Klaanin sairasosasto

Suuri Norsupäästäinen näytti hyvin eksyneeltä seistessään Klaanin sairasosaston käytävällä. Majesteettisen viidakon pedon verestävä katse oli nauliutunut vierellä levittäytyvään sairaalasänkyyn, jonka reunalla istuivat Guardian ja Enki. Sängyn keskellä makasi Norsupäästäisen klaaniin tuoma matoran, jonka sydänvalo sykki jo hieman kirkkaammin. Useampi hoitaja hääräsi tuon tuosta vakavasti haavoittuneen veljeskuntalaisen äärellä. Kaikkien onneksi matoranin kaulan paikkeilla oleva pahasti tulehtunut haava oltiin jo saatu tyrehtymään ja veljeskuntalaisen selviäminen vaikutti jo todennäköiseltä.

“Hän sanoi nähneensä kaiken”, Guardian sanoi mietteliästäkin mietteliäämmällä äänellä. “Hän ei voinut puhua mistään muusta kuin Ämkoosta.”
“Olikohan hän Ämkoon seurassa kun kaikki tapahtui”, Enki jatkoi kurtistaen kulmiaan. Sitten Enki kumartui hieman lähemmäs potilaan kasvoja. “Kuka sinä edes…”
Kuului jokunen pakotettu yskäisy ja potilas avasi silmänsä arpeutuneen mahiki-naamionsa takana.
“Meneur”, matoran sanoi väsyneellä äänellä, jonka Enki tunnisti oitis. “Nimeni on Meneur.”
Enki tuijotti toipilasta hieman hämmästyneenä suoraan silmiin. Guardian tunsi itsensä erittäin ulkopuoliseksi kahden le-matoranin katseenvaihdon aikana, rykäisi sitten ja sanoi:
“Ilo nähdä, että olet tajuissasi. Huomaan, että kykenet puhumaan. Haluatko jatkaa siitä mihin jäit?”
Mahiki-kasvoinen veljeskuntalainen käänsi katseensa hitaasti puhuneen adminin tykö. Meneur katseli Guardiania hetken jokseenkin arvioivan näköisenä, hengitti hetken syvään ja nyökkäsi sitten.

Matoran puhui pitkään ja hartaasti. Se selitti surumielisellä äänellä olleensa paikalla kun eliittinazorakin kanssa käydyn kamppailun jäljiltä heikko Ämkoo oli jättäytynyt nazorakeille vangiksi ja vaatinut neuvotteluja. Saaren rannalla oltiin Meneurin kertoman mukaan käyty hyvin lyhyt neuvottelu, jonka päätteeksi Ämkoo oltiin lyöty kahleisiin ja viety nazorakien ilmalaivaan.

“Mitä Ämkoo sanoi heille”, Guardian puhui äänellä joka ei kuulostanut edes kysyvältä. Enkistä tuntui, että pohjimmiltaan Guardian ei edes tahtonut tietää, vaan kysyi pelkästä adminin velvollisuudesta.
“Hän tarjosi nazorakeille tietojaan”, Meneur vastasi, piti hetken tauon tasatakseen raskasta hengitystään, ja jatkoi: “Ja taistelutaitojaan. Ämkoo lupautui luopumaan kaikista siteistään teitä kohtaan sillä ehdolla, että saisi pitää henkensä.”
Guardian nousi äkisti seisomaan.
“Minä en usko tuota”, Guardian sanoi äänellä joka säikäytti paikalle juuri astelleen matoran-hoitajan loikkimaan sinne mistä oli tullutkin. “Ämkoo ei pettäisi meitä pelkän henkensä takia. Minä tiedän. Olen ollut näkemässä.”
Enki oli sanomassa jotakin Guardianin sanoja myötäilevää, mutta Meneur ehti jo jatkaa:
“Oli toinenkin ehto.”

– – – –

Muuannes nazorak-alus

“Mitä sinä kuvittelet hyötyväsi tästä, typerys?” kysyi pilkkaava naisääni kalteroidun huoneen nurkkapenkillä lojuvalta ex-adminilta. Huoneen harmaanmustaa kattoa tuijottava Ämkoo naurahti ja upposi syvemmälle ainakin kaksi kokoa liian suureen nahkatakkiinsa. Sitten miekkapiru kääntyi katsomaan sinisenä hohtavaa puhujaa.
“Paljonkin. Ja kuule, eihän sinun pitäisi olla edes yllättynyt. Nimitit minua viimeisillä minuuteillasikin petturiksi, joten eikö sinun pitäisi lähinnä toitottaa jotakin kuten ‘mitäs minä sanoin’?”
Atyan haamun kasvoilla käväisi raivostunut ilme, joka kuitenkin katosi niin pian kuin oli tullutkin. Sinivalkeiden utukiehkuroiden ympäröimä nainen otti askeleen lähemmäs entistä oppilastaan.
“Sinä et saa sitä takaisin tällä tavalla. Ne tietävät varmasti mihin tähtäät.”
“Ehkä, mutta tiedätkö sinä?”
Atya nosti kätensä puuskaan ja kääntyi poispäin Ämkoosta.
“Luotat liikaa maineeseesi. Torakat saattavat tuntea nimen Miekkapiru ja tietää kuinka merkittävä valttikortti olisit jos he hankkisivat miekan sinulle. Ei kuitenkaan tarvitse olla kummoinenkaan strategioitsija tietääkseen mitä käy kun koittaa hallita paholaista. Nazorakit eivät tule koskaan luottamaan sinuun.”
“Ei heidän tarvitse”, Ämkoo sanoi ja nousi itsekin istumaan. Valtava nahkatakki näytti syövän koko Ämkoon kehon kätköihinsä kun tämä asteli pitkin hämärää huonetta.
“On katsos muitakin keinoja”, Miekkapiru lisäsi ja kalisteli sitten kalteroidun oven raskasta ketjulukkoa ainoalla kädellään.
“Miekka ei edes ole heillä”, nainen lisäsi tuomitsevasti ennen kuin katosi. Ämkoo ei sanonut tuohon enää mitään, vaan vei kaiken huomionsa käytävälle ilmestyneeseen torakkavartijaan.
“Kuule, kaveri. Mene johtajasi luo ja kerro, että tahdon puhua tämän kanssa nyt heti. Meillä jäi aikaisemmin mitä mielenkiintoisin neuvottelu kesken.”
“Puhu kunnioittavammin, vanki”, nazorak vastasi ja katseli Ämkoota halveksuvasti. “Parempi, että vain totuttelet selliisi, klaanilainen. Siellä sinä tulet nimittäin pysy-“
Nazorak oli tukehtua kun punahehkuinen varjokäsi iskeytyi kaltereiden välistä kiinni tämän kurkkuun.
“Niin vähän sinä tiedät, typerys”, Ämkoo sihisi kaltereiden läpi. “Pidä kiirettä, kurja raukka. Kärsivällisyydelläni on rajansa.”

Varjokouran ote irtosi ja nazorak putosi yskien ja pärskien lattialle. Sitten torakka nousi vapisten ylös, varoi katsomasta Ämkoota tämän verenpunaisiin silmiin ja poistui paikalta.