Tuo Mies Punainen

Kuka on “Punainen Mies”?

“Punaisen Miehen” legenda nousee kerta toisensa jälkeen esille, kun ennustuksista vanhimpia kaivellaan Suuren Hengen valon hylkäämistä kirjastoista ja arkistoista. Moderni matanuistinen teologia on viimeistään Turaga Dumen ohjastaman Uljaan-Uuden-Suunnan myötä hylännyt legendan osana laajempaa uskonkaanonia. Niissä piireissä, missä se tunnetaan – jotka ovat yhä harvalukuisempia – se nähdään enää vain harhaoppisena suuntauksena, jonka tarkoitus on horjuttaa Mata Nuin oikeuttamaa maailmankuvaa. Punaisen Miehen myytti puhuu muutoksesta, joka on täysin ristiriidassa Suuren Hengen hyveiden kanssa – täydessä tasapainossa olevaan maailmaan ei mahdu mytologian ennustamia suuria mullistuksia. Silti jopa Metru Nuilla ajatuksella on ollut seuraajia, joiden mukaan Punaisen Miehen legendassa tiivistyy Kohtalon suurempi suunnitelma luomakunnalle.

Myytin eri variantteja ilmenee myös joissakin eteläisissä pienemmissä uskomuksissa ja lahkoissa. Useampi alkuperäislähde antaa ymmärtää, että jopa etelän Athin uskon pyhiin kirjoituksiin lukeutuu oma tulkintansa hahmosta. Valitettavasti monien Mata Nuin maailmankuvan vastaisten kulttien lailla athismin koko opin ydin on salattua kaikilta paitsi korkea-arvoisimmilta soturimunkeilta. Täten siitä, miten he suhtautuvat myyttiin, ei ole juuri varmaa tietoa. Mata Nuin maailmankuvan vastustajina athistit on kuitenkin helppo kuvitella ottamaan vastaan ajatuksia, jotka perustavanlaatuisesti sotivat asioiden luonnollista järjestystä vastaan. Athismin kirjoon laskettavat atheonistiset lahkot käyttävät Punaiseen Mieheen verrattavia hahmoja huomattavasti selkeämmin omassa symboliikassaan, vaikka yhteys ei ole aivan sataprosenttisen varma.

Varhaisimpana ilmentymänä sanaparille pidetään vanhan mataian sanaa toishi, joka ei ole terminä täysin yksiselitteinen – värin lisäksi sanan alkuosa voi kuvastaa muutakin. Sanan toi etymologinen pohja juontuu samasta juuresta kuin elementaalisen tulen ilmaus ta. Yhtä lailla yhteydestä Punaiseen tähteen, initoihin, Kohtalon tähteen, on luettavissa ‘kohtalo’ eräänä sanan merkityksenä. ‘Punainen’ on kuitenkin vakiintunut käännöksenä, koska sitä pidetään luontevana parina myytissä hahmolle kuvailluille sinisille kasvoille, kua-kanohi.

Vielä suuremman keskustelun kohteena on kuitenkin sanan jälkimmäinen osa, shi. Vakiintunut käännös “mies” vastaanottaa paljon kritiikkiä muutamasta syystä: näistä ensimmäinen on se, että vanha mataia ei modernin matoranin tavoin sisällä sukupuolipainotuksia. Mytologisen hahmon miehinen koodaus on perusteltavissa eräällä myytin versiolla, mutta tulkinta ei ole suinkaan ainoa laatuaan. Yhtä lailla sanalle voisi lukea vaikka krikcitiläisen ei-binäärisen koodauksen, tai ei sukupuolitusta laisinkaan.

Jos sukupuolitus riisutaan kokonaan pois, jää jäljelle ainoastaan sanan vanhempi merkitys: “lapsi”.

Punainen Mies

Tarinaa lapsest’ kerrotaan,
ken vielä muuttaa maailmaa.
Hän kaunis on, niin sanotaan,
tuo lapsi Kuun ja Maan.
Keskellä mielen pimeyden
vain yksi näkee totuuden:
tuo Mies Punainen.
Keskellä mielen pimeyden
vain yksi näkee totuuden:
tuo Mies Punainen.
Vaan mistä tänne saavuitkaan,
Oi kaunis lapsi Kuun ja Maan?
Saavuitko tänne taivaista
vai meren laineista?
Ja pirstoo valheen, petoksen,
tuo esiin valon totuuden
Tuo Mies Punainen.
Ja pirstoo valheen, petoksen,
tuo esiin valon totuuden
Tuo Mies Punainen.
Ei alta taivaan yltä maan
Voi löytää toista kaltaistaan.
Hän yksin tarkoituksestaan
vain unelmoida saa.
Ja alla lopun tähtösten
tuo paratiisin avaimen
tuo Mies Punainen.
Ja halki taivaan valheiden
saa raastaa joen verisen
tuo Mies Punainen.
On kaunis lapsi Kuun ja Maan
Ja ainoa on laatuaan.
Vaan polut hänen edessään
murheita ennustaa.
Pois häätää varjot petoksen
ja langenneiden enkelten
Tuo Mies Punainen.
Pois häätää varjot petoksen
ja langenneiden enkelten
Tuo Mies Punainen.
Siis luota lapsen Kuun ja Maan
maailma hakee valoaan,
mi’ tarkoitusta, suuntaa uutta
kohti osoittaa.
Ja syyttää sielut syntisten,
ne kadotukseen tuomiten
Tuo Mies Punainen.
Voimalla Punatähtösen
Voi lopettaa hän vapauden,
Tuo Mies Punainen.
Näin yksin lapsi Kuun ja Maan
Käy totuutta jo takomaan.
Hän vapaudella sinisen
Voi muuttaa kaiken sen.
Ja syliin meren iäisen
syöksee maailman muinaisen
Tuo Mies Punainen.
Ahjostaan unten synkkien
viel’ takoo uuden totuuden
Tuo Mies Punainen.
Oi kerro, lapsi Kuun ja Maan,
nyt minkälaista maailmaa
ja minkälaista tarinaa
saa kätes’ kirjoittaa?
Tarinaa lapsest’ kerrotaan,
ken vielä muuttaa maailmaa.
Hän kaunis on, niin sanotaan,
tuo lapsi Kuun ja Maan.
Keskellä mielen pimeyden
vain yksi näkee totuuden:
tuo Mies Punainen.
Keskellä mielen pimeyden
vain yksi näkee totuuden:
tuo Mies Punainen.
Vaan mistä tänne saavuitkaan,
Oi kaunis lapsi Kuun ja Maan
Saavuitko tänne taivaista
vai meren laineista
Ja pirstoo valheen, petoksen,
tuo esiin valon totuuden
Tuo Mies Punainen.
Ja pirstoo valheen, petoksen,
tuo esiin valon totuuden
Tuo Mies Punainen.
Ei alta taivaan yltä maan
Voi löytää toista kaltaistaan.
Hän yksin tarkoituksestaan
vain unelmoida saa.
Ja alla lopun tähtösten
tuo paratiisin avaimen
tuo Mies Punainen.
Ja halki taivaan valheiden
saa raastaa joen verisen
tuo Mies Punainen.
On kaunis lapsi Kuun ja Maan
Ja ainoa on laatuaan.
Vaan polut hänen edessään
murheita ennustaa.
Pois häätää varjot petoksen
ja langenneiden enkelten
Tuo Mies Punainen.
Pois häätää varjot petoksen
ja langenneiden enkelten
Tuo Mies Punainen.
Siis luota lapsen Kuun ja Maan
maailma hakee valoaan,
mi’ tarkoitusta, suuntaa uutta
kohti osoittaa.
Ja syyttää sielut syntisten,
ne kadotukseen tuomiten
Tuo Mies Punainen.
Voimalla Punatähtösen
Voi lopettaa hän vapauden,
Tuo Mies Punainen.
Näin yksin lapsi Kuun ja Maan
Käy totuutta jo takomaan.
Hän vapaudella sinisen
Voi muuttaa kaiken sen.
Ja syliin meren iäisen
syöksee maailman muinaisen
Tuo Mies Punainen.
Ahjostaan unten synkkien
viel’ takoo uuden totuuden
Tuo Mies Punainen.
Oi kerro, lapsi Kuun ja Maan,
nyt minkälaista maailmaa
ja minkälaista tarinaa
saa kätes’ kirjoittaa
Kuulapsi. 14.11.

3 thoughts on “Tuo Mies Punainen”

Vastaa