Nimdan saari
Päiviä aikaisemmin

Vesi liikehti temppelin pimeällä käytävällä. Sitä valui ja virtasi sisään ja ulos kivisten seinien väleistä, oviaukoista ja ansakuopista. Jokainen temppelin käytävillä astellut soturimunkki tai merirosvo oli joko hukkunut tai paennut henkensä edestä. Pari rotanraatoa kellui pinnalla. Temppelissä ei ollut enää mitään elävää.

Elämän määritelmä oli kuitenkin hyvin joustava. Vesikerroksen rikkoutumatonta pintaa pitkin asteli puhtaan valkoinen hahmo. Sen askeleet eivät aiheuttaneet vedessä edes pienen pientä aaltoa.
Sieluttoman sätkynuken kuin toisesta maailmasta tuotu miekka oli veren tahrima, mutta vesi oli haalentanut veriläikkiä hieman.
Viimeisetkin valokivet sammuivat, kun luuttomin, löysin liikkein asteleva miekkademoni pääsi käytävän päähän.
Marionetti saapui kammioon, jota vesi ei ollut vielä saanut tulvimaan. Muinaisen kammion keskellä oli tyhjä jalusta, jota koristi kirjain delta. Oli kuin valkoinen olento olisi tutkaillut sitä hetken.

Harhakuva rikkoutui, kun jalusta kaatui lattialle itsestään hajoten kappaleiksi. Edes valkoinen kämmen ei ollut nytkähtänyt.
Sätkynukke ei voinut katsoa ylös eikä sen olisi edes tarvinnut. Olento nosti silti päänsä yläasentoon ikään kuin vanhasta tottumuksesta.

Kivisestä katosta roikkui pää alaspäin kolme pitkää hahmoa. Jokaisen mittasuhteissa oli jotain pahasti pielessä, jotain epäsopivaa. Mitään ei kuitenkaan näkynyt itse hahmoista, koska ne oli kääritty muumiomaisesti koristeellisiin mutta tummasävyisiin ja uhkaaviin munkkikaapuihin. Ensivilkaisulla hahmot näyttivät suurilta lepakoilta. Suurilta ja hyvin elottomilta lepakoilta.

Katossa oli kolmen hahmon lisäksi kolme terävää, ruosteen ahmimaa koukkua. Kahdesta niistä roikkui tumma kaapu.
Hiljaisen radiokohinan myötä huoneeseen astui toinen hahmo. Se oli hirviömäistä sätkynukkea lyhyempi. Sillä oli myös kasvot. Se ei juurikaan korjannut asiaa.
Radiokohina voimistui, kun posliiniset hymykasvot liikehtivät esiin varjoista. Jostain oli kuuluvinaan lapsen nauruääni.

Mustan hahmon pupillittomat silmät liikkuivat kuopissaan villisti ja epätasaisesti katsomatta varsinaisesti mitään. Sen pää nousi kuvottavan naksahtelun ja vanhan oven narinan äänin hitaasti pystyasentoon, jolloin kumarassa liikkuva musta nukke näyttäytyi paljon pidempänä. Lopulta sen pää kääntyi yläasentoon, jolloin pupillittomat silmät näkivät kolme kaapuhahmoa.

Vielä yhdestä ovesta asteli huoneeseen kolmas hahmo. Se käveli munkkimaisessa asennossa kädet tummanpuhuvan kaapunsa sisällä. Sen jalkojen raskas askel kaikui onttona kammiossa. Olennon kaavun sisällä kiilsi jokin.
Se pysähtyi seisomaan jäykkänä oviaukkoon.

Musta olento vilkaisi kahta muuta huoneessa seisovaa olentoa liukkaasti liikehtivillä silmämunillaan. Sitten se keskitti katseensa takaisin kolmeen roikkuvaan kaapuhahmoon.
Mustan olennon toisesta pitkästä kädestä roikkui jotain, jonka se oli raahannut mukanaan huoneeseen. Se ei ollut kaunista ja suurin osa siitä oli jäänyt matkan varrelle. Se, mitä oli vielä jäljellä muistutti erehdyttävästi päätä ja jonkun ylävartaloa. Analyysi vaikeutui hieman, kun käsiä tai silmiä ei ollut löydettävissä.
Pienen ja rujon mytyn suu aukesi ja jotain syttyi siinä kohtaa, missä sillä oli joskus ehkä ollut silmät.
“Herätys“, suu sanoi levittäen pölyä lattialle. “Leikkitunti alkaa.”
Kolme viimeisinä katossa roikkuvaa kaapukäärettä laskeutuivat alas aavemaisen rauhallisesti painovoimaa uhmaten. Ne kääntyivät hitaasti ympäri kunnes olivat jaloillaan.
Kuusi olentoa seisoi paikallaan ja pimeys katsoi heihin.

Kun Allianssin skakdien Ninja-erikoisryhmä tutki kammiota tunteja myöhemmin, se oli tyhjä.