Jossain, taas kerran
KooGeeBee kuunteli silmät kiinni ympäriltä kuuluvia ääniä ennen kuin nousi ylös. Hän verrytteli kipeytyneitä raajojaan ja katseli ympärilleen, näkyi vain loputtomia puujonoja silmänkantamattomiin. KooGeeBee valitsi sopivan paksun ja kestävän puun ja pomppasi alimmalle oksalle. Hän lähti kiipeämään kohti latvaa nähdäkseen ympäristönsä hieman tarkemmin. Latvaan päästyään hän katseli ympärilleen ja huomasi ihmeekseen taivaanrannassa tutuhkon rakennelman, muttei muistanut mistä. Hän katseli tuota oudon tutuhkoa rakennelmaa ja pinnisteli saadakseen mieleensä, mistä hän tunsi sen.
KooGeeBee ei kuitenkaan onnistunut vaan pudottautui latvasta kevyesti maahan ja lähti tarpomaan kohti tuota rakennelmaa. Käveltyään hetken hän huomasi maiseman muuttuneen. Kaikki oli järjestelmällisempää. Nyt epäjärjestelmälliset puiden jonot olivat vaihtuneet suoriksi ja pitkiksi järjestelmällisiksi jonoiksi. KooGeeBee lähti kävelemään jonojen välistä aukeaa kohti jonkun matkan päässä näkyvää kivistä muuria. Yhtäkkiä hän huomasi puiden välissä tallustelevan matoranin. KooGeeBee kierähti puun lehvästön suojiin ja loi naamiovoimillaan ympärilleen muutaman tarkasti suunnatun varjon piilottaakseen itsensä tuon uteliaan matoranin katseelta.
Varjjoihin kätkeytyneenä KooGeeBee lähti seuraamaan tuota matorania, aurinko laski jo viimeisiä säteitään muurin hajaa pitkin ja loi KooGeeBeen toivomaa hämärää ympärille. KooGeeBee saapui matoranin jäljessä muurin alle ja hiipi hipihiljaa seuraten matorania kohti suurta portin näköistä rakennelmaa kohti. Portin vieressä seisoskeli vartijamatoran joka nähdessään tulijan huusi jotain ja porttiin aukeni ovea muistuttava kolo. Matoran käveli siitä, mutta KooGeeBee jäi ulos odottamaan tilaisuutta hiipiä sisään.
Sellainen saapuikin melko pian. Jonkin ajan kuluttua portin ovi aukesi taas ja ulos talsi toinen matoran, vahdin asussa. Matoranit juttelivat niitä näitä tuijotellen kaukaisuuteen. KooGeeBee näki mahdollisuutensa tulleen ja hyppäsi portin kivisen kaaren takaa kuperkeikalla ovesta läpi kierien toisella puolella odottaviin varjoihin. Kaupunki oli melko valaistu, joka saattoi häiritä KooGeeBeen liikkumista, mutta koordinoidulla hiipimisellä hän onnistui välttämään matoranien uteliaat silmät ja lopulta saapui oudon kivisen tornin juurelle. HÄn lähti kiertämään tornia ja löysi kuin löysikin sopivan paikan. Muutama metri KooGeeBeen pään yläpuolella oli uloke ja kun hän pinnisti hyppynsä äärimmilleen, hän sai otteen ulokkeesta ja punnersi itsensä ylös. Uloke oli jonkin sortin ikkuna ja KooGeeBee livahti siitä sisään.