Viidakkosaari

Viidakon kätköissä elävät sinivihreinä hohtavat hyönteiset nousivat yksi kerrallaan ilmaan tultuaan klaanilaisten häiritsemiksi. Pienten olentojen kirkas valo valaisi pienen joukkion matkaa syvällä metsässä samalla kun klaanilaiset tekivät kaikkensa vaikuttaakseen mahdollisimman huomaamattomilta.

Hetki sitten oli klaanilaisten yli lentänyt siipilaitteella varustettu lentäjänazorak. Metsän yllä partioiva torakka ei ollut kuitenkaan huomannut nopeasti aluskasvillisuuden kätköihin kadonnutta seuruetta, ja Klaanin soturit olivat saaneet huokaista helpotuksesta. Välikohtaus oli kuitenkin tehnyt heistä entistäkin varovaisempia.

Matkaajista väkevin Äksä liikkui tällä hetkellä seurueen ensimmäisenä karsien sankkaa kasvustoa kumppaneittensa tieltä. Toisinaan hänen ohitseen kuitenkin ennätti Koobee, joka liikkui ilman Toana taitavasti trooppisen kasvuston seassa, loikkien välillä jopa puiden rungoilla roikkuvien liaanien varassa kauas muusta seurueesta. Koobeen toimintaa hieman närkästyneenä seurannut Gekko kehotti vihreää Toaa useampaankin kertaan lopettamaan, mutta KB ei ottanut neuvoa kuuleviin korviinsa.

Äksän rinnalle kirinyt Peelo ei antanut yön pimeyden häiritä tarkkaa katsettaan. Kaasunaamionsa takaa ympäröivää metsää tutkiva laiha klaanilainen uskoi kuulleensa jotain ja komensi toverinsa pysähtymään. Äksä, Gekko ja Koobee ympäröivät Peelon Vahki 7:n jäädessä joukkion mukana liikkuvien matoranien kanssa hieman taaemmas.

“Meidät on huomattu”, Peelo sanoi tuijottaen joukon menosuunnassa levittäytyvään sankkaan pimeyteen.

– – musiikki poikki – –

Nazorak-ilmalaiva

“Metsässä on jotain. Mene sinne, ota asiasta selvää ja nujerra mahdollinen vastarinta.”
“Mielelläni.”

Yksi 003:n apulaisista seurasi hieman kalpeana edessään käytävää keskustelua. Ilmavoimien komentaja oli hillitystä olemuksestaan huolimatta omalla tavallaan pelottava hahmo alamaistensa keskuudessa. Yhtä lailla pelonsekaista kunnioitusta herätti komentajan edessä seisova väkevä soturi, jonka ulkomuoto sai useimmat torakkasotilaat tuntemaan itsensä surkeiksi piipertäjiksi.

Apulaistorakka miltei sääli metsässä piileskelevää mystistä vihollista. Nazorak 003:n juuri antama käsky pitäisi huolen siitä, että saaren vastarintalaiset tulisivat pian katumaan sitä, että olivat koskaan syntyneet.

Eversti 437 lähti matkaan.

– – musiikki poikki – –

Viidakossa

“Teitä ei tarvinnutkaan kauaa hakea”, metsän kätköistä esiin noussut vihreä matoran virnuili ja kohotti kättään tervehdyksen merkiksi.
“Voisin sanoa samaa”, kuului Peelon vastaus tämän kävellessä lähemmäs veljeskuntalaista. Matoranin takaa nousi esiin kolme tämän vihreänkirjavaa kumppania, ja näistä kumpainenkin tervehti klaanilaisia.

“Ilmoitan mestari Ämkoolle oitis, että teidät on löydetty”, veljeskuntalainen totesi saaden vastaukseksi hieman kysyvän ilmeen. Sanaakaan sanomatta kaivoi matoran viittansa alta esiin pikkuruisen siivekkään, joka hetken sirkutettuaan nousi öiselle taivaalle. Gekko katseli tapahtunutta hetken kummissaan ja kohautti sitten olkapäitään.

“Seuratkaa”, yksi veljeskunnan matoraneista viittoi ja sai seurueen muuttamaan hieman suuntaansa. “Saatte auttaa varusteidemme kantamisessa. Ja uskokaa, tavaraa on paljon. Millaisella kulkupelillä te muuten saavuitte?”

– – –

Syvemmällä viidakossa tarttui matoran Leiter taivaalta luokseen laskeutuneeseen lintuun. Veljeskunnan johtomatoran tarkisti linnun jalkaan merkityn värikoodin ja kertoi sitten vierellään odottavalle Ämkoolle mistä suunnasta klaanilaiset olivat tulossa. Ämkoo nyökkäsi, tarttui maahan laskemaansa miekkaansa ja nousi ylös.