Hautasaari

Enki huokaisi hiljaa helpotuksesta huomatessaan, että kaksikon matka ei suinkaan käynyt korkeammalle öiseen vuoristoon. Maan muuttuessa yhä jyrkemmäksi oli Ämkoo hidastanut kulkuvauhtiaan ja nyt kaksikko olikin pysähtynyt. Käsipuoli Toa tarkkaili maastoa.

“Sen pitäisi olla tässä jossain”, Ämkoo murahti ja asteli sinne sun tänne. Enki tarkkaili johtajaansa hetken, mutta alkoi sitten itsekin tutkia maastoa. Matoranin ei tarvinnut kysyä, mitä Ämkoo etsi. Toa oli kohottanut kantamansa rauta-avaimen jälleen esiin ja olikin selvää, että nyt etsittiin lukkoa.

Kului vartti. Kului toinen. Kaksikko nousi hieman ylemmäs kivikkoista rinnettä pitkin, kunnes lukko löytyi.

Kauempaa raskas kiviovi näytti ainoastaan vuoren huipulta vierineeltä lohkareelta, joka aikojen saatossa oli hautautunut tuulen kuljettamaan hiekkaan ja soraan. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoitti, että kyseessä oli kaksiosaisen oven sulkema ahdas oviaukko, jonka keskustaa koristi ikiaikaisen näköinen lukko. Ämkoo työnsi avaimen lukkoon, käänteli sitä hetken ja komensi sitten Enkin työntämään.

Ovi avautui sisäänpäin. Hetken kestäneen ponnistelun jälkeen kaksikko sai sen kokonaan auki ja pian heidän edessään avautui synkkä käytävä. Enki yllättyi huomatessaan, että käytävä ei ollut kuitenkaan sysipimeä. Käytävän seiniin upotetut sinivihreät valokivet onnistuivat tuomaan pimeyteen juuri sen verran valoa, että uskalias matkalainen saattoi nähdä eteensä.

Ämkoo astui peremmälle. Enki valmistautui hyppäämään Toan perään, mutta Ämkoon käsimerkki sai matoranin pysähtymään.

“Sinä odotat ulkona”, komensi Ämkoo. Sitten Toa käänsi kasvonsa kohti pimeyttä ja katosi. Enki jäi hetkeksi tuijottamaan herransa perään, mutta istahti sitten oven vierustalle odottamaan.

Ämkoon silmät tottuivat nopeasti käytävän pimeyteen, kiitos ulkona vallitsevan yön. Hieman epävarmat askeleet kuljettivat Ämkoota mutkittelevaa reittiä pitkin, kunnes Toa saapui lopulta käytävän päähän. Siellä häntä odotti toinen ovi, joskaan ei tällä kertaa lukolla varustettu.

Ämkoo avasi oven.

– – –

Enki haukotteli ja vilkuili pilviverhon takaa pilkottavaa tähtitaivasta. Kaukaisuudessa hohtavat tähdet näyttivät matoranin mielestä tänä yönä poikkeuksellisen kylmiltä. Kylmä ja ankea oli myös matoranin istumapaikka, ja Enki vaihtoikin tuon tuosta asentoaan yrittäen epätoivoisesti tehdä olonsa edes jossain määrin mukavaksi.

Le-matoran ei tiennyt, että häntä tarkkailtiin. Kaksi Toan mittaista hahmoa eteni rinnettä pitkin määrätietoisesti ylemmäs, tarkkaillen kivioven vierellä nuokkuvaa matorania.

– – –

Oven takana Ämkoota odotti hyvin askeettinen huone. Sammaloituneet kiviseinät ja hieman kostea lattia saivat hautakammion tuoksahtamaan suorastaan iljettävältä. Tästä Ämkoo ei kuitenkaan välittänyt. Toa tuijotti edessään makaavaa myöskin kivestä valmistettua hauta-arkkua.

Ämkoo astui arkun tykö. Sitten Toa sylkäisi kerran ainoaan kämmeneensä, tarttui kiinni arkun painavasta kannesta ja alkoi työntää. Hikinorot valuivat Toan vihreää naamiota pitkin, mutta hän ei antanut periksi.

– – –

Mystinen kaksikko onnistui väistämään täpärästi ilmojen halki viilettävän veitsisarjan. Teräaseet katosivat yön pimeyteen, ja jostain kaukaa kuului yöeläjäksi ryhtyneen epäonnisen rahieläimen rääkäisy.

“Kuka siellä?” Enki huudahti hypäten vieressään kohoavan suuren kivenlohkareen taakse suojaan. Pimeydestä ei kuulunut vastausta, mutta tarkkasilmäinen matoran näki lähestyvät hahmot selvästi.

– – –

Arkun kansi tömähti lattialle. Ämkoo pyyhki hikeä otsaltaan ja polvistui nähdäkseen edessään lepäävän ruumiin tarkemmin. Vaaleansininen veden Toa piteli yhä kuolleenakin tiukasti kiinni miekastaan.

“Atya”, Ämkoo kuiskasi ja Toan käsi käväisi nopeasti naisen vatsan seudulla avautuvalla rujolla haavaumalla. Haava oli jo aikoja sitten kuivunut, ja nyt se näyttikin pelkältä mustalta aukolta kuolleen naisen muilta osin virheettömässä ruumiissa.

– – –

Enki kieri tajuttomana pitkin vuoren kivikkoista rinnettä. Punainen Toa tarkkaili hetken rintaansa iskeytynyttä myrkyllistä teräasetta, naurahti sitten ja astui kiviovesta sisään vihreän kumppaninsa perässä.