Ämkoon veljeskunnan saari
Jäsenmääränsä puolesta kiivasta tahtia vähenevä kaksitasosiipitorakkain parvi hyöri epämääräisesti metsän yläpuolella samalla kun piristeitä nauttineen marakatin tavoin torakan selästä toiseen loikkiva vihreänkirjava Matoran Kaita repi vihollistensa lentovermeitä kappaleiksi. Parin pään verran normaalia matorania kookkaampi hahmo nauroi lujaan ääneen pudotellessaan huutavia torakoita yksitellen viidakon siimekseen.
Yllätyksen suomasta edusta huolimatta Ämkoon veljeskunnan valttikortti ei kuitenkaan ehtinyt pysäyttämään kaikkia lentäjänazorakeja. Yksi jo kertaalleen siipeensä osuman saanut torakkalentäjä päätti käyttää äkkinäisesti syntyneen kaaoksen hyväkseen ja laski kulkunsa kohti viidakon kattokerrosta. Pian torakka kiitikin oksien seassa väistellen parhaansa mukaan puita ja muita esteitä.
Matoran Kaitan armoille jääneet torakat koittivat parhaansa mukaan järjestäytyä vastaiskuun, mutta vastustajan taistelutekniikka tuntui tekevän ajatuksenkin mahdottomaksi. Jonkinlaisen elementtivoiman avuin tuulispään lailla torakoiden kimppuun aina uudestaan ja uudestaan hyökkäävä kolmoismatoran oli jo hetki sitten kohottanut esiin valtavan viikatteen ja ketjuaseen muotoisen aseensa, ja nyt ketjuviikate sekä sitoi että silppusi lentäviä torakoita miltei luonnottomalla nopeudella. Lähitaistelu tällaista vihollista vastaan oli yksinkertaisesti mahdotonta.
Norsupäästäisellä ratsastava kolmikko huomasi saaneensa apujoukoista huolimatta yhden torakan peräänsä. Ämkoo murahti jotain puoliääneen, painosti ratsuunsa lisää vauhtia ja kehotti matoraneja pitämään tiukasti kiinni. Norsupäästäinen yritti uupumuksesta ja lihaskivusta huolimatta tehdä työtä käskettyä ja loikki päättäväisin mielin pakosalle.
Torakka alkoi kuitenkin tulittaa. Nopea rahi onnistui kuin onnistuikin väistämään ammukset, mutta Ämkoo tiesi vallan hyvin tilanteen koituvan ennen pitkää kolmikon tappioksi jos asiaan ei tulisi muutosta.
“Hypätkää kyydistä”, Ämkoo komensi äkkiarvaamatta matorankumppanejaan.
“Mit-“, Otlek aloitti, mutta teki työtä käskettyä Enkin kiskaistua tätä olkapäästä. Matoranit katosivat äkkinäisesti viidakon kätköihin samalla kun Ämkoo pakotti ratsunsa vaihtamaan suuntaa.
Torakka ei osannut odottaa tilanteen äkkinäistä muutosta. Kaikesta huolimatta nazorak kuitenkin naurahti. Olihan sillä sentään siivet. Maan tasolla matkaansa taittava kummallinen rahi ei ratsastajansa kanssa pärjäisi lentäjätorakalle alkuunkaan, sillä eihän maasta käsin voinut edes hyökätä…
Tai niin torakka ainakin luuli.
“Hyppää!” Ämkoo komensi päästäistään ja pian valtava kärsäpeto sinkosi itsensä ylipitkien takaraajojensa avulla taivaalle. Loikan aikana Ämkoo tarttui erääseen puuhun heittäytyen sen oksalle ja jättäytyen täten ratsunsa kyydistä. Suuret verenpunaiset silmät omaavan röhkivän eläimen matka taivaalle kuitenkin jatkui, ja Norsupäästäinen lähestyikin torakkaa uhkaavasti.
Nazorakin itsevarmuus koki kolauksen suurten silmien ja törisevän kärsän tullessa hetki hetkeltä lähemmäs. Torakka nielaisi ja ampui räjähtävän ammuksen kohti ilmojen halki kiitävää hirviötä.
“Käytä kärsää!” kuului käsky viidakkopuun oksalta.
Silloin nazorak pääsi todistamaan Norsupäästäisen kenties toiseksi erikoisinta kykyä. Päästäisen kärsä otti lähestyvän ammuksen vastaan, kuului puolityhjän pillimehun ääni ja energia-ammus yksinkertaisesti katosi eläimen sisälle.
“Puske se alas!” komensi Ämkoo seuraavaksi.
Torakka onnistui viime hetkellä väistämään, eikä Norsupäästäinen onnistunut tönäisemään vihollistaan alas taivaalta. Voitonriemuisesti virnuileva torakka latasi aseensa ja valmistautui ampumaan kohti rahia, joka lähti painovoiman vaikutuksesta putoamaan takaisin kohti maata. Torakka painoi liipaisinta ja uusi energia-ammus lähti matkaan aseen piipusta.
Silloin putoavan päästäisen kärsä törähti äänekkäästi ja rahin hetki sitten nielaisema energiapallo lähti lentoon. Kaksi ammusta räjähtivät ilmassa osuessaan toisiinsa ja räjähdyksen aiheuttama tuulispää heitti huutavan torakan alas. Viidakon eri kerrosten läpi kivuliaasti putoava torakka vaikeroi ja tömähti lopulta viidakon pohjalle.
Nazorak nousi viimeisillä voimillaan pystyyn, yski savua ja katseli hädissään ympärilleen vain nähdäkseen viereensä ilmestyneen ja vaarallisesti tuijottavan kärsäeläimen.
“Kehopusku”, Ämkoo komensi puun oksalta käsin.