Eeppinen laavaluolasto suoraan Bio Klaanin saaren syvyydessä Mt. Ämkoon alla, tarkasti sanottuna noin viiden Bion pituinen laavakivinen paasi laavavirrassa
No, kuten jo ylempänä mainitsin, sankari-kuusikko ovat nyt siis ison kivipaaden päällä, laavavirrassa. Oikein ihanaa.
Kukaan heistä ei erityisesti pidä tilanteesta. Mutta ei ole muuta vaihtoehtoa.
Virta viettää loivasti alaviistoon. Katosta irronneita kiviä kelluu vähän aikaa laavassa kunnes ne hajoavat. Sankareiden oma pysyy kasassa jäävoimilla.
Jyrkemmästä laskusta paatti hieman tömähtää. Ilmaa on vaikea hengittää ja on todella kuuma. Mahriking imee kuumuutta itseensä.
Matoro tähystää teleskooppisilmällään eteenpäin. Laavaa – tummanpunaista kajoa – kiviseinämä – suoraan edessä!
Matoro tajuaa tilanteen. Edessä tunneli jakautuu kahteen. Vasemmalla on laavaputous, oikealla joki jatkuu normaalina. He ovat ajautumassa putoukseen.
”Kääntäkää!!!”, Glatorianking huutaa paniikissa.
”Miten?”, Manu tokaisee.
”Pakko meillä on olla joku keino…”, Mahriking pohtii ankarasti.
Matoro jäädyttää laavaa keulan edestä mahdollisimman nopeasti. Vauhti hidastuu.
”Hei, minulla on idea!”, Keetongu huudahtaa ja iskee Zyglakilla olleella veitsellä Manun hännän poikki. Makuta-Zyglak karjaisee kivusta ja luo murhaavan katseen Keetonguun.
Keetongu sitoo veitsen häntään, vääntää silkalla voimalla sen terän koukuksi ja heittää laavakiviseen seinään kiinni. Koukku tapailee hetken kalliota kunnes tarttuu kahden kiven väliin.
”Mahtavaa, Keetongu! Voisin syleillä sinua!”, Mahriking huutaa innostuneena. He vetävät paattinsa kiinni seinämään hännän (köysi-koukun) avulla ja kääntävät kivipaatensa normaaliin jokiuomaan.
Matoro on peräti onnellinen siitä, että he ovat taas laavajoessa. Vaikka ilma onkin tulikuumaa ja hänen voimansa heikkenevät, Matoro tuntee olonsa erittäin turvalliseksi – olosuhteisiin nähden.
Toivottavasti possessoitu Zyglak oli jo vähän kuin kuollut ja tiedoton, muuten tuo häntähomma oli kyllä aika julmaa…
Keetongu ei tekisi oikeasti noin.
Tässä Zyglak-jutussa on vähän sama viba kuin Tintti poraamassa sarvikuonoon reikää ja räjäyttämässä sen dynamiitilla että saa sarven.
Huomaan itselläni taipumuksen yrittää pitää ns. pakkaa kasassa. Tehdä tällaisia kertauksia ja yleistilanteen kuvauksia viestien aluessa. Osittain tämä on varmasti auttamaan omaa kirjoittamistani, koska yleensä olen aika tarkka siitä, missä suhteessa kaikki jutut ovat toiseensa, silleen mikä on se pelipöytä missä kirjoitetaan. Sehkä se oli ihan hyvä tapa ajatella, kun tulee kirjoitettua about 5 morbiljoonaa viestiä.
Ah, lisää kuumuuden imemistä.
Mato… pälli… sinä olisit voinut tehdä tämän tismalleen saman homman harppuunalla. Wtf. Mikä juttu! Vai halusitko että muutkin ratkaisee ongelmia, eikä vain Mato.
Tämä on siinä mielessä alun suosekoilua tyydyttävämpää tarinankerrontaa, että ongelma ja sen ratkaisu tulevat samassa viestissä ilman jatkuvaa cliffhangerointia. Kumpikaan ei kyllä kuulu tarinan järkevimpiin, mutta hyvää dadaa.
Tummanpunaista kajoa.
”Kääntäkää!” ”Miten sen teemme?”
Koukku kallion tapaili,
käännös Tuonelan joella.
”Voisin syleillä sinua!”
raaka temppu, johon ei kuitenkaan tässä suhtauduta raakuutena? tästä puuttuu vaan joku sanomassa ”näppärää!”
Aika legomainen ratkaisu.
Tongu, mitä helvettiä? Minulla on tuntoaisti päällä, kun liikkuminen on muuten aika vaikeaa. Olisit edes varoittanut ensin. Myös, olin itsekin tulossa sanomaan, että eikö tuon olisi voinut vain tehdä Matoron harppuunalla…