Nui-Koro

Snowie ei pitänyt siitä tunteesta, kun joku oli kapuloinut hänen suunsa. Ensinnäkin se oli sangen kivuliasta, ainakin liian tiukalle kiristettynä, ja toisekseen silloin ei voinut puhua. Ja Snowie piti puhumisesta. Varsinkin, kun arveli ystäviensä hengen riippuvan siitä.
”Mmpfh mmmmf!”
”Sanoit tuon jo.”
”…”

Maassa makaava ja sievästi paketoitu lumiukko oli jo useaan otteeseen yrittänyt avata keskustelua vangitsijansa kanssa. Ilmeisesti Matoralaisella oli kuitenkin parempaa tekemistä, kaappien penkomista ja jonkin elektronisen härpäkkeen kanssa puuhaamista, joten tähänastiset kommunikaatioyritykset olivat jääneet sangen lyhykäisiksi ja yksipuoleisiksi.

Siinä sidottuna ja pötkötellessään Snowie oli jo hetken tarkkaillut huonetta. Pormestarin työhuone vaikutti aivan tavalliselta, mitä nyt siniviittainen Po-Matoran oli penkonut sen huolella. Lisäksi hän näytti kaivavan pöydän alta esiin jonkinlaista johtohärpäkettä, jonka Snowie arveli olevan jotain, mistä Kepsukka olisi ottanut selvän.

Yksi asia vaivasi Snowien päätä kovin: Hän tunnisti tummansinisen värin ja viittaa paikallaan pitävään pyöreään hopealaattaan kaiverretun Hahnah-ravun Nui-Koron symboleiksi, mutta silti tämä Po-Matoralainen tuntui olevan salaa kyseisen asutuskeskuksen johtohahmon työhuoneessa. Jokin tässä koko asetelmassa ei vain täsmännyt.

Siksipä Snowie tuumikin olevansa kaksoikiekonheittimen kanssa heiluvan Matoralaisen kanssa samalla puolella. Ja siksipä keskusteleminen olisi kivaa. Ja siksipä lumiukkoa varsinkin harmitti olla suukapuloituna.