Turistinmyrkyttäjät

Nui-Koro

Huone ei ollut niin kliininen, että Kepe olisi heti sisään astuessaan tunnistanut sen sairaalatilaksi, vaan se muistutti enemmänkin jonkinsorttista lepohuonetta. Seinät olivat asiaankuuluvan valkoiset, mutta lattia ja katto olivat ruskeaa laudoitusta ja vuodekin oli puinen. Siinä makasi liikkumaton Ko-Matoralainen. Pieni, salmiakin muotoinen ikkuna katon rajassa päästi sisään valoa pölyisen lasinsa läpi, mutta pääasiallisena valaistuksen lähteenä toimi pienellä pyöreällä pöydällä oleva pronssinvärinen, koristeeton öljylamppu. Sen luomassa valossa parantaja-Matoran luki paksua nidettä puisella jakkaralla istuen.
“Krhm”, Kepe ilmoitti läsnäolostaan huoneessaolijoille.

Punaharmaa parantaja laski opuksen syliinsä, ja nosti katseensa ylös. Hän piti kasvoillaan suurta Rurua.
“Voinko auttaa jotenkin?” Matoralainen kysyi kohteliaisuutta äänessään mutta väsymystä silmissään.
“Itse asiassa voit. Kuulin, että tämä potilas tuotiin tänne tänä aamuna. Mikä häntä vaivaa?”

Parantaja loi pitkän silmäyksen vuoteella makaavaan Matoralaiseen.
“Hänen elimistönsä petti aamupäivän aikoihin. Vatsa repi käytännöllisesti katsoen itsensä sisältäpäin auki. Mutta kerro minulle, valkoinen seikkailija, miksi tahdot tietää tämän?”
“Olen huolissani ystävieni turvallisuudesta”, Kepe vastasi. “Oliko hän Nui-Korolainen, vai vain läpikulkumatkalla?”

Kepe uskoi saavansa pian varmistuksen epäilyksiinsä.

“Hän ei ollut täältä päin. Muutama kylä pohjoisempaan, murteensa puolesta arvelisin Wos-Koroa.”
Joten hyvinkin mahdollinen kellujanmaistaja, Kepe tuumi, ja jatkoi uteluaan.
“Okei, sitten minulla on enää yksi kysymys. Onko mahdollista, että hänen oireensa johtuisivat myrkystä?”

Parantaja kurtisti kulmiaan.
“Se on… Se on käynyt mielessäni. Mutta miksi kukaan myrkyttäisi viattoman turistin, kaikesta päätellen hän on luonnontutkija. Se ei, se ei vain ole oikein.”

Ei olekaan, Kepe ajatteli. Eikä se tunnu ainakaan yhtään sen oikeammalta, kun tiedän itse olleeni myrkyn kohteena.

“Mutta kiitos, eiköhän tämä riitä”, Kepe sanoi ja alkoi jo tehdä lähtöä. “Olet ollut mitä avuliain.”
“Odota!” parantaja sanoi yllättäen, kun Kepe oli jo puoliksi oven ulkopuolella. Klaanilainen kääntyi ympäri, kohti parantajaa.
“Hän ei…” Matoralainen aloitti, mutta näytti taistelevan sanojen kanssa. “Hän ei selviä yön yli.”
Kepe ei osannut vastata.
“Ystäväsi, joista olet huolissasi… Syytä ollakin.”

Kepe nyökkäsi kömpelösti ja poistui huoneesta.

Maken elimistö kestänee myrkyn, koska se on Maken elimistö. Mutta… Mitä muuta joudumme kohtaamaan?

Vastaa