Makuta Nui ja Matoro olivat saapuneet linnaan. Matoro meni pian Kapuran, Umbran ja Jaken luokse; he olivat aulassa, vasta saapuneet. Makuta Nui jatkoi eteenpäin. Hänellä oli hieman asioita selviteltävänä. Hän meni alas, Kerosiinipellen verstaalle.
“Kepe? Oletko täällä?” Ei vastausta. Pahus, Makuta ajatteli, Kepe on jossain poissa. Noh, täytyy pärjätä ilman.
Umbra oli menossa huoneeseensa, kun Makuta Nui ilmaantui hissistä. Hän käveli nopeasti ulos ovesta. Umbra mietti, mitä tämän mielessä oli.

Makuta nousi lentoon heti ulos päästyään – ja suuntasi Killjoyn talolle. Pian hän laskeutui pihalle. Mökki näytti autiolta. Makuta katsoi sisään ikkunoista. Ei mitään. Hän koputti oveen ja odotti. Oli pitkään hiljaista. Pian hän luovutti, Killjoy ei ollut sisällä.

Manu palasi linnoitukseen.
“Missä on herra Ilonpilaaja?” hän kysyi nopeasti.
“Hän lähti jonnekin Gukollaan jo kesken pelastusretken”, sanoi Kapura.
“Hitto soikoon”, Manu kirosi. “Miksi kaikki ovat poissa?”

Seuraavaksi Makuta liiteli Summerganonin huoneen ikkunalle. Huone oli tyhjä. Hän vilkaisi vielä Summerganonin lempiajanviettokohteet. Ei mitään. Hän meni vielä Sugan ovellekin koputtelemaan, vaikka ikkuna näytti tyhjän huoneen. Kun hän saapui ovelle, huomasi hän lapun, joka oli kiireessä kirjoitettu:
“Olen rämeellä pelastamassa tyyppejä.”

Manun pään täytti turhautuminen. “Tyypit” oli jo pelastettu. Hän laski kymmeneen, meni ikkunalle ja avasi sen. Hän heittäytyi ulos ja avasi siipensä. Pian hän liiteli ilmassa ja muutti muotoaan; hänestä tuli kuin suuri siivekäs lepakko, lyhyet raajat, siipipoimu eturaajojen ja kylkien välissä, naamioon kasvoi terävät hampaat, raajojen päihin terävät kynnet – vaikkakin hänellä oli jo ennestään käsissään sellaiset. Tämä uusi ilmestys lähti liihottelemaan kohti saaren keskustan syvää viidakkoa.