Toinen aavikkosaari, majatalo

Seuraavana aamuna, Matoro heräsi kovaan rysäykseen ja Xxonnin rajuun kiroiluun.

Hän aukaisi silmänsä ja katsoi, mitä oli tapahtumassa. Siinä hän näki Äksän seisovan sängyn vieressä, jonka yksi jaloista oli mennyt rikki.

“Mitä tapahtui, Äks?”, hän kysyi.

Äksä kirosi.

“Minä vain nukuin, kunnes vierin enemmän vasemman sängyn puoleen. Selvisikin, että tälläiset Matoran-sängyt eivät sitten kestä minua. Rasismia-minä sanon!”

Matoro voihkaisi.

“Mielummin nukkuisin Seilaavassa Manaatissa”

“Mmm… Manaattia…”, Matoro sanoi unessa.

Äks murisi ja ajatteli, millä voisi paikata jalan, etteivät majanomistajat huomaisi sitä.

Vajaan tunnin päästä, Matoro heräsi. Äks selasi kirjoja kirjahyllystä.

“Tule, Äks”, hän sanoi, “mennään syömään aamiaista”

He menivät hakemaan Irvanin ja Searnin toisesta huoneesta. Irvan oli innoissaan sängystä, jossa oli patja. Tukikikohdassa kun oli pelkkiä kivisiä sänkyjä.

Alakerrassa oli ruokailuhuone, jossa oli pari Matorania syömässä jotain.

“Kun saadaan ruokaa, mennään sitten hankkimaan karttaa”, Jään Toa sanoi.

Matoro ja kaksi Matorania istuutuivat pyöreän pöydän ympärille, mutta Xxonn oli liian iso sellaiseen tuoliin. Joten hän istuutui lattialle.

“Mitä poijille saisi olle?”, tarjoilijamatoran kysyi.

“Anteeksi”, Xxonn sanoi, “Olisiko täällä hieman… isompaa tuolia?”

“Valitan, muru, mutta täällä on astioita/huonekaluja vain normi-ihmisille”, tarjoilija vastasi tylysti.

“Näetkö, Matoro- rasismia!”, Äks kuiskasi Matorolle.

“Mitä täällä saisi?”, Matoro kysyi.

“Ruokaa, idiootti”, Matoran vastasi.

Irvan nauroi tekonaurua.

“Millaista ruokaa?”, Matoro yritti kuulostaa kohteliaalta.

“Päivän erikoinen olisi Mahipaistos. Saisiko olla?”

“Anna tulla vain.”, Matoro vastasi.

Hetken päästä, tarjoilija toi neljä lautasta, jossa oli Mahinlihasta tehtyjä pihvejä.

“Päivän erikoinen. Pyh!”, Irvan sanoi, “Se on varmaan lojunut varastossa vuosia!”

Kun he olivat syöneet pihvit, he menivät huoneisiinsa, ottivat tavarat, jotka he eivät olleet jättäneet Seilaavaan Manaattiin ja lähtivät kiertelemään satamakaupunkia.

“Päivää”, Irvan sanoi Matoranille, “tietäisittekö, missä myytäisiin karttoja?”

Punainen Matoran osoitti pientä kojua.

“Kiitoksia”, Matoro vastasi.

Kojun yläpuolella oli laatta, jossa luki “KARTTOJA”. Kojun takana istui Po-matoran.

“Päivää”, Irvan sanoi Matoranille.

“Kas”, Matoran sanoi, “Asiakkaita!”

“Mitä saisi olla?”

“Etsimme karttaa”, Matoro vastasi.

“Karttaa. Tulitte oikeaan paikkaan!”

“Kiva tietää”, Irvan vastasi tylysti.

“Millaista karttaa etsitte?”

“Sellaisen, jossa olisi naapurisaaria ja tietoja niistä”, Matoro vastasi, “Ja sitten kartan koko maailmasta”

Myyjä ojensi Irvanille kartan ja Irvan ojensi myyjälle rahat.

“Kartan koko maailmasta? Minne matka?”

“Ei minnekkään kauas. Vain Destralille”, Matoro vastasi.

“Destralille? Miten luulette pääsevänne sinne? Lentämällä lentävälla manaatilla?”

“Ei nyt lentävällä, mutta samantapaisella”, Äks vastasi.

“Kyllä me keksitään jotakin”, Matoro sanoi, samalla kun alkoi katsomaan karttaa, “Kunhan vain- Mitä hemmettiä??!!”

Hän huudahti, kun näki, miten pitkällä Destral oli heidän olinpaikastaan.

“Klaanista, Destralille on tähän verrattuna vain kivenheiton matka!!”, Matoro huudahti, “Emme pääse Seilaavalla Manaatilla sinne asti”

“Mitäs minä sanoin”, kauppias vastasi.

“Hyvä on. Myydäänkö täällä veneitä?”, Matoro kysyi.

“Mitä luulisit, idiootti? Jos meillä olisi hyviä veneitä, olisimme häipyneet läältä roskasaarelta jo aikoja sitten!”

“Hyvä on”, Matoro sanoi ja lähti.

He menivät tavernaan, jossa he voisivat syödä ja suunnitella lähtöään.