
    Hän veti yhtä tuolia huoneen reunasta itselleen ja alkoi puhua.
    ”Oletko kuullut Nimdasta?”
    Notfun mietti hetken.
    ”Jos se ei liity aarteisiin tai rommiin, en välitäkkään tietää.”, matoran vastsi ja jupisi jotakin siitä miksi hän joi viimeisen rommipullon.

    ”Nimdasta ei tiedetä paljoa, mutta se on äärettömän arvokas. Klaani haluaa sen. Allianssi haluaa sen. Metsästäjät haluavat sen”, Matoro aloitti. Kapteenin mielenkiinto heräsi. Kyseessä olisi jotakin hyvin arvokasta.
    ”Luulen, että Klaani tarjoaa sinulle suuren palkkion jos auttaisit sen hankkimisessa”

    Notfun raapi leukaansa. Hän näytti miettivän.
    ”Onko sinulla rommia?”, hän kysyi.
    Matoron ilme näytti toivottomalta.
    ”Puhuin Nimdasta”
    ”Ai, joo. En pysty keskittymään ilman rommia”
    ”Autatko meitä sen etsimisessä?”
    ”Hmm. Näillä merillä ei ole paljoa ryöstettävää ja tämä tuntuu helposlta keikalta… joo, voin auttaa”, Notfun mumisi ääneen. Sitten hän huusi ”JARDIRT! TUO ROMMIA!”
    ”Se on loppu taas!”
    ”MIKSI ROMMI ON LOPPU!”

    Matoro katseli mietteliäänä outoa matorania. Alkoholiriippuvainen, mielenvikainen, suuriluuloinen, ahne, hän kelasi ominaisuuksia joita näki.

    ”Tunnetko paikan nimeltä Rozum?”, Matoro kysyi. Notfun heitti paperieta pöydältään ja otti kartan.
    ”Joo, se on se saari lähellä Pohjoista Mannerta. Kovin karikkoinen paikka. Jotkut puhuvat merikäärmeistä, jättiläismustekaloista, tulisateista ja laavavirroista”, Notfun luennoi.
    ”… ethän sinä usko noihin?”
    ”Karikot ovat fakta. Muuta en tiedä.”, Notfun kertoi. Hän veti kolmikolkkaa syvemmälle päähänsä, aivan kuin korostaen kapteeniuttaan.

    ”Asia on niin että Rozumin saarelta löytyy vihje tämän Nimdan olinpaikasta. Meidän pitäisi käydä tutkimassa saari”, Matoro selitti.
    ”Selvä… Suunnitelma on se, että käymme ensin Rumisheren satamssa täyttämässä rommivarastot. Sitten jatkamme purjehtimista pohjoiseen, kierrämme tuon luodon kolmesti, väistämme tuota manaattia, ammumme tuon tursaan ja ankkuroimme sen saaren lähelle. Sieltä menemme veneillä karien yli maihin.”, Notfun kertasi.
    Sunnitelmassa oli asioita joista Matoro olisi halunnut kysyä jotakin. Hän kuitenkin ymmärsi ettei ymmärtäisi Notfunin selityksiä enempää.

  • ZMA

    Pieni saari
    Kolmen tunnin matka Xialta

    Taivas oli pilvinen sateiden jälkeen. Pieni vene lipui läpi tyynen meren ja halkoi sumua kulkiessaan. Veneen toisessa päässä seisoi kaapuun verhoutunut hieman Toaa lyhyempi hahmo, joka veti venettä suurella airolla kohti edessä hahmottuvaa pientä saarta.

    Avde istui veneen toisessa päässä mietiskelevän näköisenä. Hän ja lautturi eivät olleet puhuneet koko matkan aikana. Tämä kuitenkin muuttui, kun lautturi sanoi jotain kaapunsa sisältä.

    ”Kohta perillä”, lautturin heikko ja vanha ääni sanoi. ”Jäänkö odottamaan?”

    ”Mieluiten”, Avde sanoi. ”En usko, että ystäväni tarjoaa minulle kyydin. Näkyykö Marionettia vastarannalla?”
    Lautturi keinutti päätään edestakaisin kieltävästi. ”Ei näy.”

    ”Hmm”, Avde äänteli hieroen leukaansa. ”Poikkeuksellisen hidasta toimintaa Marionetilta. Oletko samaa mieltä?”
    Lautturi ei vastannut. Hänellä ei ollut mielipidettä.

    Vene rantautui lopulta ja lautturi jäi odottamaan. Avde nousi veneestä ja käveli ylös rantaa kohti pienen kukkulamaisen saaren korkeinta kohtaa. Pienellä saarella ei vaikuttanut olevan minkäänlaista elämää. Edes rikkaruohot eivät viihtyneet rannalla vaan koko saari oli peittynyt punaiseen hiekkaan, johon Avden pienet jalanjäljet jäivät hyvin selvästi.
    Avde oli harmissaan. Jos Marionetti olisi paikalla, tämä ei olisi ongelma.

    Pieni Pakaria kantava Matoran saapui kukkulan korkeimpaan kohtaan. Kukkulalla seisoi kolme punertavaa kalliota. Avde katsoi kallioita hetken yrittäen muistaa, missä oikea kohta oli.
    Punaisen Miehen ei tarvinnut kuitenkaan yrittää kokeilla kaikkia mahdollisia kallioita, sillä pieni yksisilmäinen lentävä lautanen leijui esiin jostain kallioiden välistä. Avde katsoi sitä ja hymyili kameralle.

    Avhrak Va suoritti hetken tunnistusoperaatiota, jonka jälkeen se piippasi kaksi kertaa. Yhteen punertavista kallioista aukesi pieni oviaukko. Sisällä oli pimeää.

    Avde käveli aukosta ja astui alas portaita syvemmälle. Punaisen Miehen kävellessä syvemmäksi alas portaita seinän lamput alkoivat välkehtiä päälle ja pois. Avde ei pitänyt lamppujen tuottamasta valosta. Paikan asukas tiesi tämän erittäin hyvin.
    Seinät olivat yhtä punaisia kuin saaren kallio, josta Avde oli tullut sisään. Portaat olivat sen sijaan metallisia ja verrattain hyvin siistejä.

    Avden astuttua viimeisen portaan askeleen päälle loputtoman tuntuinen käytävä ilmestyi hänen eteensä. Hänen eteensä saapui pian samanlainen yksisilmäinen lautanen, joka oli tullut saattamaan Punaista Miestä. Avde ja Avhrak Va liikkuivat kuparin värisessä käytävässä. Useiden tienhaarojen jälkeen he saapuivat pienen hissin eteen. He menivät sisään ja lautanen taittoi esiin lyhyen käsiraajan, jolla se näppäili täysin kuviotonta hissin näppäimistöä sekavassa järjestyksessä.

    Hissi alkoi laskeutua alas. Avden seisoskellessa paikallaan hyvin raivostuttava Xialainen musiikki alkoi kuulua taustalla. Punainen Mies yritti olla kuuntelematta.
    Hetken päästä hissin ovet avautuivat ja uusi, pitkä käytävä ilmestyi eteen. Avde seurasi Avhrak Va:ta kunnes hän ja metallilautanen viimein saapuivat mustan oven eteen.

    Lautanen avasi oven, paljastaen suuren kokoushuoneen, jota valaisi vain pöydässä seisova kanisteri, jonka sisällä ui pieni, valoa tuova meduusaolento. Avde käveli sisään ja näki heikosti, mutta tarpeeksi hyvin pöydän toisella puolella istuvan Skakdin, joka hymyili hänelle. Punainen Mies hymyili takaisin ja istui pöydän ääreen Skakdin eteen.

    ”… Jos tulit valittamaan hissin taustamusiikista, pyydän syvästi anteeksi.Tiedäthän, kuinka musikaalisesti lahjattomia Vortixxit ovat”, Skakdi sanoi Avdelle hyvin epämiellyttävästi ja napsautti sormiansa. Valot syttyivät kokoushuoneessa, jolloin Punainen Mies näki paljon selvemmin Skakdin ulkomuodon. Skakdi oli tummanharmaa ja pukeutui mustaan, sametista tehtyyn takkiin, jota koristivat kultaiset napit. Hänellä ei ollut selkäpiikkejä, jotka olisivat sojottaneet pään takana.

    Avde hymyili harmaalle Skakdille ja nyökkäsi. ”Missä…’Feterrasi’ ovat?” Avde kysyi nuollen katseellaan suuren huoneen seinämiä. Seinät olivat täynnä monenlaisia laitteita, joiden toiminnasta Avde ei tiennyt mitään.

    ”Avde hyvä, luuletko etten luota sinuun?” Harmaa Skakdi kumartui hieman.

    ”Kun tulin huoneeseen, laitoit valot päälle”, Avde vastasi napsauttaen sormiaan. ”Olet nähnyt, mihin pystyn ilman valoa. En tiedä, missä tappokoneesi ovat.”
    Avde piti pienen tauon.

    ”Toisaalta miksi emme luottaisi toisiimme?” Avde kysyi kääntäen päätään hitaasti. ”Kunnioitan sinua, Arstein.”

    ”Totta kai, rakas Avde” ,Skakdi hykersi hieman ja vastasi. ”Mutta voit kutsua minua ’Zorakiksi’. Ystävien kesken ei tarvitse olla näin muodollisia.”
    Avde katsoi Zorak-nimistä Skakdia silmiin ja levitti kätensä. ”Hyvä on sitten, Zorak. Zorak…Arstein?”
    Avde yritti parhaansa mukaan muistaa Skakdin koko nimeä, mutta jäi vain raapimaan leukaansa pohdiskelevana.

    Zorak-niminen Skakdi suoristi takkiansa hieman ja laittoi kätensä ristiin pöydälle eteensä. Ennen puhumistaan se veti syvään henkeä. Kun Skakdi puhui, sen ääni oli juhlallinen.
    ”Zorak von Maxitrillian Arstein VIII.”

    Avde nyökkäsi hieman hölmistyneenä ja toisti perässä.
    ”Zorak von Maxitrillian Arstein…kahdeksas?” Zorak hymyili taas.

    ”No, Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksas”, Avde sanoi toistaen nimen samalla ylistävällä äänensävyllä kuin Zorak aiemmin, ”mitä mieltä olit pienestä huviretkestämme Klaanin linnakkeeseen?”

    ”Yksi Feterroistani on kuollut ja useat heistä haavoittuneet”, Zorak vastasi heti paljon vakavammalla äänensävyllä.

    ”Nöyrin anteeksipyyntöni. He tekivät osansa, Zorak. Onko sinulla tarvetta resursseille korjausoperaatioon?”

    ”Milloin en ole tarvinnut?” Zorak kysyi lakonisesti ja vetäytyi syvemmälle tuoliinsa.

    ”Ehkä Nynrahilta?” Avde ehdotti. Zorak näytti merkillisen katseen.
    Avde naurahti hieman. ”Metallisten tappajakoneiden kunto liikuttaa sinua enemmän kuin Sheelikan. Mielenkiintoista.”

    ”Tietysti Sheelika on vielä hyvin tärkeä, mutta minun omien Feterrojeni edessä hän ei ole mitään. Asiat on laitettava…tärkeysjärjestykseen.”

    ”Ehkä hän pärjää”, Avde sanoi. ”Toivon, että edes sait Klaanista sen, mitä olit hakemassa.”

    Zorak löi pöytää harmaalla nyrkillään.
    ”Tiettyjä… hankaluuksia tapahtui. En saanut hakemaani, valitettavasti.”

    ”Nimdakin jäi sinne, mutta älä huoli. Ehkä kuudennen osan aika ei vain ollut vielä. Sanotaanko kuitenkin, että sain tietyt nappulat laudalle ja tietyt siltä pois.”
    Pieni lentävä lautanen leijaili sisään huoneeseen. Mekaanisella kourallaan se toi jonkinmoista tarjotinta. Avhrak Va laskeutui hiljaa huristen pöydän tasolle ja jätti tarjottimen pöydän keskelle. Mekaaninen käsi otti kaksi höyryävää kuppia ja liu’utti ne taitavasti pöytää pitkin ensiksi Zorakille ja sitten Avdelle. Zorak nosti kupin pöydältä ja otti pienen hörpyn. Avde seurasi perässä epävarmana.

    ”Niinkö?” Zorak kysyi veikeästi hyvin hiotun hammasrivinsä takaa. ”Lauta? Onko mahdollista antaa hyvän ystäväsi tietää pelistänne hieman lisää?”

    Avde otti varovaisen hörpyn höyryävästä kupista ja laski sen pöydälle. ”Oletko pelannut shakkia, Zorak?”
    Zorak hymyili taas Avdeen päin. ”Paljon enemmän kuin voit kuvitella”, hän vastasi.

    Avde nosti toisen kätensä pöydän alta pidellen jotain, joka muistutti pientä kirjaa. Punainen Matoran tarttui esineeseen kahdella kädellä ja avasi sen paljastaen mustavalkoisen pelilaudan. Nappulat olivat jo oikeilla paikoillaan.
    Avde laski laudan pöydälle ja liu’utti sen Zorakille, joka nappasi sen tottuneesti.
    ”Olen yllättynyt”, Avde sanoi, ”mutta käsitykseni mukaan Zakazilla shakin voittaja on se, joka ampuu toisen ennen ensimmäistä siirtoa.”

    ”Se on totta”, Zorak sanoi hymähtäen ja siirsi ensimmäisen sotilaan kaksi ruutua. Sen jälkeen hän liu’utti laudan takaisin Avdelle. ”Mutta todellinen mestari on se, joka saa vastustajan ampumaan itsensä.”

    Avde otti laudan taas vastaan ja siirsi omaa sotilastaan ennen kuin palautti laudan Zorakille. ”Tuon olisin halunnut nähdä. Mutta jos haluamme saada sen, mihin pyrimme, joudumme käyttämään paljon vaikeampaa taktiikkaa.”

    ”Olet aivan oikeassa, rakas Avde”, Zorak sanoi tehden siirtonsa. ”Ainoa kysymys on; pystytkö siihen?”

    ”Luulen, että olet pelannut tätä paljon enemmän kuin minä”, Avde sanoi. ”Joten kysyn vaihteeksi neuvoa sinulta, Zorak.”
    Avde nosti valkoista kuningasta laudalta ja osoitti sitä toisella punaisella kädellään. ”Tässä on Klaani”, Matoran sanoi ja nosti mustan kuninkaan toiseen käteensä, ”ja tässä on Allianssi.” Avde laski molemmat kuninkaat takaisin paikoilleen.
    ”Miten saan kaksi kuningasta syömään toisensa?”

    Zorak alkoi siirtelemään shakkinappuloita järjestykseen. Hänen lopetettuaan Avde katsoi lautaa ja hymyili tyytyväisesti. Punainen Mies vilkuili lautaa pohdiskelevana, jolloin Zorak hykerteli itsekseen. Tämän jälkeen Matoran katsoi vuorotellen lautaa ja harmaata Skakdia ja tajusi, että joskus oli mentävä pidemmälle.
    Joskus oli tajuttava, että maailma ei ollut shakkilaudan muotoinen. Joskus oli otettava pieniä vapauksia. Joskus oli pidettävä ässä hihassa.

    Hymyilevä, siististi pukeutuva ässä, joka puukottaa selkään heti kun pystyy siihen.

    * * *

    Zorak katseli Avdea ylimielisesti. Hän oli paljastanut itsestään liian paljon, mutta ei katunut sitä. Skakdi tiesi hyvinkin, ettei Avdelle voinut kääntää selkää huolimattomasti.
    Tämä siirto toimi varoituksena ”ystävälle”. Zorak von Maxitrillian Arstein VIII:ta ei koskaan tulisi aliarvioida.

    [spoil]Guardian on kirjoittanut tästä 50%. Domek toiset 50%.
    Ette ikinä arvaa, kumpi oli kumman jälkeä.[/spoil]

  • Avde lumiukon unissa

    Riippukeinussaan makaavan, menneitä muistellessaan nukahtaneen Snowmanin mieli, eräs suurehko saari vuosia sitten

    Matoranin kokoiseksi itsensä muokannut Snowman käveli saaren suurimman asutuskeskuksen katuja pitkin. Tarkoituksena oli etsiä saaren matoranvoimien Kapteeni Ryhtinä tunnettu päällikkö, ja saada tämä ymmärtämään, että hänellä oli väärät henkilöt vankilassa. Kaduilla vaelsi tottuneen oloisesti matoraneja sinne tänne. Pian lumiukko löysi matoranvoimien päämajan. Hän koputti oveen, ja jäi odottamaan rauhallisesti. Hän oli hermostunut, mutta onnistui silti säilyttämään tyyneytensä. Kului hetken aikaa. Snowman katseli olkansa yli. Oliko jotain tapahtunut?

    Lopulta oven kuitenkin avasi ko-matoran, joka hieman töykeästi kysäisi: ”Mitä asiaa?”
    Snowman mietti sopivinta lähestymistapaa. Hän ei kuitenkaan keksinyt siihen hätään mitään erityisen fiksua: ”Viekää minut johtajanne luo.”
    ”Hah” hopeinen matoran naurahti ”Meillä on kädet täynnä hommia muutenkin, viimeaikaisten tapahtumien johdosta.”
    ”Oikeasti, minun täytyy saada puhua Kapteeni Ryhdille.”
    ”Kiitos, ja näkemiin.”
    Ko-matoran oli jo sulkemassa ovea, kun Snowman vielä huudahti: ”Kylän siivooja on terroristi!”
    Hetken hiljaisuuden jälkeen ko-matoran aloitti: ”Nuo ovat vakavia syytöksiä. Onko sinulla esittää perusteluja väitteillesi?”
    Matoranin kokoisenakin Snowman oli melko vahva, ja kiskaisi ko-matoranin ovesta ulos, ja veti tämän syrjään kahden talon väliin. Lumiukko tukki matoranin suun ja sitoi tämän kädet ja jalat löytämällään köydellä. Tänään ei ollut Snowmanin paras ”puhu itsesi ongelmista” -päivä.

    Siitä hän tallusti suoraan sisään ja Ryhdiksi kutsutun matoranin huoneeseen. Kapteeni katsoi tulokasta hämillään:
    ”Kuka olet?”
    ”Se ei ole nyt tärkeää, vaan se, että sinulla on kaksi syytöntä henkilöä vangittuina, kun taas syyllinen kauheuksiin on yhä vapaalla jalalla!”
    ”Selitä minulle, miksi nämä kaksi ’syytöntä’ juuri pakenivat vankilasta?”
    Tätä Snowman ei ollut kuullutkaan, ja vetihän se kieltämättä melko sanattomaksi. Nämä paenneet vangit olivat kuitenkin Snowmanin mittavan henkilökohtaisen kokemuksen mukaan sitä tyyppiä, jotka eivät jää istuskelemaan vaaran uhatessa. Kapteeni Ryhti jatkoi:
    ”Tahdotko, että hälytän toat hakemaan sinut pois?”
    ”Älkää hätiköikö, Kapteeni. Ystäväni tässä on täysin kunnollinen” sanoi ovesta sisään asteleva matoran rauhalliseen äänensävyyn.

    Snowman pysähtyi miettimään kuullessaan äänen. Tämä ei nyt ollut oikein, jotain kaavaa rikottiin. Jokin oli pahasti pielessä, ja… Hetkinen. Tämähän on unta, Snowman ymmärsi. Tämä on unta vuosien takaisesta seikkailustani! Mutta siinä tapauksessa, kuka tuo on? Snowman katsoi hämillään tulokasta.

    ”Kuka sinä oikein luulet olevasi?” Ryhti tiedusteli kulmat kurtussa huoneeseen saapuneelta, sinipunaiselta matoranilta. Tämä ei kuitenkaan vastannut, heilautti vain sormeaan. Samassa matoranin varjo muuttui valtavaksi kouraksi, joka tarttui Kapteeniin, ja heitti tämän seinään. Ryhti lysähti tajuttomana lattialle. Huoneeseen tullut matoran kääntyi Snowmaniin päin, ja sanoi: ”Yleensä olen joko ’ystäväsi’ tai ’vihollisesi’. Kun olen oikein hienolla päällä, olen ’Punainen Mies’. Tai ’Syvä Nauru’. Tällä kertaa voisin kuitenkin olla ihan vain… Avde.”

    Snowmanille tuli outo olo. Hän tiesi tämän olevan unta, mutta silti se tuntui todelta. Tai ei ainakaan unelta. Huoneeseen tulleessa hahmossa oli sitä paitsi jotain pahasti vialla. Snowman toivoi kovasti heräävänsä pian.
    ”Hyvä on, ’Avde’” hän aloitti. ”Mitä haluat, ja mitä ihmettä teet unessani?”
    ”Erittäin hyviä kysymyksiä, Snowman. Erittäin hyviä” hahmo vastasi ”Minulla on sinulle pari lisää.”
    Lumiukosta tilanne meni hetki hetkeltä huolestuttavammaksi. Mistä tuo tiesi hänen nimensä, ja miksei hän voinut herätä? Avde jatkoi: ”Tämä on unesi. Tämä on mielesi. Miksi kysyt jotain itseltäsi, kun jossain sisimmässäsi tiedät jo vastauksen?”
    Snowman ahdistui enemmän ja enemmän. Oliko tämä enää unta?
    ”Mistä olet varma, että minä en ole sinä?” Avde jatkoi hymyillen vaimeasti. Silloin hänen varjonsa alkoi vääntyä Snowmanin näköiseksi.
    ”…eikö tämä ole jo aika absurdia?” lumiukko sai sanotuksi, eikä ollut varma, oliko se viisasta.
    ”Tämähän on unta, rakas ystävä.” Nyt Avden hymy kävi todella huolestuttavaksi. Huone vääntyi kaikkien luonnonlakien vastaisesti aivan kieroon, ja Snowman alkoi melkein voida pahoin. Avde jatkoi: ”Ja sinulla on todella, todella absurdi mieli, ystäväni. Kaikella kunnioituksella.”
    ”Jos tämä on kerran unta, niin miksen voi herätä? En väitä olevani mikään aamuvirkku, mutta tämä menee jo huolestuttavan pitkälle.” Snowman kysyi.

    Avden hymy leveni entisestään. Snowman huomasi yllätyksekseen sen olevan mahdollista.

    ”Unikaasu huoneessasi auttaa siinä.” Avde valaisi.
    Snowman ymmärsi olevansa todellisessa pulassa. Hän kyllä muisti saaneensa paketin, jota ei ollut vielä ehtinyt avata. Avde jatkoi: ”Okei, tunnustan. En ole alitajunnastasi. Olen ystäväsi. Ystävä, jonka visiittiaika riippuu suuresti siitä, kuinka valveilla olet.”
    ”Huumasit minut? Aikamoinen ystävä. Tohdinko kysyäkään, mitä seuraavaksi?”
    ”Voi, tohdit kyllä. En pyydä sinulta paljoa. Kun yö tulee, päästät minut sisään.”
    ”Silkasta ystävien pettämisen riemusta?”
    Avde naurahti kolkosti. Kaikki huoneen ikkunat paiskautuivat kiinni, ja varjo alkoi täyttää huonetta. Snowman huomasi punaisten silmien avautuvan ympärillään.
    ”Sinä et petä ystäviäsi, Toa. Sinä pelastat heidät” Avde aloitti ”Jos päästät minut sisään, kaikki tulee olemaan ohi. Saan haluamani. Allianssi hajaantuu”
    Snowman kuunteli vaitonaisena, kun Avde jatkoi puhettaan: ”Sinä tiedät, että te ette voita tätä sotaa.”
    Snowman ei sanonut mitään, kuunteli vain Avden sanoja.
    ”Nazorakit. Zyglakit. Skakdit. Metsästäjät. Veljeskunta. Ihan liikaa, eikö?”
    Lumiukko mietti kuulemaansa, sanaakaan sanomatta.
    ”Klaanin lattia tulee lainehtimaan ystäviesi verestä. Se ei tee niin, jos sota loppuu ennen alkuaan.”
    Avde piti tauon, ennen kuin jatkoi: ”Mikä on sinulle tärkeintä?”
    ”Eh, minä… En oikein ole hyvä tekemään päätöksiä omillani. Tämä on todella tärkeä asia, en minä ole oikea henkilö tähän…” Snowman vastasi epävarmana.
    ”Voi, sinä olet juuri sopiva, Snowman. Juuri sopiva.” Avde asteli kiusallisen lähelle lumiukkoa, ja lisäsi: ”Ja enkö minä muka näytä luotettavalta?”
    ”…oikeasti, tahdot ehkä kääntyä jonkun muun puoleen, olen se heppu, joka istuu kahviossa ja syö patonkia…”

    Hetken oli aivan hiljaista.

    ”Tiedätkö, että Ämkoo olisi tuskin voittanut sen saastaisen torakan ilman sinun ja ystäväsi toimia?”
    Snowman tuijotti hiljaisena Avdea silmiin, joka jatkoi:
    ”Olet pieni lumipallo, mutta vieriessään alas mäkeä voi siitäkin tulla jotain suurta.”
    ”Mutta…”
    ”Niin…?”
    Snowman ei keksinyt mitään sanottavaa.

    Samassa Avde kuitenkin haihtui huoneesta. Tai oikeastaan koko huone haihtui. Snowman avasi silmänsä, ja huomasi olevansa turvallisesti omassa riippukeinussaan.

    [spoil]Spoilereista suurin, G kirjoitti Avden osat. Mikä yllätys.[/spoil]

  • Olemme sodassa

    Bio-Klaani

    Ämkoo, Guardian ja Tawa kävelivät läpi Klaanin hallintosiiven käytävien. Ämkoo oli joutunut karkoittamaan ykkösfaninsa joitakin minuutteja sitten, mutta muuten kukaan muu hallintosiivessä ei näyttänyt edes huomioivan heitä. Kaikki klaanilaiset olivat valmistelemassa tulevaa tiedotustilaisuutta kiireisesti. Koska kaikki adminit olivat paikalla ensimmäistä kertaa kuukausiin, jokaisen klaanilaisen mieleen oli hiipinyt vaivihkaa ymmärrys siitä, että jotain suurta ja tärkeää oli tapahtumassa. Klaanilaisten työ oli vauhdikasta ja organisoitua.

    Tawa, Guardian ja Ämkoo silmäilivät ympärilleen sanomatta mitään toisilleen. Ämkoo kuitenkin rikkoi kolmikon keskinäisen hiljaisuuden avaamalla suunsa.
    ”Hyvinhän tämä on pysynyt kasassa”, hän sanoi. ”mutta joku voisi sanoa tuolle Helmekalle pari valittua sanaa.”

    ”Mitä, etkö pidä faneistasi?” Guardian kysyi vaitonaisesti.

    ”Asia on enemmänkin niin, että en pidä ajatuksesta, että minulla on faneja”, Ämkoo vastasi. Guardian hymähti hiljaa.
    Kolmikko saapui pian hallintosiiven osastoon, joka oli sallittu vain admineille ja moderaattoreille. Normaalisti teräksinen ovi olisi vaatinut avaimen, mutta nyt se oli jo valmiiksi auki. Valoisassa oviaukossa näkyi nelijalkaisen Rahin siluetti, jonka viirusilmät hohtivat vihreinä. Pian Tawa, Ämkoo ja Guardian tunsivat jotain mielessään. Oli kuin jokin voima olisi tunkeutunut heidän alitajuntojensa suojien läpi. Se ei kuitenkaan tuntunut heistä erityisen poikkeukselliselta, sillä adminien joukko oli tottunut Visokin telepatiaan kaikkien näiden vuosien aikana.
    Visokki kykenisi aiheuttamaan pelkällä mielelläänkin valtavaa vahinkoa ja tunkeutumaan muiden adminien mielten syvimpiin salaisuuksiin, mutta hän ei tehnyt niin. Punaista Visorakia kohtaan tunnettiin suurta luottamusta.

    ”Tervehdys”, Visokin naispuolinen ääni kaikui Tawan, Guardianin ja Ämkoon mielissä. ”Palasit, Guartsu. Mukava nähdä pitkästä aikaa, Ämkoo.”

    ”Samoin”, vihreä Toa vastasi suullaan, vaikka hänen ja Visokin välillä oli mielten linkki. Suu vain yksinkertaisesti tuntui loogiselta tavalta kommunikoida.

    ”Koko johtoryhmä koossa jo?” Tawa sanoi Visokille kysyvällä äänellä.
    Visokin vihreät silmät katsoivat Tawaan. ”Melkein”, hän vastasi. ”Kuulitte varmaan jo Umbran viestistä, että hänellä on velvollisuuksia muualla.”

    ”Entä Paacs?” Guardian kysyi. ”Mehän menetimme kontaktin häneen, eikö niin?”

    Visokki pyöritti silmiään. Jos Visorakin kasvoille voisi muodostua sarkastinen hymy, se olisi jo nähtävissä.
    ”Väärä hälytys”, Visokin ääni sanoi. ”Paaco huomasi, että komentohuoneen erilaisista napeista sai aika tarttuvan rytmin. Ja vähän juuttui, jep…”

    ”Koomista”, Ämkoo sanoi tyynesti.
    ”Niin kai”, Visokki vastasi.

    Oli pieni hiljaisuus. Adminit katselivat toisiaan hetken ja nyökkäilivät hitaasti. Sitten he päättivät kaikki astua samanaikaisesti sisään oviaukosta. Metallinen ovi sulkeutui automaattisesti takana.

    Bunkkerimaisessa strategiahuoneessa oli adminien saapuessa jo viisi henkilöä. Pääteknikko Paaco seisoi rivissä ensimmäisenä. Hän yritti vaikuttaa hillityltä, mutta hänen jalkansa vipatti rytmikkäästi. Paaco oli epävirallisesti ottanut moderaattoriryhmittymän komennon Umbran poistuttua omalle tehtävälleen. Hänen takanaan seisoivat entinen merten sotaherra Dox, valkoinen Makutaa muistuttava jättiläinen Same, harvoin nähty mutta työssään uuttera teräshaarniskainen Skakdi BV ja juuri nimitetty moderaattorikokelas MahriKing, joka ei ollut vielä välttämättä ottanut osakseen moderaattoriuden täyttä vastuuta, mutta oli erittäin yritteliäs. Vaillinainen moderaattorijoukko tervehti admineita.

    ”Helei, ystävät”, Tawa sanoi. ”Tiedän, että olette olleet toimettomia hetken, mutta se muuttuu. Nyt töihin.”

    Bio-Klaani, Suuri sali

    Bio-Klaanin linnoituksen suuressa salissa oli pitkästä aikaa äänekästä. Useimmiten salia käytettiin taistelu- ja taktiikkaharjoituksissa, mutta nyt se oli täytetty klaanilaisilla, jotka istuivat tuoleilla tai lattialla odottaen tiedotustilaisuutta. Harva klaanilainen tiesi, mitä oli tapahtumassa ja siksi kaikki kyselivät ja arvailivat. Puhemerestä pystyi ajoittain erottamaan yksittäisiä usein toistuvia sanoja. Näihin lukeutuivat ”Zyglak”, ”Nazorak” ja ”Ämkoo”. Oikeastaan kenelläkään ei ollut selvää kuvaa tilanteesta, mutta klaanilaiset kykenivät itsekin yhdistämään asioita toisiinsa. Useimmiten he olivat väärässä.

    Jossain päin takariviä istuivat Kepe ja Snowman. Tämä erottamaton kaksikko oli etelän tapahtumien johdosta edelleen vammautuneen näköinen, mutta heitä vahtiva lääkintämies, Radiak, oli tehnyt parhaansa. Taisteluhaavat eivät edes näyttäneet vaivaavan kaksikkoa.

    ”Aika äänekästä”, Snowman sanoi.
    ”Sinä et ole erityisen hyvä tuomitsemaan tuolla saralla”, Kepe vastasi.
    ”Mitä, etkö nauti intellektuaalisista huomautuksistani, Räts hyvä?” Snowman sanoi kysyvästi.
    ”Tietysti nautin, Snowman”, Kepe sanoi. ”Tietysti nautin.”

    Lähellä heitä istui keltainen Rahi-jättiläinen, insinööri Keetongu. Normaalisti pirteän näköinen Tongu tuijotti vaihteeksi vakavana alaspäin. Hänen vieressään istuva Toa, Summerganon oli hiljaa ja epäröi hetken, ennen kuin avasi suunsa. Tämä oli Tongulle arka paikka.

    ”Se…” SG aloitti, mutta etsi hetken oikeita sanoja. ”Se oli oikein hieno alus. Ja sinä olet oikein hyvä rakentamisessa.”

    Tongu tuijotti käsissään olevaa metallista kouraa. Se muistutti suuresti täysin mekaanisen Ussal-ravun kättä.
    Keetongu murahti hiljaa.

    ”Sitä ei olisi vain kannattanut jättää metsään”, Summerganon sanoi epäröiden. ”Vaikka emme tietenkään voineet arvata, että lähellä olisi Nazorakeja. Ja ehkä meidän olisi pitänyt antaa sinulle vielä hetki aikaa viimeistellä rapusi, ehkä valmis versio ei olisi räjähtänyt yhtä helposti raskaassa Zamor-tykityk-”
    Keetongu keskeytti Summerganonin avaamalla suuren suunsa.

    ”Minä murskaan ne”, yleensä rauhallinen jättiläis-Rahi sanoi poikkeuksellisen vihaisesti. ”Minä viillän ne auki kurkusta nivusiin kuin Rukit. Sitten minä pistän ne osiin. Sitten minä rakennan niiden osista todella ison ja ruman patsaan, jonka väriskaalalla ei voitettaisi mitään taidekilpailuja. Sitten minä…”
    Summerganon hymyili väkinäisesti. Hän taputti Keetongua selkään sanomatta mitään.

    Pian koko sali hiljeni. Tilaisuus oli alkanut.
    Neljä hahmoa käveli varjoista lavalle ja kaikki tunnistivat hahmot heti admineiksi. Adminien takana seisoi viisi moderaattoria ja monet yleisössä kysyivät kuiskaten, missä kuudes oli.

    Tawa seisoi lavan keskellä virallisen näköisenä ja Ämkoo ja Guardian olivat hänen molemmilla puolillaan. Visokki seisoi Guardianin vieressä, mutta oli melko selvää, että hän ei tulisi puhumaan tässä tilaisuudessa paljoakaan. Puhuakseen Visokki joutuisi käytännössä käyttämään koko satapäistä yleisöä telepaattisena verkkona kuljettaakseen saman viestin kaikkien mieliin. Hän pystyisi siihen, mutta se oli liian raskasta ja voimia kuluttavaa jopa Visokin tasoiselle telepaatille.

    Tilaisuus alkoi vihdoin. Tawa puhui. Naispuolisen Toan yleinen vaiteliaisuus ja epävirallisuus siirtyi kokonaan sivuun ja hän muuttui hetkellisesti todella karismaattiseksi puhujaksi.

    ”Hyvät klaanilaiset”, Tawa aloitti. ”Olemme sodassa.”

    Tawan aloitus hiljensi koko salin pienimmätkin kuiskaukset. Kaikki vain tuijottivat.

    ”Valtaushaluiset Nazorak-joukot ovat mitä todennäköisimmin liittoutuneet lähialueiden yhdistyneiden Zyglak-joukkioiden kanssa. Kaikesta päätellen tämä joukkio on myös palkannut Skakdi-sotaherra Gaggulabion palkkasoturiarmeijan meitä vastaan. Lisäksi tämä Allianssi on saattanut ottaa joukkoihinsa muitakin vihollisiamme, sillä niitä meillä riittää.”

    ”Ehdotin nimikkeeksi ’Pahuuden pahaa liigaa’, mutta noille muille ei kelvannut”, Guardian sanoi nopeasti väliin. ”Joten mennään Allianssilla.”

    ”Tilanne on kriittinen”, Tawa jatkoi. ”Vihollistemme yhdistetty Allianssi omistaa enemmän joukkoja ja liittolaisia kuin me, ja pelkään pahoin, että he yrittävät korruptoida ystäviämme meitä vastaan.”

    ”Varautukaa siis mahdollisiin pettureihin”, Guardian sanoi. ”En uskoisi kenenkään klaanilaisen olevan helposti korruptoitavissa, mutta en ole aina oikeassa. Jos saan tietooni, että sinä olet petturi, sidomme sinut kahteen eri Mukauhun rautaketjuilla ja pelottelemme ne juoksemaan eri suuntiin.”

    Kaikki adminit olivat hetken hiljaa. Ämkoo nyökkäsi hitaasti. Muuta ei tarvittu. Pian Tawa katsoi asiakseen jatkaa.

    ”Parannamme puolustusta ja lähetämme piakkoin useamman klaanilaistiimin erityisille tehtäville. Mutta ikävä kyllä parin vihollisen liittouma ei ole ainoa asia, josta meidän täytyy huolehtia.”
    Joku moderaattoreista painoi nappia ja salin katonrajassa oleva näyttö käynnistyi. Pian holonäytöllä näkyi kuusi epämääräistä metallisirua, jotka pyörivät itsekseen. Niiden pinnan väri muuttui välillä siniseksi.

    Guardian astui askeleen eteenpäin.
    ”Tämä tässä”, hän aloitti. ”On Nimda. Me emme tiedä, mikä se on. Me emme tiedä, mitä se tarkoittaa. Mutta olemme nähneet sen voiman jo kahdesti käytössä ja tiedämme, että joku vihollisliittoumassa, Pimeyden metsästäjissä ja ehkä jopa Makutain veljeskunnassa haluaa nämä osat käsiinsä. Kyseessä on käytännössä yksi tuhoisimpia aseita, mitä maailmaamme on luotu.”

    ”Meidän täytyy löytää se ennen vihollisiamme”, Tawa sanoi. ”Löytää ja tuhota.” Silloin Tawa piti pienen tauon ja antoi klaanilaisten nieleskellä kuulemaansa.
    ”Tiedotustilaisuus loppuu tähän”, hän sanoi vielä. Sen jälkeen adminit kävelivät pois lavalta, jättäen hiljaisen satapäisen joukon miettimään.