Pesän pääesikunta

Tunteja Sarastuksen jälkeen

Maan pinnalla oli jo puolipäivä, kun arkkiagentti vapautui Sonnenradin valmisteluista. Yhdessä herätyskapseleista oli ilmennyt virhe, minkä seurauksena koko operaation alku oli lykkääntynyt useilla tunneilla. Arkkiagentti oli joutunut metsästämään paikalle yhden niistä Pesän kolmesta mekaanikosta, jotka osasivat korjata osaston teknologiaa. Täysin kokeellisen laitteiston operoiminen ilman yöunia ei ollut kokemus, jonka hän halusi toistaa hetkeen.

“Huomenta, Särmä”, Seiska totesi astuessaan toimistoonsa.

“Arvon arkkiagentti”, nazorak-nuorukainen vastasi. 007:n sihteerin pöydällä odotti pinossa tusina siististi järjesteltyä kansiota.
“Metastaasilta tuli uudet kuvat. Haluatteko ne nyt vai vasta kokouksenne jälkeen?”

Seiska pysähtyi kantapäilleen. Rattaat hänen väsyneissä aivoissaan joutuivat raksuttamaan hetken.
“… hitto. Unohdin täysin sen kok-”

Eikä hän edes ehtinyt saada lausettaan loppuun, kun vihreä lankapuhelin hänen pöydällään pärähti soimaan korvia viiltävällä äänellä.

“Kenraaliluutnantti 003 on yrittänyt tavoitella teitä jo useamman kerran tänään”, Särmä mainitsi aivan kuin ohimennen.

Seiska huokaisi syvään. Hän hieraisi ainokaista silmäänsä ja sanoi: “Voitko hankkia minulle jotain, millä pysyn hereillä. Paljon.”
“Sain”, Särmä hihkaisi.

Seiska murahti ja marssi seuraavaan huoneeseen oman työpöytänsä taa. Tuoliinsa rojahtaessaan hän vannoi, ettei valvoisi enää ainuttakaan yötä.

Hänen pöytänsä oli paljon paremmassa järjestyksessä kuin hänen lähtiessään — 057 oli näköjään käyttänyt aamunsa tehokkaasti. Agentin edessä odotti kolme puhelinta: punainen Kenraalille, sininen Käsille ja vihreä muulle Pesälle.

Seiska tarttui luureista viimeiseen vain lopettaakseen sen soimisen.

“Mmh, arkkiagentti”, nazorak totesi.

“Kenraaliluutnantti 003. Vastasitpa viimein!” luurin toisesta päästä kuuluva ääni kuulosti ärtyneeltä mutta napakalta. “Pitääkö paikkaansa, että koodi Sininen on ottanut askeleen eteenpäin onnistumista?”

Seiskan silmä revähti auki.
Ja mistäköhän helvetistä sinäkin olet siitä ehtinyt kuulla.

“Ainahan me olemme matkalla kohti viimeistä voittoa, niin kuin Vitonen sanoo”, Seiska totesi ympäripyöreästi aihetta vältellen.

“Haha, niin niin. Mutta oikeasti. Esikunnassa leviää huhuja, että olisitte keskustelleet Kenraalin kanssa ja että operaatio Sonnenrad on käynnistetty. Tahdon vain Imperiumin Kolmantena varmistaa, onko tämä totta.”

“Vai huhuja”, Seiska mutisi väsyneesti. “Pitää ehkä suositella Kenraalia vaihtamaan vartiomiehensä. Vai onko sinun huhujesi lähde minun osastossani? Miten vain, lähteesi on varmasti hyvä, kun luotat siihen niin.”

“Ikuisen Hämärän Kaupungin pääjuoruaja, Totuusministeri 005 soitti aamulla ja kertoi kuulleensa Kenraalimajuri 010:lta, joka puolestaan oli kuullut everstiltään, joka puolestaan… osaat kuvitella varmaan loput”, 003 hymähti.

Arkkiagentti raapusti nopeasti muistilapulle “selvitä Kolmosen rotat” ja työnsi sen melko epäkiireisten ongelmien joukkoon.

“Eikö teillä ole ollut töitä tai jotain? Joskus tuntuu, että minä olen ainoa tässä koko pirun pesässä, joka tekee jotain! Kyllä, Sonnenrad piti minut melko kiireisenä samalla, kun te juorusitte”, hän lopulta antoi periksi, koska ei jaksanut viettää seuraavaa puolta tuntia kierrellen kenraaliluutnantin uteluja. Eikä olisi tietenkään ollut sopivaa lyödä luuria korkeampinumeroisen korvaan.

Seiska kuuli loukkaantuneen sihahduksen linjan toisesta päästä. “Oi, pahoittelen syvästi, että olen kiinnostunut uhatun lajimme tulevaisuudesta ja kohtalosta. Emmehän me puhtaat olekaan kuin marssineet sukupolvien ajan maailman ääriin ja takaisin tämän direktiivin perässä!”

Kolmosen ääni kohosi yllättävän korkeaksi lauseen lopussa. Sitten hän hiljeni hetkeksi, eikä Seiskakaan sanonut mitään.

“No, en aio kysyä enempää Direktiivi 6:n sisällöstä, koska se ylittäisi tietovaltuuteni” Kolmonen huokaisi. “Tahdon vain tietää, valmistelenko ilmavoimat hyökkäysvalmiuteen.”

“Säästä palopuheesi”, Seiska naurahti kuivasti. “Teimme viime yönä… merkittävän askeleen Koodi Sinisen kanssa. Kuten olit jo päätellyt. Mitä ilmavoimiin tulee, otaksuisin tilanteen olevan normaali, kunnes Kenraali toisin käskee. Suonet anteeksi, en ole nukkunut silmäystäkään.”
“Aivan. Kuulemiin”, Kolmonen sanoi, ja luuri alkoi piipata.

Särmä avasi oven varovaisesti ja työnsi ison tölkin energiajuomaa pomonsa pöydälle. “Tarvitsetteko mitään muuta?”
“Kaksi kertaa pidemmän vuorokauden? En, kiitos.”

Arkkiagentin sihteeri poistui nopeasti paikalta. Seiska korkkasi alumiinisen tölkin ja kaatoi piristettä kurkkuunsa. Sitruunauutteen maku pisteli ihanasti hänen suutaan.

Toimistoon jäänyt nazorak nojasi väsyneesti pöydälleen ja jäi hetkeksi vain kuuntelemaan seinäkellon tasaista tikitystä kohti vääjäämätöntä tulevaisuutta. Tiedusteluosaston tilannekokous alkaisi tunnin kuluttua, ja sen jälkeen pitäisi viimeistellä Direktiivi 98:n järjestelyt. Ikään kuin 98:aan perehtyminen ei olisi tuntunut jo valmiiksi pahalta unelta.

Ensimmäiset Sonnenradin yksiköt olivat samaan aikaan tutkimassa uuden maailman kamaraa, kun hän nuokkui toimistossaan juomassa energiajuomaa.

Hetken mielijohteesta hän nosti luurin uudelleen ja näppäili siihen tutun numeron.

“Ensimmäinen keskus! Kuuntelen!” kuului puhelimesta.
“Arkkiagentti 007. Yhdistäkää päätutkijalle”, hän mutisi.

“… ja tätä ei sitten äänitetä”, Seiska lisäsi kylmäävällä äänellä.

Operaattori kuittasi ja puhelin piippasi hetken, ennen kuin joku nosti taas luurin.

“Haloo? Haloo haloo?” nariseva ääni lausui linjan toisessa päässä.

“Hei, Seiska tässä. Hetki aikaa?”
“Ahahaa, Seiska! Juu, on minulla tässä tovi! Mitäs… mitäs… mitäs tiedusteluun kuuluu?”
“Sitä samaa. Kolmonen työntää tuntosarvensa kaikkeen, ja Kenraali ei ole vieläkään kertonut ihan hirveästi… kuulit varmaan, että Sonnenrad lähti käyntiin pari tuntia sitten?”
“Ah… en oikeastaan. Hetkinen. Onko tämä julkista tietoa?”
“No välillä tuntuu, että olisi! Koko esikunta taitaa yrittää selvittää, että mitä pirua tapahtuu. Kolmonen ja Vitonen ja kaikki muut. Joku kertoi minun tavanneen Kenraalin aamulla, voitko uskoa? Ei ole kovin montaa, jotka olisivat tienneet siitä.”

“Tst tst tst”, päätutkija naksutteli hampaitaan toruvasti. “Minun nuoruudessani esikuntalaisia teloitettiin vähemmästäkin. Ensimmäinen ei kyllä tykkää… no, sinä varmaan tulet varmistamaan, että huhuilta katkotaan siivet?”
“Jos teloittaisin kaikki, jotka epäilevät, meiltä loppuisi väki kesken. Ei maksa vaivaa”, 007 mutisi. “Kaikki tällainen leviää nopeasti. Tuntuu, että Pesä on levottomampi kuin pitkiin aikoihin… kai tämä pitkä epätietoisuus ja päämärättömyys on tehnyt sen, vaikka Kenraali onkin varmaan oikeassa kärsivällisyydessään. Joskus vain tuntuu kiittämättömältä siivota näitä sotkuja.”

Päätutkija ei vastannut heti, ja Seiska saattoi kuulla taustalta muuta puhetta. “Aa- öh, pahoittelen! Pikku hetki!”
Seiska kuuli lisää etäistä puhetta ja kolinaa. Kuulosti kuin päätutkija oli laskenut luurin pöydälle. Seiska pyöritteli silmiään ja naputti pöytänsä kantta kynsillään.

Lopulta hänen psykologinsa ääni palasi puhelimeen. “NO NIIN! Pahoittelen, Seitsemäs! Täälläkin on vähän kiire. Jossain päin osastoa kai palaa! Heh heh!”

Seiska olisi varmaan pitänyt päätutkijan viimeistä heittoa pelkkänä kielikuvana, jollei tämän ääni olisi selvästi kuulostanut tulevan nyt kaasunaamarin läpi.

“… voin tietty myös soittaa paremmalla ajalla, jos nyt on huono he-”
“Ei suinkaan, päinvastoin! Mitäs minä olinkaan sanomassa! Niin… uteliaisuus on piirre, jota emme ole valitettavasti saaneet vielä karsittua vääristä yhteiskuntaluokista pois”, Päätutkija mumisi mietteliäänä.

Hän piti pienen tauon, ennen kuin jatkoi: “Ja vaikka olenkin omasta mielestäni parempi avaamaan nazorakien kalloja rautasahalla kuin puhumalla, ounastelen, että mieltäsi painaa jokin muukin kuin esikunnan tuntosarvien mittailu. Pitääkö paikkansa?”

“En oikein tiedä, totta puhuakseni”, Seitsemäs sanoi ja hörppäsi energiajuomansa pohjat. Hän palasi ajatuksissaan Nimettömän osaston pimeyteen.
“Tiedätkö, viime yön jäljiltä voin sanoa, että Direktiivi Kuusi on oikeasti olemassa… ja en ole enää niin varma siitä, tietääkö Kenraalikaan, mitä pirua me olemme oikein tekemässä. En jaksaisi aina olla kirottu tiedolla… mutta haha, minkäs minä työlleni voin.”

Päätutkija oli hiljaa. Sitten linjan päästä alkoi kuulua intensiivistä kahinaa, minkä arkkiagentti arveli tulevan siitä kun tutkija repi naamaria päästään.

“S-se on siis olemassa?” Päätutkija vastasi viimein. Hänen äänensä vapisi.

” T-t-tai siis! Totta kai on! Totta kai se on olemassa! Lähinnä varmuus asiasta vain lämmittää pumppaavaa sydäntäni…” vanha nazorak naureskeli hermostuneesti.

Sitten hän jatkoi matalammalla äänellä: “Mutta… se sai sinut epäilemään Kenraalia?”

“Luotan siihen mieheen sataprosenttisesti”, Seiska totesi jyrkästi. “En vain ole varma, tietääkö hän itsekään, mistä Direktiivi 6:ssa on kysymys. Minulla ainakin on vain lisää kysymyksiä. Se on jotain, mistä meillä ei ole mitään kokemusta… minä toivon, että Kenraalin luottamus asiaan on perusteltu, mutta en voi kuin kysyä: mitä jos tämä räjähtää meidän kaikkien naamalle? Hitto, Imperiumi ei ole koskaan tehnyt mitään tällaista… minun ei varmaan pitäisi kertoa tätä, mutta pääni kyllä varmaan räjähtäisi, jos en voisi puhua tästä jollekulle.”

“Hahaha, tiedän tunteen! Siksi minä tarjoankin tätä minun pikku kokeilua esikuntalaisille. Ei sillä, että saisin tänne hirveästi puheluita…”
“No sinulle on hyvä puhua asioista, kun kukaan ei uskoisi juttujasi kuitenkaan”, Seitsemän naurahti.

Päätutkija vaimeni.
“… miten niin? Miksei uskoisi? Mistä ‘jutuista’ puhut?”
“Kaikki eivät vain ota parapsykologisia tarinoitasi vakavasti, älä siitä huoli”, Seiska totesi nopeasti vilkaistessaan seinällään olevaa kelloa. “Tuota, minun pitää varmaan valmistautua hoitamaan pari kokousta ja muuta pois alta, mutta soittelen taas toiste, kun hajottaa liikaa.”

“Ai. Okei. No, pirauta taas joskus! Ja muista: tämä keskustelu elää vain tässä puhelussa! Hehe… ei sillä, tämän ikäisillä höppänöillä alkaa muutenkin olla vaikeuksia muistaa, mitä hetki sitten teki ja kenen kanssa puhui! Pitää istua oikein puoleksi päivää muistelemaan ja uneksimaan! On muuten nerokas keksintö tämä puhelin, vaikka itse sanonkin! Eikös vain!?”

Seiska pyöräytti silmiään. “Niin kai. Kuulemiin.”

Arkkiagentti painoi luurin kiinni ja katsahti kelloa. Vielä kourallinen tunteja, ja hän voisi mennä nukkumaan. Ja sitten hän voisi nukkua vaikka seuraavat kaksi päivää.