Hautasaari

Ämkoo kaatui maahan perässään juoksevan epäkuolleen Toan liekehtivän iskun voimasta. Ilman Toa heitti itsensä ainoalla kädellään ympäri ja näki kalmankankean Herkan kohottavan asettaan viimeistelläkseen vihollisensa.

Herkan naamioon iskeytyi pieni heittoase. Kuollut Toa menetti hetken ajaksi tasapainonsa ja Ämkoo ehti jälleen kerran täpärästi pois hyökkäyksen alta.

“Kiitos”, Ämkoo totesi pikaisesti luokseen juosseelle Enkille. Enki nyökkäsi vastaukseksi. Le-matoran valmistautui juoksemaan loitommas, mutta Ämkoo tarttui matorania olkapäästä.

“Kuule.”
“No.”
“Minulla oli mukana kivi. Missä se on?”
“Öh. Linnun varustelaukussa?”
“Tarvitsen sitä.”
“Minulla on kyllä lisää näitä teriä jos sinä-“
“En aseeksi. Hae se.”

Enki lähti kipittämään kauempaa tilannetta tarkkailevaa lintua kohti. Tharkon huomasi tämän ja ohjasi Atyan juoksemaan matoranin perään. Ämkoo kirosi.

Matoro väisti jälleen täpärästi Tharkonin luoman tornadon. Jään Toa ampui elementtisäteen ilman Toaa kohti, mutta tämä onnistui väistämään. Matoro ei voinut olla huomaamatta, että Tharkon oli hyvin kokenut taistelija. Taistelu oli hyvin tasaväkinen.

Enki huomasi perässään juoksevan sinisen Toan. Matoran vihelsi linnullensa, hyppäsi tämän kyytiin ja onnistui täpärästi väistämään huipputerävän katanan iskun. Atya tuijotti kuin hämmennyksen vallassa taivaalle kohoavan matoranin perään, kääntyi ja jatkoi sitten matkaansa Ämkoon tykö.

Samaan aikaan Herka teki kaikkensa upottaakseen koukkuaseensa Ämkoon rintakehään. Vihreänmusta Toa väisteli iskuja horjahdellen, ja yritti tuon tuosta iskeä kädellään Herkan naamioon. Naamion irroittaminen saisi epäkuolleen Toan pysähtymään, mutta suunnitelma ei ollut helppo…

“Ämkoo!”

Käsipuoli Toa hyppäsi loitommas Herkasta ja otti kopin. Enki laskeutui ja viskasi rutiininomaisesti jotain terävää Herkaa kohti. Punainen Toa sai jälleen osuman, muttei ollut moksiskaan.

Ämkoo kohotti kiveä käsissään. Toa katseli sitä hetken epäröiden ja vilkaisi sitten Matoron ja Tharkonin suuntaan.

“Mikä tuo on?” kysyi taisteleva kaksikko kuin yhdestä suusta.
“Noniin”, tuhahti Ämkoo, otti tukevan asennon ja sanoi:
“Minulla on kivi, enkä pelkää käyttää sitä.“

Alkoi tapahtua. Kivi Ämkoon kädessä alkoi hohtaa Toan kohdistaessa siihen kaikki voimanrippeensä. Kuului outoa huminaa, sihinää ja Ämkoon hiljaista muminaa. Toan naamio alkoi hohtaa.

Tharkon katsoi hämmästyneenä Ämkoon alkavaa muutosprosessia. Niin teki myös Matoro, joskin jään Toa ymmärsi varsin pian käyttää tilaisuutta hyväkseen. Matoro hyödynsi aukon Tharkonin puolustuksessa ja syöksi jäätä miekkansa terää pitkin.

Tharkon sai osuman jalkaansa ja karjaisi kaatuessaan maahan. Matoro virnisti tälle, ja keskittyi sitten ihmettelemään Ämkoon tekemisiä.

“Mmmmiiitää siiinää teeeet?”

Herka astui varovasti Ämkoota kohti, mutta vihreänmustan Toan luota noussut voimakas paineaalto heitti tulen Toan usean metrin päähän. Pimeä energia Ämkoon ympärillä tiivistyi, sihahti ja katosi.

Herka nousi seisomaan ja katsoi Ämkoota. Siinäkö kaikki? Toan panssarit olivat hieman tummentuneet ja Ämkoo näytti entistäkin hengästyneemmältä. Herka kohotti asettaan ja lähti juoksuun vihollistaan kohti.

Ämkoo seisoi hiljaa paikallaan. Toan silmät eivät olleet vielä auenneet.

– – –

Sinä. Oletko taas täällä?

Hiljaisuus. Et.

Miksi sitten.

Ah.

Ei sinua ole enää.

Nyt olen vain.

Minä.

– – –

Herkan hyökkäys keskeytyi verenpunaisena leiskuvan energiakäden iskeytyessä tulen Toan kasvoihin. Herka äännähti epämääräisesti ja yritti sitten kaikin keinoin irroittaa Ämkoon otetta kasvoistaan.

Sätkivän Herkan lisäksi kukaan ei liikkunut. Jokainen paikallaolija tuijotti ihmeissään Ämkoon oikean olkapään tienoille ilmestynyttä hehkuvaa punaista raajaa, joka rutisti parasta aikaa Herkan naamiota uuteen uskoon.

“Sinä…”
“Minä.”

Ämkoo päästi yllättäen irti. Ilman Toa tarttui kuitenkin pian kiinni toistamiseen. Ilman Toa tarttui kiinni Herkan kädestä, nosti sen tulen Toan otsan paikkeille ja iski sitten tähän kaikin voimin luonnollisessa kädessään koko tämän ajan kantamallaan naulalla. Naulattuaan zombin käden tämän omaan otsaan Ämkoo suoritti äärimmäisen epäreilun kampitusliikkeen ja heitti Herkan nurin.

Ämkoo yskäisi verta, mutta pakottautui pysymään pystyssä. Muodonmuutos oli vaatinut veronsa.