Bio-Klaani

“Tule sisään”, Matoro tervehti hiljaa. “Mitä silmällesi on tapahtunut?”
“Seikkailuja”, oviaukkoon ilmestynyt Kepe vastasi. “… entä sinun naamiollesi?”

Matoro harkitsi hetken vastaavansa vain ‘seikkailuja’, mutta se ei tuntunut oikealta. Se tuntui siltä, mitä hän olisi vastannut, kun oli vielä ollut hilpeä seikkailija.
“Nimda”, Mustalumi vastasi.

“Siinäpä juurikin syy, jonka vuoksi luoksesi tulin. Luulen, että meillä on keskusteltavaa aiheesta, mikäli tutkimuksesi ovat johtaneet yhtään samaan suuntaan kuin omani.”

“En tiedä, haluanko olla enää osallisena Nimda-tutkimuksissa”, Matoro vastasi ja istui työpöytänsä ääreen. “Istu toki.”
Kepe veti tuolin alleen.
“Minä, veliseni, pohdin joka päivä aivan samaa. Sinäkin olet nähnyt, mitä sirut tekevät. Mutta meidän on silti jatkettava.”

Kepe etsi hetken sanoja joilla jatkaa.

“Minun täytyy tietää. Mitä sait Deltasta selville? Missä se on nyt? Ja mitä…. se teki?”
“Minulla oli lyhyen aikaa hallussani yhteensä kolme sirua”, Matoro mietti, mikä olisi tiedemiehen kannalta kiinnostavinta. “En ole aivan varma, miten kuvailla mitään siitä, mutta athistit sanovat sitä vapaudeksi. Se ei ollut kovin kestävää. Tarina tiivistettynä, kuvittelin voivani estää sen Metru Nuin katastrofin, epäonnistuin ja tajusin, miten sokeaksi sirut olivat tehneet minut. Oikeastaan ne… ne kai sekoittivat pääni täysin. Tiesin, että minun olisi pakko luopua niistä.”

“Minä puolestani etsin Zeetaa tältä saarelta. En ole vieläkään varma, löysinkö sitä koskaan, vai löysikö se vain minut. Mutta minunkin todellisuudentajuni sumeni sen läheisyydessä. Tai näin olen sitä alkanut ajatella. Mutta jossain takaraivossani kalvaa ajatus, josko se todellakin muutti itse todellisuutta. Jolloin kaikki, mitä Nimda näytti, ei ollutkaan vain illuusiota.”

“Se ei ole illuusiota”, Matoro vastasi ja ojensi kämmenensä toa-kollegansa eteen. Siihen oli palanut tasakylkisen kolmion muotoinen arpi.
“Sain tämän, kun ensimmäisen kerran ‘käytin’ Nimdaa. Kuulin makuta Abzumon saaneen identtisen kappaleen.”
Toa sipaisi viiltoa huulensa yli.
“Tämä tuli Nimdan todellisuuteen loihtimasta miekasta. Ne sirut pystyvät muuttamaan todellisuutta.”

Kepe mietti hetken. “Näin uskot itse. Mutta voisiko olla mahdollista, että sait nuo jostain muualta? Ja nyt vain uskot, että Nimda aiheutti ne?”

Matoro ei osannut vastata mitään heti.
Hän ei ollut missään vaiheessa harkinnutkaan sitä vaihtoehtoa.
“Oraakkeli, se athistimunkki, puhui kolmioarvista ‘Nimdan merkkinä'”, Mustalumi perusteli.

“Kenties juuri siksi arven muoto saa sinut uskomaan vielä vahvemmin siihen, että se on peräisin Nimdasta.”

“M-mutta- minä- Tarkoitan, olin aivan varma, että-”
Hän hiljeni.
Hänen arpensa olisivat voineet tulla taisteluista. XMS Angoncen ilmaan sinkoamista sirpaleista. Pudotuksesta Ko-Metrun hankeen.
“Mutta- mutta-”

“Mutta ymmärrän kyllä uskosi. Mato. Muistatko Verstaan? Varastoni? Sitä… sitä ei koskaan ollutkaan.”

“… mitä tarkoitat?”

“Siitä on nyt jo pari viikkoa, mutta en ole vieläkään saanut selitettyä sitä itselleni. Se on ylitsepääsemätön este sille, etten voi itsekään uskoa kaiken, mitä Nimda teki, olleen vain pääni sisällä. Minä ja Snowie laskeuduimme työpajani perältä alkavien varastojen ja portaikkojen läpi alas, etsimään Zeetaa, sillä saimme Nui-Korolaisista kirjoituksista selville Verstaan olleen täällä jo ennen Klaania. Ja että siitä oli tullut Zeetan piilopaikka.

Luulimme löytäneemme sirun, mutta sitten kaikki romahti. Emme löytäneet Zeetaa. Emme vastauksia kysymyksiimme, vain pohjattomasti uusia kysymyksiä. Eikä Verstaan ovea sen yön jälkeen enää ollut olemassa.

Me molemmat muistimme Verstaan. Moni klaanilainen tiesi siitä myös. Mutta nyt kaikki jäljet siitä ovat lakanneet olemasta. Tuolloin kaikelta, mihin uskoin, meni pohja.”

Matoro oli näyttänyt hyvin mietteliäältä koko tarinan ajan. Mitä enemmän hän vertasi sitä omiin kokemuksiinsa, sitä pelottavammalta Nimda tuntui.
“Tiedätkö, tuo muistuttaa aika paljon minun kokemaani. Kuvittelin pitkään, että naamiotani asutti jonkinlainen makuta – tiedän, jälkikäteen katsottuna melko typerää. Olin oikeastaan aivan varma siitä. Kuulin sen äänen kuiskivan minulle. Yleensä se rohkaisi minua tekemään asioita siruilla.
Sitten kävi ilmi, ettei sitä ollut olemassa, ja että kyseessä oli Nimda-pohjainen skitsofrenia. Aika masentava lause.”

Kepe nyökkäsi. “Olen koettanut koostaa päässäni jonkinlaista teoriaa siitä, miten Nimda toimii. Kanohi Nimda – tiesitkö muuten, että se on Kanohi…” – Matoro nyökkäsi Kepen suureksi hämmennykseksi – “…oli joskus kauan sitten luotu johonkin tarkoitukseen – mutta mihin, sitä voimme vain arvuutella. Sitä tuskin tietää kuin sen luoja itse, oli se sitten kuka hyvänsä, suuri henki tai kuolevainen. Jos Zeeronin athismin pitkää oppimäärää on uskominen, muinainen ritari löi sen rikki, kuuteen tuntemaamme osaan, sillä voimanahneudessaan kaikki tahtoivat sen itselleen. Jos yksittäisten sirujenkin voima on näin valtava, en tohdi edes kuvitella, mitä se tekee, jos sirut saatetaan jälleen yhteen.

Mielen naamio. Jo se, että se kantaa noin tärkeää titteliä kertoo jotain sen voimista. Kuten me olemme saaneet kantapään kautta tuta, se kykenee vaikuttamaan kaikkien sen sirujen lähellä olevien mieliin aivan… mielivaltaisilla tavoilla. Se kykenee luomaan esineitä ja paikkoja. Henkilöitä ja muistoja. Ja niistä mistään ei voi olla varma, ovatko ne todella olemassa, sillä sirujen voima on niin absoluuttinen. Me voimme juuri nytkin olla sirun luomassa unessa, emmekä voisi ikinä tietää siitä, ennen kuin heräämme.

Emmekä me voi siis varmasti tietää, mikä sirujen todellinen muoto on. Nimda, tai sen takana oleva voima, on voinut saada meidät näkemään sen sellaisena kuin me sen näemme. Ja miksi sirut tekevät sen, mitä ne tekevät kantajilleen? Säteilevätkö ne vain luonnostaan jotain, mikä tekee alitajunnan syvimpien kolkkien asukeista todellisia? Vai manipuloiko niitä joku, joka voi päättää kaikesta, mitä me tiedämme ja uskomme? Saako se, joka saattaa sirut yhteen, tämän voiman?”

“Minusta tärkein kysymys on se, mitä me oikeastaan tällä tiedolla teemme. Ja ennen kaikkea, mitä me teemme niillä kirotuilla siruilla.”

“Olettaen, että me edes todella voimme tehdä niille mitään. Olettaen, että meillä ylipäätään on niistä minkäänlaista varmaa tietoa. En tiedä”, Kepe myönsi. “Tawa on ehkä oikeassa tahtoessaan tuhota sirut. Mutta en tiedä, onko se edes mahdollista. Me olemme molemmat nähneet Nimdan tiedostavan oman olemassaolonsa. Vaikka selviäisimme Allianssista, voi Nimda itse ehkä estää sen. Ehkä parempi olisi haudata kukin kymmenen kilometrin syvyyteen Viisisakaraisen tähden joka nurkkaan. Vaikka sekin olisi ehkä vain väliaikaisratkaisu…”

“… mutta eihän viisi sakaraa riitä kuudelle sirulle”, Matoro huomautti.

“Et keskity nyt olennaiseen. Vaikka en normaalisti profetioista perustakaan, voi Nimdan legendassa olla vinha perä. Ehkä sirut tekevät kaikkensa päästäkseen jonain päivänä taas yhteen. Emmekä me ehkä voi estää sitä. Saati voi tietää, kuuluuko meidän. Kenties on vain hyvä, että niin tapahtuu, vaikkemme voi tietää sitä.”

“Niin. Minusta tuntuu siltä, että meidän ei pitäisi puuttua Nimdan vaiheisiin liikaa. Jos olen sirujen historiasta jotain oppinut, kaikille, jotka tarttuvat niihin, käy huonosti. Kukaan ei voi saada niillä aikaan mitään pitkällä tähtäimellä kannattavaa.”

“Ehdotatko, että meidän täytyy vain estää Allianssia saamasta niitä ja muutoin… vain antaa niiden olla?”

“No, jos teoriani pitää paikkaansa, Allianssi tuhoaisi itsensä, jos saisi sirut. Kuten vaikka Makuta Abzumo tällä hetkellä.”
Matoro todella toivoi, että asia oli niin, ja jatkoi: “Minusta meidän kannattaisi vain pysyä erossa siruista.”