Bio Klaanin Linnake, maanalainen käytävä

Maan alla, vanhoissa laajoissa betonikäytävissä kaikui askeleiden äänet. Käytävät olivat suhteellisen hyvin, mutta kylmästi valaistettuja.
Käytävällä kävelivät kolme henkilöä jonossa, joista keskimmäinen on kahlittu mustavalko ja sininen naispuolinen Toa joka oli riisuttu naamiosta; Sheelika.
Sheelikan edessä oli häntä korkeampi, hyvin vahvan näköinen titaani ja hänen takana melkein yhtä korkea, kullanhopeinen Toa. He kävelivät hyvin suorassa käytävässä, kääntyen vain silloin tällöin ilmestyvien tienhaarojen kohdalla eri suuntiin. Jokainen askel vei heidät yhä kauemmat Linnakeesta ja yhä lähemmäksi Klaanin maanalaista tyrmää.
Sheelika oli hyvin vihainen. Hän ajatteli, että Adminit olisivat lähettäneet vain Matoralaisia vastaavia märkäkorvaisia Klaanin jäseniä viemään häntä, jolloin hän olisi voinut karata helposti.
Sen sijaan he olivat lähettäneet kahta erittäin voimakkaita melkein titaanin kokoisia vartijoita jotka ovat olleet kauemmin kuin melkein kaikki klaanilaiset joita hän oli tavannut tänä iltana.
“Te todellakin tiedätte kuinka kohdella hyvin vieraitanne”, Sheelika iski hyvin sarkastisesti.
“Hiljaa. Vangit puhuvat vain jos vartijat antavat luvan”, hänen edessä oleva titaani vastasi hyvin kiivaasti ja vakavasti. Vartija ei selvästikään ollut henkilö jonka kanssa voi heitellä vitsejä.
He jatkoivat marssimista käytävällä. Valot alkoivat himmetä ja käytävä näytti yhä vanhemmilta ja likaisemmilta heidän edetessään yhä syvemmälle maan alle, lähestyen Klaanin tyrmää.
Viimein vartijat pysähtyvät, jolloin Sheelika näki edessä painavasti panssaroidun metallioven ja sen oikeanpuolella olevan pienen metallipaneelin, jotka näyttivät paljon modernisemmalta ja puhtaammalta kuin niitä ympäröivät seinämät. Hänen edessä oleva vartija käveli oven viereiseen metallipaneelin luokse ja avasi sen, paljastaen sen alta pienen näppäimistön, kameran linssin ja äänentunnistuslaitteen. Vartija alkoi painella näppäimistöön pitkän koodisarjan ja puhui äänentunnistuslaitteeseen identtiteetinsä: “BodyGuard, Bio Klaanin kolmen ruutupalkin jäsen. ID. 122151007. Vieressäni Toa Santor…”
“SUPER Toa Santor”, Sheelikan takana oleva vartija lisäsi.
“…Super Toa Santor”, BodyGuard jatkoi, “Bio Klaanin neljän ruutuplakin jäsen. ID. 1286107 ja yksi vanki”.

Hänen lopetettuaan ilmoituksen, panssariovi alkoi avautua. He kävelivät sisään ja portin sulkeutuen heidän perässä. Sisällä Sheelika huomasi paikan olevan vielä vanhempi ja heikommin valaistettu kuin edelliset käytävät. Hän tuskin edes näki vartijoiden yksityiskohtia.
Hetken käveltyä he saapuivat tavanomaisen puuoven eteen. BodyGuard alkoi koputtamaan oveen sillä välin kun Santor piteli tiukasti kiinni Sheelikasta. Oven takaa kuului papereiden ja erillaisten muiden esineiden rysäyksen kun nopeita askeleita alkoi lähetyä oveen päin. BodyGuard yritti koputtaa uudelleen, kunnes ovi viimein avautui ja sen takana ilmestyi hopeavaaleanpunainen, naispuolinen Hauta kantava Toa.
“BodyGuard!”, Toa vastasi hyvin iloisesti, “Ja Super-duper Toa Santor! Hei!”
“Terve GT”, Santor vastasi takana, “pitkästä aikaan”.
“Totta, en muista milloin me viimeksi nähtiin toisemme”, GT lausui hyväntuulisena, “Adminit katsos päättivät, että minä toimisin parhaiten täällä tyrmässä huoltajana”.
“Ymmärrettävä päätös…”, Santor sanoi hieman ivallisesti, mutta GT ei kuunnellut.
Piittaamatta keskustelusta, Sheelika vilkaisi Toan takana olevaa huonetta. Huone oli yllättävän hyvin valaistettu ja tilava, jonka seiniä peitti hyllyt ja kaappit, mutta myös koristi metsästysjousen ja eräänlaisen koira-Rahin patsas. Huoneen keskellä oli työpöytä, joka oli suuremmaksi täynnä papereita joista suurinosa ovat pudonneet lattialle.
Sheelikan vilkaistua GT viimein huomasi hänet ja kysyi: “kuka hän on?”
“Hän on Sheelika, uusi vankimme. Tulimme viemään hänet selliinsä”, BodyGuard ilmoitti vakavana.
“Aha”, GT vastasi hieman piittaamattomana ja katsoi Sheelikaan päin.
“Hei”, hopeanvaaleanpunainen Toa tervehti häntä yllättävän lempeästi ja hymyili häntä päin. Sheelika hämmentyi eikä tiennyt miten vastaisi tähän.

Myöhemmin joukko liikkuivat GT:n johdattamana tyrmän pölyisissä ja synkissä kivikäytävissä. Silloin tällöin he pysähtelivät avaamaan tiehen osuvia turvallisuutta varten asetettuja kaltereita ja teräsovia.
Kuiskauksia, huutoja ja kirouksia kuului vangeilta heidän kävellessään sellien ohi, mutta GT näytti vilkuttavan pirteästi vangeille ja joskus jopa kysyi miten heillä on mennyt. Sheelika alkoi katselemaan viereisiä sellejä. Hän huomasi heidän edetessä kuinka sellien kalterit näyttivät yhä vahvemmilta. Yhdessä sellissä oli hyvin oudon näköinen yksisiipinen olento joka vain tuijotti heitä hyvin vihaisesti.
“Tekopyhät”, se kuiskasi, “olette aina väärässä”.
Toinen selli mikä pisti eniten silmään oli selli, jonka kalterit olivat peitettynä papereihin joihin on piirretty erikoisia symboleita. Kalterien takana istui pitkä, laiha hahmo jonka kädet olivat suurissa metallikahleissa, hänen silmät ja suut peitettynä huiveihin ja hänen kaulaansa oli ripustettu kyltti jossa ainoastaan luki “Rikon Sääntöjä”. Kävellessän ohi Sheelika tunsi jostain syystä hyytävän tunteen, että vanki olisi hymyillyt heille noiden huivien takana heidän kävellessään ohi.

Viimein marsiessaan hetken he saapuivat tyhjän sellin luo. GT avasi portin ja Sheelika astui sisään ilman rimpuilua.
“Ettekö aio päästää hänet kahleista?”, GT kysyi viattomana.
“Emme. Hän on aivan liian vaarallinen, sinuna minä en ottaisi riskejä. Meidän työmme on tehty”, BodyGuard vastasi ja alkoi kääntymään Santorin kanssa pois. GT käänsi taas katseensa Sheelikaan päin ja hyvästeli positiivisesti ja lähti myös.
Sheelika istui keskellä pimeää selliään eikä voinut tehdä mitään muuta kuin miettiä. Hän yritti ajatella pakosuunnitelmia, mutta mikään ei syntynyt mieleen. Sen sijaan, hän alkoi muistamaan sen hopeavaaleanpunaisen Toan hymy. Se oli nyt ainoa mikä tuli hänen mieleen. Se oli hyvin naivii, hän ajatteli, Toa on aivan liian lapsekas kun käyttäytyi noin ystävällisesti vankejaan päin. Mutta jostain syystä, hän alkoi tuntea jonkinlaisen samaistumisen tähän naiviuuteen päin.
Aivan kuin hän tietäisi tämän tunteen ennekin.

Bio Klaanin Linnoitus, monia vuosia sitten

“… Sheelika, kuunteletko minua oikein?”

Mustaan kaapuun pukeutunut, tumman punaista Pehkuita kantava Toa alkoi kysymään Sheelikalta.
Sheelika yllättyi hieman eikä tiennyt miten vastata. Hän ei ollut kuunnellut mitä Toa oli kertomassa keskittyessään suuren ikkunan takaiseen kaupunkimaisemaan.
“Öh, no…”, hän alkoi solista hermostuneesti.
“Et siis kuunnellut mitä sanoin?”, Toa kysyi.
“… En. anteeksi herra moderaattori”, Sheelika myönsi pahoittelevasi.
Moderaattori huokaisi hieman, “Sheelika, sinun täytyy ymmärtää. Ei Klaaniin liittyminen ole pelkästään se, että kirjoittelet vain pari paperia ja saat muutaman tervettuliaistoivotuksen Tawalta. Jäsenenä sinulle tulee myös ottaa vastuu jokaisen Klaanissa elävän turvallisuudesta ja noudattaa Klaanimme sääntöjä ja lakeja. Et voi vain laiskotella päivät pitkät talojen katolla”.
“Selvä, ymmärrän”, Sheelika vastasi nöyräästi ja hieman alakuloisesti.
“No, jatketaan tätä huomenna sitten, menehän takaisin uuteen kotiisi lepäämään. Kyllä tämä tästä”, moderaattori sanoi.
“Kiitos, herra moderaattori, kiitos”, Sheelika alkoi puhumaan heti paljon pirteämpänä.
“Kutsu vain DN:iksi”, moderaattori vastasi.
“Kyllä herra moderaattori DN”, Sheelika lisäsi ja juoksi henkevänä ulos suurelta rakennukselta.
Sheelika käveli hyvin vilkkaana Linnakkeen teillä. Hänet oli viimein otettu Klaanin jäseneksi, vieläpä Tawan hyväksynnällä! Hän ei olisi voinut olla iloisempi. Kyllä, hän päätti tehdä parhaimpansa Tawan alaisuudessa.
Liikkuessaan hän ei huomannut edessä olevaa Matoralaista joka kantoi kädessään kassillisen kirjoja ja törmäsi häneen.
“Oi, anteeksi”, Sheelika lausui hätäisesti ja alkoi auttamaan kaatunutta Matoralaista ylös ja auttoi keräämään maassa lojuvat kirjat.
“Ei se mitään”, Matoralainen vastasi hieman välinpitämättömästi ja käänsi katseensa Sheelikaa päin, “hei, oletko sinä se Klaanin uusin jäsen?”
“Kyllä, kyllä minä olen. Sheelika on nimeni, hauska tavata”, hän sanoi hyvin innokkaasti Matoralaiselle.
“Ah kuinka sopivasti, olenkin etsinyt sinua kokoajan”, Matoralainen vaihtoi äänensävynsä heti, “katsos tarvitsen apua yhdessä asiassa, ja ainoastaan te voisitte auttaa minua…”
“Autan mielelläni! Mitä tahansakin se on, autan mielelläni”, Sheelika vastasi. Hän ajatteli, että viimein voisi tehdä jotain hyvää näyttääkseen Tawalle.
“Hienoa”, Matoralainen sanoi, “nimeni on Rowash. Olen täällä Kanoka-kiekkojen kauppias”
“Selvä on Rowash. Mitä sinä haluat minun tekevän?”, Sheelika kysyi Matoralaiselta.

Rowash hymyili.
“Se on vain pieni palvelus…”

Bio Klaanin Linnake, tyrmä, nykypäivä

“… Se oli vain pieni palvelus“, Sheelika puhui itselleen.