Metsä

Kaksikko oli jatkanut matkaansa kohti järveä, lemu alkoi taas kasvaa. Jotakin lehahti ilmassa.

“Kraak”, kuului jostain.

“Mitä…?”, Umbra säpsähti.

“Lintu.”, Gk vastasi.

“Iso lintu.”

“Eli siis… pakenemme?” GK sanoi varovaisesti.

“Se voisi olla viisainta”.

Lintu lehahti heidän ylitseen, sen siipiväli oli hyvin suuri, pyrstö epätavallisen muotoinen ja se näytti nälkäiseltä.

Kaksikko lähti juoksuun. Lintu oli ollut kauankin ilman ruokaa.

“Mistä hitosta tuo tuli!?”, Gekko huusi ihemtyksissään.

Lintu nappasi toan viitasta kiinni.

“Umbra, auta!”, GK huusi hädissään, kun lintu yritti mutustaa tämän viittaa.

Umbra heitti miekkansa, joka katkaisi palasen kangasta ja GK tipahti alas.

Lintu ei selvästikkään halunnut tyytyä pelkkään kankaaseen.

Se lähti syöksyyn Umbraa päin.

Ja nappasi Umbran propellista kiinni.

“Ei hätää, ei hätää.” Umbra yritti rauhoittaa itseään ja tökkäsi lintua selkään miekallaan, se rääkäisi kivuliaasti ja otti hampaisiinsa GK n vasemman jalan. Jos siellä olisi ollut tuntoa, se olisi varmasti sattunut.Pari johtoa tuli näkyviin jalasta. GK löi miekallaan lintua silmään ja se ilmeisesti sokeutui, lintu hietti molemmat selkäänsä ja liisi kohti järveä.

Lintu oli tuonut heille lisävauhtia, mutta myös tuohoamassa heidän elämänsä. Lintu koitti ravistaa Kaksikon pois selästään, jotta voisi näiden tiputtua noukkia suuhunsa heidän kuolleet ruhonsa. Nouseva tuuli vain pahensi asiaa. Lintu pyöri ympyrää järven rannalla. terävien kivien päällä. GK hyppäsi linnun siivelle ja rupesi repimään höyheniä irti, Umbra teki samoin oikealle siivelle. Linnun vauhti alkoi hidastua ja se äimisteli sitä kunnes tajusi kääntää päätään, se siivet olivat reapleisen näköiset, nyt lintu yritti lyödä siivillään kaksikon pois siivillään. Jotakin oli tehtävä ja pian. Jos he haluaisivat tappaa linnun olisi mahdollista, että hekin kuolisivat. Mutta parempi yrittää kuin vain jäädä kyhjöttämään.

“Hakataan sen kylkiä!”, Umbra huusi.

“Mikäs siinä, ei minulla mitään ideaa ole.”

kaksikkko rupesi lyömään linnun kylkiä roikkumalla sen siivissä.

Kun kylkiluut alkoivat tulla esiin lintu alkoi olla kypsä tähän kiduttamiseen. Se huitaisi Kaksikon siivistänsä pois ja tipautti alas.

“Hitto!”, molemmat karjuivat.

Sitten jokin tarttui heihin, linnnun jalat pitivät heistä kiinni.

Ja puolen kilometrin päässä näkyi sama kivikko.

“Voi Mata Nuin nimeen, ei!”, GK huusi, molemmat olivat nyt oikeasti kuoleman vakavissaan.

Nazorak luolat

Eversti 106 oli harmissaan hänen palvelijansa oli juuri nöyryyttänyt hänet, ja tuhonnut hänen suunnitelmansa. Koko luolastossa, suurin puheenaihe oli tämä salaperäinen toa.

Joukot olivat valmiita, lähtö olisi pian. Heidät oli varustettu kivääreillä ja muutamalla mingunilla joukot koostuivat noin 40 nazorakista ja 106 oli määrätty johtamaan sitä.

Joukossa olivat nuo kaksi nazorakia pöllämystyneinä, jotka olivat kuljettaneet toan Destralilta.

Toa komensi joukkoja ne lähtivät kohti metsää missä Makuta tunsi häiriötekijän olevan.

Matka tulisi kestämään yhden päivän. Häirikkö saisi tuta nahoissaan, ettei Makutojen kanssa pelleillä.

“Nyt armaat joukkoni! me menemme tuonne ja tapamme sen, joka minua häiritsee!”, toa huusi ja ja tämän jälkeen kuului hurraahuutoja.

Matka kestäisi yhden päivän.

Nazorakit olivat innoissaan, jos tämä syrjäyttäjäisi Abzumon he voisivat saada parnnuksia järjestelmäänsä.