Takki kääntyy

Klaani

Vihreänkirjava matoran-joukkio tappoi aikaansa muuannen po-matoranin pystyttämässä kuppilassa Klaanin linnoituksen perukoilla. Enkin johdolla paikalle saapuneet kymmenkunta veljeskuntalaista vilkuilivat alati ympärilleen kuin odottaen. Ja kyllä vain, jotakuta he odottivat.

Ämkoon veljeskunnan ylivoimaisesti irstain yksilö tepasteli kuppilan ovensuulle, tiiraili katseellaan juomapaikan suurelta osin tyhjiä penkkejä ja näytti hieman pettyneeltä huomatessaan, että paikalla oli ainoastaan herraväkeä. Tedni kuitenkin nielaisi pian pettymyksensä ja harppoi sitten teennäinen hymy kasvoillaan kumppaneittensa tykö. Sitten matoran avasi suunsa.

”Teette tämän minulle helpoksi. Kotiin ei siis ole enää palaamista?”
”Ei näillä näkymin”, vastasi visiirillä varustettua harmaanvihreää kanohia kasvoillaan kantava veljeskuntalainen. ”Torakat ovat arvatenkin jo vallanneet koko saaren. Ehdimme sentään pistää tunneliverkostomme matalaksi.”
”Johtaja ja Ämkoo-herra jäivät jälkeen”, lisäsi Enki tuohon synkeästi. ”Oli vaikean taistelun tulos, että pääsimme edes itse pois elävinä.”

Tedni nappasi ohitse kulkeneelta tarjoilijalta kylmän kahvijuoman ja hörppäsi kupin pintakermat suuhunsa jättäen kasvoilleen karmeat kermaviikset.

”Tiesin jo Ämkoosta, mutta en tiennyt tilanteen olevan saarella noin paha. Toivottavasti pakettini meni perille, sillä-”
”…anteeksi?” Enki keskeytti ja painautui pöytää vasten lähemmäs Tedniä. ”Mitä sinä olet mennyt tekemään?”
”Ai, te ette tienneet. Hoidin Ämkoo-herran bisneksiä Klaanin Makutan kanssa. Ruma kaveri, muuten. Hirveä lauluääni.”
”Palaa aiheeseen.”
”Aivan, aivan. Toimitin Ämkoo-herran viestin tälle varjoveijarille ja käsittääkseni Ämkoo oli onnistunut saamaan Makutaan saareltamme käsin jotenkin yhteyden. Veikkaan radioyhteyttä, joskaan en käsitä miten se on mahdollista.”
”Ei se olekaan”, Enki sanoi hämmentyneenä. ”Emme jättäneet saarelle lainkaan sellaista laitteistoa.”
”Kumma juttu”, Tedni jatkoi. ”Joka tapauksessa, Ämkoo-herra sai jotenkin Makutaan yhteyden ja pian minua käskettiinkin jo toimittamaan Ämkoo-herralle paketti.”
”Mitä paketissa oli?”
”Minulla ei ole tapana kaivella toisten omaisuutta. Yleensä. Lähettäminen oli muuten omanlaisensa haaste. Täkäläiset pikkulinnut eivät jaksa nostaa niin mitään. Lopulta löysin kuitenkin vallan vantteran varpusen, hylätyn asevaraston ja tarpeeksi teippiä. Haha, olisittepa olleet kuulemassa millainen ääni siitä tipusesta lähti kun työnsin…”

Enki ei kuunnellut kumppaninsa sairasmielistä selostusta, vaan keikautti tuolinsa selkämyksen kuppilan kiviseinää vasten ja huokaisi.
”Tahtoisinpa tietää mitä on tekeillä”, huolestunut veljeskuntalainen murisi. ”Kertomastasi päätellen Ämkoo-herralla on suunnitelma, mutta tilanne on siitä huolimatta kaikkea muuta kuin lupaava.”
”Meinaammeko lähteä pelastamaan häntä?” Tedni kysyi ja nuolaisi viiksensä tiehensä.
”Ämkoo-herra näki näin paljon vaivaa saadakseen meidät pois saarelta. Enpä usko, että häntä miellyttäisi jos kiitäisimme suoraan takaisin.”

Veljeskuntalaiset hymähtelivät hyväksyvästi. Tedni oli mielissään, sillä hän viihtyi Klaanin linnoituksessa.

”Sinulta jäi muuten jotain hienoa näkemättä”, mainitsi yksi matoraneista Tednille. Tednin käännyttyä kysyvästi puhujaa kohti matoran kertoi: ”Ämkoo-herra pieksi taas yhden nazorakien eliiteistä. Se oli kaikin puoli kaunis näky.”
Matoranit myhäilivät.
”Eikös tämä ole jo toinen kerta?” Tedni kysyi ja pyöritteli tyhjää kahvikuppia käsissään. ”Kohta tuota voi jo nimittää harrastukseksi.”
Enki naurahti ja aikoi sanoa jotakin nasevaa, mutta keskeytti leikinlaskun kuunnellakseen ulkoa kuuluvaa metakkaa. Useamman hätääntyneen matoranin huudot kantautuivat kahvilaan ja meteli sai veljeskuntalaiset pomppaamaan salamana ylös pöydän äärestä.

”Pihalle!” Enki komensi ja joukkio juoksi ovea kohti.

Ulkona veljeskuntalaisia ei odottanut taisteluhaaste taikka yllätyshyökkäyksen aikaansaama kaaos, vaan jotain paljon yllättävämpää. Kauhistuksen oli aiheuttanut ympärillä levittäytyvän kauppakadun jokaisen valtavan mainos- ja televisioruudun vallannut harmaanmustana rätisevä virhesignaali, jonka seasta erottui juuri ja juuri joukko tummia hahmoja. Kului hetki, toinen ja sitten kuva alkoi hahmottua selvemmin.

”Mitä pirua”, totesivat Enki ja kumppanit kuin yhdestä suusta.

Televisioruudun kuva oli suurelta osin musta. Keskellä erottui juuri ja juuri valtaisan tumman nahkaistuimen selkäpuoli, jonka molemmin puolin seisoi rinnakkain kaksi aseistautunutta nazorak-sotilasta. Hahmojen olinpaikasta oli mahdotonta saada selvää. Taustalla näkyi ainoastaan sinertävänä hohtavia näyttöjä ja raskaat metalliseinät.

Lähetyksestä kuuluva käheä nauru sai kadulla tilannetta seuraavat matoranit haukkomaan henkeään. Musta tuoli alkoi kääntyä hitaasti ympäri ja nauru voimistui. Lopulta katsojat saattoivat erottaa tuoliin uponneen tummanpuhuvan hahmon epäselvän siluetin.

”Tervehdys, Klaanilaiset. Tämä ei ole propagandaa.”

Musta nojatuoli narisi puhujan noustessa hitaasti seisomaan. Nazorak-sotilaat ryhdistivät asentoaan ja ottivat tasatahtiin askeleen edemmäs samalla kun mystinen hahmo lähestyi kameran eteen syttynyttä valokeilaa paljastaakseen itsensä.

Spoileri ValitseNäytä

”Tervehdys, Klaanin iloinen väki. Tervehdys, moderaattorit ja erityisen suuri tervehdys admineille. Minulla olisi hieman ilmoitusluontoista asiaa.”

Ämkoo korjasi hieman olkapäilleen heittämänsä nazorak-manttelin asentoa ja puhui sitten lisää mitä paholaismaisin ilme vihreillä kasvoillaan.

”Nyt kun tilanne on mikä on, minun on täytynyt miettiä roolini tässä leikissä hieman uusiksi. Tällä hetkellä näillä sarvipäisillä pikku ystävillämme on minulle paljon enemmän annettavaa kuin teillä. Sanotaan vaikka näin, että he tekivät minulle tarjouksen josta en voi kieltäytyä.”

Enki yritti sanoa jotain, muttei saanut sanoja ulos suustaan.

”Tulette varmasti kaipaamaan minua, mutta ei hätää! Lupaan teille, että tulemme tapaamaan vielä joskus taistelukentällä. Varoitan kuitenkin teitä. En tule tuntemaan teitä kohtaan lainkaan sääliä.”

Ämkoon silmät leimusivat kuin kekäleet miekkamiehen kääntyessä ympäri. Mustan nahkamanttelin helma heilahteli raskaasti puolelta toiselle entisen adminin astellessa pois kuvaruudulta. Loittonevien askelten seasta saattoi kuulla vielä pirullista naurua.

Lähetys loppui. Kauppakadun näytöt rätisivät hetken ja kuvaruuduille levisi taas niillä tavalliseen tapaan vilkkuva kasa mainoksia ja säätiedotuksia. Kukaan ei kuitenkaan katsonut niitä. Oli hiljaista.

”Oho”, sanoi Tedni.

– – –

[spoil]user posted image[/spoil]

Vastaa