Kaukana Klaanista, kauan sitten
Magnetismin rahkshi korahti ja lyyhistyi maahan jo hetki sitten nujerrettujen lajikumppaneidensa viereen. Sen selkäkuori halkesi auki huipputerävän samuraimiekan iskun voimasta ja haarniskan sisällä piileskelleen kraatan veri levisi luolansuun kiviselle pohjalle.
Violettien valokivien heikosti valaiseman tippukiviluolan perällä avautuvassa salissa istui valtaistuimellaan saaren Makuta. Pimeyden herran ruskeanmusta haarniska kiilteli kelmeän kuunvalon loistaessa sisään luolan kattoikkunasta. Voimakas varjo-olento oli jo hetken ajan tuijottanut salin oviaukkoa, odottaen.
Makutan odotus palkittaisiin pian. Haastajan askeleet kaikuivat jo jossain luolan käytävillä. Silloin tällöin askeliin sekoittui pitkän teräaseen sivallusten vihellyksiä, Makutan epäonnisten palvelijoiden tuskanhuutoja ja maahan rojahtavien ruumiiden ääniä.
“Tiedätkö lainkaan kuinka suuren riskin otat tullessasi tänne yöllä?” Makuta kysyi noustessaan seisomaan. Salin ovelle astellut mustaan huppukaapuun pukeutunut hahmo heilautti tottuneesti miekan kehonsa edelle ja lähti sitten kohti Makutaa itsevarmoin askelin.
“Se ei pelaa joka pelkää”, Ämkoo sanoi naurahtaen kevyesti. “Sovitaan vaikka, että annan sinulle tällä tavalla hieman tasoitusta.”
“Et tunne paikkaasi, vähäpätöinen hölmö”, Makuta murahti vastaukseksi ja kohotti kätensä kohti luolan kattoa.
Pimeys tiivistyi varjojen herran käden ympärillä, ja pian Ämkoo erotti Makutan kädessä lepäävän sysimustan miekan. Raskas varjoterä sihahti materialisoituessaan omistajansa haarniskoituun kouraan. Makuta laski aseensa alas.
“Hieno miekka”, Ämkoo totesi ja pitäen katseensa kiinni Makutan aseessa.
“Tiedän, että tämä ei vedä lainkaan vertoja omallesi”, kuului Makutan vastaus. “Mutta sillä ei ole väliä.”
Kaksikon katseet kohtasivat samalla kun nämä kävelivät avaraa kehää pitkin salin sammaloitunutta lattiaa. Salin seinustoilla kirkkauttaan hohkaavat valokivet himmenivät.
Ämkoo pysähtyi, käänsi vasemman kylkensä kohti Makutaa ja palautti sitten kasvonsa tätä kohti. Toan miekka kohosi tämän kasvojen korkeudelle oikean käden kannattelemana, samalla kun vasen käsi ojentui kohti Makutaa.
“Show alkakoon”, Toa lausui hiljaa ja pinkaisi juoksuun.
Makuta reagoi hyökkäävään Toaan salamannopeasti. Punaisena hehkuva varjokäsi irtautui nauravan varjohengen rintakehästä ja yritti tarttua lähestyvään Ämkoohon. Toa kuitenkin kyyristyi pois käden tieltä, väisti tämän vasemmalta puolelta ja upotti sitten teränsä puhtaaseen varjoenergiaan.
Makuta yllättyi huomatessaan, että valkeaa valoa ympärilleen levittävä katana leikkasi varjokättä kuin voita. Energiakäsi välähti kadotessaan olemattomiin samalla kun vihreä Toa lähestyi huimalla vauhdilla.
“Kuole!” Makuta karjui ja heilautti miekallaan hyökkääjää kohti. Makutan barbaarimainen miekkatekniikka ei kuitenkaan riittänyt osumaan taistelutaitonsa äärimmilleen hioneeseen miekkasankariin, ja Ämkoo väistikin iskun vaivattomasti. Sitten naamio Toan kasvoilla vaihtui Hauhun, ja Toa torjuikin Makutan seuraavan iskun suojakentän voimin.
Ääri käväisi hälyttävän lähellä Makutan kaulaa samalla kun Toan naamio palautui takaisin alkuperäiseksi. Makutan tummanruskea keho kavahti taaksepäin Ämkoon loikatessa iskunsa jälkeen yläilmoihin. Ilman Toa hyödynsi naamiovoimaansa ja kohosi nopeasti Makutan pään korkeudelle.
Voimakas potku oli vähällä iskeytyä Makutan kasvoihin, mutta varjoelementaali saikin otteen Ämkoon jalasta. Voimakas riuhtaisu heitti Ämkoon maahan, mutta eipä aikaakaan kun Toa oli taas jaloillaan.
Oli kraata-voimien vuoro. Makutan silmissä välähti ja pian Ämkoo huomasi kuinka salin painovoima kasvoi kasvamistaan. Ämkoo pakotti itsensä pysymään pystyssä, mutta murskaava voima painoi häntä hitaasti salin lattiaa kohti. Makuta ei jäänyt odottelemaan vaan laukaisi ketjusalaman edessään pyristelevää Toaa kohti.
Naamio Ämkoon kasvoilla ehti kuitenkin vaihtua jälleen. Teleportaation naamiovoima sai Ämkoon ilmestymään Makutan taakse ja Toa sivalsi miekkansa välittömästi kohti Makutan voimakkaita niskalihaksia.
Ämkoo kirosi hiljaa huomatessaan, että Makuta ehti viime hetkellä aktivoida rajoittuneen haavoittumattomuuden kraata-voiman. Miekka ei uponnut kovinkaan syvälle Makutan niskaan, joten varjo-olento ainoastaan naurahti ja kääntyi ympäri. Ruskeanmusta nyrkki iskeytyi maata kohti putoavan Ämkoon rintakehään ja heitti Toan kauemmas. Makuta ampui silmistään lasersäteen seinää vasten paiskautunutta miekkamiestä kohti.
Toa onnistui torjumaan säteen suurimmilta osin tarunhohtoisella miekallaan. Ämkoon vasen olkapanssari mustui hieman, mutta soturi ei tästä välittänyt. Ämkoo nousi urheasti takaisin seisomaan, heilautti miekkaansa kerran ja lähti jälleen juoksuun.
Eipä aikaakaan kun Ämkoo oli jälleen hyökkäysvalmiudessa Makutan edessä. Toa pisti miekallaan Makutan kylkeä kohti, mutta vastustaja torjui hyökkäyksen hyödyntäen osumatarkkuuden voimaa. Ämkoo ei kuitenkaan jättänyt hyökkäystään siihen, vaan keskitti Makutaa kohti tiheän iskusarjan.
Jokusen nopean sivalluksen jälkeen Makutan miekkakäsi sai osuman. Varjojen herra huusi tuskaansa parin verestävän irtosormen pudotessa salin lattialle. Ämkoo käytti tilaisuuden hyväkseen ja upotti miekkansa seuraavaksi Makutan ranteeseen.
Silloin Makuta teki jotain odottamatonta. Hiljaa nauraen se muutti muotoaan, haihtui ja katosi salin varjoihin.
“Pelkuri”, Ämkoo murahti ja heilautti asettaan. Toa otti varovasti askeleita taaemmas, koittaen alati vahtia selustaansa. Salissa kaikui Makutan nauru.
Ämkoo ei ehtinyt reagoida pimeyden keskeltä syöksähtäneeseen sähköiskuun. Toa karjaisi saadessaan osuman valkeankeltaisesta salamasta ja kaatui sitten maahan.
Sitten näytti kuin kaikki salin varjot olisivat heränneet henkiin. Ne kietoutuivat joukolla Toan ympärille estäen tämän liikkeet, tarttuivat kourien lailla Ämkoon raajoihin ja puristivat tämän voimakkaaseen otteeseensa. Ämkoo kiristi otettaan miekkansa kahvalla samalla kun varjot pakottivat Ämkoon seisoma-asentoon.
“Olet vahva Toaksi, mutta sinun ei olisi silti kannattanut luulla itsestäsi liikoja”, Makutan ääni ilkkui. Varjo-olennon haarniskoitu keho ilmestyi Ämkoon eteen ja kohotti haavoittunutta kättään.
“Onnistuit kuitenkin haavoittamaan minua…”
Varjokäsi irtosi jälleen Makutan ruumiista.
“Nyt saat maksaa siitä.”
Energiakoura tarrautui Toaan ja alkoi kiskoa tätä Makutan luokse. Sillä samaisella hetkellä Ämkoo kuitenkin keskitti kaikki elementtivoimansa ja synnytti ympärilleen voimakkaan tuulenpyörteen.
“Turhaa!” Makuta mylvi omahyväinen ilme kasvoillaan. Se tiesi, että varjokäden ote ei irtoaisi voimakkaasta elementti-iskusta huolimatta.
Ämkoon naamio välähti samalla kun kaksikon kehot aloittivat fuusioprosessin.
Varjoenergian hehku värjäsi Makutan yllättyneet kasvot verenpunaisiksi samalla kun tämä käänsi yllättyneen katseensa kohti luolan sortuvaa kattoa. Täysikuun valo hyökkäsi sisään salin pimeyteen vieden samalla valtaosan Makutan elementtiedusta mukanaan. Tilannetta pahensi Makutan kannalta entisestään korkeuksista kilvan putoilevat kivenjärkäleet. Makuta saikin muutamasta osuman ja kaatui kiroten polvilleen. Samalla tämä tunsi rinnassaan käsittämätöntä kipua.
Kivisateen loputtua Makuta otti maasta tukea kädellään. Heti tämän jälkeen olento huusi kauhusta huomatessaan kämmenensä värimuunnoksen.
“Mitä tämä on? Mitä tapahtuu?! Mitä sinä tee- ghkh!!”
– – –
Makutan mielen seinät olivat mustat ja verisuonien peittämät. Suonet sykkivät nyt kiivaammin kuin koskaan ennen, sillä huone vaihtoi parasta aikaa omistajaa.
“Sinä et voi tehdä näin! Minä olen Makuta! Sinua voimakkaampi! Nujerran sinut!”, epätoivoinen olio karjui syöksyessään piinaavan tuskan saattelemana Ämkoota kohti.
“Mutta minä voin”, Ämkoo nauroi samalla kun huoneen seinät hyökkäsivät Makutaa vastaan.
Verisuonet käyttäytyivät lonkeroiden lailla tarttuessaan Makutan haarniskaan. Väri varjo-olennon panssareissa hälveni ja erinäisten tuskanhuutojen sarja levisi pitkin tilaa Makutan silmien punaisen hehkun kadotessa. Seinä kiskoi Makutan omakseen, upotti olennon sisäänsä ja särki tämän naamion.
“Minä en ottanut riskiä hyökätessäni yöllä. Toisin kuin sinä, joka luotit sokeasti pimeyden mukanaantuomiin voimiisi.”
“Tuo ei selitä mitään! Miten sinä..!!”
“Minulla ei ole syytä selittää.”
“Kurja saas-“
“Vaiti.”
Makuta huusi viimeisen kerran upotessaan suonikkaaseen seinään. Kuului rusahdus ja kitinää. Sitten oli hiljaista.
– – –
Illuusion naamio hälveni Ämkoon kasvoilta. Toa ähkäisi ja kiskoi miekkansa irti upouudesta rintakehästään. Harhanäyn langettaminen Makutaan oli tarjonnut Ämkoolle tilaisuuden herpaannuttaa vihollisen mieltä juuri ratkaisevalla hetkellä…
Toa yskäisi verta ja pakottautui seisomaan. Hetken ajan Ämkoo ihaili uutta haarniskaansa, yskäisi sitten uudemman kerran ja lähti astelemaan kohti uloskäyntiä. Haava tulisi hoidattaa pian, mutta saaren matoranit varmasti auttaisivat siinä tehtävässä kuultuaan ensin hirmuhallitsijan kuolemasta.
– – –
Vesiputous, Bakmei
“Kuuletko sinä?”, turagan ärsyyntynyt ääni kysyi samalla kun tämä nuiji Ämkoon päälakea sauvallaan. Muistoihinsa uponnut Toa horjahti istuinsijaltaan ja katosi hetkeksi veden alle.
“Äh, anteeksi. Minä… mietiskelin asioita”, Ämkoo sopersi anteeksipyytävästi kohotettua ensin päänsä esiin kuohujen seasta.
“Kyllä minä sen tiedän. Tule nyt syömään.”
Ämkoo kohosi ylös ja astui rantaan. Bakmein paistama kala-ateria odotti.