Saksien puristuksissa

Kultainen kievari: Kellari

Askeleet loppuivat. Tuli aivan hiljaista kunnes alkoi kuulua ulvontaa. Yksi kerrallaan ylemmässä kerroksessa olevat otukset liittyivät mukaan. Karmaiseva ääni sai kaksikon varuilleen.
Toa ja matoran olivat kumpikin jähmettyneitä paikalleen. Toinen silkasta kauhusta, mutta toinen mielenkiinosta ja jännityksestä. Blezer seisoi selkäsuorana ja katse kohti katossa olevaa reikää. Odottaen, Lekansa varsi tiukasti kädessään.

Sitten ulvonta loppui ja samalla hetkellä portaissa olevat tavarat suorastaan räjähtivät palasiksi. Kaksikko käänsi katseensa meteliä kohti.
Portaita käveli neljä humanoidia. Jokaine niistä identtisiä. Kaikilla oli myrkyn-vihreinä hohtavat silmät ja valtavat hampaat. Ne kävelivät kyyryssä. Saksimaiset kädet napsutellen ne lähestyivät tooaa.
Nyt nuo sanoinkuvaamattoman kamalat otukset kävelitäv kohti kaksikkoa.
Kuului erittäin kova pamahdus. Matoran oli laukaissut aseensa kohti otuksia. Haulit olivat mitä ilmeisemmin tehneet tehtävänsä kun yksikään otuksista ei liikkunut enään.
” Varo takanas! ” Huudahti jalkapuoli Blezerille ladasetssa tussariaan uudelleen.
Blezerin ote nuijanvarteen kiristyi samalla, kun reijästä hypähti viisi varjoisaa otusta. Jokaisella niistä sakset napsuivat, kun ne lähestyivät toaa. Silkka kauhu sai toan tuntemaan, että koko kellari tärisisi otusten jalkojen alla, mikä taas johti siihen, että hänen olisi miltein mahdoton taistella otuksia vastaan.

Hirvitykset tulivat aina vain lähemmäs eikä Blezer voinut tehdä mitään muuta kuin odottaa.
Jokainen askel jonka hirviöt ottivat sai toan tarttumaan puiseen lekanvarteen aina vain tiukemmin kunnes ne olivat jo aivan vierellä. Nuo rapumiehiksi parhaiten kuvailtavat otukset yksi kerrallaan yrittivät osua Blezeriin saksillaan tämän epätoivoisesti väistellessään ja torjuessaan teräviä saksien iskuja. Eikä kulunut aikaakaan kunnes toa oli jo ajettu seinäävasten.

Matoran yritti kiireisesti ladata tussariaan, mutta prosessi on vain niin kovin hidas.
Toa oli portaiden viereisellä seinällä saarrettuna. Hän yritti epätoivoisesti pitää otuksia loitolla lekanvarren avulla, muttei se auttanut. Hetkessä Blezer oli saksien puristuksissa

Jälleen kerran matoran painoi liipaisinta. Aseen piippu osoitti suoraan kohti hirviöitä. Ja siinä samalla Blezeriä.

Vastaa