Kukkaruukussa
asusteli pienehkö
siilinpoikanen.
Kyllä. Ja se oli kummallista.
Minä loin sen. Minä tein kaiken tuon todeksi. Ja niin teki hänkin. Hän oli mukanani. Me teimme sen yhdessä. Miksi? Koska halusimme valtaa. Miksi? Koska halusimme hallita. Haluanko sitä enää? Mahdollisesti. Tai sitten en. Voinko itsekään tietää?
Mitä hän haluaa, kumppanini. Miksi hän ei haluaisi yhä? Onko hän täällä? Missä? Siellä? Täällä? Tuolla? Domek sanoisi: Hus metsään siitä. Totelkaa.
Kukkaruukku Nazorakien luolasto
Makuta Nui osasi lukea enemmän Nazorakia kuin antoi ymmärtää. Hän johdatti joukkionsa tunnelien läpi jonkinlaiseen komentohuoneeseen. He tarkkailivat ovenraosta Nazorakeja, jotka tarkkailivat heitä kameroiden välityksellä. Yksi Nazorakeista katsoi kauhuissaan monitoria. Hän näki joukkion menevän ovesta sisään. Siinä samassa suuri terä lävisti hänen tuolinsa selkänojan kaulan kohdalta. Muu osa ryhmästä ei nähnyt mitä tapahtui, mutta Makuta Nuin miekan läpäistyä tuolin selkänojan vihreää nestettä alkoi valua tuolista. Makuta Nui veti miekkansa pois ja kuivasi sen toisen Nazorakin takkiin. Tämä istui kuin jäätyneenä omassa tuolissaan. Pian hän istui jäätyneenä siinä. Matoro nosti kalikan pois tuolista ja istui itse tilalle. Makuta Nui istui toiseen.
Make ja Suga, pitäkää vahtia. Keetis voisi katsella näitä koneita teknisen kiinnostuksen kannalta, Manu sanoi. Nämä menivät ovelle. Keetongu alkoi tonkia laitteita. Makuta Nui katseli monitoreja Matoron kanssa. Pian huoneen irtaimistosta oli muodostettu barrikadi oven eteen.
Nyt, Manu sanoi, suunnittelemme, mitä teemme seuraavaksi.
Muut nyökkäsivät.
Meidän pitäisi löytää pesän keskus, Makuta jatkoi. Ehdotuksia?
Minusta voisimme katsoa, löytyykö tietokannoista mitään, Tongu sanoi. He ryhtyivät toimeen. Sattumoisin he löysivät kartan.
Tämähän on vallan hienoa, Manu sanoi. Tuhotaan paikat ja mennään.
Ja niin he tuhosivat paikat. Mitään ei jäänyt jäljelle. Seinätkin he kaatoivat. Torakkalaumaa pakoon juostessaan he kulkivat kohti keskustaa. Matka oli vielä äärimmäisen pitkä.